Yhteystiedot

Mauno Saari




mauno.saari@gmail.com

Blogin arkisto

Uusimmat kommentit

Media, sodan lietsojaKeijo Kansalainen  15.2.2022 15:55
Media, sodan lietsojaPekka Peitsi  15.2.2022 12:39
Media, sodan lietsojaJorma Uimonen  15.2.2022 10:33
Media, sodan lietsojaPirjo Tamminiemi  14.2.2022 18:08
Media, sodan lietsojaKaija L A Kukkonen  14.2.2022 8:30

Uusimmat kirjoitukset

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:478240 kpl

MUTTA MISSÄ ON MAAN ISÄ?

Lauantai 9.4.2022 klo 15:11 - Mauno Saari

Jos tai kun Suomi liittyy Natoon, kansa lohkaistaan kahtia, voittajiin ja häviäjiin. Jako on jyrkkä eikä jää seurauksitta, sillä niin kovia ovat olleet poliitikkojen vihapuheet Venäjää kohtaan. 

Sosiaalinen media on muuttunut epäsosiaaliseksi mediaksi, tai raivomediaksi. Se tässä ajassa on kirottua. Internet tekee tuhoaan avaamalla ovet ja ikkunat kaikkein alhaisimmillekin purkauksille.

Avoin viha, toisin ajattelevien halvekssunta ja voittajien ylimieli on repinyt rikki sen yhtenäisyyden, jota presidentti ja puoluejohtajat yhteislausunnossaan kuuluttivat. Ehkä tuon löysän ja kummallisen lausuman tekijät olivat jo aavistelleet, mihin kaameuteen olemme ajautumassa. Minusta tuntuu, että heidän kokouksessaan Nato-päätös oli jo hyvin tiedossa. 

Minun ja monen muun on somen keskusteluissa käsketty vaihtaa lääkitystä ja muuttaa Venäjälle. On nimitelty putinistiksi, trolliksi, Putinin perseennuolijaksi, uhattu tulla kotiini kaveriporukan kanssa "kahville", ja surtu sitä, että Tammisaaren keskitysleiri suljettiin liian aikaisin. 

Mihin rikoksiin olen syypää ansaitakseni sen saman, mihin yli 3000 Tammisaaren leirissä nälkään, tauteihin ja epäinhimilliseen kohteluun alistetut vangit kuolivat? Olen ollut eri mieltä kuin Naton kannattajat. Siksi olen saanut kuolemantuomion somen "keskustelijoilta".

 

Kun ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja vaati, että Venäjä on tuhottava sotilaallisesti, olin varma, että ainakin presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Sanna Marin ja eduskunnan puhemies Matti Vanhanen puuttuvat asiaan. Ei ole kuulunut mitään, ei edes lievää paheksuntaa.

Vihan pilvi on päällämme, eikä pienin syy ole ns. valtamediassa, jonka keskusjohdettu Nato-journalismi on laajuudessaan ja äärimmäisissä sananvalinnoissaan ennen näkemätöntä. Kyse ei ole uutisoinnista vaan kampanjasta. '

En olisi uskonut näkeväni HS:n pääkirjoitusta, jossa toivottiin Venäjän luisuvan kuiluun. Enkä sitä että arvovaltaiseksi ja vastuulliseksi tiedonvälittäjäksi itseään väittävän lehden jutut Ukrainan sodasta ovat täysin yksipuolisia. Niissä Ukraina "kertoo", Venäjä "väittää" tai "kiistää". 

Joidenkin toimittajien mielipiteet viittaavat siihen, että vallalla on tunnekuohu ja aivan todellinen ylpeys tästä "journalismista". Kuluu vuosia, ehkäpä vuosikymmeniä, ennen kuin HS, IS, IL ja muut Mediapoolin piiriin kuuluvat lehdet voivat saavuttaa maineen luotettavina julkaisuina meidän häviäjien joukossa, tv-kanavista puhumattakaan. Ehkä ne eivät edes pyri siihen. Yksiääninen yhden totuuden maa on niille kenties mukava ympäristö.

