Tervetuloa hullujenhuoneen suljetulle osastolle

Maanantai 25.4.2022 klo 16.43 - Mauno Saari

Ensin tunnustus: – Kirjoitin jokin aika sitten lyhytnäköisesti, että Eero Heinäluoman polku presidentiksi taisi loppua, kun hän ilmoitti heittäneensä roskikseen saamansa venäläiset kunniamerkit.

En ottanut huomioon sitä, mikä nyt on ilmennyt. Taitavana populistina Heinäluoma haistoi tuulen suunnan. Nyt, kun enemmistö demareista pääministeri Sanna Marinin johdolla on Nato-jäsenyyden kannattajia, Heinäluomasta saattaa paljastua sankari – ja Sdp:n presidenttiehdokas. 

Hän aavisti, että sotapykoosi on tuloillaan, ja nyt se on totta. Media on vuosia kestäneellä kampanjalla altistanut kansan ja sen edustajat sairaudelle, jonka oireita alan lääkärit kuvailevat näin: 

"Mielenterveyden häiriö, jossa henkilö on menettänyt joltain osin kosketuksensa todellisuuteen. Ajattelussa, tunne-elämässä ja käyttäytymisessä ilmenee vakavia häiriöitä... ilmenee kiihtyneisyytenä tai outona käytöksenä, johon liittyvät erilaiset harhaluulot, aistiharhat tai ajatus- ja puhehäiriöt... Toisinaan taas vaikkapa puhe vaikuttaa kohtalaisen loogiselta, siinä on vain mukana ikään kuin mausteena joitakin kummallisia tulkintoja... Epäreaalisia uskomuksia, joiden taustalla yleensä on havainnon tai kokemuksen väärä tulkinta."

Kuka, ketkä tai mikä saattaa tulla lukijan mieleen?

                                                                 ***

Ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Erkki Tuomioja sanoi lehtihaastattelussa, että "media on tavallaan sotapsykoosissa". Tämä kiistettiin jyrkästi median ja joidenkin poliitikkojen taholta.

Ilta-Sanomien toimittaja Timo Haapala kirjoitti 25.4.22: "Tuomioja antaa kasvot vasemman laidan demaripoliitikoille, joille maailman ja Suomen muuttuminen ottaa todella lujille – eikä Venäjän kääntymistä totalitaarisesti johdetuksi roistovaltioksi osata tai haluta ehkä nähdä vieläkään selkeästi."

Saman päivän IS:ssa perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio "väläyttää Tuomiojan siirtämistä sivuun varapuheenjohtajan paikalta". Saman suuntaisia lausumia kuultiin muualtakin. 

Jussi Halla-aho sanoi julkaisemallaan videolla jokaisen järkevän ihmisen iloitsevan, kun venäläisiä sotilaita kuolee mahdollisimman paljon. 

Odotin, että hänet erotetaan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan paikalta, tai ainakin tuomitaan jyrkästi verenhimoinen lausuma, joka on varmasti rekisteröity Kremlissä ja tullaan muistamaan vielä senkin jälkeen, kun Vladimir Putinin tilalle on astunut Venäjän seuraava presidentti. 

Sotapsykoosiin kuuluu se, että tämä ajatukseni luokitellaan putinismiksi, ei poliittiseksi ja maantieteelliseksi realismiksi. Suomessa on nimittäin koittanut uusi aika. Kenenkään ei enään tarvitse eikä pidä välittää käyttäytymisen säännöistä tai diplomaattisuudesta. Ne on viskattu pois kyyristelyn ajan turhina ja vapautta rajoittavina muotoseikkoina. 

Onko valtionjohto "menettänyt joltain osin kosketuksen todellisuuteen", kun Halla-ahon videoon reagoitiin hiljaisuudella? Onko psykoosiin vajoaminen jo niin pitkällä, ettei maan johdossa enää piitata siitä, mitä naapurissa tällaisista sanomisista ajatellaan? Venäjällä Halla-ahon puheet on alleviivattu hänen asemansa vuoksi, syystä. Selitys, että video oli tehty yksityishenkilönä, olisi naurettava ellei se olisi itkettävä.

                                                                 ***

Ilmapiiri on nyt raikas ja reipas! Hienolta täytyy tuntua, kun Timo Haapalan tavoin lehdet voivat vapaasti hokea, että Venäjä on roistovaltio, jonka raakalaismaista hyökkäystä johtaa mielenvikainen sotarikollinen.  

