Yhteystiedot

Mauno Saari




mauno.saari@gmail.com

Blogin arkisto

Uusimmat kommentit

FACEBOOKIN PÄIVITYKSIÄSeppo Ruottu  14.10.2022 18.30
FACEBOOKIN PÄIVITYKSIÄMartti Issakainen  14.9.2022 19.02
FACEBOOKIN PÄIVITYKSIÄTeemu  13.9.2022 16.58
FACEBOOKIN PÄIVITYKSIÄYksi miljoonista kansalaisista, joiden mielipidettä ei edes kysytty  11.9.2022 20.49
FACEBOOKIN PÄIVITYKSIÄJK  11.9.2022 4.33

Uusimmat kirjoitukset

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:723260 kpl

Journalismista totuusjournalismiin

Maanantai 26.9.2022 klo 15.19 - Mauno Saari

(Tiivistetty ja täydennetty versio luennosta Pohjanrannan Ukraina-seminaarin luennosta.)

Journalismin ja median muutos on ollut viime vuosina raju. Sitä voi näkökulmasta riippuen kutsua vallankumoukseksi tai vallankaappaukseksi. Perinteinen journalismi katosi, tilalle tuli totuusjournalismi, yksipuolinen, yksimielinen, yhtä totuutta julistava media. Sen vaikutukset ns. kansan mielipiteisiin ja mielialoihin ovat valtavia, koska vastavoimaa ei ole.

Kun kuka tahansa meistä on tottunut vaikkapa 30 - 50 vuotta muodostamaan käsityksensä maailmasta median kautta, luottamaan että uutiset ovat ainakin suunnilleen totta, tuosta uskosta on vaikea luopua nopeasti. Sen vuoksi propaganda toimi ja toimii niin hyvin, vaikka uutiset muuttuivat hyvin yksipuolisiksi.

Media ryhtyi yhtäkkiä julistamaan, että Venäjä uhkaa, maa on vaarassa, turvallisuustilanne on muuttunut ja että Nato pelastaa meidät. Kun presidentti ja pääministeri kertovat samaa, mediaansa uskoneet tulivat perässä.

Perässä tulivat myös kansanedustajat, jotka huomasivat, että liittyminen Venäjä-vihaajien kuoroon on ainut tapa menestyä seuraavissa vaaleissa.

Hämmentävää tässä on se, että ennen Venäjän hyökkäystä ja sen jälkeenkin sanottiin virallisesti, ettei Suomeen kohdistu sotilaallista uhkaa, ei ainakaan välitöntä. Samalla kuitenkin Nato-hakemuksen tekemistä perusteltiin turvallisuustilanteen muuttumisella.

Venäjän invaasio Ukrainaan tuli kuin taivaan lahjana Nato-jäsenyyden ajajille. Se oli ilmiselvä tekosyy, mutta median uhkakuvat peittivät sen valheellisuuden.

***

Yhden päivän, 16.09.2022, lehdistökatsaus:

HS-pääkirjoitus: "...Putinin kanssa jatkettiin yhteydenpitoa, vaikka hänen tiedettiin tilaavan vastustajiensa salamurhia..."

"...Putin on osoittautunut hyvin vaaralliseksi – ja juuri siksi, ettei hän käyttäydy kuin vesikauhuinen koira vaan kykenee toimimaan suunnitelmallisesti ja kavalasti..."

"...Ukraina puolustaa sodassa vapauttaan ja samalla Eurooppaa, Sitä on helppo pitää samana asiana kuin demokratian puolustaminen... Ennen sotaa Ukraina listattiin Freedom Housen demokratiaindeksissä "osittain vapaaksi" eli selvästi Venäjää paremmaksi, mutta samalle tasolle El Salvadorin ja Burkina Fason kanssa..."

Jarmo Huhtanen kertoo samassa lehdessä Suomen aseviennistä Ukrainaan, ja toteaa: "Joskus pitää jättää kertomatta, joskus pitää harhauttaa, joskus jopa valehdella."

Huhtanen tarkoitti tapaa, jolla puolustusvoimat tiedotti aseviennistä, mutta yhtä hyvin tuo virke kuvaa Helsingin Sanomien Ukraina-uutisointia.

SYVÄ HILJAISUUS

Suomessa on vuosia vaadittu laajaa ja syvällistä keskustelua Nato-jäsenyydestä, sen eduista ja haitoista. Sitä ei koskaan käyty. On nähty runsaasti jäsenyyttä puolustavia puheenvuoroja, mutta vain pintaraapaisuja haitoista. Se on hämmästyttävää sananvapauttaan ylistävässä maassa, kun kyseessä on itsenäisen Suomen tärkein ratkaisu lähes 80 vuoteen.

Olisi luullut keskustelun alkavan jo vuonna 2014, kun Suomi valmisteli isäntämaasopimusta Naton kanssa. Silloin oli käsillä nykyisen toimittajapolven suurin ja kiehtovin aihe. Havaintojeni mukaan vain yksi sanomalehti, Keskisuomalainen, julkaisi sopimuksesta jutun keväällä 2014. Missä nukkuivat valtavirtamedian tutkivat journalistit, ja miksi?

Suomi oli tekemässä ulko- ja turvallisuuspoliittista täyskäännöstä. Sotilaallisesti liittoutumattomaton, aikaisemmin puolueeton, Paasikiven-Kekkosen linjaa noudattanut maa oli allekirjoittamassa laajaa sopimusta USA-johtoisen sotilasliiton kanssa, eikä juuri ketään kiinnostanut!

