Mauno Saari
mauno.saari@gmail.com
Liittoutunut ja kietoutunut maaPerjantai 30.9.2022 klo 17.59 - Mauno Saari MITEN NATO JO TOIMII SUOMESSA? Yksi lähtökohta on se, että Yhdysvallat on Naton selkeä johtaja. Asian voi mielestäni sanoa toisinkin; Nato on USA:n etänyrkki sen käydessä proxy-sotia. Tänään 30.09.2022 HS julkaisi tosi vanhan uutisen: Presidentti Niinistö on sopinut jo viime maaliskuussa, että Suomi ja USA tekevät uuden sopimuksen "puolustusyhteistyöstä", eli "säännöllisestä" sotilaallisesta yhteistoiminnasta. Puolustusministeriö kertoo asiasta voisi sanoa naurettavan häveliäästi: "Sopimus määrittelee Yhdysvaltojen joukkojen asemaa niiden toimiessa Suomen alueella ja SISÄLTÄÄ MUUN MUASSA VEROTUKSEEN, TULLEIHIN ja pätevyyksien tunnustamiseen liittyviä käytännön kysymyksiä". Tässäpä mietittävää. Nimittäin verotuksesta, hammashoidosta sun muusta on sovittu jo syksyllä 2014 allekirjoitetussa isäntämaasopimuksessa. Mutta samoin siinä on jo raamitettu sotilaalliset, myös hyökkäyssotaan liittyvät, ehkäpä tullimuodollisuuksia tärkeämmät asiat. Kuten, että tilanteen tullen Suomen armeijaa johtaa Naton komenaja. Niinistön maaliskuussa tekemä diili johtaa uuteen, sitovaan kansainväliseen sopimukseen. Hän kätteli asian Bidenin kanssa ennen kuin Suomi päätti hakea Naton jäsenyyttä. Silloin Niinistö sanoi, että yhteistyön syventäminen tapahtuu "prosessimuotoisesti, yksilöimättä nyt kaikkia keskusteluun tulevia ehdotuksia turvallisuus- ja puolustusyhteistyöstä". Nyt pääsemme seuraavan aiheemme kimppuun. Niinistö käyttämä kieli on kryptistä, peittelevää, hämärtävää. Mitä tarkoittaa "prosessimuotoisesti syventävä"? Emme tiedä, mutta Suomen tie kohti Natoa on ollut samaa väistelyä ja piilottelua. Sitä se on ollut 1990-luvun puoliväloin tienoilta asti. Sen saatoin huomata kahtaessani läpi turvallisuus- ja puolustuspoliittisien asiakirjojen paksua nippua yli 25 vuoden ajalta. Isäntämaasopimus vietiin maaliin suomeksi sanottuna kieroin tempuin: päätös allekirjoittamisesta tehtiin eduskunnan kesäloman aikana ja kuljetettiin lopulta eduskunnan ohi. Toisesta olennaisesta Nato-sopimuksesta ei siitäkään noussut mediassa skandaalia, vaikka kunnon journalismin aikana se olisi sellainen ollut: "Laki Euroopan hybridiuhkien osaamiskeskuksesta" nuijittiin pöytään Sipilän hallituksessa 24.5.2017. Sanon sitä Nato-keskukseksi, koska se se on. Varsinaista sopimusta edelsi aivan samoin kuin isäntämaasopimuksen kohdalla "yhteistymmärryspöytäkirja", jota ei myöskään annettu eduskunnan käsiteltäväksi. Sen allekirjoittivat 11.4.2017 Suomen lisäksi Ruotsi, Iso-Britannia, Latvia, Liettua, Puola, Ranska, Saksa ja Yhdysvallat. Paikalla olivat myös EU:n "ulkosuhdehallinnon" ja Naton edustajat. Espanja, Norja ja Viro liittyivät keskukseen heinäkuussa 2017.
