Yhteystiedot

Mauno Saari




mauno.saari@gmail.com

Blogin arkisto

Uusimmat kommentit

FACEBOOKIN PÄIVITYKSIÄSeppo Ruottu  14.10.2022 18.30
FACEBOOKIN PÄIVITYKSIÄMartti Issakainen  14.9.2022 19.02
FACEBOOKIN PÄIVITYKSIÄTeemu  13.9.2022 16.58
FACEBOOKIN PÄIVITYKSIÄYksi miljoonista kansalaisista, joiden mielipidettä ei edes kysytty  11.9.2022 20.49
FACEBOOKIN PÄIVITYKSIÄJK  11.9.2022 4.33

Uusimmat kirjoitukset

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:681229 kpl

Hullut sodan sumussa

Tiistai 5.4.2022 klo 18.36 - Mauno Saari

Sodan sumussa on vaikea nähdä eteenpäin. Jotain kuitenkin häämöttää: Nato-Suomen ääriviivat ovat silmissä kuin eideettinen kuva. 

Kun Nato tulee Suomeen, isäntä astuu taloon täysin valtuuksin. Oikeastaan ei voi puhua Natosta vaan USA-Natosta, sillä Yhdysvallat on sotilasliiton ruorissa, ja lisäksi Suomella on USA:n kanssa kahdenkeskeisiä sopimuksia ja järjestelyjä. Osan niistä tiedämme, suurin osa on kätkössä julkisuudelta. 

Helsingin Sanomat julisti pääkirjoituksessaan 5.4.2022 mahtipontisesti, että  Venäjä on lyötävä polvilleen. Samaa julistivat aikoinaan Napoleon ja Hitler. He eivät ymmärtäneet Venäjänmaan suuruutta ja laajuutta eivätkä venäläistä sielua.  

Tuntuu siltä, että Sauli Niinistön pitkä linja on tulossa päätepisteeseen. Hän on ikään kuin kainostellut kertoa kantaansa Nato-jäsenyyteen. Jo isäntämaasopimuksen olisi kuitenkin luullut herättäneen kaiken kansan havaitsemaan, mihin maan isä meitä ajelee. 

Kun lopullinen "keskustelu" Nato-jäsenyydestä vihdoin alkoi, mediassa ja koko yhteiskunnassa kuului vain yksi ääni, Nato-kuoron hymni. Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti sen suoraksi huudoksi. Sanomalehdet ja tv:n uutiset alkoivat toistaa iskulauseita, joiden jyrkkyys veti vertoja 1920- ja 1930-lukujen Vihan veljien provosoiville sanonnoille. 

Aito viha Venäjää kohtaan purkautui ja sai mukaansa nekin, joiden uskallus ei aikaisemmin ollut riittänyt avoimeen ja mitä karkeimpaan solvailuun. 

Merkitsevää on, että HS:n pääkirjoitus kiteytti vain hieman kärjistettynä Suomen valtionjohdon mielipiteen. Tasavallan presidentti, lakimies Sauli Niinistö on julistanut tuomion naapurimaalle tutkimuksia tai kansainvälisen oikeuden tuomiota odottamatta. 

Pääministeri Sanna Marin on koventanut puheitaan Venäjästä niin rajuiksi, että hänen puheittensa kirjoittajan sanakirjasta alkavat adjektiivit ja imperatiiviset verbit loppua. Pääministeri ei kuitenkaan kerro omaa kantaansa sotilasliiton jäsenyyteen. Tällä hienolla tavalla hän ikään kuin antaa muille vapauden päättä ihan itse!

Ulkoministeri Pekka Haaviston julkiset lausumat ovat kauempana diplomatiasta kuin yö on päivästä.

Onko viisasta, järkevää tai vastuullista, että johtavat poliitikot käyttäytyvät näin – melkein kuin somen hulluimmat rienaajat?

Sitoudumme USA:n asevoimien etäpäätteenä ja teräsnyrkkinä toimivaan sotilasliittoon (tietääkseni) 20 vuodeksi. Kirjoitetaanko kahden vuosikymmenen kokemusten jälkeen Suomen johtajista sankareina vai maanpettureina, itsenäisen Suomen hävittäjinä? 

