Mauno Saari
mauno.saari@gmail.com
Kriisiryhmä kansaa auttamaanKeskiviikko 11.1.2023 klo 20.31 - Mauno Saari Ennen Ylen alkuillan uutisia ukrainalainen sotilas esiintyy meille. Hän jatkaa siitä, mihin Halla-aho jäi; venäläiset pitää tappaa, koska jos ei tapeta, ne hyökkäävät taas. Kuinka suuri osa kansalaisista nielaisi tämän väkevän viestin? Tuohon aikaan ruutujen äärellä on kaiken ikäisiä, myös lapsia ja nuoria. Aivopesu on tauotonta, sen tulokset ulottuvat ikäpolvien yli. Saattaa olla niin, että valtaosa kansasta on Ylen, Mtv:n ja kotimaisen lehdistön varassa. Ne joilla ei ole välineitä, kykyä tai halua etsiä tietoa verkosta, ovat raskaan propagandajyrän alla. Samalla kun Helsingin Sanomat näyttää ainakin yhtenä päivänä (11.1.22) hiukan maltillistavan linjaansa, Yle panee pahintaan. Se on tuotantoketjun päässä: USA-CIA-Nato-Hybridikeskus-UPI-Mediapooli-Yle, ja Ylessä haukkapari, hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen ja päätoimittaja Jouko Jokinen. SalaliIttoteoria? Ei. Ketjun alkupään intressit tiedetään. Suomi halutaan Naton etulinjaksi Venäjää vastaan. CIA tekee täällä kuten kaikkialla muualla likaisen työn. Hybridikeskus Helsingissä on sen aluekonttori, ja "tutkimuslaitos" UPI sen altis palvelija. CIA hyörii Helsingissä – sitä kukaan ei tunnusta, mutta kaikki tietävät. Vallankaappauksia ja murhia tehtailevan konttorin jäljet ovat tunnistettavissa. Menetelmät ovat kaikkialla pääpiirteiltään samat. Sovellukset poikkeavat toisistaan eri kulttuurien ja tilanteiden vaatimalla tavalla. Suomessa tehtävä on helpohko, koska putkinäköinen eliitti on jo valmiiksi venäjävastainen, ja koska median valtaaminen vuonna 2014 onnistui suomalaisten poliittisten sutenöörien avulla. En osaa sanoa, voiko tilanne vielä pahentua, ellei tauoton jankutus venäläisten raakuudesta, murhanhimosta ja valloitushalusta lopulta johda fyysiseen väkivaltaan eri mieltä olevia ja Suomen venäjänkielisiä kohtaan. En ole juristi, mutta osaan lukea – perustuslakiakin. Minusta on selvää, että Halla-ahon pitäisi olla nyt tutkinnan kohteena. Milloin oikeuasiamies tai valtakunnansyyttäjä aikovat ruveta töihin? Näemme, että poliitikkojen laumakäytös on vellihousujen nyökyttelyä, pientä harmittelua Halla-ahon sanavalinnoista. Vihaamaan ja tappamaan pitää usuttaa, mutta vähän hillitymmin, kiitos! Minusta tuntuu, että äänestän Ano Turtiaista, en hänen viisautensa tai poliittisen linjansa vuoksi vaan pelkästään siksi, että hän näyttää olevan ainoa kansanedustaja, joka seisoo jarrun päällä junan syöksyessä kohti seinää. Politiikan kone on rikki, media moraalisesti romuna. Kansa tarvitsisi psykiatrista hoitoa. Kun kirkko poltettiin, kukaan ei kuollut, mutta kriisiryhmä kutsuttiin paikalle auttamaan ahdistuneita ihmisiä. Mistä löydetään nyt auttajat ja terapeutit kokonaiselle kansanosalle, joka on saatettu hämmennyksen ja pelkojen valtaan? |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjäviha, media, Yhdysvallat, Mediapooli |
OHJUKSIA JA KUMILUOTEJAMaanantai 14.11.2022 klo 17.18 - Mauno Saari 12.10.22 VALEHTELU JA MANIPULAATIO ottavat kierroksia. Lännen (ja Suomen) poliitikot ja "asiantuntijat" ovat arvioissaan ja ennustuksissaan etunojassa kuin Nykäsen Matti aikanansa. Pötyä toistellaan kiihtyvästi. Venäjän ohjukset ovat kuulemma loppumassa ja se käyttää viimeisiään tähtäämällä ne siviilikohteisiin. On toistettava: – Ohjuksia taitaa riittää. – Jos siviilikohteisiin tähdättäisiin, uhreja olisi jo nyt tuhansia. Kiihtyvästi julistetaan myös vastoin tosiasioita, että Venäjä aloitti sodan. Unohdetaan tietoisesti koko historia vuodesta 2014 eteenpäin. Vielä Maidanin vallankaappauksen aikana Suomen media julkaisi uutisia siitä, että kymmeniä tappaneet ampujat olivat uuden hallinnon tilaamia. Ja että natsit suorittivat Odessan murhapolton. Sitten takit vaihdettiin ja ruvettiin jauhamaan läntistä propagandaa. Meidät kaikki on saatava uskomaan, että Venäjä käy raakaa terrorisotaa, sen sijaan Ukrainan armeija tekee humanitaarista työtä ja ampuu korkeintaan kumiluoteja. Mistä manipulaation ja valheiden tihentyminen kertoo? Propagandan perussäännöstä: kun valhetta hokee kyllin kauan, se muuttuu ensin epätietoisuudeksi, sitten totuudeksi. Taikurin hatusta nousee kani. Länsi istui kämmentensä päällä kahdeksan vuotta. Niin kauan USA:lla, Ranskalla ja Saksalla oli aikaa estää sota. USA ei sitä halunnut. Se esti Minskin sopimuksen voimaantulon ja johtaa nyt kouluttamiaan ja varustamiaan Kiovan joukkoja. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valemedia, manipulaatio, natsit |
PUUTA HEINÄÄ.Maanantai 14.11.2022 klo 17.07 - Mauno Saari 09.10.22 MINULTA KYSYTÄÄN S-POSTISSA miksi kirjoitan puuta heinää. No, kirjoitan muun muassa tehdäkseeni muistiinpanoja tästä totaaliseen hulluuteen päätyvästä ajasta. Ja säilyttääkseni järkeni, suhteellisuudentajuni, näköjään myös kertoakseni toisille ahdistuneille, etteivät he ole yksin. Niin, ja välittäneeksi tietoja, joita vanhana journalistikonkarina tulen penkoneeksi esille. Päivä päivältä ns. tavallisen ihmisen on yhä vaikeampaa erottaa oikea tieto valheista, joita meidän propagandan ämyreiksi muuttuneet "tiedoitusvälineemme" toistelevat. Valhemedian ja poliittisen johtomme vihan ja sotauhon täyttämä yksituumaisuus ei johda mihinkään hyvään. Miten on ikävä muuatta valtiomiestä, joka nyt huutaa haudastansa näille tunareille. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valemedia, propaganda |
ILLAN PÄÄTTEEKSI.Maanantai 14.11.2022 klo 15.49 - Mauno Saari Jäin miettimään vielä tätä kansakunnan johtoportaan toimintaa. Minusta on väärin, että johtavat poliitikot unohtavat kansan, jota heidät on valittu palvelemaan ja suojelemaan. Suomen Eu-jäsenyyden ja Nato-hankkeen prosessit sisältävät alhaista pelailua, salailua ja suoranaista asioiden vääristelyä, joilla kansa on jätetty pimentoon monista sitä koskevista tärkeistä ratkaisuista. Minusta on väärin, ettei hyvillä resursseilla varustettu valtavirtamedia ole paljastanut ja analysoinut näitä tapahtumia ja tapahtumasarjoja. Varsinkin viime vuosina media on muuttunut pikemminkin verhoksi todellisuuden eteen. Miksi media ei ole kertonut meille Eu-jäsenyyden, isäntämaasopimuksen (joita on nyt kolme!) ja vaikkapa Naton "hybridiosaamiskeskuksen" tosiasioista? MIksi avaava kritiikki on puuttunut – ja muuttunut nyt vaikenemiseksi tai jopa vaientamiseksi aroiksi koetuista asioista. Miksi tasavallan presidentti on saanut medialta "syytesuojan", vapauden todellisesta arvostelusta? Niinistöä, hänen sanomisiaan ja tekemisiään silitetään myötäkarvaan. Kun mediatalot, presidentti ja poliitikot ovat luotisuorasti samalla linjalla keskeisissä kysymyksissä, demokratia nilkuttaa. Tällä menolla on jo selvää, että luottamus mediaan – todistelivatpa sen omat tutkimukset mitä tahansa – on vakavasti horjumassa. Osittain siitä seuraa poliitikkojen luottamuskato. Lopputuloksena tulee olemaan demokratian ja koko yhteiskunnan vammautuminen. Vammainen yhteiskunta ei toimi kansalaisten hyväksi vaan oman sairastuneen rakennelmansa puolustamiseksi. Vallan linnakkeilla on lukemattomia keinoja, esimerkiksi lainsäädäntö, joilla se kykenee puuduttamaan ja lopulta halvaannuttamaan kansalaisyhteiskunnan toiminnan ja hengityksen. Jos ja kun tiedotusvälineistö on vallan suojelija eikä sen kriitikko, on syntynyt läpäisemätön päätöksenteon bunkkeri, jolla ei enää ole juuri mitään tekemistä läpinäkyvän demokratian kanssa. Me olemme jo nyt tässä tilanteessa, tai ainakin hyvin lähellä sitä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yhteiskuntakritiikki, media, EU-jäsenyys, isäntämaasopimus, hybridikeskus |
HS hätääntyi VäyrysestäTiistai 27.9.2022 klo 11.37 - Mauno Saari Helsingin Sanomat on säikähtänyt. Pääkirjoituksessaan (27.09.2022) se käy härskisti Paavo Väyrysen kimppuun. Lehti tulee samalla todistaneeksi, että Väyrysen vuosien takaiset puheet "mediapelistä" olivat totta. HS kirjoittaa, että Väyrynen "toistelee blogikirjoituksissaan Venäjän hallinnon propagandaväitteitä, joiden mukaan Venäjän hyökkäys Ukrainaan johtuu Yhdysvaltojen "uuden kylmän sodan" politiikasta ja Itä-Ukrainan venäläisten sorrosta". Itse asiassa HS iskee kirveen omaan nilkkaansa. Se tulee Väyrystä syyttäessään kertomaan Ukrainan sodan taustoista totuuden. On kiistatta todistettu, että USA on jo ennen vuoden 2014 tapahtumia työntänyt lusikkansa Ukrainaan. Sekin on näytetty toteen, että Yhdysvallat ja erityisesti CIA oli provosoimassa ja järjestämässä Maidanin vallankaappausta, jonka läntinen media valehtelee olleen kansannousu. Korkea-arvoiset USA:n poliitikot, mm. John McCain, kävivät Kiovassa innostamassa ja provosoimassa kansaa Venäjää vastaan. Maidanin tappajaisista totuus paljastui Viron ja USA:n poliitikkojen puhelun vuodettua julkisuuteen. Tarkka-ampujat olivat Kiovan "uuden hallinnon" värväämiä, eivät maanpakoon ajetun presidentin. Vielä talvella 2014 Suomen media kertoi Maidanin verilöylystä totuudenmukaisesti, samoin natsien suorittamasta Odessan murhapoltosta. Sitten linjassa tapahtui jyrkkä käänne, alkoi Mediapoolin ohjailema läntisen propagandan toistelu. HS:n mukaan It-Ukrainan "venäläisten" sorto on Kremlin propagandaa! Lehti ei muka tiedä, että Kiovan hallinto tapatti kahdeksan vuoden sisällissodassa tuhansia ja tuhansia ihmisiä. Joukossa oli varmasti venäläisiä, mutta enemmistö oli Ukrainan omia kansalaisia. HS ei muka tiedä sitäkään, että tappamisten ohessa Kiovan hallinto eväsi itä-ukrainalaisilta liki kaikki kansalaisoikeudet. Sorto oli veristä ja todellista. Nyt HS opastaa Keskustaa, jonka pitää sen mukaan "terästäytyä, jos se haluaa olla puolue eikä hollitupa". Painottaakseen viestiään HS kertoo, että "nykyinen kansanedustaja Mikko Kärnä on sanonut, ettei lähde samalle ehdokaslistalle Väyrysen kanssa". Kärnä onkin vakuuttava todistaja asiassa. Muiden hulluuksiensa ohella Kärnä on vaatinut, että Suomi katkaisee diplomaattisuhteensa Venäjään. Onko Helsingin Sanomat samoilla linjoilla, ehkä Eljas Erkon muistoa kunnioittaen? Valtakunnan ykköslehti on aikaisemmin vaatinut Venäjän suistamista "kuiluun". Sen päivittäinen Ukrainan sodan uutisointi on peittelemättömän yksipuolista Kiovan propagandan toistelua. On sääli, että uutislehdestä on tullut läntisen aivopesukoneen osa vailla vähäisintäkään pyrkimystä objektiivisuuteen. Helsingin Sanomat on ajanut itsensä kuiluun ja menettänyt viimeistään nyt uskottavuutensa uutisvälineenä ainakin minun, entisen HS-toimittajan silmissä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin Sanomat, Paavo Väyrynen, media, Ukraina, Mikko Kärnä |
Veljekset viha ja pelkoMaanantai 29.8.2022 klo 23.47 - Mauno Saari Viha on tarttuva tauti. Siitä on tullut nyt tuhoisa pandemia. Suomessa ylin poliittinen johto sairastaa sitä kroonisesti ja on tartuttanut sen koko hallitukseen, eduskuntaan ja osaan kansasta.