"Hybridiosaamiskeskuksella on Suomessa lainkäytöllinen koskemattomuus..." "Hybridiosaamiskeskuksen tilat ja omaisuus ovat niiden sijaintipaikasta ja haltijasta riippumatta vapautetut pakkotoimista Suomessa..." "Hybridiosaamiskeskuksen toimitilat ovat loukkaamattomat ja johtajan välittömässä valvonnassa... Virkamiehellä tai muulla Suomessa julkista valtaa käyttävällä henkilöllä on pääsy hybridiosaamiskeskuksen toimitiloihin virkatehtäviensä suorittamiseksi ainoastaan johtajan tai hänen nimeämänsä henkilön nimenomaisella suostumuksella..." "Hybridiosaamiskeskuksen johtokunnan jäsenillä, johtajalla ja keskuksen henkilöstöllä on Suomessa lainkäytöllinen koskemattomuus heidän tehtävänsä perusteella antamiensa suullisten ja kirjallisten lausuntojen ja tehtävänsä perusteella suorittamiensa toimenpiteiden osalta..." "Mitään hybridiosaamiskeskukselle tai sen henkilöstölle osoitettuja tai keskuksen tai sen henkilöstön lähettämiä virallisia viestejä ei saa tarkastaa ennakkoon eikä niiden yksityisyyteen saa puuttua valvontatoimin tai muin toimenpitein..." HYBRIDIKESKUS ON SYYTESUOJATTU LINNAKE. Suomen viranomaiset voivat päästä sinne vain tulipalon tms. sattuessa turvaamaan keskuksen "rauhan", kuten laki sanoo. Naton apulaispääsihteeri Arndt Freytag von Loringhoven sanoi keskuksen avajaisissa, että Venäjä on keskuksen pääkohteita. Valtioneuvoston entinen viestintäjohtaja Markku Mantilan mukaan Venäjä oli syy keskuksen perustamiselle (Wikipedia). Hybridikeskus on Juha Sipilän ja mikseipä tuolloisen ulkoministeri Timo Soinin aikaansaannos. Sitä on sanottu Naton vakoilukeskukseksi. Hybridiosaamiskeskuksen johtajana toimii entinen Ulkopoliittinen instituutin (UPI) johtaja Teija Tiilikainen ja tutkimusjohtajana Hanna Smith. Tiilikaisen tilalle UPI:n johtajaksi tuli Mika Aaltola. Onko ilkeämielistä arvella, että näiden kahden laitoksen yhteydet ovat tiiviit? Mitä tästä pitää ajatella? Minä ajattelen, että Suomi on sotilaallisesti liittoutunut ja poliittisesti kietoutunut maa. Sipilän hallituksen puolustusministeri Jussi Niinistön mukaan Suomella oli (hänen virkakaudellaan) noin 60 turvallisuuspoliittista eli enemmän tai vähemmän sotilaallista sopimusta eri maiden kanssa. Nyt niitä taitaa olla vielä enemmän. Välttyykö yksikään ministeri, kansanedustaja tai muussa merkittävässä asemassa oleva henkilö joutumasta tietoineen ja mielipiteineen hybridikeskuksen ja/tai Supon seurannasta? Venäjän ja monien muiden maiden lähetystöjen vakoilu on epäilemättä tihentynyt vuoden 2017 jälkeen. Entä armeija? Onko liian uskallettua arvella, että Suomen puolustusvoimien kaikki keskeiset tiedot ovat jo nyt myös Naton ja USA:n tietoja? |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: USA, NATO, Sauli Niinistö, Joe Biden, Hybridiosaaamiskeskus, UPI, Teija Tiilikainen, Mika Aaltola, Hanna Smith, Juha Sipilä, Timo Soini Jussi Niinistö |