Keskisuomalaisen juttu aiheutti eduskunnassa lyhyen, voi sanoa olemattoman keskustelun. Se päättyi ulkoministeri Erkki Tuomiojan puheenvuoroon. Hän lupasi ponnekkaasti, että jos asiassa tapahtuu jotain, eduskunta pidetään ajan tasalla.

Ei pidetty. Presidentin johtama TP-Utva (Ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta) teki päätöksen historiallisen sopimuksen allekirjoittamisesta – eduskunnan kesäloman aikana.

Ei syntynyt uutisvyöryä, kuten olisi normaalin median aikana tapahtunut. Monimutkainen sopimus oli luettavissa vain englanninkielisenä, jos osasi etsiä sen Internetistä. Parlamenttimme lomalaisia juttu ei näyttänyt hetkauttavan, ja sen kääntäminen suomenkielelle kesti puoli vuotta.

Toki aktiivisten kansalaisten toimesta epävirallinen käännös saatiin aikaan nopeammin. Sitä kommentoi entinen ulkoministeri Keijo Korhonen Kanava-lehdessä sanoen sitä häpeälliseksi ja maan itsenäisyyden rippeittenkin menettämiseksi. Mutta siinä suunnilleen kaikki.

Miksi hiljaisuus? Minulla on selitys, joka tulkitaan salaliittoteoriaksi, mutta ei sellainen ole. Mielestäni media ei nostanut asiasta sensaatiota tai skandaalia, koska hiljaisuudesta oli sovittu. Samoihin aikoihin oli nimittäin aloittanut toimintansa Mediapooli, valtion huoltovarmuuskeskuksen organisaation lisätty elin ja sen "sisältöryhmä".

JYRKKÄ MUUTOS

Median jyrkkä muutos on nähtävissä parin esimerkin avulla.

Kiovan Maidanin aukion tapahtumia kutsutaan nykymediassa kansannousuksi eikä USA/CIA:n masinoimaksi aseelliseksi vallankaappaukseksi, joka se oli. Pian kaappauksen jälkeen tapahtumien taustasta kerrottiin kyllä totuudenmukaisesti.

IL282.png


Iltalehti uutisoi 5.3.2014 kuten kunnon journalismi edellyttää: "Salainen puhelu vuoti nettiin – kuka palkkasi Kiovan tarkka-ampujat?"

Juttu kertoi Viron tuolloisen ulkoministeri Urmas Paetin ja Eu:n ulkoministeri Catherine Ashtonin puhelusta:

"Meillä on yhä vahvempi käsitys siitä, että tarkka-ampujat oli palkannut Janukovitsin sijasta joku Ukrainan uudesta hallinnosta, Paet sanoo puhelussa.

– Käsiala oli samaa ja luodit olivat samanlaisia. On erittäin huolestuttavaa, että uusi hallitus ei tutki, mitä todella tapahtui, Paet kertoo Olga-nimisen lääkärin sanoneen.

Ulkoministeriö kertoo Paetin ja Ashtonin keskustelleen puhelimessa Paetin palattua yksipäiväiseltä Kiovan-matkaltaan. Paet vieraili Ukrainassa 25. helmikuuta."

Iltalehden juttu paljastaa enemmänkin. Se kertoo skandaalista, siitä miten poliitikko pahoittelee salaiseksi tarkoitetun kuolemanpelin paljastumista:

"– On erittäin valitettavaa, että puheluita kaapataan. Puhelun vuotaminen ei ole sattumaa, Paet sanoo ulkoministeriön sivuilla."

Russia Today -sivuston saamien tietojen mukaan tiedoston oli vuotanut internetiin Ukrainan salainen palvelu, jonka väitetään olevan yhä uskollinen syrjäytetylle Viktor Janukovitsille."

Iltalehden juttua täydensi israelilainen Haaretz-lehti, jonka mukaan ampujia johti asejoukko nimeltään "Blue helmets of Maidan". Se koostui 40 miehestä ja naisesta, joita johti Delta-niminen Israelin armeijan veteraani. Hän oli kouluttautunut Maidan kaltaisiin tapahtumiin Israelin Shuálei Shimson pataljoonassa, joka kuului Givati -prikaatiin. Israelin sotilaita oli tarkka-ampujien joukossa yhteensä kuusi.

Iltalehden uutinen perustui ulkopuolisiin lähteisiin. Silti se oli journalismia, sellaista journalismia jota enää ei ole näkyvissä.

Iltasanoma.png

Lisää hyvää journalismia vuodelta 2014: Toukokuun 4. päivänä Ilta-Sanomat julkaisi dramaattisen jutun ammattiyhdistysten talon murhapoltosta Odessassa. Natsit sytyttivät tulipalon ja estivät "torakoiksi"kutsumiensa uhrien, ukrainalaisten, ulospääsyn liekkien keskeltä.

Polttomurhassa raportoitiin kuolleen 52 ihmistä. Ansiokkaan reportaasin kirjoitti toimittaja Arja Paananen, joka pian tuon jälkeen muuttui ÌS:n johtavaksi Venäjän solvaajaksi.

Pian Suomen mediassa tapahtui mullistus. Totuusjournalismi marssi esiin.