"Sananvapauden ja vapaan lehdistön maa". Totisesti. Maa, jonka uutiskanavat toitottavat linjakkaasti yhtä totuutta. Maa, jossa ei ole puoluelehdistöä kuin miksoskooppiseksi näytteeksi. Maa, jossa vallitsee suurten kustannustalojen ikioma sananvapaus, vapaus estää muiden kuin niille mieleisten käsitysten julkaiseminen. 

Todellisuuteen kuuluu se, että lehdissä nähdään silloin tällöin joku linjasta poikkeava kirjoitus, useimmiten lukijoilta-palstalla. Tällä näyteikkunalla ("window dressing") voidaan ikään kuin todistaa, että sananvapautta ja monimielisyyttä kunnioitetaan. 

 

Presidentin, Maan Isän, vastuulla olisi ollut rehellisyys ja avoimuus suurissa ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä. Sauli Niinistön pitkä linja on kyllä nähtävissä, mutta se havaitseminen ei ole menneinä vuosina ollut laisinkaan helppoa, ei niin vaivatonta kuin nyt. 

Miksi hän ei avannut kaikelle kansalle kysymystä Nato-yhteistyöstä jo varhain? MIksi hän ei kertonut isäntämaasopimuksesta kansantajuisesti ja selkeästi ennen kuin hän yhdessä keskeisten ministerien kanssa päätti sen allekirjoittamisesta? Ja miksi sopimus salakuljetettiin eduskunnan ohitse? 

Missä olivat Maan Isän ajatukset, kun hänen olisi luullut miettivän perusteellisesti kansan yhtenäisyyttä, hysterian ja pelkojen torjumista ja auttavan meitä kaikkia ymmärtämään eri vaihtoehtojen edut ja uhat? Tuo yhteislausuma puoluejohtajien kanssa kertoi avuttomuudesta ja keinottomuudesta, kansalaisten jättämisestä isättömiksi. 

Niinpä me häviäjät olemme nyt orpouden tunteen vallassa. (Orpouden voi minun kohdallani kirjoittaa myös isolla alkukirjaimella.)

Keitä voittajat sitten ovat? Aivan varmasti kokoomuksen kannattajat kuuluvatnäihin onnellisiin joukkoon melko yhtenäisesti. Kaiken kaikkiaan voittajat ovat ainakin omasta mielestään Suomen eliittiä, parempia ja oikeassa olevia kansalaisia. Se näkyy somessa. Me muut olemme heidän mielestään väärässä, vähemmällä ymmärryksellä varustettuja ellemme peräti vajakkeja.

Kun aitoa keskustelua ei ole, kun eräät sitä herättämään yrittäneet poliitikot on survottu syrjään, edessämme on mielenkiintoinen näky, joka muistuttaa hiukan sisällissodan jälkeisistä vuosia. Silloin vääriä mielipiteitä ei sallittu, työväenlehtiä lakkautettiin, toisin ajattelevia vainottiin. 

Nyt henkiset kyyditykset ovat meneillään. Toivon ja jopa uskon, että fyysisiltä vältytään. Jako eliittiin ja alamaisiin on kuitenkin alkanut. Se pitäisi estää. Mutta missä on Maan Isä?

 

Minun elinaikanani Suomella on ollut kaksi loistavaa presidenttiä, Urho Kekkonen ja Mauno Koivisto. Heistä Koivisto inhosi syvästi Natoa ja sotilasliiton valheellista ja tehokasta propagandaa, jonka hän näki Naton pommittaessa Jugoslaviaa pirstaleiksi. 

Palautan mieliin, mitä Kekkonen ajatteli liittoutumisesta ja Suomen turvllisuudesta: 

"Valtiollisen työskentelyni paras osa kristallisoituu Suomen puolueettomuuspolitiikan toteuttamiseen – – siihen sisältyy elämäntyöni. Tämän politiikan säilyttämiseksi ja vahvistamiseksi työskentelen viimeiseen hengenvetooni saakka." (Radio- ja tv-puhe 5.11.1961)

