Yhteystiedot

Mauno Saari




mauno.saari@gmail.com

Blogin arkisto

Uusimmat kommentit

Media, sodan lietsojaKeijo Kansalainen  15.2.2022 15:55
Media, sodan lietsojaPekka Peitsi  15.2.2022 12:39
Media, sodan lietsojaJorma Uimonen  15.2.2022 10:33
Media, sodan lietsojaPirjo Tamminiemi  14.2.2022 18:08
Media, sodan lietsojaKaija L A Kukkonen  14.2.2022 8:30

Uusimmat kirjoitukset

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:478193 kpl

Tervetuloa hullujenhuoneen suljetulle osastolle

Maanantai 25.4.2022 klo 16:43 - Mauno Saari

Ensin tunnustus: – Kirjoitin jokin aika sitten lyhytnäköisesti, että Eero Heinäluoman polku presidentiksi taisi loppua, kun hän ilmoitti heittäneensä roskikseen saamansa venäläiset kunniamerkit.

En ottanut huomioon sitä, mikä nyt on ilmennyt. Taitavana populistina Heinäluoma haistoi tuulen suunnan. Nyt, kun enemmistö demareista pääministeri Sanna Marinin johdolla on Nato-jäsenyyden kannattajia, Heinäluomasta saattaa paljastua sankari – ja Sdp:n presidenttiehdokas. 

Hän aavisti, että sotapykoosi on tuloillaan, ja nyt se on totta. Media on vuosia kestäneellä kampanjalla altistanut kansan ja sen edustajat sairaudelle, jonka oireita alan lääkärit kuvailevat näin: 

"Mielenterveyden häiriö, jossa henkilö on menettänyt joltain osin kosketuksensa todellisuuteen. Ajattelussa, tunne-elämässä ja käyttäytymisessä ilmenee vakavia häiriöitä... ilmenee kiihtyneisyytenä tai outona käytöksenä, johon liittyvät erilaiset harhaluulot, aistiharhat tai ajatus- ja puhehäiriöt... Toisinaan taas vaikkapa puhe vaikuttaa kohtalaisen loogiselta, siinä on vain mukana ikään kuin mausteena joitakin kummallisia tulkintoja... Epäreaalisia uskomuksia, joiden taustalla yleensä on havainnon tai kokemuksen väärä tulkinta."

Kuka, ketkä tai mikä saattaa tulla lukijan mieleen?

                                                                 ***

Ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Erkki Tuomioja sanoi lehtihaastattelussa, että "media on tavallaan sotapsykoosissa". Tämä kiistettiin jyrkästi median ja joidenkin poliitikkojen taholta.

Ilta-Sanomien toimittaja Timo Haapala kirjoitti 25.4.22: "Tuomioja antaa kasvot vasemman laidan demaripoliitikoille, joille maailman ja Suomen muuttuminen ottaa todella lujille – eikä Venäjän kääntymistä totalitaarisesti johdetuksi roistovaltioksi osata tai haluta ehkä nähdä vieläkään selkeästi."

Saman päivän IS:ssa perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio "väläyttää Tuomiojan siirtämistä sivuun varapuheenjohtajan paikalta". Saman suuntaisia lausumia kuultiin muualtakin. 

Jussi Halla-aho sanoi julkaisemallaan videolla jokaisen järkevän ihmisen iloitsevan, kun venäläisiä sotilaita kuolee mahdollisimman paljon. 

Odotin, että hänet erotetaan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan paikalta, tai ainakin tuomitaan jyrkästi verenhimoinen lausuma, joka on varmasti rekisteröity Kremlissä ja tullaan muistamaan vielä senkin jälkeen, kun Vladimir Putinin tilalle on astunut Venäjän seuraava presidentti. 

Sotapsykoosiin kuuluu se, että tämä ajatukseni luokitellaan putinismiksi, ei poliittiseksi ja maantieteelliseksi realismiksi. Suomessa on nimittäin koittanut uusi aika. Kenenkään ei enään tarvitse eikä pidä välittää käyttäytymisen säännöistä tai diplomaattisuudesta. Ne on viskattu pois kyyristelyn ajan turhina ja vapautta rajoittavina muotoseikkoina. 

Onko valtionjohto "menettänyt joltain osin kosketuksen todellisuuteen", kun Halla-ahon videoon reagoitiin hiljaisuudella? Onko psykoosiin vajoaminen jo niin pitkällä, ettei maan johdossa enää piitata siitä, mitä naapurissa tällaisista sanomisista ajatellaan? Venäjällä Halla-ahon puheet on alleviivattu hänen asemansa vuoksi, syystä. Selitys, että video oli tehty yksityishenkilönä, olisi naurettava ellei se olisi itkettävä.

                                                                 ***

Ilmapiiri on nyt raikas ja reipas! Hienolta täytyy tuntua, kun Timo Haapalan tavoin lehdet voivat vapaasti hokea, että Venäjä on roistovaltio, jonka raakalaismaista hyökkäystä johtaa mielenvikainen sotarikollinen.  

Tähän vapauden hurmokseen on päästy pitkän prosessin tuloksena. Olen seurannut median uutisoinnin ja sanavalintojen muutosta viime vuodet ensin kummastuneena, sitten huolestuneena ja nyt jo valmiina diagnoosiin: Erkki Tuomioja on oikeassa.

Nato-prosessi on alkanut jo 1990-luvun puolenvälin tienoilla, viimeistään silloin. Kun kahlasin läpi puolustus- ja turvallisuuspoliittisia asiakirjoja vuodesta 1995 tähän päivään, linja hahmottui. Sotilaat ja sopivat ministerit johdattivat armeijan yhteensopivaksi Naton kanssa. Tasavallan presidentti, joka luonnehtii itseään "maanpuolustushenkiseksi reservin upseeriksi" (kirjassaan Viiden vuoden yksinäisyys), veti isäntämaasopimus-projektin maaliin ohittaen eduskunnan sen loman aikana. Sitten käynnistettiin operaatio uusien hävittäjien tilaamiseksi Yhdysvalloista. Jos joku uskoo, että ne olisi voitu tilata jostain muualta, olkoon hän uskossaan vahva.

Valtion huoltovarmuuskeskuksen osaksi perustettiin Mediapooli, jonka yksi tehtävä on sen johtajan ilmoituksen mukaan rajoittaa Nato-vastaista informaatiota. (Kun kerroin tämän tuolla alempana olevassa blogissani, johtajan haastattelu katosi Mediapoolin nettisivuilta.) 

Sipilän hallitus päätti sadan avainhenkilön kouluttamisesta amerikkalaisoppeihin Harvardin yliopistossa. Koulutettujen nimilistaa ei ole julkaistu, mutta mukana on ollut runsaasti toimittajia. Myös Naton pääkonttori Brysselissä on kouluttanut suomalaista mediaa. HS:n ex-päätoimittaja kertoi siitä Facebook-päivityksessään.