MEDIAPOOLI

Tunnustan hitauteni. Huomasin mainitsemani Mediapoolin ja sen merkityksen aika myöhään. Kirjoitin siitä 7.3.2019 otsikolla "Kysymyksiä Suomen vapaalle medialle":

"Ilman vapaata, politiikasta ja talousmahdeista riippumatonta mediaa demokratia ei voi elää. Sanan ja mielipiteen vapaus on toimivan yhteiskunnan elinehto, enemmän kuin pelkkä henkireikä.

Mitä tapahtuu demokraattiselle, vapaiden ihmisten vapaasti hengittävälle yhteiskunnalle, jos esimerkiksi valtio ohjaa tiedonvälitystä? Oireet saattavat ensin olla lieviä; henkinen ilmasto alkaa tuntua tukahduttavalta, soraäänet vähenevät, toisinajattelijat leimautuvat häiriköiksi, trolleiksi, väärämielisiksi.

Suomeen on vuonna 2015, Sipilän hallituksen aikana, muodostettu Mediapooli, eräänlainen vaarattomalta kuulostava kerho tai klubi, jonka jäseniksi on liittynyt käytännössä koko tiedotusvälineistömme – lehdistö, Yle, Mtv, tärkeimmät kirjankustantajat."

On syytä tarkastella Mediapoolia lähemmin, sillä erityisesti Ukrainan sodan alla ja sen kestäessä median ja poliittisen johdon linjaukset ovat hämmästyttävällä tavalla päällekkäiset ja samat.

Kun kerroin poolista, siis 3,5 vuotta sitten blogissani, syntyi rektio, väitettiin paljastusta fantasiaksi ja paikkansa pitämättömäksi propagandaksi. Piti siis tutkia lisää.

Mediapooli on valtion Huoltovarmuuskeskuksen yhteydessä tai alaisuudessa toimiva orgaani, johon kuuluu siis käytännössä koko maan media. Pooli itse määrittelee tehtäväkseen "median toiminnan turvaamiseksi tarvittavan varautumistoiminnan kehittämisen ja ylläpitämisen". Sekavan määritelmän takaa löytyy ajatus Venäjän uhkasta ja sen torjumisesta.

Mediapooli "seuraa myös informaatiovaikuttamista ja sosiaalisen median ilmiöitä", poolin kotisivut kertoivat. Sivuilta löytyi poolin puheenjohtajan haastattelu, jossa hän avoimesti sanoi, että toiminnan taustalla on Krimin siirtäminen Venäjän hallintaan.

Poolin tehtävä on torjua mm. Nato-vastaisuutta. Tulkinta ei ole minun. Se oli luettavissa Huoltovarmuuskeskuksen / Mediapoolin nettisivuilta.

Poolilla on monenlaisia työmuotoja. Yksi niistä on "sisältöryhmä". Sen toimintaa poolin puheenjohtaja sanoo aktiiviseksi. Puheenjohtaja, Otava-konsernin tj Alexander Lindholm sanoi tuolloin poolin sivuilla: "erityisen tärkeä on sisältöryhmä, jossa medioiden päätoimittajat tekevät yhteistyötä".

Tällainen toiminta on upouutta suomalaisessa mediassa, tietysti poikkeuksena sotasensuurin ajat, mutta myös kansainvälisesti. Niin pooli itsekin sanoo todetessaan kotisivuillaan, että tällainen yhteistyö viranomaisten kanssa on "kansainvälisesti ainutlaatuinen". Valtiolla on Huoltovarmuuskeskuksen kautta tarkkailijan, linjaajan ja kontrolloijan asema koko Suomen mediakentässä!

KADONNUT AINEISTO

Mediapoolin nettisivuilla oli siis melko avoin kuvaus poolin toiminnasta. Mutta kun blogini tuli julki, tuo aineisto katosi. Pooli harjoitti siis itsesensuuria ja poisti puheenjohtajansa jutun.

Sensorit eivät kuitenkaan voineet mitään sille, että Lindholm oli antanut haastattelun myös Ruotuväki-lehdelle joulukuussa 2018:

"Poolissa on muun muassa sisältöryhmä ja hallitus, ja kaikki tekevät omaa työtään tavoitteiden eteen. Tämän lisäksi tehdään vaikuttamistyötä, kuuntelemista, koulutusta ja seurataan ylipäätään, mitä maailmassa tapahtuu."

Samassa haastattelussa puheenjohtaja Lindholm totesi, että poolin "hallituksen kokouksissa käsitellään muun muassa informaatiovaikuttamista ja sosiaalisen median ilmiöitä".

Mitä mahtaa olla Mediapoolin "vaikuttamistyö"? Entäpä "kuuntelu"? Mihin ja keihin halutaan vaikuttaa, keitä ja miksi kuunnella? Poolin sivustoilta kadonneen aineiston perusteella "vaikuttamistyö" on ainakin Nato-kritiikin hillitsemistä. Millä tavoin, sitä saattaa vain arvuutella.

Tämän keskellä me elämme. Valtionhallinto on mukana koko Suomen median kattavassa poolissa, ja selvää on, että pooliin kohdistuvat epäluulot ja kysymykset tullaan leimaamaan valeuutisiksi, vääristelyksi, turhiksi salaliittoteorioiksi, vainoharhaisuudeksi.

Kun Mediapooli näyttää sensuroivan omaa aineistoaan, minun kysymykseni ja epäilykseni eivät poistu vaan lisääntyvät. Jos valtio edes osittain kontrolloi mediaa, meidän vapaa lehdistömme on luiskahtanut outoon suuntaan.