"Ulkopoliittinen asemamme näyttää tällä hetkellä olevan sellainen, että mikään ei voi vahingoittaa meitä enemmän kuin me itse. Ulkopolitiikkamme menestyminen edellyttää kansalaisten taholta ei vain yksimielisyyttä, vaan myös kunkin kohdalla arvostelukykyistä valppautta ja tarvittaessa pidättyvyyttä. On syytä erityisesti muistaa, että ulkopolitiikassa väärät sanat ovat samalla myös vahingollisia tekoja, useammin kuin monella muulla elämänalalla." (Virkaanastujaispuhe v. 1962)

 

Urho Kekkosen elämäntyö on nyt mitätöity, ja onhan hänen viimeisestä hengenvedostaan jo aikaa. Vuoden 1962 puheen sanoma on ajankohtainen. Sen sanoja koskeva virke kohdistui vastustajien vaalitaistelussa käyttämiin puheenvuoroihin ja erityisesti UKK:n havaitsemiin "neulanpistoihin" sanomalehdissä. Nyt ei voi puhua neulanpistoista, kielenkäyttö Venäjän arvostelussa on jyrkentynyt äärimmilleen. Juuri siksi Kekkosen ajatus sanojen vahingollisuudesta olisi hyvä tulla myös nykyisen presidentin suusta. Sitä emme taida kuulla.

Kun jokaiseen Ukrainan sotaa koskevaan kirjoitukseen on sisällyttävä liturginen osuus, liitän sen tähänkin: – Vastustan kaikkia sotia, myös tämän hetken sotaa Ukrainassa. Syylliset sotarikoksiin etsittäköön puolueettomien tutkimusten avulla, vaikka epäilen, ettei puolueettomuus ole nykyisessä ilmapiirissä mahdollista.  

Sodan alkusyystä tulisi keskustella. Syy ei löydy tämän vuoden tapahtumista, koska sotaa on kestänyt kahdeksan vuotta. Vasta, kun nähdään silloin alkaneen sodan juuret, voi todellinen puhe ja vaikkapa väittely käynnistyä.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sauli Niinistö, Sanna Marin, Halla-aho, Matti Vanhanen, Nato-jäsenyys

Hullut sodan sumussa

Tiistai 5.4.2022 klo 18:36 - Mauno Saari

Sodan sumussa on vaikea nähdä eteenpäin. Jotain kuitenkin häämöttää: Nato-Suomen ääriviivat ovat silmissä kuin eideettinen kuva. 

Kun Nato tulee Suomeen, isäntä astuu taloon täysin valtuuksin. Oikeastaan ei voi puhua Natosta vaan USA-Natosta, sillä Yhdysvallat on sotilasliiton ruorissa, ja lisäksi Suomella on USA:n kanssa kahdenkeskeisiä sopimuksia ja järjestelyjä. Osan niistä tiedämme, suurin osa on kätkössä julkisuudelta. 

Helsingin Sanomat julisti pääkirjoituksessaan 5.4.2022 mahtipontisesti, että  Venäjä on lyötävä polvilleen. Samaa julistivat aikoinaan Napoleon ja Hitler. He eivät ymmärtäneet Venäjänmaan suuruutta ja laajuutta eivätkä venäläistä sielua.  

Tuntuu siltä, että Sauli Niinistön pitkä linja on tulossa päätepisteeseen. Hän on ikään kuin kainostellut kertoa kantaansa Nato-jäsenyyteen. Jo isäntämaasopimuksen olisi kuitenkin luullut herättäneen kaiken kansan havaitsemaan, mihin maan isä meitä ajelee. 

Kun lopullinen "keskustelu" Nato-jäsenyydestä vihdoin alkoi, mediassa ja koko yhteiskunnassa kuului vain yksi ääni, Nato-kuoron hymni. Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti sen suoraksi huudoksi. Sanomalehdet ja tv:n uutiset alkoivat toistaa iskulauseita, joiden jyrkkyys veti vertoja 1920- ja 1930-lukujen Vihan veljien provosoiville sanonnoille. 

Aito viha Venäjää kohtaan purkautui ja sai mukaansa nekin, joiden uskallus ei aikaisemmin ollut riittänyt avoimeen ja mitä karkeimpaan solvailuun. 

Merkitsevää on, että HS:n pääkirjoitus kiteytti vain hieman kärjistettynä Suomen valtionjohdon mielipiteen. Tasavallan presidentti, lakimies Sauli Niinistö on julistanut tuomion naapurimaalle tutkimuksia tai kansainvälisen oikeuden tuomiota odottamatta. 