                                                                 ***

Saada kutsu Harvardiin on varmasti tuntunut hienolta. Ja kun on saanut vihkimyksen USA/CIA:n viestintämetodeihin, vaikutus omaan työhön ja asenteisiin on ollut tuntuva. Tiedän sen itse kaukaisesta kokemuksestani. 

Olin alle kolmikymmenvuotiaana Suomen Kuvalehden päätoimittajana opintomatkalla Yhdysvaltain hallinnon kutsumana. Järjestelyt olivat mieleenpainuvat. Sain itse kertoa, minne menisin ja mitä haluaisin. Isännät New Yorkista Kaliforniaan olivat ylemmän tason kansalaisia. Sain pitää luennon Suomen historiasta ja ulkopolitiiksta San Fransicon sokeritoppatornissa enkä unohda sen merkitystä: tunsin olevani tärkeä ja huomion kohde.

Vaikka silloiset menetelmät olivat varmasti alkeellisia nykyisiin verrattuna, en kiistä matkan vaikutuksia. Minusta tuli joksikin aikaa USA-fani. Voi olla, että Harvardissa kurssitetut eivät ole yhtä sinisilmäisiä kuin minä olin, mutta tuskinpa kuitenkaan immuuneja supervallan sanomalle.

                                                                 ***

Suomen valtamedian ulkopoliittinen käytös on selkiytynyt ja yhdensuuntaistunut. Kun strategia luotiin, Ukrainan nykysodasta ei tiedetty. Suomalaiset olivat tanakasti Nato-jäsenyyttä vastaan eikä voimistuva propaganda näyttänyt purevan.  

Kahdeksan vuotta sitten alkanut Ukrainan sisällissota oli uutisissa arkiruokaa. "Venäjän tukemat separatistit" hyökkäilivät ja tulittivat. Suomen media ei minun havaintojeni perusteella kertonut, että Donbasin alueella tapettiin 14 000 – 22 000 ihmistä, suurin osa näitä "separatisteja", venäjänkielisiä ukrainalaisia, joilta hallitus oli evännyt kaikki perusoikeudet, kieltänyt oman äidinkielen käytön, lopettanut eläkkeet ja tarjonnut tilalle ohjustulta.

Helmikuussa 2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Media ampui omalla tykistöllään rajusti. Uutisointi muuttui yksipuolisesti Ukrainan, lännen ja Naton toimintaa kannattavaksi ja jopa ylistäväksi. Samalla lietsottiin Venäjä-pelkoa ja suoranaista ryssävihaa päivästä päivään.

Gallup-kyselyt kertoivat Nato-vastaisuuden vähenevän. Kun sota oli jatkunut pari kuukautta, "kansan selkeä enemmistö" oli runsaan 1000 henkilön otannalla ilmaissut olevansa jäsenyyden kannalla. Tasavallan presidentti, joka tähän asti oli kannattanut kansanäänestystä, ilmoitti että eiköhän suomalaisten mielipide ole jo selvä. 

Mediassa tarjoiltiin yhä tiheämmin juttuja Venäjän sotilaallisesta uhasta. Se ei ollut ihan uutta, sillä jo monta vuotta sitten iltapäivälehdet julkaisivat asiantuntijat kuvauksia siitä, miten Venäjä voisi vallata Suomen; kuinka monta tuntia tai minuuttia kuluisi Helsingin valtaamiseen ja millaisia aseita hyökkääjä käyttäisi. 

                                                                 ***

Pitkän lehdistökatsauksen sijaan tuoreita yhden päivän poimintoja yhden lehden jutuista:

Reserviläisliiton puheenjohtaja Ilpo Pohjola (IS 25.4.22): "Olemme tienneet sadan vuoden ajan, että itärajan toisella puolen on pahuutta, mutta luulen että ihmiset ovat nyt heränneet. He ymmärtävät, että meidän on oltava valmiita. 

"Näihin aseisiin Suomen puolustus nojaa"-otsikolla (IS 25.4.22): "... Suomella pullat uunissa vielä Ukrainaakin paremmin... Hornetit, panssarihautpitsi "Moukari"... Antavat mahdollisuuden iskeä kovaa ja pitkälle."

IS pääkirjoitus 25.4.: "Jälleen kerran joutuu kysymään, missä kulkee raja sille, että länsi lähtee mukaan sotaan Ukrainan avuksi."

Nämä ovat pisaroita, mutta median kokonaisuus on juuri nyt psykoottinen rankkasade. Samaan aikaan monipuolinen kansainvälinen uutisvirta on suurelta osin suljettu. Harhat, tulkinnat ja aggressiot ovat vallalla. 

                                                                 *** 

Miten tämä on vaikuttanut kansaan, miten poliitikkoihin? 

Helsingin Sanomat haastatteli kahta kansanedustajaa. Vasemmistoliiton Anna Kontula, Nato-jäsenyyden vastustaja sanoi (HS 25.4.22): "En ole tavannut yhtään asiantuntijaa, joka olisi sanonut, että meillä olisi akuuttia hyökkäämisen uhkaa."

Juuri ennen Venäjän hyökkäystä tasavallan presidentti, ulkoministeri ja asiantuntijat sanoivat, ettei meihin kohdistu "minkäänlaista" tai "vähäistäkään" uhkaa. Sitten liu´uttiin toteamaan, ettei uhka ole "välitön". Ja Nato-jäsenyyttä vahvistava Kontulan mukaan uhka ei ole "akuutti".

Keskustapuolueen kansanedutaja Hanna Kosonen kannattaa jäsenyyttä (HS 25.4.22): "Minun ajatteluni peilaa Ukrainaan. Hehän ovat toimineet niin kuin Venäjä on toivonut, mutta silti heille on tapahtunut hirveitä asioita Venäjän takia..."

HS:n toimittaja Emil Elo ei esittänyt Kososelle jatkokysymystä, jonka minä olisin esittänyt: – Missä asioissa Ukraina on toiminut Venäjän toivomalla tavalla? 

Mieleen tulee epäilys, että Elo on poikkeava yksilö HS:n toimituksessa, hän ei ole Nato-psykoosissa, koska antaa Kososen puhua puuta heinää myös jatkossa: "Tämä (NATO) prosessi osoittaa, että Suomen päätösrakenteet toimivat... Näen, että on parempi vaikka ja että Yhdysvallat on mukana Natossa..." 

Haastattelu sisältää myös yhteenvedon koko tilanteesta: "Ihmisten täytyy vain luottaa meihin (kansanedustajiin)...

