Yhteystiedot

Mauno Saari




mauno.saari@gmail.com

Blogin arkisto

Uusimmat kommentit

FACEBOOKIN PÄIVITYKSIÄSeppo Ruottu  14.10.2022 18.30
FACEBOOKIN PÄIVITYKSIÄMartti Issakainen  14.9.2022 19.02
FACEBOOKIN PÄIVITYKSIÄTeemu  13.9.2022 16.58
FACEBOOKIN PÄIVITYKSIÄYksi miljoonista kansalaisista, joiden mielipidettä ei edes kysytty  11.9.2022 20.49
FACEBOOKIN PÄIVITYKSIÄJK  11.9.2022 4.33

Uusimmat kirjoitukset

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:665455 kpl

Kriisiryhmä kansaa auttamaan

Keskiviikko 11.1.2023 klo 20.31 - Mauno Saari

Ennen Ylen alkuillan uutisia ukrainalainen sotilas esiintyy meille. Hän jatkaa siitä, mihin Halla-aho jäi; venäläiset pitää tappaa, koska jos ei tapeta, ne hyökkäävät taas. Kuinka suuri osa kansalaisista nielaisi tämän väkevän viestin? Tuohon aikaan ruutujen äärellä on kaiken ikäisiä, myös lapsia ja nuoria.

Aivopesu on tauotonta, sen tulokset ulottuvat ikäpolvien yli. Saattaa olla niin, että valtaosa kansasta on Ylen, Mtv:n ja kotimaisen lehdistön varassa. Ne joilla ei ole välineitä, kykyä tai halua etsiä tietoa verkosta, ovat raskaan propagandajyrän alla.

Samalla kun Helsingin Sanomat näyttää ainakin yhtenä päivänä (11.1.22) hiukan maltillistavan linjaansa, Yle panee pahintaan. Se on tuotantoketjun päässä: USA-CIA-Nato-Hybridikeskus-UPI-Mediapooli-Yle, ja Ylessä haukkapari, hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen ja päätoimittaja Jouko Jokinen.

SalaliIttoteoria? Ei. Ketjun alkupään intressit tiedetään. Suomi halutaan Naton etulinjaksi Venäjää vastaan. CIA tekee täällä kuten kaikkialla muualla likaisen työn. Hybridikeskus Helsingissä on sen aluekonttori, ja "tutkimuslaitos" UPI sen altis palvelija.

CIA hyörii Helsingissä – sitä kukaan ei tunnusta, mutta kaikki tietävät. Vallankaappauksia ja murhia tehtailevan konttorin jäljet ovat tunnistettavissa. Menetelmät ovat kaikkialla pääpiirteiltään samat. Sovellukset poikkeavat toisistaan eri kulttuurien ja tilanteiden vaatimalla tavalla. Suomessa tehtävä on helpohko, koska putkinäköinen eliitti on jo valmiiksi venäjävastainen, ja koska median valtaaminen vuonna 2014 onnistui suomalaisten poliittisten sutenöörien avulla.

En osaa sanoa, voiko tilanne vielä pahentua, ellei tauoton jankutus venäläisten raakuudesta, murhanhimosta ja valloitushalusta lopulta johda fyysiseen väkivaltaan eri mieltä olevia ja Suomen venäjänkielisiä kohtaan.

En ole juristi, mutta osaan lukea – perustuslakiakin. Minusta on selvää, että Halla-ahon pitäisi olla nyt tutkinnan kohteena. Milloin oikeuasiamies tai valtakunnansyyttäjä aikovat ruveta töihin? Näemme, että poliitikkojen laumakäytös on vellihousujen nyökyttelyä, pientä harmittelua Halla-ahon sanavalinnoista. Vihaamaan ja tappamaan pitää usuttaa, mutta vähän hillitymmin, kiitos!

Minusta tuntuu, että äänestän Ano Turtiaista, en hänen viisautensa tai poliittisen linjansa vuoksi vaan pelkästään siksi, että hän näyttää olevan ainoa kansanedustaja, joka seisoo jarrun päällä junan syöksyessä kohti seinää.

Politiikan kone on rikki, media moraalisesti romuna. Kansa tarvitsisi psykiatrista hoitoa. Kun kirkko poltettiin, kukaan ei kuollut, mutta kriisiryhmä kutsuttiin paikalle auttamaan ahdistuneita ihmisiä. Mistä löydetään nyt auttajat ja terapeutit kokonaiselle kansanosalle, joka on saatettu hämmennyksen ja pelkojen valtaan?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjäviha, media, Yhdysvallat, Mediapooli

KIRJE UKRAINALAISELTA NAISELTA

Maanantai 14.11.2022 klo 15.25 - Mauno Saari

KIRJE UKRAINALAISELTA NAISELTA

02.10.22

Julkaisen ukrainalaiselta naiselta tänään saamani kirjeen, en siksi että siinä kehutaan minun kirjoituksiani, vaan koska se valaisee Ukrainaa toisella tavalla kuin meidän mediamme.

Kirje on alla sellaisenaan, vain kirjoittajanja hänen nykyisen opiskelupaikkansa nimet olen poistanut.

***

Hei!

Haluaisin kiittää sinua kirjoituksistasi! Löysin blogiasi sattumalta, ja sen lukeminen oli melkein lääkinnällistä.

Kiitän, että kirjoitat Ukrainan sisällissodasta ja meidän venäläisväestön syrjinnästä. Olen kauhistuneena seurannut, mihin kotimaani oli menossa viimeisten 9 vuoden aikana. Länsimedian tekopyhyys, kun Maidania ihailtiin ja Venäläisen kevään mielenosoituksia tuskin mainittiin, jo tuolloin alkuvaiheessa tuntui pahalta. Nyt olen miltei pettynyt tähän "sivistyneeseen" ensimmäiseen maailmaan. Sinun kirjoitukset ylettävät sydämeeni niin synkkänä hetkenä.

Olen venäläistaustainen Ukrainan kansalainen ja muutin Suomeen melkein 10 vuotta sitten. Olen syntynyt eteläisessä Neuvosto-Ukrainassa, venäläisessä kaupungissa Nikolajev (tai kun ukrainalaiset sitä nykyään kutsuvat - Mykolaiv). Kävin ukrainalaisessa koulussa, lukio oli toisin venäjänkielinen.

Odessan yliopistossa (luin lääkäriksi) opinnot olivat pääosin venäjäksi, mutta viralliset dokumentit sekä monisteet ym. ukrainaksi. Ongelmaa siinä ei koskaan kenellekään ollut vielä vuonna 2012. Opinnot kuitenkin olen jättänyt kesken. Yliopiston valtava korruptio ja hämärä, epävarma tulevaisuus nuorena lääkärinä, jonka virallinen palkka tulisi olemaan alle 200 euroa kuussa, pakottivat etsimään parempaa paikkaa maailmasta.

Lapsuudesta muistan köyhyyttä ja nälkää, sillä perheeni säästöt hävisivät Neuvostoliiton hajotessa. Ukraina itsenäistyi, kaupungin suuria teollisuuksia (mm. kolme isoa telakkaa, joissa kaikki NL:n sekä Venäjän sotalaivat rakennettu) suljettiin, ihmiset heitettiin ulos tai laitettiin palkattomalle lomalle.

Elämä muuttui dramaattisesti minun vanhempien sukupolvelle, oli kaikki aloitettava uudestaan maassa, jota hallitsi kaaos, vasta ilmestyneet tulevat oligarkit sekä järjestetty rikollisuus. Rankkaa siis meillä ollut, eikä tähän asti tavallisten kansalaisten elämässä tuskin mitään muuttunut. Parempaa on ollut 2002-2013 vuosina, mutta sitten elintaso taas romahti järkyttävästi. 1990-luvulla maan väkiluku oli 52 miljoonaa asukasta. Ennen tämän vuoden helmikuutta oli noin 38 miljoona, mukaan lukien Donbassin tasavallat sekä Krim. Minua nauratti kun kuulin, että Ukraina on vapaa liberaalidemokratia. Nyt enemmän itkettää. Ukrainaan verrattuna Venäjä on paljon vapaampaa ja liberaalimpaa, vaikka kuinka hassulta tämä kuulostaisi.

Olen jossain määrin seurannut miten Suomessa uutisoidaan Ukrainan tapahtumia, mutta en enää jaksa. Tuntuu, että länsimediat, ja varsinkin Suomen valtamediat ovat nyt ukrainisoituneet kovaa vauhtia. Juuri samaa meininkiä on Ukrainassa ollut maidanin aikana ja sen jälkeen. Goebbels-tyypistä retoriikka on vallannut Ukrainassa vuosia. Nyt se saapui Suomeen, ja tämä pelottaa.

Blogissassi on loistava kirjoitus nimeltään "Luonnos yleispäteväksi pääkirjoitukseksi", olen jättänyt sen alle kommentin nimimerkillä "Ukrainasta lähtenyt". Olet siis kuvaillut juuri Ukrainan tapahtumia viimeisten vuosien aikana. Kun näen, että samaa anti-Venäjä taktiikkaa mahdollisesti käytetään Suomessakin, minua pelottaa. Tunnen voimakasta déjà vu - tunnetta, ja pelkään että uusi rakas kotimaani Suomi astuu varalliselle tielle.

Anteeksi, mikäli kirjoitukseni tuntuu sekavalta tai olen kirjoittanut liikaa.
Blogisi lukeminen on suuri lohdutus. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja kiitän vielä kerran.

(Nimi)

P.S. Tänä vuonna pääsin opiskelemaan lääketiedettä (suomalaiseen) yliopistoon. Rehtorin opiskeluvuoden avajaispuhe alkoi sanoilla "Venäjän brutaali hyökkäyssota Ukrainassa". Enempää en kuunnellut.

P.P.S. Minun luona tällä hetkellä asuva serkkuni, joka pakeni sotaa, kysyi äskettäin: "Miksi EU ja muut eivät asettaneet pakotteita Ukrainalle kun se meni sotimaan omia kansalaisia vastaan? Miksi Ukrainaa ei ole pakotettu Minskin rauhan sopimusta noudattamaan? Miksi vain Venäjää meidän kohtalo on kiinnostanut?"
En ole löytänyt vastausta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukrainan sota, Maidan, venäjäviha

Journalismista totuusjournalismiin

Maanantai 26.9.2022 klo 15.19 - Mauno Saari

(Tiivistetty ja täydennetty versio luennosta Pohjanrannan Ukraina-seminaarin luennosta.)

Journalismin ja median muutos on ollut viime vuosina raju. Sitä voi näkökulmasta riippuen kutsua vallankumoukseksi tai vallankaappaukseksi. Perinteinen journalismi katosi, tilalle tuli totuusjournalismi, yksipuolinen, yksimielinen, yhtä totuutta julistava media. Sen vaikutukset ns. kansan mielipiteisiin ja mielialoihin ovat valtavia, koska vastavoimaa ei ole.

Kun kuka tahansa meistä on tottunut vaikkapa 30 - 50 vuotta muodostamaan käsityksensä maailmasta median kautta, luottamaan että uutiset ovat ainakin suunnilleen totta, tuosta uskosta on vaikea luopua nopeasti. Sen vuoksi propaganda toimi ja toimii niin hyvin, vaikka uutiset muuttuivat hyvin yksipuolisiksi.

Media ryhtyi yhtäkkiä julistamaan, että Venäjä uhkaa, maa on vaarassa, turvallisuustilanne on muuttunut ja että Nato pelastaa meidät. Kun presidentti ja pääministeri kertovat samaa, mediaansa uskoneet tulivat perässä.

Perässä tulivat myös kansanedustajat, jotka huomasivat, että liittyminen Venäjä-vihaajien kuoroon on ainut tapa menestyä seuraavissa vaaleissa.

Hämmentävää tässä on se, että ennen Venäjän hyökkäystä ja sen jälkeenkin sanottiin virallisesti, ettei Suomeen kohdistu sotilaallista uhkaa, ei ainakaan välitöntä. Samalla kuitenkin Nato-hakemuksen tekemistä perusteltiin turvallisuustilanteen muuttumisella.