Pääministeri Sanna Marin on koventanut puheitaan Venäjästä niin rajuiksi, että hänen puheittensa kirjoittajan sanakirjasta alkavat adjektiivit ja imperatiiviset verbit loppua. Pääministeri ei kuitenkaan kerro omaa kantaansa sotilasliiton jäsenyyteen. Tällä hienolla tavalla hän ikään kuin antaa muille vapauden päättä ihan itse!

Ulkoministeri Pekka Haaviston julkiset lausumat ovat kauempana diplomatiasta kuin yö on päivästä.

Onko viisasta, järkevää tai vastuullista, että johtavat poliitikot käyttäytyvät näin – melkein kuin somen hulluimmat rienaajat?

Sitoudumme USA:n asevoimien etäpäätteenä ja teräsnyrkkinä toimivaan sotilasliittoon (tietääkseni) 20 vuodeksi. Kirjoitetaanko kahden vuosikymmenen kokemusten jälkeen Suomen johtajista sankareina vai maanpettureina, itsenäisen Suomen hävittäjinä? 

 

Selvää on, että Natoon mennään tuli hännän alla, ennen kuin Ukrainan sota loppuu ja kansa ehkä rauhoittuu. Hatarien mielipidekyselyiden tulokset näyttävät rittävän. Kansanedustajat on pehmitetty valtavalla kampanjalla. Kansanäänestystä ei tarvita eikä uusia gallupeja julkaista. Päätös on tehty, vain näytelmän loppukohtaus, eduskunnan äänestys, puuttuu.

Sitten kun Suomi on USA-Naton jäsen, meidän ikiaikaisesta naapuristamme tulee vihollinen. Sen vuoksi tullaan pitämään välttämättömänä, että maassa on "riittävän sotilaallinen infrastruktuuri"; joukkoja, aseita, ohjuksia, pysyviä tai vähemmän pysyviä Nato-USA:n tukikohtia. 

Saatamme saada konnuillemme myös ydinaseita, sillä ainakaan Suomen ja Naton välisessä isäntämaasopimuksessa niitä ei rajattu pois, kuten Ruotsi teki.

Nato-USA-Suomella on vihollisrajaa hieman yli 1300 kilometriä. Sotaharjoituksia tuon rajan pinnassa tihennetään. Niistä tulee arkipäivää. Jännite kasvaa, Venäjän on pakko kääntää ohjustensa suuntaa ja vahvistaa sotavoimiaan luoteisrajallaan.

Yhteydet Suomen ja Venäjän välillä kutistuvat olemattomiin. Niitä on katkonut EU pakotteillaan, mutta myös Suomi omilla päätöksillään. Ulkoministerin mukaan pakotteiden porsaanreikiä on tilkitty. Totta! Venäläiset kissat eivät saa osallistua näyttelyihin. Myös venäläisen puun esittely alan aktiossa on estetty. Ja Suomen puuntuonti Venäjältä loppuu, tietysti.

Tsunamin lailla vastustamattomasti etenevä Venäjäviha vie meitä unenomaiseen epätodellisuuden tilaan. Eihän tämä ole mahdollista? Onko kaikki valhetta? Ovatko maailmaa johtavat poliitikot mielisairaita? Eikö kukaan tajua tuhon lähestyvän? 

 

Pakotteiden ja vastapakotteiden lopputuloksena on ehkä Venäjän taipuminen puolittaiseen polviasentoon. Epäilen tätä, mutta aivan varmoja ollaan kaikkialla jo siitä, että läntiset taloudet putoavat taantumaan Saksa, paha kyllä, ensimmäisten joukossa.

Suomea talous ei tunnu huolettavan. Ministeri myöntää, että niukkuutta tulee, mutta kehottaa kestämään yhteisen hyvän vuoksi. Pääministeri toteaa, että "hinta on maksettava". EU:n joku leidi käyttää samoja sanoja, Hinta on maksettava "demokratiasta ja vapaudesta". 