Sisältöryhmän "vaikuttamistyö" ja "kuunteleminen" on hieman muuta kuin puheenjohtaja Lindholmin maininta siitä, että on varauduttava sähkökatkoksiin.

PUUTTUVAT JUTUT

Mediapoolin vaikutusta lehtien, tv:n ja radion juttuihin ei pidä liioitella. Aika pahasti keskittyneen median linjaukset toteutuvat jo siinä, että niiden omistajat ovat valinneet kaikkiin ns. valtamedioihin Nato-jäsenyyttä kannattavat päätoimittajat.

Tässä tilanteessa vanhan ja vanhanaikaisen journalistin on esitettävä joitakin kysymyksiä. Itse asiassa esitin niitä jo 3,5 vuotta sitten:

– Miksi en ole voinut lukea, katsoa tai kuunnella ainuttakaan juttua siitä, ketkä, koska, missä ja miksi tekivät päätöksen siitä, että Suomen puolustusvoimien komentaja allekirjoittaa isäntämaasopimuksen Naton kanssa? Miksi juuri hän eikä esimerkiksi vieressä ollut tasavallan presidentti?'

– Miksi en ole nähnyt ensimmäistäkään perusteellista juttua siitä, mitä isäntämaasopimus todella sisältää? Eikö aihe ole muka tarpeeksi kiinnostava, ei kyllin tärkeä – kysymyshän on ehkä vain Suomen alistamisesta sotaliitolle, ehkä vain itsenäisyytemme menetyksestä. Eihän se ole mitään Matti Nykäsen hautajaisiin verrattuna.

– Entä missä ovat jutut siitä, miksi tuota sopimusta ei viety Suomen eduskunnan käsittelyyn vaan uitettiin voimaan sen merkitystä joka käänteessä vähätellen?

Entä missä ovat jutut siitä, kuka/ketkä, missä, milloin ja miksi tekivät päätöksen Naton hybridikeskuksen sijoittumisesta Helsinkiin?

– Missä ovat jutut siitä, mitä tuo keskus oikein tekee, ja miksi sille on myönnetty juridinen koskemattomuus niin, että korkeimmallakaan viranomaisellamme ei ole oikeutta tutkia tai puuttua sen toimintaan?

– Entä jutut Mediapoolin sisältöryhmän tarkoitusperistä? Miksi kukaan ei kysy, mitä tämä kansalaisten psykoosiin ja epävarmuuteen johtava viime aikojen juttutulva oikein merkitsee?

Ja ennen kaikkea: Missä ovat jutut siitä, miten Kiovan hallinto on kohdellut itä-ukrainalaisia jo kahdeksan vuotta jatkuneen sisällissodan aikana. Minulle on turha väittää, etteikö media yhtä lailla kuin poliittinen johto ole tiennyt tuhansista ja tuhansista tapetuista ja Donbasin väestön sorrosta, lähes kaikkien kansalaisten perusoikeuksien lopettamisesta.

Poolin merkitystä vähätellään tai se kiistetään. Oliko sitten Ilta-Sanomien pääkirjoitus lipsahdus? Siinä sanottiin, että Venäjän tiedottaminen on "valtiollisen puppugeneraattorin" ja "trollitehtaiden" tuottamaa valeuutisointia. Niinpä "Suomen kannattaisi tehostaa valmiiksi tuotetun vastamateriaalin levitystä", ja että "apua tähän voisi "löytyä vaikkapa Mediapoolista".

HYSTERIA

Kolme ja puoli vuotta sitten kirjoitin, siis silloin, kun suomalaisten selvä enemmistö vielä vastustivat Natoa:

"Pelkoon ja epävarmuuteen ajettu kansa on helposti manipuloitavissa mihin tahansa uskoon, luuloon ja tekoihin.

Pelon ja epävarmuuden lietsonnalla voidaan ohjata mielipiteitä. Jos meidät suomalaiset, joiden selkeä enemmistö vastustaa sotaliiton jäsenyyttä, saadaan pelon horkkaan, on Mediapoolilla toivoa, että jonain päivänä me polvistumme ja suorastaan pyydämme, että täällä jo tukevasti isännöivä Nato ottaisi meidät lopullisesti huomaansa."

En ikinä olisi uskonut eläväni tällaisessa Suomessa.

Kun Vladimir Putin ja Donald Trump saapuivat Helsinkiin, kadunvarret oli tapetoitu uljailla julisteilla: "Tervetuloa vapaa lehdistön maahan".

Siis maahan, johon on laskeutunut yksiääninen hiljaisuus, sanomaton sensuuri. Maahan jossa kritisoidaan ankarasti sellaisia maita, joissa media on valtion ohjauksessa.

Suomi arvostelee jyrkästi muita maita sananvapauden rajoittamisesta, ja rajoittaa sitä jyrkästi itse. Oikeasti vastuullinen journalismi on kadonnut oudosti samaan aikaan, kun sitä iskulausein julistetaan.

Lohtu on ehkä se, että median luopuminen periaatteistaan ei ole vain suomalainen ilmiö. Se koskee koko läntistä mediaa. Sveitsiläinen asiantuntija Jacques Baud on äskettäin antamassaan haastattelussa sanonut jyrkästi, että muiden muassa ranskankielinen media on toiminnallaan tehnyt Ukrainan sodan rauhanneuvottelut mahdottomaksi, koska se promovoi venäjävihaa ja antaa Ukrainan sodasta yksipuolisen ja täysin harhaanjohtavan karikatyyrimaisen kuvan.