Venäjän invaasio Ukrainaan tuli kuin taivaan lahjana Nato-jäsenyyden ajajille. Se oli ilmiselvä tekosyy, mutta median uhkakuvat peittivät sen valheellisuuden.

***

Yhden päivän, 16.09.2022, lehdistökatsaus:

HS-pääkirjoitus: "...Putinin kanssa jatkettiin yhteydenpitoa, vaikka hänen tiedettiin tilaavan vastustajiensa salamurhia..."

"...Putin on osoittautunut hyvin vaaralliseksi – ja juuri siksi, ettei hän käyttäydy kuin vesikauhuinen koira vaan kykenee toimimaan suunnitelmallisesti ja kavalasti..."

"...Ukraina puolustaa sodassa vapauttaan ja samalla Eurooppaa, Sitä on helppo pitää samana asiana kuin demokratian puolustaminen... Ennen sotaa Ukraina listattiin Freedom Housen demokratiaindeksissä "osittain vapaaksi" eli selvästi Venäjää paremmaksi, mutta samalle tasolle El Salvadorin ja Burkina Fason kanssa..."

Jarmo Huhtanen kertoo samassa lehdessä Suomen aseviennistä Ukrainaan, ja toteaa: "Joskus pitää jättää kertomatta, joskus pitää harhauttaa, joskus jopa valehdella."

Huhtanen tarkoitti tapaa, jolla puolustusvoimat tiedotti aseviennistä, mutta yhtä hyvin tuo virke kuvaa Helsingin Sanomien Ukraina-uutisointia.

SYVÄ HILJAISUUS

Suomessa on vuosia vaadittu laajaa ja syvällistä keskustelua Nato-jäsenyydestä, sen eduista ja haitoista. Sitä ei koskaan käyty. On nähty runsaasti jäsenyyttä puolustavia puheenvuoroja, mutta vain pintaraapaisuja haitoista. Se on hämmästyttävää sananvapauttaan ylistävässä maassa, kun kyseessä on itsenäisen Suomen tärkein ratkaisu lähes 80 vuoteen.

Olisi luullut keskustelun alkavan jo vuonna 2014, kun Suomi valmisteli isäntämaasopimusta Naton kanssa. Silloin oli käsillä nykyisen toimittajapolven suurin ja kiehtovin aihe. Havaintojeni mukaan vain yksi sanomalehti, Keskisuomalainen, julkaisi sopimuksesta jutun keväällä 2014. Missä nukkuivat valtavirtamedian tutkivat journalistit, ja miksi?

Suomi oli tekemässä ulko- ja turvallisuuspoliittista täyskäännöstä. Sotilaallisesti liittoutumattomaton, aikaisemmin puolueeton, Paasikiven-Kekkosen linjaa noudattanut maa oli allekirjoittamassa laajaa sopimusta USA-johtoisen sotilasliiton kanssa, eikä juuri ketään kiinnostanut!

Keskisuomalaisen juttu aiheutti eduskunnassa lyhyen, voi sanoa olemattoman keskustelun. Se päättyi ulkoministeri Erkki Tuomiojan puheenvuoroon. Hän lupasi ponnekkaasti, että jos asiassa tapahtuu jotain, eduskunta pidetään ajan tasalla.

Ei pidetty. Presidentin johtama TP-Utva (Ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta) teki päätöksen historiallisen sopimuksen allekirjoittamisesta – eduskunnan kesäloman aikana.

Ei syntynyt uutisvyöryä, kuten olisi normaalin median aikana tapahtunut. Monimutkainen sopimus oli luettavissa vain englanninkielisenä, jos osasi etsiä sen Internetistä. Parlamenttimme lomalaisia juttu ei näyttänyt hetkauttavan, ja sen kääntäminen suomenkielelle kesti puoli vuotta.

Toki aktiivisten kansalaisten toimesta epävirallinen käännös saatiin aikaan nopeammin. Sitä kommentoi entinen ulkoministeri Keijo Korhonen Kanava-lehdessä sanoen sitä häpeälliseksi ja maan itsenäisyyden rippeittenkin menettämiseksi. Mutta siinä suunnilleen kaikki.

Miksi hiljaisuus? Minulla on selitys, joka tulkitaan salaliittoteoriaksi, mutta ei sellainen ole. Mielestäni media ei nostanut asiasta sensaatiota tai skandaalia, koska hiljaisuudesta oli sovittu. Samoihin aikoihin oli nimittäin aloittanut toimintansa Mediapooli, valtion huoltovarmuuskeskuksen organisaation lisätty elin ja sen "sisältöryhmä".

JYRKKÄ MUUTOS

Median jyrkkä muutos on nähtävissä parin esimerkin avulla.

Kiovan Maidanin aukion tapahtumia kutsutaan nykymediassa kansannousuksi eikä USA/CIA:n masinoimaksi aseelliseksi vallankaappaukseksi, joka se oli. Pian kaappauksen jälkeen tapahtumien taustasta kerrottiin kyllä totuudenmukaisesti.

IL282.png


Iltalehti uutisoi 5.3.2014 kuten kunnon journalismi edellyttää: "Salainen puhelu vuoti nettiin – kuka palkkasi Kiovan tarkka-ampujat?"

Juttu kertoi Viron tuolloisen ulkoministeri Urmas Paetin ja Eu:n ulkoministeri Catherine Ashtonin puhelusta:

"Meillä on yhä vahvempi käsitys siitä, että tarkka-ampujat oli palkannut Janukovitsin sijasta joku Ukrainan uudesta hallinnosta, Paet sanoo puhelussa.

– Käsiala oli samaa ja luodit olivat samanlaisia. On erittäin huolestuttavaa, että uusi hallitus ei tutki, mitä todella tapahtui, Paet kertoo Olga-nimisen lääkärin sanoneen.

Ulkoministeriö kertoo Paetin ja Ashtonin keskustelleen puhelimessa Paetin palattua yksipäiväiseltä Kiovan-matkaltaan. Paet vieraili Ukrainassa 25. helmikuuta."

Iltalehden juttu paljastaa enemmänkin. Se kertoo skandaalista, siitä miten poliitikko pahoittelee salaiseksi tarkoitetun kuolemanpelin paljastumista:

"– On erittäin valitettavaa, että puheluita kaapataan. Puhelun vuotaminen ei ole sattumaa, Paet sanoo ulkoministeriön sivuilla."

Russia Today -sivuston saamien tietojen mukaan tiedoston oli vuotanut internetiin Ukrainan salainen palvelu, jonka väitetään olevan yhä uskollinen syrjäytetylle Viktor Janukovitsille."

Iltalehden juttua täydensi israelilainen Haaretz-lehti, jonka mukaan ampujia johti asejoukko nimeltään "Blue helmets of Maidan". Se koostui 40 miehestä ja naisesta, joita johti Delta-niminen Israelin armeijan veteraani. Hän oli kouluttautunut Maidan kaltaisiin tapahtumiin Israelin Shuálei Shimson pataljoonassa, joka kuului Givati -prikaatiin. Israelin sotilaita oli tarkka-ampujien joukossa yhteensä kuusi.

Iltalehden uutinen perustui ulkopuolisiin lähteisiin. Silti se oli journalismia, sellaista journalismia jota enää ei ole näkyvissä.

Iltasanoma.png

Lisää hyvää journalismia vuodelta 2014: Toukokuun 4. päivänä Ilta-Sanomat julkaisi dramaattisen jutun ammattiyhdistysten talon murhapoltosta Odessassa. Natsit sytyttivät tulipalon ja estivät "torakoiksi"kutsumiensa uhrien, ukrainalaisten, ulospääsyn liekkien keskeltä.

Polttomurhassa raportoitiin kuolleen 52 ihmistä. Ansiokkaan reportaasin kirjoitti toimittaja Arja Paananen, joka pian tuon jälkeen muuttui ÌS:n johtavaksi Venäjän solvaajaksi.

Pian Suomen mediassa tapahtui mullistus. Totuusjournalismi marssi esiin.

MEDIAPOOLI

Tunnustan hitauteni. Huomasin mainitsemani Mediapoolin ja sen merkityksen aika myöhään. Kirjoitin siitä 7.3.2019 otsikolla "Kysymyksiä Suomen vapaalle medialle":

"Ilman vapaata, politiikasta ja talousmahdeista riippumatonta mediaa demokratia ei voi elää. Sanan ja mielipiteen vapaus on toimivan yhteiskunnan elinehto, enemmän kuin pelkkä henkireikä.

Mitä tapahtuu demokraattiselle, vapaiden ihmisten vapaasti hengittävälle yhteiskunnalle, jos esimerkiksi valtio ohjaa tiedonvälitystä? Oireet saattavat ensin olla lieviä; henkinen ilmasto alkaa tuntua tukahduttavalta, soraäänet vähenevät, toisinajattelijat leimautuvat häiriköiksi, trolleiksi, väärämielisiksi.

Suomeen on vuonna 2015, Sipilän hallituksen aikana, muodostettu Mediapooli, eräänlainen vaarattomalta kuulostava kerho tai klubi, jonka jäseniksi on liittynyt käytännössä koko tiedotusvälineistömme – lehdistö, Yle, Mtv, tärkeimmät kirjankustantajat."

On syytä tarkastella Mediapoolia lähemmin, sillä erityisesti Ukrainan sodan alla ja sen kestäessä median ja poliittisen johdon linjaukset ovat hämmästyttävällä tavalla päällekkäiset ja samat.

Kun kerroin poolista, siis 3,5 vuotta sitten blogissani, syntyi rektio, väitettiin paljastusta fantasiaksi ja paikkansa pitämättömäksi propagandaksi. Piti siis tutkia lisää.

Mediapooli on valtion Huoltovarmuuskeskuksen yhteydessä tai alaisuudessa toimiva orgaani, johon kuuluu siis käytännössä koko maan media. Pooli itse määrittelee tehtäväkseen "median toiminnan turvaamiseksi tarvittavan varautumistoiminnan kehittämisen ja ylläpitämisen". Sekavan määritelmän takaa löytyy ajatus Venäjän uhkasta ja sen torjumisesta.

Mediapooli "seuraa myös informaatiovaikuttamista ja sosiaalisen median ilmiöitä", poolin kotisivut kertoivat. Sivuilta löytyi poolin puheenjohtajan haastattelu, jossa hän avoimesti sanoi, että toiminnan taustalla on Krimin siirtäminen Venäjän hallintaan.

Poolin tehtävä on torjua mm. Nato-vastaisuutta. Tulkinta ei ole minun. Se oli luettavissa Huoltovarmuuskeskuksen / Mediapoolin nettisivuilta.

Poolilla on monenlaisia työmuotoja. Yksi niistä on "sisältöryhmä". Sen toimintaa poolin puheenjohtaja sanoo aktiiviseksi. Puheenjohtaja, Otava-konsernin tj Alexander Lindholm sanoi tuolloin poolin sivuilla: "erityisen tärkeä on sisältöryhmä, jossa medioiden päätoimittajat tekevät yhteistyötä".

Tällainen toiminta on upouutta suomalaisessa mediassa, tietysti poikkeuksena sotasensuurin ajat, mutta myös kansainvälisesti. Niin pooli itsekin sanoo todetessaan kotisivuillaan, että tällainen yhteistyö viranomaisten kanssa on "kansainvälisesti ainutlaatuinen". Valtiolla on Huoltovarmuuskeskuksen kautta tarkkailijan, linjaajan ja kontrolloijan asema koko Suomen mediakentässä!

KADONNUT AINEISTO

Mediapoolin nettisivuilla oli siis melko avoin kuvaus poolin toiminnasta. Mutta kun blogini tuli julki, tuo aineisto katosi. Pooli harjoitti siis itsesensuuria ja poisti puheenjohtajansa jutun.

Sensorit eivät kuitenkaan voineet mitään sille, että Lindholm oli antanut haastattelun myös Ruotuväki-lehdelle joulukuussa 2018:

"Poolissa on muun muassa sisältöryhmä ja hallitus, ja kaikki tekevät omaa työtään tavoitteiden eteen. Tämän lisäksi tehdään vaikuttamistyötä, kuuntelemista, koulutusta ja seurataan ylipäätään, mitä maailmassa tapahtuu."