Yhdysvaltain presidentti tuntuu olevan samaa mieltä, mutta vähän tarkemmin. Euroopan pitää maksaa hinta Ukrainasta. USA istuu kriisin roviolla Euroopan housuilla. 

Läntisen maailman pämäärä on Venäjän täydellinen eristäminen – lännestä. Aina vain jyrkempine pakotteineen, diplomaattien karkotuksineen ja asevarustelun kiihdytyksineen tuo vaikuttaa valmistautumiselta suureen yhteenottoon. Kun Suomi on Naton jäsen, se osallistuu mahdolliseen maailmansotaan lännen puolella, taistelukenttänä.

Euroopassa on nyt 100 000 Yhdysvaltain sotilasta, Natolla 60 000 – Nato-maiden omien armeijoiden lisänä.

En pääse pakoon ajatusta, että länsi on valmistellut viimeistä taistelua jo kauan ja on nyt saavuttamassa tavoitteensa. Ja että maailma on tullut hulluksi.

Pitäisikö lähteä täältä, siis Suomesta? Minne? 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjä, Ukraina, Sauli Niinistö, Sanna Marin, Pekka Haavisto, pakotteet, lama, media,

Mitä tapahtui Sanna Marinille?

Sunnuntai 27.3.2022 klo 16:15 - Mauno Saari

Pari vuotta sitten kirjoitin, että jos pääministeri Sanna Marin voittaa taistelun koronavirusta vastaan, hänestä tulee suomen politiikan taivaan kirkas tähti.

Aluksi näytti, että juuri niin tapahtuu. Tampereen kaupunginvaltuuston istunnon jämäkkä johtaminen oli nostanut Sanna Marinin yleisen ihailun kohteeksi, ja alkumetrit valtioneuvoston johdossa todistivat, että nyt meillä on pääministeri, joka panee töpinäksi, saa aikaan ja on lisäksi edustava kaunotar.

Sanna Marin nousi hetkessä myös kansainväliseksi tähdeksi. Muotilehti Vogue nosti hänet kansijutuksi. "Tapaa Sanna Marin, maailman nuorin pääministeri..." Jutussa Marin puhuu iästään, seksismistä, naiseudesta, taustastaan ja myös huijarisyndroomasta: itsensä vähättelystä, joka oli koetellut häntäkin, mutta on nyt kerta kaikkiaan ohi. 

Iltapäivälehden uutinen: Marinista oli tullut Instagramissa suositumpi kuin herttuatar Meghan... Pääministerin avustaja kertoo kansainvälisten haastattelupyyntöjen ruuhkasta. Kaikkiin ei ehditä vastaamaan. Moniin kyllä vastataan.

Hunajaa valui valtoimenaan suomalaisille, jotka ovat aina olleet sairaan kiinnostuneita ulkomaisesta huomiosta. Nuori, kaunis, sanavalmis ja pätevä nainen johtaa maatamme ja vie meidät sankarillisesti ulos pandemian kurimuksesta!

Jos tuolloin olisi toteutettu gallup suosituimmasta suomalaisesta, Sanna Marin olisi epäilemättä kruunattu voittajaksi. Hän oli lottovoitto itsetunnon puutteesta kärsivälle kansalle ja myös puolueelleen. Sdp:n alhaalla madellut suosio nousi kohisten. 

Voguen kuvissa pääministeri oli pukeutunut kotikaupungissaan Tampereella toimivan Uhanan muotiasuun. Haastattelussa hän kertoi suosivansa eettisesti valmistettuja suomalaisia vaatteita, joita Uhanan lisäksi valmistavat Marimekko, Papu ja Nouki.

Sanna Marinin pukeutuminen hioutui. Mustaa, avokaulaista, piukan vartalonmyötäistä, seksikästä päällä julkisissa tilaisuuksissa, myös valtioneuvoston korona-infoissa. 

Maine kasvoi entisestään, kun pääministerimme vilahteli Eu-kokouksissa, kätteli Euroopan huippupoliitikkoja, antoi napakoita lausuntoja siitä, tästä ja vähän tuostakin ja piti kasassa eripuriin ajautunutta hallitusta.