Tähän vapauden hurmokseen on päästy pitkän prosessin tuloksena. Olen seurannut median uutisoinnin ja sanavalintojen muutosta viime vuodet ensin kummastuneena, sitten huolestuneena ja nyt jo valmiina diagnoosiin: Erkki Tuomioja on oikeassa.

Nato-prosessi on alkanut jo 1990-luvun puolenvälin tienoilla, viimeistään silloin. Kun kahlasin läpi puolustus- ja turvallisuuspoliittisia asiakirjoja vuodesta 1995 tähän päivään, linja hahmottui. Sotilaat ja sopivat ministerit johdattivat armeijan yhteensopivaksi Naton kanssa. Tasavallan presidentti, joka luonnehtii itseään "maanpuolustushenkiseksi reservin upseeriksi" (kirjassaan Viiden vuoden yksinäisyys), veti isäntämaasopimus-projektin maaliin ohittaen eduskunnan sen loman aikana. Sitten käynnistettiin operaatio uusien hävittäjien tilaamiseksi Yhdysvalloista. Jos joku uskoo, että ne olisi voitu tilata jostain muualta, olkoon hän uskossaan vahva.

Valtion huoltovarmuuskeskuksen osaksi perustettiin Mediapooli, jonka yksi tehtävä on sen johtajan ilmoituksen mukaan rajoittaa Nato-vastaista informaatiota. (Kun kerroin tämän tuolla alempana olevassa blogissani, johtajan haastattelu katosi Mediapoolin nettisivuilta.) 

Sipilän hallitus päätti sadan avainhenkilön kouluttamisesta amerikkalaisoppeihin Harvardin yliopistossa. Koulutettujen nimilistaa ei ole julkaistu, mutta mukana on ollut runsaasti toimittajia. Myös Naton pääkonttori Brysselissä on kouluttanut suomalaista mediaa. HS:n ex-päätoimittaja kertoi siitä Facebook-päivityksessään.

                                                                 ***

Saada kutsu Harvardiin on varmasti tuntunut hienolta. Ja kun on saanut vihkimyksen USA/CIA:n viestintämetodeihin, vaikutus omaan työhön ja asenteisiin on ollut tuntuva. Tiedän sen itse kaukaisesta kokemuksestani. 

Olin alle kolmikymmenvuotiaana Suomen Kuvalehden päätoimittajana opintomatkalla Yhdysvaltain hallinnon kutsumana. Järjestelyt olivat mieleenpainuvat. Sain itse kertoa, minne menisin ja mitä haluaisin. Isännät New Yorkista Kaliforniaan olivat ylemmän tason kansalaisia. Sain pitää luennon Suomen historiasta ja ulkopolitiiksta San Fransicon sokeritoppatornissa enkä unohda sen merkitystä: tunsin olevani tärkeä ja huomion kohde.

Vaikka silloiset menetelmät olivat varmasti alkeellisia nykyisiin verrattuna, en kiistä matkan vaikutuksia. Minusta tuli joksikin aikaa USA-fani. Voi olla, että Harvardissa kurssitetut eivät ole yhtä sinisilmäisiä kuin minä olin, mutta tuskinpa kuitenkaan immuuneja supervallan sanomalle.

                                                                 ***

Suomen valtamedian ulkopoliittinen käytös on selkiytynyt ja yhdensuuntaistunut. Kun strategia luotiin, Ukrainan nykysodasta ei tiedetty. Suomalaiset olivat tanakasti Nato-jäsenyyttä vastaan eikä voimistuva propaganda näyttänyt purevan.  

Kahdeksan vuotta sitten alkanut Ukrainan sisällissota oli uutisissa arkiruokaa. "Venäjän tukemat separatistit" hyökkäilivät ja tulittivat. Suomen media ei minun havaintojeni perusteella kertonut, että Donbasin alueella tapettiin 14 000 – 22 000 ihmistä, suurin osa näitä "separatisteja", venäjänkielisiä ukrainalaisia, joilta hallitus oli evännyt kaikki perusoikeudet, kieltänyt oman äidinkielen käytön, lopettanut eläkkeet ja tarjonnut tilalle ohjustulta.

Helmikuussa 2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Media ampui omalla tykistöllään rajusti. Uutisointi muuttui yksipuolisesti Ukrainan, lännen ja Naton toimintaa kannattavaksi ja jopa ylistäväksi. Samalla lietsottiin Venäjä-pelkoa ja suoranaista ryssävihaa päivästä päivään.