 

Selvää on, että Natoon mennään tuli hännän alla, ennen kuin Ukrainan sota loppuu ja kansa ehkä rauhoittuu. Hatarien mielipidekyselyiden tulokset näyttävät rittävän. Kansanedustajat on pehmitetty valtavalla kampanjalla. Kansanäänestystä ei tarvita eikä uusia gallupeja julkaista. Päätös on tehty, vain näytelmän loppukohtaus, eduskunnan äänestys, puuttuu.

Sitten kun Suomi on USA-Naton jäsen, meidän ikiaikaisesta naapuristamme tulee vihollinen. Sen vuoksi tullaan pitämään välttämättömänä, että maassa on "riittävän sotilaallinen infrastruktuuri"; joukkoja, aseita, ohjuksia, pysyviä tai vähemmän pysyviä Nato-USA:n tukikohtia. 

Saatamme saada konnuillemme myös ydinaseita, sillä ainakaan Suomen ja Naton välisessä isäntämaasopimuksessa niitä ei rajattu pois, kuten Ruotsi teki.

Nato-USA-Suomella on vihollisrajaa hieman yli 1300 kilometriä. Sotaharjoituksia tuon rajan pinnassa tihennetään. Niistä tulee arkipäivää. Jännite kasvaa, Venäjän on pakko kääntää ohjustensa suuntaa ja vahvistaa sotavoimiaan luoteisrajallaan.

Yhteydet Suomen ja Venäjän välillä kutistuvat olemattomiin. Niitä on katkonut EU pakotteillaan, mutta myös Suomi omilla päätöksillään. Ulkoministerin mukaan pakotteiden porsaanreikiä on tilkitty. Totta! Venäläiset kissat eivät saa osallistua näyttelyihin. Myös venäläisen puun esittely alan aktiossa on estetty. Ja Suomen puuntuonti Venäjältä loppuu, tietysti.

Tsunamin lailla vastustamattomasti etenevä Venäjäviha vie meitä unenomaiseen epätodellisuuden tilaan. Eihän tämä ole mahdollista? Onko kaikki valhetta? Ovatko maailmaa johtavat poliitikot mielisairaita? Eikö kukaan tajua tuhon lähestyvän? 

 

Pakotteiden ja vastapakotteiden lopputuloksena on ehkä Venäjän taipuminen puolittaiseen polviasentoon. Epäilen tätä, mutta aivan varmoja ollaan kaikkialla jo siitä, että läntiset taloudet putoavat taantumaan Saksa, paha kyllä, ensimmäisten joukossa.

Suomea talous ei tunnu huolettavan. Ministeri myöntää, että niukkuutta tulee, mutta kehottaa kestämään yhteisen hyvän vuoksi. Pääministeri toteaa, että "hinta on maksettava". EU:n joku leidi käyttää samoja sanoja, Hinta on maksettava "demokratiasta ja vapaudesta". 

Yhdysvaltain presidentti tuntuu olevan samaa mieltä, mutta vähän tarkemmin. Euroopan pitää maksaa hinta Ukrainasta. USA istuu kriisin roviolla Euroopan housuilla. 

Läntisen maailman pämäärä on Venäjän täydellinen eristäminen – lännestä. Aina vain jyrkempine pakotteineen, diplomaattien karkotuksineen ja asevarustelun kiihdytyksineen tuo vaikuttaa valmistautumiselta suureen yhteenottoon. Kun Suomi on Naton jäsen, se osallistuu mahdolliseen maailmansotaan lännen puolella, taistelukenttänä.

Euroopassa on nyt 100 000 Yhdysvaltain sotilasta, Natolla 60 000 – Nato-maiden omien armeijoiden lisänä.

En pääse pakoon ajatusta, että länsi on valmistellut viimeistä taistelua jo kauan ja on nyt saavuttamassa tavoitteensa. Ja että maailma on tullut hulluksi.