                                                         *** 

Sitten alkoi tapahtua. Pääministeriä ei tavoitettu, kun hänelle piti kertoa koronarajoituksista. Virkapuhelin oli jäänyt Marinin lähdettyä "bilettämään" (ip-lehtien ilmaisu) ystäviensä kanssa. Kesärannan iloiset juhlat nousivat myös otsikoihin, samoin pääministerin ilmaiset aamiaiset.

Nämä pienet jutut selitettiin pois. Hän oli kyllä tavoitettavissa toisen puheliemensa kautta, ja hän maksaisi itse aamiaiset. Oikeuskansleri totesi Marinista tehdyt kantelut aiheettomiksi. Kaikki hyvin, paitsi että näiden tapahtumien saama kielteinen julkisuus oli oire, jota Sanna Marin ei ilmeisesti ottanut vakavasti. 

Alkoi Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Vasemmistodemarina pidetty pääministeri paljastui monien mielestä nopeasti oikeistohaukaksi.

Median ainutlaatuinen Natovyörytys käytti sotaa hyväksi kiihdyttämällä venäjävastaisen propagandansa äärimmilleen. Kirjoitettiin Putinin mielenvikaisuudesta, diktaattorin hulluudesta, jopa Venäjän presidentin tappamisesta. "Analysoitiin" Venäjän Suomeen kohdistuvaa uhakaa, kerrottiin että hyökkäys on mahdollinen kunhan Venäjä ensin pääsisi irti Ukrainasta ja ehtisi varustautua uutta sotilasoperaatiota varten. 

Päivästä päivään jatkunut uhkakuvien maalailu tuotti tulosta. Tiheissä nettikyselyissä yhä suurempi osa suomalaisista kääntyi Nato-jäsenyyden kannalle. Asekauppa kukoisti, koska turvattomuuden tunne kasvoi. Isäpapat ostelivat haulikoita ryssän tulon varalle. 

Ukrainan värit täyttivät eduskunnan. Kaikki puolueeseen katsomatta kertoivat tukevansa ukrainalaisia heidän taistelussaan maahan tunkeutujaa vastaan. Kukapa olisi voinut olla eri mieltä, kun menossa oli uusi Talvisota ja kun media näytti lähikuvia ruumiista, itkevistä lapsista ja taloraunioista? 

Presidentti Sauli Niinistö soitteli puhelimella sinne tänne, sukkuloi vaihtamassa tietoja ja mielipiteitä eri maissa ja matkusti lopulta myös Washingtoniin Joe Bidenin vieraaksi, keskustelemaan turvallisuudesta.

Vasemmistodemari Sanna Marin aktivoitui ulkopolitiikassa. Hän antoi toinen toistaan jyrkempiä lausuntoja. Venäjään kohdistettuja pakotteita on kiristettävä... On kiristettävä pakotteita entisestään... On tukittava pakotteiden porsaanreiät... Tuomittava jyrkästi Venäjän hyökkäys...

Yhtäkkiä demareiden taholta sanottiin, ettei Sanna Marinin ohi pääse oikealta. Jopa kokoomus Orpoineen on hänen vasemmalla puolellaan.                                                       

                                                       ***

Mitä oli tapahtunut? Koronan torjuminen oli unohdettu ikään kuin pandemia olisi ohi eikä suinkaan kiihtymässä kuten se todellisuudessa oli ja on. Pääministeri jakelee toinen toistaan jyrkempiä ulkopoliittisia lausuntojaan. Kameroiden edessä ei enää ole hymyilevä muotinukke vaan robottimainen poliitikko. 

On kysytty, ja minäkin kysyn, onko muutoksen syynä itsensä vähättelyyn johtavan "huijarisyndrooman" kääntyminen narsistiseksi sokeudeksi? Onko suosio noussut päähän?  

Joskus pandemian alkuvaiheessa tehtiin gallup Suomen seuraavasta presidentistä. Sanna Marin sijouttui siinä (muistaakseni) kakkoseksi heti Olli Rehnin jälkeen. Spekuloitiin sillä, tähtääkö Marin Maan äidiksi jo heti seuraavissa vaaleissa vai vasta sitä seuraavissa.