Samassa haastattelussa puheenjohtaja Lindholm totesi, että poolin "hallituksen kokouksissa käsitellään muun muassa informaatiovaikuttamista ja sosiaalisen median ilmiöitä".

Mitä mahtaa olla Mediapoolin "vaikuttamistyö"? Entäpä "kuuntelu"? Mihin ja keihin halutaan vaikuttaa, keitä ja miksi kuunnella? Poolin sivustoilta kadonneen aineiston perusteella "vaikuttamistyö" on ainakin Nato-kritiikin hillitsemistä. Millä tavoin, sitä saattaa vain arvuutella.

Tämän keskellä me elämme. Valtionhallinto on mukana koko Suomen median kattavassa poolissa, ja selvää on, että pooliin kohdistuvat epäluulot ja kysymykset tullaan leimaamaan valeuutisiksi, vääristelyksi, turhiksi salaliittoteorioiksi, vainoharhaisuudeksi.

Kun Mediapooli näyttää sensuroivan omaa aineistoaan, minun kysymykseni ja epäilykseni eivät poistu vaan lisääntyvät. Jos valtio edes osittain kontrolloi mediaa, meidän vapaa lehdistömme on luiskahtanut outoon suuntaan.

Sisältöryhmän "vaikuttamistyö" ja "kuunteleminen" on hieman muuta kuin puheenjohtaja Lindholmin maininta siitä, että on varauduttava sähkökatkoksiin.

PUUTTUVAT JUTUT

Mediapoolin vaikutusta lehtien, tv:n ja radion juttuihin ei pidä liioitella. Aika pahasti keskittyneen median linjaukset toteutuvat jo siinä, että niiden omistajat ovat valinneet kaikkiin ns. valtamedioihin Nato-jäsenyyttä kannattavat päätoimittajat.

Tässä tilanteessa vanhan ja vanhanaikaisen journalistin on esitettävä joitakin kysymyksiä. Itse asiassa esitin niitä jo 3,5 vuotta sitten:

– Miksi en ole voinut lukea, katsoa tai kuunnella ainuttakaan juttua siitä, ketkä, koska, missä ja miksi tekivät päätöksen siitä, että Suomen puolustusvoimien komentaja allekirjoittaa isäntämaasopimuksen Naton kanssa? Miksi juuri hän eikä esimerkiksi vieressä ollut tasavallan presidentti?'

– Miksi en ole nähnyt ensimmäistäkään perusteellista juttua siitä, mitä isäntämaasopimus todella sisältää? Eikö aihe ole muka tarpeeksi kiinnostava, ei kyllin tärkeä – kysymyshän on ehkä vain Suomen alistamisesta sotaliitolle, ehkä vain itsenäisyytemme menetyksestä. Eihän se ole mitään Matti Nykäsen hautajaisiin verrattuna.

– Entä missä ovat jutut siitä, miksi tuota sopimusta ei viety Suomen eduskunnan käsittelyyn vaan uitettiin voimaan sen merkitystä joka käänteessä vähätellen?

Entä missä ovat jutut siitä, kuka/ketkä, missä, milloin ja miksi tekivät päätöksen Naton hybridikeskuksen sijoittumisesta Helsinkiin?

– Missä ovat jutut siitä, mitä tuo keskus oikein tekee, ja miksi sille on myönnetty juridinen koskemattomuus niin, että korkeimmallakaan viranomaisellamme ei ole oikeutta tutkia tai puuttua sen toimintaan?

– Entä jutut Mediapoolin sisältöryhmän tarkoitusperistä? Miksi kukaan ei kysy, mitä tämä kansalaisten psykoosiin ja epävarmuuteen johtava viime aikojen juttutulva oikein merkitsee?

Ja ennen kaikkea: Missä ovat jutut siitä, miten Kiovan hallinto on kohdellut itä-ukrainalaisia jo kahdeksan vuotta jatkuneen sisällissodan aikana. Minulle on turha väittää, etteikö media yhtä lailla kuin poliittinen johto ole tiennyt tuhansista ja tuhansista tapetuista ja Donbasin väestön sorrosta, lähes kaikkien kansalaisten perusoikeuksien lopettamisesta.

Poolin merkitystä vähätellään tai se kiistetään. Oliko sitten Ilta-Sanomien pääkirjoitus lipsahdus? Siinä sanottiin, että Venäjän tiedottaminen on "valtiollisen puppugeneraattorin" ja "trollitehtaiden" tuottamaa valeuutisointia. Niinpä "Suomen kannattaisi tehostaa valmiiksi tuotetun vastamateriaalin levitystä", ja että "apua tähän voisi "löytyä vaikkapa Mediapoolista".

HYSTERIA

Kolme ja puoli vuotta sitten kirjoitin, siis silloin, kun suomalaisten selvä enemmistö vielä vastustivat Natoa:

"Pelkoon ja epävarmuuteen ajettu kansa on helposti manipuloitavissa mihin tahansa uskoon, luuloon ja tekoihin.

Pelon ja epävarmuuden lietsonnalla voidaan ohjata mielipiteitä. Jos meidät suomalaiset, joiden selkeä enemmistö vastustaa sotaliiton jäsenyyttä, saadaan pelon horkkaan, on Mediapoolilla toivoa, että jonain päivänä me polvistumme ja suorastaan pyydämme, että täällä jo tukevasti isännöivä Nato ottaisi meidät lopullisesti huomaansa."

En ikinä olisi uskonut eläväni tällaisessa Suomessa.

Kun Vladimir Putin ja Donald Trump saapuivat Helsinkiin, kadunvarret oli tapetoitu uljailla julisteilla: "Tervetuloa vapaa lehdistön maahan".

Siis maahan, johon on laskeutunut yksiääninen hiljaisuus, sanomaton sensuuri. Maahan jossa kritisoidaan ankarasti sellaisia maita, joissa media on valtion ohjauksessa.

Suomi arvostelee jyrkästi muita maita sananvapauden rajoittamisesta, ja rajoittaa sitä jyrkästi itse. Oikeasti vastuullinen journalismi on kadonnut oudosti samaan aikaan, kun sitä iskulausein julistetaan.

Lohtu on ehkä se, että median luopuminen periaatteistaan ei ole vain suomalainen ilmiö. Se koskee koko läntistä mediaa. Sveitsiläinen asiantuntija Jacques Baud on äskettäin antamassaan haastattelussa sanonut jyrkästi, että muiden muassa ranskankielinen media on toiminnallaan tehnyt Ukrainan sodan rauhanneuvottelut mahdottomaksi, koska se promovoi venäjävihaa ja antaa Ukrainan sodasta yksipuolisen ja täysin harhaanjohtavan karikatyyrimaisen kuvan.

Venäjäviha roihuaa, Ranskassakin. Pankkitilejä on suljettu ihmisiltä, joilla on venäläinen nimi. Somessa Ukrainaa ja lännen toimintaa kritisoivia päivityksiä estetään. Baudin mielestä Venäjän vihaaminen on saanut absurdeja piirteitä, kun esimerkiksi venäläiset urheilijat, jopa paraurheilijat, suljetaan kilpailuista kollektiivisesti, jopa venäläiset kissat ja puut blokataan alan näyttelyistä ja taideteosten Venäjään viittaavia nimiä muutellaan.

Amerikkalainen kommentaattori Noam Chomsky on kiteyttänyt tilanteen: "Hysteria ei ole koskaan ollut tällä tasolla, ei edes 2. maailmansodan aikana."

SANKARIT JA ROISTOT

Suomen ns. valtamedia uutisoi Ukrainan sodasta niin kuin se, siis media, olisi Kiovan hallinnon jatke. Aivan ylivoimainen enemmistö uutisista perustuu Ukrainan lähteisiin. Käytetyin lähde on presidentti Zelenskyi, joka esiintyy sanomalehtien lisäksi lähes päivittäin videostriiminä tv-uutisissa.

Zelenskyi on saanut läntisessä mediassa ainutlaatuisen sankarin osan. Hän on pitänyt videopuheita kaikilla mahdollisilla foorumeilla YK:sta ja eri maiden parlamenteista lähtien.

Suomenkin eduskunta osoitti hänelle suosiotaan seisaalleen nousten. Kun saksalainen Die Welt-lehti kertoi presidenttiin kohdistuvista pahoista korruptioepäilyistä, se ei ole himmentänyt Zelenskyin arvoaan Suomen mediassa.

Ei vaikka ns. Pandoran papereissa paljastui, että Zelenskyi oli mukana salaisessa veroparatiisiyhtiöiden ketjussa ja että sankari on siirrellyt huomattavaa omaisuuttaan sopiviin paikkoihin.

Medialla, ja toimittajilla vapaus valita käyttämänsä lähteet. Mutta muitakin keinoja on työkalupakissa.

Uutisjuttu voi olla totuudenmukainen ja silti propagandaa. Näin tapahtuu nyt, kun Ukrainan sotaa koskeviin sinänsä asiallisiin teksteihin on lisätty säännönmukaisesti ylimääräisiä adjektiiveja ja epiteettejä, jotka ikään kuin salakuljettavat uutiseen "oikean mielipiteen".

Mediassa Zelenskyi on rohkea sankari, päättäväinen kansanjohtaja, koko Euroopan vapauden ja demokratian puolesta eturintamassa taisteleva suuri valtiomies.
Sen sijaan Vladimir Putin on piru, perkele, raakalainen, lapsia tappava roisto, barbaari, valehteleva hirmuhallitsija, kansaansa kiduttava hirviö.

Ukraina on esikuva, koko läntisen maailman ja demokratia puolesta uhrautuva, ihailtavan urhea ja kaiken tuen ansaitseva valtio.

Venäjä on takapajula, koko maailman, Euroopan ja Suomen turvallisuutta uhkaava verinen karhu. Venäläiset sotilaat kiduttavat, tappavat ja raiskaavat siviilejä, tuhoavat lastentarhoja, jouluja ja sairaaloita, kun taas Ukrainan armeija pelastaa sodan uhreja raunioista.

Ukrainan sota on "raakalaisnainen ja barbaarinen hyökkäyssota". Ukrainan armeijan touhut ovat systemaattisesti "urheita", taistelutahto sankarillista eikä se tulita siviilikohteita. Venäjän sotilaat ovat "surkeita", sodan johto "karmeaa", aseet vanhaa romua, joukkojen moraali nollassa.

TOTUUSJOURNALISTIT

Viime vuosina on noussut esiin uusi ilmiö: sanomalehden uutisen viereen taitetaan kolumni, jossa kerrotaan, miten juttu pitää tulkita. Journalismin hyvinä aikoina lehtien kolumnistit olivat kokeneita ja arvostettuja ammattilaisia. Nyt kesätoimittajallakin on lehdissä oma palsta, kuvalla varustettu totuuskolumni.

Äskettäin ilmestyneessä kirjassaan "Journalismin kuolema – mitä medialle oikein tapahtui" toimittaja Katleena Kortesuo kertoo uudesta toimittajapolvesta, joka on hylännyt objektiivisen journalismin periaatteet. Tämän koulukunnan mielestä on oikein, että toimittajalla on agenda, jolle uskollisena hän kertoo, miten asiat oikeasti ovat – hänen oman narratiivinsa mukaisesti.

Sanomalehti voi ajaa asiaansa muuallakin kuin pääkirjoitussivuilla, vaikka toisin koko ajan vakuutetaan. Ilmaiseva esimerkki ovelasta journalistiikasta oli viime talvena HS:n juttusarja "Täydentyvä taulukko".

Lehti halusi ilmiselvästi vaikuttaa kansanedustajiin, saada varmistetuksi eduskunnan äänestyksen tulos. Idea mainio. Jutuissa kerrottiin päivittäin, ketkä kansanedustajista ovat kunakin päivänä ilmaisseet kantansa Nato-jäsenyyteen. Kysymys oli tietysti lukijoiden palvelusta, ei suinkaan kansanedustajien indoktrinoinnista tai painostuksesta?

Maailmankuulu australialainen journalisti John Pilger antaa hyvän neuvon näiden aikojen viestinnän seuraajille: "Älä usko mihinkään, mitä media kertoo."