|
2 kommenttia . Avainsanat: Venäjäviha, media, Yhdysvallat, Mediapooli |
Niinistön päiväkäskyPerjantai 15.7.2022 klo 15.08 - Mauno Saari Suomen ja Venäjän suhteet tuhottiin nopeasti. Halu liittyä sotaliitto Natoon oli niin voimakas, että yli seitsemän vuosikymmentä vallinnut rauhan ja tasapainon tila viskattiin sivuun. Tilalle tulivat presidentin ja pääministerin johtaman orkesterin tylyt ja jopa raivoisat vihan sävelet. Kahlattuani läpi melkein puolen metrin paksuisen pinon turvallisuus- ja puolustuspoliittisia asiakirjoja tiedän, että sotilaiden ja joidenkin poliitikkojen Nato-projekti alkoi suunnilleen 1990-luvun puolivälissä. Tietystä ajankohdasta lähtien Sauli Niinistö on johtanut sitä, ensin verhojen takana, sitten julkisesti ja julkeasti. *** Niinistö on lausunut, että "Suomi kuuluu länteen". Moni muukin poliitikkomme on hokenut tuota mantraa. Se todistaa, että he potevat traumaa eivätkä tosiasiassa luota Suomen olevan itsenäinen. Paha kyllä he ovat oikeassa. Suomi on tarkasti ottaen ollut valtiona todella itsenäinen vain muutaman vuoden, Neuvostoliiton sortumisen ja Eu-jäsenyyden välisen ajan. Ensin olimme YYA-liittosuhteessa Neuvostoliiton kanssa, sitten jäsen Euroopan unionissa, josta ollaan muotoilemassa liittovaltiota. Olen samaa mieltä kuin edesmennyt ex-ulkoministeri Keijo Korhonen: Suomi oli itsenäisempi Venäjän autonomisena osana kuin nyt unionin osasena. Jos Nato-jäsenyys toteutuu, se vie itsenäisyyden rippeetkin. Muistoksi jäävät oma lippu ja kansallislaulu, ei juuri muuta. Suomi kuuluu totisesti länteen viimeistään sinä päivänä, kun sotaliiton ensimmäistä tukikohtaa rakennetaan. Ja sehän rakennetaan! Puolustusministeri Kaikkonen viimeksi todisti, että Suomi päättää tästä ja ydinaseiden sijoittamisesta maahan ihan itse, mutta "tässä vaiheessa ei ole syytä sulkea mitään ovia". (Sitaatti on sanamuodoiltaan epätarkka, mutta sisällöltään oikea.) Kuten olen arvellut, tukikohdille saatetaan antaa hämääviä nimiä. Ne saattavat olla "liikkuvia turvallisuusyksiköitä" tai "varmuuskomplekseja", mutta tänne me niitä saamme yhden tai useamman. Silloin Suomi on suuren Lännen nielussa kuin Joona valaan kurkussa. Raamatun mies pääsi ulos ihmeen ansiosta. Suomelle ihme tarkoittaisi vapautta ja ehkäpä itsenäisyyttä kahden vuosikymmenen Nato-elämän jälkeen, sillä irtisanomisaika on 20 vuotta. Mutta mikä ja millainen maa Suomi silloin olisi? *** Nato-prosessia on kuljetettu eteen päin hämärin menetelmin. Isäntämaasopimus sisältää karmeita pykäliä siitä, miten Suomi auttaa lännen sotamahtia kaikin mahdollisin keinoin ja voimavaroin, myös hyökkäyksessä. Kaikki tietävät, mikä olisi hyökkäyksen suunta. Niinpä sopimus pohjustaa samaa tilannetta, joka vallitsi ennen talvisotaa Venäjän pelätessä aiheellisesti, että Saksa käyttää Suomea hykkäysväylänä sitä vastaan. Niinistön mielestä saattoi olla epävarmaa, menisikö sopimus läpi eduskunnassa ilman kiusallisia välihuutoja. Niinpä hän kuskasi sen muina miehinä parlamentin ohi, varmuuden vuoksi vielä sen kesäloman aikana. Kun Paavo Väyrynen kysyi sopimuksesta presidentinvaalien tv-keskustelussa, Niinistön vastaus oli väistelevää ja sopimusta vähättelevää kryptistä puuroa. Eikä varsinainen keskustelu koskaan alkanut. Niinistö samoin kuin pääministeri Marin muka salasivat Nato-kantojaan, vaikka isäntämaasopimus kertoi Niinistön kannan selvää selvemmin. Mielipidettään julkisuudelta pantannut Marin taas kertoi myöhemmin olleensa jäsenyyden kannalla jo kauan. Ja kun asia oli ratkennut, Marin päästi huuliltaan pahaan historiaan jäävän lauseensa: "Kaikki siteet Venäjään on katkaistava." *** Sauli Niinistö näytteli aluksi valtiomiestä oikein hyvin. Syntyi jopa mielikuva, että hänellä olisi luottosuhde Putiniin ja eräänlainen suuri välittäjän rooli. Sen Niinistö toki kiisti, mikä tulkittiin epäilemättä jaloksi vaatimattomuudeksi. Niinistön kuvitelma omasta roolistaan ja Venäjästä alkoi valjeta, kun hän heitti julkisuuteen kasakkajutun. Venäjä ja Putin käyttäytyvät siis hänen mielestään kuin varasteleva rosvo. Hämmästyin presidentin käytöstä, mutta arvelin sen olleen tilapäinen mielenhäiriö samalla tavalla kuin hänen suhtautumisensa venäläiskenraaliin, joka oli esittänyt arvionsa sotilaspoliittisesta tilanteesta. "Kenraali on pitänyt puheen", Niinistö lausahti ilmettään myöten ylimielisesti. En usko, että tasavallan presidentillä on tiedon puutetta Ukrainan tilanteesta. Hän on varmasti selvillä siitä, mitä Itä-Ukrainassa on tapahtunut kahdeksan vuoden aikana ennen varsinista sotaa. Noin 14 000 ihmisä on tapettu, ja Ukraina on pitänyt Donbassin venäjänkielistä ja -mielistä väestöä kurituksensa alla kuin maaorjia. Kansalais- ja ihmisoikeudet on riisuttu laitoja myöten ja siviilien niskaan on satanut tykkitulta. Niinistö on puhunut Venäjästä niin kuin häntä olisi informoinut vain Helsingin Sanomat ja Yle, joiden Venäjäviha on ollut yhdenmukaista ja linjakasta. Niin ei voi olla. Itse asiassa minusta tuntuu, että Niinistöllä on hyvät tiedot tosiasioista, mutta ne eivät vain sovi hänen ajatteluunsa. Paha juttu faktoille. Ne on lukittu johonkin Mäntyniemen komeroon. Kun presidentti sitten ryhtyi psykiatriksi ja esitteli Ylellä käsityksiään Putinin mielen sisällöstä, minä säikähdin. Suoraan sanoen ajattelin maamme johtajan tulleen hulluksi tai suuruudenhulluksi. Hän puhui Venäjän presidentistä kuin itseään alempiarvoisesta otuksesta. Niinistön omaa fraasia käyttäen: hän riisui naamionsa, jonka takaa paljastuivat moukan kasvot. *** Hyvä puoli on se, että viime viikkoina olemme saaneet tutustua tasavallan johtajaan. Hän on suosittu ja siihen on syynsä. Kuten jo totesin, hän esittti kansainvälistä valtiomiestä aluksi hyvin. Siinä ohessa suosio rakentui monesta eri tekijästä. Niinistö on komea ja karismaattinen, miehinen mies, joka onnistui iskemään jopa ex-Miss Suomen. Hän sai puolisokseen kauniin naisen, perusti perheen, sai lapsen, hankki koiran, ilmottautui luonnon ystäväksi ja reagoi taitavasti tavallisten kansalaisten iloihin ja murheisiin. Kaikki tuo tuli kerrotuksi Niinistöä palvovassa mediassa. Voi sanoa, että suurelta osin suosio on rakennettu tietoisesti ja presidentin tehtävien kannalta epäolennaisilla asioilla. Mutta valtamedialla ja Niinistöllä on tämän kaiken perustana yhteinen agenda, Suomen Nato-jäsenyys. Kun Niinistö sanoi tv-haastattelussa, että Vladimir Putin on katkera ja että suurvallan johtajan sisälle on kertynyt paljon pahuutta, hän antoi kaikille suomalaisille luvan tai käskyn inhota, pelätä ja vihata Venäjää. Kun supersuosittu johtaja on tuota mieltä, erimieliset ovat Putinin trolleja ja kätyreitä. Minun mielestäni tuo Niinistön julkinen lausunto oli vastuuton. *** On sietämätön ajatus, että Suomi kuvittelee länteen kuulumisen tarkoittavan avointa demokratiaa, kansalaisia kunnioittavaa ja moraalisesti lujaa maata, sillä todellisuudessa USA:n johtama länsi on moraaliton ja epädemokraattinen, miljoonia ihmisiä tappanut, CIA:n kaltaisia salattuja tuholaisia käyttävä, väkivalloin sille epämieluisia hallituksia vaihtava, valheilla valheitaan peittelevä mytomaaninen monsteri. Olisi luullut, että viimeistään USA:n valhe Irakin joukkotuhoaseista, jolla se perusteli ainakin miljoona ihmishenkeä vaatineen hyökkäyksensä, olisi avannut kaikkien silmät näkemään, millaisesta moraalista on kysymys. Sen sijaan olemme kuulleet Eu-komissaari Jutta Urpilaisen ja muidenkin suusta, että Suomi jakaa lännen arvot. Valehtelussa arvojen samankaltaisuus on totta. Totta edes se, yhteinen epärehellisyys. Sitä tukee tämän nyt alennustilassa oleva media, jonka käyttöohjeeksi maineikas ja arvostettu australialainen journalisti John Pilger sanoo: Älkää uskoko mihinkään, mitä media väittää. Suomen valtamedian sisältö on Natoa ja Ukrainan sotaa koskevissa valinnoissa erittäin yhtenäinen. Se olisi hämmästyttävää ellemme tietäisi, että taustalla vaikuttaa Mediapooli, valtion rahoittama järjestelmä, jonka "sisältöryhmän" tehtäväksi on määritetty muun muassa Naton vastaisen viestinnän torjuminen. Jos joku pitää tätä salaliittoteoriana, pitäköön. Ja selittäköön päälehtien ja Ylen vain sattumalta kopioineen toistensa vihajuttuja. Joka tapauksessa Mediapooli on järjestelynä ainutlaatuinen. Se on kunnollisen journalismin ja sananvapauden tuhoaja, mutta sopii mainiosti propagandan ja Niinistön päiväkäskyjen foorumiksi. |
6 kommenttia . Avainsanat: Sauli Niinistö, Nato, Venäjäviha, media, mediapooli |
Hullut sodan sumussaTiistai 5.4.2022 klo 18.36 - Mauno Saari Sodan sumussa on vaikea nähdä eteenpäin. Jotain kuitenkin häämöttää: Nato-Suomen ääriviivat ovat silmissä kuin eideettinen kuva. Kun Nato tulee Suomeen, isäntä astuu taloon täysin valtuuksin. Oikeastaan ei voi puhua Natosta vaan USA-Natosta, sillä Yhdysvallat on sotilasliiton ruorissa, ja lisäksi Suomella on USA:n kanssa kahdenkeskeisiä sopimuksia ja järjestelyjä. Osan niistä tiedämme, suurin osa on kätkössä julkisuudelta. Helsingin Sanomat julisti pääkirjoituksessaan 5.4.2022 mahtipontisesti, että Venäjä on lyötävä polvilleen. Samaa julistivat aikoinaan Napoleon ja Hitler. He eivät ymmärtäneet Venäjänmaan suuruutta ja laajuutta eivätkä venäläistä sielua. Tuntuu siltä, että Sauli Niinistön pitkä linja on tulossa päätepisteeseen. Hän on ikään kuin kainostellut kertoa kantaansa Nato-jäsenyyteen. Jo isäntämaasopimuksen olisi kuitenkin luullut herättäneen kaiken kansan havaitsemaan, mihin maan isä meitä ajelee. Kun lopullinen "keskustelu" Nato-jäsenyydestä vihdoin alkoi, mediassa ja koko yhteiskunnassa kuului vain yksi ääni, Nato-kuoron hymni. Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti sen suoraksi huudoksi. Sanomalehdet ja tv:n uutiset alkoivat toistaa iskulauseita, joiden jyrkkyys veti vertoja 1920- ja 1930-lukujen Vihan veljien provosoiville sanonnoille. Aito viha Venäjää kohtaan purkautui ja sai mukaansa nekin, joiden uskallus ei aikaisemmin ollut riittänyt avoimeen ja mitä karkeimpaan solvailuun. Merkitsevää on, että HS:n pääkirjoitus kiteytti vain hieman kärjistettynä Suomen valtionjohdon mielipiteen. Tasavallan presidentti, lakimies Sauli Niinistö on julistanut tuomion naapurimaalle tutkimuksia tai kansainvälisen oikeuden tuomiota odottamatta. Pääministeri Sanna Marin on koventanut puheitaan Venäjästä niin rajuiksi, että hänen puheittensa kirjoittajan sanakirjasta alkavat adjektiivit ja imperatiiviset verbit loppua. Pääministeri ei kuitenkaan kerro omaa kantaansa sotilasliiton jäsenyyteen. Tällä hienolla tavalla hän ikään kuin antaa muille vapauden päättä ihan itse! Ulkoministeri Pekka Haaviston julkiset lausumat ovat kauempana diplomatiasta kuin yö on päivästä. Onko viisasta, järkevää tai vastuullista, että johtavat poliitikot käyttäytyvät näin – melkein kuin somen hulluimmat rienaajat? Sitoudumme USA:n asevoimien etäpäätteenä ja teräsnyrkkinä toimivaan sotilasliittoon (tietääkseni) 20 vuodeksi. Kirjoitetaanko kahden vuosikymmenen kokemusten jälkeen Suomen johtajista sankareina vai maanpettureina, itsenäisen Suomen hävittäjinä?
Selvää on, että Natoon mennään tuli hännän alla, ennen kuin Ukrainan sota loppuu ja kansa ehkä rauhoittuu. Hatarien mielipidekyselyiden tulokset näyttävät rittävän. Kansanedustajat on pehmitetty valtavalla kampanjalla. Kansanäänestystä ei tarvita eikä uusia gallupeja julkaista. Päätös on tehty, vain näytelmän loppukohtaus, eduskunnan äänestys, puuttuu. Sitten kun Suomi on USA-Naton jäsen, meidän ikiaikaisesta naapuristamme tulee vihollinen. Sen vuoksi tullaan pitämään välttämättömänä, että maassa on "riittävän sotilaallinen infrastruktuuri"; joukkoja, aseita, ohjuksia, pysyviä tai vähemmän pysyviä Nato-USA:n tukikohtia. Saatamme saada konnuillemme myös ydinaseita, sillä ainakaan Suomen ja Naton välisessä isäntämaasopimuksessa niitä ei rajattu pois, kuten Ruotsi teki. Nato-USA-Suomella on vihollisrajaa hieman yli 1300 kilometriä. Sotaharjoituksia tuon rajan pinnassa tihennetään. Niistä tulee arkipäivää. Jännite kasvaa, Venäjän on pakko kääntää ohjustensa suuntaa ja vahvistaa sotavoimiaan luoteisrajallaan. Yhteydet Suomen ja Venäjän välillä kutistuvat olemattomiin. Niitä on katkonut EU pakotteillaan, mutta myös Suomi omilla päätöksillään. Ulkoministerin mukaan pakotteiden porsaanreikiä on tilkitty. Totta! Venäläiset kissat eivät saa osallistua näyttelyihin. Myös venäläisen puun esittely alan aktiossa on estetty. Ja Suomen puuntuonti Venäjältä loppuu, tietysti. Tsunamin lailla vastustamattomasti etenevä Venäjäviha vie meitä unenomaiseen epätodellisuuden tilaan. Eihän tämä ole mahdollista? Onko kaikki valhetta? Ovatko maailmaa johtavat poliitikot mielisairaita? Eikö kukaan tajua tuhon lähestyvän?