Gallup-kyselyt kertoivat Nato-vastaisuuden vähenevän. Kun sota oli jatkunut pari kuukautta, "kansan selkeä enemmistö" oli runsaan 1000 henkilön otannalla ilmaissut olevansa jäsenyyden kannalla. Tasavallan presidentti, joka tähän asti oli kannattanut kansanäänestystä, ilmoitti että eiköhän suomalaisten mielipide ole jo selvä. 

Mediassa tarjoiltiin yhä tiheämmin juttuja Venäjän sotilaallisesta uhasta. Se ei ollut ihan uutta, sillä jo monta vuotta sitten iltapäivälehdet julkaisivat asiantuntijat kuvauksia siitä, miten Venäjä voisi vallata Suomen; kuinka monta tuntia tai minuuttia kuluisi Helsingin valtaamiseen ja millaisia aseita hyökkääjä käyttäisi. 

                                                                 ***

Pitkän lehdistökatsauksen sijaan tuoreita yhden päivän poimintoja yhden lehden jutuista:

Reserviläisliiton puheenjohtaja Ilpo Pohjola (IS 25.4.22): "Olemme tienneet sadan vuoden ajan, että itärajan toisella puolen on pahuutta, mutta luulen että ihmiset ovat nyt heränneet. He ymmärtävät, että meidän on oltava valmiita. 

"Näihin aseisiin Suomen puolustus nojaa"-otsikolla (IS 25.4.22): "... Suomella pullat uunissa vielä Ukrainaakin paremmin... Hornetit, panssarihautpitsi "Moukari"... Antavat mahdollisuuden iskeä kovaa ja pitkälle."

IS pääkirjoitus 25.4.: "Jälleen kerran joutuu kysymään, missä kulkee raja sille, että länsi lähtee mukaan sotaan Ukrainan avuksi."

Nämä ovat pisaroita, mutta median kokonaisuus on juuri nyt psykoottinen rankkasade. Samaan aikaan monipuolinen kansainvälinen uutisvirta on suurelta osin suljettu. Harhat, tulkinnat ja aggressiot ovat vallalla. 

                                                                 *** 

Miten tämä on vaikuttanut kansaan, miten poliitikkoihin? 

Helsingin Sanomat haastatteli kahta kansanedustajaa. Vasemmistoliiton Anna Kontula, Nato-jäsenyyden vastustaja sanoi (HS 25.4.22): "En ole tavannut yhtään asiantuntijaa, joka olisi sanonut, että meillä olisi akuuttia hyökkäämisen uhkaa."

Juuri ennen Venäjän hyökkäystä tasavallan presidentti, ulkoministeri ja asiantuntijat sanoivat, ettei meihin kohdistu "minkäänlaista" tai "vähäistäkään" uhkaa. Sitten liu´uttiin toteamaan, ettei uhka ole "välitön". Ja Nato-jäsenyyttä vahvistava Kontulan mukaan uhka ei ole "akuutti".

Keskustapuolueen kansanedutaja Hanna Kosonen kannattaa jäsenyyttä (HS 25.4.22): "Minun ajatteluni peilaa Ukrainaan. Hehän ovat toimineet niin kuin Venäjä on toivonut, mutta silti heille on tapahtunut hirveitä asioita Venäjän takia..."

HS:n toimittaja Emil Elo ei esittänyt Kososelle jatkokysymystä, jonka minä olisin esittänyt: – Missä asioissa Ukraina on toiminut Venäjän toivomalla tavalla? 

Mieleen tulee epäilys, että Elo on poikkeava yksilö HS:n toimituksessa, hän ei ole Nato-psykoosissa, koska antaa Kososen puhua puuta heinää myös jatkossa: "Tämä (NATO) prosessi osoittaa, että Suomen päätösrakenteet toimivat... Näen, että on parempi vaikka ja että Yhdysvallat on mukana Natossa..." 

Haastattelu sisältää myös yhteenvedon koko tilanteesta: "Ihmisten täytyy vain luottaa meihin (kansanedustajiin)...

Täytyy luottaa, vaikka ja että meille kansalaisille on varattu tietämättömän alamaisen osa, ja vaikka kansanedustaja itse ei ole selvillä mistään muusta kuin omasta Nato-kannastaan ja siitä, että "päätöksentekorakenteet" toimivat. 