Jos haluaa kuvata Suomen lehdistön tilaa juuri nyt, lehtien yhteiseksi, synergiaa edistäväksi nimeksi voisi antaa "Sotahuuto". Valitettavasti nimi on jo varattu.

Median ilmapiiri on nyt raikas ja reipas! Hienolta täytyy tuntua, kun toimittajat voivat huudahdella Ilta-Sanomien Timo Haapalan tavoin, että Venäjä on roistovaltio, jonka brutaalia ja raakalaismaista hyökkäystä johtaa mielenvikainen sotarikollinen.

Enää ei kummastella, kun HS:n pääkirjoitus uhoaa: "Venäjä on lyötävä polvilleen... ja että "Venäjä on suistettava kuiluun."

Urho Kekkonen kävi aikanaan sanomalehtien kimppuun kritisoimalla niitä "neulanpistopolitiikasta", kun lehdissä esiintyi jotain kielteistä Neuvostoliitosta. Miten hän olisi suhtautunut nykyisiin neuloihin ja pistoihin? Sauli Niinistö tuntuu hyväksyvän ne.

OIKEAA TIETOA?

Arvossa pidetty tutkimuslaitos OSCE (Organization for Security and co-operation) todistaa joidenkin muiden läntisten tahojen tavoin faktojen avulla, että Ukraina oli USA:n massiivisella tuella keskittänyt huomattavan osan asevoimistaan Donbasin rajalle ja aloitti sieltä tykkitulen jo 17.2.2022 kiihdyttäen sitä seuraavina päivinä. Venäjän invaasio alkoi 24.2.2022.

Suomen poliittinen johto puhuu koko ajan "Venäjän hyökkäyssodasta" ja korostaa päivästä toiseen absoluuttisena totuutena, että Venäjä aloitti sodan. OSCE:n tai muiden tahojen, kuten ruotsalaisen rauhantutkijan, professori Olav Tunanderin vakuuttavia näyttöjä USA:n kouluttaman ja tukeman Ukrainan armeijan offensiivista ei ole kirjoitettu riviäkään.

Uskooko joku, että media tai johtavat poliitikot ovat aivan pimennossa siitä, mitä on tapahtunut ja tapahtuu?

Mutta 3,5 vuotta sitten Mediapoolin puheenjohtaja kirjoitti poolin nettisivuilla: "Ylläpitääkseen uskottavuuttaan median pitää julkaista oikeaa ja tarkastettua tietoa ja laittaa kaikki selkeästi pöydälle."

Nythän kysymys kuuluu, että kenen pöydälle.

Varsinkin iltapäivälehdet ovat julkaisseet Ukrainaan ja Venäjään liittyen runsaasti huhuja ja luuloja. Niillä on taipumus muuttua totuudeksi.

Tyypillistä, että sodan aloittajasta tai energiakriisin syistä esitetään ensin valhe. Sitä toistetaan, kunnes se onkin totta. Ei enää sanota, että "jonkun mukaan" tai joku "väittää".

Kun Iltapäivälehti otsikoi "Onko Putin mielenvikainen", kysymyksen tarkoitus oli muuttua totuudeksi lukijan mielessä. Tällaista manipulaatiota ja indoktrinaatiota Suomen media on ollut ja on pullollaan.


RYHDY ILMIANTAJAKSI

Vuonna 2014 Yle esitti DocVentures -ohjelman, jossa toimittaja Riku Rantala kehotti katsojia ilmiantamaan Venäjän trolleja. Jos siis katsojalla oli tiedossaan vaikkapa naapurissa asuva trolli, hän voisi olla yhteyden ohjelman tekijöihin.

Olin pudota sohvalta huomatessani, että studiossa istui myös ulkoministeri Erkki Tuomioja reagoimatta mitenkään siihen, että Yle oli perustamassa omaa Stasi-järjestelmää, ilmiantajien verkostoa.

Ilmiantajia etsitään myös somessa. Facebookin sivustolla on palkki: "Ilmianna julkaisu". Sehän on hyvä, se tarkoittaa että laittomia viestejä julkaisevat käräytetään. Mutta tosiasiassa Facebookin menettely on johtanut siihen, kuten juuri Ranskassakin, että poliittisesti väärät viestit ja viestittelijät pimennetään.

Ja kunhan uusi laki maalittamisesta tulee voimaan, olemme siirtyneet ilmiantojen aikaan. Kun esimerkiksi minä julkaisen kriittisen mielipiteeni presidentistä, pääministeristä tai vaikkapa hallituksesta, voin joutua oikeuteen maalittamisesta, maksamaan sakkoja tai istumaan vuoden kiven sisällä.

Maalittamislain valmistelussa on korostettu joukkoa. Siis että maalittamisen tuntomerkit täyttyvät helpommin, jos samaan maaliin tähtää useampi kuin vain yksi henkilö. Kun minun Fb-postauksilla on joskus lähes tuhat peukuttajaa, linnatuomioni alkaa näyttää varmalta.

VIHAA TAI KUOLE

Miksi media on lähes yksimielisesti valinnut saman linjan kuin pääministeri, eli vihan lietsomisen Venäjää vastaan, paikoin jopa sotaa uhoavan tavan "uutisoida"?

Viha, pelko, väkivalta ja kateus ovat perinteiset ip-lehtien lööppijuttujen lähtökohta. Alkeelliset ja alhaiset tunteet ovat myyntikamaa. Sota ja veriset vaatteet toimivat aina myynnin edistäjänä.

Voi miettiä, miksi kaikissa valtamediaan lukeutuvissa uutisvälineissä on Suomen Nato-jäsenyyttä kannattava päätoimittaja. Yksinkertaisin selitys on se, että keskittyneen median omistajat ovat Naton kannalla. Yhtiöiden hallituksethan valitsevat päätoimittajat.

Erityinen kysymys on Yleisradio, jonka uutis- ja ajankohtaistoimituksen työ on silmiin pistävän Nato-hakuista ja vihamielistä Venäjää kohtaan. Yle on eduskunnan media, mutta eduskunta onkin samoilla linjoilla sen kanssa, nykyisin.

Kun tämä eduskunta valittiin, enemmistö suomalaisista vastusti Natoa, varmasti samoin myös enemmistö kansanedustajista. Me emme siis valinneet parlamenttia, joka veisi lähes yksimielisesti Suomen sotilasliittoon.

Se muuttui sellaiseksi suureksi osaksi koska lehdistö on toteuttanut monivuotisen kampanjan Venäjän uhasta ja Naton antamasta turvasta. Kun presidentti ja pääministeri omalla tahollaan julistivat Venäjän uhkaa ja pahuutta, ei tulevien vaalien menestystä ajattelevalle kansanedustajalle jäänyt juuri vaihtoehtoja.

Vihaa Venäjää tai kuole poliitikkona.

Media näyttää saavuttaneen tavoitteensa, ja enemmänkin. Maassa tuntuu vallitsevan Nato-hurmos ja venäjäraivo. Jos joku erehtyy ihmettelemään venäjävihaa tai jopa ymmärtämään Venäjää, reaktio on uskomaton ja kiihkeä, sanallisesti väkivaltainen ja täydellisen kuuro vastauksille.

Viha ja suoranainen sotauho on kiihtynyt aivan viime päivinä entisestään. Tuntuu, että raivon vallassa olijat kokevat samaa mieltä olvien tarjoamaa laumasuojaa.

HARVARDIN POJAT

Mistä tämä kaikki on lähtöisin?

USA ja Nato käyttävät suuria viestintätoimistoja luomaan haluttuja kampanjoita poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Esimerkiksi kaksi alan jättiläistä, RuderFinn ja Hill+Knowlton ovat viestintästrategioita ja niiden toteutuksia suunnittelevia yrityksiä. Putin sarvet päässä aikakauslehtien kannessa on vain pieni esimerkki niiden työstä. Jugoslavian sodan valtavat valhekampanjat antoivat USA/Natolle tekosyyn pommituksiin.

Minulla ei ole todisteita, mutta rohkenen väittää, että Ukrainan menestynyt infosota on amerikkalaisten ammattilaisten suunnittelema. Sen tiedän, että Venäjävastaisessa politiikassa USA on käyttänyt paria sataa pr-toimistoa.

Muitakin voimia on käytössä. "Harvardin pojat" oli lempinimi yliopistomiehille, jotka kehittelivät Neuvostoliiton kansallisen omaisuuden ryöstöä Jeltsinin aikana.

Vaikka poikien yksi jäsen, professori Jeffrey Sachs, onkin kääntänyt kelkkansa ja paljastanut USA:n hallinnon katalia aikeita Venäjän suhteen, tuo yliopisto on edelleen aktiivinen.

Vuonna 2015, Sipilän hallitus päätti, että noin 100 suomalaisen kouluttamisesta "infosotaan". Minä olen kirjoittanut väärin, että suomalaiset olisi lähetetty Harvardiin. Niin ei tietenkään kannattanut tehdä kustannussyistä. Harvardin pojat tuotiin Suomeen ja kouluttivat. Tulokset ovat kaikesta näkemästäni päätellen hyviä.

VIHASTA UHOON

Media ja johtavat poliitikot, kumpi vie, kumpi seuraa? Niinistö antoi omilla lausumillaan Venäjästä ja Putinista ikään kuin luvan kansalaisten vihapuheelle. Sanna Marinin historiaan jäävä lause: "Kaikki siteet Venäjään on katkaistava", oli jo Venäjäraivoon yllyttämistä.

Ministerit Kaikkonen ja Lintilä ovat vieneet projektia eteenpäin. Kaikkonen rehvasteli, että Ukrainaan on viety "tappavia" aseita. Lintilä taas sanoi eduskunnassa, että "Suomi on fyysisesti sodassa Venäjää vastaan Ukrainassa".

Liikuttava yksityiskohta median ja poliitikon yhteispelistä oli Ylen Ykkösaamun haastattelu, jossa Lintilältä ei kysytty tuosta lausunnosta. Asia oli tavan mukaan sovittu lämpiössä.

Viha on nopeasti leviävä tarttuva tauti. Se on myös ase. Kun väestö saadaan pelon avulla vihan valtaan, poliitikkojen on helppo viedä eteenpäin viha-aallon suuntaisia tavoitteitaan.

Vihan epidemiassa, tai oikeastaan jo läntistä maailmaa koskevassa pandemiassa, on se vaarallinen piirre, että sen pysäyttäminen on vaikeaa, joskus jopa mahdotonta. Vain sota on varma tapa purkaa viha loppuun saakka, eli suureen kärsimykseen asti.

Vihasta on edetty uhoon. Ilta-Sanomat 25.4.2022: "Näihin aseisiin Suomen puolustus nojaa... Suomella pullat uunissa vielä Ukrainaakin paremmin... Hornetit ja panssarihaupitsi Moukari antavat mahdollisuuden iskeä kovaa ja pitkälle..."

Kovaa ja pitkälle, ihanko Uralille saakka on mieli. Taas?

Seuraavaksi uutisoitiin asetoimituksista. "Kyllä niillä jälkeä tulee", iloitsi Niinistö. Se ei ole karvalakkiäijän uhoa kaljatuopin takaa vaan lausunto sen maan presidentiltä, jolla on ollut vuosikymmeniä hyvät ja vähintäänkin asialliset välit suurvaltanaapurinsa kanssa.

OUTO KYSELY

Ukrainan sota ja kiihdytetty Venäjällä pelottelu auttoivat tönäisemään Suomen Naton porstuaan. Presidentti perui halunsa järjestää kansanäänestys, koska mielipidekysely jo todisti hänen mukaansa, että kansa haluaa Naton.

Kyselyiden pätevyys ja legitimiteetti on kyseenalaistettu. Ylen tilaamaan tutkimukseen saattoi ilmoittautua jopa palkinnon toivossa jokainen, joka kuului kyselyn tehneet yhtiön vakinaiseen nettipaneeliin.

Muuan ystäväni yritti kaikin keinoin saada julki kyselytutkimuksen raakamateriaalin selvittääkseen, mihin lopputulos perustui. Hän ei onnistunut, materiaali salattiin erikoisin verukkein.

