Yhteystiedot

Mauno Saari




mauno.saari@gmail.com

Blogin arkisto

Uusimmat kommentit

Media, sodan lietsojaKeijo Kansalainen  15.2.2022 15:55
Media, sodan lietsojaPekka Peitsi  15.2.2022 12:39
Media, sodan lietsojaJorma Uimonen  15.2.2022 10:33
Media, sodan lietsojaPirjo Tamminiemi  14.2.2022 18:08
Media, sodan lietsojaKaija L A Kukkonen  14.2.2022 8:30

Uusimmat kirjoitukset

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:478241 kpl

PEITEJÄRJESTÖ NATO

Maanantai 23.5.2022 klo 16:33 - Mauno Saari

Eräänä aamuna kauan sitten havahduin kuunnellessani Mauno Koiviston haastattelua. Ylen toimittaja kysyi häneltä Natosta. En muista kysymystä, mutta muistan Koiviston vastauksen.

– Mikä Nato? hän sähähti.

Koiviston käsitys sotilasliitosta oli jyrkän kielteinen. Jugoslavian sodan aikana hän kirjoitti inhoavansa ja toisaalta ihailevansa Naton propagandaa, jolla pikimusta pestiin vitivalkoiseksi ja Naton pommitusten uhrit, serbit, demonisoitiin.

Mikä Nato? 

Kysymys on nyt Suomen kannalta ajankohtaisempi kuin ikinä. Kerron oman vastaukseni: Nato on USA:n sotakoneiston peitejärjestö. Se ei ole itsenäinen organisaatio. Sillä ei ole mitään omaa valtaa yli sen, mitä Yhdysvallat päättää. 

Kun Suomen valtionjohto sanoo hakevansa Natosta turvaa Venäjän aggressioiden varalta, pitää kysyä, miksi Niinistö matkusti pyytämään suojaa Washingtoniin eikä Brysseliin, jossa Naton päämaja sijaitsee? Miksi hän kääntyi Joe Bidenin eikä Jens Stoltenbergin puoleen?

Siksi, että Stoltenberg on pelkkä USA:n käsinukke, seremoniamestari vailla muuta tehtävää kuin höpöttää johtavansa "puolustusliittoa" ja heilutella plakaatteja, joissa on kuva Suomen ja Ruotsin lipuista. 

Nato ei ole puolustusliitto. Jos asia on jollekin epäselvä, suosittelen "Lupa olla julma"-kirjan lukemista. Aivan erityisesti sen "pommituspäiväkirja" ja "Operaatio Myrsky"-osiot ovat raakaa faktaa siitä, miksi ja miten USA ja sen etätyökalu Nato toimivat. (Kirja on vaimoni Pirkko Turpeinen-Saaren työn tulos. En peittele nepotismiani. Kun luet, tiedät miksi.)

Antoiko luvan järkyttäviin pommituksiin Naton pääsihteeri? Ei, vaan Yhdysvaltain silloinen presidentti Bill Clinton, jolle pystytettiin kauhujen kunniaksi patsas Bill Clinton -avenuen varrelle Pristinaan.

Kun Suomea ajettiin kohti Naton jäsenyyttä, hoettiin viidennen artiklan olennaisesta merkityksestä. Vuosien ajan oli askellettu kohti sotilasliittoa. Kun oltiin jo läheisiä kumppaneita, muistutettiin, että vain yksi puuttuu ja sen myötä kaikki – viidennen artiklan turvatakuut. Jos Suomi joutuisi uhan alle, viides artikla takaisi, että muut sotilasliiton jäsenet rientäisivät apuun.

Kriitikot kysyivät, joutuuko Suomi vastavuoroisesti lähettämään sotilaita muiden hätään joutuneiden Nato-maiden avuksi. Tähän vastattiin, että ei suinkaan, auttaminen on vapaaehtoista. "Päätös kulloisessakin tapauksessa on omissa käsissämme."

Se takuista.

Ilmankos amerikkalainen sotilasasiantuntija Scott Ritter ehdottaa, että me suomalaiset lukisimme tuon artiklan tarkoin. Ritterin mielestä Suomi on ajamassa itseään totaalisen uhan alle. Jos kesäkuun Madridin kokouksessa jäsenyys aktivoituu, aktivoituvat Ritterin mukaan myös Venäjän Suomeen kohdistetut ohjukset.

Toinen amerikkalainen, ulkopolitiikan asiantuntija ja vaikuttaja Diana Ohlbaum on samoilla linjoilla. Hänen mielestään Suomen Nato-jäsenyys on virhe. "Halu nöyryyttää Putinia ja vahvistaa Yhdysvaltain globaalia sotilaallista valtaa on vaarallista ja lyhytnäköistä", Ohlbaum sanoo.

Lyhytnäköistä?  

Kun jäsenyydestä keskusteltiin eduskunnassa, kuultiin useampaan kertaan ajatus, että Venäjän asevoimat on nyt sidottu Ukrainan sotaan. Sen ansiosta Venäjä ei "ainakaan kahteen kolmeen vuoteen" pysty uhkaamaan Suomea. Minun mielestäni poliittisen johtomme silmien tulisi nähdä aika paljon pidemmälle. Jos näkyy vain kolmen vuoden päähän, olisi kiireistä asiaa optikolle.

Kuultiin myös, että Nato-jäsenyydellä Suomi pääsee Yhdysvaltain tarjoaman "ydinsateenvarjon" suojaan. Sitäkö me haluamme? Olla turvassa ydinpommin varjossa? Entä, jos puolustusliiton ja Venäjän välille syttyy yhteenotto, jossa viimeiseen asti vältetään ydinasetta, mutta ei säästellä tavanomaisia ohjuksia? Naton jäsenenä Suomi on silloin taistelutanner, ohjuksien kohtauspaikka.

Pietarin suojeleminen on venäläisille tärkeää, mutta sotilaallisesti Kuolan niemimaa on keskeinen, olennainen, Venäjän sotilaallinen ydin. Scott Ritter korostaa erityisesti tätä: – Venäjä ei tule missään tapauksessa riskeeraamaan Kuolaa. Siitä asiasta Venäjä ei neuvottele, vaan poistaa uhan, Ritter sanoo. 

Jos ja kun Suomi on Naton jäsen, Yhdyvallat on aseineen Kuolan vieressä, nykytekniikalla näköetäisyydellä. En tiedä, onko Niinistö keskustellut tästä Bidenin kanssa. Ja jos on, mitä Joe-setä on luvannut? 

Voisiko tuuli kääntyä? Alkaisiko Suomessa Nato-jäsenyyttä vastustava kansanliike? Mielipidepalstoista päätellen se on hennosti oraalla, mutta olisiko siitä apua? Niinistön ja jämäkät mielipiteensä kiinni naulanneen pääministerin ei ole helppo perääntyä eroamatta tehtävistään. 

Ukrainan asia on meidän asiamme, mutta niin on Suomenkin.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nato-jäsenyys, Niinistö, Stoltenberg, Ritter, sodan uhka,

MAAILMAN TOISEKSI MAHTAVIN MIES

Perjantai 20.5.2022 klo 12:29 - Mauno Saari

Jos Suomen Nato-projekti etenee maaliin saakka, meillä on kohta maailman mahtavin presidentti. Tarkoitan tietysti Joe Bidenia. Väheksyä ei tietenkään voi Sauli Niinistön asemaa. Hän on nyt kahdesti käynyt nuolaisemassa Joe-sedän patiineja, joten siinä mielessä asiat ovat tolallaan.

Nato-huumassa käsitteet ovat jotenkin sekaantuneet. Tarkoitan sodan tuomitsemista, rauhan asiaa ja Venäjä-vihaa. Sotatoimet on tuomittava, mutta Niinistöä kuunnellessa korviin on tullut enemmän vihaa kuin rauhan rakkautta.

Niinistö ilmoitti, ettei hän halua istua samaan pöytään presidentti Putinin kanssa. Se on Suomen poliittisen historian käsittämättömin ja typerin lausunto. Niinistö asettautui naapurivaltion päämiehen yläpuolelle katselemaan tätä halveksuen nenänvarttansa pitkin.

Ei sekään riittänyt. Tuon röyhkeyden lisäksi Niinistö ilmottautui tv-haastattelussa psykoanalyytikoksi, joka kertoi Vladimir Putinin sisälle kertyneen katkeruutta. En tunne Niinistön tuon alan opintoja, mutta kaiken kaikkiaan pidän hänen käytöstään ennenkuulumattomana.

Niinistön ego on nyt niin pullistunut, että odotan sen räjähtävän minä hetkenä hyvänsä. Hän lienee omasta mielestään nyt ainakin maailman toiseksi mahtavin mies. Viime aikoina kritisoitu Tarja Halonen sanoi aivan oikein, ettei pidä ruveta kuvittelemaan Suomea suurvallaksi. Näin hän ilmoitti olevansa eri mieltä Niinistön kanssa.

Miten meille käy, kun maata johtaa alkeellisetkin käytöstavat unohtanut, itseään täynnä oleva sammakko? En tiedä, mutta ennustan, ettei hyvä huuda.

Niinistö ei lietso rauhaa vaan vihaa. Venäjä-vihaa saarnatessaan hän ei yksinomaan salli vaan suorastaan yllyttää muita suomalaisia samaan. Hän nostattaa kansallista aggressiota naapuriamme kohtaan kuvitellen sen valtiomiesteoksi, ymmärtämättä seurauksia. 

Nyt yhteiskunnan presidentti-instituutiota alemmilla tasoilla ei ole vain oikeus vaan velvollisuus Venäjä-vihan yhä vain jyrkempiin ja kekseliäämpiin ilmaisuihin. Kun Kalervo Kummola-kellarista edetään portaita vielä alaspäin, saamme kuulla vihanpurkauksia, joissa käyttöön on otettu Tuntemattoman sotilaan ja Vihan veljien herkullisin retoriikka ja kirosanojemme aarteisto.

Kun samalla kuulemme, että Suomen itärajalle ollaan rakentamassa tanakkaa aitaa, tiedämme elävämme itsenäisen ja järkevän Suomen sijasta hölmölässä tai hullujenhuoneessa. Kohta aita ei riitä, sen lisäksi Venäjän vastaiselle Nato-rajalle kaivetaan miinoitettu vallihauta.

Kun Suomi oli jättämässä Nato-hakemusta, kysyttiin, tuleeko tänne ydinaseita tai Naton tukikohtia. Vastattiin, ettei tässä vaiheessa ole syytä rajauksiin, niihin palataan myöhemmin. Mutta asiat ovat "omissa käsissämme".

Olen aikaisemmin ennustanut melko tarkasti Niinistön operaatiot. Jos epäilette, tutkikaa blogiarkistoani. Nyt pidän selvänä, että kun Suomi on NATO:n täysjäsen, me saamme maahan tämän rauhanjärjestön "sotilaallista infrastruktuuria".

Voi olla, ettei näitä rakenteita kutsuta tukikohdiksi. Valehtelun ja kiertoilmaisujen mestarit keksivät niille muita nimityksiä. Saattaa olla, että saamme itärajan pintaan ja muuallekin "jatkuvatoimisia sotaharjoituksia", "liikkuvia puolustusyksiköitä" tai ehkäpä "rauhanturvaamiskeskuksia" – ohjuksilla varustettuja. 

Nämä kaikki tulevat tietysti olemaan "omissa käsissämme", itse tehtyjä päätöksiä, ihan kuten aina.

En kutsu Niinistöä enää presidentiksi, koska hän ei ole minun presidenttini. Minun presidenttini päässä asuu järki, suhteellisuudentaju ja rauhantahto. 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sauli Niinistö, Joe Biden, NATO, ydinaseet, tukikohdat

Tervetuloa hullujenhuoneen suljetulle osastolle

Maanantai 25.4.2022 klo 16:43 - Mauno Saari

Ensin tunnustus: – Kirjoitin jokin aika sitten lyhytnäköisesti, että Eero Heinäluoman polku presidentiksi taisi loppua, kun hän ilmoitti heittäneensä roskikseen saamansa venäläiset kunniamerkit.

En ottanut huomioon sitä, mikä nyt on ilmennyt. Taitavana populistina Heinäluoma haistoi tuulen suunnan. Nyt, kun enemmistö demareista pääministeri Sanna Marinin johdolla on Nato-jäsenyyden kannattajia, Heinäluomasta saattaa paljastua sankari – ja Sdp:n presidenttiehdokas. 

Hän aavisti, että sotapykoosi on tuloillaan, ja nyt se on totta. Media on vuosia kestäneellä kampanjalla altistanut kansan ja sen edustajat sairaudelle, jonka oireita alan lääkärit kuvailevat näin: 

"Mielenterveyden häiriö, jossa henkilö on menettänyt joltain osin kosketuksensa todellisuuteen. Ajattelussa, tunne-elämässä ja käyttäytymisessä ilmenee vakavia häiriöitä... ilmenee kiihtyneisyytenä tai outona käytöksenä, johon liittyvät erilaiset harhaluulot, aistiharhat tai ajatus- ja puhehäiriöt... Toisinaan taas vaikkapa puhe vaikuttaa kohtalaisen loogiselta, siinä on vain mukana ikään kuin mausteena joitakin kummallisia tulkintoja... Epäreaalisia uskomuksia, joiden taustalla yleensä on havainnon tai kokemuksen väärä tulkinta."

Kuka, ketkä tai mikä saattaa tulla lukijan mieleen?

                                                                 ***

Ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Erkki Tuomioja sanoi lehtihaastattelussa, että "media on tavallaan sotapsykoosissa". Tämä kiistettiin jyrkästi median ja joidenkin poliitikkojen taholta.

Ilta-Sanomien toimittaja Timo Haapala kirjoitti 25.4.22: "Tuomioja antaa kasvot vasemman laidan demaripoliitikoille, joille maailman ja Suomen muuttuminen ottaa todella lujille – eikä Venäjän kääntymistä totalitaarisesti johdetuksi roistovaltioksi osata tai haluta ehkä nähdä vieläkään selkeästi."

Saman päivän IS:ssa perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio "väläyttää Tuomiojan siirtämistä sivuun varapuheenjohtajan paikalta". Saman suuntaisia lausumia kuultiin muualtakin. 

Jussi Halla-aho sanoi julkaisemallaan videolla jokaisen järkevän ihmisen iloitsevan, kun venäläisiä sotilaita kuolee mahdollisimman paljon. 

Odotin, että hänet erotetaan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan paikalta, tai ainakin tuomitaan jyrkästi verenhimoinen lausuma, joka on varmasti rekisteröity Kremlissä ja tullaan muistamaan vielä senkin jälkeen, kun Vladimir Putinin tilalle on astunut Venäjän seuraava presidentti. 

Sotapsykoosiin kuuluu se, että tämä ajatukseni luokitellaan putinismiksi, ei poliittiseksi ja maantieteelliseksi realismiksi. Suomessa on nimittäin koittanut uusi aika. Kenenkään ei enään tarvitse eikä pidä välittää käyttäytymisen säännöistä tai diplomaattisuudesta. Ne on viskattu pois kyyristelyn ajan turhina ja vapautta rajoittavina muotoseikkoina. 

Onko valtionjohto "menettänyt joltain osin kosketuksen todellisuuteen", kun Halla-ahon videoon reagoitiin hiljaisuudella? Onko psykoosiin vajoaminen jo niin pitkällä, ettei maan johdossa enää piitata siitä, mitä naapurissa tällaisista sanomisista ajatellaan? Venäjällä Halla-ahon puheet on alleviivattu hänen asemansa vuoksi, syystä. Selitys, että video oli tehty yksityishenkilönä, olisi naurettava ellei se olisi itkettävä.

                                                                 ***

Ilmapiiri on nyt raikas ja reipas! Hienolta täytyy tuntua, kun Timo Haapalan tavoin lehdet voivat vapaasti hokea, että Venäjä on roistovaltio, jonka raakalaismaista hyökkäystä johtaa mielenvikainen sotarikollinen.  

Tähän vapauden hurmokseen on päästy pitkän prosessin tuloksena. Olen seurannut median uutisoinnin ja sanavalintojen muutosta viime vuodet ensin kummastuneena, sitten huolestuneena ja nyt jo valmiina diagnoosiin: Erkki Tuomioja on oikeassa.

Nato-prosessi on alkanut jo 1990-luvun puolenvälin tienoilla, viimeistään silloin. Kun kahlasin läpi puolustus- ja turvallisuuspoliittisia asiakirjoja vuodesta 1995 tähän päivään, linja hahmottui. Sotilaat ja sopivat ministerit johdattivat armeijan yhteensopivaksi Naton kanssa. Tasavallan presidentti, joka luonnehtii itseään "maanpuolustushenkiseksi reservin upseeriksi" (kirjassaan Viiden vuoden yksinäisyys), veti isäntämaasopimus-projektin maaliin ohittaen eduskunnan sen loman aikana. Sitten käynnistettiin operaatio uusien hävittäjien tilaamiseksi Yhdysvalloista. Jos joku uskoo, että ne olisi voitu tilata jostain muualta, olkoon hän uskossaan vahva.