Täytyy luottaa, vaikka ja että meille kansalaisille on varattu tietämättömän alamaisen osa, ja vaikka kansanedustaja itse ei ole selvillä mistään muusta kuin omasta Nato-kannastaan ja siitä, että "päätöksentekorakenteet" toimivat. 

Rukoilkaamme armoa Ylhäältä! 

                                                                 ***

Vielä: Terveysasiantuntijan kertoo psykoosista: "Jos sairastuu psykoosiin ensi kertaa, siitä kyllä toipuu, mutta lääkkeitä voi olla tarpeen käyttää 2–5 vuotta – tilanteen mukaan." 

En sano, että eduskunnan lääkekaappi on pantava kuntoon. Tätä en sano, vaikka mieli tekisi.

                                                                 ***

P.s. Tänään tuli tieto, että Yhdysvallat aseistaa Ukrainaa uusin jättimäisin toimituksin. Psykoosipotilailla on siis toivoa sodan pitkittymisestä ja presidentti Obaman aikanan ilmoittaman USA:n tavoitteen toteutumisesta, että Venäjä runnottaisiin hylkiövaltioksi. 

Kuten poliitikot hokevat, meillä on yhteinen arvopohja Yhdysvaltain kanssa. Kohta myös yhteinen sotilasliitto. Myös sama tavoite Venäjään nähden?

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nato, Niinistö, Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, psykoosi, Erkki Tuomioja, Timo Haapala, Anna Kontula, Hanna Kosonen

Häikäisevä tulevaisuutemme

Sunnuntai 20.3.2022 klo 11:58 - Mauno Saari

En ole herkkävatsainen, mutta luettuani lauantain (19.3.22) Helsingin Sanomat voin fyysisesti pahoin. Entinen uutislehti ja vielä entisempi arvovaltainen sanomalehti on muuttunut puhtaaksi propagandajulkaisuksi.

HS:n Nato-kampanjointi on niin hurmahenkistä, että on pakko epäillä päätoimittajan ja ehkäpä koko toimituksen mielenterveyttä. 

Journalismista ei kannata edes puhua. Sen tilalla on raaka manipulointi. Otsikot ovat toinen toistaan "rohkeampia". Iso juttu "Putinin kätyreistä" saa jatkokseen Hitleriksi piirretyllä Putin-kuvalla varustetun artikkelin: "Periaatteessa Putinille voi laittaa käsiraudat valtiovierailulla..."  

Väkivaltaisen jutturyppään huippuna on "HS:n päivittyvä taulukko, joka kokoaa kansanedustajien Nato-kannat". Lehti siis seuraa päivittäin, ketkä kansanedustajat ovat jo hypänneet mukaan Nato-junaan ja ketkä vielä empivät. Taulukon ympäristönä on tavaton määrä Nato-jäsenyyden välttämättömyyttä vakuuttavia juttuja ja toisaalta Venäjää halveksivia ja siitä varoittavia "uutisia". Paine rakastua Natoon on kova. 

                                                                 ***

Tietysti taulukko on HS:n linjan mukaista palvelua. Totta kai se edustaa nykyaikaista avoimuutta. Tietenkään "täydentyvä taulukko" ei ole painostusta vaan "vastuullista journalismia"! 

"Täydentyvä taulukko" toimii, koska poliitikot ovat jo valmiiksi asettuneet lehdistön armoille. Se ei ole median vika, syy on reppanapoliitikkojen, jotka elävät mediapelon ja -toivon ristiaallokossa. 

"Täydentyvää taulukkoa" seuraa lehdessä testimonial, suositus. "Aiempaa useampi vihreiden kansanedustaja kertoo nyt kannattavansa Nato-jäsenyyttä." Esimerkiksi nostetaan vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö, joka "pohdinnan jälkeen" on muuttanut kantansa kielteisestä myönteiseksi.

                                                                 ***

HS:n pääkirjoituksen otsikko 19.3.2022: "Biden ei syyttä nimeä Putinia sotarikolliseksi." Lehti antaa varman tuomionsa hyvissä ajoin ennen kuin asiaa mahdollisesti käsitellään kansainvälisessä oikeudessa. 

Pääkirjoituksessa todetaan, että Bidenin "viesti on vahva ja kertoo siitä, että Yhdysvallat haluaa Putinin vallasta".

Tässä HS on oikeassa. Bidenin viesti on vahva, koska hänellä on omaa kokemusta sotarikoksista presidentti Obaman aseenkantajana esimerkiksi Libyan tuhoamisessa. Lähimmän sotarikollisen presidentti Biden löytää, kun katsoo peiliin. Mutta tätä HS:n pääkirjoittaja ei halua tietää. 

Pääkirjoitus kertoo Yhdysvaltojen käyttävän Venäjää vastaan kovaa poliittista ja taloudellista valtaa. Sitten lehti ilmaisee oman kantansa: "Venäjää vastaan on käytettävä myös kaikkia kansainvälisen oikeuden ja juridiikan tarjoamia keinoja."

                                                                 ***

Entinen riippumaton sanomalehti runnoo Suomea Natoon. Se asia on jo ratkennut – varsinkin, jos ja kun "täydentyvän taulukon" muutokset saadaan vielä suurempaan vauhtiin.  

Jo aikaisemmin on gallupeissa saatu tulos, ettei Nato-päätös vaadi kansanäänestystä. Mitäpä kansaa tähän sotkemaan! Se on jo peloteltu päivittäisten uhkakuvien tulvalla tämän turvallisuuttamme muka lisäävän ratkaisun taakse. 

Koomisimmillaan pelottelun vaikutus näkyy tungoksena asekaupoissa. Suomalaiset perheenisät, nekin, jotka eivät kuulu armeijan reserviin, hankkivat kättä pitempää, koska ryssä on jo kohta tunkemassa rajan yli, ehkäpä ihan kotiportaille. Siksi isä osti haulikon.

                                                                 ***

Eikö yhdenkään päätoimittajan päässä kello kilise? Pelon ja vihan lietsominen on vastuutonta ja sitä paitsi epäisänmaallista. Historia tuntee esimerkkejä siitä, että pelko ja viha voivat tulvia yli ja muuttua hallitsemattomaksi tsunamiksi.

Jo nyt Suomen venäläiset ovat vihan ja syrjinnän kohteita vaikka ovat Suomen täysivaltaisia kansalaisia ja veronmaksajia. Lapsia kiusataan, härnätään, käsketään polttaa Venäjän passi. Lapissa lomailevalle perheelle kiroillaan, osoitetaan käsimerkein kohti itärajaa. He ovat Suomen kansalaisia, mutta erehtyivät puhumaan äidinkieltään.