Pakotteiden ja vastapakotteiden lopputuloksena on ehkä Venäjän taipuminen puolittaiseen polviasentoon. Epäilen tätä, mutta aivan varmoja ollaan kaikkialla jo siitä, että läntiset taloudet putoavat taantumaan Saksa, paha kyllä, ensimmäisten joukossa. Suomea talous ei tunnu huolettavan. Ministeri myöntää, että niukkuutta tulee, mutta kehottaa kestämään yhteisen hyvän vuoksi. Pääministeri toteaa, että "hinta on maksettava". EU:n joku leidi käyttää samoja sanoja, Hinta on maksettava "demokratiasta ja vapaudesta". Yhdysvaltain presidentti tuntuu olevan samaa mieltä, mutta vähän tarkemmin. Euroopan pitää maksaa hinta Ukrainasta. USA istuu kriisin roviolla Euroopan housuilla. Läntisen maailman pämäärä on Venäjän täydellinen eristäminen – lännestä. Aina vain jyrkempine pakotteineen, diplomaattien karkotuksineen ja asevarustelun kiihdytyksineen tuo vaikuttaa valmistautumiselta suureen yhteenottoon. Kun Suomi on Naton jäsen, se osallistuu mahdolliseen maailmansotaan lännen puolella, taistelukenttänä. Euroopassa on nyt 100 000 Yhdysvaltain sotilasta, Natolla 60 000 – Nato-maiden omien armeijoiden lisänä. En pääse pakoon ajatusta, että länsi on valmistellut viimeistä taistelua jo kauan ja on nyt saavuttamassa tavoitteensa. Ja että maailma on tullut hulluksi. Pitäisikö lähteä täältä, siis Suomesta? Minne?
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjä, Ukraina, Sauli Niinistö, Sanna Marin, Pekka Haavisto, pakotteet, lama, media, |
Luonnos yleispäteväksi pääkirjoitukseksiMaanantai 28.2.2022 klo 11.39 - Mauno Saari (Vapaasti käytettävissä kaikissa Medipooliin kuuluvissa julkaisuissa.) Ukrainalainen veteraanidiplomaatti Volodymyr Jeltsenko on todennut: "Putin on hullu, se on varma asia". Tähän voimme lämpimästi yhtyä! Samoin siihen Ilta-Sanomien otsikkoon, että Putin on "sarjavalehtelija". Tyydytyksellä olemme myös panneet merkille, että Vladimir Putinia on verrattu Hitleriin. Tähän yleistyneeseen ja osuvaan käsitykseen on yhtynyt myös entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja, josta kiitokset hänelle. Euroopan unioni on vihdoinkin ryhdistäytynyt ja totellut Washingtonin ohjeita. Uusimmat pakotteet, kuten Euroopan ilmatilan sulkeminen venäläiskoneilta, antaa toivoa järjen voitosta. Mutta pidemmälle on päästävä. Suomen on oltava etujoukoissa yhteisten läntisten arvojen puolustamisessa. Hyvä alku on 2000 kypärän lähettäminen Ukrainaan, mutta se on kuitenkin vain symbolinen ele. (On varottava, ettei rahtiin eksy perinteisiä Kokoomuksen kypäriä, kansallisaarteitamme.) Pisteet Alkolle, S-marketeille, venäläisen RT-televisiokanavan sulkeneelle Elisalle ja muille, jotka lopettavat venäläisten tuotteiden myynnin. Samoin on kiitettävä hyvästä esimerkistä sitä tamperelaista polkupyöräliikettä, joka ei myy enää tavaroitaan venäläisille. Ulkoministeriön suositus, ettei Venäjälle matkustettaisi, on tarpeellinen vaikkakin pehmeydessään kummallinen. Miksi ei saman tien asetettu jyrkkää matkustuskieltoa? Se, joka kiellosta huolimatta menisi itärajan taakse, ei pääsisi takaisin. Ääritapauksissa takaisin yrittävää voitaisiin ampua kumiluodeilla. Siinäpä olisi sopivaa ryhtiä. Mutta eteenpäin on mentävä, ja mennäänkin! Lehtemme tietojen mukaan eri ministeriöissä valmistellaan uusia pakotteita. Ensinnäkin venäläisten kirjailijoiden teokset poistetaan kirjastoista. Lisäksi ohjeistetaan, että kotona olevat Dostojevskin, Tolstoin, Turgenevin, Tsehovin, Kuprinin ja Leskovin teokset voi korvauksetta toimittaa jäteasemalle. Sisäministeriö on antamassa ohjeet venäläisten kohtaamisiin julkisissa tiloissa. Katsekontaktia on vältettävä samoin kuin tervehtimistä. Kirota saa. Kulttuuriministeriön anti on, että venäläisen musiikin esittäminen kielletään. Kielto koskee myös oopperoita. Kevyen musiikin alueella pulmaksi on noussut se, että kovin moni suomalaisille tuttu sävelmä on kotoisin Venäjältä. Asiaa tutkimaan on asetettu parlamentaarinen työryhmä ja kiellettyjen kappaleiden lista julkaistaan pikimmiten. Lehtemme saamien tietojen mukaan tulossa saattaa olla myös esitys, että venäläisperäiset henkilöt velvoitettaisiin kantamaan punaista hihamerkkiä. Idea syntyi Salpausselän kisoissa. Venäläinen mäkihyppääjä käytti käsineitä, joissa oli Venäjän lipun kuva. Hyppääjä olisi hylätty, mutta ikävä kyllä asiaa tutkinut jury osoittautui pakotevastaiseksi ja salli hyppääjän jatkavan kilpailua, kunhan vaihtaisi hansikkaat. On vielä sanottava, vaikka se kuulostaisi oman hännän nostamiselta, että suomalainen media on pitänyt pintansa taistelussa sananvapauden puolesta. Nato-kriittisyys on estetty ja uutisointi ollut lähes kautta linjan Talvisodan jylhän hengen mukaista. Tästä on osittain kiittäminen valtioneuvostoamme, joka taannoin lähetti sata suomalaista mediavaikuttajaa USA/CIA-pikasyväkoulutukseen Harvardin yliopistoon. Ikäviäkin tietoja on. Eduskuntapuolueiden yhteinen ehdotus venäjänkielen käytön täysimittaisesta kiellosta ei ole ottanut tulta. Ongelmaksi on sanottu valvontaa, jonka ulottaminen kotioloihin olisi kallista. On syytä kysyä, eikö mikä tahansa hinta kannata maksaa, kun taistelemme itsenäisyyden ja myös kielen osalta puhtaan Suomen puolesta. Mutta on muistettava, että Venäjä on naapurimme, jonka kanssa on tultava toimeen. Hyvien suhteiden ylläpitäminen ja jatkuva kehittäminen on maallemme elintärkeää. Siinä me olemme onnistuneet hyvin, mutta työtä ja diplomatiaa on jatkettava. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjä, Ukrainan sota, media, pakotteet |
Media, sodan lietsojaLauantai 12.2.2022 klo 19.51 - Mauno Saari Ainoa tapa estää kolmas maailmansota on panna maailman media pakkolomalle. Nyt nämä "tiedotusvälineet" ovat tuhon lietsojia, kiristyneen tilanteen hyväksikäyttäjiä, mutta myös hyväksikäytettyjä. Juuri nyt suurta sotaa ei käydä ohjuksin vaan mediaohjuksin. Poliittisen tilanteen osapuolet, pelkistäen Länsi ja Itä, saavat palvelukseensa lehdet ja tv-kanavat. Voitolla on Länsi, jonka syöttämä massivinen "informaatio" tunkee kaikkien tajuntaan. Se on aiheuttamassa hysterian, paniikin – ja sodan. Täystuhon. Suomessa tilanne on karmea. Valtion tv ja "riippumaton" lehdistö on sataprosenttisesti Lännen, eli USA:n, työkalu. En olisi ikinä uskonut, että lukisin Helsingin Sanomista Yhdysvaltain asiainhoitajan Ian Campbellin tekstin, jossa USA:n ja sen rengiksi asettuvan Suomen "Pahan akseli" kulminoituu. (HS 12.02.2022) Asiainhoitaja luettelee Venäjän syntejä, tosia ja luuloja, mutta unohtaa oman maansa hirvittävät teot, väkivallan, jolla on murskattu valtio toisensa jälkeen. USA on puolustanut demokratiaa tuhoamalla monien maiden elämän, tappamalla miljoonia ihmisiä ja opettamalla ihmisoikeuksia panssareilla, konekivääreillä ja ohjuksilla. Nyt me olemme hirttäytymässä tähän Länttä johtavaan ihmisoikeuksien ja demokratian puolustajaan, kauhistuttavaan rosvovaltioon. Yhdysvaltain asiainhoitajan teksti HS:n sivulla tulee muuttumaan historialliseksi ja dystooppiseksi parodiaksi heti, kun silmämme aukenevat. Media on saatava pakkolomalle. Tiedän, että ajatus on utopiaa, mutta miettikää! Media on aina hyötynyt sodasta ja verisistä vaatteista, mutta nyt on kysymys aivan muusta – ydinsaasteesta, tuhkasta ja sivilisaatiomme lopusta. Sanomalehdet ja tv:n uutiset ovat pystyneet luomaan ja säilyttämään ympärillään pyhän totuuden sädekehän. Useimmilla lukijoilla ja uutisten katsojilla on käsitys, että he ovat totuuden läheillä, ja heille tuottaa luotettavia uutisia vilpitön ja totuudellisuuteen pyrkivä toimittajakunta. Ikään kuin lehtien toimituksilla olisi hallussaan kaiken ylittävä tieto. Ei ole! Toimitukset ovat sen varassa, mitä niille tarjotaan. Sanomalehti saa artikkeleita ja "informaatiota" eri kanavista, muun muassa uutistoimistoilta... Jotka saavat informaatiota eri kanavista, muun muassa valtioiden propagandaosastoilta. Journalismi perinteisessä muodossaan on kuollut kauan sitten. Journalisteista, meistä toimittajista siis, on tullut infosodan palvelijoita, lähettejä, juoksupoikia, orjia. Vai kuvittellaanko, että yksittäisellä toimittajalla olisi ylivertaista tietoa, ylivertaiset ja totuudenmukaiset lähteet? Journalismi on kuollut. Tarkoitan nostalgista ja viehättävää menneisyyttä, jossa toimittaja saa omin avuin ainutlaatuisen uutisen, skuupin, tiedon missä Nurmijärven tappajan piilottama kirves on. Valtiot ja niiden johtajat eivät ole yksittäisen toimittajan tai median ulottuvilla. He avaavat ovensa ja sanansa vain, kun haluavat. He ja ne käyttävät mediaa ja sen itseensä tyytyväisiä ja muka kaikkitietäviä "journalisteja" meisseleinään ja jakoavaiminaan. Kun Helsingin Sanomat päätti julkaista asiainhoitajan alkeellisen propagandatekstin, päätoimittaja ehkä paukutteli henkseleitään. "Me saimme sen!" Hänellä on aihetta tyytyväisyyteen, suhteet Yhdysvaltain lähetystöön ovat kunnossa, todennäköisesti haastattelupyyntö presidentti Joe Bidenille on myötätuulessa. Ja varmasti HS:n seuraava mielipidekysely Suomen Nato-jäsenyydestä ilmestyy lähipäivinä. Riippumaton, kaikkitietävä lehti on saavuttamassa tavoitteensa. Mutta kyllä on töitä tehtykin! |
9 kommenttia . Avainsanat: Media, Helsingin Sanomat, Joe Biden, kolmas maailmansota |
Media ja sodan henkiPerjantai 4.2.2022 klo 16.11 - Mauno Saari Suomen valtiojohdon perustama Mediapooli, Helsingin Sanomat ja Yle sen johtavina voimina, ajavat maata sotavalmiuteen. Kampanja on jatkunut vuosia ja kiihtynyt rajusti viime viikkoina. Nyt sodan pelko on saatu istutettua jo noin puoleen suomalaisista. Viimeisimmän mielipidetutkimuksen (johon haastateltiin hieman yli tuhatta suomalaista) mukaan Venäjä on uhka, Nato ei juurikaan. (HS 31.01.2022) Sepä hienoa! Tänään (4.2.2022) Ylen Viimeinen sana-ohjelmassa aiheena on kysymys, ajaako media Suomea Natoon. Mielenkiintoinen aihe! Taustaksi tieto, että Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen ilmoitti 8.10.2006, että lehti kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä. Onkohan se näkynyt lehden sivuilta? Ne täyttyvät nykyisin uutisista, jotka tarkemmin lukien ovat toimittajien mielipidekirjoituksia? Vastuullinen pyrkimys totuudellisuuteen on väistynyt journalistisista ohjeista. Myös tarkoitushakuinen vaikeneminen on valehtelemista. HS:n ja Ylen kohdalla se merkitsee muun muassa sitä, etteivät ne ole huomanneet mainita jo kolmen Naton jäsenen – Kroatian, Unkarin ja Bulgarian – ilmoittaneen, etteivät ne tule osallistumaan mahdolliseen sotaan Venäjää vastaan. Nato, joka pommitti Jugoslavian riekaleiksi ja osallistui kaaoksen luomiseen Afganistanissa ja Libyassa, on Suomen Mediapoolin jäsenille yhä "puolustusliitto". Venäjän "väitteet", että Nato on piirittämässä sen, ovat tietysti vääriä. Jos HS:n kyselyn yhteydessä olisi julkaistu aiheesta kartta, käsitys olisi ehkä toinen. Venäjän eteläisestä ja eritoten läntisestä piirityksestä puuttuu vielä yksi tärkeä palanen, Suomi. Mutta tämä pulma ratkennee hyvin pian, jos valtamedian tahto toteutuu. Tehokas propaganda on aina toiminut uhkan ja pelon luomisella ja aggressiivista itsetuntoa kohottamalla. Italian ja Saksan kansoihin kyettiin taikomaan joukkohysteria, jonka seuraukset tunnetaan, mutta ei muisteta. Minun silmissäni kaikki suurvallat ovat perkeleellisiä. Se ei tarkoita, että niissä asuvat ihmiset olisivat paholaisia. Mutta kansat voidaan ajaa pelolla kohtalokkaaseen uhoon. Tämän HS:n kyselykin todisti. Kysyttiin ovelasti, olisitko valmis puolustamaan Suomea aseellisesti vaikka lopputulos olisi epävarma. Suuri osa tuhannesta vastaajasta olisi valmis tarttumaan aseisiin. Hienoa! Mediapoolissa on aihetta juhlaan. Pooli, HS ja Yle etunenässä, on puhaltanut ilmaan sodan hengen, saanut suuren osan järkevästä kansasta epäilemään järkeään. Mielet on vallannut levottomuus, juuri sellainen, johon voi kylvää kasvavaa pelkoa ja sitten uhoa. Pelatastajaksi tarjotaan tätä sotaliittoa ja USA:ta, joka ei HS:n kyselyn mukaan ole oikeastaan minkäänlainen uhka. Ei vaikka Yhdysvaltojen tuhoamien maiden lista on kammottavan pitkä ja vaikka USA uhkailee ja painostaa ketä milloinkin ja pitää avutonta Eurooppaa rautanyrkkinsä sisällä. Helsingin Sanomat on ihme kyllä kertonut, että Yhdysvallat on rikki ja lähellä sisällissotaa. Johtopäätöksenä voisi olla, että hauras ja epäsuosioon vaipunut presidentti Biden haluaa pelastautua esiintymällä kovanaamana Ukrainan kriisissä. Sama koskee Britannian pulaan itsenä saattanutta hulttiopääministeriä, joka satsaa nyt sotaisuuteen, Naton vahvistamiseen ja asetoimituksiin Ukrainalle. Ehkäpä eurooppalainen suursota pelastaisi Boris Johnssonin, joka on onneksemme neuvonut muiden ohella Vladimir Putinia. Missä on nyt Maan Isä, jonka pitäisi rauhoittaa Suomen kansaa ja käyttäytyä kuin viisas valtiomies? No, puhelimessa tietysti – neuvomassa eri maiden johtajia siitä, miten Vladimir Putinia pitää käsitellä ja kommentoimassa virnuillen Sergei Lavrovin lähettämää kirjeettä.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Media, Nato-jäsenyys, Helsingin Sanomat, Yle, Viimeinen sana, Putin, Lavrov, Niinistö |
ÄLYMYSTÖKeskiviikko 12.1.2022 klo 13.28 - Mauno Saari Suomessa ei ole älymystöä. Se kuoli. He harvat ovat kuolleet. Maa ilman älymystöä on vakavan paikan edessä. Se ei sitä ymmärrä, koska siltä puuttuu älymystö. Älymystön tehtävä on nähdä paremmin menneisyys, nykyhetki ja se, mikä on tulossa. Kun on nähnyt ja syvällisesti käsittänyt menneisyyden ja tämän hetken, voi hahmottaa tulevaisuuden vaihtoehdot ja kertoa näkemyksensä suoraan, pelkäämättä ketään tai mitään. Peloton näkeminen ja sanominen on älymystön tehtävä. Olisi. Kirjoitin kauan sitten, että kun Suomen älymystö menee puhelinkoppiin, meidän ongelmamme on, että emme tiedä, kenelle hän soittaa. Se oli puhelinkoppien aikaa. Nyt kännyaikana tilanne on kahta pahempi. Tai kolmea. Voi nähdä, kun sivuun työnnetyn eduskunnan suuressa salissa tuijotetaan mitään ymmärtämättömin silmin kännyjen ja tablettien ruutua. Saattaa huomata valtakunnan johdon otsaryppyjen syvenevän ja lisääntyvän niin, että otsa on jo ryppyisempi kuin aivot. Valtakunnan päättäväisen johdon näytteleminen on ankaraa työtä, jota on harjoiteltava päivittäin peilin edessä.