Rukoilkaamme armoa Ylhäältä! 

                                                                 ***

Vielä: Terveysasiantuntijan kertoo psykoosista: "Jos sairastuu psykoosiin ensi kertaa, siitä kyllä toipuu, mutta lääkkeitä voi olla tarpeen käyttää 2–5 vuotta – tilanteen mukaan." 

En sano, että eduskunnan lääkekaappi on pantava kuntoon. Tätä en sano, vaikka mieli tekisi.

                                                                 ***

P.s. Tänään tuli tieto, että Yhdysvallat aseistaa Ukrainaa uusin jättimäisin toimituksin. Psykoosipotilailla on siis toivoa sodan pitkittymisestä ja presidentti Obaman aikanan ilmoittaman USA:n tavoitteen toteutumisesta, että Venäjä runnottaisiin hylkiövaltioksi. 

Kuten poliitikot hokevat, meillä on yhteinen arvopohja Yhdysvaltain kanssa. Kohta myös yhteinen sotilasliitto. Myös sama tavoite Venäjään nähden?

 

 

Onko valtaa liukunut sotilaille, "pikkuhiljaa"?

Perjantai 1.5.2020 - Mauno Saari

Puolustusvoimain ex-komentaja Jarmo Lindbergin äskeiset kommellukset johtivat siihen, että palaan taas Suomen ja Naton väliseen isäntämaasopimukseen. Mutta älä edes yritä lukea tätä kirjoitusta, jos seuraava englanninkielinen teksti ei aukene saman tien.

"Information provided by any Participant or SN to any other in confidence, and such information produced by any Participant or SN requiring confidentiality, will either retain its original classification, or be assigned a classification that will ensure a degree of protection against disclosure, equivalent to that required by the other Participant or SN."

No, helpotan vapun kunniaksi. Tässä sama selkosuomella:

"Tieto, jonka osallistuja tai lähettävä valtio luovuttaa toiselle salassa pidettävänä, sekä salassa pidettävä osallistujan tai lähettävän valtion tuottama tieto joko pidetään luokiteltuna alkuperäiseen turvallisuusluokkaansa tai se luokitellaan luokkaan, joka varmistaa toisen osallistujan tai lähettävän valtion vaatimaa suojaustasoa vastaavan suojan ilmaisemista varten."

Jos sinulla oli hankaluuksia myös suomenkielisen tekstin syvällisessä ymmärtämisessä, se saattaa johtua siitä, että kyseessä on ulkoministeriömme epävirallinen käännös. Kun monet, minä muiden mukana, ovat pitänet tätä sopimusta erittäin tärkeänä ja kiistanalaisena, virallinen käännös olisi tietysti paikallaan.

Kysymys on tekstistä, joka sisältyy Suomen ja sotilasliitto Naton välillä 4.9.2014 solmittuun isäntämaasopimukseen.

Sopimuksen allekirjoittamisesta tulee syyskuussa kuluneeksi kuusi vuotta, joten aikaa vievää näyttää virallinen kääntäminen olevan. On esitetty syytöksiä, että tekstiä pantataan, jotta vältettäisiin kiusallinen keskustelu. Miten niin?

Wikipedia kertoo sopimuksesta ja artikkelin lähdeluettelossa on "Ulkoministeriön laatima käännös", mutta klikkaaminen johtaa umpikujaan – sivu on "hukassa". Joku on poistanut sen.

Lähestyn ulkoministeriötä ja pyydän lähettämään suomenkielisen version. Saan englanninkielisen. Uudistan pyynnön, saan vastauksen: "Hei, Selvitämme asiaa käännöksen olemassa oloa ja sen mahdollista luovuttamista ulkoministeriön tietohallinnosta. Palaamme mahdollisimman pian, käytännössä menee varmasti vapun jälkeiseen aikaan."

"Olemassa oloa... mahdollista luovuttamista..."?

                                                 ***

Voin keventää ministeriön työtaakkaa. Minulla on tuo ulkoministeriön laatima epävirallinen, suomenkielinen teksti. (Ja myös toinen epävirallinen, nimittäin Antti Pesosen ja Mauri Nygårdin tekemä käännös, joka valmistui paljon ennen ministeriön laatimaa käännöstä.)