Valtion huoltovarmuuskeskuksen osaksi perustettiin Mediapooli, jonka yksi tehtävä on sen johtajan ilmoituksen mukaan rajoittaa Nato-vastaista informaatiota. (Kun kerroin tämän tuolla alempana olevassa blogissani, johtajan haastattelu katosi Mediapoolin nettisivuilta.) 

Sipilän hallitus päätti sadan avainhenkilön kouluttamisesta amerikkalaisoppeihin Harvardin yliopistossa. Koulutettujen nimilistaa ei ole julkaistu, mutta mukana on ollut runsaasti toimittajia. Myös Naton pääkonttori Brysselissä on kouluttanut suomalaista mediaa. HS:n ex-päätoimittaja kertoi siitä Facebook-päivityksessään.

                                                                 ***

Saada kutsu Harvardiin on varmasti tuntunut hienolta. Ja kun on saanut vihkimyksen USA/CIA:n viestintämetodeihin, vaikutus omaan työhön ja asenteisiin on ollut tuntuva. Tiedän sen itse kaukaisesta kokemuksestani. 

Olin alle kolmikymmenvuotiaana Suomen Kuvalehden päätoimittajana opintomatkalla Yhdysvaltain hallinnon kutsumana. Järjestelyt olivat mieleenpainuvat. Sain itse kertoa, minne menisin ja mitä haluaisin. Isännät New Yorkista Kaliforniaan olivat ylemmän tason kansalaisia. Sain pitää luennon Suomen historiasta ja ulkopolitiiksta San Fransicon sokeritoppatornissa enkä unohda sen merkitystä: tunsin olevani tärkeä ja huomion kohde.

Vaikka silloiset menetelmät olivat varmasti alkeellisia nykyisiin verrattuna, en kiistä matkan vaikutuksia. Minusta tuli joksikin aikaa USA-fani. Voi olla, että Harvardissa kurssitetut eivät ole yhtä sinisilmäisiä kuin minä olin, mutta tuskinpa kuitenkaan immuuneja supervallan sanomalle.

                                                                 ***

Suomen valtamedian ulkopoliittinen käytös on selkiytynyt ja yhdensuuntaistunut. Kun strategia luotiin, Ukrainan nykysodasta ei tiedetty. Suomalaiset olivat tanakasti Nato-jäsenyyttä vastaan eikä voimistuva propaganda näyttänyt purevan.  

Kahdeksan vuotta sitten alkanut Ukrainan sisällissota oli uutisissa arkiruokaa. "Venäjän tukemat separatistit" hyökkäilivät ja tulittivat. Suomen media ei minun havaintojeni perusteella kertonut, että Donbasin alueella tapettiin 14 000 – 22 000 ihmistä, suurin osa näitä "separatisteja", venäjänkielisiä ukrainalaisia, joilta hallitus oli evännyt kaikki perusoikeudet, kieltänyt oman äidinkielen käytön, lopettanut eläkkeet ja tarjonnut tilalle ohjustulta.

Helmikuussa 2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Media ampui omalla tykistöllään rajusti. Uutisointi muuttui yksipuolisesti Ukrainan, lännen ja Naton toimintaa kannattavaksi ja jopa ylistäväksi. Samalla lietsottiin Venäjä-pelkoa ja suoranaista ryssävihaa päivästä päivään.

Gallup-kyselyt kertoivat Nato-vastaisuuden vähenevän. Kun sota oli jatkunut pari kuukautta, "kansan selkeä enemmistö" oli runsaan 1000 henkilön otannalla ilmaissut olevansa jäsenyyden kannalla. Tasavallan presidentti, joka tähän asti oli kannattanut kansanäänestystä, ilmoitti että eiköhän suomalaisten mielipide ole jo selvä. 

Mediassa tarjoiltiin yhä tiheämmin juttuja Venäjän sotilaallisesta uhasta. Se ei ollut ihan uutta, sillä jo monta vuotta sitten iltapäivälehdet julkaisivat asiantuntijat kuvauksia siitä, miten Venäjä voisi vallata Suomen; kuinka monta tuntia tai minuuttia kuluisi Helsingin valtaamiseen ja millaisia aseita hyökkääjä käyttäisi. 

                                                                 ***

Pitkän lehdistökatsauksen sijaan tuoreita yhden päivän poimintoja yhden lehden jutuista:

Reserviläisliiton puheenjohtaja Ilpo Pohjola (IS 25.4.22): "Olemme tienneet sadan vuoden ajan, että itärajan toisella puolen on pahuutta, mutta luulen että ihmiset ovat nyt heränneet. He ymmärtävät, että meidän on oltava valmiita. 

"Näihin aseisiin Suomen puolustus nojaa"-otsikolla (IS 25.4.22): "... Suomella pullat uunissa vielä Ukrainaakin paremmin... Hornetit, panssarihautpitsi "Moukari"... Antavat mahdollisuuden iskeä kovaa ja pitkälle."

IS pääkirjoitus 25.4.: "Jälleen kerran joutuu kysymään, missä kulkee raja sille, että länsi lähtee mukaan sotaan Ukrainan avuksi."

Nämä ovat pisaroita, mutta median kokonaisuus on juuri nyt psykoottinen rankkasade. Samaan aikaan monipuolinen kansainvälinen uutisvirta on suurelta osin suljettu. Harhat, tulkinnat ja aggressiot ovat vallalla. 

                                                                 *** 

Miten tämä on vaikuttanut kansaan, miten poliitikkoihin? 

Helsingin Sanomat haastatteli kahta kansanedustajaa. Vasemmistoliiton Anna Kontula, Nato-jäsenyyden vastustaja sanoi (HS 25.4.22): "En ole tavannut yhtään asiantuntijaa, joka olisi sanonut, että meillä olisi akuuttia hyökkäämisen uhkaa."

Juuri ennen Venäjän hyökkäystä tasavallan presidentti, ulkoministeri ja asiantuntijat sanoivat, ettei meihin kohdistu "minkäänlaista" tai "vähäistäkään" uhkaa. Sitten liu´uttiin toteamaan, ettei uhka ole "välitön". Ja Nato-jäsenyyttä vahvistava Kontulan mukaan uhka ei ole "akuutti".

Keskustapuolueen kansanedutaja Hanna Kosonen kannattaa jäsenyyttä (HS 25.4.22): "Minun ajatteluni peilaa Ukrainaan. Hehän ovat toimineet niin kuin Venäjä on toivonut, mutta silti heille on tapahtunut hirveitä asioita Venäjän takia..."

HS:n toimittaja Emil Elo ei esittänyt Kososelle jatkokysymystä, jonka minä olisin esittänyt: – Missä asioissa Ukraina on toiminut Venäjän toivomalla tavalla? 

Mieleen tulee epäilys, että Elo on poikkeava yksilö HS:n toimituksessa, hän ei ole Nato-psykoosissa, koska antaa Kososen puhua puuta heinää myös jatkossa: "Tämä (NATO) prosessi osoittaa, että Suomen päätösrakenteet toimivat... Näen, että on parempi vaikka ja että Yhdysvallat on mukana Natossa..." 

Haastattelu sisältää myös yhteenvedon koko tilanteesta: "Ihmisten täytyy vain luottaa meihin (kansanedustajiin)...

Täytyy luottaa, vaikka ja että meille kansalaisille on varattu tietämättömän alamaisen osa, ja vaikka kansanedustaja itse ei ole selvillä mistään muusta kuin omasta Nato-kannastaan ja siitä, että "päätöksentekorakenteet" toimivat. 

Rukoilkaamme armoa Ylhäältä! 

                                                                 ***

Vielä: Terveysasiantuntijan kertoo psykoosista: "Jos sairastuu psykoosiin ensi kertaa, siitä kyllä toipuu, mutta lääkkeitä voi olla tarpeen käyttää 2–5 vuotta – tilanteen mukaan." 

En sano, että eduskunnan lääkekaappi on pantava kuntoon. Tätä en sano, vaikka mieli tekisi.

                                                                 ***

P.s. Tänään tuli tieto, että Yhdysvallat aseistaa Ukrainaa uusin jättimäisin toimituksin. Psykoosipotilailla on siis toivoa sodan pitkittymisestä ja presidentti Obaman aikanan ilmoittaman USA:n tavoitteen toteutumisesta, että Venäjä runnottaisiin hylkiövaltioksi. 

Kuten poliitikot hokevat, meillä on yhteinen arvopohja Yhdysvaltain kanssa. Kohta myös yhteinen sotilasliitto. Myös sama tavoite Venäjään nähden?

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nato, Niinistö, Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, psykoosi, Erkki Tuomioja, Timo Haapala, Anna Kontula, Hanna Kosonen

JA NYT - PORILAISTEN MARSSI!

Perjantai 15.4.2022 klo 18:16 - Mauno Saari

Liittyessään Naton jäseneksi Suomi luopuu itsenäisyydestä. Natosta voi irrottautua 20 vuoden kuluttua, mutta se ei taida olla helppoa.  

Naapurimme Venäjän silmin katsottuna tilanne on hankala. Se muistuttaa aikaa, jolloin Saksa miehitti Suomea. Tämä maa tarjosi silloin hyökkäysalustan, eikä vain sitä, vaan myös omat sotavoimamme Hilterin avuksi.  

Jotkut, kuten yksi entinen presidenttimme, halusivat puhua erillissodasta, josta ei ollut kysymys. Nyt hieman samalla tavalla halutaan vakuuttaa, ettei Suomen liittyminen Natoon ole tekemisissä sotilasliiton ajatukseen Venäjästä vihollisena.

Sotilasliiton pääsihteeri on puheissaan sanonut, että Venäjä on Naton vihollinen. Siis Suomiko ei? Olisimme jonkinlainen sotilasliiton rauhanosasto, sovittelija, poliittinen lääkäri, joka muun toimen ohella ylläpitää hyviä ja suhteita itänaapurinsa kanssa?

Joka päivä näen ihmeellisiä hokemia, että Nato ei ole sotilasliitto vaan puolustusliitto. Jugoslavia silmittömät pommitukset tai Afganistanin tappajaiset eivät olleet puolustamista vaan hyökkäyssotia. Niiden aikana en havainnut Suomessa serbien ja afganistanilaisten kohtaloa kauhistelevaa mediavyöryä, sillä olihan asialla USA&Nato.

 

Miksi Suomen Nato-jäsenyyttä on ajettu pimennetyin lyhdyin, salaisella hivuttamisella? Koska kunnolliset gallupit osoittivat vuodesta toiseen, että ylivoimainen enemmistö kansalaisista oli sotilasliittoa vastaan.  

Niinpä piti tehdä kaikkien aikojen mahtavin ja kaikkien aikojen valheellisin kampanja, uhkailla ja pelotella usean vuoden ajan, jotta lukemat muuttuisivat. Mutta vaikka näin tehtiin ja lööpit paukkuivat Venäjän uhkaa ja sen johtajan mielipuolisuutta, Naton vastustajan tuntuivat pysyvän poteroissaan Paavikiven-Kekkosen puolustuslinjalla.

Sitten, helmikuussa 2022, jäsenyyden kannattajille nousi aurinko – Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

Nyt jäsenyyttä ajanut mediamme sai ylen määrin ja parempaa aineistoa kuin se olisi voinut toivoa. Sota tuomittiin, kuten tietysti pitikin. Sen alkamista tosin siirrettiin kalenterissa kahdeksalla vuodella; ei kerrottu, että sota alkoi vuonna 2014  Ukrainan verisestä vallankumouksesta, Maidanin laukauksista ja Odessan helvetistä, kun natsijoukkio poltti elävältä kymmeniä ihmisiä.

Media aloitti sodan vasta helmikuussa 2022, jonka jälkeen se saattoi käynnistää tehostetun sotapornografian julkaisemisen. Venäjän armeija on raaka, suorastaan eläimellinen, ukrainalaiset urheat joukot puolustavat isänmaataan jotenkin sivistyneesti. Venäläiset tappavat, kiduttavat ja raiskaavat siviilejä, ukrainan sotilaat pelastavat sodan uhreja raunioista. Venäjän presidentti on perkele ja diktaattori, Ukrainan presidentti on sankari, jota verrataan jo Mannerheimiin, ja maassa vallitsee demokratia. Ukraina kertoo uutisia, Venäjä valehtelee.

Kun tätä viestiä jankutettiin sanomalehissä, tv:ssä ja radiossa hyvänä höysteenä Ukrainan presidentin tv-puheet, joita tullaan myöhemmin muistelemaan loistavana sotapropagandana, ei ollut kumma, että pelko läpäisi kansan. Gallupit kääntyivät, ja vaikka otannat olivat pieniä ja osa mielipidetiedusteluista tehty hieman kyseenalaisesti, näyttö riitti. Presidentti Niinistö käänsi takkinsa; kansanäänestys Natosta olikin tarpeeton.

 

Niinistö on pragmaattinen, käytännö mies. Nato-prosessi osoittaa, että muotoseikat saavat väistyä, kun välttämättömyys vaatii. Päämäärä pyhittää keinot. Näytelmä on jatkunut kohtauksesta toiseen miehekkäiden ja presidentillisten kulissien ja suuren kansansuosion keskellä.  

En tiedä kuinka yksin olen mielipiteeni kanssa, mutta kahlattuani Suomen puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyviä asiakirjoja 1990-luvun puolivälistä tähän päivään, olen tullut tulokseen, että Sauli Niinistö on ajanut Nato-jäsenyyttä järjestelmällisesti, hitaasti mutta päättäväisesti koko prosessin ajan. Ei yksin tietenkään, mutta johtaen ja johdatellen.

Presidenteistä Urho Kekkonen piti Suomen puolueettomuutta ja siis myös liittoutumattomuutta elämäntyönään. Se kiteytyi hänen sanoihinsa, että Suomen tulee pysytellä suurvaltojen välisten ristiriitojen ulkopuolella. Mauno Koivisto inhosi Natoa ja sen propagandaa. Martti Ahtisaari on Nato-mies. Hän pohjusti Jugoslavian sotien rauhan eli Naton pommitukset ja sai palkinnoksi Nobelin rauhanpalkinnon. Niinistön uskon seuraavan Ahtisaaren ideologista linjaa.

 

Ja nyt olemme tässä, sotilasliiton olohuoneen kynnyksellä, toinen jalka jo ojentuneena ratkaisevaan askeleeseen. Kun se kohta on otettu, olemme sisällä, ja ulkona puolueettomuuden ja liittoutumattomuuden avarasta tilasta.

Miltä osin Suomi on itsenäinen, kun se on Naton ja Eu:n jäsen ja sen valuutta on euro? Ei ulkopolitiikassa, ei turvallisuuspolitiikassa, ei talous- tai finanssipolitiikassa. Missä sitten? 

Meillä on toki oma lippu ja Maamme-laulu. Toki toki! Niin, ja Porilaisten marssi, jota ei tarvitse sanoittaa uudelleen siinäkään tapauksessa, että suomalaiset sotilaat lähetetään muihin maihin Naton lippujen alle:

Pojat, kansan urhokkaan,
Mi Puolan, Lützin, Leipzigin
Ja Narvan mailla vertaan vuoti,
Viel' on Suomi voimissaan,
Voi vainolaisten hurmehella peittää maan.

Pois, pois rauhan toimi jää,
Jo tulta kohta kalpa lyö
Ja vinkuen taas lentää luoti.
Joukkoon kaikki yhtykää,
Meit' entisajan sankarhenget tervehtää...

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nato, Sauli Niinistö, Urho Kekkonen, Mauno Koivisto, Martti Ahtisaari, Porilaisten marssi

MUTTA MISSÄ ON MAAN ISÄ?

Lauantai 9.4.2022 klo 15:11 - Mauno Saari

Jos tai kun Suomi liittyy Natoon, kansa lohkaistaan kahtia, voittajiin ja häviäjiin. Jako on jyrkkä eikä jää seurauksitta, sillä niin kovia ovat olleet poliitikkojen vihapuheet Venäjää kohtaan. 

Sosiaalinen media on muuttunut epäsosiaaliseksi mediaksi, tai raivomediaksi. Se tässä ajassa on kirottua. Internet tekee tuhoaan avaamalla ovet ja ikkunat kaikkein alhaisimmillekin purkauksille.

Avoin viha, toisin ajattelevien halvekssunta ja voittajien ylimieli on repinyt rikki sen yhtenäisyyden, jota presidentti ja puoluejohtajat yhteislausunnossaan kuuluttivat. Ehkä tuon löysän ja kummallisen lausuman tekijät olivat jo aavistelleet, mihin kaameuteen olemme ajautumassa. Minusta tuntuu, että heidän kokouksessaan Nato-päätös oli jo hyvin tiedossa. 

Minun ja monen muun on somen keskusteluissa käsketty vaihtaa lääkitystä ja muuttaa Venäjälle. On nimitelty putinistiksi, trolliksi, Putinin perseennuolijaksi, uhattu tulla kotiini kaveriporukan kanssa "kahville", ja surtu sitä, että Tammisaaren keskitysleiri suljettiin liian aikaisin. 