Eduskunta kokoustaa, soteaa, valmistautuu joka hetki tuleviin vaaleihin, tutkii kannatuslukuja, tuijottaa kännyä. Se on sivussa todellisten päätösten teosta ja alistuu asemaansa, mukisematta. Jos maassa olisi edes yhden henkilön älymystö, se sanoisi pahasti. Että 1990-luvulta lähtien oikeistopoliitikkojen tukema sotilasjuntta on johtanut Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Olen lukenut kaikki ulko- ja turvallisuuspoliittiset selonteot tuolta ajalta tähän päivään. Sieltä sen näkee, jos viitsii katsoa. Eivät kansan edustajat viitsi eivätkä ehdi, sillä seuraavat vaalit ovat tulossa, gallupit huolettavat ja kännyssä on paljon viestejä.
Kansan edustajille valehdellaan päin naamaa. He sallivat sen nöyrinä, koska valehtelevan eliitin kimppuun ei kannata käydä, näin vaalien alla. Kun kansan edustajille valehdellaan, valehdellaan kansalle. Palaan taas esimerkkiin, isäntämaasopimukseen. Kun oli sen allekirjoittamista edeltänyt kevät, eduskunnalle vannottiin ja vakuutettiin, ettei asiassa tapahdu mitään sen tietämättä. Kaikki heti kerrottaisiin, raportoitaisiin, pidettäisiin kansanedustajat satavarmasti tietoisena tilanteesta. Valehdeltiin. Tuli eduskunnan kesäloman aika. Presidentin johtama ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta kokoontui. Eivät pitäneet UTVA:n jäsenet lomaa, oli töitä. Päättivät allekirjoittaa sopimuksen. Kertoivat asiasta kryptisellä tiedotteella, jota kukaan ei lukenut. Pantiin puolustusvoimein komentaja allekirjoittamaan. Presidentti ei kynään koskenut. Olisi voinut jäädä sormenjälki. Jos maassa olisi älymystö, se olisi heti vaatinut presidentin asettamista tutkinnan kohteeksi. Se olisi kysynyt, onko presidentti syyllistynyt maan pettämiseen. Tähän kysymykseen olisi heti vastattu valtamedian täydellä hiljaisuudella. Mutta olisi jäänyt edes merkintä historian kirjoittajia varten ajasta, jolloin Suomen itsenäisyyden viimeiset rippeet myytiin.
Valtamedia on hiljaa itseään toistavasta historiasta, koska se ei tunne tai halua ymmärtää historian viestejä. Ne eivät ole kännykässä. Maan suurinta lehteä johtavat eläkeikää lähestyvät kakarat. He ovat suggeroineet itsensä nato-transsiin ja uskovat suggeroivansa myös lukijat. Lehti on täynnä "analyyseja", joissa lukijoille opetetaan, mitä heidän pitää ajatella. Uutisjutut ovat toimittajien mielipiteillä kyllästettyä propagandaa, vinoja pääkirjoituksia. Tätä soopaa kutsutaan vastuulliseksi journalismiksi. Päämäärä pyhittää keinot. Päämäärä on Nato, horjuvan suurvallan teräsnyrkki. Jos intellektuelli Aatos Erkko, lehtensä terävin kriitikko, eläisi, hän kuolisi halvaukseen.
Kakarat uskovat, että Natoon päästään, kunhan kansa opetetaan vihaamaan ja pelkäämään Venäjää. Ryssävihan lietsonta on näille journalisteille avain onneen. Sen vuoksi valtamedian sanavalinnoissa kaikuu 1920-luvun Vihan veljien retoriikka. Maan johdon ja valtamedian ajattelu on samaa. Ystävät on hankittava kaukaa, vihollinen läheltä, kätevästi ihan tuosta rajan takaa. Ja onhan meillä yhteinen arvopohja valtioita tuhoavan, ohjuksilla sinne tänne hosuvan, sisäisen väkivallan täyttämän Yhdysvaltain kanssa. Tätä toistellaan niin tiheästi, että totta sen täytyy olla.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Älymystö, Aatos Erkko, valtamedian kakarat, ryssäviha, arvopohja, USA |
Utopia nimeltä itsenäinen SuomiTiistai 16.2.2021 klo 18.42 - Mauno Saari Aluksi lainaan viisaan miehen sanoja: "Sananvapaus Suomessa on kustantajien sananvapautta." Valistunut lukija kyllä arvaa, kuka näin on kirjoittanut. Suomen ns. valtamedia vihaa Venäjää ja rakastaa Natoa – kummasti samaan aikaan. Mediamme sananvapaus on sen itse omistamaa ja määrittelemää. Taustalla linjaa vetää valtion hallinnoima Mediapooli ja sen "sisältöryhmä", johon kuuluu johtavia journalisteja ja sopivia virkamiehiä. Kun presidentit Trump ja Putin kohtasivat Helsingissä, katujen varsilla oli julisteita: "Tervetuloa vapaan lehdistön maahan". Kuka vielä väittää, ettei mediamme kykene itseironiaan? *** Suomen media on itsenäinen, nimittäin lukijoistaan, katselijoistaan ja kuuntelijoistaan riippumaton. Media ei palvele asiakkaitaan vaan pitää heitä kohderyhmänä. Valtamediallamme on nimittäin agenda: Suomi Natoon. Viime aikoina kampanjaa on kiihdytetty, koska aika tuntuu otolliselta. Nyt uskalletaan otsikoissa jo spekuloida sodan mahdollisuudella. Sodan uhka olisi taivaan lahja Naton jäsenyyttä ajaville. Toiveissa on ehkä sopiva kriisi, joka ei kuitenkaan johtaisi sotaan. Silloin suositun presidentin ja Venäjää kovin sanoin Twitterissä ruoskineen pääministerin sana painaisi. Sodalla on paha taipumus vastata, kun sitä kyllin kauan kutsuu. Jos toivottu kriisi johtaisi Nato/USA:n ja Venäjän väliseen yhteenottoon, Suomi olisi todennäköinen sotatanner. Voi meitä, jos niin käy! *** Olen saanut elää kaikki vuoteni rauhan ajassa. Oikeasti itsenäisessä Suomessa elin vuodet 1992–1994, YYA-sopimuksen loppumisesta EU-jäsenyyden alkuun. Suomi on ollut itsenäinen nämä kolme onnellista vuotta. Euroopan unionin jäsenenä Suomi ehti olla neljä vuotta, kun se päätti luopua omasta valuutastaan. Käyttöön otettiin euro. Niinpä pitää miettiä, mitä itsenäisen valtion tunnuksia meillä on jäljellä. Onko muita kuin oma lippu ja kansallislaulu? Ei ole omaa ulkopolitiikkaa eikä omaa talouspolitiikkaa. Maanpuolustus nojaa Natoon ja erityisesti Yhdysvaltoihin. Oma parlamenttimme on vahvasti alisteinen EU:lle, jonka myös tasavallan presidentti ja hänen neuvottelukuntansa UTVA ovat ajoissa huomanneet. Niinpä pahaenteisen isäntämaasopimuksen allekirjoituksesta päätettiin muutenkin heiveröisen eduskunnan ollessa kesälomalla. Allekirjoittajaksi sovittiin puolustusvoimain silloinen komentaja, joka myöhemmin sai asiallisesti ottaen potkut vehkeiltyään hävittäjähankinnoissa amerikkalaisyhtiön kanssa. Virallisen suomennoksen aikaansaaminen kesti puoli vuotta. Englanniksi sopimuksen teksti on niin hankala, että kansanedustajien enemmistö tuskin olisi saanut siitä selkoa vaikka olisi yrittänytkin. Mediamme ei ole ollut innokas tutkimaan isäntämaasopimusta tai sen taustoja – prosessia, jota vapaan lehdistön maassa käsiteltäisiin etusivun skandaalina. Poikkeuksen teki sanomalehti Keskisuomalainen, joka julkaisi jutun aiheesta. Sen ansiota oli, että eduskunnassa käytiin edes pieni, tosin absurdi keskustelu aiheesta. Mitään ei tapahtunut. Mielenosoituksia ei ilmaantunut, koska kansalaisille ei kerrottu. Vapaa media vaikeni ja vaikenee sekä tästä sotasopimuksesta että yhä syvenevästä yhteistoiminnasta Naton kanssa. Suomen asemaa EU:n syrjäisenä maakuntana kuvaa hyvin se, että nykyinenkään hallitus tai eduskunta ei ole kiinnostunut Nato-sopimuksesta. Miksi olisi? EU:n jäsenenä Suomi näyttelee itsenäistä valtiota, vaikka itsenäisyytemme on samalla tavalla virtuaalinen ja yhtä todellinen kuin viime joulukuun Linnan juhlat. Kun ulkoministeri Pekka Haavisto tapasi virkaveljensä Sergei Lavrovin Pietarissa, äänessä ei ollut itsenäisen Suomen vaan Euroopan unionin edustaja. Haaviston esiintymistä on kiitelty, syystäkin. Hän piti hermonsa kurissa ja esitteli huolella muotoillut EU-käsitykset. Haavisto esiintyi tyylikkäästi. Brysselissä ollaan tyytyväisiä. Ja Suomessa. Presidenttiä myöten "suoritusta" kehutaan, sillä ulkoministeri uskalsi lausua ääneen EU:n linjan ja mm. sen ikään kuin tuoreen uutisen, että Suomella on Nato-optio ja että Suomi on EU:n jäsen. Kumma kyllä, Lavrov ei näyttänyt yllättyneeltä. *** Tänään tiistaina luin pitkästä aikaa Ilta-Sanomia. Halusin nähdä, miten erikoistoimittaja Arja Paananen raportoi Pietarin tapaamisesta. Paananen ylisti ulkoministeriä: "Haavisto oli todellakin hyvä... Selkeän tiukka... Tyynen rauhallinen ja diplomaattinen... Haavisto teki selväksi... Ei mennyt lankaan..." Entäpä ulkoministeri Lavrov. Paananen: "...Toistaa omaa propagandamantraansa... Imelällä naapuruussuhdepuheella... Tutut Ukraina-sepustukset...Lavrovin luritukseen...". Minun mielestäni Lavrov esitti avoimesti, rauhallisesti ja jäsennellysti Venäjän kannan kaikkiin esille otettuihin seikkoihin. Hän ei ollut imelä, ei sepustellut eikä luritellut. Näin sen koin, mutta olen varmasti väärässä; kyllä Paananen tietää! *** Pekka Haavisto teki sen mikä EU-maakunnan miehen piti tehdä. Ulkoluki kaiken sen, mikä Venäjällä on tiedetty iät ajat. Paavo Haavikko kirjoitti kauan sitten, että Suomi on ulkoistanut ulkopolitiikkansa. Pietarissa se nähtiin. Miten Suomi voisi itsenäistyä? Se voisi miettiä, miksi Ruotsi, Norja ja Tanska ajavat ohitse ja irtautua ainakin euroalueesta. Se voisi kirjata puolueettomuuden perustuslakiinsa Itävallan tapaan ja repiä Isäntämaasopimuksen. Entäpä Finexit, hyvästit unionille, joka kiistää olevansa kohta liittovaltio – samalla logiikalla kuin Suomi kiistää olevansa käytännössä jo Natossa. *** Vapaa media ei hyväksy sensuuria, paitsi itsesensuurin. Vaikeneminen on sensuuria. Moniarvoinen, erilaisia näkökulmia rohkeasti julkaiseva ja lukijoitaan arvostava lehdistö on kadonnut. Sananvapaudesta ja vapaasta lehdistöstä on tullut propagandatermi.
