Yhteystiedot

Mauno Saari
Vanha Hangontie 10
10620 Tammisaari



mauno.saari@gmail.com

Uusimmat kommentit

Hirviö ja lintukotoaulis saarijärvi  16.5.2019 13:00
Kysymyksiä Suomen vapaalle medialleOuto olento  1.4.2019 14:29
Kysymyksiä Suomen vapaalle medialleSenja Pekkola  16.3.2019 15:33
Kysymyksiä Suomen vapaalle medialleristo.myyry  14.3.2019 12:52

Uusimmat kirjoitukset

Kettu ja haukka

Lauantai 23.5.2020 - Mauno Saari

Tasavallalla on hyvin suosittu presidentti. Häntä ei juuri arvostella. Se johtuu suuresti siitä, että pääosa mediasta on hänen kanssaan samaa mieltä ainakin ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Lehdet julkaisevat tuon tuosta myös mukavia, hellyttäviä, vakuuttavia ja hauskoja juttuja presidentistä, hänen runoilijavaimostaan, koirastaan ja kivoista arkipäivän sattumuksista.

Niinistö on median käytettävissä tiheästi ja sopivasti. Voin vain ihailla tapaa, jolla hänen brändiään on rakennettu täydellisyyttä hipovaksi.

No, kyllä Niinistöä myös kritisoidaan, mutta enimmäkseen vain somen kuplissa tai blogeissa. Suosion perusteella presidenttiä voisi sanoa yksinvaltiaaksi. Sellainen hän ei tietenkään ole. Perustuslaissa ei presidentin valtaoikeuksia määritetä suosiosta riippuvaisiksi.

***

Olen tavannut Sauli Niinistön vain kerran. Tein kirjaa pankkikriisistä ja Christopher Wegeliuksesta. Pyysin Niinistön haastattelua tapaus Juhantalosta. Niinistö suostui, mutta halusi, että haastattelu tehdään kotonani eikä hänen virkapaikallaan. Keskustelumme oli valaiseva. Niinistö jopa piirsi paperille kaavion Juhantalon lahjontajutun rakenteesta. En saanut pitää paperiarkkia. Ehdin jo kiinnittää sen korkkitauluuni työhuoneeni seinälle, mutta Niinistö halusi sen itselleen ja pisti taskuunsa.

Kettu, joka hoitaa turkkiaan huolella eikä jätä käpälänjälkiään mihinkään epäilyttävään.

Tällä varovaisuudella ei tietenkään ole mitään tekemistä sen kanssa, ettei presidentti Niinistö allekirjoittanut Suomen ja Naton välistä isäntämaasopimusta vaan kynän varressa oli puolustusvoimain komentaja.

Kenraali Jarmo Lindberg ei kirjoittanut nimeään puolustusvoimain vaan "Suomen tasavallan hallituksen puolesta". Tuo tarkoitti kokoomusjohtoista Alexander Stubbin hallitusta. Sieltä valtuutus oli tullut.

TP-UTVA eli ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta päätti sopimuksen allekirjoittamisesta kokouksessaan 22.8.2014. Valtioneuvoston viestintäosasto laati asiasta tiedotteen viisi päivää myöhemmin, eli 27.8.2014.

Ketun vai kenen varovaisuutta ja huolellista ajattelua oli se, että päätös tehtiin, kun eduskunta oli lomalla ja median toimitukset mätäkuun laiskoissa tunnelmissa?

***

Kun päätös tehtiin Suomen tasavallan hallituksen puolesta, minua maallikkona jäi vaivaamaan kysymys, olivatko Stubbin hallituksen kaikki ministerit valtuuttamassa. Tiesivätkö Antti Rinne, Sirpa Paatero, Pekka Haavisto, Lenita Toivakka, Anna-Maja Henriksson, Päivi Räsänen, Krista Kiuru, Petteri Orpo, Paula Risikko, Jan Vapaavuori, Lauri Ihalainen, Laura Räty, Krista Huovinen, Ville Niinistö, Sanni Grahn-Laasonen ja Pia-Liisa Viitanen valtuuttavansa kenraali Lindbergin tähän historialliseen allekirjoitukseen?

Pääministeri Alexander Stubb, ulkoministeri Erkki Tuomioja ja puolustusministeri Carl Haglund varmasti tiesivät, sillä he kuuluivat TP-UTVA:aan.

Sopimus allekirjoitettiin yhtä tahtia Ruotsin kanssa. Ruotsi vei tämän "yhteisymmärryspöytäkirjan" parlamenttinsa käsiteltäväksi. Sopimus tuli hyväksytyksi, mutta Suomen sopimuksesta poiketen mm. sillä varauksella, ettei Ruotsiin tuotaisi ydinaseita.

Suomen eduskunnan jäsenet loikoilivat lomalla – autuaan ulkona koko asiasta. Sekö oli tarkoitus?

***

Kun sanomalehti Keskisuomalainen paljasti kevätalvella 2014 isäntämaasopimuksen sisällön, aiheesta nousi pieni keskustelu eduskunnassa. Kävi ilmi, että eduskunta oli tietämätön koko prosessista, siitäkin että hieronnassa paraikaa oleva sopimus olisi vain luonnollinen jatko jo vuodesta 2001 alkaneelle työlle Naton ja Suomen lähentämiseksi.

Neljä kuukautta ennen UTVA:n kokousta ja siis päätöstä sopimuksesta ulkoministeri Tuomioja tyynnytteli kertomalla, ettei asialla ole mitään kiirettä puhumattakaan siitä, että eduskunta pidettäisiin pimennossa. Onhan "tästä eduskuntaa informoitu, siis jo vuoden 2002 selonteosta lähtien".

"Ei meillä (hallituksella, M.S. huom.) ole minkäänlaista tarkoitusta eikä kenelläkään pienintäkään halua, että tässä toimittaisiin tavalla, jossa pimitettäisiin mitään tietoa täysin avoimesta asiasta."

"Siitä riippumatta, mikä sen päätöksenteon muoto on, on täysin selvää, että tällaisissa kysymyksissä kaikki ne asiakirjat tullaan toimittamaan ja kaikki keskustelut ja poliittinen kanta tullaan varmistamaan ja ankkuroimaan eduskunnan ja sen valiokuntien kautta."

Keskustelussa kävi ilmi, ettei eduskunta, eipä edes ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen, ollut edes hajulla asiasta. Ei varsinkaan siitä, että isäntämaasopimukseen johtava looginen kehitys olisi ollut luettavissa turvallisuuspoliittista selonteoista.

Aika pian tuon melko vähäpätöiseksi jääneen keskustelun jälkeen kansanedustajat lähtivät lomilleen, Katainen poistui kesken hallituskauden Brysseliin Stubbin tullessa hänen tilalleen, ja TP-UTVA kokoontui päättämään.

***

Alexander Stubb on tunnettu Nato-haukka. Tunnettua on myös, ettei presidentti erityisesti pidä hänestä tai hänen natouskovaisuudestaan – tai siitä, että Stubb on avoimesti markkinoinut sotilasliiton jäsenyyttä. Mutta silti luonnehdin Niinistöä paitsi ketuksi myös haukaksi. Hänen johdollaan Natolle on auottu ikkunoita ja ovia Suomeen, vähä vähältä, "pikkuhiljaa" (lainatakseni taas puolustusministeri Haglundin osuvaa ilmaisua).

Kenraalit prosessin sisällä ja poliittisen toiminnan taustalla ovat toimineet taitavasti ja katsomustensa mukaisesti. Eduskunta on ollut juuri sopivan veltto lauma seuraaviin vaaleihin tähtääviä kepeitä tyyppejä ohitettaviksi ja sumutettaviksi. Kettu on voinut kuunnella kanatarhan kotkotusta tyytyväisenä.

Kun kokoomusta pidettiin Urho Kekkosen toimesta "yleisistä syistä" valtapiirin ulkopuolella, se on sisäpiiriin päästyään todistanut Kekkosen olleen oikeassa. Yleiset syyt olivat ulkopoliittisia. Kekkonen halusi myöhävuosiinsa saakka pitää tiukasti kiinni Suomen puolueettomuudesta ja pyrkimyksestä pysytellä suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella. Lyhyessä ajassa nuo periaatteet on heivattu roskiin, ja enemmänkin: Kekkosen perinnöstä ja periaatteista on tullut vitsien aiheita.

Niinistö kuvaa itseään "maanpuolustushenkiseksi reservin upseeriksi" kirjassaan Viiden vuoden yksinäisyys. Se on hyvä ja tarkka kuvaus, joka auttaa ymmärtämään hänen sanojansa ja toimiaan Suomen johdattamisessa länteen, Naton ja USA:n tanssikaveriksi.