MAAILMAN TOISEKSI MAHTAVIN MIESPerjantai 20.5.2022 klo 12.29 - Mauno Saari Jos Suomen Nato-projekti etenee maaliin saakka, meillä on kohta maailman mahtavin presidentti. Tarkoitan tietysti Joe Bidenia. Väheksyä ei tietenkään voi Sauli Niinistön asemaa. Hän on nyt kahdesti käynyt nuolaisemassa Joe-sedän patiineja, joten siinä mielessä asiat ovat tolallaan. Nato-huumassa käsitteet ovat jotenkin sekaantuneet. Tarkoitan sodan tuomitsemista, rauhan asiaa ja Venäjä-vihaa. Sotatoimet on tuomittava, mutta Niinistöä kuunnellessa korviin on tullut enemmän vihaa kuin rauhan rakkautta. Niinistö ilmoitti, ettei hän halua istua samaan pöytään presidentti Putinin kanssa. Se on Suomen poliittisen historian käsittämättömin ja typerin lausunto. Niinistö asettautui naapurivaltion päämiehen yläpuolelle katselemaan tätä halveksuen nenänvarttansa pitkin. Ei sekään riittänyt. Tuon röyhkeyden lisäksi Niinistö ilmottautui tv-haastattelussa psykoanalyytikoksi, joka kertoi Vladimir Putinin sisälle kertyneen katkeruutta. En tunne Niinistön tuon alan opintoja, mutta kaiken kaikkiaan pidän hänen käytöstään ennenkuulumattomana. Niinistön ego on nyt niin pullistunut, että odotan sen räjähtävän minä hetkenä hyvänsä. Hän lienee omasta mielestään nyt ainakin maailman toiseksi mahtavin mies. Viime aikoina kritisoitu Tarja Halonen sanoi aivan oikein, ettei pidä ruveta kuvittelemaan Suomea suurvallaksi. Näin hän ilmoitti olevansa eri mieltä Niinistön kanssa. Miten meille käy, kun maata johtaa alkeellisetkin käytöstavat unohtanut, itseään täynnä oleva sammakko? En tiedä, mutta ennustan, ettei hyvä huuda. Niinistö ei lietso rauhaa vaan vihaa. Venäjä-vihaa saarnatessaan hän ei yksinomaan salli vaan suorastaan yllyttää muita suomalaisia samaan. Hän nostattaa kansallista aggressiota naapuriamme kohtaan kuvitellen sen valtiomiesteoksi, ymmärtämättä seurauksia. Nyt yhteiskunnan presidentti-instituutiota alemmilla tasoilla ei ole vain oikeus vaan velvollisuus Venäjä-vihan yhä vain jyrkempiin ja kekseliäämpiin ilmaisuihin. Kun Kalervo Kummola-kellarista edetään portaita vielä alaspäin, saamme kuulla vihanpurkauksia, joissa käyttöön on otettu Tuntemattoman sotilaan ja Vihan veljien herkullisin retoriikka ja kirosanojemme aarteisto. Kun samalla kuulemme, että Suomen itärajalle ollaan rakentamassa tanakkaa aitaa, tiedämme elävämme itsenäisen ja järkevän Suomen sijasta hölmölässä tai hullujenhuoneessa. Kohta aita ei riitä, sen lisäksi Venäjän vastaiselle Nato-rajalle kaivetaan miinoitettu vallihauta. Kun Suomi oli jättämässä Nato-hakemusta, kysyttiin, tuleeko tänne ydinaseita tai Naton tukikohtia. Vastattiin, ettei tässä vaiheessa ole syytä rajauksiin, niihin palataan myöhemmin. Mutta asiat ovat "omissa käsissämme". Olen aikaisemmin ennustanut melko tarkasti Niinistön operaatiot. Jos epäilette, tutkikaa blogiarkistoani. Nyt pidän selvänä, että kun Suomi on NATO:n täysjäsen, me saamme maahan tämän rauhanjärjestön "sotilaallista infrastruktuuria". Voi olla, ettei näitä rakenteita kutsuta tukikohdiksi. Valehtelun ja kiertoilmaisujen mestarit keksivät niille muita nimityksiä. Saattaa olla, että saamme itärajan pintaan ja muuallekin "jatkuvatoimisia sotaharjoituksia", "liikkuvia puolustusyksiköitä" tai ehkäpä "rauhanturvaamiskeskuksia" – ohjuksilla varustettuja. Nämä kaikki tulevat tietysti olemaan "omissa käsissämme", itse tehtyjä päätöksiä, ihan kuten aina. En kutsu Niinistöä enää presidentiksi, koska hän ei ole minun presidenttini. Minun presidenttini päässä asuu järki, suhteellisuudentaju ja rauhantahto.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sauli Niinistö, Joe Biden, NATO, ydinaseet, tukikohdat |