|
1 kommentti . Avainsanat: Pekka Haavisto, Sergei Lavrov, EU, itsenäisyys, Nato, media |
Kettu ja haukkaLauantai 23.5.2020 - Mauno Saari Tasavallalla on hyvin suosittu presidentti. Häntä ei juuri arvostella. Se johtuu suuresti siitä, että pääosa mediasta on hänen kanssaan samaa mieltä ainakin ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Lehdet julkaisevat tuon tuosta myös mukavia, hellyttäviä, vakuuttavia ja hauskoja juttuja presidentistä, hänen runoilijavaimostaan, koirastaan ja kivoista arkipäivän sattumuksista. Niinistö on median käytettävissä tiheästi ja sopivasti. Voin vain ihailla tapaa, jolla hänen brändiään on rakennettu täydellisyyttä hipovaksi. No, kyllä Niinistöä myös kritisoidaan, mutta enimmäkseen vain somen kuplissa tai blogeissa. Suosion perusteella presidenttiä voisi sanoa yksinvaltiaaksi. Sellainen hän ei tietenkään ole. Perustuslaissa ei presidentin valtaoikeuksia määritetä suosiosta riippuvaisiksi. *** Olen tavannut Sauli Niinistön vain kerran. Tein kirjaa pankkikriisistä ja Christopher Wegeliuksesta. Pyysin Niinistön haastattelua tapaus Juhantalosta. Niinistö suostui, mutta halusi, että haastattelu tehdään kotonani eikä hänen virkapaikallaan. Keskustelumme oli valaiseva. Niinistö jopa piirsi paperille kaavion Juhantalon lahjontajutun rakenteesta. En saanut pitää paperiarkkia. Ehdin jo kiinnittää sen korkkitauluuni työhuoneeni seinälle, mutta Niinistö halusi sen itselleen ja pisti taskuunsa. Kettu, joka hoitaa turkkiaan huolella eikä jätä käpälänjälkiään mihinkään epäilyttävään. Tällä varovaisuudella ei tietenkään ole mitään tekemistä sen kanssa, ettei presidentti Niinistö allekirjoittanut Suomen ja Naton välistä isäntämaasopimusta vaan kynän varressa oli puolustusvoimain komentaja. Kenraali Jarmo Lindberg ei kirjoittanut nimeään puolustusvoimain vaan "Suomen tasavallan hallituksen puolesta". Tuo tarkoitti kokoomusjohtoista Alexander Stubbin hallitusta. Sieltä valtuutus oli tullut. TP-UTVA eli ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta päätti sopimuksen allekirjoittamisesta kokouksessaan 22.8.2014. Valtioneuvoston viestintäosasto laati asiasta tiedotteen viisi päivää myöhemmin, eli 27.8.2014. Ketun vai kenen varovaisuutta ja huolellista ajattelua oli se, että päätös tehtiin, kun eduskunta oli lomalla ja median toimitukset mätäkuun laiskoissa tunnelmissa? *** Kun päätös tehtiin Suomen tasavallan hallituksen puolesta, minua maallikkona jäi vaivaamaan kysymys, olivatko Stubbin hallituksen kaikki ministerit valtuuttamassa. Tiesivätkö Antti Rinne, Sirpa Paatero, Pekka Haavisto, Lenita Toivakka, Anna-Maja Henriksson, Päivi Räsänen, Krista Kiuru, Petteri Orpo, Paula Risikko, Jan Vapaavuori, Lauri Ihalainen, Laura Räty, Krista Huovinen, Ville Niinistö, Sanni Grahn-Laasonen ja Pia-Liisa Viitanen valtuuttavansa kenraali Lindbergin tähän historialliseen allekirjoitukseen? Pääministeri Alexander Stubb, ulkoministeri Erkki Tuomioja ja puolustusministeri Carl Haglund varmasti tiesivät, sillä he kuuluivat TP-UTVA:aan. Sopimus allekirjoitettiin yhtä tahtia Ruotsin kanssa. Ruotsi vei tämän "yhteisymmärryspöytäkirjan" parlamenttinsa käsiteltäväksi. Sopimus tuli hyväksytyksi, mutta Suomen sopimuksesta poiketen mm. sillä varauksella, ettei Ruotsiin tuotaisi ydinaseita. Suomen eduskunnan jäsenet loikoilivat lomalla – autuaan ulkona koko asiasta. Sekö oli tarkoitus? *** Kun sanomalehti Keskisuomalainen paljasti kevätalvella 2014 isäntämaasopimuksen sisällön, aiheesta nousi pieni keskustelu eduskunnassa. Kävi ilmi, että eduskunta oli tietämätön koko prosessista, siitäkin että hieronnassa paraikaa oleva sopimus olisi vain luonnollinen jatko jo vuodesta 2001 alkaneelle työlle Naton ja Suomen lähentämiseksi. Neljä kuukautta ennen UTVA:n kokousta ja siis päätöstä sopimuksesta ulkoministeri Tuomioja tyynnytteli kertomalla, ettei asialla ole mitään kiirettä puhumattakaan siitä, että eduskunta pidettäisiin pimennossa. Onhan "tästä eduskuntaa informoitu, siis jo vuoden 2002 selonteosta lähtien". "Ei meillä (hallituksella, M.S. huom.) ole minkäänlaista tarkoitusta eikä kenelläkään pienintäkään halua, että tässä toimittaisiin tavalla, jossa pimitettäisiin mitään tietoa täysin avoimesta asiasta." "Siitä riippumatta, mikä sen päätöksenteon muoto on, on täysin selvää, että tällaisissa kysymyksissä kaikki ne asiakirjat tullaan toimittamaan ja kaikki keskustelut ja poliittinen kanta tullaan varmistamaan ja ankkuroimaan eduskunnan ja sen valiokuntien kautta." Keskustelussa kävi ilmi, ettei eduskunta, eipä edes ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen, ollut edes hajulla asiasta. Ei varsinkaan siitä, että isäntämaasopimukseen johtava looginen kehitys olisi ollut luettavissa turvallisuuspoliittista selonteoista. Aika pian tuon melko vähäpätöiseksi jääneen keskustelun jälkeen kansanedustajat lähtivät lomilleen, Katainen poistui kesken hallituskauden Brysseliin Stubbin tullessa hänen tilalleen, ja TP-UTVA kokoontui päättämään. *** Alexander Stubb on tunnettu Nato-haukka. Tunnettua on myös, ettei presidentti erityisesti pidä hänestä tai hänen natouskovaisuudestaan – tai siitä, että Stubb on avoimesti markkinoinut sotilasliiton jäsenyyttä. Mutta silti luonnehdin Niinistöä paitsi ketuksi myös haukaksi. Hänen johdollaan Natolle on auottu ikkunoita ja ovia Suomeen, vähä vähältä, "pikkuhiljaa" (lainatakseni taas puolustusministeri Haglundin osuvaa ilmaisua). Kenraalit prosessin sisällä ja poliittisen toiminnan taustalla ovat toimineet taitavasti ja katsomustensa mukaisesti. Eduskunta on ollut juuri sopivan veltto lauma seuraaviin vaaleihin tähtääviä kepeitä tyyppejä ohitettaviksi ja sumutettaviksi. Kettu on voinut kuunnella kanatarhan kotkotusta tyytyväisenä. Kun kokoomusta pidettiin Urho Kekkosen toimesta "yleisistä syistä" valtapiirin ulkopuolella, se on sisäpiiriin päästyään todistanut Kekkosen olleen oikeassa. Yleiset syyt olivat ulkopoliittisia. Kekkonen halusi myöhävuosiinsa saakka pitää tiukasti kiinni Suomen puolueettomuudesta ja pyrkimyksestä pysytellä suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella. Lyhyessä ajassa nuo periaatteet on heivattu roskiin, ja enemmänkin: Kekkosen perinnöstä ja periaatteista on tullut vitsien aiheita. Niinistö kuvaa itseään "maanpuolustushenkiseksi reservin upseeriksi" kirjassaan Viiden vuoden yksinäisyys. Se on hyvä ja tarkka kuvaus, joka auttaa ymmärtämään hänen sanojansa ja toimiaan Suomen johdattamisessa länteen, Naton ja USA:n tanssikaveriksi. *** Monia vuosia sitten selvisi, että valtaosa suurimpien sanomalehtien päätoimittajista on sitä mieltä, että Suomen pitäisi pyrkiä sotilasliitto Naton jäseneksi. Se tarkoittaa, että suurimpien lehtien omistajat ovat Nato-jäsenyyden kannalla, sillä omistajat valitsevat päätoimittajansa. Tämä median yksituumaisuus ja presidentin rauhaisa olo sen suojissa merkitsee sitä, että letkajenkka USA:n ja Naton kanssa jatkuu ja tahti kiihtyy. Juuri kuulimme maanpuolustushenkisen reservin upseerin kertovan, että amerikkalaisjoukot tulevat taas Suomeen suuriin harjoituksiin. Ja että "meidän kannaltamme on tietysti tärkeää, että me kykenemme harjoittamaan moderneja sotataitoja". Onneksi presidentti lisäsi: "...samalla titenkin toivoen, ettei niitä koskaan tarvittaisi käytännössä". Niin hullu ei kai kukaan ole, että sotaa toivoisi. Silloin tällöin se tuppaa tulemaan toivomattakin. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sauli Niinistö, ulkopolitiikka, isäntämaasopimus, presidentin suosio, media |
Hyvissä pooleissa ollaanTiistai 21.4.2020 - Mauno Saari Silmiin sattui vanha juttu, viime vuoden lokakuussa Sanomalehtien liiton Suomen Lehdistö -julkaisussa ilmestynyt hauska tarina Mediapoolista. Jutun tarkoituksena on kertoa totuus Mediapoolista eli torjua siitä esitettyjä väitteitä. Hauskaksi artikkelin tekee se, että väittäessään mm. minun esittäneen vääristeltyjä tietoja, se itse vääristelee. En esimerkiksi ole väittänyt, että Mediapoolin tehtävä olisi "jukuripäisen Suomen kansan käännyttäminen Nato-jäsenyyden kannalle". Olen vain kertonut, mitä Mediapoolin puheenjohtajana toiminut Alexander Lindholm on poolin omilla nettisivuilla sanonut – että poolin "sisältöryhmä" on aktiivinen ja että pooli pyrkii torjumaan natovastaisuutta. Olen nähnyt ja lukenut hänen lausumansa, joka katosi oudosti heti, kun olin kertonut siitä blogissani. Olen lukutaitoinen eikä näössäni ole vikaa. *** Oma käsitykseni on, ettei ainakaan pääosaa valtamediasta edes tarvitsisi poolin toimesta ohjeistaa Nato-jäsenyyden kannalle. Se on jo sillä kannalla. Nato-jäsenyyttä ei ajeta kehumalla sotaliittoa. Sillä tavalla jukuripäisen kansan viisautta ei nujerreta. Kiertotie voi olla tehokkaampi. Nukkuva karhu pitää saada hereille ja karjaisemaan. Osassa valtamediaa venäjävastaisuus on räikeää ja lähes jokapäiväistä, osassa hillitympää. Ilta-Sanomat on "erikoistoimittajineen" ja karkeuksineen etulinjassa, Helsingin Sanomat tyylikkäämmin sen rinnalla. (Mediapoolin uusi puheenjohtaja Marcus Wiklund kuuluu Sanoma Oy:n johtajistoon.) Ylen uutis- ja ajankohtaistoimitus tuottaa myös tehokkaasti Venäjää vikoilevaa aineistoa. Jokainen toimitustyötä tehnyt tai sitä johtanut tietää, ettei kysymys ole selkeästä kampanjasta tässä tai muissakaan aihepiireissä. Eikä päätoimittajan työ ole käskyttämistä vaan linjan arkipäiväistä toteuttamista monin eri tavoin. Tuon linjan määrittelee kunkin median hallitus, joka valitsee mieleisensä päätoimittajan sitä toteuttamaan. Linja muotoutuu suurista ja pienistä päivittäisistä valinnoista. Ajan mittaan se on jokaisen toimittajan tiedossa ja tajunnassa, vähintään alitajunnassa. Mutta miksi näyttää siltä, että joissakin toimituksissa suorastaan vihataan Venäjää ja leimataan putinisteiksi tai trolleiksi ne, jotka suhtautuvat itänaapuriin myönteisesti tai neutraalisti? Mitä erityistä pahaa Putinin valtakunta on meille tehnyt? Ai niin, Krim? Älä viitsi. Krim ja Ukrainan tilanne antoivat venäjävihalle uutta pontta, mutta tämä moderni, Venäjää kuraava journalismi alkoi varhemmin. *** Kekkonen puhui aikanaan neulanpistoista. Elettiin herkkiä vuosia ja vuosikymmeniä. Suhde Neuvostoliittoon oli tasapainoilua, Kekkonen tanssi nuoralla virtuoosin lailla. Kun Neuvostoliitto loppui ja uusi Venäjä aloitti, moni suomalainen hurmaantui, myös moni toimittaja ja moni media. Syntyi uusi mantra, jota hoettiin ja yhä hoetaan kuin tarkoitus olisi itsesuggestio tai kansan hypnotisointi: "Suomi kuuluu länteen!" Kuka sitä epäilee, me itsekö? Suomi kuuluu länteen -mantra tarkoittaa implisiittisesti, että länsi on hyvä. Sen vastaparina on itä eli paha. Tällä mustavalkoisella ajattelulla on seurauksia. Suomen media kertoo usein pahan idän uhkaavan meitä hybridi-iskuilla, tunkeutumalla tietoverkkoihimme ja sekaantumalla vaaleihimme. On melkein syntynyt mielikuva, että hyvä länsi ei enää vakoile eikä tiedustele. Onkohan NSA ja CIA lopetettu? Pitäisin kohtuullisena muistaa ja muistuttaa, kuinka monta valtiota hyvä länsi on lähihistorian aikana tuhonnut vapauden, ihmisoikeuksien tai muun jalon verukkeen tai valheen perusteella. *** Tein kaukaisella 1970-luvulla Suomen Kuvalehteen Veijo Meren haastattelun, jossa hän käsitteli syvällisesti valtiollisia ja kansallisia traumojamme. "Suomi pitäisi siirtää 600 kilometriä länteen", hän ironisoi. Nyt tätä siirtoa on yritetty sanan voimalla ja kitkuttamalla Suomea sumuisilla päätöksillä kohti Naton jäsenyyttä, toki koko ajan muistutellen, että toistaiseksi jäsenyys ei ole ajankohtainen. Kun isäntämaasopimus Naton kanssa tehtiin, sumu oli sakeaa. Eduskuntaa tai kansaa ei