En ole nähnyt Suomen median repäiseviä otsikoita tästä asiasta.

SANANVAPAUS JA DEMOKRATIA

Media käy sotaa Ukrainan puolesta Venäjää vastaan. Aika moni kansalainen näyttää vaikkapa Fb:ssä kyselevän, tahtooko Suomen valtio myös oikeaa sotaa.

Sota tulee, jos sitä tarpeeksi kauan kutsuu.

Käynnissä on läntisen median tukema USA:n strateginen operaatio, johon se on saanut mukaan Eu-ressukan. Yhdysvallat on julkaissut tavoitteensa, joka on "Venäjän heikentäminen". Saattaa olla, että se on kovin sievistelevä sana kuvaamaan todellista päämäärää.

Eu-maana Suomi on putoamassa pois hyvinvointivaltioiden listalta. Leipäjonojen maa syytää miljoonan ellei miljardin toisensa jälkeen pohjattomaan säkkiin antaakseen jalon tukensa Kiovan hallinnolle ja liitoksissaan natisevalle unionille.

Joka tapauksessa olemme menettäneet journalismin ja uustismedian, jota demokratiaan uskova maa kipeästi tarvitsisi. Ei ole demokratiaa ilman sananvapautta ja totuuteen pyrkivää tiedonvälitystä.

Pakko siis kysyä, olemmeko menettämässä myös demokratian.

YHTEENVETO

Sanomalehdet ja muut uutismediat kampanjoivat ja teettävät luotettavuustutkimuksia säilyttääkseen ympärillään totuuden sädekehän. Uutisten vastaanottajilla on perinteinen käsitys, että he ovat ainakin lähellä totuuden lähdettä, ja että heille tuottaa tietoa vilpitön ja oikeudentuntoinen toimittajakunta.

Journalismi on kuollut sen perinteisessä muodossa. Journalisteista on tullut infosodan upseereita, lähettejä ja juoksupoikia.

Lännessä ja sen osana Suomessa tilanne on karmea. Valtion Yleisradio ja "riippumaton" media on Lännen aivopesukoneen osa, eikä vastapainoa ole.

Somessa on iso joukko ihmisiä, jotka pelkäävät, että Suomea ajetaan tahallisesti sotaan Venäjää vastaan. Että presidentin "täältä pesee"-tyyppiset lausumat, pääministerin ja ministerien sotauhoiset ulostulot on tarkoitettu tökkimään karhu hereille.

Vihan ilmapiiri seurauksineen pirstoo kansan. Mihin tämä johtaa, ja joutuuko poliittinen johto ja media katumusharjoituksiin, se on vielä sotasumun peitossa.

Miten siis jaksaa ja uskaltaa kirjoittaa, olla kriittinen kriittisessä ajassa? Minua rohkaisevat edesmenneen ystäväni Paavo Haavikon sanat, jotka sopisivat jokaisen, nyt korruptoituneen toimittajan tavoitteelliseksi huoneentauluksi:

"Ja silti ei pelko, ei raha, eivät vallanpitäjien toiveet ja kuvitelmat saa saada kynääsi värähtämään."

HUOMAUTUS

Huomautan, että en ole minkään puolueen enkä kippo- tai kuppikunnan jäsen. En ole putinisti enkä ihaile suurvaltoja. Minun kritiikkini kohdistuu tehtävänsä kadottaneeseen mediaan ja kansansa ja maansa unohtaneisiin poliitikkoihin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukrainan sota, Ukraina-seminaari, Venäjäviha, Niinistö, Marin, Kaikkonen, journalismi, sotauho

FB-päivityksiä 09.09.2022

Perjantai 9.9.2022 klo 23.04 - Mauno Saari

Tämän ajan lapsia minun käy sääliksi. Uhkakuvien alla, sotapuheiden ja propagandan uhreina.
Mikä on poliitikkojemme perintö heille? "Salatkaa, valehdelkaa, vihatkaa."

***

"Olemme fyysisessä sodassa Venäjän kanssa Ukrainassa", sanoi ministeri Lintilä.

Onko ylipäällikkö Niinistö samaa mieltä? Milloin sota on julistettu? Kumpi julisti, Venäjä vai Suomi?

Olen koko ajan ihmetellyt, millä perusteella Lintilä on ministeri. Vasta tänään sen keksin. Hän on samalla tasolla pääministerin kanssa.

En enää löydä sanoja. Minun sana-arkkuni on tyhjä ilmaisuista, joilla kuvata tätä mielipuolisuutta.

***

Eikö venäjävihan ja Putinin demonisoinnin systemaattinen, kattava ja erittäin raakaa kielenkäyttöä sisältävä levittäminen ole "maalittamista"?

**

Noam Chomsky: "Hysteria ei ole koskaan ollut tällä tasolla, ei edes toisen maailmansodan aikana."

***

Venäjäviha ei johdu sodan vastustamisesta. Jos sodan ja ihmisten tappamisen tuomitseminen olisi syy poliitikkojen voimakkaille reaktioille, Ukrainalle olisi asetettu pakotteita vuosina 2014 – 2022. Suomikin olisi katkaissut kaikki siteensä Kiovan hallintoon.

Noina vuosina Ukrainan armeija natsipataljoonineen surmasi 10 000 – 14 000 "venäjämielisen" Itä-Ukrainan asukasta, oman maan kansalaista. (Pienempi luku on Ukrainan, suurempi Venäjän arvio tapettujen määrästä. YK:lla on vielä näistä poikkeavat, pienemmät luvut. Itse asiaa ne eivät muuta.) Eu:n ja Suomen päättäjät ovat tienneet sisällissodasta ja sen uhreista.

Pakotteilla ei juuri koskaan ole saavutettu haluttua tulosta. Niiden asettaminen ei tottele logiikkaa vaan politiikkaa. Niinpä USA:ta vastaan ei ole koskaan käytetty pakotteita vaikka se on ruhjonut maan toisensa jälkeen rammaksi ja surmannut miljoonia ihmisiä taistellessaan muka demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta.

Suomi on kaikissa vaiheissa ollut Amerikkaan päin kallellaan, silloinkin kun suhteemme Neuvostoliittoon / Venäjään olivat parhaimmillaan. "Jaamme samat arvot."

"Venäjän hyökkäyssota" on nyt jokaisen poliitikon kaikkien ajatusten alku. Että Ukraina aloitti iskut Donbassiin muutama päivä ennen Venäjän invaasiota, ei kuulu heidän korviinsa. Viha sokeuttaa ja kuurouttaa. Viha lopettaa ajattelun. Sen huomaa.

***

Tekstareita Saksan liittokanslerille. Niillä Uniper-pulma tulikin hoidetuksi kaksien bileiden välissä?
Nyt kun Suomi alkaa olla kaikin puolin lunastuskunnossa, olisi kenties päätösten aika. Jos vaaleihin saakka aiotaan odottaa, päätökset tekevät itse itsensä.

Tarkoitan, että Suomi tarvitsee asiallisen ja osaavan pääministerin. Nyt! (8.9.22)

***

Saksa ei USA:n painostuksen vuoksi ottanut käyttöön Nord Stream 2:sta. Eu ja Suomi tietysti mukana on päättänyt lopettaa energian tuonnin Venäjältä.

Pääministeri Sanna Marinin johtopäätös jälleen kerran (8.9.22): "Venäjä aiheutti energiakriisin..."

***

Vesivoimalaa ohijuoksutetaan toisen voimalan "remontin" vuoksi... Puolet Ranskan ydinvoimaloista samaan aikaan korjattavana... Olkiluotoa ei millään saada käyntiin...

Olen aina harannut salaliittoteorioita vastaan. En reagoinut, kun Fb-kaveri sanoi saneensa "luotettavalta" Olkiluodossa työskentelevältä ystävältään "tietää", että ydinvoimalan käyttöönottoa jarrutetaan tahallaan.
Vastaan haraamiseni alkaa kohta horjua.

Ja '''''na, hävittäjien karjunta Tammisaaren taivaalla jatkuu. (08.09.2022)

***

Sanna Marin: Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksen jämäkkä johtaminen ja siitä tehty video olivat alku hänen nousulleen. Minäkin ihastuin, ja kirjoitin myöhemmin, että poliittiselle taivaallemme on nousemassa uusi tähti.

Nyt näyttää, että tähti on sokaissut suuren osan kansasta. Marin ja Tuppurainen ilmeisesti töpeksivät Uniper-jutun osaamattomuuttaan. Muutenkin he ilmeiseti ovat virkamiehistön varassa – joka ei ehkä nyt ehtinyt ajoissa hätiin.

Kaiken kaikkiaan Suomen systeemin sairaus on osaamisen korvautuminen sopivuudella. Puolueet jahtaavat kannatusta, katse aina seuraavissa vaaleissa. Järjestelmä on laho ja korruptoitunut (en tarkoita rahaa).

Ylin vallan haltija on lain mukaan kansa, siis me, mutta tosiasiassa olemme pienen eliitin alamaisia. Pieni eliitti saa pelata nimillä ja nimityksillä kaikessa rauhassa neljä vuotta kerrallaan. Vaalikausien aikana alamaisilla ei ole mitään keinoa vaikuttaa asioihin. Vai valitsimmeko me 3,5 vuotta sitten Natoon haluavan ja Venäjää vihaavan, kaikki siteet naapuriimme katkaisevan eduskunnan?

Lähtöruutuun: Olisi saatava aikaan laki, joka velvoittaa ministereiksi valittujen osaamisen tarkastamisen. Testi ei olisi vaikea. Asiantuntijoilta ei olisi takuulla kestänyt tuntia kauempaa havaita, ovatko Marin, Tuppurainen ja esimerkiksi Lintilä kelvollisia hallitsemaan maan asioita.

***

LUOVUTETAANKO KURDEJA VÄHIN ERIN?

"Suomi on suostunut kahteen Turkin pyyntöön", lukee Hesarissa. "...kummassakaan tapauksessa ei ollut viitteitä terrorismista. Luovutukset ovat liittyneet seksuaalirikoksiin", lehti kirjoittaa.

Saattaa olla, ettei kahdella luovutuksella ole mitään tekemistä Suomen ja Turkin välisten Nato-neuvotteluiden kanssa. Olen kuitenkin miettinyt asetelmaa. Jos Turkki estää Suomen jäsenyyden sotilasliitossa, se on koko poliittiselle johdollemme katastrofi; niin paljon Niinistö, Marin hallituksineen, eduskunta ja media ovat hankkeeseen satsanneet. Naamiot on riisuttu, nyt olisi täydellinen kasvojen, maineen ja kunnian menetyksen vuoro.

Voiko käydä niin, että verhojen takana sovitaan kurdien luovuttamisesta vähitellen, ajan kanssa, huomaamattomasti, ikään kuin osamaksusopimuksella?

Voi olla, että ajatus on vain aamuinen harhauma, joka syntyi, kun raivostuin hävittäjien sietämättömästä jyminästä Tammisaaren yllä. Mutta toisaalta, mitäpä Suomen johto ei olisi valmis suhmuroimaan saadakseen meidät Naton hellään huomaan.

Erdogan on arvostellut länttä, sanonut että länsi on provosoinnillaan syypää Ukrainan kriisiin. Hän ja Putin ovat nyt väleissä. En pidä mahdottomana ajatusta, että Erdogan on jo päättänyt, ettei Turkki päästä Suomea Natoon.
Turkki on esittänyt kaikkiaan 11 luovutuspyyntöä. Suomen kurdit ovat huolissaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sanna Marin, lasten pelot, Suomen kurdit, Erdogan, Lintilä, Suomi sodassa, venäjäviha

Veljekset viha ja pelko

Maanantai 29.8.2022 klo 23.47 - Mauno Saari

Viha on tarttuva tauti. Siitä on tullut nyt tuhoisa pandemia. Suomessa ylin poliittinen johto sairastaa sitä kroonisesti ja on tartuttanut sen koko hallitukseen, eduskuntaan ja osaan kansasta.


Vihataudin oireita ovat aivojen toiminnan häiriöt, ajattelun kapeutuminen, tosiasioiden kieltäminen, aggressiivisuus ja fanaattinen usko potilaan omiin vainoharhaisiin kuvitelmiin.