Häikäisevä tulevaisuutemmeSunnuntai 20.3.2022 klo 11.58 - Mauno Saari En ole herkkävatsainen, mutta luettuani lauantain (19.3.22) Helsingin Sanomat voin fyysisesti pahoin. Entinen uutislehti ja vielä entisempi arvovaltainen sanomalehti on muuttunut puhtaaksi propagandajulkaisuksi. HS:n Nato-kampanjointi on niin hurmahenkistä, että on pakko epäillä päätoimittajan ja ehkäpä koko toimituksen mielenterveyttä. Journalismista ei kannata edes puhua. Sen tilalla on raaka manipulointi. Otsikot ovat toinen toistaan "rohkeampia". Iso juttu "Putinin kätyreistä" saa jatkokseen Hitleriksi piirretyllä Putin-kuvalla varustetun artikkelin: "Periaatteessa Putinille voi laittaa käsiraudat valtiovierailulla..." Väkivaltaisen jutturyppään huippuna on "HS:n päivittyvä taulukko, joka kokoaa kansanedustajien Nato-kannat". Lehti siis seuraa päivittäin, ketkä kansanedustajat ovat jo hypänneet mukaan Nato-junaan ja ketkä vielä empivät. Taulukon ympäristönä on tavaton määrä Nato-jäsenyyden välttämättömyyttä vakuuttavia juttuja ja toisaalta Venäjää halveksivia ja siitä varoittavia "uutisia". Paine rakastua Natoon on kova. *** Tietysti taulukko on HS:n linjan mukaista palvelua. Totta kai se edustaa nykyaikaista avoimuutta. Tietenkään "täydentyvä taulukko" ei ole painostusta vaan "vastuullista journalismia"! "Täydentyvä taulukko" toimii, koska poliitikot ovat jo valmiiksi asettuneet lehdistön armoille. Se ei ole median vika, syy on reppanapoliitikkojen, jotka elävät mediapelon ja -toivon ristiaallokossa. "Täydentyvää taulukkoa" seuraa lehdessä testimonial, suositus. "Aiempaa useampi vihreiden kansanedustaja kertoo nyt kannattavansa Nato-jäsenyyttä." Esimerkiksi nostetaan vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö, joka "pohdinnan jälkeen" on muuttanut kantansa kielteisestä myönteiseksi. *** HS:n pääkirjoituksen otsikko 19.3.2022: "Biden ei syyttä nimeä Putinia sotarikolliseksi." Lehti antaa varman tuomionsa hyvissä ajoin ennen kuin asiaa mahdollisesti käsitellään kansainvälisessä oikeudessa. Pääkirjoituksessa todetaan, että Bidenin "viesti on vahva ja kertoo siitä, että Yhdysvallat haluaa Putinin vallasta". Tässä HS on oikeassa. Bidenin viesti on vahva, koska hänellä on omaa kokemusta sotarikoksista presidentti Obaman aseenkantajana esimerkiksi Libyan tuhoamisessa. Lähimmän sotarikollisen presidentti Biden löytää, kun katsoo peiliin. Mutta tätä HS:n pääkirjoittaja ei halua tietää. Pääkirjoitus kertoo Yhdysvaltojen käyttävän Venäjää vastaan kovaa poliittista ja taloudellista valtaa. Sitten lehti ilmaisee oman kantansa: "Venäjää vastaan on käytettävä myös kaikkia kansainvälisen oikeuden ja juridiikan tarjoamia keinoja." *** Entinen riippumaton sanomalehti runnoo Suomea Natoon. Se asia on jo ratkennut – varsinkin, jos ja kun "täydentyvän taulukon" muutokset saadaan vielä suurempaan vauhtiin. Jo aikaisemmin on gallupeissa saatu tulos, ettei Nato-päätös vaadi kansanäänestystä. Mitäpä kansaa tähän sotkemaan! Se on jo