haluttu sotkemaan diiliä, jonka varmasti tiedettiin herättävän huomiota Kremlissä. Sivuseikka tai huono vitsi on se, että sopimuksen allekirjoitti puolustusvoimain komentaja ennen siirtymistään lobbaamaan amerikkalaista hävittäjää Hornetien korvaajaksi. Minua saa syyttää salaliittoteorioista. Myönnän mielelläni yrittäväni rakentaa skenaarioita, kuvitella miten asiat saattavat olla ja mitä ehkä on otsikoiden ja julkilausumien takana. Tämä ammatillinen harrastus on joskus tuottanut jopa tulosta. On tapahtunut suunnilleen niin kuin kuvittelin. Nyt mietin, mitä Nato-jäsenyyden kannalla olevien voimamiesten ja -naisten pääkopassa liikkuu. Olisiko mahdollista, että Venäjän halutaan provosoituvan ja reagoivan mediamme vihamielisyyteen? Median asenteita taustoittaa sopivasti tasavallan presidentti Sauli Niinistön kuuluisa ja epäilemättä tarkoin harkittu lausahdus kasakasta, joka ottaa kaiken, mikä ei ole tiukasti kiinni. Voisiko joku ajatella kylmän kyynisesti, että Kremlin reaktio nytkäyttäisi Suomen Naton kynnyksen yli, porstuasta ihan pirttiin saakka? Kasakka jäisi nuolemaan näppejään. Nato-optio voitaisiin käyttää, koska "turvallisuustilanteemme on muuttunut". Kansan mielipidekin saattaisi "uhkaavassa" ilmapiirissä muuttua. Ja vaikka se ei muuttuisi ratkaisevasti, ulkopoliittinen johtomme voisi "kantaa vastuunsa" isänmaamme aseman vahvistamiseksi. Käytännössä jäsenyys olisi verrattain helppo toteuttaa. Onhan meillä jo paljon yhteensopivuutta ja kokemusta sotaliiton kanssa. Ai miksikö puhun sotaliitosta? Sen jälkeen, kun hyvän lännen Nato pommitti Jugoslavian liittovaltion hajalle hirvittävin seurauksin, olen ajatellut sotaliiton olevan sen oikea epiteetti. *** Palaan Mediapooliin. Sille on annettu laaja tehtäväkenttä. Koko Suomen media on sen aluetta ja ex-puheenjohtajaa lainaten oikeastaan koko maailma. Seurataan, tarkkaillaan, "kuunnellaan" (en vieläkään tiedä, mitä tai keitä pooli kuuntelee), "vaikutetaan". Huoltovarmuuskeskuksen verkkolehdessä "median varautumisyhteistyöstä vastaavan Mediapoolin poolisihteeri" Tero Koskinen arvioi tilannetta: "...Tällä hetkellä yksi median keskeisistä haasteista on journalistien ja somevaikuttajien maalittaminen virkamiesten ja poliitikkojen ohella." (Tämäkin on hauska lausuma. Sen voi lukea kuin kutoisi sukkaa: oikein tai nurin.) Esimerkkinä Koskinen nostaa esiin Jessikka Aron, "palkitun toimittajan" tapauksen. (En tiedä mitä tekemistä toimittaja Aron palkinnolla on tässä yhteydessä, paitsi sankaritoimittajan glorifiointi hänen uskottavuutensa vahvistamiseksi. Aro sai Bonnierin palkinnon ja Venäjän imagon likaamiseen erikoistunut IS:n erikoistoimittaja Arja Paananen Suomen Kuvalehden palkinnon – Bonnier suomalaisine medioineen ja SK ovat Mediapoolin jäseniä), mutta Koskinen näkee uhkan: "Kysymys kuuluu, kuinka isoja voimia siinä on taustalla? Mitä tällä kaikella testataan?" "Emme käy informaatiosotaa vaan varaudumme siihen, miten mediayhtiöiden ja toimittajien häirintää voi torjua", valmiuspäällikkö Tero Koskinen sanoo Suomen Lehdistön haastattelussa. Lause on hankalasti muotoiltu mutta ymmärrettävä. Ex-puheenjohtaja Alexander Lindholm varautui natovastaisuuden torjuntaan, Koskinen toimittajien häirinnän torjuntaan. Olisiko kyse samasta asiasta? *** "Neljäs valtiomahti on selkeä kohde niille, jotka haluavat yhteiskuntaa horjuttaa. Sitä on siksi syytä puolustaa yhteistuumin", Tero Koskinen lausuu HVK:n verkkolehdessä. Kuka, ketkä ja mitkä salaperäiset voimat horjuttavat suomalaista mediaa? Somen kirjoitteluko? Koskinen jysäyttää lekalla hyttystä ja kaiken lisäksi huitaisee ohi. Samalla lekalla on jo vuosia hosunut koko valtamediamme "vastuullista journalismia" -kampanjoineen ja taajasti julkaistuine varoituksineen valemediasta ja -uutisista. Ison mittakaavan hybridihyökkäykset ovat aiheellinen huoli, mutta sankaritoimittaja Aron kohtaama rääväsuinen kiusantekijä ei sovi samalle kartalle tämän todellisuuden kanssa. Jos Mediapooli kokee dosentti Bäckmanin uhkaksi Suomen yhteiskunnalle, haluaisin tilata poolin ovelle piipaa-auton ja valkotakkiset terveysalan ammattilaiset. *** Suomea johtaa sattumien oikusta vasemmistohallitus, mutta perinteisiä rajalinjoja muistellen maan media on oikeiston hallussa. Riippumatonta lehdistöä ei käytännössä ole ja vasemmiston media korisee joukkohautansa pohjalla. Koko media pooleineen julistaa sananvapauden arvoa ja on siinä tietysti oikeassa, mutta ei huomaa tai halua huomata julistuksen ironiaa, sitä että median norsunluutorni on pahasti kallellaan oikealle – ja Paavo Haavikkoa lainatakseni: "Sananvapaus on kustantajien sananvapautta." Tero Koskinen: "Media ei ole pelkästään yksi toimiala muiden joukossa vaan yksi demokraattisen yhteiskunnan keskeisistä instituutioista. Jos luottamusta sitä kohtaan horjutetaan, siitä kärsii koko yhteiskunta.” Kun hieman editoin jälkimmäistä virkettä, se on sama kuin oma mielipiteeni nykytilanteesta: Kun luottamus mediaa kohtaan horjuu, siitä kärsii koko yhteiskunta. *** Huoltovarmuuskeskuksen jutulla on upea otsikko: "Neljännen valtiomahdin turvana". Otsikon lupaus on huojentava. Sitten huomaan jutussa kohdan, joka palauttaa ahdistuksen: Mediapoolissa työskentelee kaksi henkilöä, toinen heistä puolipäiväisesti. Puolitoista taistelijaa torjumassa synkkiä uhkia! Koskinen sanookin: "On suorastaan hauska yhtälö, mitä kaikkea tuolla resurssilla väitetään pyöritettävän." En tunne Tero Koskista, en tiedä onko hän tyhmä vai fiksusti ovela. Veikkaan jälkimmäistä. Hän ei sano olennaista, sitä että kysymyksessä on nimenomaan pooli – yhteistoimintaryhmä, "yhteiskäyttöisten resurssien varanto" (Wikipedia). Käytännössä yhteistoimintaryhmässä on koko suomalainen media. Neljäs valtiomahti neljännen valtiomahdin turvana. Ei itsepuolustus ainakaan resursseista ole kiinni. Me somehäiriköt vapisemme. (Valhe, myönnän.) *** Suomalainen "yhteiskunnan turvallisuus-strategia" on kuulemma niin ainutlaatuinen, että se on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta. Ylimpänä siinä on "turvallisuuskomitea", joka "koordinoi toimintaa yhdessä ministeriöiden valmiuspäälliköiden kanssa". Alempana portaikossa ovat valmiustoimikunnat, yhteistyöfoorumit mm. elinkeinoelämän kanssa ja tietysti valtioneuvoston tilannekeskus, joka on tiiviissä kosketuksessa jokaiseen tahoon – sekä luonnollisesti Huoltovarmuuskeskus sektoreineen ja – pooleineen. Poolit, hm? "Osa pooleista on sektorin ohjauksessa ja osa raportoi suoraan keskusjaostolle", todetaan. Selvyyden vuoksi kerrotaan, että "poolia johtaa suunnittelukunnan keskusjaoston nimeämä poolitoimikunta". No nyt kuva kirkastui! Osa keskuksen neuvoston komiteoista, sektoreista tai pooleista raportoi siis suunnittelukunnan keskusjaostolle, joka on delegoinut johtamisen nimeämälleen poolitoimikunnalle. Kenelle tai mille toinen osa pooleista toimittaa raporttinsa, se ei ole vielä minulle selvinnyt. Ironia sikseen. Se organisaatio, jolla Suomen huoltovarmuudesta sanotaan huolehdittavan, on himmeli, jonka kuvioihin vastuu helposti piiloutuu. Saattaa käydä niin, että jonain aamuna poolimies huomaa organisaatiokaavioita tuijotellessaan olevansa itsensä alainen mutta myös itsensä esimies. Hyvissä pooleissa ollaan! Ei ihme, että tämä systeemi on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mediapooli, Nato, sananvapaus, Venäjäviha |
Meneekö Venäjä ruotuun?Torstai 5.3.2020 klo 15.56 - Mauno Saari
Ensin tilannekatsaus, kommentein: Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg on lausunut, että Venäjän tulisi "noudattaa kansainvälisiä lakeja" Syyriassa. Pääsihteeri ei halua muistaa, että Venäjä on ainut laillisesti Syyriassa toimiva ulkopuolinen valtio. Syyriaan hyökänneen Turkin toiminnassa ei Stoltenbergillä ole huomauttamista. Kansanedustaja Antti Häkkänen (kok) taas vaatii, että "Venäjä on pantava ruotuun". Häkkäsen kypärän leukahihna on liian kireällä. Muuten tämä entisen oikeusministerin älyttömyys ei ole selitettävissä. Epäilemättä Kremlin muuri tärähtelee Häkkäsen lausunnon vuoksi. Ei pelon vaan naurun takia. Turkin armeijan tunkeutuminen Syyrian alueelle ei ole edes paheksunnan saatikka tuominnan asia Stoltenbergin, Häkkäsen ja mm. Suomen Natoa kannattavan mediapoolin mielestä. Ylen aina luotettavan asenteellinen uutisasankkuri Matti Rönkä voihkaisi 3.3.2020 Moskovan kirjeenvaihtajalle, että "eikö EU:lla ole mitään keinoa saada Venäjä pois Syyriasta". Rönkä on Ylen itään suunnattu keihäänkärki, mutta silti toivoisi, ettei muutenkin yksisilmäinen uutistarjonta vammautuisi aivan sokeaksi. Röngän ankkuri luistaa. Hänen paikkansa olisi Naton propagandakeskuksessa, ei verorahoilla maksetun julkisen palvelun uutisissa. Mediapoolimme jäsenet tituleeraavat Syyrian presidenttiä diktaattoriksi – aivan samoin kuin Vladimir Putinia. Silmälääkäriksi aikoinaan valmistunut al-Assad näkee maansa tilanteen: hän puolustaa sitä Turkin ja Israelin hyökkäyksiltä, joita USA-johtoiset "länsimaat" tukevat, Suomi mukaan lukien. Tätä mediamme ei halua kertoa. EU, poliitikkojen ikioma rotaryklubi lupaa Kreikalle massiivista tukea Turkin paineen alla. Unionin kansalaisten verorahoilla, voisi sanoa että verirahoilla, ostetaan Euroopalle aikaa, vielä hetki. On mahdollista, että kansainvaellus Eurooppaan toteutuu tästä moraalittomasta kaupankäynnistä huolimatta. Ei ehkä valtaisana virtana vaan satoina tai tuhansina pikku puroina, kun ihmiset etsivät ja löytävät aukkoja Unionin ulkomuurista. Olen ennustanut Euroopan nykyisen ja varsinkin huomisen kaaoksen kirjassani "Kuoleman kello" (Kosmos, 2017). Pelkään ennustuksen toteutuvan. Se sisältää muun muassa kuvittelemani tilanteen, jossa keskeisten EU-maiden lainsäädäntöä muutetaan niin, että jokainen "terroristiksi epäilty" on vapaata riistaa kenelle tahansa ampumataitoiselle kansalaiselle. Dystooppinen utopia? Toivottavasti. Euroopan kaaoksen ennustaminen muukalaistulvan vuoksi on aika helppoa. Moraalia ei ole Unionin rajan kummallakaan puolella. Katastrofi on edessä väistämättä. Uhreja ovat ennen kaikkea muukalaiset, mutta myös eurooppalaiset. Otteet kovenevat, muureja lujitetaan. Tiedetään, että tulijoiden joukossa on runsaasti jihadisteja, terroristeja. *** Sitten paljastus: olen ajatellut seuraavaa kirjaani. Se on vielä pelkkä ajatusleikki, hahmotelma, jonka toteutuminen on epävarmaa. Tässä siitä osasia: Stubbin hallituksen aikana Suomi lähettää valtioneuvoston päätöksellä sata viestinnän ja journalismin ammattilaista Harvardiin USA:n propagandakoulutukseen. Kurssitettavina on valtamediamme päätoimittajia, poliittisia toimittajia ja ainakin yksi uutisankkuri. Tulokset näkyvät. Ylen, HS:n, Ilta-Sanomien ja Iltalehden johdolla mediapoolin jäsenet ylläpitävät päivittäistä vihajournalismia, jonka kohteena on Venäjä. Harvard-kurssin käyneet toimittajat haravoivat sopivia aiheita. "Hyvät suhteet eivät estä Venäjän hyökkäystä", kertoo Iltalehden lööppi. Tästä jutun tehnyttä toimittajaa kiitellään. Päätoimittaja pyytää oikein pullakahveille. Mediapoolin "sisältöryhmä" kokoontuu säännöllisesti ja linjaa itänaapuriimme kohdistettua hyökkäystä. Putinista maalataan kuvaa häikäilemättömänä ja petollisena despoottina, ulkoministeri Lavrovia sanotaan valehtelijaksi, Venäjän asevoimien epäillään suunnittelevan jotain katalaa. Ilmaisunvapaus Suomessa on kaventunut, eikä ihme, kun koko mediaa linjaa yhteinen pooli. Sananvalinnat alkavat muistuttaa 1920-luvun Vihan veljien retoriikkaa. Tähän liittyen ne, jotka suhtautuvat Venäjään neutraalisti tai jopa myönteisesti, leimataan trolleiksi, stalinisteiksi tai Putinin sylikoiriksi. Toisaalta