***

Monia vuosia sitten selvisi, että valtaosa suurimpien sanomalehtien päätoimittajista on sitä mieltä, että Suomen pitäisi pyrkiä sotilasliitto Naton jäseneksi. Se tarkoittaa, että suurimpien lehtien omistajat ovat Nato-jäsenyyden kannalla, sillä omistajat valitsevat päätoimittajansa.

Tämä median yksituumaisuus ja presidentin rauhaisa olo sen suojissa merkitsee sitä, että letkajenkka USA:n ja Naton kanssa jatkuu ja tahti kiihtyy. Juuri kuulimme maanpuolustushenkisen reservin upseerin kertovan, että amerikkalaisjoukot tulevat taas Suomeen suuriin harjoituksiin. Ja että "meidän kannaltamme on tietysti tärkeää, että me kykenemme harjoittamaan moderneja sotataitoja".

Onneksi presidentti lisäsi: "...samalla titenkin toivoen, ettei niitä koskaan tarvittaisi käytännössä". 

Niin hullu ei kai kukaan ole, että sotaa toivoisi. Silloin tällöin se tuppaa tulemaan toivomattakin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sauli Niinistö, ulkopolitiikka, isäntämaasopimus, presidentin suosio, media

Hyvissä pooleissa ollaan

Tiistai 21.4.2020 - Mauno Saari

Silmiin sattui vanha juttu, viime vuoden lokakuussa Sanomalehtien liiton Suomen Lehdistö -julkaisussa ilmestynyt hauska tarina Mediapoolista. 

Jutun tarkoituksena on kertoa totuus Mediapoolista eli torjua siitä esitettyjä väitteitä. Hauskaksi artikkelin tekee se, että väittäessään mm. minun esittäneen vääristeltyjä tietoja, se itse vääristelee. 

En esimerkiksi ole väittänyt, että Mediapoolin tehtävä olisi "jukuripäisen Suomen kansan käännyttäminen Nato-jäsenyyden kannalle".  

Olen vain kertonut, mitä Mediapoolin puheenjohtajana toiminut Alexander Lindholm on poolin omilla nettisivuilla sanonut – että poolin "sisältöryhmä" on aktiivinen ja että pooli pyrkii torjumaan natovastaisuutta.

Olen nähnyt ja lukenut hänen lausumansa, joka katosi oudosti heti, kun olin kertonut siitä blogissani. Olen lukutaitoinen eikä näössäni ole vikaa.

                                                                 ***

Oma käsitykseni on, ettei ainakaan pääosaa valtamediasta edes tarvitsisi poolin toimesta ohjeistaa Nato-jäsenyyden kannalle. Se on jo sillä kannalla. 

Nato-jäsenyyttä ei ajeta kehumalla sotaliittoa. Sillä tavalla jukuripäisen kansan viisautta ei nujerreta. Kiertotie voi olla tehokkaampi. Nukkuva karhu pitää saada hereille ja karjaisemaan.

Osassa valtamediaa venäjävastaisuus on räikeää ja lähes jokapäiväistä, osassa hillitympää. Ilta-Sanomat on "erikoistoimittajineen" ja karkeuksineen etulinjassa, Helsingin Sanomat tyylikkäämmin sen rinnalla. (Mediapoolin uusi puheenjohtaja Marcus Wiklund kuuluu Sanoma Oy:n johtajistoon.) Ylen uutis- ja ajankohtaistoimitus tuottaa myös tehokkaasti Venäjää vikoilevaa aineistoa.

Jokainen toimitustyötä tehnyt tai sitä johtanut tietää, ettei kysymys ole selkeästä kampanjasta tässä tai muissakaan aihepiireissä. Eikä päätoimittajan työ ole käskyttämistä vaan linjan arkipäiväistä toteuttamista monin eri tavoin. 

Tuon linjan määrittelee kunkin median hallitus, joka valitsee mieleisensä päätoimittajan sitä toteuttamaan. Linja muotoutuu suurista ja pienistä päivittäisistä valinnoista. Ajan mittaan se on jokaisen toimittajan tiedossa ja tajunnassa, vähintään alitajunnassa. 

Mutta miksi näyttää siltä, että joissakin toimituksissa suorastaan vihataan Venäjää ja leimataan putinisteiksi tai trolleiksi ne, jotka suhtautuvat itänaapuriin myönteisesti tai neutraalisti? Mitä erityistä pahaa Putinin valtakunta on meille tehnyt?

Ai niin, Krim? Älä viitsi. Krim ja Ukrainan tilanne antoivat venäjävihalle uutta pontta, mutta tämä moderni, Venäjää kuraava journalismi alkoi varhemmin. 

                                                                 ***

Kekkonen puhui aikanaan neulanpistoista. Elettiin herkkiä vuosia ja vuosikymmeniä. Suhde Neuvostoliittoon oli tasapainoilua, Kekkonen tanssi nuoralla virtuoosin lailla.

Kun Neuvostoliitto loppui ja uusi Venäjä aloitti, moni suomalainen hurmaantui, myös moni toimittaja ja moni media. Syntyi uusi mantra, jota hoettiin ja yhä hoetaan kuin tarkoitus olisi itsesuggestio tai kansan hypnotisointi: "Suomi kuuluu länteen!"

Kuka sitä epäilee, me itsekö?

Suomi kuuluu länteen -mantra tarkoittaa implisiittisesti, että länsi on hyvä. Sen vastaparina on itä eli paha.  

Tällä mustavalkoisella ajattelulla on seurauksia. Suomen media kertoo usein pahan idän uhkaavan meitä hybridi-iskuilla, tunkeutumalla tietoverkkoihimme ja sekaantumalla vaaleihimme. On melkein syntynyt mielikuva, että hyvä länsi ei enää vakoile eikä tiedustele. Onkohan NSA ja CIA lopetettu?

Pitäisin kohtuullisena muistaa ja muistuttaa, kuinka monta valtiota hyvä länsi on lähihistorian aikana tuhonnut vapauden, ihmisoikeuksien tai muun jalon verukkeen tai valheen perusteella. 

                                                                 ***

Tein kaukaisella 1970-luvulla Suomen Kuvalehteen Veijo Meren haastattelun, jossa hän käsitteli syvällisesti valtiollisia ja kansallisia traumojamme. "Suomi pitäisi siirtää 600 kilometriä länteen", hän ironisoi.

Nyt tätä siirtoa on yritetty sanan voimalla ja kitkuttamalla Suomea sumuisilla päätöksillä kohti Naton jäsenyyttä, toki koko ajan muistutellen, että toistaiseksi jäsenyys ei ole ajankohtainen. 

Kun isäntämaasopimus Naton kanssa tehtiin, sumu oli sakeaa. Eduskuntaa tai kansaa ei haluttu sotkemaan diiliä, jonka varmasti tiedettiin herättävän huomiota Kremlissä. Sivuseikka tai huono vitsi on se, että sopimuksen allekirjoitti puolustusvoimain komentaja ennen siirtymistään lobbaamaan amerikkalaista hävittäjää Hornetien korvaajaksi.  

Minua saa syyttää salaliittoteorioista. Myönnän mielelläni yrittäväni rakentaa skenaarioita, kuvitella miten asiat saattavat olla ja mitä ehkä on otsikoiden ja julkilausumien takana. Tämä ammatillinen harrastus on joskus tuottanut jopa tulosta. On tapahtunut suunnilleen niin kuin kuvittelin.

Nyt mietin, mitä Nato-jäsenyyden kannalla olevien voimamiesten ja -naisten pääkopassa liikkuu. Olisiko mahdollista, että Venäjän halutaan provosoituvan ja reagoivan mediamme vihamielisyyteen? 

Median asenteita taustoittaa sopivasti tasavallan presidentti Sauli Niinistön kuuluisa ja epäilemättä tarkoin harkittu lausahdus kasakasta, joka ottaa kaiken, mikä ei ole tiukasti kiinni.

Voisiko joku ajatella kylmän kyynisesti, että Kremlin reaktio nytkäyttäisi Suomen Naton kynnyksen yli, porstuasta ihan pirttiin saakka? Kasakka jäisi nuolemaan näppejään.

Nato-optio voitaisiin käyttää, koska "turvallisuustilanteemme on muuttunut". Kansan mielipidekin saattaisi "uhkaavassa" ilmapiirissä muuttua. Ja vaikka se ei muuttuisi ratkaisevasti, ulkopoliittinen johtomme voisi "kantaa vastuunsa" isänmaamme aseman vahvistamiseksi. 

Käytännössä jäsenyys olisi verrattain helppo toteuttaa. Onhan meillä jo paljon yhteensopivuutta ja kokemusta sotaliiton kanssa. 

Ai miksikö puhun sotaliitosta? Sen jälkeen, kun hyvän lännen Nato pommitti Jugoslavian liittovaltion hajalle hirvittävin seurauksin, olen ajatellut sotaliiton olevan sen oikea epiteetti.