peloteltu päivittäisten uhkakuvien tulvalla tämän turvallisuuttamme muka lisäävän ratkaisun taakse. Koomisimmillaan pelottelun vaikutus näkyy tungoksena asekaupoissa. Suomalaiset perheenisät, nekin, jotka eivät kuulu armeijan reserviin, hankkivat kättä pitempää, koska ryssä on jo kohta tunkemassa rajan yli, ehkäpä ihan kotiportaille. Siksi isä osti haulikon. *** Eikö yhdenkään päätoimittajan päässä kello kilise? Pelon ja vihan lietsominen on vastuutonta ja sitä paitsi epäisänmaallista. Historia tuntee esimerkkejä siitä, että pelko ja viha voivat tulvia yli ja muuttua hallitsemattomaksi tsunamiksi. Jo nyt Suomen venäläiset ovat vihan ja syrjinnän kohteita vaikka ovat Suomen täysivaltaisia kansalaisia ja veronmaksajia. Lapsia kiusataan, härnätään, käsketään polttaa Venäjän passi. Lapissa lomailevalle perheelle kiroillaan, osoitetaan käsimerkein kohti itärajaa. He ovat Suomen kansalaisia, mutta erehtyivät puhumaan äidinkieltään. Venäjä hyökkää Suomeen! Lisää aseita ja rahaa armeijalle! Älkää kysykö, miksi ryssä tänne yrittäisi! Tulossa se on, jos ei kohta niin sen jälkeen! Siis Natoon ja äkkiä! Nyt, kuten Petteri Orpo sanoo! *** Miksi Venäjä hyökkäisi natottomaan Suomeen? Se on mahdollista. Jos Suomi kieltäisi (kuten Ukrainassa) täällä asuvia venäläisiä käyttämästä äidinkieltään ja poistaisi heiltä sosiaaliturvan (kuten Ukrainassa) vaikka he ovat Suomen kansalaisia, ja tappaisi heistä noin 14 000 (Ukrainan tavoin), väliintulo olisi todennäköinen. Silloin vertailu Ukrainan tilanteeseen olisi kohdallaan ja huoli aiheellinen. Toinen mahdollisuus on Naton ja Venäjän välisen kriisin muuttuminen sodaksi tilanteessa, jossa Suomi on Naton jäsen. Silloin me olisimme taistelutanner. Nato/USA saisi täysin oikeuksin taistella turvallisesti kaukana kotimantereestaan perivihollistaan vastaan "isäntämaa" Suomen tukiessa sitä viimeiseen suomalaiseen. *** En tiedä, ovatko tällaiset skenaariot liikahdelleet kokoomuksen eduskuntaryhmän kokouksissa, tai puheenjohtaja Petteri Orpon pääkopassa. Olen aina ajatellut Orpoa ristiriitaisesti, sekä myötätunnolla että myötähäpeällä. Miten on käynyt niin, että isänmaallisen kokoomuksen puheenjohtaja haluaa seistä iloisesti hymyillen itsenäisen valtiolaivan kannella, kun se Naton ja EU:n liput liehuen uppoaa historian mereen? Kun Suomi ihan kohta liittyy Natoon, se menettää samalla hetkellä sen itsenäisyyden viimeisen rippeen, joka sillä vielä EU:n jäsenenä oli. Petteri Orpon perintö on johtaa Suomen epäisänmaallisia voimia. Siitä hänet tullaan muistamaan. Mutta onneksi hän ei ole yksin, ja onneksi hänellä on Suomen median vankka tuki. Sekin tullaan muistamaan. *** Eikä siinä kaikki. Tukemassa on myös Suomen valtakunnan eduskunta, joka on kuvitellut tekevänsä merkittäviä päätöksiä vaikka tosiasiassa maan kannalta olennaiset päätökset on tehty ja tehdään muualla. Ne on tehty ja tehdään Mäntyniemessä ja sitten UTVA:ssa, ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa. UTVA on kätevän taskukokoinen elin, joka korvaa olennaisissa asioissa sekä hallituksen että eduskunnan. Siellä on päätetty ja sen avulla salakuljetettu parlamentin ohi muun muassa isäntämaasopimus, ja siellä