Venäjäviha roihuaa, Ranskassakin. Pankkitilejä on suljettu ihmisiltä, joilla on venäläinen nimi. Somessa Ukrainaa ja lännen toimintaa kritisoivia päivityksiä estetään. Baudin mielestä Venäjän vihaaminen on saanut absurdeja piirteitä, kun esimerkiksi venäläiset urheilijat, jopa paraurheilijat, suljetaan kilpailuista kollektiivisesti, jopa venäläiset kissat ja puut blokataan alan näyttelyistä ja taideteosten Venäjään viittaavia nimiä muutellaan.

Amerikkalainen kommentaattori Noam Chomsky on kiteyttänyt tilanteen: "Hysteria ei ole koskaan ollut tällä tasolla, ei edes 2. maailmansodan aikana."

SANKARIT JA ROISTOT

Suomen ns. valtamedia uutisoi Ukrainan sodasta niin kuin se, siis media, olisi Kiovan hallinnon jatke. Aivan ylivoimainen enemmistö uutisista perustuu Ukrainan lähteisiin. Käytetyin lähde on presidentti Zelenskyi, joka esiintyy sanomalehtien lisäksi lähes päivittäin videostriiminä tv-uutisissa.

Zelenskyi on saanut läntisessä mediassa ainutlaatuisen sankarin osan. Hän on pitänyt videopuheita kaikilla mahdollisilla foorumeilla YK:sta ja eri maiden parlamenteista lähtien.

Suomenkin eduskunta osoitti hänelle suosiotaan seisaalleen nousten. Kun saksalainen Die Welt-lehti kertoi presidenttiin kohdistuvista pahoista korruptioepäilyistä, se ei ole himmentänyt Zelenskyin arvoaan Suomen mediassa.

Ei vaikka ns. Pandoran papereissa paljastui, että Zelenskyi oli mukana salaisessa veroparatiisiyhtiöiden ketjussa ja että sankari on siirrellyt huomattavaa omaisuuttaan sopiviin paikkoihin.

Medialla, ja toimittajilla vapaus valita käyttämänsä lähteet. Mutta muitakin keinoja on työkalupakissa.

Uutisjuttu voi olla totuudenmukainen ja silti propagandaa. Näin tapahtuu nyt, kun Ukrainan sotaa koskeviin sinänsä asiallisiin teksteihin on lisätty säännönmukaisesti ylimääräisiä adjektiiveja ja epiteettejä, jotka ikään kuin salakuljettavat uutiseen "oikean mielipiteen".

Mediassa Zelenskyi on rohkea sankari, päättäväinen kansanjohtaja, koko Euroopan vapauden ja demokratian puolesta eturintamassa taisteleva suuri valtiomies.
Sen sijaan Vladimir Putin on piru, perkele, raakalainen, lapsia tappava roisto, barbaari, valehteleva hirmuhallitsija, kansaansa kiduttava hirviö.

Ukraina on esikuva, koko läntisen maailman ja demokratia puolesta uhrautuva, ihailtavan urhea ja kaiken tuen ansaitseva valtio.

Venäjä on takapajula, koko maailman, Euroopan ja Suomen turvallisuutta uhkaava verinen karhu. Venäläiset sotilaat kiduttavat, tappavat ja raiskaavat siviilejä, tuhoavat lastentarhoja, jouluja ja sairaaloita, kun taas Ukrainan armeija pelastaa sodan uhreja raunioista.

Ukrainan sota on "raakalaisnainen ja barbaarinen hyökkäyssota". Ukrainan armeijan touhut ovat systemaattisesti "urheita", taistelutahto sankarillista eikä se tulita siviilikohteita. Venäjän sotilaat ovat "surkeita", sodan johto "karmeaa", aseet vanhaa romua, joukkojen moraali nollassa.

TOTUUSJOURNALISTIT

Viime vuosina on noussut esiin uusi ilmiö: sanomalehden uutisen viereen taitetaan kolumni, jossa kerrotaan, miten juttu pitää tulkita. Journalismin hyvinä aikoina lehtien kolumnistit olivat kokeneita ja arvostettuja ammattilaisia. Nyt kesätoimittajallakin on lehdissä oma palsta, kuvalla varustettu totuuskolumni.

Äskettäin ilmestyneessä kirjassaan "Journalismin kuolema – mitä medialle oikein tapahtui" toimittaja Katleena Kortesuo kertoo uudesta toimittajapolvesta, joka on hylännyt objektiivisen journalismin periaatteet. Tämän koulukunnan mielestä on oikein, että toimittajalla on agenda, jolle uskollisena hän kertoo, miten asiat oikeasti ovat – hänen oman narratiivinsa mukaisesti.

Sanomalehti voi ajaa asiaansa muuallakin kuin pääkirjoitussivuilla, vaikka toisin koko ajan vakuutetaan. Ilmaiseva esimerkki ovelasta journalistiikasta oli viime talvena HS:n juttusarja "Täydentyvä taulukko".

Lehti halusi ilmiselvästi vaikuttaa kansanedustajiin, saada varmistetuksi eduskunnan äänestyksen tulos. Idea mainio. Jutuissa kerrottiin päivittäin, ketkä kansanedustajista ovat kunakin päivänä ilmaisseet kantansa Nato-jäsenyyteen. Kysymys oli tietysti lukijoiden palvelusta, ei suinkaan kansanedustajien indoktrinoinnista tai painostuksesta?

