ILLAN PÄÄTTEEKSI.

Maanantai 14.11.2022 klo 15.49 - Mauno Saari

Jäin miettimään vielä tätä kansakunnan johtoportaan toimintaa.

Minusta on väärin, että johtavat poliitikot unohtavat kansan, jota heidät on valittu palvelemaan ja suojelemaan. Suomen Eu-jäsenyyden ja Nato-hankkeen prosessit sisältävät alhaista pelailua, salailua ja suoranaista asioiden vääristelyä, joilla kansa on jätetty pimentoon monista sitä koskevista tärkeistä ratkaisuista.

Minusta on väärin, ettei hyvillä resursseilla varustettu valtavirtamedia ole paljastanut ja analysoinut näitä tapahtumia ja tapahtumasarjoja. Varsinkin viime vuosina media on muuttunut pikemminkin verhoksi todellisuuden eteen.

Miksi media ei ole kertonut meille Eu-jäsenyyden, isäntämaasopimuksen (joita on nyt kolme!) ja vaikkapa Naton "hybridiosaamiskeskuksen" tosiasioista? MIksi avaava kritiikki on puuttunut – ja muuttunut nyt vaikenemiseksi tai jopa vaientamiseksi aroiksi koetuista asioista.

Miksi tasavallan presidentti on saanut medialta "syytesuojan", vapauden todellisesta arvostelusta? Niinistöä, hänen sanomisiaan ja tekemisiään silitetään myötäkarvaan.

Kun mediatalot, presidentti ja poliitikot ovat luotisuorasti samalla linjalla keskeisissä kysymyksissä, demokratia nilkuttaa. Tällä menolla on jo selvää, että luottamus mediaan – todistelivatpa sen omat tutkimukset mitä tahansa – on vakavasti horjumassa. Osittain siitä seuraa poliitikkojen luottamuskato. Lopputuloksena tulee olemaan demokratian ja koko yhteiskunnan vammautuminen.

Vammainen yhteiskunta ei toimi kansalaisten hyväksi vaan oman sairastuneen rakennelmansa puolustamiseksi. Vallan linnakkeilla on lukemattomia keinoja, esimerkiksi lainsäädäntö, joilla se kykenee puuduttamaan ja lopulta halvaannuttamaan kansalaisyhteiskunnan toiminnan ja hengityksen.

Jos ja kun tiedotusvälineistö on vallan suojelija eikä sen kriitikko, on syntynyt läpäisemätön päätöksenteon bunkkeri, jolla ei enää ole juuri mitään tekemistä läpinäkyvän demokratian kanssa. Me olemme jo nyt tässä tilanteessa, tai ainakin hyvin lähellä sitä.

Utopia nimeltä itsenäinen Suomi

Tiistai 16.2.2021 klo 18.42 - Mauno Saari

Aluksi lainaan viisaan miehen sanoja: "Sananvapaus Suomessa on kustantajien sananvapautta." Valistunut lukija kyllä arvaa, kuka näin on kirjoittanut.

Suomen ns. valtamedia vihaa Venäjää ja rakastaa Natoa – kummasti samaan aikaan. Mediamme sananvapaus on sen itse omistamaa ja määrittelemää. Taustalla linjaa vetää valtion hallinnoima Mediapooli ja sen "sisältöryhmä", johon kuuluu johtavia journalisteja ja sopivia virkamiehiä.

Kun presidentit Trump ja Putin kohtasivat Helsingissä, katujen varsilla oli julisteita: "Tervetuloa vapaan lehdistön maahan". Kuka vielä väittää, ettei mediamme kykene itseironiaan? 

                                                                 ***

Suomen media on itsenäinen, nimittäin lukijoistaan, katselijoistaan ja kuuntelijoistaan riippumaton. Media ei palvele asiakkaitaan vaan pitää heitä kohderyhmänä. Valtamediallamme on nimittäin agenda: Suomi Natoon. 

Viime aikoina kampanjaa on kiihdytetty, koska aika tuntuu otolliselta. Nyt uskalletaan otsikoissa jo spekuloida sodan mahdollisuudella. Sodan uhka olisi taivaan lahja Naton jäsenyyttä ajaville. Toiveissa on ehkä sopiva kriisi, joka ei kuitenkaan johtaisi sotaan. Silloin suositun presidentin ja Venäjää kovin sanoin Twitterissä ruoskineen pääministerin sana painaisi.