tullaan de facto päättämään myös Nato-jäsenyydestä. Ei tarvita kansanäänestystä eikä tarvittaisi äänestystä eduskunnassa, ellei sokeiden ja kuurojen kuoro kuuluisi tähän oopperaan. *** Suomi parka! Se oli oikeasti itsenäinen vuodesta 1991 vuoteen 1995 – Neuvostoliiton ja YYA-sopimuksen lopusta EU-jäsenyyden alkuun. Vajaan puolen vuosikymmenen jakso omaa elämää. Venäjälle on USA:n johdolla asetettu pakotteita, joista koko Euroopan unioni ja Suomi sen osavaltiona kärsii. Me syytämme hintojen noususta ja kaikesta muusta pakotteiden tuloksista tietysti Venäjää. Tosiasiassa Eurooppa on USA:n komentamana ampunut itseään molempiin polvilumpioihin. Yhdysvallat kärsii seurauksista edustajansa eli Euroopan välityksellä. Ukrainan sisällissota olisi voitu ratkaista rauhanomaisesti ja nykyinen sota estää kauan sitten, mutta se ei sopinut USA:n piirustuksiin. Niihin on kuulunut jo pitkään Venäjän hajottaminen. Ensin saatiin Neuvostoliiton loputtua Nato/USA:n haltuun itäinen Eurooppa. Nyt Venäjän nakertamista halutaan jatkaa pala palalta. Suomella on tässä tulevana Naton jäsenenä tärkeä rooli: sulkea Venäjän läntinen raja ja viimeistellä Suomenlahden piiritys. Siinähän me onnistumme! *** Mutta tuleeko aika, jolloin katumus iskee? Tulee, liian myöhään. Suhteet Venäjään on joka tapauksessa pilattu kaikilla tasoilla, kaikilla alueilla pohjia myöten. Kiitos siitä Mediapoolin ja ennen muuta Sanoma Oy:n hillittömän toiminnan. Taisi kuitenkin olla Iltalehti, joka teki Venäjän presidentin solvauksessa ennätyksen kysymällä otsikossaan: "Onko Putin mielenvikainen?" Minun on kysyttävä, onko lehden johdon mielenvikaisuus jo myönnetty toimituksessa. *** Olen mediamiehenä ihmetellyt Venäjään ja sen presidenttiin kohdistuneen vihamielisyyden raivokkuutta ja kattavuutta. Ymmärrän, että Mediapoolilla ja sen "sisältöryhmällä" on vaikutusta tähän. Mutta ei ilman tukevaa taustaa. Nyt jo eläkkeellä oleva HS:n päätoimittaja – ammoinen työtoverini Hesarissa, silloin 1970-luvun taitteessa vielä urheilutoimittaja – kertoi äskettäin Facebookissa olleensa koulutuksessa Naton päämajassa Brysselissä. Hän kertoi asian avoimesti, mistä pisteet. Ja mitäpä pahaa koulutuksessa on. Varmaankin Naton päämaja informoi koulutettavia "puolustusliiton" rauhantahdosta ja vakauttavasta vaikutuksesta eurooppalaiseen elämään. Sitä en tiedä, tapahtuiko koulutus ennen vai jälkeen Naton serbeihin kohdistamaa rauhanpommitusta. Puolustusliitto oli mukana tappamassa 3 000 – 5 000 ihmistä. Mutta nykyisen mediaraivon taustalla saattaa olla myös Harvardin yliopistossa toteutettu koulutus, johon Sipilän hallitus lähetti Suomesta sata vaikuttajaa, joukossa tietojen mukaan suuri määrä median palveluksessa olevia. Valtakunnan ylin johto on siunannut operaation, muutoin se ei olisi ollut toteutettavissa. Nimilistaa ei ole julkistettu, avoimuus puuttuu. Arvelen, että juuri nämä sata maan petturia ovat nykyisen hysterian aiheuttajia. Heidän avullaan Suomessa on USA/CIA:n opein suoritettu värivallankumous. USA/Nato on ottanut haltuun Suomen valtamedian, saanut aikaan ennen näkemättömän kampanjan, jonka tuloksista me nyt voimme nauttia. *** USA on murskannut