Venäjä hyökkää Suomeen! Lisää aseita ja rahaa armeijalle! Älkää kysykö, miksi ryssä tänne yrittäisi! Tulossa se on, jos ei kohta niin sen jälkeen! Siis Natoon ja äkkiä! Nyt, kuten Petteri Orpo sanoo!

                                                                 ***

Miksi Venäjä hyökkäisi natottomaan Suomeen?  

Se on mahdollista. Jos Suomi kieltäisi (kuten Ukrainassa) täällä asuvia venäläisiä käyttämästä äidinkieltään ja poistaisi heiltä sosiaaliturvan (kuten Ukrainassa) vaikka he ovat Suomen kansalaisia, ja tappaisi heistä noin 14 000 (Ukrainan tavoin), väliintulo olisi todennäköinen. Silloin vertailu Ukrainan tilanteeseen olisi kohdallaan ja huoli aiheellinen. 

Toinen mahdollisuus on Naton ja Venäjän välisen kriisin muuttuminen sodaksi tilanteessa, jossa Suomi on Naton jäsen. Silloin me olisimme taistelutanner. Nato/USA saisi täysin oikeuksin taistella turvallisesti kaukana kotimantereestaan perivihollistaan vastaan "isäntämaa" Suomen tukiessa sitä viimeiseen suomalaiseen.

                                                                 *** 

En tiedä, ovatko tällaiset skenaariot liikahdelleet kokoomuksen eduskuntaryhmän kokouksissa, tai puheenjohtaja Petteri Orpon pääkopassa. 

Olen aina ajatellut Orpoa ristiriitaisesti, sekä myötätunnolla että myötähäpeällä. Miten on käynyt niin, että isänmaallisen kokoomuksen puheenjohtaja haluaa seistä iloisesti hymyillen itsenäisen valtiolaivan kannella, kun se Naton ja EU:n liput liehuen uppoaa historian mereen?  

Kun Suomi ihan kohta liittyy Natoon, se menettää samalla hetkellä sen itsenäisyyden viimeisen rippeen, joka sillä vielä EU:n jäsenenä oli. 

Petteri Orpon perintö on johtaa Suomen epäisänmaallisia voimia. Siitä hänet tullaan muistamaan. Mutta onneksi hän ei ole yksin, ja onneksi hänellä on Suomen median vankka tuki. Sekin tullaan muistamaan.

                                                                 ***

Eikä siinä kaikki. Tukemassa on myös Suomen valtakunnan eduskunta, joka on kuvitellut tekevänsä merkittäviä päätöksiä vaikka tosiasiassa maan kannalta olennaiset päätökset on tehty ja tehdään muualla. Ne on tehty ja tehdään Mäntyniemessä ja sitten UTVA:ssa, ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa.

UTVA on kätevän taskukokoinen elin, joka korvaa olennaisissa asioissa sekä hallituksen että eduskunnan. Siellä on päätetty ja sen avulla salakuljetettu parlamentin ohi muun muassa isäntämaasopimus, ja siellä tullaan de facto päättämään myös Nato-jäsenyydestä.  

Ei tarvita kansanäänestystä eikä tarvittaisi äänestystä eduskunnassa, ellei sokeiden ja kuurojen kuoro kuuluisi tähän oopperaan. 

                                                                 *** 

Suomi parka! Se oli oikeasti itsenäinen vuodesta 1991 vuoteen 1995 – Neuvostoliiton ja YYA-sopimuksen lopusta EU-jäsenyyden alkuun. Vajaan puolen vuosikymmenen jakso omaa elämää.

Venäjälle on USA:n johdolla asetettu pakotteita, joista koko Euroopan unioni ja Suomi sen osavaltiona kärsii. Me syytämme hintojen noususta ja kaikesta muusta pakotteiden tuloksista tietysti Venäjää. 

Tosiasiassa Eurooppa on USA:n komentamana ampunut itseään molempiin polvilumpioihin. Yhdysvallat kärsii seurauksista edustajansa eli Euroopan välityksellä. 

Ukrainan sisällissota olisi voitu ratkaista rauhanomaisesti ja nykyinen sota estää kauan sitten, mutta se ei sopinut USA:n piirustuksiin. Niihin on kuulunut jo pitkään Venäjän hajottaminen. Ensin saatiin Neuvostoliiton loputtua Nato/USA:n haltuun itäinen Eurooppa. Nyt Venäjän nakertamista halutaan jatkaa pala palalta. 

Suomella on tässä tulevana Naton jäsenenä tärkeä rooli: sulkea Venäjän läntinen raja ja viimeistellä Suomenlahden piiritys. Siinähän me onnistumme!

                                                                 *** 

Mutta tuleeko aika, jolloin katumus iskee? Tulee, liian myöhään. Suhteet Venäjään on joka tapauksessa pilattu kaikilla tasoilla, kaikilla alueilla pohjia myöten. Kiitos siitä Mediapoolin ja ennen muuta Sanoma Oy:n hillittömän toiminnan.

Taisi kuitenkin olla Iltalehti, joka teki Venäjän presidentin solvauksessa ennätyksen kysymällä otsikossaan: "Onko Putin mielenvikainen?" Minun on  kysyttävä, onko lehden johdon mielenvikaisuus jo myönnetty toimituksessa.

                                                                 ***

Olen mediamiehenä ihmetellyt Venäjään ja sen presidenttiin kohdistuneen vihamielisyyden raivokkuutta ja kattavuutta. Ymmärrän, että Mediapoolilla ja sen "sisältöryhmällä" on vaikutusta tähän. Mutta ei ilman tukevaa taustaa.

Nyt jo eläkkeellä oleva HS:n päätoimittaja – ammoinen työtoverini Hesarissa, silloin 1970-luvun taitteessa vielä urheilutoimittaja – kertoi äskettäin Facebookissa olleensa koulutuksessa Naton päämajassa Brysselissä. Hän kertoi asian avoimesti, mistä pisteet. Ja mitäpä pahaa koulutuksessa on.

Varmaankin Naton päämaja informoi koulutettavia "puolustusliiton" rauhantahdosta ja vakauttavasta vaikutuksesta eurooppalaiseen elämään. Sitä en tiedä, tapahtuiko koulutus ennen vai jälkeen Naton serbeihin kohdistamaa rauhanpommitusta. Puolustusliitto oli mukana tappamassa 3 000 – 5 000 ihmistä.

Mutta nykyisen mediaraivon taustalla saattaa olla myös Harvardin yliopistossa toteutettu koulutus, johon Sipilän hallitus lähetti Suomesta sata vaikuttajaa, joukossa tietojen mukaan suuri määrä median palveluksessa olevia. Valtakunnan ylin johto on siunannut operaation,  muutoin se ei olisi ollut toteutettavissa. Nimilistaa ei ole julkistettu, avoimuus puuttuu.