                                                                 ***

Palaan Mediapooliin. Sille on annettu laaja tehtäväkenttä. Koko Suomen media on sen aluetta ja ex-puheenjohtajaa lainaten oikeastaan koko maailma. Seurataan, tarkkaillaan, "kuunnellaan" (en vieläkään tiedä, mitä tai keitä pooli kuuntelee), "vaikutetaan".

Huoltovarmuuskeskuksen verkkolehdessä "median varautumisyhteistyöstä vastaavan Mediapoolin poolisihteeri" Tero Koskinen arvioi tilannetta: "...Tällä hetkellä yksi median keskeisistä haasteista on journalistien ja somevaikuttajien maalittaminen virkamiesten ja poliitikkojen ohella." (Tämäkin on hauska lausuma. Sen voi lukea kuin kutoisi sukkaa: oikein tai nurin.)

Esimerkkinä Koskinen nostaa esiin Jessikka Aron, "palkitun toimittajan" tapauksen. (En tiedä mitä tekemistä toimittaja Aron palkinnolla on tässä yhteydessä, paitsi sankaritoimittajan glorifiointi hänen uskottavuutensa vahvistamiseksi. Aro sai Bonnierin palkinnon ja Venäjän imagon likaamiseen erikoistunut IS:n erikoistoimittaja Arja Paananen Suomen Kuvalehden palkinnon – Bonnier suomalaisine medioineen ja SK ovat Mediapoolin jäseniä), mutta Koskinen näkee uhkan: "Kysymys kuuluu, kuinka isoja voimia siinä on taustalla? Mitä tällä kaikella testataan?"

"Emme käy informaatiosotaa vaan varaudumme siihen, miten mediayhtiöiden ja toimittajien häirintää voi torjua", valmiuspäällikkö Tero Koskinen sanoo Suomen Lehdistön haastattelussa.

Lause on hankalasti muotoiltu mutta ymmärrettävä. Ex-puheenjohtaja Alexander Lindholm varautui natovastaisuuden torjuntaan, Koskinen toimittajien häirinnän torjuntaan. Olisiko kyse samasta asiasta?

                                                                 ***

"Neljäs valtiomahti on selkeä kohde niille, jotka haluavat yhteiskuntaa horjuttaa. Sitä on siksi syytä puolustaa yhteistuumin", Tero Koskinen lausuu HVK:n verkkolehdessä. 

Kuka, ketkä ja mitkä salaperäiset voimat horjuttavat suomalaista mediaa? Somen kirjoitteluko? Koskinen jysäyttää lekalla hyttystä ja kaiken lisäksi huitaisee ohi. Samalla lekalla on jo vuosia hosunut koko valtamediamme "vastuullista journalismia" -kampanjoineen ja taajasti julkaistuine varoituksineen valemediasta ja -uutisista.

Ison mittakaavan hybridihyökkäykset ovat aiheellinen huoli, mutta sankaritoimittaja Aron kohtaama rääväsuinen kiusantekijä ei sovi samalle kartalle tämän todellisuuden kanssa.

Jos Mediapooli kokee dosentti Bäckmanin uhkaksi Suomen yhteiskunnalle, haluaisin tilata poolin ovelle piipaa-auton ja valkotakkiset terveysalan ammattilaiset. 

                                                                 ***

Suomea johtaa sattumien oikusta vasemmistohallitus, mutta perinteisiä rajalinjoja muistellen maan media on oikeiston hallussa. Riippumatonta lehdistöä ei käytännössä ole ja vasemmiston media korisee joukkohautansa pohjalla.  

Koko media pooleineen julistaa sananvapauden arvoa ja on siinä tietysti oikeassa, mutta ei huomaa tai halua huomata julistuksen ironiaa, sitä että median norsunluutorni on pahasti kallellaan oikealle – ja Paavo Haavikkoa lainatakseni: "Sananvapaus on kustantajien sananvapautta." 

Tero Koskinen: "Media ei ole pelkästään yksi toimiala muiden joukossa vaan yksi demokraattisen yhteiskunnan keskeisistä instituutioista. Jos luottamusta sitä kohtaan horjutetaan, siitä kärsii koko yhteiskunta.”

Kun hieman editoin jälkimmäistä virkettä, se on sama kuin oma mielipiteeni nykytilanteesta: Kun luottamus mediaa kohtaan horjuu, siitä kärsii koko yhteiskunta. 

                                                                 ***

Huoltovarmuuskeskuksen jutulla on upea otsikko: "Neljännen valtiomahdin turvana". 

Otsikon lupaus on huojentava. Sitten huomaan jutussa kohdan, joka palauttaa ahdistuksen: Mediapoolissa työskentelee kaksi henkilöä, toinen heistä puolipäiväisesti.

Puolitoista taistelijaa torjumassa synkkiä uhkia!

Koskinen sanookin: "On suorastaan hauska yhtälö, mitä kaikkea tuolla resurssilla väitetään pyöritettävän." 

En tunne Tero Koskista, en tiedä onko hän tyhmä vai fiksusti ovela. Veikkaan jälkimmäistä. Hän ei sano olennaista, sitä että kysymyksessä on nimenomaan pooli – yhteistoimintaryhmä, "yhteiskäyttöisten resurssien varanto" (Wikipedia). Käytännössä yhteistoimintaryhmässä on koko suomalainen media.

Neljäs valtiomahti neljännen valtiomahdin turvana. Ei itsepuolustus ainakaan resursseista ole kiinni. 

Me somehäiriköt vapisemme. (Valhe, myönnän.) 

                                                                 ***

Suomalainen "yhteiskunnan turvallisuus-strategia" on kuulemma niin ainutlaatuinen, että se on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta.

Ylimpänä siinä on "turvallisuuskomitea", joka "koordinoi toimintaa yhdessä ministeriöiden valmiuspäälliköiden kanssa". Alempana portaikossa ovat valmiustoimikunnat, yhteistyöfoorumit mm. elinkeinoelämän kanssa ja tietysti valtioneuvoston tilannekeskus, joka on tiiviissä kosketuksessa jokaiseen tahoon – sekä luonnollisesti Huoltovarmuuskeskus sektoreineen ja – pooleineen.

Poolit, hm?

"Osa pooleista on sektorin ohjauksessa ja osa raportoi suoraan keskusjaostolle", todetaan. Selvyyden vuoksi kerrotaan, että "poolia johtaa suunnittelukunnan keskusjaoston nimeämä poolitoimikunta". 

No nyt kuva kirkastui! Osa keskuksen neuvoston komiteoista, sektoreista tai pooleista raportoi siis suunnittelukunnan keskusjaostolle, joka on delegoinut johtamisen nimeämälleen poolitoimikunnalle. Kenelle tai mille toinen osa pooleista toimittaa raporttinsa, se ei ole vielä minulle selvinnyt. 

Ironia sikseen. Se organisaatio, jolla Suomen huoltovarmuudesta sanotaan huolehdittavan, on himmeli, jonka kuvioihin vastuu helposti piiloutuu. 

Saattaa käydä niin, että jonain aamuna poolimies huomaa organisaatiokaavioita tuijotellessaan olevansa  itsensä alainen mutta myös itsensä esimies. 

Hyvissä pooleissa ollaan! Ei ihme, että tämä systeemi on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta.

 

 

                                           

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mediapooli, Nato, sananvapaus, Venäjäviha

Meneekö Venäjä ruotuun?

Torstai 5.3.2020 klo 15:56 - Mauno Saari


Meneekö Venäjä ruotuun?
Katsaus ja kuvitelma

Ensin tilannekatsaus, kommentein:

Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg on lausunut, että Venäjän tulisi "noudattaa kansainvälisiä lakeja" Syyriassa. Pääsihteeri ei halua muistaa, että Venäjä on ainut laillisesti Syyriassa toimiva ulkopuolinen valtio. Syyriaan hyökänneen Turkin toiminnassa ei Stoltenbergillä ole huomauttamista.

Kansanedustaja Antti Häkkänen (kok) taas vaatii, että "Venäjä on pantava ruotuun". Häkkäsen kypärän leukahihna on liian kireällä. Muuten tämä entisen oikeusministerin älyttömyys ei ole selitettävissä.

Epäilemättä Kremlin muuri tärähtelee Häkkäsen lausunnon vuoksi. Ei pelon vaan naurun takia.

Turkin armeijan tunkeutuminen Syyrian alueelle ei ole edes paheksunnan saatikka tuominnan asia Stoltenbergin, Häkkäsen ja mm. Suomen Natoa kannattavan mediapoolin mielestä.