Maailmankuulu australialainen journalisti John Pilger antaa hyvän neuvon näiden aikojen viestinnän seuraajille: "Älä usko mihinkään, mitä media kertoo."

Jos haluaa kuvata Suomen lehdistön tilaa juuri nyt, lehtien yhteiseksi, synergiaa edistäväksi nimeksi voisi antaa "Sotahuuto". Valitettavasti nimi on jo varattu.

Median ilmapiiri on nyt raikas ja reipas! Hienolta täytyy tuntua, kun toimittajat voivat huudahdella Ilta-Sanomien Timo Haapalan tavoin, että Venäjä on roistovaltio, jonka brutaalia ja raakalaismaista hyökkäystä johtaa mielenvikainen sotarikollinen.

Enää ei kummastella, kun HS:n pääkirjoitus uhoaa: "Venäjä on lyötävä polvilleen... ja että "Venäjä on suistettava kuiluun."

Urho Kekkonen kävi aikanaan sanomalehtien kimppuun kritisoimalla niitä "neulanpistopolitiikasta", kun lehdissä esiintyi jotain kielteistä Neuvostoliitosta. Miten hän olisi suhtautunut nykyisiin neuloihin ja pistoihin? Sauli Niinistö tuntuu hyväksyvän ne.

OIKEAA TIETOA?

Arvossa pidetty tutkimuslaitos OSCE (Organization for Security and co-operation) todistaa joidenkin muiden läntisten tahojen tavoin faktojen avulla, että Ukraina oli USA:n massiivisella tuella keskittänyt huomattavan osan asevoimistaan Donbasin rajalle ja aloitti sieltä tykkitulen jo 17.2.2022 kiihdyttäen sitä seuraavina päivinä. Venäjän invaasio alkoi 24.2.2022.

Suomen poliittinen johto puhuu koko ajan "Venäjän hyökkäyssodasta" ja korostaa päivästä toiseen absoluuttisena totuutena, että Venäjä aloitti sodan. OSCE:n tai muiden tahojen, kuten ruotsalaisen rauhantutkijan, professori Olav Tunanderin vakuuttavia näyttöjä USA:n kouluttaman ja tukeman Ukrainan armeijan offensiivista ei ole kirjoitettu riviäkään.

Uskooko joku, että media tai johtavat poliitikot ovat aivan pimennossa siitä, mitä on tapahtunut ja tapahtuu?

Mutta 3,5 vuotta sitten Mediapoolin puheenjohtaja kirjoitti poolin nettisivuilla: "Ylläpitääkseen uskottavuuttaan median pitää julkaista oikeaa ja tarkastettua tietoa ja laittaa kaikki selkeästi pöydälle."

Nythän kysymys kuuluu, että kenen pöydälle.

Varsinkin iltapäivälehdet ovat julkaisseet Ukrainaan ja Venäjään liittyen runsaasti huhuja ja luuloja. Niillä on taipumus muuttua totuudeksi.

Tyypillistä, että sodan aloittajasta tai energiakriisin syistä esitetään ensin valhe. Sitä toistetaan, kunnes se onkin totta. Ei enää sanota, että "jonkun mukaan" tai joku "väittää".

Kun Iltapäivälehti otsikoi "Onko Putin mielenvikainen", kysymyksen tarkoitus oli muuttua totuudeksi lukijan mielessä. Tällaista manipulaatiota ja indoktrinaatiota Suomen media on ollut ja on pullollaan.


RYHDY ILMIANTAJAKSI

Vuonna 2014 Yle esitti DocVentures -ohjelman, jossa toimittaja Riku Rantala kehotti katsojia ilmiantamaan Venäjän trolleja. Jos siis katsojalla oli tiedossaan vaikkapa naapurissa asuva trolli, hän voisi olla yhteyden ohjelman tekijöihin.

Olin pudota sohvalta huomatessani, että studiossa istui myös ulkoministeri Erkki Tuomioja reagoimatta mitenkään siihen, että Yle oli perustamassa omaa Stasi-järjestelmää, ilmiantajien verkostoa.

Ilmiantajia etsitään myös somessa. Facebookin sivustolla on palkki: "Ilmianna julkaisu". Sehän on hyvä, se tarkoittaa että laittomia viestejä julkaisevat käräytetään. Mutta tosiasiassa Facebookin menettely on johtanut siihen, kuten juuri Ranskassakin, että poliittisesti väärät viestit ja viestittelijät pimennetään.

Ja kunhan uusi laki maalittamisesta tulee voimaan, olemme siirtyneet ilmiantojen aikaan. Kun esimerkiksi minä julkaisen kriittisen mielipiteeni presidentistä, pääministeristä tai vaikkapa hallituksesta, voin joutua oikeuteen maalittamisesta, maksamaan sakkoja tai istumaan vuoden kiven sisällä.

Maalittamislain valmistelussa on korostettu joukkoa. Siis että maalittamisen tuntomerkit täyttyvät helpommin, jos samaan maaliin tähtää useampi kuin vain yksi henkilö. Kun minun Fb-postauksilla on joskus lähes tuhat peukuttajaa, linnatuomioni alkaa näyttää varmalta.