Arvelen, että juuri nämä sata maan petturia ovat nykyisen hysterian aiheuttajia. Heidän avullaan Suomessa on USA/CIA:n opein suoritettu värivallankumous. USA/Nato on ottanut haltuun Suomen valtamedian, saanut aikaan ennen näkemättömän kampanjan, jonka tuloksista me nyt voimme nauttia.

                                                                 ***

USA on murskannut valtioita, tappanut miljoonia ihmisiä, surmannut sille epämieluisia poliittisia johtajia yksi toisensa perään, vienyt ihmisoikeuksia ohjuksin ja tankein eritoten maihin, joista se on voinut ryöstää itselleen öljyä, kuristanut taloudellisin saarroin ja pakottein milloin ketäkin ja ylistänyt itseään demokratian ja ihmisoikeuksien esimerkkinä, "maailman johtavana kansakuntana".

Kukaan ei ole koskaan ehdottanut pakotteita Yhdysvalloille. 

Suomi jakaa samat arvot tämän superhirviön kanssa. Nato-jäsenyys vahvistaa yhteenkuuluvuutta. Suomesta tulee samanaikaisesti sekä EU:n perusteilla olevan liittovaltion että USA/Naton osa ja alainen. 

Tulevaisuutemme on valoisa, niin häikäisevä, että emme näe mitään.

Puuttuu vain sinetti. Se saadaan, kunhan Sauli Niinistö vain tottelee Petteri Orpoa ja Jari Tervoa.

                                                                 ***

Jos Suomessa olisi älymystö, tilanne olisi toinen. Jos edes Erno Paasilinna olisi hengissä, saattaisi syntyä todellinen keskustelu maan tilasta. 

Nykyisistä kirjailijoista, omaan napaan tuijottavista tekstinikkareista, munattomista nynnyistä ei ole minkään todellisen sanojiksi, sillä Mediapooliin kuuluvat kustantajat ja markkinat odottavat seuraavaa menestysteosta.

                                                                 ***

Nato-keskustelu alkoi ja päättyi samalla sekunnilla. Gallupit eivät ole keskustelua, mutta mihin sitä olisi tarvittukaan. Ei mihinkään.

Kun Eero Heinäluomakin ehti viime tingassa linjansa mukaisesti ilmoittautumaan Nato-jäsenyyden vankaksi kannattajaksi, kirjat voidaan sulkea. Kaikki on hyvin.

P.S. 

Yhdysvaltain ulkoministeriön järjestämässä kokouksessa Bratislavassa USA ilmoitti yhdeksi tavoitteekseen estää Venäjän pääsy Itämerelle. Jos Suomi liittyy Natoon, tämä tavoite toteutuu. Kulku Pietarista merelle ja Kaliningradiin on helppo sulkea, kun Nato on molemmin puolin Suomenlahtea.

Yhteys Itämereen on ollut Venäjälle vuosisatoja jopa hysteerisen tärkeä jo yli 300 vuotta, Venäjän laivaston perustaneesta Pietari Suuresta alkaen. Se asia ei ole muuttunut miksikään.

Sinä päivänä, kun Suomi liittyy Natoon, otamme järkyttävän riskin. Venäjä ei sulkua tule hyväksymään. Kysymys on sille vähintään yhtä merkityksellinen kuin Ukrainan Nato-jäsenyys.

Haluammeko siis sodan? Jos Suomen ulkopoliittinen johto ei ota tätä näkökohtaa huomioon, se ei ole tehtäviensä tasalla. Luottaminen Naton suojaan on kohtalokasta tyhmyyttä. Yhdysvallat/Nato suostuvat varmasti  käymään samanlaista proxy-sotaa kuin nyt Ukrainassa. USA itse on valtameren takana turvassa. Sille etäsota sopii, mutta Suomi tuhoutuu.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nato, Helsingin Sanomat, Sauli Niinistö, Eero Heinäluoma, Venäjä, Ukraina, Joe Biden, Vladimir Putin

Media, sodan lietsoja

Lauantai 12.2.2022 klo 19:51 - Mauno Saari

Ainoa tapa estää kolmas maailmansota on panna maailman media pakkolomalle. Nyt nämä "tiedotusvälineet" ovat tuhon lietsojia, kiristyneen tilanteen hyväksikäyttäjiä, mutta myös hyväksikäytettyjä.

Juuri nyt suurta sotaa ei käydä ohjuksin vaan mediaohjuksin. Poliittisen tilanteen osapuolet, pelkistäen Länsi ja Itä, saavat palvelukseensa lehdet ja tv-kanavat. Voitolla on Länsi, jonka syöttämä massivinen "informaatio" tunkee kaikkien tajuntaan. Se on aiheuttamassa hysterian, paniikin  – ja sodan. Täystuhon.

Suomessa tilanne on karmea. Valtion tv ja "riippumaton" lehdistö on sataprosenttisesti Lännen, eli USA:n, työkalu. En olisi ikinä uskonut, että lukisin Helsingin Sanomista Yhdysvaltain asiainhoitajan Ian Campbellin tekstin, jossa USA:n ja sen rengiksi asettuvan Suomen "Pahan akseli" kulminoituu. (HS 12.02.2022) 

Asiainhoitaja luettelee Venäjän syntejä, tosia ja luuloja, mutta unohtaa oman maansa hirvittävät teot, väkivallan, jolla on murskattu valtio toisensa jälkeen. USA on puolustanut demokratiaa tuhoamalla monien maiden elämän, tappamalla miljoonia ihmisiä ja opettamalla ihmisoikeuksia panssareilla, konekivääreillä ja ohjuksilla.

Nyt me olemme hirttäytymässä tähän Länttä johtavaan ihmisoikeuksien ja demokratian puolustajaan, kauhistuttavaan rosvovaltioon. Yhdysvaltain asiainhoitajan teksti HS:n sivulla tulee muuttumaan historialliseksi ja dystooppiseksi parodiaksi heti, kun silmämme aukenevat.

Media on saatava pakkolomalle. Tiedän, että ajatus on utopiaa, mutta miettikää! Media on aina hyötynyt sodasta ja verisistä vaatteista, mutta nyt on kysymys aivan muusta – ydinsaasteesta, tuhkasta ja sivilisaatiomme lopusta. 

Sanomalehdet ja tv:n uutiset ovat pystyneet luomaan ja säilyttämään ympärillään pyhän totuuden sädekehän. Useimmilla lukijoilla ja uutisten katsojilla on käsitys, että he ovat totuuden läheillä, ja heille tuottaa luotettavia uutisia vilpitön ja totuudellisuuteen pyrkivä toimittajakunta. Ikään kuin lehtien toimituksilla olisi hallussaan kaiken ylittävä tieto.