Mihin rikoksiin olen syypää ansaitakseni sen saman, mihin yli 3000 Tammisaaren leirissä nälkään, tauteihin ja epäinhimilliseen kohteluun alistetut vangit kuolivat? Olen ollut eri mieltä kuin Naton kannattajat. Siksi olen saanut kuolemantuomion somen "keskustelijoilta".

 

Kun ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja vaati, että Venäjä on tuhottava sotilaallisesti, olin varma, että ainakin presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Sanna Marin ja eduskunnan puhemies Matti Vanhanen puuttuvat asiaan. Ei ole kuulunut mitään, ei edes lievää paheksuntaa.

Vihan pilvi on päällämme, eikä pienin syy ole ns. valtamediassa, jonka keskusjohdettu Nato-journalismi on laajuudessaan ja äärimmäisissä sananvalinnoissaan ennen näkemätöntä. Kyse ei ole uutisoinnista vaan kampanjasta. '

En olisi uskonut näkeväni HS:n pääkirjoitusta, jossa toivottiin Venäjän luisuvan kuiluun. Enkä sitä että arvovaltaiseksi ja vastuulliseksi tiedonvälittäjäksi itseään väittävän lehden jutut Ukrainan sodasta ovat täysin yksipuolisia. Niissä Ukraina "kertoo", Venäjä "väittää" tai "kiistää". 

Joidenkin toimittajien mielipiteet viittaavat siihen, että vallalla on tunnekuohu ja aivan todellinen ylpeys tästä "journalismista". Kuluu vuosia, ehkäpä vuosikymmeniä, ennen kuin HS, IS, IL ja muut Mediapoolin piiriin kuuluvat lehdet voivat saavuttaa maineen luotettavina julkaisuina meidän häviäjien joukossa, tv-kanavista puhumattakaan. Ehkä ne eivät edes pyri siihen. Yksiääninen yhden totuuden maa on niille kenties mukava ympäristö.

"Sananvapauden ja vapaan lehdistön maa". Totisesti. Maa, jonka uutiskanavat toitottavat linjakkaasti yhtä totuutta. Maa, jossa ei ole puoluelehdistöä kuin miksoskooppiseksi näytteeksi. Maa, jossa vallitsee suurten kustannustalojen ikioma sananvapaus, vapaus estää muiden kuin niille mieleisten käsitysten julkaiseminen. 

Todellisuuteen kuuluu se, että lehdissä nähdään silloin tällöin joku linjasta poikkeava kirjoitus, useimmiten lukijoilta-palstalla. Tällä näyteikkunalla ("window dressing") voidaan ikään kuin todistaa, että sananvapautta ja monimielisyyttä kunnioitetaan. 

 

Presidentin, Maan Isän, vastuulla olisi ollut rehellisyys ja avoimuus suurissa ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä. Sauli Niinistön pitkä linja on kyllä nähtävissä, mutta se havaitseminen ei ole menneinä vuosina ollut laisinkaan helppoa, ei niin vaivatonta kuin nyt. 

Miksi hän ei avannut kaikelle kansalle kysymystä Nato-yhteistyöstä jo varhain? MIksi hän ei kertonut isäntämaasopimuksesta kansantajuisesti ja selkeästi ennen kuin hän yhdessä keskeisten ministerien kanssa päätti sen allekirjoittamisesta? Ja miksi sopimus salakuljetettiin eduskunnan ohitse? 

Missä olivat Maan Isän ajatukset, kun hänen olisi luullut miettivän perusteellisesti kansan yhtenäisyyttä, hysterian ja pelkojen torjumista ja auttavan meitä kaikkia ymmärtämään eri vaihtoehtojen edut ja uhat? Tuo yhteislausuma puoluejohtajien kanssa kertoi avuttomuudesta ja keinottomuudesta, kansalaisten jättämisestä isättömiksi. 

Niinpä me häviäjät olemme nyt orpouden tunteen vallassa. (Orpouden voi minun kohdallani kirjoittaa myös isolla alkukirjaimella.)

Keitä voittajat sitten ovat? Aivan varmasti kokoomuksen kannattajat kuuluvatnäihin onnellisiin joukkoon melko yhtenäisesti. Kaiken kaikkiaan voittajat ovat ainakin omasta mielestään Suomen eliittiä, parempia ja oikeassa olevia kansalaisia. Se näkyy somessa. Me muut olemme heidän mielestään väärässä, vähemmällä ymmärryksellä varustettuja ellemme peräti vajakkeja.

Kun aitoa keskustelua ei ole, kun eräät sitä herättämään yrittäneet poliitikot on survottu syrjään, edessämme on mielenkiintoinen näky, joka muistuttaa hiukan sisällissodan jälkeisistä vuosia. Silloin vääriä mielipiteitä ei sallittu, työväenlehtiä lakkautettiin, toisin ajattelevia vainottiin. 

Nyt henkiset kyyditykset ovat meneillään. Toivon ja jopa uskon, että fyysisiltä vältytään. Jako eliittiin ja alamaisiin on kuitenkin alkanut. Se pitäisi estää. Mutta missä on Maan Isä?

 

Minun elinaikanani Suomella on ollut kaksi loistavaa presidenttiä, Urho Kekkonen ja Mauno Koivisto. Heistä Koivisto inhosi syvästi Natoa ja sotilasliiton valheellista ja tehokasta propagandaa, jonka hän näki Naton pommittaessa Jugoslaviaa pirstaleiksi. 

Palautan mieliin, mitä Kekkonen ajatteli liittoutumisesta ja Suomen turvllisuudesta: 

"Valtiollisen työskentelyni paras osa kristallisoituu Suomen puolueettomuuspolitiikan toteuttamiseen – – siihen sisältyy elämäntyöni. Tämän politiikan säilyttämiseksi ja vahvistamiseksi työskentelen viimeiseen hengenvetooni saakka." (Radio- ja tv-puhe 5.11.1961)

"Ulkopoliittinen asemamme näyttää tällä hetkellä olevan sellainen, että mikään ei voi vahingoittaa meitä enemmän kuin me itse. Ulkopolitiikkamme menestyminen edellyttää kansalaisten taholta ei vain yksimielisyyttä, vaan myös kunkin kohdalla arvostelukykyistä valppautta ja tarvittaessa pidättyvyyttä. On syytä erityisesti muistaa, että ulkopolitiikassa väärät sanat ovat samalla myös vahingollisia tekoja, useammin kuin monella muulla elämänalalla." (Virkaanastujaispuhe v. 1962)

 

Urho Kekkosen elämäntyö on nyt mitätöity, ja onhan hänen viimeisestä hengenvedostaan jo aikaa. Vuoden 1962 puheen sanoma on ajankohtainen. Sen sanoja koskeva virke kohdistui vastustajien vaalitaistelussa käyttämiin puheenvuoroihin ja erityisesti UKK:n havaitsemiin "neulanpistoihin" sanomalehdissä. Nyt ei voi puhua neulanpistoista, kielenkäyttö Venäjän arvostelussa on jyrkentynyt äärimmilleen. Juuri siksi Kekkosen ajatus sanojen vahingollisuudesta olisi hyvä tulla myös nykyisen presidentin suusta. Sitä emme taida kuulla.

Kun jokaiseen Ukrainan sotaa koskevaan kirjoitukseen on sisällyttävä liturginen osuus, liitän sen tähänkin: – Vastustan kaikkia sotia, myös tämän hetken sotaa Ukrainassa. Syylliset sotarikoksiin etsittäköön puolueettomien tutkimusten avulla, vaikka epäilen, ettei puolueettomuus ole nykyisessä ilmapiirissä mahdollista.  

Sodan alkusyystä tulisi keskustella. Syy ei löydy tämän vuoden tapahtumista, koska sotaa on kestänyt kahdeksan vuotta. Vasta, kun nähdään silloin alkaneen sodan juuret, voi todellinen puhe ja vaikkapa väittely käynnistyä.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sauli Niinistö, Sanna Marin, Halla-aho, Matti Vanhanen, Nato-jäsenyys

Hullut sodan sumussa

Tiistai 5.4.2022 klo 18:36 - Mauno Saari

Sodan sumussa on vaikea nähdä eteenpäin. Jotain kuitenkin häämöttää: Nato-Suomen ääriviivat ovat silmissä kuin eideettinen kuva. 

Kun Nato tulee Suomeen, isäntä astuu taloon täysin valtuuksin. Oikeastaan ei voi puhua Natosta vaan USA-Natosta, sillä Yhdysvallat on sotilasliiton ruorissa, ja lisäksi Suomella on USA:n kanssa kahdenkeskeisiä sopimuksia ja järjestelyjä. Osan niistä tiedämme, suurin osa on kätkössä julkisuudelta. 

Helsingin Sanomat julisti pääkirjoituksessaan 5.4.2022 mahtipontisesti, että  Venäjä on lyötävä polvilleen. Samaa julistivat aikoinaan Napoleon ja Hitler. He eivät ymmärtäneet Venäjänmaan suuruutta ja laajuutta eivätkä venäläistä sielua.  

Tuntuu siltä, että Sauli Niinistön pitkä linja on tulossa päätepisteeseen. Hän on ikään kuin kainostellut kertoa kantaansa Nato-jäsenyyteen. Jo isäntämaasopimuksen olisi kuitenkin luullut herättäneen kaiken kansan havaitsemaan, mihin maan isä meitä ajelee. 

Kun lopullinen "keskustelu" Nato-jäsenyydestä vihdoin alkoi, mediassa ja koko yhteiskunnassa kuului vain yksi ääni, Nato-kuoron hymni. Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti sen suoraksi huudoksi. Sanomalehdet ja tv:n uutiset alkoivat toistaa iskulauseita, joiden jyrkkyys veti vertoja 1920- ja 1930-lukujen Vihan veljien provosoiville sanonnoille. 

Aito viha Venäjää kohtaan purkautui ja sai mukaansa nekin, joiden uskallus ei aikaisemmin ollut riittänyt avoimeen ja mitä karkeimpaan solvailuun. 

Merkitsevää on, että HS:n pääkirjoitus kiteytti vain hieman kärjistettynä Suomen valtionjohdon mielipiteen. Tasavallan presidentti, lakimies Sauli Niinistö on julistanut tuomion naapurimaalle tutkimuksia tai kansainvälisen oikeuden tuomiota odottamatta. 

Pääministeri Sanna Marin on koventanut puheitaan Venäjästä niin rajuiksi, että hänen puheittensa kirjoittajan sanakirjasta alkavat adjektiivit ja imperatiiviset verbit loppua. Pääministeri ei kuitenkaan kerro omaa kantaansa sotilasliiton jäsenyyteen. Tällä hienolla tavalla hän ikään kuin antaa muille vapauden päättä ihan itse!

Ulkoministeri Pekka Haaviston julkiset lausumat ovat kauempana diplomatiasta kuin yö on päivästä.

Onko viisasta, järkevää tai vastuullista, että johtavat poliitikot käyttäytyvät näin – melkein kuin somen hulluimmat rienaajat?

Sitoudumme USA:n asevoimien etäpäätteenä ja teräsnyrkkinä toimivaan sotilasliittoon (tietääkseni) 20 vuodeksi. Kirjoitetaanko kahden vuosikymmenen kokemusten jälkeen Suomen johtajista sankareina vai maanpettureina, itsenäisen Suomen hävittäjinä? 

 

Selvää on, että Natoon mennään tuli hännän alla, ennen kuin Ukrainan sota loppuu ja kansa ehkä rauhoittuu. Hatarien mielipidekyselyiden tulokset näyttävät rittävän. Kansanedustajat on pehmitetty valtavalla kampanjalla. Kansanäänestystä ei tarvita eikä uusia gallupeja julkaista. Päätös on tehty, vain näytelmän loppukohtaus, eduskunnan äänestys, puuttuu.

Sitten kun Suomi on USA-Naton jäsen, meidän ikiaikaisesta naapuristamme tulee vihollinen. Sen vuoksi tullaan pitämään välttämättömänä, että maassa on "riittävän sotilaallinen infrastruktuuri"; joukkoja, aseita, ohjuksia, pysyviä tai vähemmän pysyviä Nato-USA:n tukikohtia. 

Saatamme saada konnuillemme myös ydinaseita, sillä ainakaan Suomen ja Naton välisessä isäntämaasopimuksessa niitä ei rajattu pois, kuten Ruotsi teki.

Nato-USA-Suomella on vihollisrajaa hieman yli 1300 kilometriä. Sotaharjoituksia tuon rajan pinnassa tihennetään. Niistä tulee arkipäivää. Jännite kasvaa, Venäjän on pakko kääntää ohjustensa suuntaa ja vahvistaa sotavoimiaan luoteisrajallaan.

Yhteydet Suomen ja Venäjän välillä kutistuvat olemattomiin. Niitä on katkonut EU pakotteillaan, mutta myös Suomi omilla päätöksillään. Ulkoministerin mukaan pakotteiden porsaanreikiä on tilkitty. Totta! Venäläiset kissat eivät saa osallistua näyttelyihin. Myös venäläisen puun esittely alan aktiossa on estetty. Ja Suomen puuntuonti Venäjältä loppuu, tietysti.

Tsunamin lailla vastustamattomasti etenevä Venäjäviha vie meitä unenomaiseen epätodellisuuden tilaan. Eihän tämä ole mahdollista? Onko kaikki valhetta? Ovatko maailmaa johtavat poliitikot mielisairaita? Eikö kukaan tajua tuhon lähestyvän? 

 

Pakotteiden ja vastapakotteiden lopputuloksena on ehkä Venäjän taipuminen puolittaiseen polviasentoon. Epäilen tätä, mutta aivan varmoja ollaan kaikkialla jo siitä, että läntiset taloudet putoavat taantumaan Saksa, paha kyllä, ensimmäisten joukossa.

Suomea talous ei tunnu huolettavan. Ministeri myöntää, että niukkuutta tulee, mutta kehottaa kestämään yhteisen hyvän vuoksi. Pääministeri toteaa, että "hinta on maksettava". EU:n joku leidi käyttää samoja sanoja, Hinta on maksettava "demokratiasta ja vapaudesta". 

Yhdysvaltain presidentti tuntuu olevan samaa mieltä, mutta vähän tarkemmin. Euroopan pitää maksaa hinta Ukrainasta. USA istuu kriisin roviolla Euroopan housuilla. 

Läntisen maailman pämäärä on Venäjän täydellinen eristäminen – lännestä. Aina vain jyrkempine pakotteineen, diplomaattien karkotuksineen ja asevarustelun kiihdytyksineen tuo vaikuttaa valmistautumiselta suureen yhteenottoon. Kun Suomi on Naton jäsen, se osallistuu mahdolliseen maailmansotaan lännen puolella, taistelukenttänä.

Euroopassa on nyt 100 000 Yhdysvaltain sotilasta, Natolla 60 000 – Nato-maiden omien armeijoiden lisänä.

En pääse pakoon ajatusta, että länsi on valmistellut viimeistä taistelua jo kauan ja on nyt saavuttamassa tavoitteensa. Ja että maailma on tullut hulluksi.

Pitäisikö lähteä täältä, siis Suomesta? Minne? 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjä, Ukraina, Sauli Niinistö, Sanna Marin, Pekka Haavisto, pakotteet, lama, media,

Mitä tapahtui Sanna Marinille?

Sunnuntai 27.3.2022 klo 16:15 - Mauno Saari

Pari vuotta sitten kirjoitin, että jos pääministeri Sanna Marin voittaa taistelun koronavirusta vastaan, hänestä tulee suomen politiikan taivaan kirkas tähti.

Aluksi näytti, että juuri niin tapahtuu. Tampereen kaupunginvaltuuston istunnon jämäkkä johtaminen oli nostanut Sanna Marinin yleisen ihailun kohteeksi, ja alkumetrit valtioneuvoston johdossa todistivat, että nyt meillä on pääministeri, joka panee töpinäksi, saa aikaan ja on lisäksi edustava kaunotar.

Sanna Marin nousi hetkessä myös kansainväliseksi tähdeksi. Muotilehti Vogue nosti hänet kansijutuksi. "Tapaa Sanna Marin, maailman nuorin pääministeri..." Jutussa Marin puhuu iästään, seksismistä, naiseudesta, taustastaan ja myös huijarisyndroomasta: itsensä vähättelystä, joka oli koetellut häntäkin, mutta on nyt kerta kaikkiaan ohi. 

Iltapäivälehden uutinen: Marinista oli tullut Instagramissa suositumpi kuin herttuatar Meghan... Pääministerin avustaja kertoo kansainvälisten haastattelupyyntöjen ruuhkasta. Kaikkiin ei ehditä vastaamaan. Moniin kyllä vastataan.

Hunajaa valui valtoimenaan suomalaisille, jotka ovat aina olleet sairaan kiinnostuneita ulkomaisesta huomiosta. Nuori, kaunis, sanavalmis ja pätevä nainen johtaa maatamme ja vie meidät sankarillisesti ulos pandemian kurimuksesta!

Jos tuolloin olisi toteutettu gallup suosituimmasta suomalaisesta, Sanna Marin olisi epäilemättä kruunattu voittajaksi. Hän oli lottovoitto itsetunnon puutteesta kärsivälle kansalle ja myös puolueelleen. Sdp:n alhaalla madellut suosio nousi kohisten. 