Pitäisikö lähteä täältä, siis Suomesta? Minne? 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjä, Ukraina, Sauli Niinistö, Sanna Marin, Pekka Haavisto, pakotteet, lama, media,

Utopia nimeltä itsenäinen Suomi

Tiistai 16.2.2021 klo 18.42 - Mauno Saari

Aluksi lainaan viisaan miehen sanoja: "Sananvapaus Suomessa on kustantajien sananvapautta." Valistunut lukija kyllä arvaa, kuka näin on kirjoittanut.

Suomen ns. valtamedia vihaa Venäjää ja rakastaa Natoa – kummasti samaan aikaan. Mediamme sananvapaus on sen itse omistamaa ja määrittelemää. Taustalla linjaa vetää valtion hallinnoima Mediapooli ja sen "sisältöryhmä", johon kuuluu johtavia journalisteja ja sopivia virkamiehiä.

Kun presidentit Trump ja Putin kohtasivat Helsingissä, katujen varsilla oli julisteita: "Tervetuloa vapaan lehdistön maahan". Kuka vielä väittää, ettei mediamme kykene itseironiaan? 

                                                                 ***

Suomen media on itsenäinen, nimittäin lukijoistaan, katselijoistaan ja kuuntelijoistaan riippumaton. Media ei palvele asiakkaitaan vaan pitää heitä kohderyhmänä. Valtamediallamme on nimittäin agenda: Suomi Natoon. 

Viime aikoina kampanjaa on kiihdytetty, koska aika tuntuu otolliselta. Nyt uskalletaan otsikoissa jo spekuloida sodan mahdollisuudella. Sodan uhka olisi taivaan lahja Naton jäsenyyttä ajaville. Toiveissa on ehkä sopiva kriisi, joka ei kuitenkaan johtaisi sotaan. Silloin suositun presidentin ja Venäjää kovin sanoin Twitterissä ruoskineen pääministerin sana painaisi.

Sodalla on paha taipumus vastata, kun sitä kyllin kauan kutsuu. Jos toivottu kriisi johtaisi Nato/USA:n ja Venäjän väliseen yhteenottoon, Suomi olisi todennäköinen sotatanner. Voi meitä, jos niin käy!

                                                                 ***

Olen saanut elää kaikki vuoteni rauhan ajassa. Oikeasti itsenäisessä Suomessa elin vuodet 1992–1994, YYA-sopimuksen loppumisesta EU-jäsenyyden alkuun. Suomi on ollut itsenäinen nämä kolme onnellista vuotta. 

Euroopan unionin jäsenenä  Suomi ehti olla neljä vuotta, kun se päätti luopua omasta valuutastaan. Käyttöön otettiin euro. 

Niinpä pitää miettiä, mitä itsenäisen valtion tunnuksia meillä on jäljellä. Onko muita kuin oma lippu ja kansallislaulu? Ei ole omaa ulkopolitiikkaa eikä omaa talouspolitiikkaa. Maanpuolustus nojaa Natoon ja erityisesti Yhdysvaltoihin. 

Oma parlamenttimme on vahvasti alisteinen EU:lle, jonka myös tasavallan presidentti ja hänen neuvottelukuntansa UTVA ovat ajoissa huomanneet. Niinpä pahaenteisen isäntämaasopimuksen allekirjoituksesta päätettiin muutenkin heiveröisen eduskunnan ollessa kesälomalla. Allekirjoittajaksi sovittiin puolustusvoimain silloinen komentaja, joka myöhemmin sai asiallisesti ottaen potkut vehkeiltyään hävittäjähankinnoissa amerikkalaisyhtiön kanssa.

Virallisen suomennoksen aikaansaaminen kesti puoli vuotta. Englanniksi sopimuksen teksti on niin hankala, että kansanedustajien enemmistö tuskin olisi saanut siitä selkoa vaikka olisi yrittänytkin.  

Mediamme ei ole ollut innokas tutkimaan isäntämaasopimusta tai sen taustoja – prosessia, jota vapaan lehdistön maassa käsiteltäisiin etusivun skandaalina. Poikkeuksen teki sanomalehti Keskisuomalainen, joka julkaisi jutun aiheesta. Sen ansiota oli, että eduskunnassa käytiin edes pieni, tosin absurdi keskustelu aiheesta. 