Ei ole! Toimitukset ovat sen varassa, mitä niille tarjotaan. Sanomalehti saa artikkeleita ja "informaatiota" eri kanavista, muun muassa uutistoimistoilta... Jotka saavat informaatiota eri kanavista, muun muassa valtioiden propagandaosastoilta.

Journalismi perinteisessä muodossaan on kuollut kauan sitten. Journalisteista, meistä toimittajista siis, on tullut infosodan palvelijoita, lähettejä, juoksupoikia, orjia. Vai kuvittellaanko, että yksittäisellä toimittajalla olisi ylivertaista tietoa, ylivertaiset ja totuudenmukaiset lähteet?

Journalismi on kuollut. Tarkoitan nostalgista ja viehättävää menneisyyttä, jossa toimittaja saa omin avuin ainutlaatuisen uutisen, skuupin, tiedon missä Nurmijärven tappajan piilottama kirves on.

Valtiot ja niiden johtajat eivät ole yksittäisen toimittajan tai median ulottuvilla. He avaavat ovensa ja sanansa vain, kun haluavat. He ja ne käyttävät mediaa ja sen itseensä tyytyväisiä ja muka kaikkitietäviä "journalisteja" meisseleinään ja jakoavaiminaan. 

Kun Helsingin Sanomat päätti julkaista asiainhoitajan alkeellisen propagandatekstin, päätoimittaja ehkä paukutteli henkseleitään. "Me saimme sen!" Hänellä on aihetta tyytyväisyyteen, suhteet Yhdysvaltain lähetystöön ovat kunnossa, todennäköisesti haastattelupyyntö presidentti Joe Bidenille on myötätuulessa.

Ja varmasti HS:n seuraava mielipidekysely Suomen Nato-jäsenyydestä ilmestyy lähipäivinä. Riippumaton, kaikkitietävä lehti on saavuttamassa tavoitteensa. Mutta kyllä on töitä tehtykin!

8 kommenttia . Avainsanat: Media, Helsingin Sanomat, Joe Biden, kolmas maailmansota

Media ja sodan henki

Perjantai 4.2.2022 klo 16:11 - Mauno Saari

Suomen valtiojohdon perustama Mediapooli, Helsingin Sanomat ja Yle sen johtavina voimina, ajavat maata sotavalmiuteen. Kampanja on jatkunut vuosia ja kiihtynyt rajusti viime viikkoina. Nyt sodan pelko on saatu istutettua jo noin puoleen suomalaisista. 

Viimeisimmän mielipidetutkimuksen (johon haastateltiin hieman yli tuhatta suomalaista) mukaan Venäjä on uhka, Nato ei juurikaan. (HS 31.01.2022) Sepä hienoa!  

Tänään (4.2.2022) Ylen Viimeinen sana-ohjelmassa aiheena on kysymys, ajaako media Suomea Natoon. Mielenkiintoinen aihe! Taustaksi tieto, että Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen ilmoitti 8.10.2006, että lehti kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä.  

Onkohan se näkynyt lehden sivuilta? Ne täyttyvät nykyisin uutisista, jotka tarkemmin lukien ovat toimittajien mielipidekirjoituksia? Vastuullinen pyrkimys totuudellisuuteen on väistynyt journalistisista ohjeista.

Myös tarkoitushakuinen vaikeneminen on valehtelemista. HS:n ja Ylen kohdalla se merkitsee muun muassa sitä, etteivät ne ole huomanneet mainita jo kolmen Naton jäsenen – Kroatian, Unkarin ja Bulgarian – ilmoittaneen, etteivät ne tule osallistumaan mahdolliseen sotaan Venäjää vastaan.

Nato, joka pommitti Jugoslavian riekaleiksi ja osallistui kaaoksen luomiseen Afganistanissa ja Libyassa, on Suomen Mediapoolin jäsenille yhä "puolustusliitto".

Venäjän "väitteet", että Nato on piirittämässä sen, ovat tietysti vääriä. Jos HS:n kyselyn yhteydessä olisi julkaistu aiheesta kartta, käsitys olisi ehkä toinen. Venäjän eteläisestä ja eritoten läntisestä piirityksestä puuttuu vielä yksi tärkeä palanen, Suomi. Mutta tämä pulma ratkennee hyvin pian, jos valtamedian tahto toteutuu.

Tehokas propaganda on aina toiminut uhkan ja pelon luomisella ja aggressiivista itsetuntoa kohottamalla. Italian ja Saksan kansoihin kyettiin taikomaan joukkohysteria, jonka seuraukset tunnetaan, mutta ei muisteta.

Minun silmissäni kaikki suurvallat ovat perkeleellisiä. Se ei tarkoita, että niissä asuvat ihmiset olisivat paholaisia. Mutta kansat voidaan ajaa pelolla kohtalokkaaseen uhoon. Tämän HS:n kyselykin todisti. Kysyttiin ovelasti, olisitko valmis puolustamaan Suomea aseellisesti vaikka lopputulos olisi epävarma. Suuri osa tuhannesta vastaajasta olisi valmis tarttumaan aseisiin. Hienoa!

Mediapoolissa on aihetta juhlaan. Pooli, HS ja Yle etunenässä, on puhaltanut ilmaan sodan hengen, saanut suuren osan järkevästä kansasta epäilemään järkeään. Mielet on vallannut levottomuus, juuri sellainen, johon voi kylvää kasvavaa pelkoa ja sitten uhoa.

Pelatastajaksi tarjotaan tätä sotaliittoa ja USA:ta, joka ei HS:n kyselyn mukaan ole oikeastaan minkäänlainen uhka. Ei vaikka Yhdysvaltojen tuhoamien maiden lista on kammottavan pitkä ja vaikka USA uhkailee ja painostaa ketä milloinkin ja pitää avutonta Eurooppaa rautanyrkkinsä sisällä. 

Helsingin Sanomat on ihme kyllä kertonut, että Yhdysvallat on rikki ja lähellä sisällissotaa. Johtopäätöksenä voisi olla, että hauras ja epäsuosioon vaipunut presidentti Biden haluaa pelastautua esiintymällä kovanaamana Ukrainan kriisissä. 

Sama koskee Britannian pulaan itsenä saattanutta hulttiopääministeriä, joka satsaa nyt sotaisuuteen, Naton vahvistamiseen ja asetoimituksiin Ukrainalle. Ehkäpä eurooppalainen suursota pelastaisi Boris Johnssonin, joka on onneksemme neuvonut muiden ohella Vladimir Putinia.