Ylen aina luotettavan asenteellinen uutisasankkuri Matti Rönkä voihkaisi 3.3.2020 Moskovan kirjeenvaihtajalle, että "eikö EU:lla ole mitään keinoa saada Venäjä pois Syyriasta". Rönkä on Ylen itään suunnattu keihäänkärki, mutta silti toivoisi, ettei muutenkin yksisilmäinen uutistarjonta vammautuisi aivan sokeaksi. Röngän ankkuri luistaa. Hänen paikkansa olisi Naton propagandakeskuksessa, ei verorahoilla maksetun julkisen palvelun uutisissa.

Mediapoolimme jäsenet tituleeraavat Syyrian presidenttiä diktaattoriksi – aivan samoin kuin Vladimir Putinia. Silmälääkäriksi aikoinaan valmistunut al-Assad näkee maansa tilanteen: hän puolustaa sitä Turkin ja Israelin hyökkäyksiltä, joita USA-johtoiset "länsimaat" tukevat, Suomi mukaan lukien. Tätä mediamme ei halua kertoa.

EU, poliitikkojen ikioma rotaryklubi lupaa Kreikalle massiivista tukea Turkin paineen alla. Unionin kansalaisten verorahoilla, voisi sanoa että verirahoilla, ostetaan Euroopalle aikaa, vielä hetki. On mahdollista, että kansainvaellus Eurooppaan toteutuu tästä moraalittomasta kaupankäynnistä huolimatta. Ei ehkä valtaisana virtana vaan satoina tai tuhansina pikku puroina, kun ihmiset etsivät ja löytävät aukkoja Unionin ulkomuurista.

Olen ennustanut Euroopan nykyisen ja varsinkin huomisen kaaoksen kirjassani "Kuoleman kello" (Kosmos, 2017). Pelkään ennustuksen toteutuvan. Se sisältää muun muassa kuvittelemani tilanteen, jossa keskeisten EU-maiden lainsäädäntöä muutetaan niin, että jokainen "terroristiksi epäilty" on vapaata riistaa kenelle tahansa ampumataitoiselle kansalaiselle. Dystooppinen utopia? Toivottavasti.

Euroopan kaaoksen ennustaminen muukalaistulvan vuoksi on aika helppoa. Moraalia ei ole Unionin rajan kummallakaan puolella. Katastrofi on edessä väistämättä. Uhreja ovat ennen kaikkea muukalaiset, mutta myös eurooppalaiset. Otteet kovenevat, muureja lujitetaan. Tiedetään, että tulijoiden joukossa on runsaasti jihadisteja, terroristeja.

***

Sitten paljastus: olen ajatellut seuraavaa kirjaani. Se on vielä pelkkä ajatusleikki, hahmotelma, jonka toteutuminen on epävarmaa. Tässä siitä osasia:

Stubbin hallituksen aikana Suomi lähettää valtioneuvoston päätöksellä sata viestinnän ja journalismin ammattilaista Harvardiin USA:n propagandakoulutukseen. Kurssitettavina on valtamediamme päätoimittajia, poliittisia toimittajia ja ainakin yksi uutisankkuri.

Tulokset näkyvät. Ylen, HS:n, Ilta-Sanomien ja Iltalehden johdolla mediapoolin jäsenet ylläpitävät päivittäistä vihajournalismia, jonka kohteena on Venäjä. Harvard-kurssin käyneet toimittajat haravoivat sopivia aiheita. "Hyvät suhteet eivät estä Venäjän hyökkäystä", kertoo Iltalehden lööppi. Tästä jutun tehnyttä toimittajaa kiitellään. Päätoimittaja pyytää oikein pullakahveille.

Mediapoolin "sisältöryhmä" kokoontuu säännöllisesti ja linjaa itänaapuriimme kohdistettua hyökkäystä. Putinista maalataan kuvaa häikäilemättömänä ja petollisena despoottina, ulkoministeri Lavrovia sanotaan valehtelijaksi, Venäjän asevoimien epäillään suunnittelevan jotain katalaa.

Ilmaisunvapaus Suomessa on kaventunut, eikä ihme, kun koko mediaa linjaa yhteinen pooli. Sananvalinnat alkavat muistuttaa 1920-luvun Vihan veljien retoriikkaa. Tähän liittyen ne, jotka suhtautuvat Venäjään neutraalisti tai jopa myönteisesti, leimataan trolleiksi, stalinisteiksi tai Putinin sylikoiriksi.

Toisaalta mediapoolin jäsenet pitävät esillä tasavallan presidentin kiiltokuvaa, presidentin, joka siunasi Naton kanssa tehdyn isäntämaasopimuksen, ja jonka johdolla Suomi on kuljetettu sotaliiton kynnykselle.

Mihin tällä kaikella pyritään? Sataprosenttisen fiktiivisessä kirjassani kerron operaation syyn, sen vaiheet ja lopputuloksen:

Kuvitelmassani Suomi liittyy Natoon, kun tasavallan presidentin viimeistä virkakautta on vain vähän jäljellä. Nyt hän voi toimia välittämättä Nato-jäsenyyttä vastustavasta tyhmän kansan enemmistöstä, sillä presidenttiys on kohta ohi, suosiosta ei enää tarvitse piitata. Suuri visio on toteutettu!

Lakimiehenä hän on avustajineen löytänyt tavan, jolla jäsenyys voidaan toteuttaa ilman kansanäänestystäja ilman eduskunnan siunausta. Eduskunta, jonka ohi isäntämaasopimus aikanaan salakuljetettiin, on voimaton ja hämmennyksen tilassa. Joku onneton kansanedustaja kuiskaa, että nyt on häntä heiluttanut koiraa, mutta kuiskaus ei yllä uutiseksi.

Mediapooli on huolehtinut vuosia jatkuneella operaatiollaan siitä, että välit Venäjään ovat lopulta tulehtuneet. Niinpä presidentti voi todeta (fiktiossani) tv 1:n erikoislähetyksessä, että "tilanne on olennaisesti muuttunut" ja "Suomi tarvitsee Nato-jäsenyyden täysimittaisena". Pelkkä isäntämaasopimus ei riitä.

Uutisankkurin ilme on vakava. Hän pyyhkäisee silmäkulmaansa. "Viel' on Suomi voimissaan", hän sanoo kameraan tuijottaen. Sitten soi Porilaisten marssi.

Teokseni lopussa jotkut Harvard-kurssitetut ovat mukana tasavallan presidentin isännöimillä päivällisillä. Nostellaan maljoja, pidetään hillittyjä puheita sitkeyttä ja taitoa vaatineen operaation onnistumisesta. Joku kertoo, että patsashanke "Suomen valtiollisen historian merkittävimmälle henkilölle" on vireillä.

Kirjastani tulee omakustanne. Mediapooliin kuuluvat kustantajat eivät sitä julkaise. Vastausviestissään ne toteavat kuin yhdestä suusta, että "teos on hyvin kirjoitettu, mutta mielikuvituksenne ylittää uskottavuuden rajat".

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjäviha, media, Natojäsenyys

Miksi Paavo Väyrynen pitää nitistää?

Tiistai 23.4.2019 klo 20:20 - Mauno Saari

 

Paavo Väyrynen alkoi puhua ”mediapelistä” jo kauan sitten. Siitä häntä on ivattu urakalla. Että media muka pelaa Väyrystä vastaan! Hah!

Viime aikojen tapahtumat ovat osoittaneet kiistattomasti, että Väyrynen on oikeassa – tässä asiassa, ja ainakin nyt.

Tapa, jolla Ylen päätoimittaja Jouko Jokinen pelasi Väyrysen ulos vaalitenteistä, hakee röyhkeydessään vertaistaan. Eikä löydä. 

Jokisen toiminnassa on piirteitä, joista nousee mieleen joitain vaarallisia ja vastenmielisiä historian kuvia. Henkinen likvidointi ei ole juuri fyysistä oikeutetumpaa tai vähemmän kuvottavaa.

Kun muukin media näyttää sulkevan Väyrysen pimiöön, on kysyttävä, onko tähän sakinhivutukseen jokin erityinen syy. Kysymyksessä on kuitenkin minun havaintojeni mukaan törkeä syrjintä ja vihamielisyys. Se kohdistuu yli puoli vuosisataa politiikassa toimineeseen, monin tavoin meritoituneeseen mieheen, pitkäaikaiseen ulkoministeriin ja menestyneeseen puoluejohtajaan.

Miksi Paavo Väyrynen pitää nitistää? Mitä pahaa hän on tehnyt Jouko Jokiselle tai muille Mediapoolin kuuluvien tiedotusvälineiden edustajille? 

Onko syy persoonassa? Väyrynen on itsevarma, mutta niin on – tai uskottelee olevansa – jokainen pinnalle pyrkivä poliitikko. Itsevarmuus on siinä maailmassa hyve eikä pahe.  