mediapoolin jäsenet pitävät esillä tasavallan presidentin kiiltokuvaa, presidentin, joka siunasi Naton kanssa tehdyn isäntämaasopimuksen, ja jonka johdolla Suomi on kuljetettu sotaliiton kynnykselle. Mihin tällä kaikella pyritään? Sataprosenttisen fiktiivisessä kirjassani kerron operaation syyn, sen vaiheet ja lopputuloksen: Kuvitelmassani Suomi liittyy Natoon, kun tasavallan presidentin viimeistä virkakautta on vain vähän jäljellä. Nyt hän voi toimia välittämättä Nato-jäsenyyttä vastustavasta tyhmän kansan enemmistöstä, sillä presidenttiys on kohta ohi, suosiosta ei enää tarvitse piitata. Suuri visio on toteutettu! Lakimiehenä hän on avustajineen löytänyt tavan, jolla jäsenyys voidaan toteuttaa ilman kansanäänestystäja ilman eduskunnan siunausta. Eduskunta, jonka ohi isäntämaasopimus aikanaan salakuljetettiin, on voimaton ja hämmennyksen tilassa. Joku onneton kansanedustaja kuiskaa, että nyt on häntä heiluttanut koiraa, mutta kuiskaus ei yllä uutiseksi. Mediapooli on huolehtinut vuosia jatkuneella operaatiollaan siitä, että välit Venäjään ovat lopulta tulehtuneet. Niinpä presidentti voi todeta (fiktiossani) tv 1:n erikoislähetyksessä, että "tilanne on olennaisesti muuttunut" ja "Suomi tarvitsee Nato-jäsenyyden täysimittaisena". Pelkkä isäntämaasopimus ei riitä. Uutisankkurin ilme on vakava. Hän pyyhkäisee silmäkulmaansa. "Viel' on Suomi voimissaan", hän sanoo kameraan tuijottaen. Sitten soi Porilaisten marssi. Teokseni lopussa jotkut Harvard-kurssitetut ovat mukana tasavallan presidentin isännöimillä päivällisillä. Nostellaan maljoja, pidetään hillittyjä puheita sitkeyttä ja taitoa vaatineen operaation onnistumisesta. Joku kertoo, että patsashanke "Suomen valtiollisen historian merkittävimmälle henkilölle" on vireillä. Kirjastani tulee omakustanne. Mediapooliin kuuluvat kustantajat eivät sitä julkaise. Vastausviestissään ne toteavat kuin yhdestä suusta, että "teos on hyvin kirjoitettu, mutta mielikuvituksenne ylittää uskottavuuden rajat". |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjäviha, media, Natojäsenyys |
Miksi Paavo Väyrynen pitää nitistää?Tiistai 23.4.2019 klo 20.20 - Mauno Saari
Paavo Väyrynen alkoi puhua ”mediapelistä” jo kauan sitten. Siitä häntä on ivattu urakalla. Että media muka pelaa Väyrystä vastaan! Hah! Viime aikojen tapahtumat ovat osoittaneet kiistattomasti, että Väyrynen on oikeassa – tässä asiassa, ja ainakin nyt. Tapa, jolla Ylen päätoimittaja Jouko Jokinen pelasi Väyrysen ulos vaalitenteistä, hakee röyhkeydessään vertaistaan. Eikä löydä. Jokisen toiminnassa on piirteitä, joista nousee mieleen joitain vaarallisia ja vastenmielisiä historian kuvia. Henkinen likvidointi ei ole juuri fyysistä oikeutetumpaa tai vähemmän kuvottavaa. Kun muukin media näyttää sulkevan Väyrysen pimiöön, on kysyttävä, onko tähän sakinhivutukseen jokin erityinen syy. Kysymyksessä on kuitenkin minun havaintojeni mukaan törkeä syrjintä ja vihamielisyys. Se kohdistuu yli puoli vuosisataa politiikassa toimineeseen, monin tavoin meritoituneeseen mieheen, pitkäaikaiseen ulkoministeriin ja menestyneeseen puoluejohtajaan. Miksi Paavo Väyrynen pitää nitistää? Mitä pahaa hän on tehnyt Jouko Jokiselle tai muille Mediapoolin kuuluvien tiedotusvälineiden edustajille? Onko syy persoonassa? Väyrynen on itsevarma, mutta niin on – tai uskottelee olevansa – jokainen pinnalle pyrkivä poliitikko. Itsevarmuus on siinä maailmassa hyve eikä pahe. Entäpä oikeassa oleminen, kaikkitietävyys? Näillä piirteillään Väyrynen on ärsyttänyt aina, ja objektiivinen totuus on, että hän on todella ärsyttävä, koska ei ole nähty päivää eikä yötä, että Paavo Väyrynen olisi piilottanut kynttilänsä vakan alle. Mutta toisaalta – miksi olisi? Jos Paavo Väyrynen olisi ollut viime vuodet Keskustan puheenjohtaja, siitä olisi seurannut kaksi asiaa: Keskusta ei ehkä olisi romahtanut eikä Väyrystä olisi ajettu pimentoon. Ikuisen säännön mukaan sudet käyvät armotta voimansa menettäneen johtajansa kimppuun, sitä armottomammin mitä vahvemmasta johtajasta on ollut kysymys. Mutta tuo darvinistinen selitys ei riitä. Nyt on kyse muusta. Avaimen tarjosi presidentti Sauli Niinistö, joka vaalien alla kaipasi turvallisuuspoliittista keskustelua tentteihin. Niinistön kaipaus kuulosti kovin miedolta aivan kuin presidenttimme olisi vain halunnut repliikkinsä aikakirjoihin. Kaipuu ei johtanut mihinkään. Turvallisuus- tai ulkopoliittista keskustelua ei käyty. Vain yksi mies yritti turhaan avata keskustelua siihen suuntaan. Nimittäin Paavo Väyrynen. Tulemme asian ytimeen, Paavo Väyrysen ulko- ja turvallisuuspoliittisiin käsityksiin. Väyrynen on sitä mieltä, että Suomen tulee olla itsenäinen ja puolueeton maa, joka ei kuulu sotilasliittoihin. Hän vastustaa Nato-jäsenyyttä. Väyrynen on kirjoittanut: ”Suomi ei ole Natossa, mutta Nato on Suomessa.” Sitä paitsi vain itsenäinen maa voi olla puolueeton. Väyrynen on huolissaan venäjävastaisen ilmapiirin tihenemisestä maassa. Jaan huolen. Suomen media on viime vuodet laulanut kuorossa viisua, jonka kertosäe toistelee, että pienten vihreitten miesten tanssi saattaa alkaa milloin tahansa. On annettu ymmärtää, että maan ylle on noussut uhkaavia ukkospilviä. Idän suunnalta tietysti. Aivopesukone on pyörinyt. Pahimmillaan on uhkailtu sodalla, arvioitu kuinka kauan Suomi kestää Venäjän hyökätessä. Keskiaukeaman kuvissa hävittäjät ovat syöksyilleet kohti. Mediapooli, johon Yle tietysti kuuluu, harjoittaa muun toimintansa ohella natovastaisen informaation torjuntaa. Niin pooli kertoi nettisivuillaan kunnes sivujen sisällöstä katosivat juuri tuota tarkoittavat osiot. Mutta minä luin tekstin omin silmin. Silmissäni ei ole vikaa. Väyrynen on hyvä väittelijä. Hän hallitsee substanssin, hänen tietolaarinsa on hehtaarin kokoinen ja muistinsa kauhistuttavan tarkka. Tällaista Väyrystä Jouko Jokinen ei halunnut sotkemaan kuvioita. Tällainen Väyrynen piti saada pimiöön niin että vaalitentit saattoivat pysytellä turvallisesti ilmasto-, sote-, ja maahanmuuttoasioissa. Jos olisi päässyt kunnolla ääneen, Väyrynen olisi saattanut esittää kiusallisia kysymyksiä maan poliittiselle eliitille. Erittäin kiusallisia.
En ole kysynyt enkä saanut oikeutta kutsua itseäni Paavo Väyrysen ystäväksi. Olen tuntenut hänet vuosikymmeniä, mutta vain toimittajana. Jaan hänen käsityksensä ja huolensa Suomen asemasta ja suunnasta, johon maata viedään. Sen tunnustan mielelläni. En ole keskustellut tästä kirjoituksesta Väyryseen kanssa eikä hän saa tekstiä ennakkoon luettavakseen. Kun en voi tarkkaan tietää, mitä Väyrynen olisi vaalitenteissä sanonut ja kysynyt, sanon ja kysyn nyt itse. Onko Suomi itsenäinen, kun sen taivaalla lentelevät USA:n tai liittokunnan sotakoneet? Entä jos taivaallamme lentäisivät venäläiset hävittäjät, sanoisimmeko Suomea itsenäiseksi? Kuinka lähellä maanpetoksellista ajattelua ja toimintaa on pyrkiä siihen, että Suomen armeija alistettaisiin Naton komentoon? Sitähän isäntämaasopimus toteutuessaan tarkoittaisi.
Ja lopuksi sitaatti mieheltä, joka oli ajatellut Suomen asemaa syvällisesti: ”Suomen etu ei voi olla, että se on jonkin suurvallan äärimmäisenä, Venäjän rajalla alituisesti varuillaan olevana ja ensimmäiseksi vihollisen jalkoihin joutuvana liittolaisena, jolla ei ole sellaista poliittista vaikutusvaltaa, että sen sanalla olisi mitään merkitystä, kun sodasta ja rauhasta päätetään. Maa olisi tällöin äänettömänä yhtiömiehenä mukana liitossa, josta sille koituisi kohtuuttomat, ajan mittaan ylivoimaiset rasitukset. Se joutuisi taistelutantereeksi, milloin tahansa siitä riippumattomat suurpoliittiset ristiriidat johtaisivatkin sotaan.” ”Suomen kansalliset edut eivät salli sitoutumista Venäjän vastaisen politiikan linjalle tai sen etsimistä.” Näin kirjoitti aikoinaan Urho Kekkonen.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jouko Jokinen, Paavo Väyrynen, Mediapooli, Suomen ulkopolitiikka, vaalit |
Kadonneen aineiston arvoitusSunnuntai 24.3.2019 klo 12.28 - Mauno Saari
Sen jälkeen, kun edellinen blogini tuli julki, tapahtui jotain outoa. Mediapoolista kertovilta nettisivuilta katosi aineistoa. Olen yrittänyt lukea huoltovarmuuskeskuksen, Medialiiton ja tämän poolin sivut tarkasti uudelleen, mutta turhaan! Ehkä olen taitamaton tietokoneeni kanssa. Ehkä Mediapoolin puheenjohtaja Alexander Lindholmin haastattelun muotoon puettu teksti kuvineen on jossain koneeni uumenissa. Ehkä viittaukset siihen, että poolin yksi tehtävä on torjua sotaliitto Natoon kohdistuvaa kritiikkiä, ovat vain sormieni ja silmieni ulottumattomissa. Tai sitten tuo materiaali on poistettu. Ehkäpä poolin puheenjohtaja, joka päätyönään hoitaa Otava-konsernin toimitusjohtajan tehtäviä, oli haastattelussa liian avoin. En tiedä, mutta kummastelen. *** Mediapoolin tehtäväkenttä on tavattoman laaja. Se sisältää monia lohkoja, joissa päämääräksi ilmoitetaan Suomen median toiminnan kaikinpuolinen turvaaminen mahdollisen kriisitilanteen varalta. Kannatan tuon tapaista varautumista. Jos sota tai muu kriisi vyöryy yllemme, median toiminnan turvaaminen on meille hengentärkeää. Olen kuitenkin ihmetellyt, ja ihmettelen yhä, mitä poolin aktiiviseksi kuvattu "sisältöryhmä" tekee. Ruotuväki-lehden haastattelussa (joulukuussa 2018) Lindholm kertoi: "Poolissa on muun muassa sisältöryhmä ja hallitus, ja kaikki tekevät omaa työtään tavoitteiden eteen. Tämän lisäksi tehdään vaikuttamistyötä, kuuntelemista, koulutusta ja seurataan ylipäätään, mitä maailmassa tapahtuu." Samassa haastattelussa puheenjohtaja Lindholm totesi, että poolin "hallituksen kokouksissa käsitellään muun muassa informaatiovaikuttamista ja sosiaalisen median ilmiöitä". Mitä mahtaa olla Mediapoolin "vaikuttamistyö"? Entäpä "kuuntelu"? Mihin ja keihin halutaan vaikuttaa, keitä ja miksi kuunnella? Poolin sivustoilta kadonneen aineiston perusteella "vaikuttamistyö" kohdistuu ainakin Nato-kritiikin hillintään. Millä tavoin, sitä saattaa vain arvuutella. *** Kun Mediapooli ponnahti esiin eräässä äskettäisessä vaalitilaisuudessa, kokoomuksen hätääntyneen oloinen panelisti kiiruhti julistamaan asian valeuutiseksi. Hän käytti vierasperäistä sanaa "fake news", mutta asia tuli ymmärretyksi. Tämän keskellä me elämme. Valtionhallinto on mukana koko Suomen median kattavassa poolissa, ja selvää on, että pooliin kohdistuvat epäluulot ja kysymykset tullaan leimaamaan valeuutisiksi, vääristelyksi, turhiksi salaliittoteorioiksi, vainoharhaisuudeksi. Kun Mediapooli näyttää sensuroivan omaa aineistoaan, minun kysymykseni ja epäilykseni eivät poistu vaan lisääntyvät. Jos valtio edes osittain kontrolloi mediaa, meidän vapaa lehdistömme on luiskahtanut outoon suuntaan. Älkää selitelkö, älkää piiloutuko poolin teknisten varautumisperiaatteiden taakse! Sisältöryhmän "vaikuttamistyö" ja "kuunteleminen" on hieman muuta kuin puheenjohtaja Lindholmin maininta siitä, että on varauduttava sähkökatkoksiin.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mediapooli, Huoltovarmuuskeskus, Nato, hybridikeskus, vastuullinen journalismi |
