Mauno Saari
mauno.saari@gmail.com
Niinistön päiväkäskyPerjantai 15.7.2022 klo 15.08 - Mauno Saari Suomen ja Venäjän suhteet tuhottiin nopeasti. Halu liittyä sotaliitto Natoon oli niin voimakas, että yli seitsemän vuosikymmentä vallinnut rauhan ja tasapainon tila viskattiin sivuun. Tilalle tulivat presidentin ja pääministerin johtaman orkesterin tylyt ja jopa raivoisat vihan sävelet. Kahlattuani läpi melkein puolen metrin paksuisen pinon turvallisuus- ja puolustuspoliittisia asiakirjoja tiedän, että sotilaiden ja joidenkin poliitikkojen Nato-projekti alkoi suunnilleen 1990-luvun puolivälissä. Tietystä ajankohdasta lähtien Sauli Niinistö on johtanut sitä, ensin verhojen takana, sitten julkisesti ja julkeasti. *** Niinistö on lausunut, että "Suomi kuuluu länteen". Moni muukin poliitikkomme on hokenut tuota mantraa. Se todistaa, että he potevat traumaa eivätkä tosiasiassa luota Suomen olevan itsenäinen. Paha kyllä he ovat oikeassa. Suomi on tarkasti ottaen ollut valtiona todella itsenäinen vain muutaman vuoden, Neuvostoliiton sortumisen ja Eu-jäsenyyden välisen ajan. Ensin olimme YYA-liittosuhteessa Neuvostoliiton kanssa, sitten jäsen Euroopan unionissa, josta ollaan muotoilemassa liittovaltiota. Olen samaa mieltä kuin edesmennyt ex-ulkoministeri Keijo Korhonen: Suomi oli itsenäisempi Venäjän autonomisena osana kuin nyt unionin osasena. Jos Nato-jäsenyys toteutuu, se vie itsenäisyyden rippeetkin. Muistoksi jäävät oma lippu ja kansallislaulu, ei juuri muuta. Suomi kuuluu totisesti länteen viimeistään sinä päivänä, kun sotaliiton ensimmäistä tukikohtaa rakennetaan. Ja sehän rakennetaan! Puolustusministeri Kaikkonen viimeksi todisti, että Suomi päättää tästä ja ydinaseiden sijoittamisesta maahan ihan itse, mutta "tässä vaiheessa ei ole syytä sulkea mitään ovia". (Sitaatti on sanamuodoiltaan epätarkka, mutta sisällöltään oikea.) Kuten olen arvellut, tukikohdille saatetaan antaa hämääviä nimiä. Ne saattavat olla "liikkuvia turvallisuusyksiköitä" tai "varmuuskomplekseja", mutta tänne me niitä saamme yhden tai useamman. Silloin Suomi on suuren Lännen nielussa kuin Joona valaan kurkussa. Raamatun mies pääsi ulos ihmeen ansiosta. Suomelle ihme tarkoittaisi vapautta ja ehkäpä itsenäisyyttä kahden vuosikymmenen Nato-elämän jälkeen, sillä irtisanomisaika on 20 vuotta. Mutta mikä ja millainen maa Suomi silloin olisi? *** Nato-prosessia on kuljetettu eteen päin hämärin menetelmin. Isäntämaasopimus sisältää karmeita pykäliä siitä, miten Suomi auttaa lännen sotamahtia kaikin mahdollisin keinoin ja voimavaroin, myös hyökkäyksessä. Kaikki tietävät, mikä olisi hyökkäyksen suunta. Niinpä sopimus pohjustaa samaa tilannetta, joka vallitsi ennen talvisotaa Venäjän pelätessä aiheellisesti, että Saksa käyttää Suomea hykkäysväylänä sitä vastaan. Niinistön mielestä saattoi olla epävarmaa, menisikö sopimus läpi eduskunnassa ilman kiusallisia välihuutoja. Niinpä hän kuskasi sen muina miehinä parlamentin ohi, varmuuden vuoksi vielä sen kesäloman aikana. Kun Paavo Väyrynen kysyi sopimuksesta presidentinvaalien tv-keskustelussa, Niinistön vastaus oli väistelevää ja sopimusta vähättelevää kryptistä puuroa. Eikä varsinainen keskustelu koskaan alkanut. Niinistö samoin kuin pääministeri Marin muka salasivat Nato-kantojaan, vaikka isäntämaasopimus kertoi Niinistön kannan selvää selvemmin. Mielipidettään julkisuudelta pantannut Marin taas kertoi myöhemmin olleensa jäsenyyden kannalla jo kauan. Ja kun asia oli ratkennut, Marin päästi huuliltaan pahaan historiaan jäävän lauseensa: "Kaikki siteet Venäjään on