Entäpä oikeassa oleminen, kaikkitietävyys? Näillä piirteillään Väyrynen on ärsyttänyt aina, ja objektiivinen totuus on, että hän on todella ärsyttävä, koska ei ole nähty päivää eikä yötä, että Paavo Väyrynen olisi piilottanut kynttilänsä vakan alle.

Mutta toisaalta – miksi olisi? 

Jos Paavo Väyrynen olisi ollut viime vuodet Keskustan puheenjohtaja, siitä olisi seurannut kaksi asiaa: Keskusta ei ehkä olisi romahtanut eikä Väyrystä olisi ajettu pimentoon. 

Ikuisen säännön mukaan sudet käyvät armotta voimansa menettäneen johtajansa kimppuun, sitä armottomammin mitä vahvemmasta johtajasta on ollut kysymys.

Mutta tuo darvinistinen selitys ei riitä. Nyt on kyse muusta. Avaimen tarjosi presidentti Sauli Niinistö, joka vaalien alla kaipasi turvallisuuspoliittista keskustelua tentteihin. 

Niinistön kaipaus kuulosti kovin miedolta aivan kuin presidenttimme olisi vain halunnut repliikkinsä aikakirjoihin. Kaipuu ei johtanut mihinkään. Turvallisuus- tai ulkopoliittista keskustelua ei käyty. Vain yksi mies yritti turhaan avata keskustelua siihen suuntaan. 

Nimittäin Paavo Väyrynen. 

Tulemme asian ytimeen, Paavo Väyrysen ulko- ja turvallisuuspoliittisiin käsityksiin.

Väyrynen on sitä mieltä, että Suomen tulee olla itsenäinen ja puolueeton maa, joka ei kuulu sotilasliittoihin. Hän vastustaa Nato-jäsenyyttä. Väyrynen on kirjoittanut: ”Suomi ei ole Natossa, mutta Nato on Suomessa.” 

Sitä paitsi vain itsenäinen maa voi olla puolueeton.

Väyrynen on huolissaan venäjävastaisen ilmapiirin tihenemisestä maassa. Jaan huolen. Suomen media on viime vuodet laulanut kuorossa viisua, jonka kertosäe toistelee, että pienten vihreitten miesten tanssi saattaa alkaa milloin tahansa.

On annettu ymmärtää, että maan ylle on noussut uhkaavia ukkospilviä. Idän suunnalta tietysti. Aivopesukone on pyörinyt. Pahimmillaan on uhkailtu sodalla, arvioitu kuinka kauan Suomi kestää Venäjän hyökätessä. Keskiaukeaman kuvissa hävittäjät ovat syöksyilleet kohti.

Mediapooli, johon Yle tietysti kuuluu, harjoittaa muun toimintansa ohella natovastaisen informaation torjuntaa. Niin pooli kertoi nettisivuillaan kunnes sivujen sisällöstä katosivat juuri tuota tarkoittavat osiot. Mutta minä luin tekstin omin silmin. Silmissäni ei ole vikaa.

Väyrynen on hyvä väittelijä. Hän hallitsee substanssin, hänen tietolaarinsa on hehtaarin kokoinen ja muistinsa kauhistuttavan tarkka.

Tällaista Väyrystä Jouko Jokinen ei halunnut sotkemaan kuvioita. Tällainen Väyrynen piti saada pimiöön niin että vaalitentit saattoivat pysytellä turvallisesti ilmasto-, sote-, ja maahanmuuttoasioissa. 

Jos olisi päässyt kunnolla ääneen, Väyrynen olisi saattanut esittää kiusallisia kysymyksiä maan poliittiselle eliitille. Erittäin kiusallisia.

 

En ole kysynyt enkä saanut oikeutta kutsua itseäni Paavo Väyrysen ystäväksi. Olen tuntenut hänet vuosikymmeniä, mutta vain toimittajana. Jaan hänen käsityksensä ja huolensa Suomen asemasta ja suunnasta, johon maata viedään. Sen tunnustan mielelläni.

En ole keskustellut tästä kirjoituksesta Väyryseen kanssa eikä hän saa tekstiä ennakkoon luettavakseen. Kun en voi tarkkaan tietää, mitä Väyrynen olisi vaalitenteissä sanonut ja kysynyt, sanon ja kysyn nyt itse.  

Onko Suomi itsenäinen, kun sen taivaalla lentelevät USA:n tai liittokunnan sotakoneet? Entä jos taivaallamme lentäisivät venäläiset hävittäjät, sanoisimmeko Suomea itsenäiseksi?

Kuinka lähellä maanpetoksellista ajattelua ja toimintaa on pyrkiä siihen, että Suomen armeija alistettaisiin Naton komentoon? Sitähän isäntämaasopimus toteutuessaan tarkoittaisi.

 

Ja lopuksi sitaatti mieheltä, joka oli ajatellut Suomen asemaa syvällisesti: 

”Suomen etu ei voi olla, että se on jonkin suurvallan äärimmäisenä, Venäjän rajalla alituisesti varuillaan olevana ja ensimmäiseksi vihollisen jalkoihin joutuvana liittolaisena, jolla ei ole sellaista poliittista vaikutusvaltaa, että sen sanalla olisi mitään merkitystä, kun sodasta ja rauhasta päätetään. Maa olisi tällöin äänettömänä yhtiömiehenä mukana liitossa, josta sille koituisi kohtuuttomat, ajan mittaan ylivoimaiset rasitukset. Se joutuisi taistelutantereeksi, milloin tahansa siitä riippumattomat suurpoliittiset ristiriidat johtaisivatkin sotaan.” 

”Suomen kansalliset edut eivät salli sitoutumista Venäjän vastaisen politiikan linjalle tai sen etsimistä.”

Näin kirjoitti aikoinaan Urho Kekkonen. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jouko Jokinen, Paavo Väyrynen, Mediapooli, Suomen ulkopolitiikka, vaalit

Kadonneen aineiston arvoitus

Sunnuntai 24.3.2019 klo 12:28 - Mauno Saari

 

Sen jälkeen, kun edellinen blogini tuli julki, tapahtui jotain outoa. Mediapoolista kertovilta nettisivuilta katosi aineistoa. Olen yrittänyt lukea huoltovarmuuskeskuksen, Medialiiton ja tämän poolin sivut tarkasti uudelleen, mutta turhaan!

Ehkä olen taitamaton tietokoneeni kanssa. Ehkä Mediapoolin puheenjohtaja Alexander Lindholmin haastattelun muotoon puettu teksti kuvineen on jossain koneeni uumenissa. Ehkä viittaukset siihen, että poolin yksi tehtävä on torjua sotaliitto Natoon kohdistuvaa kritiikkiä, ovat vain sormieni ja silmieni ulottumattomissa.

Tai sitten tuo materiaali on poistettu. 

Ehkäpä poolin puheenjohtaja, joka päätyönään hoitaa Otava-konsernin toimitusjohtajan tehtäviä, oli haastattelussa liian avoin. En tiedä, mutta kummastelen.

                                                           ***

Mediapoolin tehtäväkenttä on tavattoman laaja. Se sisältää monia lohkoja, joissa päämääräksi ilmoitetaan Suomen median toiminnan kaikinpuolinen turvaaminen mahdollisen kriisitilanteen varalta. 

Kannatan tuon tapaista varautumista. Jos sota tai muu kriisi vyöryy yllemme, median toiminnan turvaaminen on meille hengentärkeää. 

Olen kuitenkin ihmetellyt, ja ihmettelen yhä, mitä poolin aktiiviseksi kuvattu "sisältöryhmä" tekee. Ruotuväki-lehden haastattelussa (joulukuussa 2018) Lindholm kertoi: 

"Poolissa on muun muassa sisältöryhmä ja hallitus, ja kaikki tekevät omaa työtään tavoitteiden eteen. Tämän lisäksi tehdään vaikuttamistyötä, kuuntelemista, koulutusta ja seurataan ylipäätään, mitä maailmassa tapahtuu."

Samassa haastattelussa puheenjohtaja Lindholm totesi, että poolin "hallituksen kokouksissa käsitellään muun muassa informaatiovaikuttamista ja sosiaalisen median ilmiöitä".

Mitä mahtaa olla Mediapoolin "vaikuttamistyö"? Entäpä "kuuntelu"? Mihin ja keihin halutaan vaikuttaa, keitä ja miksi kuunnella? Poolin sivustoilta kadonneen aineiston perusteella "vaikuttamistyö" kohdistuu ainakin Nato-kritiikin hillintään. Millä tavoin, sitä saattaa vain arvuutella.

                                                            ***

Kun Mediapooli ponnahti esiin eräässä äskettäisessä vaalitilaisuudessa, kokoomuksen hätääntyneen oloinen panelisti kiiruhti julistamaan asian valeuutiseksi. Hän käytti vierasperäistä sanaa "fake news", mutta asia tuli ymmärretyksi.