Voguen kuvissa pääministeri oli pukeutunut kotikaupungissaan Tampereella toimivan Uhanan muotiasuun. Haastattelussa hän kertoi suosivansa eettisesti valmistettuja suomalaisia vaatteita, joita Uhanan lisäksi valmistavat Marimekko, Papu ja Nouki.

Sanna Marinin pukeutuminen hioutui. Mustaa, avokaulaista, piukan vartalonmyötäistä, seksikästä päällä julkisissa tilaisuuksissa, myös valtioneuvoston korona-infoissa. 

Maine kasvoi entisestään, kun pääministerimme vilahteli Eu-kokouksissa, kätteli Euroopan huippupoliitikkoja, antoi napakoita lausuntoja siitä, tästä ja vähän tuostakin ja piti kasassa eripuriin ajautunutta hallitusta.

                                                         *** 

Sitten alkoi tapahtua. Pääministeriä ei tavoitettu, kun hänelle piti kertoa koronarajoituksista. Virkapuhelin oli jäänyt Marinin lähdettyä "bilettämään" (ip-lehtien ilmaisu) ystäviensä kanssa. Kesärannan iloiset juhlat nousivat myös otsikoihin, samoin pääministerin ilmaiset aamiaiset.

Nämä pienet jutut selitettiin pois. Hän oli kyllä tavoitettavissa toisen puheliemensa kautta, ja hän maksaisi itse aamiaiset. Oikeuskansleri totesi Marinista tehdyt kantelut aiheettomiksi. Kaikki hyvin, paitsi että näiden tapahtumien saama kielteinen julkisuus oli oire, jota Sanna Marin ei ilmeisesti ottanut vakavasti. 

Alkoi Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Vasemmistodemarina pidetty pääministeri paljastui monien mielestä nopeasti oikeistohaukaksi.

Median ainutlaatuinen Natovyörytys käytti sotaa hyväksi kiihdyttämällä venäjävastaisen propagandansa äärimmilleen. Kirjoitettiin Putinin mielenvikaisuudesta, diktaattorin hulluudesta, jopa Venäjän presidentin tappamisesta. "Analysoitiin" Venäjän Suomeen kohdistuvaa uhakaa, kerrottiin että hyökkäys on mahdollinen kunhan Venäjä ensin pääsisi irti Ukrainasta ja ehtisi varustautua uutta sotilasoperaatiota varten. 

Päivästä päivään jatkunut uhkakuvien maalailu tuotti tulosta. Tiheissä nettikyselyissä yhä suurempi osa suomalaisista kääntyi Nato-jäsenyyden kannalle. Asekauppa kukoisti, koska turvattomuuden tunne kasvoi. Isäpapat ostelivat haulikoita ryssän tulon varalle. 

Ukrainan värit täyttivät eduskunnan. Kaikki puolueeseen katsomatta kertoivat tukevansa ukrainalaisia heidän taistelussaan maahan tunkeutujaa vastaan. Kukapa olisi voinut olla eri mieltä, kun menossa oli uusi Talvisota ja kun media näytti lähikuvia ruumiista, itkevistä lapsista ja taloraunioista? 

Presidentti Sauli Niinistö soitteli puhelimella sinne tänne, sukkuloi vaihtamassa tietoja ja mielipiteitä eri maissa ja matkusti lopulta myös Washingtoniin Joe Bidenin vieraaksi, keskustelemaan turvallisuudesta.

Vasemmistodemari Sanna Marin aktivoitui ulkopolitiikassa. Hän antoi toinen toistaan jyrkempiä lausuntoja. Venäjään kohdistettuja pakotteita on kiristettävä... On kiristettävä pakotteita entisestään... On tukittava pakotteiden porsaanreiät... Tuomittava jyrkästi Venäjän hyökkäys...

Yhtäkkiä demareiden taholta sanottiin, ettei Sanna Marinin ohi pääse oikealta. Jopa kokoomus Orpoineen on hänen vasemmalla puolellaan.                                                       

                                                       ***

Mitä oli tapahtunut? Koronan torjuminen oli unohdettu ikään kuin pandemia olisi ohi eikä suinkaan kiihtymässä kuten se todellisuudessa oli ja on. Pääministeri jakelee toinen toistaan jyrkempiä ulkopoliittisia lausuntojaan. Kameroiden edessä ei enää ole hymyilevä muotinukke vaan robottimainen poliitikko. 

On kysytty, ja minäkin kysyn, onko muutoksen syynä itsensä vähättelyyn johtavan "huijarisyndrooman" kääntyminen narsistiseksi sokeudeksi? Onko suosio noussut päähän?  

Joskus pandemian alkuvaiheessa tehtiin gallup Suomen seuraavasta presidentistä. Sanna Marin sijouttui siinä (muistaakseni) kakkoseksi heti Olli Rehnin jälkeen. Spekuloitiin sillä, tähtääkö Marin Maan äidiksi jo heti seuraavissa vaaleissa vai vasta sitä seuraavissa.

Onko pääministerin sisälle asettunut tämä tavoite? Senkö vuoksi ulkopoliittiset linjaukset ovat nousseet esiin? Kuinka läheisesti nuo lausunnot on koordinoitu Sauli Niinistön kanssa, presidentin, jonka haastattelu Ylen Ykkösaamussa 26.3.2022 ei jättänyt ainakaan minua epätietoisuuteen hänen Nato-kannastaan? 

Olen ihaillut Sanna Marinia. Nyt ihailu on muuttunut ihmettelyksi ja kysymyksiksi. Onko pääministeri tehtäviensä tasolla? Miksi tuntuu siltä, että hänellä on hyvin ohut kontakti historiaan, vähäiset tiedot, kevyet eväät taivaltaa menneisyyden tapahtumiin, päätöksiin – niiden syihin ja seurauksiin ja sieltä nykyhetkeen? 

Onko pääministeri johdateltavissa, kaitsettavissa oikeaoppiseksi? Onko hän liekanarussa, ja jos on, kuka pitelee narun toista päätä?

                                                    ***                                                               

Median diktatorisella johdolla kaikki toitottavat Ukrainan sodan alkaneen vähän yli kuukaisi sitten. Muistista on pyyhitty kahdeksan vuotta, jona aikana on tapettu 13 000 – 15 000 ihmistä Itä-Ukrainassa. 

Venäjä on puhunut Donbassin kanssanmurhasta. En tiedä, mikä ruumismäärä riittää kanssanmurha-määritteen käyttämiseen, ja pitääkö tappamisen tapahtua nopeammin kuin Itä-Ukrainassa, mutta elämä siellä on joka tapauksessa ollut pelkoa ja kuolemaa. 

Yhtään mielenosoitusta Donbassin kärsimysten vuoksi ei järjestetty. En muista eduskunnassa käyteytyn ainuttakaan Ukrainan väkivallan tuomitsevaa puheenvuoroa. Lehtiotsikoista tuo pitkä murhenäytelmä on pysytellyt poissa. Niinkö myös Sanna Marinin tietoisuudesta?

En luota enää mediaan. Sanna Marinin ihailua en kadu – hän aloitti pääministerinä melkeinpä loistavasti ­­– , mutta nyt minun luottamukseni häneen on loppunut, sekin. 

Kuvitellaanpa hänet presidenttinä selvittämässä ja selviytymässä Sauli Niinistön kauden jälkeisestä tilanteesta, jossa suhteet ikinaapuriin ovat tuhoutuneet, pakotteiden aiheuttama talouden ja elintason mamassiivinen romahdus on sylissä ja maan vähäinenkin itsenäisyys menetetty. Miten presidentti Marin hoitaisi asiat kuntoon?

Kun media on ajanut eduskunnan psykoosiin, tehnyt kansanedustajista yhtä lailla kuin muista suomalaisista vaikuttajista alaisiaan, etten sanoisi orjiaan, katumus tulee olemaan pitkä ja hankala prosessi. Eikä katumus auta kuin korkeintaan omaa pelkoon käpertynyttä sielua. 

Edessämme on henkinen sisällissota. Tai jo kohdalla. Kansa on jaettu punavuohiin ja valkolampaisiin. 

Jos ja kun Suomesta tulee Naton jäsen, ja kun ensimmäiset sotaliiton tukikohdat on perustettu, katumuksen sijaan esiin nousee tehtyjen päätösten ankara puolustelu ja syyllisten etsiminen kansan kahtiajakoon. Syyllisiksi todetaan Putinin trollit. 

Onko Sanna Marin silloin, pääministerin, presidentin tai pelkästään Sdp:n puheenjohtajan asemassa vakuuttelemassa, että muut vaihtoehdot olisivat olleet vielä huonompia? 

Vai onko hän tuolloin tavallinen, nöyrä mutta hyvin pukeutunut kansanedustaja, jota haastatellaan silloin tällöin naistenlehtiin – tai vain kansalainen?

Ehkä hän vakuuttelee, että Venäjä olisi ehdottoman varmasti hyökännyt Suomeen. Että Nato-miehitys on kuitenkin sitä siedettävämpi tilanne.

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sanna Marin, Sauli Niinistö, Petteri Orpo, Sdp, Nato-jäsenyys, Suomen itsenäisyys

Dan Steinbockin tilannekatsaus

Keskiviikko 23.3.2022 klo 13:33 - Mauno Saari

Julkaisen tässä tri Dan Steinbockin perusteellisen analyysin USA/EU:n pakotepolitiikan seurauksista ja Ukrainan sodasta. Dan on ystäväni, jonka kauan sitten – 1970-luvulla – pestasin Suomen Kuvalehden avustajaksi.

Oli mainiota seurata, miten Danin vaikeaselkoisiksi koettuihin ja syvällisiksi osoittautuneisiin esseisiin suhtauduttiin. Jyrkin puolustaja oli Otavassa, Paavo Haavikko, jonka mielestä Dan oli sen hetken suurimpia lupauksia monella tavalla, ennen kaikkea ennakkoluulottomana ajattelijana.

Dan Steinbock on toimii useassa maassa ja useilla mantereilla arvostettuna tutkijana, kuten tämän jutun lopusta selviää. Uskon, että lukeminen kannattaa!

New Global Tsunamis Courtesy of Cold Warriors and Fed Hawks By Dan Steinbock

After trade wars and the pandemic depression, aggressive sanctions and rate hikes will further derail economic prospects in the US, China and worldwide.

A central blueprint of the Ukrainian crisis comes in part from a 2019 report by RAND Corp., US defense contractors' think tank, which outlined the steps for maximum sanctions. As the crisis erupted, the Biden administration reversed its promise to fine-target Russian sanctions, in order not to harm Russian people and the world economy.

Ukraine is the means. The goal is to default the Russian economy. The severe scarring of the world economy is seen as collateral damage.

Energy and food shocks, prelude to more global pain

Commodities reached a high of 4,160 in early March and have soared 33 percent since the beginning of the year. Food prices have climbed to an all-time high, nearly 21 percent above their level a year ago. The UN is warning of a meltdown of the worlds food system.

At the same time, energy prices have shot up in global markets. Crude oil climbed to a high of $125 in early March and has increased to $105 per barrel or almost 50 percent since the beginning of the year. In Europe, the most exposed region to Russian energy, natural gas quintupled to a high of over $250 and is hovering around $112 (101.47). But these are just preludes to tragedies to come (Figure 1).

Figure 1 Commodity, Oil and Natural Gas Shocks

Commodities Oil Natural Gas (EU)

Sources: Commodities: The Commodity Index (S&P GSCI); food prices: UN/FAO food price index; oil: Crude oil (WTI); natural gas (EU Dutch TTF), March 21, 2022

page1image26085248 page1image26085440 page1image26083712 page1image24018944

Russia is the world's 11th largest, $1.8 trillion economy. Given its key role in global energy supply, Goldman Sachs (GS) has warned that the global economy "could soon be faced with one of the largest energy supply shocks ever."

Lets set these figures in the context of the largest post-war energy disruptions. Amid the still intensifying military conflict, escalating Western sanctions and growing isolation of Russia,” GS expects a base case of 1.6 million barrel/day disruption. Pessimists predict worse-case scenarios pushing crude prices up to $200; a third higher than in summer 2008 prior to the Great Recession.

In closer scrutiny, the most benign scenario (GS-1) is an underestimate. The medium scenario (GS-2) would have required proactive diplomacy and rapid crisis neutralization. In the absence of such initiatives soon, the world economy may inch toward the severe scenario (GS-3), reminiscent of the OPEC oil embargo (Figure 2).

Figure 2 Largest Post-war Oil Supply Disruptions

* Peak supply loss in millions of barrels per day. GS scenarios in red

Source: Data from Goldman Sachs; Difference Group

Slowing growth, stagflation and rate hikes

In 2021, U.S. real GDP increased 5.5 percent, fastest since 1984 as the economy continued to recover from the adverse pandemic effects. Wages grew at fastest pace in decades, but prices increased even more, so the net effect was negative.

In 2021, most GDP expansion was accounted for by increased inventory investment and service spending. In the past two years the pandemic has lowered the economic output potential. During the ongoing year, GDP growth will slow because the level of fiscal support is smaller and the economy is closer to maximum employment.

Worse, inflation has proved stickier than anticipated because the Federal Reserve began to cut rates belatedly in March 2020 ignoring the WHO's early warnings. The second mistake ensued after mid-year 2021, when inflation began to climb rapidly. As the Fed left the ultra-low rates intact, the galloping inflation soared to 7 percent in December, the fastest since 1982. America was coping with low interest rates and high inflation: stagflation (Figure 3).

page2image23894944

Figure 3 US Inflation and Fed Funds Rate, 2015-22

page3image23881472

Source: Bureau of Labor Statistics; Federal Reserve; Difference Group, March 21, 2022

In addition to rate hikes, the Fed will start reducing its balance sheet, perhaps already in May, and those reductions could happen twice as fast as the last time. The double-whammy will have painful consequences, as Thomas Koenig, a former member of the Feds Committee (FOMC) has warned for years.

Ambitious targets viable with stability

Early in the year, Chinas economy, despite the overseas Omicron threat, was still fueled by strong data on trade and investment and further opening of capital markets. Foreign holdings of government bonds were at record levels fostering the yuan's appreciation. Export-led industrial expansion and retail sales rebounded.

On the supply side, governments fiscal spending and infrastructure investment contributed to improving fixed asset investment. As policies have been refined in the property markets, the goal has been to facilitate the completion of presold homes and support new purchases.

However, major projects could raise the stimulus effect up to 7.7 percent of the GDP as headwinds have accelerated rapidly since late February. Despite strong vigilance, the COVID-19 infections, due to spillovers from Hong Kong, have led to the lockdown of major cities, including Shanghai and Shenzhen in the Guangdong province, where factories account for almost a fourth of exports.

The Government Work Report indicates solid support for the economy and fiscal spending. The central bank (PBOC) will further ease the monetary policy. Premier Li Keqiang announced the new GDP growth target for the year of around 5.5 percent."

Amid unprecedented headwinds, the targets have been called ambitious but they may be viable, if the Ukraine crisis and pandemic outbreaks will not prove protracted.

Hedging against energy and food risks

China is promoting front-loaded policy support to strengthen the economy amid the global headwinds. Some of the key investment areas will concentrate on food and

page3image26185280 page3image26184896 page3image26188160

energy security. It is important to fill the rice bowl of Chinese people, mainly with Chinese grain,” as President Xi Jinping recently said.

Last year, more than half of China's energy imports (almost $425 billion) comprised crude oil. But oil and natural gas imports are diversified, so losses could be offset in part by cheaper imports from Russia, China's second-largest oil supplier. Recently, Beijing and Moscow also signed a new 30-year $112 billion natural gas contract. It could go through the rapidly-expanding yuan-denominated trade system.

Meanwhile, Saudi Arabia, China's largest source of oil, is considering accepting payments in the Chinese currency, instead of US dollar, for some oil purchases.

As the yuan has strengthened from about 7.18 in June 2020 to about 6.35 to US dollar, the appreciation will allow China to secure the imports of other commodities at lower costs.

Rapidly-rising interest payments, an economic time bomb

After trade wars, the pandemic depression, aggressive sanctions and rate hikes, the Biden administration has accelerated debt-taking to pay for its infrastructure initiative, while spending ever more in the forever wars.” Unsurprisingly, concern in the markets about a US recession is growing as soaring commodity prices, reduced fiscal spending and rising interest rates threaten economic expansion.

Not so long ago, the White House argued that aggressive debt-taking was tolerable because the burden of servicing it has fallen. That was the advice of Democratic heavy-weight economists to Biden in December 2020. But the guidance was short- sighted and naïve. Net interest payments are becoming the fastest growing element of the federal budget.

In a decade, interest costs are set to exceed 12 percent of the entire federal budget, while almost tripling to $910 billion (Figure 4a). By 2050 the sum total of net interest costs is likely to exceed $60 trillion as interest payments will take up almost half of all federal revenues. That's an economic time bomb (Figure 4b).