valtioita, tappanut miljoonia ihmisiä, surmannut sille epämieluisia poliittisia johtajia yksi toisensa perään, vienyt ihmisoikeuksia ohjuksin ja tankein eritoten maihin, joista se on voinut ryöstää itselleen öljyä, kuristanut taloudellisin saarroin ja pakottein milloin ketäkin ja ylistänyt itseään demokratian ja ihmisoikeuksien esimerkkinä, "maailman johtavana kansakuntana". Kukaan ei ole koskaan ehdottanut pakotteita Yhdysvalloille. Suomi jakaa samat arvot tämän superhirviön kanssa. Nato-jäsenyys vahvistaa yhteenkuuluvuutta. Suomesta tulee samanaikaisesti sekä EU:n perusteilla olevan liittovaltion että USA/Naton osa ja alainen. Tulevaisuutemme on valoisa, niin häikäisevä, että emme näe mitään. Puuttuu vain sinetti. Se saadaan, kunhan Sauli Niinistö vain tottelee Petteri Orpoa ja Jari Tervoa. *** Jos Suomessa olisi älymystö, tilanne olisi toinen. Jos edes Erno Paasilinna olisi hengissä, saattaisi syntyä todellinen keskustelu maan tilasta. Nykyisistä kirjailijoista, omaan napaan tuijottavista tekstinikkareista, munattomista nynnyistä ei ole minkään todellisen sanojiksi, sillä Mediapooliin kuuluvat kustantajat ja markkinat odottavat seuraavaa menestysteosta. *** Nato-keskustelu alkoi ja päättyi samalla sekunnilla. Gallupit eivät ole keskustelua, mutta mihin sitä olisi tarvittukaan. Ei mihinkään. Kun Eero Heinäluomakin ehti viime tingassa linjansa mukaisesti ilmoittautumaan Nato-jäsenyyden vankaksi kannattajaksi, kirjat voidaan sulkea. Kaikki on hyvin. P.S. Yhdysvaltain ulkoministeriön järjestämässä kokouksessa Bratislavassa USA ilmoitti yhdeksi tavoitteekseen estää Venäjän pääsy Itämerelle. Jos Suomi liittyy Natoon, tämä tavoite toteutuu. Kulku Pietarista merelle ja Kaliningradiin on helppo sulkea, kun Nato on molemmin puolin Suomenlahtea. Yhteys Itämereen on ollut Venäjälle vuosisatoja jopa hysteerisen tärkeä jo yli 300 vuotta, Venäjän laivaston perustaneesta Pietari Suuresta alkaen. Se asia ei ole muuttunut miksikään. Sinä päivänä, kun Suomi liittyy Natoon, otamme järkyttävän riskin. Venäjä ei sulkua tule hyväksymään. Kysymys on sille vähintään yhtä merkityksellinen kuin Ukrainan Nato-jäsenyys. Haluammeko siis sodan? Jos Suomen ulkopoliittinen johto ei ota tätä näkökohtaa huomioon, se ei ole tehtäviensä tasalla. Luottaminen Naton suojaan on kohtalokasta tyhmyyttä. Yhdysvallat/Nato suostuvat varmasti käymään samanlaista proxy-sotaa kuin nyt Ukrainassa. USA itse on valtameren takana turvassa. Sille etäsota sopii, mutta Suomi tuhoutuu.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nato, Helsingin Sanomat, Sauli Niinistö, Eero Heinäluoma, Venäjä, Ukraina, Joe Biden, Vladimir Putin |
Media, sodan lietsojaLauantai 12.2.2022 klo 19.51 - Mauno Saari Ainoa tapa estää kolmas maailmansota on panna maailman media pakkolomalle. Nyt nämä "tiedotusvälineet" ovat tuhon lietsojia, kiristyneen tilanteen hyväksikäyttäjiä, mutta myös hyväksikäytettyjä. Juuri nyt suurta sotaa ei käydä ohjuksin vaan mediaohjuksin. Poliittisen tilanteen osapuolet, pelkistäen Länsi ja Itä, saavat palvelukseensa lehdet ja tv-kanavat. Voitolla on Länsi, jonka syöttämä massivinen "informaatio" tunkee kaikkien tajuntaan. Se on