Tämän keskellä me elämme. Valtionhallinto on mukana koko Suomen median kattavassa poolissa, ja selvää on, että pooliin kohdistuvat epäluulot ja kysymykset tullaan leimaamaan valeuutisiksi, vääristelyksi, turhiksi salaliittoteorioiksi, vainoharhaisuudeksi. 

Kun Mediapooli näyttää sensuroivan omaa aineistoaan, minun kysymykseni ja epäilykseni eivät poistu vaan lisääntyvät. Jos valtio edes osittain kontrolloi mediaa, meidän vapaa lehdistömme on luiskahtanut outoon suuntaan. 

Älkää selitelkö, älkää piiloutuko poolin teknisten varautumisperiaatteiden taakse! Sisältöryhmän "vaikuttamistyö" ja "kuunteleminen" on hieman muuta kuin puheenjohtaja Lindholmin maininta siitä, että on varauduttava sähkökatkoksiin.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mediapooli, Huoltovarmuuskeskus, Nato, hybridikeskus, vastuullinen journalismi

Kysymyksiä Suomen vapaalle medialle

Torstai 7.3.2019 klo 17:51 - Mauno Saari

Ilman vapaata, politiikasta ja talousmahdeista riippumatonta mediaa demokratia ei voi elää. Sanan ja mielipiteen vapaus on toimivan yhteiskunnan elinehto, enemmän kuin pelkkä henkireikä.

Mitä tapahtuu demokraattiselle, vapaiden ihmisten vapaasti hengittävälle yhteiskunnalle, jos esimerkiksi valtio ohjaa tiedonvälitystä? Oireet saattavat ensin olla lieviä; henkinen ilmasto alkaa tuntua tukahduttavalta, soraäänet vähenevät, toisinajattelijat leimautuvat häiriköiksi, trolleiksi, väärämielisiksi.

Suomeen on muodostettu Mediapooli, eräänlainen vaarattomalta kuulostava kerho tai klubi, jonka jäseniksi on liittynyt käytännössä koko tiedotusvälineistömme – lehdistö, Yle, Mtv, tärkeimmät kirjankustantajat.

Mediapoolin toimintaa rahoittaa valtio, valtion Huoltovarmuuskeskus.
Poolin tehtävä on torjua mm. Nato-vastaisuutta. Tulkinta ei ole minun. Se on luettavissa Huoltovarmuuskeskuksen / Mediapoolin nettisivuilta.

Poolilla on monenlaisia työmuotoja. Yksi niistä on "sisältöryhmä". Sen toimintaa poolin puheenjohtaja sanoo aktiiviseksi. Tuskin on väärin arvioida, että sisältöryhmässä eri tiedotusvälineiden päätoimittajat ja muu päättävä väki keskustelee sisällöistä, siis siitä miten eri lehdet, tv-kanavat ja ehkäpä myös kirjankustantajat väyläävät välineittensä sisältöä mm. Nato-vastaisuutta karsiakseen.

                                                      ***

Samaan ajanjaksoon Mediapoolin kanssa osui Naton hybridikeskuksen perustaminen Helsinkiin. Tätä keskusta on sanottu vakoilukeskukseksi.

Onko väärin arvattu, että Helsingissä Naton vakoilu kohdistuu ennen kaikkea Venäjään – ja Suomeen, suomalaisiin, meidän Nato-asenteisiimme?

Yli 50 vuotta toimittajana on opettanut minulle jotain, kuten todennäköisyyksiä ja todistettavuuksia. Ja kysymyksiä.

Siksi kysynkin, missä ovat nyt suomalaiset tutkivat toimittajat? Hyvä ystäväni ja suuresti kunnioittamani Olli Ainola otti ja kuoli. Hän olisi kyennyt ja luulenpa että myös halunnut penkoa asioita, jotka minun – neljän eri lehden entisen päätoimittajan – mielestä olisivat nyt kuuman työlistan ykkösaiheita. Ainolalla ei ole seuraajia, joten sallikaa vanhan ja vanhanaikaisen journalistin kysyä:

– Miksi en ole voinut lukea, katsoa tai kuunnella ainuttakaan juttua siitä, ketkä, koska, missä ja miksi tekivät päätöksen siitä, että Suomen puolustusvoimien komentaja allekirjoittaa isäntämaasopimuksen Naton kanssa? Miksi juuri hän eikä esimerkiksi vieressä ollut tasavallan presidentti?'

Miksi tällainen outo menettely? Jos kysymys oli vain sotilaallisista, Suomen ja Naton välisistä rutiineista, mitä herra presidentti teki tilaisuudessa?

– Miksi en ole nähnyt ensimmäistäkään perusteellista juttua siitä, mitä isäntämaasopimus todella sisältää? Eikö aihe ole muka tarpeeksi kiinnostava, ei kyllin tärkeä – kysymyshän on ehkä vain Suomen alistamisesta sotaliitolle, ehkä vain itsenäisyytemme menetyksestä. Eihän se ole mitään Matti Nykäsen hautajaisiin verrattuna.

– Miksi tuota sopimusta ei viety Suomen eduskunnan käsittelyyn vaan uitettiin voimaan sen merkitystä joka käänteessä vähätellen?

Kun on syyksi on sanottu, ettei sopimuksella ole merkitystä, miksi se sitten tehtiin? Olen lukenut sopimuksen, josta ei millään tahdottu saada edes virallista suomennosta. Raaimmillaan isäntämaasopimus tarkoittaa, että Suomen puolustusvoimat ovat Naton komennossa, ja että oma armeijamme osallistuu kaikin voimin hyökkäystoimintaan – Naton alaisuudessa.

Tarvittiin kaukana lännessä asuva entinen ulkoministeri Keijo Korhonen sanomaan, että sopimus on häpeällinen. Mutta mitäs siitä, Korhonenhan on eläkeläinen, huru-ukko!

                                                          ***

Entä missä ovat jutut siitä, kuka/ketkä, missä, milloin ja miksi tekivät päätöksen Naton hybridikeskuksen sijoittumisesta Helsinkiin?

– Missä ovat jutut siitä, mitä tuo keskus oikein tekee, ja miksi sille on myönnetty juridinen koskemattomuus niin, että korkeimmallakaan viranomaisellamme ei ole oikeutta tutkia sen toimintaa?

                                                          ***

– Missä ovat artikkelit, joissa selitettäisiin Mediapoolin ja hybridikeskuksen yhteistoimintaa?

– Entä jutut Mediapoolin sisältöryhmän tarkoitusperistä? Miksi kukaan ei kysy, mitä tämä kansalaisten psykoosiin ja epävarmuuteen johtava viime aikojen juttutulva oikein merkitsee? Vaalien alla muka "ulkoiset tahot" eli Venäjä, tahtoisivat horjuttaa meidän yhteiskuntaamme!

Pelkokaasun sumuttaminen kansaan on rikos, ellei juridisesti niin asiallisesti. Siitä on historia täynnä kammottaviua esimerkkejä. Pelkoon ja epävarmuuteen ajettu kansa on helposti manipuloitavissa mihin tahansa uskoon, luuloon ja tekoihin.

Pelon ja epävarmuuden lietsonnalla voidaan ohjata mielipiteitä. Jos meidät suomalaiset, joiden selkeä enemmistlö vastustaa sotaliiton jäsenyyttä, saadaan pelon horkkaan, on Mediapoolilla toivoa, että jonain päivänä me polvistumme ja suorastaan pyydämme, että täällä jo tukevasti isännöivä Nato ottaisi meidät lopullisesti huomaansa.

                                                           ***

En olisi uskonut eläväni tällaisessa Suomessa.

Kun Vladimir Putin ja Donald Trump saapuivat Helsinkiin, kadunvarret oli tapetoitu uljailla julisteilla: "Tervetuloa vapaa lehdistön maahan".

Siis maahan, johon on laskeutunut yksiääninen hiljaisuus, sanomaton sensuuri. Maahan jossa kritisoidaan ankarasti sellaisia maita, joissa media on valtion ohjauksessa. Suomeen!

Häpeän ammattiani, häpeän ammattikuntaani, häpeän päätoimittajia ja muita päättäjiä, jotka ovat päästäneet asiat tähän tilaan ymmärtämättömyyttään, tyhmyyttään, nato-uskovaisuuttaan. Epäisänmaallisuuttaan.

Kyllä minä tiedän, että monia vuosia sitten huomattava osa tärkeimpien tiedotusvälineiden päätoimittajista ilmoitti julkisesti kannattavansa Suomen natojäsenyyttä. Kauhistuin sitä silloin, kauhistelen sitä nyt.

                                                           ***

Vastuullinen journalismi on kadonnut maasta oudosti samaan aikaan, kun sitä iskulausein julistetaan.