Sodalla on paha taipumus vastata, kun sitä kyllin kauan kutsuu. Jos toivottu kriisi johtaisi Nato/USA:n ja Venäjän väliseen yhteenottoon, Suomi olisi todennäköinen sotatanner. Voi meitä, jos niin käy!

                                                                 ***

Olen saanut elää kaikki vuoteni rauhan ajassa. Oikeasti itsenäisessä Suomessa elin vuodet 1992–1994, YYA-sopimuksen loppumisesta EU-jäsenyyden alkuun. Suomi on ollut itsenäinen nämä kolme onnellista vuotta. 

Euroopan unionin jäsenenä  Suomi ehti olla neljä vuotta, kun se päätti luopua omasta valuutastaan. Käyttöön otettiin euro. 

Niinpä pitää miettiä, mitä itsenäisen valtion tunnuksia meillä on jäljellä. Onko muita kuin oma lippu ja kansallislaulu? Ei ole omaa ulkopolitiikkaa eikä omaa talouspolitiikkaa. Maanpuolustus nojaa Natoon ja erityisesti Yhdysvaltoihin. 

Oma parlamenttimme on vahvasti alisteinen EU:lle, jonka myös tasavallan presidentti ja hänen neuvottelukuntansa UTVA ovat ajoissa huomanneet. Niinpä pahaenteisen isäntämaasopimuksen allekirjoituksesta päätettiin muutenkin heiveröisen eduskunnan ollessa kesälomalla. Allekirjoittajaksi sovittiin puolustusvoimain silloinen komentaja, joka myöhemmin sai asiallisesti ottaen potkut vehkeiltyään hävittäjähankinnoissa amerikkalaisyhtiön kanssa.

Virallisen suomennoksen aikaansaaminen kesti puoli vuotta. Englanniksi sopimuksen teksti on niin hankala, että kansanedustajien enemmistö tuskin olisi saanut siitä selkoa vaikka olisi yrittänytkin.  

Mediamme ei ole ollut innokas tutkimaan isäntämaasopimusta tai sen taustoja – prosessia, jota vapaan lehdistön maassa käsiteltäisiin etusivun skandaalina. Poikkeuksen teki sanomalehti Keskisuomalainen, joka julkaisi jutun aiheesta. Sen ansiota oli, että eduskunnassa käytiin edes pieni, tosin absurdi keskustelu aiheesta. 

Mitään ei tapahtunut. Mielenosoituksia ei ilmaantunut, koska kansalaisille ei kerrottu. Vapaa media vaikeni ja vaikenee sekä tästä sotasopimuksesta että yhä syvenevästä yhteistoiminnasta Naton kanssa. 

Suomen asemaa EU:n syrjäisenä maakuntana kuvaa hyvin se, että nykyinenkään hallitus tai eduskunta ei ole kiinnostunut Nato-sopimuksesta. 

Miksi olisi? EU:n jäsenenä Suomi näyttelee itsenäistä valtiota, vaikka itsenäisyytemme on samalla tavalla virtuaalinen ja yhtä todellinen kuin viime joulukuun Linnan juhlat. 

Kun ulkoministeri Pekka Haavisto tapasi virkaveljensä Sergei Lavrovin Pietarissa, äänessä ei ollut itsenäisen Suomen vaan Euroopan unionin edustaja. Haaviston esiintymistä on kiitelty, syystäkin. Hän piti hermonsa kurissa ja esitteli huolella muotoillut EU-käsitykset.  

Haavisto esiintyi tyylikkäästi. Brysselissä ollaan tyytyväisiä. Ja Suomessa. Presidenttiä myöten "suoritusta" kehutaan, sillä ulkoministeri uskalsi lausua ääneen EU:n linjan ja mm. sen ikään kuin tuoreen uutisen, että Suomella on Nato-optio ja että Suomi on EU:n jäsen. Kumma kyllä, Lavrov ei näyttänyt yllättyneeltä.

                                                                 ***

Tänään tiistaina luin pitkästä aikaa Ilta-Sanomia. Halusin nähdä, miten erikoistoimittaja Arja Paananen raportoi Pietarin tapaamisesta. Paananen ylisti ulkoministeriä: "Haavisto oli todellakin hyvä... Selkeän tiukka... Tyynen rauhallinen ja diplomaattinen... Haavisto teki selväksi... Ei mennyt lankaan..."