Missä on nyt Maan Isä, jonka pitäisi rauhoittaa Suomen kansaa ja käyttäytyä kuin viisas valtiomies? No, puhelimessa tietysti – neuvomassa eri maiden johtajia siitä, miten Vladimir Putinia pitää käsitellä ja kommentoimassa virnuillen Sergei Lavrovin lähettämää kirjeettä.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Media, Nato-jäsenyys, Helsingin Sanomat, Yle, Viimeinen sana, Putin, Lavrov, Niinistö

Pahan enteitä

Maanantai 22.2.2021 - Mauno Saari

En enää tilaa Hesaria; sain mittani täyteen yksisilmäistä, vinoa journalismia, jolla ei ole juurikaan tekemistä journalismin ihanteiden kanssa. 

Menin lounaalle tätä lehteä edelleen lukevan ystäväni kanssa. Hän läväytti pöydälle tuoreen HS:n (22.02.2021) pääkirjoitusivun ja luki: "...Kiinan ja Venäjän rajuihin ihmisoikeusloukkauksiin pitäisi vastata vaikka sotilaallisen konfliktin riskin uhalla...". 

En vähästä hätkähdä. Nyt hätkähdin! Valtakunnan päälehtenä pidetty julkaisu on sitä mieltä, että sotilaallinen konflikti, pahimmillaan ydinsota, on hyväksyttävä hinta taistelussa Kiinan ja Venäjän ihmisoikeuksista – taistelussa, jota ei taatusti voiteta.

Helsingin Sanomien, Suomen, EU:n tai USA:n on turha kuvitella, että Kiina tai Venäjä notkistaisivat polvensa uhkailijoiden edessä. Eivät suurvallat taivu – ellei niitä tuhota. 

Jokin aika sitten arvelin, että HS:n ja muiden "valtamedioihin" lukeutuvien tiedotusvälineiden ajatuksissa saattaa harhailla miete, että konfliktiin kannattaisi pyrkiä. Sopiva kriisi voisi olla ratkaiseva apu. Se voisi nytkäyttää Suomen lopullisesti NATO:n kynnyksen yli. 

Keskustelimme niin kiivaasti, että uunilohen syöminen oli unohtua. Ystäväni kysyi, miten HS:n aggressiivinen linja mahtaa sopia Antti Herlinille, Kiinan kaupoissa suuresti menestyneen Kone Oy:n hallituksen puheenjohtajalle.

– Jos Kiina reagoi ja tyssää Koneen toiminnan, se on yhtiön tuho, asioita tunteva ystäväni arveli.

Kun Kiina kokee tulleensa loukatuksi, se reagoi herkästi ja voimalla. Taannoiset tapahtumat Ruotsissa seurauksineen ovat läheinen esimerkki.

Mietimme myös sitä, onko HS:n pahaenteinen linja syy siihen, että Herlin jättää Sanoma Oy:n hallituksen tämän vuoden yhtiökokouksessa. Ehkä joutavaa spekulointia, mutta vähintään yhtä korkeatasoista kuin Hesarin journalismi.  

Herlin toimi Sanomien hallituksen puheenjohtajana vuosina 2013 - 2016, ja siitä eteenpäin tähän vuoteen saakka varapuheenjohtajana. Tuon aseman vuoksi, jota täydentää 19 506 800 sanoma-osakkeen omistus, Herlinillä luulisi olevan vaikutusvaltaa paitsi Hesarin ja Ilta-sanomien, myös Sanomien omistaman Aamulehden ja lisäksi monien maakuntalehtien toimintaan.

Lehtiyhtiön hallitus päättää keskeisistä nimityksistä. Onkohan päätoimittaja Kaius Niemellä yhä hallituksen vankka tuki? Jos on, mitä siitä saa päätellä? Voiko Sanoma Oy:n hallitus koko lehtiarsenaalin voimin manipuloida ja ajaa Suomen ulkopoliittiseen kriisiin tai jopa sotaan? 

Olen ollut alalla ja tiedän sen vuoksi jotain siitä, miten toimituksen "henki" syntyy. Sen luojina ovat toimittajien omat ihanteet ja maailmankäsitys, mutta myös lehden johdon linjaukset. 

Kun HS hiljattain pääkirjoituksessaan toisteli Alexei Navalnyin halventavia heittoja presidentti Putinista ja kirjoitti tämän olevan nyt "naurunalainen kalsarimyrkyttäjä", uhkarohkea on se HS-toimittaja, joka kirjoittaisi Venäjästä ja sen johtajasta jotain myönteitä tai edes neutraalia. 

Kun en enää tilaa Hesaria, en tiedä, vieläkö lehden jollain sivulla komeilee iskulause "Vastuullista journalismia". Unohdin kysyä tätä ystävältäni. 

Olen samaa mieltä kuin HS siinä, että ihmisoikeudet ovat arvokas asia. Mutta niin on rauhakin. Sota murskaa ihmisen oikeudet täydellisesti.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin Sanomat, Antti Herlin, Kaius Niemi, Kiina, Venäjä, Putin, sota, NATO

Haavikko-niminen mies

Maanantai 22.2.2010 klo 10:45 - Mauno Saari

Haavikko-niminen mies

 

Kirjoitin kirjan ”Haavikko-niminen mies”. Siitä on käyty vilkasta keskustelua, ja sitten organisoitua ”keskustelua”. Kirjaa vastaan aloitettiin ponnekas kampanja jo kuukausia ennen sen ilmestymistä. Itse asiassa jo sen tekemistä vaikeutettiin monin tavoin ja lopulta julkaiseminen yritettiin estää oikeustoimin. 

Kirjan ja en tekijän maine yritettiin mustata ennakolta, vaikka mustamaalaajat eivät tietenkään olleet voineet vielä siinä vaiheessa lukea riviäkään sen sisällöstä. Kerrottiin tarinoita raa´asta ja moraalittomasta kirjailijasta, valehdeltiin sumeilematta, luotiin mielikuvaa juoruihin, skandaaleihin ja säälittömiin paljastuksiin perustuvasta opuksesta.  Epäilyttävä kirjailija aikoi muka takoa rahaa tunkeutumalla kuolinvuoteen vierelle. 

Olen kirjoittanut monia kirjoja ja satoja lehtijuttuja, mutta milloinkaan ennen en ole joutunut tekemään työtäni näin silmittömän häirinnän ja uhkausten alla. Se kääntyi motivaatioksi ja olisi koomisuudessaan kääntynyt myös nauruksi, jos Paavo Haavikon kohtalo ei ollut niin kauhea. 

Vaarallinen kirja? 

Olen koonnut kampanjan tulokset arkistooni ja näyttää pahasti siltä, että yhden uuden kirjan aineisto on koossa. Olen kirjan julkaisemisen jälkeen saanut valtaisan määrän sähköposteja, kirjeitä ja puheluita. Ilahduttavan ylistyksen lisäksi mukana on ollut ihmetystä ja kysymyksiä. ”Mistä tämä Paavo Haavikon perikunnan toimeliaisuus johtuu? Miksi tämä kirja on niin vaarallinen?” 