Onko pääministerin sisälle asettunut tämä tavoite? Senkö vuoksi ulkopoliittiset linjaukset ovat nousseet esiin? Kuinka läheisesti nuo lausunnot on koordinoitu Sauli Niinistön kanssa, presidentin, jonka haastattelu Ylen Ykkösaamussa 26.3.2022 ei jättänyt ainakaan minua epätietoisuuteen hänen Nato-kannastaan? 

Olen ihaillut Sanna Marinia. Nyt ihailu on muuttunut ihmettelyksi ja kysymyksiksi. Onko pääministeri tehtäviensä tasolla? Miksi tuntuu siltä, että hänellä on hyvin ohut kontakti historiaan, vähäiset tiedot, kevyet eväät taivaltaa menneisyyden tapahtumiin, päätöksiin – niiden syihin ja seurauksiin ja sieltä nykyhetkeen? 

Onko pääministeri johdateltavissa, kaitsettavissa oikeaoppiseksi? Onko hän liekanarussa, ja jos on, kuka pitelee narun toista päätä?

                                                    ***                                                               

Median diktatorisella johdolla kaikki toitottavat Ukrainan sodan alkaneen vähän yli kuukaisi sitten. Muistista on pyyhitty kahdeksan vuotta, jona aikana on tapettu 13 000 – 15 000 ihmistä Itä-Ukrainassa. 

Venäjä on puhunut Donbassin kanssanmurhasta. En tiedä, mikä ruumismäärä riittää kanssanmurha-määritteen käyttämiseen, ja pitääkö tappamisen tapahtua nopeammin kuin Itä-Ukrainassa, mutta elämä siellä on joka tapauksessa ollut pelkoa ja kuolemaa. 

Yhtään mielenosoitusta Donbassin kärsimysten vuoksi ei järjestetty. En muista eduskunnassa käyteytyn ainuttakaan Ukrainan väkivallan tuomitsevaa puheenvuoroa. Lehtiotsikoista tuo pitkä murhenäytelmä on pysytellyt poissa. Niinkö myös Sanna Marinin tietoisuudesta?

En luota enää mediaan. Sanna Marinin ihailua en kadu – hän aloitti pääministerinä melkeinpä loistavasti ­­– , mutta nyt minun luottamukseni häneen on loppunut, sekin. 

Kuvitellaanpa hänet presidenttinä selvittämässä ja selviytymässä Sauli Niinistön kauden jälkeisestä tilanteesta, jossa suhteet ikinaapuriin ovat tuhoutuneet, pakotteiden aiheuttama talouden ja elintason mamassiivinen romahdus on sylissä ja maan vähäinenkin itsenäisyys menetetty. Miten presidentti Marin hoitaisi asiat kuntoon?

Kun media on ajanut eduskunnan psykoosiin, tehnyt kansanedustajista yhtä lailla kuin muista suomalaisista vaikuttajista alaisiaan, etten sanoisi orjiaan, katumus tulee olemaan pitkä ja hankala prosessi. Eikä katumus auta kuin korkeintaan omaa pelkoon käpertynyttä sielua. 

Edessämme on henkinen sisällissota. Tai jo kohdalla. Kansa on jaettu punavuohiin ja valkolampaisiin. 

Jos ja kun Suomesta tulee Naton jäsen, ja kun ensimmäiset sotaliiton tukikohdat on perustettu, katumuksen sijaan esiin nousee tehtyjen päätösten ankara puolustelu ja syyllisten etsiminen kansan kahtiajakoon. Syyllisiksi todetaan Putinin trollit. 

Onko Sanna Marin silloin, pääministerin, presidentin tai pelkästään Sdp:n puheenjohtajan asemassa vakuuttelemassa, että muut vaihtoehdot olisivat olleet vielä huonompia? 

Vai onko hän tuolloin tavallinen, nöyrä mutta hyvin pukeutunut kansanedustaja, jota haastatellaan silloin tällöin naistenlehtiin – tai vain kansalainen?

Ehkä hän vakuuttelee, että Venäjä olisi ehdottoman varmasti hyökännyt Suomeen. Että Nato-miehitys on kuitenkin sitä siedettävämpi tilanne.

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sanna Marin, Sauli Niinistö, Petteri Orpo, Sdp, Nato-jäsenyys, Suomen itsenäisyys