katkaistava." *** Sauli Niinistö näytteli aluksi valtiomiestä oikein hyvin. Syntyi jopa mielikuva, että hänellä olisi luottosuhde Putiniin ja eräänlainen suuri välittäjän rooli. Sen Niinistö toki kiisti, mikä tulkittiin epäilemättä jaloksi vaatimattomuudeksi. Niinistön kuvitelma omasta roolistaan ja Venäjästä alkoi valjeta, kun hän heitti julkisuuteen kasakkajutun. Venäjä ja Putin käyttäytyvät siis hänen mielestään kuin varasteleva rosvo. Hämmästyin presidentin käytöstä, mutta arvelin sen olleen tilapäinen mielenhäiriö samalla tavalla kuin hänen suhtautumisensa venäläiskenraaliin, joka oli esittänyt arvionsa sotilaspoliittisesta tilanteesta. "Kenraali on pitänyt puheen", Niinistö lausahti ilmettään myöten ylimielisesti. En usko, että tasavallan presidentillä on tiedon puutetta Ukrainan tilanteesta. Hän on varmasti selvillä siitä, mitä Itä-Ukrainassa on tapahtunut kahdeksan vuoden aikana ennen varsinista sotaa. Noin 14 000 ihmisä on tapettu, ja Ukraina on pitänyt Donbassin venäjänkielistä ja -mielistä väestöä kurituksensa alla kuin maaorjia. Kansalais- ja ihmisoikeudet on riisuttu laitoja myöten ja siviilien niskaan on satanut tykkitulta. Niinistö on puhunut Venäjästä niin kuin häntä olisi informoinut vain Helsingin Sanomat ja Yle, joiden Venäjäviha on ollut yhdenmukaista ja linjakasta. Niin ei voi olla. Itse asiassa minusta tuntuu, että Niinistöllä on hyvät tiedot tosiasioista, mutta ne eivät vain sovi hänen ajatteluunsa. Paha juttu faktoille. Ne on lukittu johonkin Mäntyniemen komeroon. Kun presidentti sitten ryhtyi psykiatriksi ja esitteli Ylellä käsityksiään Putinin mielen sisällöstä, minä säikähdin. Suoraan sanoen ajattelin maamme johtajan tulleen hulluksi tai suuruudenhulluksi. Hän puhui Venäjän presidentistä kuin itseään alempiarvoisesta otuksesta. Niinistön omaa fraasia käyttäen: hän riisui naamionsa, jonka takaa paljastuivat moukan kasvot. *** Hyvä puoli on se, että viime viikkoina olemme saaneet tutustua tasavallan johtajaan. Hän on suosittu ja siihen on syynsä. Kuten jo totesin, hän esittti kansainvälistä valtiomiestä aluksi hyvin. Siinä ohessa suosio rakentui monesta eri tekijästä. Niinistö on komea ja karismaattinen, miehinen mies, joka onnistui iskemään jopa ex-Miss Suomen. Hän sai puolisokseen kauniin naisen, perusti perheen, sai lapsen, hankki koiran, ilmottautui luonnon ystäväksi ja reagoi taitavasti tavallisten kansalaisten iloihin ja murheisiin. Kaikki tuo tuli kerrotuksi Niinistöä palvovassa mediassa. Voi sanoa, että suurelta osin suosio on rakennettu tietoisesti ja presidentin tehtävien kannalta epäolennaisilla asioilla. Mutta valtamedialla ja Niinistöllä on tämän kaiken perustana yhteinen agenda, Suomen Nato-jäsenyys. Kun Niinistö sanoi tv-haastattelussa, että Vladimir Putin on katkera ja että suurvallan johtajan sisälle on kertynyt paljon pahuutta, hän antoi kaikille suomalaisille luvan tai käskyn inhota, pelätä ja vihata Venäjää. Kun supersuosittu johtaja on tuota mieltä, erimieliset ovat Putinin trolleja ja kätyreitä. Minun mielestäni tuo Niinistön julkinen lausunto oli vastuuton. *** On sietämätön ajatus, että Suomi kuvittelee länteen kuulumisen tarkoittavan avointa demokratiaa, kansalaisia kunnioittavaa ja moraalisesti lujaa maata, sillä todellisuudessa USA:n johtama länsi on moraaliton ja epädemokraattinen, miljoonia ihmisiä tappanut, CIA:n kaltaisia salattuja tuholaisia käyttävä, väkivalloin sille epämieluisia hallituksia vaihtava, valheilla valheitaan peittelevä mytomaaninen monsteri. Olisi luullut, että viimeistään USA:n valhe Irakin