10 kommenttia . Avainsanat: Mediapooli, Huoltovarmuuskeskus, Nato, hybridikeskus, vastuullinen journalismi

V niin kuin veikkaus, V niin kuin vastuullisuus

Maanantai 31.12.2018 klo 11:37 - Mauno Saari

Tämän päivän media on pirun innovaatio. Ilman kaikkitietävää, kaikkialla tosiaikaisesti hosuvaa, kaiken heti paljastavaa, kaikesta luotettavasti valehtelevaa mediaa maailma ei olisi nykyisessä kaaoksessa.

Media on tuhonnut muun ohella diplomatian ja politiikan. Jokaisen johtavan tai johtavaksi pyrkivän poliitikon on mukautettava käytöksensä, sanansa ja sanojensa seurauksena tekonsa median vaatimuksia ja odotuksia vastaaviksi.

On nöyrryttävä mediajumalan alttarin edessä. On pelattava mediapeliä. On säännösteltävä totuuksia ja valheita. On seurattava valppaasti trendejä; ilmastomuutoskeskustelun suuntaa, metoo-liikkeen laineita, aggressioiden, alhaisten tunteiden, pelkojen, uhkakuvien ja fobioiden tsunameita.

Valtavirtamedian toimittajat takovat vastuuttomia otsikoita ja vinoja juttujaan samalla, kun esimerkiksi Suomen mediapoolin jäsenten kampanja vakuuttelee vastuullisuutta.

On kummallinen yhteensattuma, että Oy Veikkaus Ab:n logo ja Vastuullista journalismia -tunnus ovat samanlaiset – täsmälleen samalla tavalla piirretty V-kirjain. 

Veikkauksen mainoskampanjassa hoetaan lausetta "Pelaa maltilla". "Valehtele maltilla" voisi olla mediapoolille sopiva sovellutus. Mikisikö? Siksi, että kun seuraa päivittäistä juttuvirtaa, on vaikea uskoa koulutetun toimittajakunnan vilpittömyyteen ja rehellisyyteen. 

                                 ***

"Vastuullinen" valtamedia ei ole naurettavan kampanjansa yhteydessä tullut kertoneeksi, miten se määrittelee vastuullisuuden. Kenelle tai mille se on vastuussa? 

Kaunopuheisesti jotkut päätoimittajat aina silloin tällöin vakuuttavat, että heidän lehtensä on ennen kaikkea vastuussa lukijoilleen. Kun mediapooliin kuuluu myös valtiovalta, on oletettavaa, että lukijoiden joukkoon lasketaan myös ja erityisesti pääministeri, tasavallan presidentti ja oikeastaan koko yhteiskunnan valtakoneisto.

                                 ***

Valtamediassa toistellaan, että maailmalla ja Suomessakin toimii valemedioita. Yhtä lukuun ottamatta niitä ei kuitenkaan ole yksilöity, mutta valemedia-iskusanaa hokemalla tarjoillaan mielikuvaa, että olemme valheiden rankkasateen alla, mutta suureksi onneksemme turvassa tämän totuusmediamme ansiosta.

                                 ***

Helsingin Sanomat julkaisi 22.12.2018 toimittaja Ville Similän kolumnin, jossa tämä tarjosi HS:n lukijoille maailmankuvaansa. Kun Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattis oli eronnut, Similä suri ja kauhisteli. "Mattisin kädenjälki" on Similän mukaan näkynyt Trumpin hallinnossa poikkeuksellisen selvästi. 

"Syyriassa ja Afganistanissa Trump näytti ällistyttävää kyllä tekevän melko viisaita ratkaisuja – ainakin parempia kuin edeltäjänsä Barack Obama", Similä kirjoitti ja jatkoi: 

"Obama käytännössä antoi Venäjälle, Iranille ja Bashar al-Assadille vapaat kädet tehdä Syyriassa mitä lystää. Ne käyttivät mahdollisuuden täysimääräisesti hyväkseen."

"Kun Venäjä ja Syyria Trumpin aloitettua kokeilivat rajojaan myrkkyiskulla, Trump läimäytti niitä lujaa näpeille määräämällä nopean ohjusiskun..." 

HS:n Similä siis paheksuu sitä, että Syyrian presidentti johtaa omaa maataan. Toimittaja ei myöskään tunnu tietävän, että Venäjä – päin vastoin kuin USA – on Syyriassa kutsuttuna, ei maahantunkeutujana. 

Similä esittää varmana tietona, että Venäjä ja Syyria tekivät myrkkyiskun. Aivan toisenlaisiakin tietoja on, mutta ei Similällä, jolle Trumpin määräämä ohjuskosto oli ilmeisen mieluinen toimenpide.

Similä jatkaa kertomalla, että Trump aikoo vetää amerikkalaisjoukkoja Syyriasta ja Afganistanista. 

"Ja tässä sitä taas ollaan", hän päivittelee.

"Sekä George W. Bushin 15 vuotta sitten aloittama ja liian nopeasti hylkäämä Irakin sota että 17 vuotta jatkunut Afganistanin sota säilyvät ongelmina..."

Irakin sota lopetettiin, kun noin miljoona ihmistä oli tapettu, muutama miljoona ajettu pakolaisiksi, maa romutettu, sen johtaja hirtetty. Se ei riittänyt sotaisalle HS-kolumnistille, joka juttunsa lopuksi ilmaisee ihailevansa kenraali Mattisia talvisodan hengessä. 

                                 ***

Kun presidenttiehdokas Donald Trump uutiskanava CNN:n haastattelussa rusikoi USA:n harjoittaman sotapolitiikan – mm. Irakin, Libyan ja Syyrian tuhoamisen – en huomannut Suomen valtamediassa tästä merkittävästä käänteestä pihaustakaan. 

Mielipiteiden tietoisen ohjailun lisäksi myös tietoinen vaikeneminen saattaa olla vastuutonta journalismia. 

                                 ***

Kaiken kaikkiaan mediapooli jäsenineen käy hätääntynyttä taistelua asemistaan. Kun jotkut tahot ja henkilöt ovat esimerkiksi pitäneet HS:n Aarnio-operaatiota kyseenalaisena, arvosteluun on vastattu näyttävästi. HS julkaisi 30.12.2018 komean jutun kolmesta sankaritoimittajastaan, aiheena kirja "Etusivun rikokset – Näin kovat uutiset syntyivät".

Kokosivun jutussa kauhistellaan sitä, että jopa kollegat ovat kritisoineet tapaa, jolla Aarnio-juttua on käsitelty HS:ssa, Aarnio-kirjassa ja tv-sarjassa. Ihmetelty on sitä, että nämä tähtitoimittajat ovat jo kauan ennen oikeuden ratkaisua päättäneet, että Aarnio on syyllinen.

Nyt HS esittää, että kriittisesti suhtautuneet toimittajat ovat olleet "Jari Aarnion ja muun Helsingin huumepoliisin koukussa".

"Uutta on se, että kollegat kilpailevista medioista ja jopa oman median sisältä yrittävät kampittaa ja potkia nilkkaan", jutussa kauhistellaan ja jatketaan ylevästi, että toimittajien ehdoton velvollisuus on torjua yritykset ottaa heiltä journalistista päätösvaltaa.

"Näin onneksi tapahtui (Aarnio-casessa) Yleisradiossa ja Helsingin Sanomissa: kollegojen pelotteluyritykset eivät johtaneet tavoitteeseensa."

                                 ***

Sankaritoimittajat on nyt siis nostettu arvostelun yläpuolelle. Kaikki heidän toimintaansa koskeva kritiikki on aiheetonta, paheksuttavaa, moraalitonta, tuomittavaa ja ennen kaikkea vastuutonta!

Minusta tässä HS:n asenteessa on jotain tuttua ja huolestuttavaa. Kritiikin ja itsekritiikin kieltäminen ei ihan sovi sanan- ja ilmaisuvapauden johtavaan maahan. Sehän on pikemminkin tuttua maista, joiden autoritääristä järjestelmää meillä on totuttu paheksumaan.

HS on laventanut aluettaan Julkisen sanan neuvoston tontille. Mutta sisäisesti korruptoitunut JSN pitäisikin lopettaa. Tämä median "itsesäätelyelin" on kunniallisen Pekka Hyvärisen puheenjohtajuuden jälkeen vaipunut säälittävään masturbaatioon.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Media, HS, journalismi, valehtelu, Trump

Mediapooli taistelee Venäjää vastaan

Torstai 29.11.2018 klo 18:29 - Mauno Saari

MEDIAPOOLI TAISTELEE VENÄJÄÄ VASTAAN

On ihme, että Venäjä on olemassa. Napoleon pääsi joukkoineen Moskovaan asti, Hitler vain Moskovan porteille. Hädän hetkellä pappiskoulutettu Stalin turvautui Jumalaan, ja Jumala ilmeisesti auttoi.