Entäpä ulkoministeri Lavrov. Paananen: "...Toistaa omaa propagandamantraansa... Imelällä naapuruussuhdepuheella... Tutut Ukraina-sepustukset...Lavrovin luritukseen...". 

Minun mielestäni Lavrov esitti avoimesti, rauhallisesti ja jäsennellysti Venäjän kannan kaikkiin esille otettuihin seikkoihin. Hän ei ollut imelä, ei sepustellut eikä luritellut. Näin sen koin, mutta olen varmasti väärässä; kyllä Paananen tietää! 

                                                                 *** 

Pekka Haavisto teki sen mikä EU-maakunnan miehen piti tehdä. Ulkoluki kaiken sen, mikä Venäjällä on tiedetty iät ajat. Paavo Haavikko kirjoitti kauan sitten, että Suomi on ulkoistanut ulkopolitiikkansa. Pietarissa se nähtiin.

Miten Suomi voisi itsenäistyä? Se voisi miettiä, miksi Ruotsi, Norja ja Tanska ajavat ohitse ja irtautua ainakin euroalueesta. Se voisi kirjata puolueettomuuden perustuslakiinsa Itävallan tapaan ja repiä Isäntämaasopimuksen. 

Entäpä Finexit, hyvästit unionille, joka kiistää olevansa kohta liittovaltio – samalla logiikalla kuin Suomi kiistää olevansa käytännössä jo Natossa. 

                                                                 *** 

Vapaa media ei hyväksy sensuuria, paitsi itsesensuurin. Vaikeneminen on sensuuria. Moniarvoinen, erilaisia näkökulmia rohkeasti julkaiseva ja lukijoitaan arvostava lehdistö on kadonnut. 

Sananvapaudesta ja vapaasta lehdistöstä on tullut propagandatermi. 

 

 

 

 

 

 

 

Nouseeko kriisistä Darwin?

Keskiviikko 25.3.2020 - Mauno Saari

Onko mahdollista, että luonto iskee takaisin, alistaa meidät ennen kuin me alistamme sen?

Kuulun ikäihmisten "riskiryhmään". Olen kuunnellut hokemaa, että viruksen vuoksi päätettyjen ja päätettävien valtavien rajoitusten ja kieltojen päätarkoitus on pelastaa minut, meidät – "ikäihmiset" ja perussairaat.

Arvelen, että jo nyt nuoremmat, vauraat voimaihmiset ovat alkaneet kysellä mielessään, että miksi helvetissä!

Että eikö ole järjetöntä lamauttaa koko hyvin toimiva systeemi, rajoittaa heidän elämäänsä, puuttua heidän oikeuksiinsa ja vapauksiinsa, tuhota heidän bisneksiään?

Eikö se ole typerää, koska ne ihmisryhmät, joita nyt suojellaan virukselta kaikkien muiden kustannuksella, vanhukset ja sairaat, joiden takia vaivalla rakennettu hyvinvointi ajetaan alas, ovat näiden yhteiskuntien suurin ongelma?

Eikö ole hirveä virhe estää luonnon omaa ratkaisua, koska on tarkoin tiedossa, että rikkaimpienkaan maiden rahat eivät kohta riitä kaikkien vanhusten ja sairaiden kunnolliseen hoitamiseen?

Eikö vanhusten pelastaminen ole kerta kaikkiaan nurinkurista ja luonnotonta, koska tämä "riskiryhmä" on joka tapauksessa lähellä kuolemaansa? Eikö hinta lisäajasta ole kohtuuton ja siihen liitetty humanismi pelkkää tekopyhyyttä?

Vielä tällaisia kysymyksiä ei luultavasti sanota ääneen edes parhaissa piireissä, mutta sosiaalidarwinismin aika saattaa olla lähellä. Siitä taas ei ole pitkä matka historiasta tuttuihin ja joskus hyvin suosittuihin ajatusmalleihin, joita nykyisin kammoksutaan.

Koronavirus kuorii kerman hyvinvointiyhteiskuntien yltäkylläisyydestä, kerskakakun päällimmäisen kerroksen. Entä sitten? Tekeekö pandemia maailmasta tasavertaisemman ja humaanimman vai kiihdyttääkö se polarisaatiota, antaako se lopulta tilaa jopa eugenistisille ajatuksille?

Varmaa on ainakin se, että rikkaat köyhtyvät enemmän kuin köyhät, sillä köyhillä on vähemmän mistä köyhtyä. Mutta yhtä varmaa taitaa olla, että pian toipumisen jälkeen talouden rautalait ovat uudelleen voimassa. Niihin pahinkaan virus ei pure.