VIHAA TAI KUOLE

Miksi media on lähes yksimielisesti valinnut saman linjan kuin pääministeri, eli vihan lietsomisen Venäjää vastaan, paikoin jopa sotaa uhoavan tavan "uutisoida"?

Viha, pelko, väkivalta ja kateus ovat perinteiset ip-lehtien lööppijuttujen lähtökohta. Alkeelliset ja alhaiset tunteet ovat myyntikamaa. Sota ja veriset vaatteet toimivat aina myynnin edistäjänä.

Voi miettiä, miksi kaikissa valtamediaan lukeutuvissa uutisvälineissä on Suomen Nato-jäsenyyttä kannattava päätoimittaja. Yksinkertaisin selitys on se, että keskittyneen median omistajat ovat Naton kannalla. Yhtiöiden hallituksethan valitsevat päätoimittajat.

Erityinen kysymys on Yleisradio, jonka uutis- ja ajankohtaistoimituksen työ on silmiin pistävän Nato-hakuista ja vihamielistä Venäjää kohtaan. Yle on eduskunnan media, mutta eduskunta onkin samoilla linjoilla sen kanssa, nykyisin.

Kun tämä eduskunta valittiin, enemmistö suomalaisista vastusti Natoa, varmasti samoin myös enemmistö kansanedustajista. Me emme siis valinneet parlamenttia, joka veisi lähes yksimielisesti Suomen sotilasliittoon.

Se muuttui sellaiseksi suureksi osaksi koska lehdistö on toteuttanut monivuotisen kampanjan Venäjän uhasta ja Naton antamasta turvasta. Kun presidentti ja pääministeri omalla tahollaan julistivat Venäjän uhkaa ja pahuutta, ei tulevien vaalien menestystä ajattelevalle kansanedustajalle jäänyt juuri vaihtoehtoja.

Vihaa Venäjää tai kuole poliitikkona.

Media näyttää saavuttaneen tavoitteensa, ja enemmänkin. Maassa tuntuu vallitsevan Nato-hurmos ja venäjäraivo. Jos joku erehtyy ihmettelemään venäjävihaa tai jopa ymmärtämään Venäjää, reaktio on uskomaton ja kiihkeä, sanallisesti väkivaltainen ja täydellisen kuuro vastauksille.

Viha ja suoranainen sotauho on kiihtynyt aivan viime päivinä entisestään. Tuntuu, että raivon vallassa olijat kokevat samaa mieltä olvien tarjoamaa laumasuojaa.

HARVARDIN POJAT

Mistä tämä kaikki on lähtöisin?

USA ja Nato käyttävät suuria viestintätoimistoja luomaan haluttuja kampanjoita poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Esimerkiksi kaksi alan jättiläistä, RuderFinn ja Hill+Knowlton ovat viestintästrategioita ja niiden toteutuksia suunnittelevia yrityksiä. Putin sarvet päässä aikakauslehtien kannessa on vain pieni esimerkki niiden työstä. Jugoslavian sodan valtavat valhekampanjat antoivat USA/Natolle tekosyyn pommituksiin.

Minulla ei ole todisteita, mutta rohkenen väittää, että Ukrainan menestynyt infosota on amerikkalaisten ammattilaisten suunnittelema. Sen tiedän, että Venäjävastaisessa politiikassa USA on käyttänyt paria sataa pr-toimistoa.

Muitakin voimia on käytössä. "Harvardin pojat" oli lempinimi yliopistomiehille, jotka kehittelivät Neuvostoliiton kansallisen omaisuuden ryöstöä Jeltsinin aikana.

Vaikka poikien yksi jäsen, professori Jeffrey Sachs, onkin kääntänyt kelkkansa ja paljastanut USA:n hallinnon katalia aikeita Venäjän suhteen, tuo yliopisto on edelleen aktiivinen.

Vuonna 2015, Sipilän hallitus päätti, että noin 100 suomalaisen kouluttamisesta "infosotaan". Minä olen kirjoittanut väärin, että suomalaiset olisi lähetetty Harvardiin. Niin ei tietenkään kannattanut tehdä kustannussyistä. Harvardin pojat tuotiin Suomeen ja kouluttivat. Tulokset ovat kaikesta näkemästäni päätellen hyviä.

VIHASTA UHOON

Media ja johtavat poliitikot, kumpi vie, kumpi seuraa? Niinistö antoi omilla lausumillaan Venäjästä ja Putinista ikään kuin luvan kansalaisten vihapuheelle. Sanna Marinin historiaan jäävä lause: "Kaikki siteet Venäjään on katkaistava", oli jo Venäjäraivoon yllyttämistä.

Ministerit Kaikkonen ja Lintilä ovat vieneet projektia eteenpäin. Kaikkonen rehvasteli, että Ukrainaan on viety "tappavia" aseita. Lintilä taas sanoi eduskunnassa, että "Suomi on fyysisesti sodassa Venäjää vastaan Ukrainassa".

Liikuttava yksityiskohta median ja poliitikon yhteispelistä oli Ylen Ykkösaamun haastattelu, jossa Lintilältä ei kysytty tuosta lausunnosta. Asia oli tavan mukaan sovittu lämpiössä.

Viha on nopeasti leviävä tarttuva tauti. Se on myös ase. Kun väestö saadaan pelon avulla vihan valtaan, poliitikkojen on helppo viedä eteenpäin viha-aallon suuntaisia tavoitteitaan.