Korruptoitunut Jeltsin avasi väylät Venäjän varallisuuden rosvoamiseen. Tämän ryöstön jälkeen vallassa on ollut Vladimir Putin. Neuvostoliiton raunioille on rakennettu hitaasti ja vaivalloisesti uusi Venäjä, jonka tuhoamista nyt yritetään kaikin voimin. 

Putin on lännen median kestoaihe. Viime vuosina hän on joutunut pilkan ja solvausten vyöryn kohteeksi kenties laajemmin ja rajummin kuin kukaan elossa oleva valtiomies koskaan. Läntisistä mediatoimijoista vain elokuvaohjaaja Oliver Stone on tuntenut vilpitöntä halua kuunnella Putinin näkemyksiä. Hänen tv-sarjansa oli hyvä ja syvä. Mutta Stone saikin sitten kuulla kunniattomuutensa.

                                            ***

Suomen tilanne on merkillinen. Arkijärki ehdottaa, että naapurin kanssa elettäisiin hyvässä sovussa. Mutta Suomi, pikkuinen postimerkki suuren Venäjän luoteisnurkassa, käyttäytyy kuin se kuuluisa pullisteleva sammakko – toruu, tuomitsee ja antaa tiukkoja ohjeita. Asetelma olisi koominen ellei se olisi traaginen.

(Tähän väliin haluan sanoa, että en ole minkään puolueen tai kuppikunnan jäsen, enkä ihaile yhtäkään suurvaltaa, en mennyttä enkä nykyistä. Suurvallat ovat monstereita, jotka tuhoaisivat itsensä ja meidät kaikki ellei niiden välillä olisi edes jonkinlaista tasapainoa. Nyt USA, Kiina, Venäjä ja kohta myös Intia muodostavat kauhun kuvion, jonka varassa pelkäävä ihmiskunta elää.)

Suomen ulkopoliittinen linja on muuttunut radikaalisti nykyisen presidenttimme aikana. Muistan hyvin, miten Mauno Koivisto suhtautui NATO:on. Torjuen, jopa vähätellen. "Mikä NATO?", hän tiuskaisi aikoinaan tv-haastattelussa.

Nyt me tiedämme "mikä NATO" on. Se on Suomen sotaliittolainen, jonka kanssa tehty sopimus takaa tilanteen tullen sen joukoille ja aseille väylän hyökätä Venäjälle. Isäntämaasopimusta on vähätelty, sanottu ettei se merkitse mitään, se on vain aiesopimus, yhteisymmärryspaperi. Olen kysynyt ennen ja kysyn nyt: – Jos sopimuksella ei ole merkitystä, miksi se tehtiin?

                                           ***

Siitä pitäen, kun Venäjä otti haltuunsa tai hoiviinsa Krimin, Suomen media on ollut pääosin venäjävihan vallassa. Pelon ja epävarmuuden lietsonnan etulinjassa ovat olleet Sanomien lehdet. Eteen työnnetty tukikohta on Ilta-Sanomat, jonka uhkakuvat, halveksunta ja iva ovat läheistä sukua 1920-1930 -lukujen ryssävihalle, "Vihan veljien" retoriikalle.

Sivuja ja sanoja ei säästetä, kun Venäjästä muovataan kuvaa aggressiivisena ja valheita suoltavana, kohta hajoavana karmeutena. Pääkirjoituksissaan IS leimaa kaiken Venäjän tiedottamisen ja uutisoinnin "valtiollisen puppugeneraattorin", "trollitehtaiden" ja "valeuutissivujen" tuottamaksi. 

Tämän "Suomen suurimman uutismedian" ilmeisenä tavoitteena on saada meidät kaikki uskomaan, että yksikään Venäjän tuottama uutinen tai tiedote ei ole totta. Ja että NATO:on tulisi liittyä mitä pikimmin. Jos olisimme virallinen jäsen, saisimme turpaan... anteeksi, turvaa.

Lehti sanoo, että "Suomen kannattaisi tehostaa valmiiksi tuotetun vastamateriaalin levitystä" ja että apua tähän työhön voisi "löytyä vaikkapa Mediapoolista".

Niinpä tietysti! 

                                                ***

Mediapooli on valtion Huoltovarmuuskeskuksen yhteydessä tai alaisuudessa toimiva liitto tai yhtymä, johon kuuluu käytännössä koko maan media. Pooli itse määrittelee tehtäväkseen "median toiminnan turvaamiseksi tarvittavan varautumistoiminnan kehittämisen ja ylläpitämisen". Hauskasti sekavan määritelmän takaa löytyy ajatus Venäjän uhkasta ja sen torjumisesta.

Mediapooli "seuraa myös informaatiovaikuttamista ja sosiaalisen median ilmiöitä", poolin kotisivut kertovat. Sivuilta löytyy poolin puheenjohtajan haastattelu, jossa hän avoimesti sanoo, että toiminnan taustalla on Krimin siirtäminen Venäjän hallintaan. 

Mediapooliin kuuluu siis "kattavasti" koko Suomen lehdistö. Kun Suomen Kuvalehti äskettäin antoi vuotuisen journalistipalkintonsa (jota olin perustamassa SK:ssa 1970-luvulla!), valinta kohdistui Ilta-Sanomien erikoistoimittaja Arja Paanaseen. Oiva valinta, jos perusteena on käytetty venäjävihan määrää. 

Mutta on syytä huomata, että Ilta-Sanomat kuuluu Mediapooliin samoin kuin Suomen Kuvalehti, joka on Otavamedian julkaisu. Otava-konsernin toimitusjohtaja Alexander Lindholm puolestaan on Mediapoolin puheenjohtaja.

Hieman sisäsiittoista palkitsemista, mutta poolissa vallitseekin yhteishenki. Lindholm kertoo, että poolissa "erityisen tärkeä on sisältöryhmä, jossa medioiden päätoimittajat tekevät yhteistyötä". 

Väitän, että tällainen toiminta on upouutta suomalaisessa mediassa, mutta myös kansainvälisesti. Niin pooli itsekin sanoo todetessaan kotisivuillaan, että tällainen yhteistyö viranomaisten kanssa on "kansainvälisesti ainutlaatuinen". Valtiolla on Huoltovarmuuskeskuksen kautta tarkkailijan, linjaajan ja kontrolloijan asema koko Suomen mediakentässä! 

Mihin unohtui median tehtävä vallan vahtikoirana? Heiluttaako häntä koiraa?

                                               ***

Mediapooli korostaa "luotettavaa tietoa", siis asiallista journalismia. Otetaan esimerkki. Kun Venäjän sotilastiedustelu GRU:n johtaja Igor Korobov kuoli, Ilta-Sanomien jutussa annettiin ymmärtää, ettei kuolema ollut luonnollinen.

Lehti käytti sanontoja: "Spekuloitiin joutuneen epäsuosioon... Käynnistyivät huhut... Oppositiomediassa kerrottujen vahvistamattomien tietojen mukaan... Korobovin epäillään viime kädessä vastanneen useista häikäilemättömistä operaatioista... GRU:n uskotaan toimineen... Agenttien on syytetty järjestelleen... Epäillyt murhayrityksen toteuttajat kyettiin yhdistämään löyhästi hajuvesipulloon, jossa myrkkyä väitetysti kuljetettiin... Neljä agenteiksi epäiltyä venäläismiestä, joiden uskottiin pyrkineen..."

Tähän asti jutussa huhuillaan ja epäillään, mutta sitten epäilykset muuttuvat faktoiksi: "Korobov oli Yhdysvaltain vaaleihin sekaantumisen vuoksi asetettu henkilökohtaisesti Yhdysvaltain pakotelistoille..."

Ilta-Sanomat monen muun suomalaisen tiedotusvälineen tavoin ottaa tuomioistuimen roolin. Minä en tiedä sekaantuiko Venäjä USA:n vaaleihin, en tiedä kuka myrkytti Skripalit tai kuka sekoitti gps-signaalit. Otan kantaa sitten, kun riippumaton tutkimus valmistuu ja riippumaton tuomioistuin tekee päätöksensä. 

Yksikään vastuullinen journalisti ei ryhdy tuomariksi. Varmojen syyllisten ilmoittaminen tekee "Vastuullista journalismia" -kampanjasta huonon vitsin.

Korobovin kuolemaa käsitelleen jutun otsikko oli: "HUHUMYLLY ENNEN KUOLEMAA." Kirjoittaja palkittu erikoistoimittaja Arja Paananen apunaan Jari Alenius.

Mediapoolin puheenjohtaja Lindholm sanoo poolin kotisivuilla: "Ylläpitääkseen uskottavuuttaan median pitää julkaista oikeaa ja tarkastettua tietoa ja laittaa kaikki selkeästi pöydälle."

Kenen pöydälle?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mediapooli, journalismi, Venäjä, Putin