Nyt hallitsemattomaan vaiheeseen ehtinyt pandemia on Yhdysvaltojen tahallisesti aiheuttama. Tarkoitus oli saada kaikki Euroopan maat tartutetuksi niin että ne muodostaisivat yhtenäisen viharintaman Venäjän ympärille.


Tässä amerikkalaiset onnistuivat generoimalla mainostoimistojen avulla propaganda-aaltoja ja kouluttamalla eri maiden toimittajia ja viranomaisia vihaviestinnän toteuttajiksi. Pienen Suomen osalta riitti sadan avaintoimittajan ja vaikuttajan kurssittaminen Harvardin yliopiston toimesta. Loput hoiti Mediapoolin jäsenistö, HS, Yle ja ip-lehdet etunenässä.


Tulokset ovat rankkoja: Venäjä-pelko saatiin istutetuksi massiivisella kampanjalla ja sen seurauksena sotaliitto Naton kannatus nousemaan tavoitetasolle. Niinpä nyt ollaan menossa Natoon – ja pelon ytimeen. Asialle vihkiytynyt media pitää huolen siitä, ettei pelko katoa.


Viha ja pelko ovat veljeksiä. Pelkuri ei myönnä pelkoaan vaan peittää sen vihaamalla. Olen miettinyt, kuinka moni kansanedustaja on epärehellinen itselleen: haluaisi olla toista mieltä, mutta pelkää nousta mustaa myrskyä vastaan.
Suomalaisten huono itsetunto on hyvä maaperä pelolle ja vihalle. Sen johdosta niin moni kansalainen on muuttunut pelokkaiden johtajiemme alamaiseksi.


Pelokas Suomi on tuhonnut välinsä suureen naapuriinsa. Johtajamme uskovat illuusioon, että Yhdysvallat auttaa, jos hätä tulee. Tällä menolla hätä tulee varmasti. Nykyjohto ei ole kysynyt itseltään, mitä historia todistaa; kuinka montaa maata Yhdysvallat on auttanut, kuinka monta tuhonnut?


Jos joskus koittaa Venäjä-suhteiden korjaamisen aika, remontin tekijöiksi tarvitaan uudet, peloista vapaat ihmiset. Juuri nyt en näe heitä politiikkojemme joukossa. Pikemminkin näen vihasta tai pelosta tutisevia kelvottomia populisteja, joista ei tosi paikan tullen taida olla mihinkään.

2 kommenttia . Avainsanat: Venäjäviha, media, Yhdysvallat, Mediapooli

Niinistön päiväkäsky

Perjantai 15.7.2022 klo 15.08 - Mauno Saari

Suomen ja Venäjän suhteet tuhottiin nopeasti. Halu liittyä sotaliitto Natoon oli niin voimakas, että yli seitsemän vuosikymmentä vallinnut rauhan ja tasapainon tila viskattiin sivuun. Tilalle tulivat presidentin ja pääministerin johtaman orkesterin tylyt ja jopa raivoisat vihan sävelet.

Kahlattuani läpi melkein puolen metrin paksuisen pinon turvallisuus- ja puolustuspoliittisia asiakirjoja tiedän, että sotilaiden ja joidenkin poliitikkojen Nato-projekti alkoi suunnilleen 1990-luvun puolivälissä. Tietystä ajankohdasta lähtien Sauli Niinistö on johtanut sitä, ensin verhojen takana, sitten julkisesti ja julkeasti.

                                      ***

Niinistö on lausunut, että "Suomi kuuluu länteen". Moni muukin poliitikkomme on hokenut tuota mantraa. Se todistaa, että he potevat traumaa eivätkä tosiasiassa luota Suomen olevan itsenäinen. Paha kyllä he ovat oikeassa. Suomi on tarkasti ottaen ollut valtiona todella itsenäinen vain muutaman vuoden, Neuvostoliiton sortumisen ja Eu-jäsenyyden välisen ajan. Ensin olimme YYA-liittosuhteessa Neuvostoliiton kanssa, sitten jäsen Euroopan unionissa, josta ollaan muotoilemassa liittovaltiota.

Olen samaa mieltä kuin edesmennyt ex-ulkoministeri Keijo Korhonen: Suomi oli itsenäisempi Venäjän autonomisena osana kuin nyt unionin osasena. Jos Nato-jäsenyys toteutuu, se vie itsenäisyyden rippeetkin. Muistoksi jäävät oma lippu ja kansallislaulu, ei juuri muuta.

Suomi kuuluu totisesti länteen viimeistään sinä päivänä, kun sotaliiton ensimmäistä tukikohtaa rakennetaan. Ja sehän rakennetaan! Puolustusministeri Kaikkonen viimeksi todisti, että Suomi päättää tästä ja ydinaseiden sijoittamisesta maahan ihan itse, mutta "tässä vaiheessa ei ole syytä sulkea mitään ovia". (Sitaatti on sanamuodoiltaan epätarkka, mutta sisällöltään oikea.)

Kuten olen arvellut, tukikohdille saatetaan antaa hämääviä nimiä. Ne saattavat olla "liikkuvia turvallisuusyksiköitä" tai "varmuuskomplekseja", mutta tänne me niitä saamme yhden tai useamman.

Silloin Suomi on suuren Lännen nielussa kuin Joona valaan kurkussa. Raamatun mies pääsi ulos ihmeen ansiosta. Suomelle ihme tarkoittaisi vapautta ja ehkäpä itsenäisyyttä kahden vuosikymmenen Nato-elämän jälkeen, sillä irtisanomisaika on 20 vuotta. Mutta mikä ja millainen maa Suomi silloin olisi?

                                     ***

Nato-prosessia on kuljetettu eteen päin hämärin menetelmin. Isäntämaasopimus sisältää karmeita pykäliä siitä, miten Suomi auttaa lännen sotamahtia kaikin mahdollisin keinoin ja voimavaroin, myös hyökkäyksessä. Kaikki tietävät, mikä olisi hyökkäyksen suunta. Niinpä sopimus pohjustaa samaa tilannetta, joka vallitsi ennen talvisotaa Venäjän pelätessä aiheellisesti, että Saksa käyttää Suomea hykkäysväylänä sitä vastaan.

Niinistön mielestä saattoi olla epävarmaa, menisikö sopimus läpi eduskunnassa ilman kiusallisia välihuutoja. Niinpä hän kuskasi sen muina miehinä parlamentin ohi, varmuuden vuoksi vielä sen kesäloman aikana. Kun Paavo Väyrynen kysyi sopimuksesta presidentinvaalien tv-keskustelussa, Niinistön vastaus oli väistelevää ja sopimusta vähättelevää kryptistä puuroa. Eikä varsinainen keskustelu koskaan alkanut.

Niinistö samoin kuin pääministeri Marin muka salasivat Nato-kantojaan, vaikka isäntämaasopimus kertoi Niinistön kannan selvää selvemmin. Mielipidettään julkisuudelta pantannut Marin taas kertoi myöhemmin olleensa jäsenyyden kannalla jo kauan. Ja kun asia oli ratkennut, Marin päästi huuliltaan pahaan historiaan jäävän lauseensa: "Kaikki siteet Venäjään on katkaistava."

                                       ***

Sauli Niinistö näytteli aluksi valtiomiestä oikein hyvin. Syntyi jopa mielikuva, että hänellä olisi luottosuhde Putiniin ja eräänlainen suuri välittäjän rooli. Sen Niinistö toki kiisti, mikä tulkittiin epäilemättä jaloksi vaatimattomuudeksi.

Niinistön kuvitelma omasta roolistaan ja Venäjästä alkoi valjeta, kun hän heitti julkisuuteen kasakkajutun. Venäjä ja Putin käyttäytyvät siis hänen mielestään kuin varasteleva rosvo. Hämmästyin presidentin käytöstä, mutta arvelin sen olleen tilapäinen mielenhäiriö samalla tavalla kuin hänen suhtautumisensa venäläiskenraaliin, joka oli esittänyt arvionsa sotilaspoliittisesta tilanteesta. "Kenraali on pitänyt puheen", Niinistö lausahti ilmettään myöten ylimielisesti.

En usko, että tasavallan presidentillä on tiedon puutetta Ukrainan tilanteesta. Hän on varmasti selvillä siitä, mitä Itä-Ukrainassa on tapahtunut kahdeksan vuoden aikana ennen varsinista sotaa. Noin 14 000 ihmisä on tapettu, ja Ukraina on pitänyt Donbassin venäjänkielistä ja -mielistä väestöä kurituksensa alla kuin maaorjia. Kansalais- ja ihmisoikeudet on riisuttu laitoja myöten ja siviilien niskaan on satanut tykkitulta.

Niinistö on puhunut Venäjästä niin kuin häntä olisi informoinut vain Helsingin Sanomat ja Yle, joiden Venäjäviha on ollut yhdenmukaista ja linjakasta. Niin ei voi olla. Itse asiassa minusta tuntuu, että Niinistöllä on hyvät tiedot tosiasioista, mutta ne eivät vain sovi hänen ajatteluunsa. Paha juttu faktoille. Ne on lukittu johonkin Mäntyniemen komeroon.

Kun presidentti sitten ryhtyi psykiatriksi ja esitteli Ylellä käsityksiään Putinin mielen sisällöstä, minä säikähdin. Suoraan sanoen ajattelin maamme johtajan tulleen hulluksi tai suuruudenhulluksi. Hän puhui Venäjän presidentistä kuin itseään alempiarvoisesta otuksesta. Niinistön omaa fraasia käyttäen: hän riisui naamionsa, jonka takaa paljastuivat moukan kasvot.

                                        ***

Hyvä puoli on se, että viime viikkoina olemme saaneet tutustua tasavallan johtajaan. Hän on suosittu ja siihen on syynsä. Kuten jo totesin, hän esittti kansainvälistä valtiomiestä aluksi hyvin. Siinä ohessa suosio rakentui monesta eri tekijästä. Niinistö on komea ja karismaattinen, miehinen mies, joka onnistui iskemään jopa ex-Miss Suomen. Hän sai puolisokseen kauniin naisen, perusti perheen, sai lapsen, hankki koiran, ilmottautui luonnon ystäväksi ja reagoi taitavasti tavallisten kansalaisten iloihin ja murheisiin.

Kaikki tuo tuli kerrotuksi Niinistöä palvovassa mediassa. Voi sanoa, että suurelta osin suosio on rakennettu tietoisesti ja presidentin tehtävien kannalta epäolennaisilla asioilla. Mutta valtamedialla ja Niinistöllä on tämän kaiken perustana yhteinen agenda, Suomen Nato-jäsenyys.

Kun Niinistö sanoi tv-haastattelussa, että Vladimir Putin on katkera ja että suurvallan johtajan sisälle on kertynyt paljon pahuutta, hän antoi kaikille suomalaisille luvan tai käskyn inhota, pelätä ja vihata Venäjää. Kun supersuosittu johtaja on tuota mieltä, erimieliset ovat Putinin trolleja ja kätyreitä.

Minun mielestäni tuo Niinistön julkinen lausunto oli vastuuton.

                                        ***

On sietämätön ajatus, että Suomi kuvittelee länteen kuulumisen tarkoittavan avointa demokratiaa, kansalaisia kunnioittavaa ja moraalisesti lujaa maata, sillä todellisuudessa USA:n johtama länsi on moraaliton ja epädemokraattinen, miljoonia ihmisiä tappanut, CIA:n kaltaisia salattuja tuholaisia käyttävä, väkivalloin sille epämieluisia hallituksia vaihtava, valheilla valheitaan peittelevä mytomaaninen monsteri.

Olisi luullut, että viimeistään USA:n valhe Irakin joukkotuhoaseista, jolla se perusteli ainakin miljoona ihmishenkeä vaatineen hyökkäyksensä, olisi avannut kaikkien silmät näkemään, millaisesta moraalista on kysymys. Sen sijaan olemme kuulleet Eu-komissaari Jutta Urpilaisen ja muidenkin suusta, että Suomi jakaa lännen arvot.