Vihan epidemiassa, tai oikeastaan jo läntistä maailmaa koskevassa pandemiassa, on se vaarallinen piirre, että sen pysäyttäminen on vaikeaa, joskus jopa mahdotonta. Vain sota on varma tapa purkaa viha loppuun saakka, eli suureen kärsimykseen asti.

Vihasta on edetty uhoon. Ilta-Sanomat 25.4.2022: "Näihin aseisiin Suomen puolustus nojaa... Suomella pullat uunissa vielä Ukrainaakin paremmin... Hornetit ja panssarihaupitsi Moukari antavat mahdollisuuden iskeä kovaa ja pitkälle..."

Kovaa ja pitkälle, ihanko Uralille saakka on mieli. Taas?

Seuraavaksi uutisoitiin asetoimituksista. "Kyllä niillä jälkeä tulee", iloitsi Niinistö. Se ei ole karvalakkiäijän uhoa kaljatuopin takaa vaan lausunto sen maan presidentiltä, jolla on ollut vuosikymmeniä hyvät ja vähintäänkin asialliset välit suurvaltanaapurinsa kanssa.

OUTO KYSELY

Ukrainan sota ja kiihdytetty Venäjällä pelottelu auttoivat tönäisemään Suomen Naton porstuaan. Presidentti perui halunsa järjestää kansanäänestys, koska mielipidekysely jo todisti hänen mukaansa, että kansa haluaa Naton.

Kyselyiden pätevyys ja legitimiteetti on kyseenalaistettu. Ylen tilaamaan tutkimukseen saattoi ilmoittautua jopa palkinnon toivossa jokainen, joka kuului kyselyn tehneet yhtiön vakinaiseen nettipaneeliin.

Muuan ystäväni yritti kaikin keinoin saada julki kyselytutkimuksen raakamateriaalin selvittääkseen, mihin lopputulos perustui. Hän ei onnistunut, materiaali salattiin erikoisin verukkein.

En ole nähnyt Suomen median repäiseviä otsikoita tästä asiasta.

SANANVAPAUS JA DEMOKRATIA

Media käy sotaa Ukrainan puolesta Venäjää vastaan. Aika moni kansalainen näyttää vaikkapa Fb:ssä kyselevän, tahtooko Suomen valtio myös oikeaa sotaa.

Sota tulee, jos sitä tarpeeksi kauan kutsuu.

Käynnissä on läntisen median tukema USA:n strateginen operaatio, johon se on saanut mukaan Eu-ressukan. Yhdysvallat on julkaissut tavoitteensa, joka on "Venäjän heikentäminen". Saattaa olla, että se on kovin sievistelevä sana kuvaamaan todellista päämäärää.

Eu-maana Suomi on putoamassa pois hyvinvointivaltioiden listalta. Leipäjonojen maa syytää miljoonan ellei miljardin toisensa jälkeen pohjattomaan säkkiin antaakseen jalon tukensa Kiovan hallinnolle ja liitoksissaan natisevalle unionille.

Joka tapauksessa olemme menettäneet journalismin ja uustismedian, jota demokratiaan uskova maa kipeästi tarvitsisi. Ei ole demokratiaa ilman sananvapautta ja totuuteen pyrkivää tiedonvälitystä.

Pakko siis kysyä, olemmeko menettämässä myös demokratian.

YHTEENVETO

Sanomalehdet ja muut uutismediat kampanjoivat ja teettävät luotettavuustutkimuksia säilyttääkseen ympärillään totuuden sädekehän. Uutisten vastaanottajilla on perinteinen käsitys, että he ovat ainakin lähellä totuuden lähdettä, ja että heille tuottaa tietoa vilpitön ja oikeudentuntoinen toimittajakunta.

Journalismi on kuollut sen perinteisessä muodossa. Journalisteista on tullut infosodan upseereita, lähettejä ja juoksupoikia.

Lännessä ja sen osana Suomessa tilanne on karmea. Valtion Yleisradio ja "riippumaton" media on Lännen aivopesukoneen osa, eikä vastapainoa ole.

Somessa on iso joukko ihmisiä, jotka pelkäävät, että Suomea ajetaan tahallisesti sotaan Venäjää vastaan. Että presidentin "täältä pesee"-tyyppiset lausumat, pääministerin ja ministerien sotauhoiset ulostulot on tarkoitettu tökkimään karhu hereille.

Vihan ilmapiiri seurauksineen pirstoo kansan. Mihin tämä johtaa, ja joutuuko poliittinen johto ja media katumusharjoituksiin, se on vielä sotasumun peitossa.

Miten siis jaksaa ja uskaltaa kirjoittaa, olla kriittinen kriittisessä ajassa? Minua rohkaisevat edesmenneen ystäväni Paavo Haavikon sanat, jotka sopisivat jokaisen, nyt korruptoituneen toimittajan tavoitteelliseksi huoneentauluksi:

"Ja silti ei pelko, ei raha, eivät vallanpitäjien toiveet ja kuvitelmat saa saada kynääsi värähtämään."

HUOMAUTUS

Huomautan, että en ole minkään puolueen enkä kippo- tai kuppikunnan jäsen. En ole putinisti enkä ihaile suurvaltoja. Minun kritiikkini kohdistuu tehtävänsä kadottaneeseen mediaan ja kansansa ja maansa unohtaneisiin poliitikkoihin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukrainan sota, Ukraina-seminaari, Venäjäviha, Niinistö, Marin, Kaikkonen, journalismi, sotauho