Kysymyksiä Suomen vapaalle medialleTorstai 7.3.2019 klo 17.51 - Mauno Saari Ilman vapaata, politiikasta ja talousmahdeista riippumatonta mediaa demokratia ei voi elää. Sanan ja mielipiteen vapaus on toimivan yhteiskunnan elinehto, enemmän kuin pelkkä henkireikä. Mitä tapahtuu demokraattiselle, vapaiden ihmisten vapaasti hengittävälle yhteiskunnalle, jos esimerkiksi valtio ohjaa tiedonvälitystä? Oireet saattavat ensin olla lieviä; henkinen ilmasto alkaa tuntua tukahduttavalta, soraäänet vähenevät, toisinajattelijat leimautuvat häiriköiksi, trolleiksi, väärämielisiksi. Suomeen on muodostettu Mediapooli, eräänlainen vaarattomalta kuulostava kerho tai klubi, jonka jäseniksi on liittynyt käytännössä koko tiedotusvälineistömme – lehdistö, Yle, Mtv, tärkeimmät kirjankustantajat. Mediapoolin toimintaa rahoittaa valtio, valtion Huoltovarmuuskeskus. Poolilla on monenlaisia työmuotoja. Yksi niistä on "sisältöryhmä". Sen toimintaa poolin puheenjohtaja sanoo aktiiviseksi. Tuskin on väärin arvioida, että sisältöryhmässä eri tiedotusvälineiden päätoimittajat ja muu päättävä väki keskustelee sisällöistä, siis siitä miten eri lehdet, tv-kanavat ja ehkäpä myös kirjankustantajat väyläävät välineittensä sisältöä mm. Nato-vastaisuutta karsiakseen. *** Samaan ajanjaksoon Mediapoolin kanssa osui Naton hybridikeskuksen perustaminen Helsinkiin. Tätä keskusta on sanottu vakoilukeskukseksi. Onko väärin arvattu, että Helsingissä Naton vakoilu kohdistuu ennen kaikkea Venäjään – ja Suomeen, suomalaisiin, meidän Nato-asenteisiimme? Yli 50 vuotta toimittajana on opettanut minulle jotain, kuten todennäköisyyksiä ja todistettavuuksia. Ja kysymyksiä. Siksi kysynkin, missä ovat nyt suomalaiset tutkivat toimittajat? Hyvä ystäväni ja suuresti kunnioittamani Olli Ainola otti ja kuoli. Hän olisi kyennyt ja luulenpa että myös halunnut penkoa asioita, jotka minun – neljän eri lehden entisen päätoimittajan – mielestä olisivat nyt kuuman työlistan ykkösaiheita. Ainolalla ei ole seuraajia, joten sallikaa vanhan ja vanhanaikaisen journalistin kysyä: – Miksi en ole voinut lukea, katsoa tai kuunnella ainuttakaan juttua siitä, ketkä, koska, missä ja miksi tekivät päätöksen siitä, että Suomen puolustusvoimien komentaja allekirjoittaa isäntämaasopimuksen Naton kanssa? Miksi juuri hän eikä esimerkiksi vieressä ollut tasavallan presidentti?' Miksi tällainen outo menettely? Jos kysymys oli vain sotilaallisista, Suomen ja Naton välisistä rutiineista, mitä herra presidentti teki tilaisuudessa? – Miksi en ole nähnyt ensimmäistäkään perusteellista juttua siitä, mitä isäntämaasopimus todella sisältää? Eikö aihe ole muka tarpeeksi kiinnostava, ei kyllin tärkeä – kysymyshän on ehkä vain Suomen alistamisesta sotaliitolle, ehkä vain itsenäisyytemme menetyksestä. Eihän se ole mitään Matti Nykäsen hautajaisiin verrattuna. – Miksi tuota sopimusta ei viety Suomen eduskunnan käsittelyyn vaan uitettiin voimaan sen merkitystä joka käänteessä vähätellen? Kun on syyksi on sanottu, ettei sopimuksella ole merkitystä, miksi se sitten tehtiin? Olen lukenut sopimuksen, josta ei millään tahdottu saada edes virallista suomennosta. Raaimmillaan isäntämaasopimus tarkoittaa, että Suomen puolustusvoimat ovat Naton komennossa, ja että oma armeijamme osallistuu kaikin voimin hyökkäystoimintaan – Naton alaisuudessa. Tarvittiin kaukana lännessä asuva entinen ulkoministeri Keijo Korhonen sanomaan, että sopimus on häpeällinen. Mutta mitäs siitä, Korhonenhan on eläkeläinen, huru-ukko! *** Entä missä ovat jutut siitä, kuka/ketkä, missä, milloin ja miksi tekivät päätöksen Naton hybridikeskuksen sijoittumisesta Helsinkiin? – Missä ovat jutut siitä, mitä tuo keskus oikein tekee, ja miksi sille on myönnetty juridinen koskemattomuus niin, että korkeimmallakaan viranomaisellamme ei ole oikeutta tutkia sen toimintaa? *** – Missä ovat artikkelit, joissa selitettäisiin Mediapoolin ja hybridikeskuksen yhteistoimintaa? – Entä jutut Mediapoolin sisältöryhmän tarkoitusperistä? Miksi kukaan ei kysy, mitä tämä kansalaisten psykoosiin ja epävarmuuteen johtava viime aikojen juttutulva oikein merkitsee? Vaalien alla muka "ulkoiset tahot" eli Venäjä, tahtoisivat horjuttaa meidän yhteiskuntaamme! Pelkokaasun sumuttaminen kansaan on rikos, ellei juridisesti niin asiallisesti. Siitä on historia täynnä kammottaviua esimerkkejä. Pelkoon ja epävarmuuteen ajettu kansa on helposti manipuloitavissa mihin tahansa uskoon, luuloon ja tekoihin. Pelon ja epävarmuuden lietsonnalla voidaan ohjata mielipiteitä. Jos meidät suomalaiset, joiden selkeä enemmistlö vastustaa sotaliiton jäsenyyttä, saadaan pelon horkkaan, on Mediapoolilla toivoa, että jonain päivänä me polvistumme ja suorastaan pyydämme, että täällä jo tukevasti isännöivä Nato ottaisi meidät lopullisesti huomaansa. *** En olisi uskonut eläväni tällaisessa Suomessa. Kun Vladimir Putin ja Donald Trump saapuivat Helsinkiin, kadunvarret oli tapetoitu uljailla julisteilla: "Tervetuloa vapaa lehdistön maahan". Siis maahan, johon on laskeutunut yksiääninen hiljaisuus, sanomaton sensuuri. Maahan jossa kritisoidaan ankarasti sellaisia maita, joissa media on valtion ohjauksessa. Suomeen! Häpeän ammattiani, häpeän ammattikuntaani, häpeän päätoimittajia ja muita päättäjiä, jotka ovat päästäneet asiat tähän tilaan ymmärtämättömyyttään, tyhmyyttään, nato-uskovaisuuttaan. Epäisänmaallisuuttaan. Kyllä minä tiedän, että monia vuosia sitten huomattava osa tärkeimpien tiedotusvälineiden päätoimittajista ilmoitti julkisesti kannattavansa Suomen natojäsenyyttä. Kauhistuin sitä silloin, kauhistelen sitä nyt. *** Vastuullinen journalismi on kadonnut maasta oudosti samaan aikaan, kun sitä iskulausein julistetaan. |
13 kommenttia . Avainsanat: Mediapooli, Huoltovarmuuskeskus, Nato, hybridikeskus, vastuullinen journalismi |
V niin kuin veikkaus, V niin kuin vastuullisuusMaanantai 31.12.2018 klo 11.37 - Mauno Saari Tämän päivän media on pirun innovaatio. Ilman kaikkitietävää, kaikkialla tosiaikaisesti hosuvaa, kaiken heti paljastavaa, kaikesta luotettavasti valehtelevaa mediaa maailma ei olisi nykyisessä kaaoksessa. Media on tuhonnut muun ohella diplomatian ja politiikan. Jokaisen johtavan tai johtavaksi pyrkivän poliitikon on mukautettava käytöksensä, sanansa ja sanojensa seurauksena tekonsa median vaatimuksia ja odotuksia vastaaviksi. On nöyrryttävä mediajumalan alttarin edessä. On pelattava mediapeliä. On säännösteltävä totuuksia ja valheita. On seurattava valppaasti trendejä; ilmastomuutoskeskustelun suuntaa, metoo-liikkeen laineita, aggressioiden, alhaisten tunteiden, pelkojen, uhkakuvien ja fobioiden tsunameita. Valtavirtamedian toimittajat takovat vastuuttomia otsikoita ja vinoja juttujaan samalla, kun esimerkiksi Suomen mediapoolin jäsenten kampanja vakuuttelee vastuullisuutta. On kummallinen yhteensattuma, että Oy Veikkaus Ab:n logo ja Vastuullista journalismia -tunnus ovat samanlaiset – täsmälleen samalla tavalla piirretty V-kirjain. Veikkauksen mainoskampanjassa hoetaan lausetta "Pelaa maltilla". "Valehtele maltilla" voisi olla mediapoolille sopiva sovellutus. Mikisikö? Siksi, että kun seuraa päivittäistä juttuvirtaa, on vaikea uskoa koulutetun toimittajakunnan vilpittömyyteen ja rehellisyyteen. *** "Vastuullinen" valtamedia ei ole naurettavan kampanjansa yhteydessä tullut kertoneeksi, miten se määrittelee vastuullisuuden. Kenelle tai mille se on vastuussa? Kaunopuheisesti jotkut päätoimittajat aina silloin tällöin vakuuttavat, että heidän lehtensä on ennen kaikkea vastuussa lukijoilleen. Kun mediapooliin kuuluu myös valtiovalta, on oletettavaa, että lukijoiden joukkoon lasketaan myös ja erityisesti pääministeri, tasavallan presidentti ja oikeastaan koko yhteiskunnan valtakoneisto. *** Valtamediassa toistellaan, että maailmalla ja Suomessakin toimii valemedioita. Yhtä lukuun ottamatta niitä ei kuitenkaan ole yksilöity, mutta valemedia-iskusanaa hokemalla tarjoillaan mielikuvaa, että olemme valheiden rankkasateen alla, mutta suureksi onneksemme turvassa tämän totuusmediamme ansiosta. *** Helsingin Sanomat julkaisi 22.12.2018 toimittaja Ville Similän kolumnin, jossa tämä tarjosi HS:n lukijoille maailmankuvaansa. Kun Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattis oli eronnut, Similä suri ja kauhisteli. "Mattisin kädenjälki" on Similän mukaan näkynyt Trumpin hallinnossa poikkeuksellisen selvästi. "Syyriassa ja Afganistanissa Trump näytti ällistyttävää kyllä tekevän melko viisaita ratkaisuja – ainakin parempia kuin edeltäjänsä Barack Obama", Similä kirjoitti ja jatkoi: "Obama käytännössä antoi Venäjälle, Iranille ja Bashar al-Assadille vapaat kädet tehdä Syyriassa mitä lystää. Ne käyttivät mahdollisuuden täysimääräisesti hyväkseen." "Kun Venäjä ja Syyria Trumpin aloitettua kokeilivat rajojaan myrkkyiskulla, Trump läimäytti niitä lujaa näpeille määräämällä nopean ohjusiskun..." HS:n Similä siis paheksuu sitä, että Syyrian presidentti johtaa omaa maataan. Toimittaja ei myöskään tunnu tietävän, että Venäjä – päin vastoin kuin USA – on Syyriassa kutsuttuna, ei maahantunkeutujana. Similä esittää varmana tietona, että Venäjä ja Syyria tekivät myrkkyiskun. Aivan toisenlaisiakin tietoja on, mutta ei Similällä, jolle Trumpin määräämä ohjuskosto oli ilmeisen mieluinen toimenpide. Similä jatkaa kertomalla, että Trump aikoo vetää amerikkalaisjoukkoja Syyriasta ja Afganistanista. "Ja tässä sitä taas ollaan", hän päivittelee. "Sekä George W. Bushin 15 vuotta sitten aloittama ja liian nopeasti hylkäämä Irakin sota että 17 vuotta jatkunut Afganistanin sota säilyvät ongelmina..." Irakin sota lopetettiin, kun noin miljoona ihmistä oli tapettu, muutama miljoona ajettu pakolaisiksi, maa romutettu, sen johtaja hirtetty. Se ei riittänyt sotaisalle HS-kolumnistille, joka juttunsa lopuksi ilmaisee ihailevansa kenraali Mattisia talvisodan hengessä. *** Kun presidenttiehdokas Donald Trump uutiskanava CNN:n haastattelussa rusikoi USA:n harjoittaman sotapolitiikan – mm. Irakin, Libyan ja Syyrian tuhoamisen – en huomannut Suomen valtamediassa tästä merkittävästä käänteestä pihaustakaan. Mielipiteiden tietoisen ohjailun lisäksi myös tietoinen vaikeneminen saattaa olla vastuutonta journalismia. *** Kaiken kaikkiaan mediapooli jäsenineen käy hätääntynyttä taistelua asemistaan. Kun jotkut tahot ja henkilöt ovat esimerkiksi pitäneet HS:n Aarnio-operaatiota kyseenalaisena, arvosteluun on vastattu näyttävästi. HS julkaisi 30.12.2018 komean jutun kolmesta sankaritoimittajastaan, aiheena kirja "Etusivun rikokset – Näin kovat uutiset syntyivät". Kokosivun jutussa kauhistellaan sitä, että jopa kollegat ovat kritisoineet tapaa, jolla Aarnio-juttua on käsitelty HS:ssa, Aarnio-kirjassa ja tv-sarjassa. Ihmetelty on sitä, että nämä tähtitoimittajat ovat jo kauan ennen oikeuden ratkaisua päättäneet, että Aarnio on syyllinen. Nyt HS esittää, että kriittisesti suhtautuneet toimittajat ovat olleet "Jari Aarnion ja muun Helsingin huumepoliisin koukussa". "Uutta on se, että kollegat kilpailevista medioista ja jopa oman median sisältä yrittävät kampittaa ja potkia nilkkaan", jutussa kauhistellaan ja jatketaan ylevästi, että toimittajien ehdoton velvollisuus on torjua yritykset ottaa heiltä journalistista päätösvaltaa. "Näin onneksi tapahtui (Aarnio-casessa) Yleisradiossa ja Helsingin Sanomissa: kollegojen pelotteluyritykset eivät johtaneet tavoitteeseensa." *** Sankaritoimittajat on nyt siis nostettu arvostelun yläpuolelle. Kaikki heidän toimintaansa koskeva kritiikki on aiheetonta, paheksuttavaa, moraalitonta, tuomittavaa ja ennen kaikkea vastuutonta! Minusta tässä HS:n asenteessa on jotain tuttua ja huolestuttavaa. Kritiikin ja itsekritiikin kieltäminen ei ihan sovi sanan- ja ilmaisuvapauden johtavaan maahan. Sehän on pikemminkin tuttua maista, joiden autoritääristä järjestelmää meillä on totuttu paheksumaan. HS on laventanut aluettaan Julkisen sanan neuvoston tontille. Mutta sisäisesti korruptoitunut JSN pitäisikin lopettaa. Tämä median "itsesäätelyelin" on kunniallisen Pekka Hyvärisen puheenjohtajuuden jälkeen vaipunut säälittävään masturbaatioon.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Media, HS, journalismi, valehtelu, Trump |
Uusimmat kommentit