Figure 4 Rising Interest Costs

a. Net interest costs will rise sharply... b. ... and take up a rising share of revenues

Net Interest as % of GDP, 2020-30 Net Interest as % of Federal Revenues, 1970- 2050

Source: Congressional Budget Office; Office of Management and Budget; Difference Group

page4image26040704 page4image26035904 page4image26039552 page4image26042048page4image24092384

Sanctions compound global risks

In the West, economic sanctions are portrayed as a solution to the Ukraine crisis with minimal harm to the world economy. In reality, they will make a regional war, which was unwarranted and avoidable, far worse, while undermining global prospects in the short-term and contributing to untenable risks over time.

The original version was published by China-US Focus on March 22, 2022

Dr. Dan Steinbock is an internationally recognized strategist of the multipolar world

and the founder of Difference Group. He has served at India, China and America

Institute (US), Shanghai Institutes for International Studies (China) and the EU

Center (Singapore). For more, see https://www.differencegroup.net/

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukraina, Nato, USA, talouskriisi, pakotteet

Takinkääntäjien juhlakausi

Maanantai 21.3.2022 klo 18:58 - Mauno Saari

Eero Heinäluoman presidenttipolku taisi päättyä. Käsi pystyyn – kuka haluaa maan johtoon miehen, joka tekee maan kannalta kohtalokkaan tai ainakin elintärkeän päätöksen analysoituaan tilannetta noin sekunnin? 

Heinäluomasta kuoriutui diplomiopportunisti, kun hän huomasi tuulen suunnan ja voiman. Kohta on luultavasti lisäselitysten aika.

Elämme takinkääntäjien juhlakautta. Median Nato-kampanja on purrut luuhun saakka. On syntynyt aivan uusia poliittisia liikkeitä, kuten Natovasemmisto. Monen takki on kääntynyt. Nyt saumat ovat ulkopuolella, mutta kun aikaa kuluu ja vaalit lähestyvät, takit viuhuvat vielä moneen kertaan.

Tämä ei koske vain Suomea. Lännen suurvisiiri Joe Biden matkustaa juuri Puolaan. Uutiskuvat kertovat, miten Euroopan vellihousuministerit kokoontuvat samaan aikaan päättämään uusista pakotteista. Tai entisten pakotteiden "tilkitsemisestä", kuten ulkoministeri Pekka Haavisto luovasti sanoi.

Amerikka on ottanut Euroopan unionin syleilyynsä. Ote on niin tiukka, ettei veri kierrä ainakaan aivoissa.

Euroopan unionilla olisi ollut kahdeksan vuotta aikaa ratkaista Ukrainan kriisi. Koko unionin ylhäisö istui tuon ajan kämmentensä päällä tekemättä mitään. Tämä koskee myös suomalaisia meppejä, vaikka tietysti Saksan ja Ranskan täydellinen toimettomuus oli pahinta.

Sota on kauhea ja tuomittava asia. Mutta suhteellisuuden nimissä pitää kysyä, miksi juuri Ukrainan sota on saanut aikaan koko Länttä ravisuttavan ja kaiken ajattelun allensa haudanneen huuman. 

Olisiko yksi syy siinä, että amerikkalaiset pr-toimistot ovat hoitaneet leiviskänsä taas kerran mainiosti. Ruder-Finn demonisoi aikanaan serbit, Hill&Knowlton puolestaan keskittyi Vladimir Putinin muovaamiseen piruksi, joka esiintyi mm. aikakauslehtien kansikuvissa.  

Rahasta kampanjat eivät olleet kiinni, mutta toisaalta niiden vaikutukset ovat olleet huomattavat ja jatkuvat edelleen. Hyvän kampanjan tunnistaa siitä, että se toimii pitkään. Suomen osalta sitä toteutti ns. valtamedia, jonka uutisoinnin yksilaitaisuus on historiallista. 

On mielenkiintoista seurata, miten poliitikkoparkamme tästä kaikesta selviytyvät. Ei ole helppoa kenellekään, ei myöskään tasavallan presidentillä, joka sanoo punnitsevansa nyt kahta mallia, Naton jäsenyyttä tai tehostettua yhteistyötä USA:n ja Ruotsin kanssa.

Sauli Niinistö yrittää ilmeisesti löytää aidasta ketun mentävän raon. Kyllä hän tietää, millainen vaara jäsenyys sotaliitossa olisi. Toisaalta hän on selvillä kansan mielipiteestä ja siitä, miten olemattomiin tietoihin Naton kannatus tai vastustus perustuu. 

Mielipiteiden liikkuminen kannatuksen suuntaan on suuresti median hillittömän pelottelun ansiota tai syytä. Senkin Niinistö tietää. Ja sen, ettei hänen enää tarvitse välittää kannatusluvuistaan toisin kuin Heinäluoman ja monen muun.

Niinistöllä on varaa pitää pää viileänä. Hänen takkinsa näyttää olevan ns. kääntömallia, samanlainen kummaltakin puolelta.

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sauli Niinistö, Eero Heinäluoma, Vladimir Putin, Nato-kampanja

Häikäisevä tulevaisuutemme

Sunnuntai 20.3.2022 klo 11:58 - Mauno Saari

En ole herkkävatsainen, mutta luettuani lauantain (19.3.22) Helsingin Sanomat voin fyysisesti pahoin. Entinen uutislehti ja vielä entisempi arvovaltainen sanomalehti on muuttunut puhtaaksi propagandajulkaisuksi.

HS:n Nato-kampanjointi on niin hurmahenkistä, että on pakko epäillä päätoimittajan ja ehkäpä koko toimituksen mielenterveyttä. 

Journalismista ei kannata edes puhua. Sen tilalla on raaka manipulointi. Otsikot ovat toinen toistaan "rohkeampia". Iso juttu "Putinin kätyreistä" saa jatkokseen Hitleriksi piirretyllä Putin-kuvalla varustetun artikkelin: "Periaatteessa Putinille voi laittaa käsiraudat valtiovierailulla..."  

Väkivaltaisen jutturyppään huippuna on "HS:n päivittyvä taulukko, joka kokoaa kansanedustajien Nato-kannat". Lehti siis seuraa päivittäin, ketkä kansanedustajat ovat jo hypänneet mukaan Nato-junaan ja ketkä vielä empivät. Taulukon ympäristönä on tavaton määrä Nato-jäsenyyden välttämättömyyttä vakuuttavia juttuja ja toisaalta Venäjää halveksivia ja siitä varoittavia "uutisia". Paine rakastua Natoon on kova. 

                                                                 ***

Tietysti taulukko on HS:n linjan mukaista palvelua. Totta kai se edustaa nykyaikaista avoimuutta. Tietenkään "täydentyvä taulukko" ei ole painostusta vaan "vastuullista journalismia"! 

"Täydentyvä taulukko" toimii, koska poliitikot ovat jo valmiiksi asettuneet lehdistön armoille. Se ei ole median vika, syy on reppanapoliitikkojen, jotka elävät mediapelon ja -toivon ristiaallokossa. 

"Täydentyvää taulukkoa" seuraa lehdessä testimonial, suositus. "Aiempaa useampi vihreiden kansanedustaja kertoo nyt kannattavansa Nato-jäsenyyttä." Esimerkiksi nostetaan vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö, joka "pohdinnan jälkeen" on muuttanut kantansa kielteisestä myönteiseksi.

                                                                 ***

HS:n pääkirjoituksen otsikko 19.3.2022: "Biden ei syyttä nimeä Putinia sotarikolliseksi." Lehti antaa varman tuomionsa hyvissä ajoin ennen kuin asiaa mahdollisesti käsitellään kansainvälisessä oikeudessa. 

Pääkirjoituksessa todetaan, että Bidenin "viesti on vahva ja kertoo siitä, että Yhdysvallat haluaa Putinin vallasta".

Tässä HS on oikeassa. Bidenin viesti on vahva, koska hänellä on omaa kokemusta sotarikoksista presidentti Obaman aseenkantajana esimerkiksi Libyan tuhoamisessa. Lähimmän sotarikollisen presidentti Biden löytää, kun katsoo peiliin. Mutta tätä HS:n pääkirjoittaja ei halua tietää. 

Pääkirjoitus kertoo Yhdysvaltojen käyttävän Venäjää vastaan kovaa poliittista ja taloudellista valtaa. Sitten lehti ilmaisee oman kantansa: "Venäjää vastaan on käytettävä myös kaikkia kansainvälisen oikeuden ja juridiikan tarjoamia keinoja."

                                                                 ***

Entinen riippumaton sanomalehti runnoo Suomea Natoon. Se asia on jo ratkennut – varsinkin, jos ja kun "täydentyvän taulukon" muutokset saadaan vielä suurempaan vauhtiin.  

Jo aikaisemmin on gallupeissa saatu tulos, ettei Nato-päätös vaadi kansanäänestystä. Mitäpä kansaa tähän sotkemaan! Se on jo peloteltu päivittäisten uhkakuvien tulvalla tämän turvallisuuttamme muka lisäävän ratkaisun taakse. 

Koomisimmillaan pelottelun vaikutus näkyy tungoksena asekaupoissa. Suomalaiset perheenisät, nekin, jotka eivät kuulu armeijan reserviin, hankkivat kättä pitempää, koska ryssä on jo kohta tunkemassa rajan yli, ehkäpä ihan kotiportaille. Siksi isä osti haulikon.

                                                                 ***

Eikö yhdenkään päätoimittajan päässä kello kilise? Pelon ja vihan lietsominen on vastuutonta ja sitä paitsi epäisänmaallista. Historia tuntee esimerkkejä siitä, että pelko ja viha voivat tulvia yli ja muuttua hallitsemattomaksi tsunamiksi.

Jo nyt Suomen venäläiset ovat vihan ja syrjinnän kohteita vaikka ovat Suomen täysivaltaisia kansalaisia ja veronmaksajia. Lapsia kiusataan, härnätään, käsketään polttaa Venäjän passi. Lapissa lomailevalle perheelle kiroillaan, osoitetaan käsimerkein kohti itärajaa. He ovat Suomen kansalaisia, mutta erehtyivät puhumaan äidinkieltään.

Venäjä hyökkää Suomeen! Lisää aseita ja rahaa armeijalle! Älkää kysykö, miksi ryssä tänne yrittäisi! Tulossa se on, jos ei kohta niin sen jälkeen! Siis Natoon ja äkkiä! Nyt, kuten Petteri Orpo sanoo!

                                                                 ***

Miksi Venäjä hyökkäisi natottomaan Suomeen?  

Se on mahdollista. Jos Suomi kieltäisi (kuten Ukrainassa) täällä asuvia venäläisiä käyttämästä äidinkieltään ja poistaisi heiltä sosiaaliturvan (kuten Ukrainassa) vaikka he ovat Suomen kansalaisia, ja tappaisi heistä noin 14 000 (Ukrainan tavoin), väliintulo olisi todennäköinen. Silloin vertailu Ukrainan tilanteeseen olisi kohdallaan ja huoli aiheellinen. 

Toinen mahdollisuus on Naton ja Venäjän välisen kriisin muuttuminen sodaksi tilanteessa, jossa Suomi on Naton jäsen. Silloin me olisimme taistelutanner. Nato/USA saisi täysin oikeuksin taistella turvallisesti kaukana kotimantereestaan perivihollistaan vastaan "isäntämaa" Suomen tukiessa sitä viimeiseen suomalaiseen.

                                                                 *** 

En tiedä, ovatko tällaiset skenaariot liikahdelleet kokoomuksen eduskuntaryhmän kokouksissa, tai puheenjohtaja Petteri Orpon pääkopassa. 

Olen aina ajatellut Orpoa ristiriitaisesti, sekä myötätunnolla että myötähäpeällä. Miten on käynyt niin, että isänmaallisen kokoomuksen puheenjohtaja haluaa seistä iloisesti hymyillen itsenäisen valtiolaivan kannella, kun se Naton ja EU:n liput liehuen uppoaa historian mereen?  

Kun Suomi ihan kohta liittyy Natoon, se menettää samalla hetkellä sen itsenäisyyden viimeisen rippeen, joka sillä vielä EU:n jäsenenä oli. 

Petteri Orpon perintö on johtaa Suomen epäisänmaallisia voimia. Siitä hänet tullaan muistamaan. Mutta onneksi hän ei ole yksin, ja onneksi hänellä on Suomen median vankka tuki. Sekin tullaan muistamaan.

                                                                 ***

Eikä siinä kaikki. Tukemassa on myös Suomen valtakunnan eduskunta, joka on kuvitellut tekevänsä merkittäviä päätöksiä vaikka tosiasiassa maan kannalta olennaiset päätökset on tehty ja tehdään muualla. Ne on tehty ja tehdään Mäntyniemessä ja sitten UTVA:ssa, ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa.

UTVA on kätevän taskukokoinen elin, joka korvaa olennaisissa asioissa sekä hallituksen että eduskunnan. Siellä on päätetty ja sen avulla salakuljetettu parlamentin ohi muun muassa isäntämaasopimus, ja siellä tullaan de facto päättämään myös Nato-jäsenyydestä.  

Ei tarvita kansanäänestystä eikä tarvittaisi äänestystä eduskunnassa, ellei sokeiden ja kuurojen kuoro kuuluisi tähän oopperaan. 

                                                                 *** 

Suomi parka! Se oli oikeasti itsenäinen vuodesta 1991 vuoteen 1995 – Neuvostoliiton ja YYA-sopimuksen lopusta EU-jäsenyyden alkuun. Vajaan puolen vuosikymmenen jakso omaa elämää.

Venäjälle on USA:n johdolla asetettu pakotteita, joista koko Euroopan unioni ja Suomi sen osavaltiona kärsii. Me syytämme hintojen noususta ja kaikesta muusta pakotteiden tuloksista tietysti Venäjää. 

Tosiasiassa Eurooppa on USA:n komentamana ampunut itseään molempiin polvilumpioihin. Yhdysvallat kärsii seurauksista edustajansa eli Euroopan välityksellä. 

Ukrainan sisällissota olisi voitu ratkaista rauhanomaisesti ja nykyinen sota estää kauan sitten, mutta se ei sopinut USA:n piirustuksiin. Niihin on kuulunut jo pitkään Venäjän hajottaminen. Ensin saatiin Neuvostoliiton loputtua Nato/USA:n haltuun itäinen Eurooppa. Nyt Venäjän nakertamista halutaan jatkaa pala palalta. 

Suomella on tässä tulevana Naton jäsenenä tärkeä rooli: sulkea Venäjän läntinen raja ja viimeistellä Suomenlahden piiritys. Siinähän me onnistumme!

                                                                 *** 

Mutta tuleeko aika, jolloin katumus iskee? Tulee, liian myöhään. Suhteet Venäjään on joka tapauksessa pilattu kaikilla tasoilla, kaikilla alueilla pohjia myöten. Kiitos siitä Mediapoolin ja ennen muuta Sanoma Oy:n hillittömän toiminnan.

Taisi kuitenkin olla Iltalehti, joka teki Venäjän presidentin solvauksessa ennätyksen kysymällä otsikossaan: "Onko Putin mielenvikainen?" Minun on  kysyttävä, onko lehden johdon mielenvikaisuus jo myönnetty toimituksessa.

                                                                 ***

Olen mediamiehenä ihmetellyt Venäjään ja sen presidenttiin kohdistuneen vihamielisyyden raivokkuutta ja kattavuutta. Ymmärrän, että Mediapoolilla ja sen "sisältöryhmällä" on vaikutusta tähän. Mutta ei ilman tukevaa taustaa.

Nyt jo eläkkeellä oleva HS:n päätoimittaja – ammoinen työtoverini Hesarissa, silloin 1970-luvun taitteessa vielä urheilutoimittaja – kertoi äskettäin Facebookissa olleensa koulutuksessa Naton päämajassa Brysselissä. Hän kertoi asian avoimesti, mistä pisteet. Ja mitäpä pahaa koulutuksessa on.

Varmaankin Naton päämaja informoi koulutettavia "puolustusliiton" rauhantahdosta ja vakauttavasta vaikutuksesta eurooppalaiseen elämään. Sitä en tiedä, tapahtuiko koulutus ennen vai jälkeen Naton serbeihin kohdistamaa rauhanpommitusta. Puolustusliitto oli mukana tappamassa 3 000 – 5 000 ihmistä.

Mutta nykyisen mediaraivon taustalla saattaa olla myös Harvardin yliopistossa toteutettu koulutus, johon Sipilän hallitus lähetti Suomesta sata vaikuttajaa, joukossa tietojen mukaan suuri määrä median palveluksessa olevia. Valtakunnan ylin johto on siunannut operaation,  muutoin se ei olisi ollut toteutettavissa. Nimilistaa ei ole julkistettu, avoimuus puuttuu.

Arvelen, että juuri nämä sata maan petturia ovat nykyisen hysterian aiheuttajia. Heidän avullaan Suomessa on USA/CIA:n opein suoritettu värivallankumous. USA/Nato on ottanut haltuun Suomen valtamedian, saanut aikaan ennen näkemättömän kampanjan, jonka tuloksista me nyt voimme nauttia.

                                                                 ***

USA on murskannut valtioita, tappanut miljoonia ihmisiä, surmannut sille epämieluisia poliittisia johtajia yksi toisensa perään, vienyt ihmisoikeuksia ohjuksin ja tankein eritoten maihin, joista se on voinut ryöstää itselleen öljyä, kuristanut taloudellisin saarroin ja pakottein milloin ketäkin ja ylistänyt itseään demokratian ja ihmisoikeuksien esimerkkinä, "maailman johtavana kansakuntana".