joukkotuhoaseista, jolla se perusteli ainakin miljoona ihmishenkeä vaatineen hyökkäyksensä, olisi avannut kaikkien silmät näkemään, millaisesta moraalista on kysymys. Sen sijaan olemme kuulleet Eu-komissaari Jutta Urpilaisen ja muidenkin suusta, että Suomi jakaa lännen arvot. Valehtelussa arvojen samankaltaisuus on totta. Totta edes se, yhteinen epärehellisyys. Sitä tukee tämän nyt alennustilassa oleva media, jonka käyttöohjeeksi maineikas ja arvostettu australialainen journalisti John Pilger sanoo: Älkää uskoko mihinkään, mitä media väittää. Suomen valtamedian sisältö on Natoa ja Ukrainan sotaa koskevissa valinnoissa erittäin yhtenäinen. Se olisi hämmästyttävää ellemme tietäisi, että taustalla vaikuttaa Mediapooli, valtion rahoittama järjestelmä, jonka "sisältöryhmän" tehtäväksi on määritetty muun muassa Naton vastaisen viestinnän torjuminen. Jos joku pitää tätä salaliittoteoriana, pitäköön. Ja selittäköön päälehtien ja Ylen vain sattumalta kopioineen toistensa vihajuttuja. Joka tapauksessa Mediapooli on järjestelynä ainutlaatuinen. Se on kunnollisen journalismin ja sananvapauden tuhoaja, mutta sopii mainiosti propagandan ja Niinistön päiväkäskyjen foorumiksi. |
Avainsanat: Sauli Niinistö, Nato, Venäjäviha, media, mediapooli |
|
15.7.2022 16.35
aulis
Kuuluminen länteen on juuri sellainen metafora, hajuton haave, kuin Niinistön hokemat arvopohja, arvoyhteisö ja ihmisarvo. Miten näistä kolme viimeistä on toteutunut suomalaisen köyhän, sairaan, työttömän, tai syrjäytyneen vanhuksen elämässä viimeiset yksitoista vuotta? Meillä koronaan kuolee yhä eniten EU:n vanhaa väestöstä suhteutettuna. Siitä ei Mediapoli pidä lukua. Kun ensimmäinen potilas, herra Hartwall kuoli, oli Niinistö huuli väpättäen siitä kertomassa julkisesti opetellusti. Syynä oli se, että Hartwall oli suuri presidenttikamppanioiden rahoittaja Niinistölle. |
15.7.2022 17.00
Virenius Kaarina
Näinhän se kaikki on läpinäkyvästi mennyt. Niinistö on paremoi näyttelijä, kuin Z ja Suomen Tauno Palo, auervaara. Olen hyvin turhautunut huomatessani niin monen suomalaisen nielaisseen syötin, jonka itse epäpoliittisena ihmisenä olen koko Niinistön ajan havainnut vaarana. Tämä meneillään oleva prosessi on myös sotineen , minulle kristallinkirkkaasti ollut näkyvissä, siitä saakka , kun olen politiikkaa seurannut , ja tiennyt miten Venäjän rikkaudet on suumniteltu ryöstettävän, jollakin kartalla se polku etenee Suomen läpi, koillis- Venäjää kohti. Käsittämätön lopetus Suomen hyvinvonnin ja naapuruuden kehitykselle. |
16.7.2022 21.49
Frank Nipple
Sale pelaa myös ?pipo-lätkää??, sillä saa jo ainakin 90% kansan äänistä |
17.7.2022 8.34
Juha Molari
Olet kirjoittanut viisaasti ja sujuvasti. |
17.7.2022 23.46
Mervi Ferguson
Jo yli puoli miljoonaa lukijaanne on saanut vankkaa tietoa blogeistanne! Oivaa; tieto, ymmärrys, historian tuntemus on välttämätöntä. Arjessa ahdistaa suomalaisten tietämättömyys, turtuneisuus ja jyrkät vihakannanotot ja -teot. Jo nyt. Pelottavaa kuvitella, mihin olemme menossa, minkälainen on Suomen tulevaisuus. |
18.7.2022 8.56
Juntunen
Tuntuu että kaikki se Suomen ihmisten ja päättäjienkin vuosisatainen kokemus/ymmärrys suurvaltojen ja maailman johtajiksi pyrkivien tavasta toimia, on yhdenäkkiä kuihtunut äärimmäisen heikoksi, kuin myös omien tekojen/valintojen ymmärtämiseksi. Suomen presidentti, pääministeri ja muutkin ministerit ovat tässä lähimenneisyydessä lausuneet mielipiteitään kuin parhaatkin vähä-älyiset. Näiden lausuntojen pohjalta ei voi ennustaa kovin ruusuisia aikoja suomalisille |
Uusimmat kommentit