Mitään ei tapahtunut. Mielenosoituksia ei ilmaantunut, koska kansalaisille ei kerrottu. Vapaa media vaikeni ja vaikenee sekä tästä sotasopimuksesta että yhä syvenevästä yhteistoiminnasta Naton kanssa. 

Suomen asemaa EU:n syrjäisenä maakuntana kuvaa hyvin se, että nykyinenkään hallitus tai eduskunta ei ole kiinnostunut Nato-sopimuksesta. 

Miksi olisi? EU:n jäsenenä Suomi näyttelee itsenäistä valtiota, vaikka itsenäisyytemme on samalla tavalla virtuaalinen ja yhtä todellinen kuin viime joulukuun Linnan juhlat. 

Kun ulkoministeri Pekka Haavisto tapasi virkaveljensä Sergei Lavrovin Pietarissa, äänessä ei ollut itsenäisen Suomen vaan Euroopan unionin edustaja. Haaviston esiintymistä on kiitelty, syystäkin. Hän piti hermonsa kurissa ja esitteli huolella muotoillut EU-käsitykset.  

Haavisto esiintyi tyylikkäästi. Brysselissä ollaan tyytyväisiä. Ja Suomessa. Presidenttiä myöten "suoritusta" kehutaan, sillä ulkoministeri uskalsi lausua ääneen EU:n linjan ja mm. sen ikään kuin tuoreen uutisen, että Suomella on Nato-optio ja että Suomi on EU:n jäsen. Kumma kyllä, Lavrov ei näyttänyt yllättyneeltä.

                                                                 ***

Tänään tiistaina luin pitkästä aikaa Ilta-Sanomia. Halusin nähdä, miten erikoistoimittaja Arja Paananen raportoi Pietarin tapaamisesta. Paananen ylisti ulkoministeriä: "Haavisto oli todellakin hyvä... Selkeän tiukka... Tyynen rauhallinen ja diplomaattinen... Haavisto teki selväksi... Ei mennyt lankaan..."

Entäpä ulkoministeri Lavrov. Paananen: "...Toistaa omaa propagandamantraansa... Imelällä naapuruussuhdepuheella... Tutut Ukraina-sepustukset...Lavrovin luritukseen...". 

Minun mielestäni Lavrov esitti avoimesti, rauhallisesti ja jäsennellysti Venäjän kannan kaikkiin esille otettuihin seikkoihin. Hän ei ollut imelä, ei sepustellut eikä luritellut. Näin sen koin, mutta olen varmasti väärässä; kyllä Paananen tietää! 

                                                                 *** 

Pekka Haavisto teki sen mikä EU-maakunnan miehen piti tehdä. Ulkoluki kaiken sen, mikä Venäjällä on tiedetty iät ajat. Paavo Haavikko kirjoitti kauan sitten, että Suomi on ulkoistanut ulkopolitiikkansa. Pietarissa se nähtiin.

Miten Suomi voisi itsenäistyä? Se voisi miettiä, miksi Ruotsi, Norja ja Tanska ajavat ohitse ja irtautua ainakin euroalueesta. Se voisi kirjata puolueettomuuden perustuslakiinsa Itävallan tapaan ja repiä Isäntämaasopimuksen. 

Entäpä Finexit, hyvästit unionille, joka kiistää olevansa kohta liittovaltio – samalla logiikalla kuin Suomi kiistää olevansa käytännössä jo Natossa. 

                                                                 *** 

Vapaa media ei hyväksy sensuuria, paitsi itsesensuurin. Vaikeneminen on sensuuria. Moniarvoinen, erilaisia näkökulmia rohkeasti julkaiseva ja lukijoitaan arvostava lehdistö on kadonnut. 

Sananvapaudesta ja vapaasta lehdistöstä on tullut propagandatermi. 

 

 

 

 

 

 

 

1 kommentti . Avainsanat: Pekka Haavisto, Sergei Lavrov, EU, itsenäisyys, Nato, media