Kylässä rouvansa kanssa käynyt Panu Rajala merkitsee keskustelustamme nettipäiväkirjaansa: ”Pohdittiin merkillistä vihan aaltoa, joka on hyökynyt Haavikko-kirjan ylle, vaikka kyllin monet valistuneet lukijat ovat todenneet sen erinomaiseksi… Harvoin kai näin syviä intohimoja syntyy.” 

Intohimoja, pelkoja, vihaa. Mutta myös myönteistä arviointia: 

Kritiikkejä 

”Haavikko-niminen mies on tavattoman eloisaa henkilö- ja kulttuurihistoriaa. Riemastuttavin on jälkeenpäin koottu kuvaus Otavan ja Haavikon sovintolounaalta… Kohtaus on liikuttava ja haavikkomaisen ironinen.” 

Hannu Marttila, Helsingin Sanomat 


”Mauno Saaren Haavikko-niminen mies on tärkeä, lukemisen arvoinen teos, ehkä kirjailijan paras. Todellisuus on sen pinnalla vereslihalla… Tämä on tärkeä teos myös vanhustenhoidon katastrofista, kuvaus Helsingin sairaaloiden Puolan ghetosta, jossa menettää ihmisyytensä – valkotakkiset tyttöset kohtelevat akateemikkoa kuin idioottia tai lasta.”

Tapani Ruokanen, Suomen Kuvalehti 

 

”Kirja on taitavasti kirjoitettu. Se ottaa lukijan näppeihinsä, kiihdyttää ja koukuttaa, samalla lailla kuin amerikkalaiset saippuaoopperaklassikot Dallas ja Dynastia. Siitä ei puutu mikään näiden jalojen sarjaklassikoiden elementeistä.”

Outi Nyytäjä, Parnasso 

 

”Elämäkerran parasta antia ovat kurkistukset Haavikon ajatusmaailman huikeisiin ulottuvuuksiin.”

Sanna Nikula, STT 

 

”Kauden kulttuurihistoria aukeaa kiihkeänä ja elävää… Kuin mytologian sankarit Haavikko uhmaa jumalia ja kamppailee hybriksensä kanssa…Saaren kertomana Otava-jakso on maamme yrityshistorian jännitystarinoita.”

Seija Forsström, Länsi-Savo 

 

”Saaren kirjoittaman Haavikon elämäkerran lukemisen jälkeen vallitsee pitkä hiljaisuus. On tarpeetonta keskustella, Haavikon omiin kirjoituksiin viitaten, pitääkö hänen elämäkerrassaan kertoa myös lopun traagiset vaiheet niin kuin myös ansiokkaasti kirjatut ihmissuhteet, voitot, tappiot, vastoinkäymiset, lähdöt ja paluut. Ne olivat Haavikon elämässä läsnä, aina.”

Eino Kaikkonen, Kansan Uutiset Viikkolehti

          

”Kiihdyttävä ja järkyttävä lukukokemus… Mauno Saari kertoo raivokkaan ja herkän tarinan nerokkaasta Paavo Haavikosta ja hänen ystävästään. Se on suorasukainen ja häikäilemätön, oikukas, mutkikas, mietteliäs ja monimielinen… Se täyttää kukkuramitoin ohjeen, jonka Haavikko antoi kirjoittajalle: - Kerro kaikki! Älä sievistele.”

Juha Numminen, Apu

 

HS:n kulttuuriosasto seurasi jo kirjan ennakkokohua valppaasti ja viileästi. Nuori toimittaja Esa Mäkinen opetti jopa minulle, vanhalle journalistikonkarille, miten uutisia tehdään. Ja kulttuuriosaston päällikkö Saska Saarikoski summasi kohua ja omaa lukukokemustaan: 

”Kirjan luettuani en voi kuin hämmästellä keskustelua. Saaren kirja on koskettava kertomus kummallisesta taiteilijasta ja hänen opetuslapsestaan… Syksyn kaikkien kiistojen jälkeen on helpottavaa voida sanoa, että tämä kirja kannatti tehdä, ja lukea.” 

Privaattia palautetta 

No niin. Kyllä minä kovasti arvostamani Outi Nyytäjän kritiikin veetuilun huomasin, mutta hauskaa silti, että hänenkin mielestään osaan sentään kirjoittaa. Yhdessä Nyytäjä erehtyi pahasti. Hän esittää, että jotkut kirjan kertomuksista olisivat fiktiota. Eivät ole. 

Yksityinen palaute on ollut ylen runsasta. Minua liikutti jo iäkkään kirjailijaprofessorin kirje, koska hän tunsi Paavo Haavikon pitkältä ajalta ja perinpohjaisesti. Hän kirjoitti: 

”Kiitokset kirjasta. Olette hämmästyttävällä tavalla tavoittanut Paavon äänen – sen rentouden, salamielen ja sarkasmin. Uskon ettei yksikään ´tutkija´ olisi siihen pystynyt. Toivottavasti pahin on nyt ohitettu ja kirjaa aletaan lukea kertomuksena erään kirjailijan elämästä.” 

Melkein yhtä kohottavaa oli eräänä iltana, kun Paavo Haavikon itsensä arvostama tutkijaprofessori otti ja soitti: ”Olen juuri lukenut viimeisen rivin ja onnittelen! Tästä kirjasta me haavikkotutkijat saamme uusia lähtökohtia vuosiksi.” 

Hänkin tuntee kohteensa ja ennen kaikkea Haavikon luomisprosessin syvällisesti. Eikä tämä varttunut kirjallisuusmies kuulu heihin, joista Paavo Haavikko sanoi minulle syksyllä 2007: ”Kun tämä sinun kirjasi ilmestyy, maasta nousee 200 sinua parempaa Haavikko-tuntijaa.” 

Yleensä kirjaa kiittäneet ovat niitä, jotka tunsivat päähenkilön. Keskusteluissa heidän kanssaan on ollut yhteinen pohja: minä tunsin Haavikon 34 vuoden ajan. Tuntemukseni perusteella uskon, että hän olisi hyväksynyt tekstini, ehkäpä haluten lisäillä sinne yhtä ja toista, mutta ei varmasti sensuroida mitään. 

Sensuroimaan jouduin – tosin vain vähän – aivan muista syistä. Mutta siitä ja vähän muustakin lisää toiste.

Kissa kiitoksella elää, sanoo yksi paikkansapitämätön sananlasku. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

1 kommentti . Avainsanat: Haavikko-niminen mies, arvostelu, Mauno Saari, Helsingin Sanomat, Saska Saarikoski