Kukaan ei ole koskaan ehdottanut pakotteita Yhdysvalloille. 

Suomi jakaa samat arvot tämän superhirviön kanssa. Nato-jäsenyys vahvistaa yhteenkuuluvuutta. Suomesta tulee samanaikaisesti sekä EU:n perusteilla olevan liittovaltion että USA/Naton osa ja alainen. 

Tulevaisuutemme on valoisa, niin häikäisevä, että emme näe mitään.

Puuttuu vain sinetti. Se saadaan, kunhan Sauli Niinistö vain tottelee Petteri Orpoa ja Jari Tervoa.

                                                                 ***

Jos Suomessa olisi älymystö, tilanne olisi toinen. Jos edes Erno Paasilinna olisi hengissä, saattaisi syntyä todellinen keskustelu maan tilasta. 

Nykyisistä kirjailijoista, omaan napaan tuijottavista tekstinikkareista, munattomista nynnyistä ei ole minkään todellisen sanojiksi, sillä Mediapooliin kuuluvat kustantajat ja markkinat odottavat seuraavaa menestysteosta.

                                                                 ***

Nato-keskustelu alkoi ja päättyi samalla sekunnilla. Gallupit eivät ole keskustelua, mutta mihin sitä olisi tarvittukaan. Ei mihinkään.

Kun Eero Heinäluomakin ehti viime tingassa linjansa mukaisesti ilmoittautumaan Nato-jäsenyyden vankaksi kannattajaksi, kirjat voidaan sulkea. Kaikki on hyvin.

P.S. 

Yhdysvaltain ulkoministeriön järjestämässä kokouksessa Bratislavassa USA ilmoitti yhdeksi tavoitteekseen estää Venäjän pääsy Itämerelle. Jos Suomi liittyy Natoon, tämä tavoite toteutuu. Kulku Pietarista merelle ja Kaliningradiin on helppo sulkea, kun Nato on molemmin puolin Suomenlahtea.

Yhteys Itämereen on ollut Venäjälle vuosisatoja jopa hysteerisen tärkeä jo yli 300 vuotta, Venäjän laivaston perustaneesta Pietari Suuresta alkaen. Se asia ei ole muuttunut miksikään.

Sinä päivänä, kun Suomi liittyy Natoon, otamme järkyttävän riskin. Venäjä ei sulkua tule hyväksymään. Kysymys on sille vähintään yhtä merkityksellinen kuin Ukrainan Nato-jäsenyys.

Haluammeko siis sodan? Jos Suomen ulkopoliittinen johto ei ota tätä näkökohtaa huomioon, se ei ole tehtäviensä tasalla. Luottaminen Naton suojaan on kohtalokasta tyhmyyttä. Yhdysvallat/Nato suostuvat varmasti  käymään samanlaista proxy-sotaa kuin nyt Ukrainassa. USA itse on valtameren takana turvassa. Sille etäsota sopii, mutta Suomi tuhoutuu.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nato, Helsingin Sanomat, Sauli Niinistö, Eero Heinäluoma, Venäjä, Ukraina, Joe Biden, Vladimir Putin

Luonnos yleispäteväksi pääkirjoitukseksi

Maanantai 28.2.2022 klo 11:39 - Mauno Saari

(Vapaasti käytettävissä kaikissa Medipooliin kuuluvissa julkaisuissa.)

Ukrainalainen veteraanidiplomaatti Volodymyr Jeltsenko on todennut: "Putin on hullu, se on varma asia". Tähän voimme lämpimästi yhtyä! Samoin siihen Ilta-Sanomien otsikkoon, että Putin on "sarjavalehtelija".

Tyydytyksellä olemme myös panneet merkille, että Vladimir Putinia on verrattu Hitleriin. Tähän yleistyneeseen ja osuvaan käsitykseen on yhtynyt myös entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja, josta kiitokset hänelle.

Euroopan unioni on vihdoinkin ryhdistäytynyt ja totellut Washingtonin ohjeita. Uusimmat pakotteet, kuten Euroopan ilmatilan sulkeminen venäläiskoneilta, antaa toivoa järjen voitosta. Mutta pidemmälle on päästävä. 

Suomen on oltava etujoukoissa yhteisten läntisten arvojen puolustamisessa. Hyvä alku on 2000 kypärän lähettäminen Ukrainaan, mutta se on kuitenkin vain symbolinen ele. (On varottava, ettei rahtiin eksy perinteisiä Kokoomuksen kypäriä, kansallisaarteitamme.) 

Pisteet Alkolle, S-marketeille, venäläisen RT-televisiokanavan sulkeneelle Elisalle ja muille, jotka lopettavat venäläisten tuotteiden myynnin. Samoin on kiitettävä hyvästä esimerkistä sitä tamperelaista polkupyöräliikettä, joka ei myy enää tavaroitaan venäläisille.

Ulkoministeriön suositus, ettei Venäjälle matkustettaisi, on tarpeellinen vaikkakin pehmeydessään kummallinen. Miksi ei saman tien asetettu jyrkkää matkustuskieltoa? Se, joka kiellosta huolimatta menisi itärajan taakse, ei pääsisi takaisin. Ääritapauksissa takaisin yrittävää voitaisiin ampua kumiluodeilla. Siinäpä olisi sopivaa ryhtiä. 

Mutta eteenpäin on mentävä, ja mennäänkin! Lehtemme tietojen mukaan eri ministeriöissä valmistellaan uusia pakotteita. Ensinnäkin venäläisten kirjailijoiden teokset poistetaan kirjastoista. Lisäksi ohjeistetaan, että kotona olevat Dostojevskin, Tolstoin, Turgenevin, Tsehovin, Kuprinin ja Leskovin teokset voi korvauksetta toimittaa jäteasemalle.

Sisäministeriö on antamassa ohjeet venäläisten kohtaamisiin julkisissa tiloissa. Katsekontaktia on vältettävä samoin kuin tervehtimistä. Kirota saa. Kulttuuriministeriön anti on, että venäläisen musiikin esittäminen kielletään. Kielto koskee myös oopperoita. 

Kevyen musiikin alueella pulmaksi on noussut se, että kovin moni suomalaisille tuttu sävelmä on kotoisin Venäjältä. Asiaa tutkimaan on asetettu parlamentaarinen työryhmä ja kiellettyjen kappaleiden lista julkaistaan pikimmiten. 

Lehtemme saamien tietojen mukaan tulossa saattaa olla myös esitys, että venäläisperäiset henkilöt velvoitettaisiin kantamaan punaista hihamerkkiä. Idea syntyi Salpausselän kisoissa. Venäläinen mäkihyppääjä käytti käsineitä, joissa oli Venäjän lipun kuva. Hyppääjä olisi hylätty, mutta ikävä kyllä asiaa tutkinut jury osoittautui pakotevastaiseksi ja salli hyppääjän jatkavan kilpailua, kunhan vaihtaisi hansikkaat.

On vielä sanottava, vaikka se kuulostaisi oman hännän nostamiselta, että suomalainen media on pitänyt pintansa taistelussa sananvapauden puolesta. Nato-kriittisyys on estetty ja uutisointi ollut lähes kautta linjan Talvisodan jylhän hengen mukaista. Tästä on osittain kiittäminen valtioneuvostoamme, joka taannoin lähetti sata suomalaista mediavaikuttajaa USA/CIA-pikasyväkoulutukseen Harvardin yliopistoon.

Ikäviäkin tietoja on. Eduskuntapuolueiden yhteinen ehdotus venäjänkielen käytön täysimittaisesta kiellosta ei ole ottanut tulta. Ongelmaksi on sanottu valvontaa, jonka ulottaminen kotioloihin olisi kallista. On syytä kysyä, eikö mikä tahansa hinta kannata maksaa, kun taistelemme itsenäisyyden ja myös kielen osalta puhtaan Suomen puolesta. 

Mutta on muistettava, että Venäjä on naapurimme, jonka kanssa on tultava toimeen. Hyvien suhteiden ylläpitäminen ja jatkuva kehittäminen on maallemme elintärkeää. Siinä me olemme onnistuneet hyvin, mutta työtä ja diplomatiaa on jatkettava.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjä, Ukrainan sota, media, pakotteet

Media, sodan lietsoja

Lauantai 12.2.2022 klo 19:51 - Mauno Saari

Ainoa tapa estää kolmas maailmansota on panna maailman media pakkolomalle. Nyt nämä "tiedotusvälineet" ovat tuhon lietsojia, kiristyneen tilanteen hyväksikäyttäjiä, mutta myös hyväksikäytettyjä.

Juuri nyt suurta sotaa ei käydä ohjuksin vaan mediaohjuksin. Poliittisen tilanteen osapuolet, pelkistäen Länsi ja Itä, saavat palvelukseensa lehdet ja tv-kanavat. Voitolla on Länsi, jonka syöttämä massivinen "informaatio" tunkee kaikkien tajuntaan. Se on aiheuttamassa hysterian, paniikin  – ja sodan. Täystuhon.

Suomessa tilanne on karmea. Valtion tv ja "riippumaton" lehdistö on sataprosenttisesti Lännen, eli USA:n, työkalu. En olisi ikinä uskonut, että lukisin Helsingin Sanomista Yhdysvaltain asiainhoitajan Ian Campbellin tekstin, jossa USA:n ja sen rengiksi asettuvan Suomen "Pahan akseli" kulminoituu. (HS 12.02.2022) 

Asiainhoitaja luettelee Venäjän syntejä, tosia ja luuloja, mutta unohtaa oman maansa hirvittävät teot, väkivallan, jolla on murskattu valtio toisensa jälkeen. USA on puolustanut demokratiaa tuhoamalla monien maiden elämän, tappamalla miljoonia ihmisiä ja opettamalla ihmisoikeuksia panssareilla, konekivääreillä ja ohjuksilla.

Nyt me olemme hirttäytymässä tähän Länttä johtavaan ihmisoikeuksien ja demokratian puolustajaan, kauhistuttavaan rosvovaltioon. Yhdysvaltain asiainhoitajan teksti HS:n sivulla tulee muuttumaan historialliseksi ja dystooppiseksi parodiaksi heti, kun silmämme aukenevat.

Media on saatava pakkolomalle. Tiedän, että ajatus on utopiaa, mutta miettikää! Media on aina hyötynyt sodasta ja verisistä vaatteista, mutta nyt on kysymys aivan muusta – ydinsaasteesta, tuhkasta ja sivilisaatiomme lopusta. 

Sanomalehdet ja tv:n uutiset ovat pystyneet luomaan ja säilyttämään ympärillään pyhän totuuden sädekehän. Useimmilla lukijoilla ja uutisten katsojilla on käsitys, että he ovat totuuden läheillä, ja heille tuottaa luotettavia uutisia vilpitön ja totuudellisuuteen pyrkivä toimittajakunta. Ikään kuin lehtien toimituksilla olisi hallussaan kaiken ylittävä tieto.

Ei ole! Toimitukset ovat sen varassa, mitä niille tarjotaan. Sanomalehti saa artikkeleita ja "informaatiota" eri kanavista, muun muassa uutistoimistoilta... Jotka saavat informaatiota eri kanavista, muun muassa valtioiden propagandaosastoilta.

Journalismi perinteisessä muodossaan on kuollut kauan sitten. Journalisteista, meistä toimittajista siis, on tullut infosodan palvelijoita, lähettejä, juoksupoikia, orjia. Vai kuvittellaanko, että yksittäisellä toimittajalla olisi ylivertaista tietoa, ylivertaiset ja totuudenmukaiset lähteet?

Journalismi on kuollut. Tarkoitan nostalgista ja viehättävää menneisyyttä, jossa toimittaja saa omin avuin ainutlaatuisen uutisen, skuupin, tiedon missä Nurmijärven tappajan piilottama kirves on.

Valtiot ja niiden johtajat eivät ole yksittäisen toimittajan tai median ulottuvilla. He avaavat ovensa ja sanansa vain, kun haluavat. He ja ne käyttävät mediaa ja sen itseensä tyytyväisiä ja muka kaikkitietäviä "journalisteja" meisseleinään ja jakoavaiminaan. 

Kun Helsingin Sanomat päätti julkaista asiainhoitajan alkeellisen propagandatekstin, päätoimittaja ehkä paukutteli henkseleitään. "Me saimme sen!" Hänellä on aihetta tyytyväisyyteen, suhteet Yhdysvaltain lähetystöön ovat kunnossa, todennäköisesti haastattelupyyntö presidentti Joe Bidenille on myötätuulessa.

Ja varmasti HS:n seuraava mielipidekysely Suomen Nato-jäsenyydestä ilmestyy lähipäivinä. Riippumaton, kaikkitietävä lehti on saavuttamassa tavoitteensa. Mutta kyllä on töitä tehtykin!

8 kommenttia . Avainsanat: Media, Helsingin Sanomat, Joe Biden, kolmas maailmansota

Media ja sodan henki

Perjantai 4.2.2022 klo 16:11 - Mauno Saari

Suomen valtiojohdon perustama Mediapooli, Helsingin Sanomat ja Yle sen johtavina voimina, ajavat maata sotavalmiuteen. Kampanja on jatkunut vuosia ja kiihtynyt rajusti viime viikkoina. Nyt sodan pelko on saatu istutettua jo noin puoleen suomalaisista. 

Viimeisimmän mielipidetutkimuksen (johon haastateltiin hieman yli tuhatta suomalaista) mukaan Venäjä on uhka, Nato ei juurikaan. (HS 31.01.2022) Sepä hienoa!  

Tänään (4.2.2022) Ylen Viimeinen sana-ohjelmassa aiheena on kysymys, ajaako media Suomea Natoon. Mielenkiintoinen aihe! Taustaksi tieto, että Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen ilmoitti 8.10.2006, että lehti kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä.  

Onkohan se näkynyt lehden sivuilta? Ne täyttyvät nykyisin uutisista, jotka tarkemmin lukien ovat toimittajien mielipidekirjoituksia? Vastuullinen pyrkimys totuudellisuuteen on väistynyt journalistisista ohjeista.

Myös tarkoitushakuinen vaikeneminen on valehtelemista. HS:n ja Ylen kohdalla se merkitsee muun muassa sitä, etteivät ne ole huomanneet mainita jo kolmen Naton jäsenen – Kroatian, Unkarin ja Bulgarian – ilmoittaneen, etteivät ne tule osallistumaan mahdolliseen sotaan Venäjää vastaan.

Nato, joka pommitti Jugoslavian riekaleiksi ja osallistui kaaoksen luomiseen Afganistanissa ja Libyassa, on Suomen Mediapoolin jäsenille yhä "puolustusliitto".

Venäjän "väitteet", että Nato on piirittämässä sen, ovat tietysti vääriä. Jos HS:n kyselyn yhteydessä olisi julkaistu aiheesta kartta, käsitys olisi ehkä toinen. Venäjän eteläisestä ja eritoten läntisestä piirityksestä puuttuu vielä yksi tärkeä palanen, Suomi. Mutta tämä pulma ratkennee hyvin pian, jos valtamedian tahto toteutuu.

Tehokas propaganda on aina toiminut uhkan ja pelon luomisella ja aggressiivista itsetuntoa kohottamalla. Italian ja Saksan kansoihin kyettiin taikomaan joukkohysteria, jonka seuraukset tunnetaan, mutta ei muisteta.

Minun silmissäni kaikki suurvallat ovat perkeleellisiä. Se ei tarkoita, että niissä asuvat ihmiset olisivat paholaisia. Mutta kansat voidaan ajaa pelolla kohtalokkaaseen uhoon. Tämän HS:n kyselykin todisti. Kysyttiin ovelasti, olisitko valmis puolustamaan Suomea aseellisesti vaikka lopputulos olisi epävarma. Suuri osa tuhannesta vastaajasta olisi valmis tarttumaan aseisiin. Hienoa!

Mediapoolissa on aihetta juhlaan. Pooli, HS ja Yle etunenässä, on puhaltanut ilmaan sodan hengen, saanut suuren osan järkevästä kansasta epäilemään järkeään. Mielet on vallannut levottomuus, juuri sellainen, johon voi kylvää kasvavaa pelkoa ja sitten uhoa.

Pelatastajaksi tarjotaan tätä sotaliittoa ja USA:ta, joka ei HS:n kyselyn mukaan ole oikeastaan minkäänlainen uhka. Ei vaikka Yhdysvaltojen tuhoamien maiden lista on kammottavan pitkä ja vaikka USA uhkailee ja painostaa ketä milloinkin ja pitää avutonta Eurooppaa rautanyrkkinsä sisällä. 

Helsingin Sanomat on ihme kyllä kertonut, että Yhdysvallat on rikki ja lähellä sisällissotaa. Johtopäätöksenä voisi olla, että hauras ja epäsuosioon vaipunut presidentti Biden haluaa pelastautua esiintymällä kovanaamana Ukrainan kriisissä. 