Valehtelussa arvojen samankaltaisuus on totta. Totta edes se, yhteinen epärehellisyys. Sitä tukee tämän nyt alennustilassa oleva media, jonka käyttöohjeeksi maineikas ja arvostettu australialainen journalisti John Pilger sanoo: Älkää uskoko mihinkään, mitä media väittää.

Suomen valtamedian sisältö on Natoa ja Ukrainan sotaa koskevissa valinnoissa erittäin yhtenäinen. Se olisi hämmästyttävää ellemme tietäisi, että taustalla vaikuttaa Mediapooli, valtion rahoittama järjestelmä, jonka "sisältöryhmän" tehtäväksi on määritetty muun muassa Naton vastaisen viestinnän torjuminen.

Jos joku pitää tätä salaliittoteoriana, pitäköön. Ja selittäköön päälehtien ja Ylen vain sattumalta kopioineen toistensa vihajuttuja. Joka tapauksessa Mediapooli on järjestelynä ainutlaatuinen. Se on kunnollisen journalismin ja sananvapauden tuhoaja, mutta sopii mainiosti propagandan ja Niinistön päiväkäskyjen foorumiksi.

6 kommenttia . Avainsanat: Sauli Niinistö, Nato, Venäjäviha, media, mediapooli

Hyvissä pooleissa ollaan

Tiistai 21.4.2020 - Mauno Saari

Silmiin sattui vanha juttu, viime vuoden lokakuussa Sanomalehtien liiton Suomen Lehdistö -julkaisussa ilmestynyt hauska tarina Mediapoolista. 

Jutun tarkoituksena on kertoa totuus Mediapoolista eli torjua siitä esitettyjä väitteitä. Hauskaksi artikkelin tekee se, että väittäessään mm. minun esittäneen vääristeltyjä tietoja, se itse vääristelee. 

En esimerkiksi ole väittänyt, että Mediapoolin tehtävä olisi "jukuripäisen Suomen kansan käännyttäminen Nato-jäsenyyden kannalle".  

Olen vain kertonut, mitä Mediapoolin puheenjohtajana toiminut Alexander Lindholm on poolin omilla nettisivuilla sanonut – että poolin "sisältöryhmä" on aktiivinen ja että pooli pyrkii torjumaan natovastaisuutta.

Olen nähnyt ja lukenut hänen lausumansa, joka katosi oudosti heti, kun olin kertonut siitä blogissani. Olen lukutaitoinen eikä näössäni ole vikaa.

                                                                 ***

Oma käsitykseni on, ettei ainakaan pääosaa valtamediasta edes tarvitsisi poolin toimesta ohjeistaa Nato-jäsenyyden kannalle. Se on jo sillä kannalla. 

Nato-jäsenyyttä ei ajeta kehumalla sotaliittoa. Sillä tavalla jukuripäisen kansan viisautta ei nujerreta. Kiertotie voi olla tehokkaampi. Nukkuva karhu pitää saada hereille ja karjaisemaan.

Osassa valtamediaa venäjävastaisuus on räikeää ja lähes jokapäiväistä, osassa hillitympää. Ilta-Sanomat on "erikoistoimittajineen" ja karkeuksineen etulinjassa, Helsingin Sanomat tyylikkäämmin sen rinnalla. (Mediapoolin uusi puheenjohtaja Marcus Wiklund kuuluu Sanoma Oy:n johtajistoon.) Ylen uutis- ja ajankohtaistoimitus tuottaa myös tehokkaasti Venäjää vikoilevaa aineistoa.

Jokainen toimitustyötä tehnyt tai sitä johtanut tietää, ettei kysymys ole selkeästä kampanjasta tässä tai muissakaan aihepiireissä. Eikä päätoimittajan työ ole käskyttämistä vaan linjan arkipäiväistä toteuttamista monin eri tavoin. 

Tuon linjan määrittelee kunkin median hallitus, joka valitsee mieleisensä päätoimittajan sitä toteuttamaan. Linja muotoutuu suurista ja pienistä päivittäisistä valinnoista. Ajan mittaan se on jokaisen toimittajan tiedossa ja tajunnassa, vähintään alitajunnassa. 

Mutta miksi näyttää siltä, että joissakin toimituksissa suorastaan vihataan Venäjää ja leimataan putinisteiksi tai trolleiksi ne, jotka suhtautuvat itänaapuriin myönteisesti tai neutraalisti? Mitä erityistä pahaa Putinin valtakunta on meille tehnyt?

Ai niin, Krim? Älä viitsi. Krim ja Ukrainan tilanne antoivat venäjävihalle uutta pontta, mutta tämä moderni, Venäjää kuraava journalismi alkoi varhemmin. 

                                                                 ***

Kekkonen puhui aikanaan neulanpistoista. Elettiin herkkiä vuosia ja vuosikymmeniä. Suhde Neuvostoliittoon oli tasapainoilua, Kekkonen tanssi nuoralla virtuoosin lailla.

Kun Neuvostoliitto loppui ja uusi Venäjä aloitti, moni suomalainen hurmaantui, myös moni toimittaja ja moni media. Syntyi uusi mantra, jota hoettiin ja yhä hoetaan kuin tarkoitus olisi itsesuggestio tai kansan hypnotisointi: "Suomi kuuluu länteen!"

Kuka sitä epäilee, me itsekö?

Suomi kuuluu länteen -mantra tarkoittaa implisiittisesti, että länsi on hyvä. Sen vastaparina on itä eli paha.  

Tällä mustavalkoisella ajattelulla on seurauksia. Suomen media kertoo usein pahan idän uhkaavan meitä hybridi-iskuilla, tunkeutumalla tietoverkkoihimme ja sekaantumalla vaaleihimme. On melkein syntynyt mielikuva, että hyvä länsi ei enää vakoile eikä tiedustele. Onkohan NSA ja CIA lopetettu?

Pitäisin kohtuullisena muistaa ja muistuttaa, kuinka monta valtiota hyvä länsi on lähihistorian aikana tuhonnut vapauden, ihmisoikeuksien tai muun jalon verukkeen tai valheen perusteella. 

                                                                 ***

Tein kaukaisella 1970-luvulla Suomen Kuvalehteen Veijo Meren haastattelun, jossa hän käsitteli syvällisesti valtiollisia ja kansallisia traumojamme. "Suomi pitäisi siirtää 600 kilometriä länteen", hän ironisoi.

Nyt tätä siirtoa on yritetty sanan voimalla ja kitkuttamalla Suomea sumuisilla päätöksillä kohti Naton jäsenyyttä, toki koko ajan muistutellen, että toistaiseksi jäsenyys ei ole ajankohtainen. 

Kun isäntämaasopimus Naton kanssa tehtiin, sumu oli sakeaa. Eduskuntaa tai kansaa ei haluttu sotkemaan diiliä, jonka varmasti tiedettiin herättävän huomiota Kremlissä. Sivuseikka tai huono vitsi on se, että sopimuksen allekirjoitti puolustusvoimain komentaja ennen siirtymistään lobbaamaan amerikkalaista hävittäjää Hornetien korvaajaksi.  

Minua saa syyttää salaliittoteorioista. Myönnän mielelläni yrittäväni rakentaa skenaarioita, kuvitella miten asiat saattavat olla ja mitä ehkä on otsikoiden ja julkilausumien takana. Tämä ammatillinen harrastus on joskus tuottanut jopa tulosta. On tapahtunut suunnilleen niin kuin kuvittelin.

Nyt mietin, mitä Nato-jäsenyyden kannalla olevien voimamiesten ja -naisten pääkopassa liikkuu. Olisiko mahdollista, että Venäjän halutaan provosoituvan ja reagoivan mediamme vihamielisyyteen? 

Median asenteita taustoittaa sopivasti tasavallan presidentti Sauli Niinistön kuuluisa ja epäilemättä tarkoin harkittu lausahdus kasakasta, joka ottaa kaiken, mikä ei ole tiukasti kiinni.

Voisiko joku ajatella kylmän kyynisesti, että Kremlin reaktio nytkäyttäisi Suomen Naton kynnyksen yli, porstuasta ihan pirttiin saakka? Kasakka jäisi nuolemaan näppejään.

Nato-optio voitaisiin käyttää, koska "turvallisuustilanteemme on muuttunut". Kansan mielipidekin saattaisi "uhkaavassa" ilmapiirissä muuttua. Ja vaikka se ei muuttuisi ratkaisevasti, ulkopoliittinen johtomme voisi "kantaa vastuunsa" isänmaamme aseman vahvistamiseksi. 

Käytännössä jäsenyys olisi verrattain helppo toteuttaa. Onhan meillä jo paljon yhteensopivuutta ja kokemusta sotaliiton kanssa. 

Ai miksikö puhun sotaliitosta? Sen jälkeen, kun hyvän lännen Nato pommitti Jugoslavian liittovaltion hajalle hirvittävin seurauksin, olen ajatellut sotaliiton olevan sen oikea epiteetti.

                                                                 ***

Palaan Mediapooliin. Sille on annettu laaja tehtäväkenttä. Koko Suomen media on sen aluetta ja ex-puheenjohtajaa lainaten oikeastaan koko maailma. Seurataan, tarkkaillaan, "kuunnellaan" (en vieläkään tiedä, mitä tai keitä pooli kuuntelee), "vaikutetaan".

Huoltovarmuuskeskuksen verkkolehdessä "median varautumisyhteistyöstä vastaavan Mediapoolin poolisihteeri" Tero Koskinen arvioi tilannetta: "...Tällä hetkellä yksi median keskeisistä haasteista on journalistien ja somevaikuttajien maalittaminen virkamiesten ja poliitikkojen ohella." (Tämäkin on hauska lausuma. Sen voi lukea kuin kutoisi sukkaa: oikein tai nurin.)

Esimerkkinä Koskinen nostaa esiin Jessikka Aron, "palkitun toimittajan" tapauksen. (En tiedä mitä tekemistä toimittaja Aron palkinnolla on tässä yhteydessä, paitsi sankaritoimittajan glorifiointi hänen uskottavuutensa vahvistamiseksi. Aro sai Bonnierin palkinnon ja Venäjän imagon likaamiseen erikoistunut IS:n erikoistoimittaja Arja Paananen Suomen Kuvalehden palkinnon – Bonnier suomalaisine medioineen ja SK ovat Mediapoolin jäseniä), mutta Koskinen näkee uhkan: "Kysymys kuuluu, kuinka isoja voimia siinä on taustalla? Mitä tällä kaikella testataan?"

"Emme käy informaatiosotaa vaan varaudumme siihen, miten mediayhtiöiden ja toimittajien häirintää voi torjua", valmiuspäällikkö Tero Koskinen sanoo Suomen Lehdistön haastattelussa.

Lause on hankalasti muotoiltu mutta ymmärrettävä. Ex-puheenjohtaja Alexander Lindholm varautui natovastaisuuden torjuntaan, Koskinen toimittajien häirinnän torjuntaan. Olisiko kyse samasta asiasta?

                                                                 ***

"Neljäs valtiomahti on selkeä kohde niille, jotka haluavat yhteiskuntaa horjuttaa. Sitä on siksi syytä puolustaa yhteistuumin", Tero Koskinen lausuu HVK:n verkkolehdessä. 

Kuka, ketkä ja mitkä salaperäiset voimat horjuttavat suomalaista mediaa? Somen kirjoitteluko? Koskinen jysäyttää lekalla hyttystä ja kaiken lisäksi huitaisee ohi. Samalla lekalla on jo vuosia hosunut koko valtamediamme "vastuullista journalismia" -kampanjoineen ja taajasti julkaistuine varoituksineen valemediasta ja -uutisista.

Ison mittakaavan hybridihyökkäykset ovat aiheellinen huoli, mutta sankaritoimittaja Aron kohtaama rääväsuinen kiusantekijä ei sovi samalle kartalle tämän todellisuuden kanssa.

Jos Mediapooli kokee dosentti Bäckmanin uhkaksi Suomen yhteiskunnalle, haluaisin tilata poolin ovelle piipaa-auton ja valkotakkiset terveysalan ammattilaiset. 