aiheuttamassa hysterian, paniikin – ja sodan. Täystuhon. Suomessa tilanne on karmea. Valtion tv ja "riippumaton" lehdistö on sataprosenttisesti Lännen, eli USA:n, työkalu. En olisi ikinä uskonut, että lukisin Helsingin Sanomista Yhdysvaltain asiainhoitajan Ian Campbellin tekstin, jossa USA:n ja sen rengiksi asettuvan Suomen "Pahan akseli" kulminoituu. (HS 12.02.2022) Asiainhoitaja luettelee Venäjän syntejä, tosia ja luuloja, mutta unohtaa oman maansa hirvittävät teot, väkivallan, jolla on murskattu valtio toisensa jälkeen. USA on puolustanut demokratiaa tuhoamalla monien maiden elämän, tappamalla miljoonia ihmisiä ja opettamalla ihmisoikeuksia panssareilla, konekivääreillä ja ohjuksilla. Nyt me olemme hirttäytymässä tähän Länttä johtavaan ihmisoikeuksien ja demokratian puolustajaan, kauhistuttavaan rosvovaltioon. Yhdysvaltain asiainhoitajan teksti HS:n sivulla tulee muuttumaan historialliseksi ja dystooppiseksi parodiaksi heti, kun silmämme aukenevat. Media on saatava pakkolomalle. Tiedän, että ajatus on utopiaa, mutta miettikää! Media on aina hyötynyt sodasta ja verisistä vaatteista, mutta nyt on kysymys aivan muusta – ydinsaasteesta, tuhkasta ja sivilisaatiomme lopusta. Sanomalehdet ja tv:n uutiset ovat pystyneet luomaan ja säilyttämään ympärillään pyhän totuuden sädekehän. Useimmilla lukijoilla ja uutisten katsojilla on käsitys, että he ovat totuuden läheillä, ja heille tuottaa luotettavia uutisia vilpitön ja totuudellisuuteen pyrkivä toimittajakunta. Ikään kuin lehtien toimituksilla olisi hallussaan kaiken ylittävä tieto. Ei ole! Toimitukset ovat sen varassa, mitä niille tarjotaan. Sanomalehti saa artikkeleita ja "informaatiota" eri kanavista, muun muassa uutistoimistoilta... Jotka saavat informaatiota eri kanavista, muun muassa valtioiden propagandaosastoilta. Journalismi perinteisessä muodossaan on kuollut kauan sitten. Journalisteista, meistä toimittajista siis, on tullut infosodan palvelijoita, lähettejä, juoksupoikia, orjia. Vai kuvittellaanko, että yksittäisellä toimittajalla olisi ylivertaista tietoa, ylivertaiset ja totuudenmukaiset lähteet? Journalismi on kuollut. Tarkoitan nostalgista ja viehättävää menneisyyttä, jossa toimittaja saa omin avuin ainutlaatuisen uutisen, skuupin, tiedon missä Nurmijärven tappajan piilottama kirves on. Valtiot ja niiden johtajat eivät ole yksittäisen toimittajan tai median ulottuvilla. He avaavat ovensa ja sanansa vain, kun haluavat. He ja ne käyttävät mediaa ja sen itseensä tyytyväisiä ja muka kaikkitietäviä "journalisteja" meisseleinään ja jakoavaiminaan. Kun Helsingin Sanomat päätti julkaista asiainhoitajan alkeellisen propagandatekstin, päätoimittaja ehkä paukutteli henkseleitään. "Me saimme sen!" Hänellä on aihetta tyytyväisyyteen, suhteet Yhdysvaltain lähetystöön ovat kunnossa, todennäköisesti haastattelupyyntö presidentti Joe Bidenille on myötätuulessa. Ja varmasti HS:n seuraava mielipidekysely Suomen Nato-jäsenyydestä ilmestyy lähipäivinä. Riippumaton, kaikkitietävä lehti on saavuttamassa tavoitteensa. Mutta kyllä on töitä tehtykin! |
9 kommenttia . Avainsanat: Media, Helsingin Sanomat, Joe Biden, kolmas maailmansota |
Uusimmat kommentit