Sain ministeriön epävirallisen suomennoksen ensin mutkien kautta kaverini kaverilta. Sitten myös eduskunnan erittäin auttavaisesta Tietopalvelusta. Joudun siis tunnustamaan, että pyyntöni ulkoministeriölle oli tarpeeton. Tein sen vain saadakseni tiedon ministeriön suhtautumisesta. Sain sen.

"Olemassa oloa ja mahdollista luovuttamista" on kummallinen viesti. Isäntämaasopimus on julkinen asiakirja. Sen on julistanut julkiseksi painokkaasti mm. Erkki Tuomioja, joka oli ulkoministerinä paikalla, kun komentaja Jarmo Lindberg allekirjoitti sopimuksen Walesissa.

Tuomioja lausui eduskunnassa 24.4.2014, jolloin sopimuksen allekirjoittamiseen oli runsaat neljä kuukautta: "Ei meillä (hallituksella, M.S. huom.) ole minkäänlaista tarkoitusta eikä kenelläkään pienintäkään halua, että tässä toimittaisiin tavalla, jossa pimitettäisiin mitään tietoa täysin avoimesta asiasta."

Ulkoministeri Tuomioja antoi samassa puheenvuorossaan myös lupauksen: "Siitä riippumatta, mikä sen päätöksenteon muoto on, on täysin selvää, että tällaisissa kysymyksissä kaikki ne asiakirjat tullaan toimittamaan ja kaikki keskustelut ja poliittinen kanta tullaan varmistamaan ja ankkuroimaan eduskunnan ja sen valiokuntien kautta."

Mutta kun isäntämaasopimus allekirjoitettiin, eduskunta ei ollut saanut sitä käsiteltäväkseen. Päätös oli tehty hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa tasavallan presidentti Sauli Niinistön läsnäollessa. Se oli siis "päätöksenteon muoto", josta Tuomioja sananvalinnoistaan päätellen saattoi olla selvillä hyvissä ajoin.

                                                 ***

Huhtikuinen keskustelu eduskunnassa johtui sanomalehti Keskisuomalaisen paljastuksesta. Muutama kansanedustaja käytti ihmettelevän ja kriittisen puheenvuoron. Vastaukseksi saatiin kiertelevää höpötystä, josta malliksi ote pääministeri Jyrki Kataisen fantastisesta puheenvuorosta:

"...Jos katsotaan tätä vuoden 2012 selontekoa, niin siinä todetaan, että "Naton suunnittelu- ja arviointiprosessiin ja operatiivisen voimavarakonseptin avulla sekä osallistumalla Naton nopean toiminnan joukkoja täydentävään toimintaan Suomi kehittää yhteistoimintakykyään ja parantaa mahdollisuuksiaan osallistua sotilaalliseen kriisinhallintaan riippumatta siitä, onko kyse Naton..." ja näin."

Ja näin?

Lopuksi pääministeri summasi: "Toivon mukaan tämä nyt viimeistään selventää, mistä tässä on ollut kysymys. Eli vähän kevyempää suhtautumista siinä mielessä, ettei aina vedetä liipaisimesta, kun kuvitellaan, että joku liikkuu."

                                                 ***

"Joku" oli liikkunut jo vuodesta 2001. Sen todisti puolustusministeri Carl Haglund. Hän kertoi isäntämaasopimuksen olevan tuosta ajankohdasta alkaneen johdonmukaisen työn tulos. Silloisesta ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta alkaen "tämä" asia on ollut mukana "meidän kumppanuustavoitteissamme".

"Ja on todettu, että vuoteen 2016 mennessä Suomi allekirjoittaa tämän yhteisymmärryspöytäkirjan... 13 vuotta tätä on veivattu – niin pikkuhiljaa tämä on valmistumassa", Haglund sanoi.

Avainsana on "pikkuhiljaa". Liike on ollut hiljaisempaa ja hitaampaa kuin jäätikön sulaminen. Asiaa on edistetty pikkuisen kerrallaan ja niin hiljaa, ettei oikein kukaan veivaajia lukuun ottamatta ole kuullut tai huomannut, mitä tapahtuu. Ei edes ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen (kok), joka pääsi perille liikkumisesta lukemalla lehtijutun. Aikaa havaitsemiseen oli reilusti yli vuosikymmen.

Salolainen: "...On harmillista istua sellaisessa valiokunnassa, jonka pitäisi tietää näistä asioista, mutta joka ei sitten kuitenkaan sitä viimeistä tietoa ole saanut."