                                                                 ***

Suomea johtaa sattumien oikusta vasemmistohallitus, mutta perinteisiä rajalinjoja muistellen maan media on oikeiston hallussa. Riippumatonta lehdistöä ei käytännössä ole ja vasemmiston media korisee joukkohautansa pohjalla.  

Koko media pooleineen julistaa sananvapauden arvoa ja on siinä tietysti oikeassa, mutta ei huomaa tai halua huomata julistuksen ironiaa, sitä että median norsunluutorni on pahasti kallellaan oikealle – ja Paavo Haavikkoa lainatakseni: "Sananvapaus on kustantajien sananvapautta." 

Tero Koskinen: "Media ei ole pelkästään yksi toimiala muiden joukossa vaan yksi demokraattisen yhteiskunnan keskeisistä instituutioista. Jos luottamusta sitä kohtaan horjutetaan, siitä kärsii koko yhteiskunta.”

Kun hieman editoin jälkimmäistä virkettä, se on sama kuin oma mielipiteeni nykytilanteesta: Kun luottamus mediaa kohtaan horjuu, siitä kärsii koko yhteiskunta. 

                                                                 ***

Huoltovarmuuskeskuksen jutulla on upea otsikko: "Neljännen valtiomahdin turvana". 

Otsikon lupaus on huojentava. Sitten huomaan jutussa kohdan, joka palauttaa ahdistuksen: Mediapoolissa työskentelee kaksi henkilöä, toinen heistä puolipäiväisesti.

Puolitoista taistelijaa torjumassa synkkiä uhkia!

Koskinen sanookin: "On suorastaan hauska yhtälö, mitä kaikkea tuolla resurssilla väitetään pyöritettävän." 

En tunne Tero Koskista, en tiedä onko hän tyhmä vai fiksusti ovela. Veikkaan jälkimmäistä. Hän ei sano olennaista, sitä että kysymyksessä on nimenomaan pooli – yhteistoimintaryhmä, "yhteiskäyttöisten resurssien varanto" (Wikipedia). Käytännössä yhteistoimintaryhmässä on koko suomalainen media.

Neljäs valtiomahti neljännen valtiomahdin turvana. Ei itsepuolustus ainakaan resursseista ole kiinni. 

Me somehäiriköt vapisemme. (Valhe, myönnän.) 

                                                                 ***

Suomalainen "yhteiskunnan turvallisuus-strategia" on kuulemma niin ainutlaatuinen, että se on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta.

Ylimpänä siinä on "turvallisuuskomitea", joka "koordinoi toimintaa yhdessä ministeriöiden valmiuspäälliköiden kanssa". Alempana portaikossa ovat valmiustoimikunnat, yhteistyöfoorumit mm. elinkeinoelämän kanssa ja tietysti valtioneuvoston tilannekeskus, joka on tiiviissä kosketuksessa jokaiseen tahoon – sekä luonnollisesti Huoltovarmuuskeskus sektoreineen ja – pooleineen.

Poolit, hm?

"Osa pooleista on sektorin ohjauksessa ja osa raportoi suoraan keskusjaostolle", todetaan. Selvyyden vuoksi kerrotaan, että "poolia johtaa suunnittelukunnan keskusjaoston nimeämä poolitoimikunta". 

No nyt kuva kirkastui! Osa keskuksen neuvoston komiteoista, sektoreista tai pooleista raportoi siis suunnittelukunnan keskusjaostolle, joka on delegoinut johtamisen nimeämälleen poolitoimikunnalle. Kenelle tai mille toinen osa pooleista toimittaa raporttinsa, se ei ole vielä minulle selvinnyt. 

Ironia sikseen. Se organisaatio, jolla Suomen huoltovarmuudesta sanotaan huolehdittavan, on himmeli, jonka kuvioihin vastuu helposti piiloutuu. 

Saattaa käydä niin, että jonain aamuna poolimies huomaa organisaatiokaavioita tuijotellessaan olevansa  itsensä alainen mutta myös itsensä esimies. 

Hyvissä pooleissa ollaan! Ei ihme, että tämä systeemi on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta.

 

 

                                           

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mediapooli, Nato, sananvapaus, Venäjäviha

Meneekö Venäjä ruotuun?

Torstai 5.3.2020 klo 15.56 - Mauno Saari


Meneekö Venäjä ruotuun?
Katsaus ja kuvitelma

Ensin tilannekatsaus, kommentein:

Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg on lausunut, että Venäjän tulisi "noudattaa kansainvälisiä lakeja" Syyriassa. Pääsihteeri ei halua muistaa, että Venäjä on ainut laillisesti Syyriassa toimiva ulkopuolinen valtio. Syyriaan hyökänneen Turkin toiminnassa ei Stoltenbergillä ole huomauttamista.

Kansanedustaja Antti Häkkänen (kok) taas vaatii, että "Venäjä on pantava ruotuun". Häkkäsen kypärän leukahihna on liian kireällä. Muuten tämä entisen oikeusministerin älyttömyys ei ole selitettävissä.

Epäilemättä Kremlin muuri tärähtelee Häkkäsen lausunnon vuoksi. Ei pelon vaan naurun takia.

Turkin armeijan tunkeutuminen Syyrian alueelle ei ole edes paheksunnan saatikka tuominnan asia Stoltenbergin, Häkkäsen ja mm. Suomen Natoa kannattavan mediapoolin mielestä.

Ylen aina luotettavan asenteellinen uutisasankkuri Matti Rönkä voihkaisi 3.3.2020 Moskovan kirjeenvaihtajalle, että "eikö EU:lla ole mitään keinoa saada Venäjä pois Syyriasta". Rönkä on Ylen itään suunnattu keihäänkärki, mutta silti toivoisi, ettei muutenkin yksisilmäinen uutistarjonta vammautuisi aivan sokeaksi. Röngän ankkuri luistaa. Hänen paikkansa olisi Naton propagandakeskuksessa, ei verorahoilla maksetun julkisen palvelun uutisissa.

Mediapoolimme jäsenet tituleeraavat Syyrian presidenttiä diktaattoriksi – aivan samoin kuin Vladimir Putinia. Silmälääkäriksi aikoinaan valmistunut al-Assad näkee maansa tilanteen: hän puolustaa sitä Turkin ja Israelin hyökkäyksiltä, joita USA-johtoiset "länsimaat" tukevat, Suomi mukaan lukien. Tätä mediamme ei halua kertoa.

EU, poliitikkojen ikioma rotaryklubi lupaa Kreikalle massiivista tukea Turkin paineen alla. Unionin kansalaisten verorahoilla, voisi sanoa että verirahoilla, ostetaan Euroopalle aikaa, vielä hetki. On mahdollista, että kansainvaellus Eurooppaan toteutuu tästä moraalittomasta kaupankäynnistä huolimatta. Ei ehkä valtaisana virtana vaan satoina tai tuhansina pikku puroina, kun ihmiset etsivät ja löytävät aukkoja Unionin ulkomuurista.

Olen ennustanut Euroopan nykyisen ja varsinkin huomisen kaaoksen kirjassani "Kuoleman kello" (Kosmos, 2017). Pelkään ennustuksen toteutuvan. Se sisältää muun muassa kuvittelemani tilanteen, jossa keskeisten EU-maiden lainsäädäntöä muutetaan niin, että jokainen "terroristiksi epäilty" on vapaata riistaa kenelle tahansa ampumataitoiselle kansalaiselle. Dystooppinen utopia? Toivottavasti.

Euroopan kaaoksen ennustaminen muukalaistulvan vuoksi on aika helppoa. Moraalia ei ole Unionin rajan kummallakaan puolella. Katastrofi on edessä väistämättä. Uhreja ovat ennen kaikkea muukalaiset, mutta myös eurooppalaiset. Otteet kovenevat, muureja lujitetaan. Tiedetään, että tulijoiden joukossa on runsaasti jihadisteja, terroristeja.

***

Sitten paljastus: olen ajatellut seuraavaa kirjaani. Se on vielä pelkkä ajatusleikki, hahmotelma, jonka toteutuminen on epävarmaa. Tässä siitä osasia:

Stubbin hallituksen aikana Suomi lähettää valtioneuvoston päätöksellä sata viestinnän ja journalismin ammattilaista Harvardiin USA:n propagandakoulutukseen. Kurssitettavina on valtamediamme päätoimittajia, poliittisia toimittajia ja ainakin yksi uutisankkuri.

Tulokset näkyvät. Ylen, HS:n, Ilta-Sanomien ja Iltalehden johdolla mediapoolin jäsenet ylläpitävät päivittäistä vihajournalismia, jonka kohteena on Venäjä. Harvard-kurssin käyneet toimittajat haravoivat sopivia aiheita. "Hyvät suhteet eivät estä Venäjän hyökkäystä", kertoo Iltalehden lööppi. Tästä jutun tehnyttä toimittajaa kiitellään. Päätoimittaja pyytää oikein pullakahveille.

Mediapoolin "sisältöryhmä" kokoontuu säännöllisesti ja linjaa itänaapuriimme kohdistettua hyökkäystä. Putinista maalataan kuvaa häikäilemättömänä ja petollisena despoottina, ulkoministeri Lavrovia sanotaan valehtelijaksi, Venäjän asevoimien epäillään suunnittelevan jotain katalaa.

Ilmaisunvapaus Suomessa on kaventunut, eikä ihme, kun koko mediaa linjaa yhteinen pooli. Sananvalinnat alkavat muistuttaa 1920-luvun Vihan veljien retoriikkaa. Tähän liittyen ne, jotka suhtautuvat Venäjään neutraalisti tai jopa myönteisesti, leimataan trolleiksi, stalinisteiksi tai Putinin sylikoiriksi.

Toisaalta mediapoolin jäsenet pitävät esillä tasavallan presidentin kiiltokuvaa, presidentin, joka siunasi Naton kanssa tehdyn isäntämaasopimuksen, ja jonka johdolla Suomi on kuljetettu sotaliiton kynnykselle.

Mihin tällä kaikella pyritään? Sataprosenttisen fiktiivisessä kirjassani kerron operaation syyn, sen vaiheet ja lopputuloksen:

Kuvitelmassani Suomi liittyy Natoon, kun tasavallan presidentin viimeistä virkakautta on vain vähän jäljellä. Nyt hän voi toimia välittämättä Nato-jäsenyyttä vastustavasta tyhmän kansan enemmistöstä, sillä presidenttiys on kohta ohi, suosiosta ei enää tarvitse piitata. Suuri visio on toteutettu!

Lakimiehenä hän on avustajineen löytänyt tavan, jolla jäsenyys voidaan toteuttaa ilman kansanäänestystäja ilman eduskunnan siunausta. Eduskunta, jonka ohi isäntämaasopimus aikanaan salakuljetettiin, on voimaton ja hämmennyksen tilassa. Joku onneton kansanedustaja kuiskaa, että nyt on häntä heiluttanut koiraa, mutta kuiskaus ei yllä uutiseksi.

Mediapooli on huolehtinut vuosia jatkuneella operaatiollaan siitä, että välit Venäjään ovat lopulta tulehtuneet. Niinpä presidentti voi todeta (fiktiossani) tv 1:n erikoislähetyksessä, että "tilanne on olennaisesti muuttunut" ja "Suomi tarvitsee Nato-jäsenyyden täysimittaisena". Pelkkä isäntämaasopimus ei riitä.

Uutisankkurin ilme on vakava. Hän pyyhkäisee silmäkulmaansa. "Viel' on Suomi voimissaan", hän sanoo kameraan tuijottaen. Sitten soi Porilaisten marssi.

Teokseni lopussa jotkut Harvard-kurssitetut ovat mukana tasavallan presidentin isännöimillä päivällisillä. Nostellaan maljoja, pidetään hillittyjä puheita sitkeyttä ja taitoa vaatineen operaation onnistumisesta. Joku kertoo, että patsashanke "Suomen valtiollisen historian merkittävimmälle henkilölle" on vireillä.

Kirjastani tulee omakustanne. Mediapooliin kuuluvat kustantajat eivät sitä julkaise. Vastausviestissään ne toteavat kuin yhdestä suusta, että "teos on hyvin kirjoitettu, mutta mielikuvituksenne ylittää uskottavuuden rajat".

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjäviha, media, Natojäsenyys