Sama koskee Britannian pulaan itsenä saattanutta hulttiopääministeriä, joka satsaa nyt sotaisuuteen, Naton vahvistamiseen ja asetoimituksiin Ukrainalle. Ehkäpä eurooppalainen suursota pelastaisi Boris Johnssonin, joka on onneksemme neuvonut muiden ohella Vladimir Putinia.

Missä on nyt Maan Isä, jonka pitäisi rauhoittaa Suomen kansaa ja käyttäytyä kuin viisas valtiomies? No, puhelimessa tietysti – neuvomassa eri maiden johtajia siitä, miten Vladimir Putinia pitää käsitellä ja kommentoimassa virnuillen Sergei Lavrovin lähettämää kirjeettä.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Media, Nato-jäsenyys, Helsingin Sanomat, Yle, Viimeinen sana, Putin, Lavrov, Niinistö

Epätodennäköinen Yle

Perjantai 21.1.2022 - Mauno Saari

Yle jatkaa sotapsykoosin lietsomista. Tänään (21.01.2020) se uutisoi, että maanpuolustuksen asiantuntija esittelee viisi vaihtoehtoa, joita Venäjä voi käyttää sotilaallisesti Ukrainan tilanteessa. Vaihtoehdot esitellään Yle Areenassa.

Loppuhenkosena uutisankkuri totesi asiantuntijan pitävän "epätodennäköisenä", että Venäjä käyttäisi jotain näistä vaihtoehdoista.

Yle on siis pyytänyt asiantuntijalta epätodennäköisiä skenaarioita Venäjän hyökkäyksestä. Tällä konsilla uutiset eivät takuulla lopu.

Odotan, että seuraavaksi Yle esittelee muitakin epätodennäköisiä vaihtoehtoja: 

– Asiantuntijoiden mukaan on epätodennäköistä, että taivas putoaa.

– Asiantuntijoiden mukaan on epätodennäköistä, että maapallo on litteä.

– Asiantuntijoiden mukaan on epätodenäköistä, että lehmä oppii lentämään.

– Asiantuntijoiden mukaan on epätodennäköistä, että Yle alkaisi noudattaa uutisissaan hyvän journalismin periaatteita.

1 kommentti . Avainsanat: Yle, Venäjä, journalismi

ÄLYMYSTÖ

Keskiviikko 12.1.2022 klo 13:28 - Mauno Saari

Suomessa ei ole älymystöä. Se kuoli. He harvat ovat kuolleet.

Maa ilman älymystöä on vakavan paikan edessä. Se ei sitä ymmärrä, koska siltä puuttuu älymystö.

Älymystön tehtävä on nähdä paremmin menneisyys, nykyhetki ja se, mikä on tulossa. Kun on nähnyt ja syvällisesti käsittänyt menneisyyden ja tämän hetken, voi hahmottaa tulevaisuuden vaihtoehdot ja kertoa näkemyksensä suoraan, pelkäämättä ketään tai mitään.

Peloton näkeminen ja sanominen on älymystön tehtävä. Olisi.

Kirjoitin kauan sitten, että kun Suomen älymystö menee puhelinkoppiin, meidän ongelmamme on, että emme tiedä, kenelle hän soittaa. Se oli puhelinkoppien aikaa. 

Nyt kännyaikana tilanne on kahta pahempi. Tai kolmea.

Voi nähdä, kun sivuun työnnetyn eduskunnan suuressa salissa tuijotetaan mitään ymmärtämättömin silmin kännyjen ja tablettien ruutua.

Saattaa huomata valtakunnan johdon otsaryppyjen syvenevän ja lisääntyvän niin, että otsa on jo ryppyisempi kuin aivot. 

Valtakunnan päättäväisen johdon näytteleminen on ankaraa työtä, jota on harjoiteltava päivittäin peilin edessä.

 

Eduskunta kokoustaa, soteaa, valmistautuu joka hetki tuleviin vaaleihin, tutkii kannatuslukuja, tuijottaa kännyä. Se on sivussa todellisten päätösten teosta ja alistuu asemaansa, mukisematta. 

Jos maassa olisi edes yhden henkilön älymystö, se sanoisi pahasti. Että 1990-luvulta lähtien oikeistopoliitikkojen tukema sotilasjuntta on johtanut Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Olen lukenut kaikki ulko- ja turvallisuuspoliittiset selonteot tuolta ajalta tähän päivään. Sieltä sen näkee, jos viitsii katsoa. Eivät kansan edustajat viitsi eivätkä ehdi, sillä seuraavat vaalit ovat tulossa, gallupit huolettavat ja kännyssä on paljon viestejä.

 

Kansan edustajille valehdellaan päin naamaa. He sallivat sen nöyrinä, koska valehtelevan eliitin kimppuun ei kannata käydä, näin vaalien alla. 

Kun kansan edustajille valehdellaan, valehdellaan kansalle.

Palaan taas esimerkkiin, isäntämaasopimukseen. Kun oli sen allekirjoittamista edeltänyt kevät, eduskunnalle vannottiin ja vakuutettiin, ettei asiassa tapahdu mitään sen tietämättä. Kaikki heti kerrottaisiin, raportoitaisiin, pidettäisiin kansanedustajat satavarmasti tietoisena tilanteesta.

Valehdeltiin.

Tuli eduskunnan kesäloman aika. Presidentin johtama ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta kokoontui. Eivät pitäneet UTVA:n jäsenet lomaa, oli töitä. Päättivät allekirjoittaa sopimuksen. Kertoivat asiasta kryptisellä tiedotteella, jota kukaan ei lukenut.

Pantiin puolustusvoimein komentaja allekirjoittamaan. Presidentti ei kynään koskenut. Olisi voinut jäädä sormenjälki. 

Jos maassa olisi älymystö, se olisi heti vaatinut presidentin asettamista tutkinnan kohteeksi. Se olisi kysynyt, onko presidentti syyllistynyt maan pettämiseen.

Tähän kysymykseen olisi heti vastattu valtamedian täydellä hiljaisuudella. 

Mutta olisi jäänyt edes merkintä historian kirjoittajia varten ajasta, jolloin Suomen itsenäisyyden viimeiset rippeet myytiin.

 

Valtamedia on hiljaa itseään toistavasta historiasta, koska se ei tunne tai halua ymmärtää historian viestejä. Ne eivät ole kännykässä.

Maan suurinta lehteä johtavat eläkeikää lähestyvät kakarat. He ovat suggeroineet itsensä nato-transsiin ja uskovat suggeroivansa myös lukijat. 

Lehti on täynnä "analyyseja", joissa lukijoille opetetaan, mitä heidän pitää ajatella. Uutisjutut ovat toimittajien mielipiteillä kyllästettyä propagandaa, vinoja pääkirjoituksia.

Tätä soopaa kutsutaan vastuulliseksi journalismiksi. Päämäärä pyhittää keinot. Päämäärä on Nato, horjuvan suurvallan teräsnyrkki.

Jos intellektuelli Aatos Erkko, lehtensä terävin kriitikko, eläisi, hän kuolisi halvaukseen.

 

Kakarat uskovat, että Natoon päästään, kunhan kansa opetetaan vihaamaan ja pelkäämään Venäjää. Ryssävihan lietsonta on näille journalisteille avain onneen. Sen vuoksi valtamedian sanavalinnoissa kaikuu 1920-luvun Vihan veljien retoriikka. 

Maan johdon ja valtamedian ajattelu on samaa. Ystävät on hankittava kaukaa, vihollinen läheltä, kätevästi ihan tuosta rajan takaa. 

Ja onhan meillä yhteinen arvopohja valtioita tuhoavan, ohjuksilla sinne tänne hosuvan, sisäisen väkivallan täyttämän Yhdysvaltain kanssa. Tätä toistellaan niin tiheästi, että totta sen täytyy olla.

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Älymystö, Aatos Erkko, valtamedian kakarat, ryssäviha, arvopohja, USA

Dekkari

Maanantai 10.1.2022 klo 15:00 - Mauno Saari

Julkaisin muutama vuosi sitten Kuoleman kello -nimiseen dekkarin. Siinä korruptoitunut Euroopan unioni ja mahtava lääketeollisuus juonivat rokotteen, jolla ihmisikää voidaan lyhentää lyhentämällä solujen telomeeriä. Näin ratkaistaisiin sairaiden vanhusten ja Eurooppaan tunkevien maahanmuuttajien kasvava ongelma: heidät rokotettaisiin, kuoleman kello alkaisi tikittää ja pian he poistuisivat. 

Salaiseen hirmuoperaatioon osallistuu myös Suomi, eu:n uskollinen jäsen, ovelan presidenttinsä johdolla. Tämä kaikki tapahtuu sekasortoon ajautuneessa Euroopassa. Turkki on avannut portit ja siellä olleet miljoonat pakolaiset ryntäävän lihapatojen äärelle yhdessä Afrikasta vyöryvien pakolaisaaltojen kanssa.  

Äärioikeisto, fasistiset asejoukkiot ja rikolliset käyttävät tilannetta hyväkseen. Keski-Euroopan kaupungit muuttuvat taistelukentiksi. Yhteiskunnat vastaavat laeilla, antavat siviileille syytesuojan ja oikeuden tappaa "epäilyttävät" henkilöt. Tämä jokamiehen oikeus murtaa loputkin raja-aidat. Eskatologinen laittomuuden aika on koittanut.

Kirjassa kerrotaan myös Kiinassa ja USA:ssa toimivista virustehtaista. Ne kehittävät viruksia, joilla voidaan aiheuttaa tuhoisia pandemioita... Ja myyvät sitten halukkaille vastarokotetta.

Kun kirjoitin Kuoleman kellon, ei koronasta tiedetty vielä mitään. (Kirjaa tuskin saa enää muualta kuin kirjastoista tai divareista.) En väitä, että nykyinen pandemia olisi tahallaan aiheutettu enkä usko rokotteeseen liittyviin salaliittoteorioihin – olen ottanut jo kaksi rokotusta ja aion ottaa kolmannenkin.

En myöskään toivo Euroopan kaaosta koskevan ennustukseni toteutuvan, vaikka pahalta nyt näyttääkin. Sen sijaan kirjoitan uutta dekkaria, jossa mukana on entistäkin ovelampi presidenttimme. En tiedä, löydänkö kirjalle kustantajaa, ehkä kustannan sen itse, sillä juoni saattaa kauhistuttaa mediapooliin kuuluvia kirjankustantamojamme. 

Mitä kerron ja kuvittelen? No sitä, että Suomen Nato-optio käytetään. Presidentti Sauli Niinistö on siirtänyt toimikausillaan Suomen niin länteen, että alamme olla lähellä Hawaijia. Hän on omassa kirjassaan kertonut olevansa hengeltään upseeri, jonka ohella hän tietysti on ideologinen kokoomuslainen – ei muodollisesti mutta tosiasiallisessti.  

Niinistö käy tässä fiktiossa keskusteluja sekä Putinin että Stalinin kanssa, valveilla ja unessa, josta havahduttuaan hän on tehnyt lopullisen päätöksensä. Hämäyksenä hän suostuu Venäjän presidentin ehdotukseen Viipurin vapaakauppa-alueesta; muodostettaisiin "ystävyyden metropoli", Viipurin itsenäinen kaupunkivaltio, rauhan, yhteistyön ja yhteisen vaurastumisen symboli.

Mutta kun Niinistön toinen ja viimeinen virkakausi on lopuillaan, hän vie Suomen Naton jäseneksi ja tekee sen samalla kettumaisuudella, jolla sai päätetyksi Naton isäntämaasopimuksen allekirjoittamisesta. Silloin UTVA – tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta – päätti asiasta eduskunnan ollessa sopivasti kesälomalla. Parlamenttimme ei koskaan päässyt käsittelemään asiaa, ja varmuuden vuoksi tämän sopimuksen vaikeaselkoisen tekstin virallinen suomennos saatiin tehdyksi vasta puolisen vuotta allekirjoittamisen jälkeen.

Miten käynee nyt? Kokoontuuko UTVA presidenttimme johdolla taas, kun eduskunta lomailee? En ole kirjoittanut tekstiä vielä sinne asti, joten en tiedä. NATO-hurmiossa tanssiva valtamediamme kuitenkin panee pelkämään pahinta. Jos ja kun näin tapahtuu, isäntämaasopimusta ei enää tarvita, Suomi puolustusvoimineen on kaikin tavoin sotaliiton omaisuutta ja Suomi ohjusten kohde, potentiaalinen taistelutanner, entinen itsenäinen maa.

1990-luvulta asti pohjustettu suuri tavoite on saavutettu. Mutta kyseessä on tietysti puhdas fiktio, kuvitelma.

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sauli Niinistö, Nato, pandemia, Putin, Stalin

Pahan enteitä

Maanantai 22.2.2021 - Mauno Saari

En enää tilaa Hesaria; sain mittani täyteen yksisilmäistä, vinoa journalismia, jolla ei ole juurikaan tekemistä journalismin ihanteiden kanssa. 

Menin lounaalle tätä lehteä edelleen lukevan ystäväni kanssa. Hän läväytti pöydälle tuoreen HS:n (22.02.2021) pääkirjoitusivun ja luki: "...Kiinan ja Venäjän rajuihin ihmisoikeusloukkauksiin pitäisi vastata vaikka sotilaallisen konfliktin riskin uhalla...". 

En vähästä hätkähdä. Nyt hätkähdin! Valtakunnan päälehtenä pidetty julkaisu on sitä mieltä, että sotilaallinen konflikti, pahimmillaan ydinsota, on hyväksyttävä hinta taistelussa Kiinan ja Venäjän ihmisoikeuksista – taistelussa, jota ei taatusti voiteta.

Helsingin Sanomien, Suomen, EU:n tai USA:n on turha kuvitella, että Kiina tai Venäjä notkistaisivat polvensa uhkailijoiden edessä. Eivät suurvallat taivu – ellei niitä tuhota. 

Jokin aika sitten arvelin, että HS:n ja muiden "valtamedioihin" lukeutuvien tiedotusvälineiden ajatuksissa saattaa harhailla miete, että konfliktiin kannattaisi pyrkiä. Sopiva kriisi voisi olla ratkaiseva apu. Se voisi nytkäyttää Suomen lopullisesti NATO:n kynnyksen yli. 

Keskustelimme niin kiivaasti, että uunilohen syöminen oli unohtua. Ystäväni kysyi, miten HS:n aggressiivinen linja mahtaa sopia Antti Herlinille, Kiinan kaupoissa suuresti menestyneen Kone Oy:n hallituksen puheenjohtajalle.

– Jos Kiina reagoi ja tyssää Koneen toiminnan, se on yhtiön tuho, asioita tunteva ystäväni arveli.

Kun Kiina kokee tulleensa loukatuksi, se reagoi herkästi ja voimalla. Taannoiset tapahtumat Ruotsissa seurauksineen ovat läheinen esimerkki.

Mietimme myös sitä, onko HS:n pahaenteinen linja syy siihen, että Herlin jättää Sanoma Oy:n hallituksen tämän vuoden yhtiökokouksessa. Ehkä joutavaa spekulointia, mutta vähintään yhtä korkeatasoista kuin Hesarin journalismi.  

Herlin toimi Sanomien hallituksen puheenjohtajana vuosina 2013 - 2016, ja siitä eteenpäin tähän vuoteen saakka varapuheenjohtajana. Tuon aseman vuoksi, jota täydentää 19 506 800 sanoma-osakkeen omistus, Herlinillä luulisi olevan vaikutusvaltaa paitsi Hesarin ja Ilta-sanomien, myös Sanomien omistaman Aamulehden ja lisäksi monien maakuntalehtien toimintaan.

Lehtiyhtiön hallitus päättää keskeisistä nimityksistä. Onkohan päätoimittaja Kaius Niemellä yhä hallituksen vankka tuki? Jos on, mitä siitä saa päätellä? Voiko Sanoma Oy:n hallitus koko lehtiarsenaalin voimin manipuloida ja ajaa Suomen ulkopoliittiseen kriisiin tai jopa sotaan? 

Olen ollut alalla ja tiedän sen vuoksi jotain siitä, miten toimituksen "henki" syntyy. Sen luojina ovat toimittajien omat ihanteet ja maailmankäsitys, mutta myös lehden johdon linjaukset. 

Kun HS hiljattain pääkirjoituksessaan toisteli Alexei Navalnyin halventavia heittoja presidentti Putinista ja kirjoitti tämän olevan nyt "naurunalainen kalsarimyrkyttäjä", uhkarohkea on se HS-toimittaja, joka kirjoittaisi Venäjästä ja sen johtajasta jotain myönteitä tai edes neutraalia. 

Kun en enää tilaa Hesaria, en tiedä, vieläkö lehden jollain sivulla komeilee iskulause "Vastuullista journalismia". Unohdin kysyä tätä ystävältäni. 

Olen samaa mieltä kuin HS siinä, että ihmisoikeudet ovat arvokas asia. Mutta niin on rauhakin. Sota murskaa ihmisen oikeudet täydellisesti.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin Sanomat, Antti Herlin, Kaius Niemi, Kiina, Venäjä, Putin, sota, NATO

Utopia nimeltä itsenäinen Suomi

Tiistai 16.2.2021 klo 18:42 - Mauno Saari

Aluksi lainaan viisaan miehen sanoja: "Sananvapaus Suomessa on kustantajien sananvapautta." Valistunut lukija kyllä arvaa, kuka näin on kirjoittanut.