Ulkoministeri Tuomioja vastasi Salolaiselle sanomalla, että kyseessä ovat julkiset asiakirjat, "jotka kuka tahansa pyynnöstä voi saada käyttöönsä".

Mutta Salolainen ei osannut pyytää, koska hän ei tiennyt – ennen lehtijuttua. Miten voi pyytää jotain, jota ei tiedä olevan olemassa?

                                                ***

Tärkein isäntämaasopimusta koskeva kysymys koskee sen perimmäistä olemusta. Onko kyse sitovasta valtiosopimuksesta vai sitomattomasta yhteisymmärryspöytäkirjasta? Filosofinen kysymys on, mitä tarkoittaa yhteisymmärrys, johon ei sitouduta ja joka ei velvoita? Ja jos sopimuksessa ei sovita mitään sitovaa ja velvoittavaa, miksi se tehtiin?

Tuomiojan mukaan "kysymyksessä on yhteisymmärrysasiakirjan muotoinen järjestely, joka ei ole siis verrattavissa valtiosopimukseen, mutta perustuu siihen valtiosopimukseen, joka aikanaan on täällä käyty lävitse, kun Naton kumppanuussopimukseen on liitytty".

Asiakirja ei siis ole valtiosopimus, mutta perustuu valtiosopimukseen?

Jos Naton kumppanuussopimus oli kosinta, onko isäntämaasopimus kihlaus, avoliitto vai hämärä naimakauppa? Jotta asia olisi vielä epäselvempi, siteeraan puolustusministeri Jussi Niinistön vastausta kansanedustaja Markus Mustajärven (vas) kirjalliseen kysymykseen, jossa tämä rinnasti isäntämaasopimuksen valtiosopimuksiin.

Jussi Niinistö: "Suomi otti isäntämaatuen käytännön valmiuksia kehittävän Naton kumppanuustavoitteen vuonna 2002. Se on ollut yksi Suomen ja Naton välisistä noin 60 kumppanuustavoitteesta Suomen puolustuksen kehittämiseksi."

Ja vielä: "Tavoite on ollut käytännön työkalu selontekojen linjauksien toteuttamiseksi."

Onko ulko- ja puolustusministerien sanojen oikea tulkinta, että Naton kumppanuussopimus on toiminut alustana, jolle pitkän ajan kuluessa on hissun kissun rakenneltu kuudenkymmenen sopimuksen himmeli ja näin saatu lopulta aikaan isäntämaasopimus?

En tiedä, olemmeko nyt pysäkillä vai pääteasemalla. En tiedä sitäkään, mitä Nato tahtoo. En tiedä, vaikka luulen tietäväni.

                                                ***

Vuoden 2014 keväällä käyty keskustelu osoittaa, ettei eduskunta ole huomannut sen silmien editse "pikkuhiljaa" lipuvaa kehitystä. Keskustelussa oli terää, mutta se lopahti. Eduskunta sai otteen, mutta ei purrut luuhun saakka vaan tyytyi lopulta merkillisiin sananselityksiin.

Pitkäaikainen ulkoministeri Paavo Väyrynen pitää isäntämaasopimuksen tulkintaa ongelmana. Väyrysen mukaan sopimus pitäisi avata uuteen käsittelyyn. Sinne olisi alun perin pitänyt lisätä Ruotsin mallin mukaan ehto, että muiden maiden joukot voivat tulla maahan vain hallituksen päätöksellä.

Nyt tällaista ehtoa ei ole, ja kysymys kuuluu, voiko Nato tuoda monikansallisia joukkojaan ja aseitaan Suomeen yksipuolisella päätöksellään. Ulkopolitiikan johtopaikoilta on vastattu, että ei.

Vuonna 2014 puolustusministeri Niinistön sanoi, että Suomi päättää "kaikissa oloissa itse, ryhtyykö se toimintaan, jossa isäntämaatuesta tarvitsee sopia". Silloinen ulkoministeri Tuomioja taas lausui, ettei sopimus velvoita Suomea avun vastaanottamiseen.

Kysymys on siitä, päteekö ministerien tulkinta, kun vastassa on Naton isäntämaadoktriini, jossa todetaan: ”At the time mutually agreed to by the nations involved, or upon NATO declaration, the HN (Host Nation) will provide HNS (Host Nation Support) in order to fulfill all actions necessary to support allied forces in its territory.”