Epidemia vai maailmansota

Lauantai 14.3.2020 klo 11.52 - Mauno Saari

Kolme vuotta sitten ilmestyneessä kirjassani "Kuoleman kello" on seuraava kohta: 

"Virustehtaita eli mittatilausviruksia kehitteleviä laboratorioita on nykyisin ainakin kaksi, toinen Yhdysvalloissa, toinen Kiinassa. Niiden uusimmat innovaatiot ovat mielenkiintoisia. Yhdysvaltojen ja Kiinan tutkimuslaitoksissa on onnistuttu yhdistämään eri viruksia. Kiinalaiset ovat etulinjassa. Harbinin eläinlääketieteellisessä laitoksessa on yhdistetty N5N1-lintuinfluenssavirus N1N1-viruskantaan. Kuten varmaan tiedät, H5N1 on tappava, mutta ei itsessään tartu ihmisestä toiseen. Mutta tämä yhdistelmä, hybridi, on eri juttu. He saivat aikaan kaikkiaan 127 eri viruskantaa, joista ainakin viisi tarttui ilman kautta marsusta toiseen marsuun. Siis nisäkkäästä toiseen... Ihminen on nisäkäs."

Tosiseikkoihin perustuvaa fiktiota. 

                                                    ***

Kiinan viranomaiset eivät torju väitteitä, että koronavirus olisi laskettu liikkeelle Yhdysvalloista. Toisen suuntaisia väitteitä tullaan varmasti esittämään, ellei jo ole esitetty. Uusi fiktion aihe, biologinen maailmansota? 

Kirjassani en ennusta koronaa, mutta kylläkin tappavan viruksen käyttämistä historian ehkä suurimpaan kansanmurhaan, jonka keskus on Euroopassa. Vanha kunnon Eurooppa ajautuu kaaokseen, kun Turkki – fiktiivisen ennustukseni mukaisesti – avaa rajansa muukalaisvyörylle. Vyöryssä Euroopan unionin maihin tulee muiden mukana kymmeniä tuhansia terroristeja. 

Edelleen toivon olleeni väärässä, mutta en usko sitä. (Jos joku on kiinnostunut kirjasta, sitä myydään ainakin Elisa Kirjan sivustolla.)

                                                     ***

Korona on joskus ohi, mutta maailma sen jälkeen ei ole entisensä. Poliittiset, taloudelliset ja sosiaaliset mannerlaatat ovat silloin siirtyneet uuteen asentoon. Pelko ja väkivalta hallitsevat meitä, jotka niin kauan olemme eläneet tuntien vain turvallisia, hallittavia ja epätodennäköisiä pelkoja, kuten pelkoa ydinsodasta ja ilmastonmuutoksesta.

Milloinkaan minun elinaikanani, joka on nyt 72 vuotta, ei kaikkien yhteinen pelko ole ollut yhtä todellinen ja konkreettinen. Milloinkaan ei yhteisyys ole ollut näin tärkeää ja välttämätöntä, jotta voisimme estää koko ihmiskunnan kattavan paniikin, joka voi murskata alleen kaikki järjestyneet elämänmuodot. 

Kuka on nyt lähimmäinen? Vessapaperia ja tonnikalaa hamstraava naapuri, hätääntynyt vanha nainen S-marketin kassajonossa, Tirolin riemuissa tartunnan saanut sydänkirurgi, pelosta kalpea hoitaja terveyskeskuksessa, lippuluukulle pyrkivä viidessadasensimmäinen, joka ei pääse konserttiin, paperiton muukalainen mustassa hupparissaan?

Kuka on lähimmäinen, jos pelon diktatuuri vallitsee? Loppuvatko ihmissuhteet, kun on pidettävä vähintään metrin etäisyys toiseen ihmiseen? Voisiko some muuttua vihan ja epäluulon kylväjästä inhimillisyyden pelastajaksi? 

                                                     ***

Kun tämä epidemia joskus on ohi, elämä jatkuu uudessa todellisuudessa. Millainen se on oleva? Onko silloin vallalla ihmisyys, suvaitsevaisuus ja huolenpito vai sumeilematon selviytymistaistelu, jossa vahvimmat ja röyhkeimmät vievät kaiken niiltäkin, joilla ei ole mitään?