Suomen ns. valtamedia vihaa Venäjää ja rakastaa Natoa – kummasti samaan aikaan. Mediamme sananvapaus on sen itse omistamaa ja määrittelemää. Taustalla linjaa vetää valtion hallinnoima Mediapooli ja sen "sisältöryhmä", johon kuuluu johtavia journalisteja ja sopivia virkamiehiä.

Kun presidentit Trump ja Putin kohtasivat Helsingissä, katujen varsilla oli julisteita: "Tervetuloa vapaan lehdistön maahan". Kuka vielä väittää, ettei mediamme kykene itseironiaan? 

                                                                 ***

Suomen media on itsenäinen, nimittäin lukijoistaan, katselijoistaan ja kuuntelijoistaan riippumaton. Media ei palvele asiakkaitaan vaan pitää heitä kohderyhmänä. Valtamediallamme on nimittäin agenda: Suomi Natoon. 

Viime aikoina kampanjaa on kiihdytetty, koska aika tuntuu otolliselta. Nyt uskalletaan otsikoissa jo spekuloida sodan mahdollisuudella. Sodan uhka olisi taivaan lahja Naton jäsenyyttä ajaville. Toiveissa on ehkä sopiva kriisi, joka ei kuitenkaan johtaisi sotaan. Silloin suositun presidentin ja Venäjää kovin sanoin Twitterissä ruoskineen pääministerin sana painaisi.

Sodalla on paha taipumus vastata, kun sitä kyllin kauan kutsuu. Jos toivottu kriisi johtaisi Nato/USA:n ja Venäjän väliseen yhteenottoon, Suomi olisi todennäköinen sotatanner. Voi meitä, jos niin käy!

                                                                 ***

Olen saanut elää kaikki vuoteni rauhan ajassa. Oikeasti itsenäisessä Suomessa elin vuodet 1992–1994, YYA-sopimuksen loppumisesta EU-jäsenyyden alkuun. Suomi on ollut itsenäinen nämä kolme onnellista vuotta. 

Euroopan unionin jäsenenä  Suomi ehti olla neljä vuotta, kun se päätti luopua omasta valuutastaan. Käyttöön otettiin euro. 

Niinpä pitää miettiä, mitä itsenäisen valtion tunnuksia meillä on jäljellä. Onko muita kuin oma lippu ja kansallislaulu? Ei ole omaa ulkopolitiikkaa eikä omaa talouspolitiikkaa. Maanpuolustus nojaa Natoon ja erityisesti Yhdysvaltoihin. 

Oma parlamenttimme on vahvasti alisteinen EU:lle, jonka myös tasavallan presidentti ja hänen neuvottelukuntansa UTVA ovat ajoissa huomanneet. Niinpä pahaenteisen isäntämaasopimuksen allekirjoituksesta päätettiin muutenkin heiveröisen eduskunnan ollessa kesälomalla. Allekirjoittajaksi sovittiin puolustusvoimain silloinen komentaja, joka myöhemmin sai asiallisesti ottaen potkut vehkeiltyään hävittäjähankinnoissa amerikkalaisyhtiön kanssa.

Virallisen suomennoksen aikaansaaminen kesti puoli vuotta. Englanniksi sopimuksen teksti on niin hankala, että kansanedustajien enemmistö tuskin olisi saanut siitä selkoa vaikka olisi yrittänytkin.  

Mediamme ei ole ollut innokas tutkimaan isäntämaasopimusta tai sen taustoja – prosessia, jota vapaan lehdistön maassa käsiteltäisiin etusivun skandaalina. Poikkeuksen teki sanomalehti Keskisuomalainen, joka julkaisi jutun aiheesta. Sen ansiota oli, että eduskunnassa käytiin edes pieni, tosin absurdi keskustelu aiheesta. 

Mitään ei tapahtunut. Mielenosoituksia ei ilmaantunut, koska kansalaisille ei kerrottu. Vapaa media vaikeni ja vaikenee sekä tästä sotasopimuksesta että yhä syvenevästä yhteistoiminnasta Naton kanssa. 

Suomen asemaa EU:n syrjäisenä maakuntana kuvaa hyvin se, että nykyinenkään hallitus tai eduskunta ei ole kiinnostunut Nato-sopimuksesta. 

Miksi olisi? EU:n jäsenenä Suomi näyttelee itsenäistä valtiota, vaikka itsenäisyytemme on samalla tavalla virtuaalinen ja yhtä todellinen kuin viime joulukuun Linnan juhlat. 

Kun ulkoministeri Pekka Haavisto tapasi virkaveljensä Sergei Lavrovin Pietarissa, äänessä ei ollut itsenäisen Suomen vaan Euroopan unionin edustaja. Haaviston esiintymistä on kiitelty, syystäkin. Hän piti hermonsa kurissa ja esitteli huolella muotoillut EU-käsitykset.  

Haavisto esiintyi tyylikkäästi. Brysselissä ollaan tyytyväisiä. Ja Suomessa. Presidenttiä myöten "suoritusta" kehutaan, sillä ulkoministeri uskalsi lausua ääneen EU:n linjan ja mm. sen ikään kuin tuoreen uutisen, että Suomella on Nato-optio ja että Suomi on EU:n jäsen. Kumma kyllä, Lavrov ei näyttänyt yllättyneeltä.

                                                                 ***

Tänään tiistaina luin pitkästä aikaa Ilta-Sanomia. Halusin nähdä, miten erikoistoimittaja Arja Paananen raportoi Pietarin tapaamisesta. Paananen ylisti ulkoministeriä: "Haavisto oli todellakin hyvä... Selkeän tiukka... Tyynen rauhallinen ja diplomaattinen... Haavisto teki selväksi... Ei mennyt lankaan..."

Entäpä ulkoministeri Lavrov. Paananen: "...Toistaa omaa propagandamantraansa... Imelällä naapuruussuhdepuheella... Tutut Ukraina-sepustukset...Lavrovin luritukseen...". 

Minun mielestäni Lavrov esitti avoimesti, rauhallisesti ja jäsennellysti Venäjän kannan kaikkiin esille otettuihin seikkoihin. Hän ei ollut imelä, ei sepustellut eikä luritellut. Näin sen koin, mutta olen varmasti väärässä; kyllä Paananen tietää! 

                                                                 *** 

Pekka Haavisto teki sen mikä EU-maakunnan miehen piti tehdä. Ulkoluki kaiken sen, mikä Venäjällä on tiedetty iät ajat. Paavo Haavikko kirjoitti kauan sitten, että Suomi on ulkoistanut ulkopolitiikkansa. Pietarissa se nähtiin.

Miten Suomi voisi itsenäistyä? Se voisi miettiä, miksi Ruotsi, Norja ja Tanska ajavat ohitse ja irtautua ainakin euroalueesta. Se voisi kirjata puolueettomuuden perustuslakiinsa Itävallan tapaan ja repiä Isäntämaasopimuksen. 

Entäpä Finexit, hyvästit unionille, joka kiistää olevansa kohta liittovaltio – samalla logiikalla kuin Suomi kiistää olevansa käytännössä jo Natossa. 

                                                                 *** 

Vapaa media ei hyväksy sensuuria, paitsi itsesensuurin. Vaikeneminen on sensuuria. Moniarvoinen, erilaisia näkökulmia rohkeasti julkaiseva ja lukijoitaan arvostava lehdistö on kadonnut. 

Sananvapaudesta ja vapaasta lehdistöstä on tullut propagandatermi. 

 

 

 

 

 

 

 

1 kommentti . Avainsanat: Pekka Haavisto, Sergei Lavrov, EU, itsenäisyys, Nato, media

Helpompi hengittää

Maanantai 8.2.2021 - Mauno Saari

Neljäs päivä ilman Hesaria! Hengitys alkaa helpottua.

Olen noudattanut edesmenneen ystäväni Kalle Holbergin ohjetta ja esimerkkiä. Hän ei kuulunut Helsingin Sanomien tilaajiin ja suositteli minulle, entiselle HS-toimittajalle, samaa.

– Propaganda ja vino journalismi tunkee ihon läpi, kun on sen kanssa tekemisissä päivittäin. Oma ajattelu hidastuu, hankaloituu, tahma tarttuu, Kalle paasasi.

Uskon häntä nyt. 

Talvisotaa sanotaan hyvin perustein Erkon sodaksi. (Valistunut lukija tietää, mihin tämä sanonta perustuu ja kuka merkkihenkilö sen kirjoitti päiväkirjaansa.)

Nyt tuntuu, että menossa on Erkon jatkosota. Eljas Erkon poika Aatos on haudassa hänkin. Hän oli HS:n ankara kriitikko. Sain tilaisuuden nuorukaisena pari kertaa kuulla hänen Hesarin journalismiin kohdistettua arvosteluaan.

Mitähän Aatos nyt tuumisi? HS on kehittänyt Venäjään kohdistuvan kritiikkinsä peittelemättömäksi vihaksi, joka pursuaa lehdestä päivittäin. 

En ihaile suurvaltoja, en Venäjääkään, mutta naapurimme presidentin sumeilematon, karkea ja sivistymätön solvaaminen ei ole minkään tiedotusvälineeen oikeus, velvollisuus tai tehtävä. 

Helsingin Sanomien sanavalinnat eivät ole "neulanpistoja" vaan oksennusta, vihan ja epäluulon kylvöä siinä määrin, että olen kysynyt, mikä on lehden agenda, päämäärä. Olisiko vainoharhaista ajatella, että mahtilehti pyrkii saamaan aikaan reaktion, provosoimaan Venäjä ja luomaan konflikti, jonka avulla Suomi voitaisiin patistaa turvaan – siis sotaliitto Naton jäseneksi? 

Joku tavoitehan HS:lla täytyy olla. Joku, joka selittää tyhmyyden ja röyhkeyden.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hesari, Erkon sota

Katri Kulmuni ja varjo

Sunnuntai 7.6.2020 - Mauno Saari

Valtiovarainministeri Katri Kulmunin tapaus on yhdistelmä toimittajan narsistista närkästymistä, sensaationälkää ja täydellistä suhteettomuutta. Ministeri Kulmuni käsittelee työssään kymmenien miljardien eurojen, koko maan kannalta äärimmäisen suuria asioita. Hänen kyseenalaistetut konsulttilaskunsa olivat 6.076 – 56.203 euroa, tulkinnoista riippuen.

Miljardiprojektit Kulmuni on käsittääkseni hoitanut hyvin eikä koulutuksessa liene tapahtunut rikosta. Hänen eroaan on sanottu suoraselkäiseksi vastuunkannoksi. 

Lukaisin vielä kerran kohun aloittaneen Suomen Kuvalehden Kulmuni-jutun. Se on vihamielinen ja hyttysiä kuurnivan pikkumainen. Jo jutun otsikko kertoo asenteesta. "Kallista konsultointia" ei nimittäin ole uutisotsikko vaan mielipide.

SK:n toimittaja näyttää jutussaan ministeri Kulmunille kaapin paikan ja opettaa ministeriöiden virkamiehiä sormi pystyssä. Toimittajan lähtökohtana on närkästyminen siitä, että Katri Kulmuni vastasi hänelle lähetettyihin kysymyksiin vasta viiden päivän jälkeen "ainoastaan lyhyellä sähköpostilla avustajansa välityksellä".

Sähköposti oli tällainen: ”Ministeri on paljon julkisuudessa ja jokaisessa esiintymisessä on onnistuttava. Esiintymisvarmuus vaatii harjoittelua sekä monimutkaistenkin hallinnonalan viestien tiivistämistä kansantajuisiksi. Siksi on tarpeellista saada esiintymisvalmennusta.”

SK:n johtopäätös tällainen: "Tarkoituksena on siis ollut opastaa paitsi ministerin virkatyöhön liittyvissä tavanomaisissa esiintymisissä, myös poliitikkojen keskinäisissä väittelyissä."

Lehti väärentää saamaansa viestiä loikkaamalla päätelmissään omaan tavoitteeseensa osoittamaan, että jotain väärää ja tuomittavaa on tehty. Tuon jälkeen tutkiva toimittaja osoittaa terävyytensä:

"Valmennuksen ajankohta herättää myös kysymyksiä", hän kirjoittaa ja pääsee kuohuttavaan paljastukseen. Lasku joulukuun 3. päivän valmennuksesta oli osoitettu valtiovarainministeriölle. "Kulmuni ei kuitenkaan ollut vielä tuolloin valtiovarainministeri. Hän toimi elinkeinoministerinä 10. joulukuuta saakka."

Valtiovarainministeriön viestintäjohtaja Thomas Sund oli kertonut (jutussa "selittänyt"), että ministeriö oli maksanut naapuriministeriön laskun turhan konstikkuuden välttämiseksi, koska maksaja oli joka tapauksessa sama, eli valtio.

Toimittajan sormi heilahtaa: "Normaali käytäntö kuitenkin on, että laskun maksaa se, joka on palvelun tilannut."

Sitten juttu pureutuu ytimeen. "Aineiston perusteella herää kuitenkin kysymyksiä Kulmunin saaman palvelun luonteesta. Oliko syyskuussa 2019 hyödynnetty ministeriön maksamaa palvelua myös keskustan puheenjohtajavaalia varten?... SK kysyi vielä Kulmunin esikunnasta, kiistääkö valtiovarainministeri käyttäneensä konsultointia myös poliittisen menestyksensä varmistamiseen."

Jää kertomatta, millä logiikalla poliitikko voisi kiistää tähtäävänsä poliittiseen menestykseen, joka on jokaisen poliitikon perustehtävä.

Kun luin jutun tuon kohdan ensimmäisen kerran, kirjoitin fb-päivityksen, jossa ihmettelin SK:n muuttumista iltapäivälehdeksi. Ei yksi juttu koko lehteä pilaa, mutta ihmettelen edelleen.

Tietysti Kulmunin olisi pitänyt miljardiluokan vaikeita poliittisia ratkaisuja miettiessään huomata, että hänellä on esiintymiskoulutusta saadessaan kaksi roolia ja identiteettiä – puoluejohtajan ja ministerin.

Olisi pitänyt hoksata vaikka esimerkiksi valtiovarainministeriön hallintojohtaja Jukka Majanen ei SK:n jutun mukaan "hoksannut", että konsulttilaskun päivämäärä oli pääministerin eropäivä.

Olisi pitänyt hoksata, vaikka kahden eri ministeriön virkamiehet eivät hoksanneet laskutuksessa mitään kummallista, ja vaikka Kulmunin erityisavustaja sanoo SK:ssa, että "on aika mahdotonta vetää rajaa sille, onko ministeri vai puoluejohtaja".

Ymmärrän hyvin, ettei Kulmuni tullut itse tarkistaneeksi laskuja. Ei niitä tarkistanut myöskään erityisavustaja Jääskeläinen. Laskut menivät ristiin rastiin kahdelle eri ministeriölle.

Jos noudattaa SK-toimittajan pikkutarkkaa ajattelua, ministeri olisi myös kamreeri. Siitä taas saattaisi seurata journalistista kritiikkiä, ettei ministeri osaa delegoida edes toimistotyötä ja keskittyä varsinaisiin tehtäviinsä.

Ymmärrän senkin, että ministerin ja puoluejohtajan takit voivat olla sekaisin. Järjestelmä, jossa puolueiden puheenjohtajat ovat ministereitä, tekee roolien erottamisesta jokapäiväisen mahdottomuuden.

Täydellisen ihmisen löytäminen ministerin tehtäviin saattaisi joskus jopa onnistua. Epäilen, että siitä voisi koitua valtakunnalle vahinkoa. Inhimillisellä ihmisellä on hyvät puolensa.

Kaiken saatavillani olevan tiedon valossa Katri Kulmuni ei ole tavoitellut itselleen taloudellista hyötyä. Hän ei minun mielestäni ole toiminut asiassa moraalittomasti, ei edes kyseenalaisesti. Hän on toiminut niin kuin normaali ihminen usein toimii – epätäydellisesi.

SK-jutun pointti on moraalittomuuden varjon viskaaminen Kulmunin ylle. Sen vahvikkeena on tietysti puolue, joka "pettää aina" ja se lehdistön epäilys, että politiikka on täynnä peliä, pettämistä ja väärinkäytöksiä.

Median epäluuloisuus on aiheellista ja kuuluu sen perustehtäviin. Eri asia on pahantahtoinen väärämielisyys, jonka kohteeksi tällä kertaa osui Katri Kulmuni.

Moraalittomuuden varjo ei haalistu olipa se aiheellinen tai aiheeeton.

                                                          ***

Kun usein arvostelen iltapäivälehtiä, tällä kertaa on annettava tunnustus. Iltalehti teki sen, minkä Suomen Kuvalehti jätti tekemättä, penkoi esiin ja julkaisi Kulmunin tapauksen sähköpostiviestinnän. Se oli hyvä tapa avata asioita. Kiitos siitä!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kulmuni, journalismi, keskustapuolue, ministerit, moraali

Vanhemmat kirjoitukset »