Sama teksti suomeksi: "Kun yhteisesti on sovittu, tai kun Nato niin ilmoittaa, isäntämaan on ryhdyttävä antamaan isäntämaatukea ja avustamaan Naton joukkoja maaperällään."

Onko eduskunta puolustuspoliittisia selontekoja lukiessaan voinut tutustua tähän Naton doktriiniin? Sitä en tiedä, mutta pidän varmana, että sopimusta pohjustaneet sotilaamme sekä myös tasavallan presidentti ja ulkoministeri ovat.

                                                ***

Rauhaa ja demokratiaa rakastavana siviilinä esitän vielä yhden kysymyksen – lähinnä itselleni: – Ovatko sotilaat ottaneet Suomessa vallan eduskunnalta, pikkuhiljaa?

Vielä ote isäntämaasopimuksesta: "Sotilaallinen toiminta, mukaan lukien harjoitukset, koulutus, operaatioihin liittyvä koe- ja kokeilutoiminta ja vastaava toiminta, tai joukkojen suorittama strateginen, taktinen tai palveluun tai koulutukseen liittyvä tai hallinnollinen sotilaallinen tehtävä: taistelun tai sotilaallisen toimen tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavan torjuntatoimen toteuttaminen, myös hyökkäys, siirtyminen, huolto ja taisteluharjoitukset."

Tulihan nyt selväksi? Hyökkäys, mutta minne?

Väyrysen ex-kollega Keijo Korhonen on ruoskinut sopimusta ankarammin kuin kukaan muu. Hyvin perustein hän väittää, että kysymyksessä on nimenomaan valtiosopimus ja sanoo, että Suomen hallituksen käyttämät juristit pitäisi vaihtaa, koska he "eivät tunne edes kansainvälisen oikeuden alkeita".

Kanava-lehden artikkelissa hän kirjoittaa: "Kysymys on Suomen valtion maa-, vesi- ja ilma-alueen varauksettomasta ja sitovasta luovuttamisesta sotilasliitto Naton jäsenvaltioiden käyttöön mitä tahansa sotilaallista operaatiota varten. Syyskuun 4. päivän 2014 sopimus on nyky-Suomen historian suuria häpeätahroja ja pitkä naula lisää Suomen itsenäisyyden ruumisarkkuun."

Korhonen nostaa esiin sen, että sopimuksessa mainitaan myös hyökkäys, ja kysyy, minne Suomesta aiotaan hyökätä. Ruotsiinko?

Eduskunnassa ei kevään 2014 keskustelussa kysytty esimerkiksi sitä, miten isäntämaasopimus sopii yhteen vuonna 1992 solmitun Suomen ja Venäjän federaation välisen, suhteiden perusteita koskevan valtiosopimuksen kanssa. Olisi ehkä kannattanut kysäistä.

Tämän asiakirjan 1. artiklassa valtiot sopivat pidättyvänsä "voimakeinoilla uhkaamisesta tai niiden käytöstä". Onko isäntämaasopimuksen henki ristiriidassa tuon kohdan kanssa, kun Suomi lupaa tukea "kaikin voimin" Naton joukkoja mm. hyökkäyksessä?

Suhteet ovat kunnossa? Vai perustuvatko ne tasapainoiluun lisääntyvässä jännityksessä, kun Nato jatkaa Venäjän piirittämistä monilla tahoilla?

                                                ***

Korhosen artikkeli ei herättänyt laajaa keskustelua, sillä Korhonen on Väyrysen tavoin karkotettu erämaahan, josta huutavan ääni ei kuulu.

Ja miksi ihmeessä keskusteltaisiin? Totesihan sopimuksen allekirjoituksen aikainen puolustusministeriön kansliapäällikkö, kenraaliluutnantti Arto Räty MOT-ohjelmassa (v. 2015):

"En näe siinä tarvetta sen syvempään keskusteluun. Se syvempi keskustelu käytiin aikoinaan, kun Suomi lähti mukaan rauhankumppanuusohjelmaan -94, ja tämä on vain yksi niin kuin lisäaskel siinä ohjelman sisällä. Yhteisymmärryspöytäkirja ei ole millään tavalla askel kohti Nato-jäsenyyttä. Tää Nato-jäsenyys on aivan eri asia."

Uskoo, ken tahtoo. Minä en, mutta entäpä Jarmo Lindberg, jonka seuraajaksi Arto Räty yritti?