Yhteystiedot

Mauno Saari




mauno.saari@gmail.com

Blogin arkisto

Uusimmat kommentit

Media, sodan lietsojaKeijo Kansalainen  15.2.2022 15:55
Media, sodan lietsojaPekka Peitsi  15.2.2022 12:39
Media, sodan lietsojaJorma Uimonen  15.2.2022 10:33
Media, sodan lietsojaPirjo Tamminiemi  14.2.2022 18:08
Media, sodan lietsojaKaija L A Kukkonen  14.2.2022 8:30

Uusimmat kirjoitukset

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:478191 kpl

Mitä tapahtui Sanna Marinille?

Sunnuntai 27.3.2022 klo 16:15 - Mauno Saari

Pari vuotta sitten kirjoitin, että jos pääministeri Sanna Marin voittaa taistelun koronavirusta vastaan, hänestä tulee suomen politiikan taivaan kirkas tähti.

Aluksi näytti, että juuri niin tapahtuu. Tampereen kaupunginvaltuuston istunnon jämäkkä johtaminen oli nostanut Sanna Marinin yleisen ihailun kohteeksi, ja alkumetrit valtioneuvoston johdossa todistivat, että nyt meillä on pääministeri, joka panee töpinäksi, saa aikaan ja on lisäksi edustava kaunotar.

Sanna Marin nousi hetkessä myös kansainväliseksi tähdeksi. Muotilehti Vogue nosti hänet kansijutuksi. "Tapaa Sanna Marin, maailman nuorin pääministeri..." Jutussa Marin puhuu iästään, seksismistä, naiseudesta, taustastaan ja myös huijarisyndroomasta: itsensä vähättelystä, joka oli koetellut häntäkin, mutta on nyt kerta kaikkiaan ohi. 

Iltapäivälehden uutinen: Marinista oli tullut Instagramissa suositumpi kuin herttuatar Meghan... Pääministerin avustaja kertoo kansainvälisten haastattelupyyntöjen ruuhkasta. Kaikkiin ei ehditä vastaamaan. Moniin kyllä vastataan.

Hunajaa valui valtoimenaan suomalaisille, jotka ovat aina olleet sairaan kiinnostuneita ulkomaisesta huomiosta. Nuori, kaunis, sanavalmis ja pätevä nainen johtaa maatamme ja vie meidät sankarillisesti ulos pandemian kurimuksesta!

Jos tuolloin olisi toteutettu gallup suosituimmasta suomalaisesta, Sanna Marin olisi epäilemättä kruunattu voittajaksi. Hän oli lottovoitto itsetunnon puutteesta kärsivälle kansalle ja myös puolueelleen. Sdp:n alhaalla madellut suosio nousi kohisten. 

Voguen kuvissa pääministeri oli pukeutunut kotikaupungissaan Tampereella toimivan Uhanan muotiasuun. Haastattelussa hän kertoi suosivansa eettisesti valmistettuja suomalaisia vaatteita, joita Uhanan lisäksi valmistavat Marimekko, Papu ja Nouki.

Sanna Marinin pukeutuminen hioutui. Mustaa, avokaulaista, piukan vartalonmyötäistä, seksikästä päällä julkisissa tilaisuuksissa, myös valtioneuvoston korona-infoissa. 

Maine kasvoi entisestään, kun pääministerimme vilahteli Eu-kokouksissa, kätteli Euroopan huippupoliitikkoja, antoi napakoita lausuntoja siitä, tästä ja vähän tuostakin ja piti kasassa eripuriin ajautunutta hallitusta.

                                                         *** 

Sitten alkoi tapahtua. Pääministeriä ei tavoitettu, kun hänelle piti kertoa koronarajoituksista. Virkapuhelin oli jäänyt Marinin lähdettyä "bilettämään" (ip-lehtien ilmaisu) ystäviensä kanssa. Kesärannan iloiset juhlat nousivat myös otsikoihin, samoin pääministerin ilmaiset aamiaiset.

Nämä pienet jutut selitettiin pois. Hän oli kyllä tavoitettavissa toisen puheliemensa kautta, ja hän maksaisi itse aamiaiset. Oikeuskansleri totesi Marinista tehdyt kantelut aiheettomiksi. Kaikki hyvin, paitsi että näiden tapahtumien saama kielteinen julkisuus oli oire, jota Sanna Marin ei ilmeisesti ottanut vakavasti. 

Alkoi Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Vasemmistodemarina pidetty pääministeri paljastui monien mielestä nopeasti oikeistohaukaksi.

Median ainutlaatuinen Natovyörytys käytti sotaa hyväksi kiihdyttämällä venäjävastaisen propagandansa äärimmilleen. Kirjoitettiin Putinin mielenvikaisuudesta, diktaattorin hulluudesta, jopa Venäjän presidentin tappamisesta. "Analysoitiin" Venäjän Suomeen kohdistuvaa uhakaa, kerrottiin että hyökkäys on mahdollinen kunhan Venäjä ensin pääsisi irti Ukrainasta ja ehtisi varustautua uutta sotilasoperaatiota varten. 

Päivästä päivään jatkunut uhkakuvien maalailu tuotti tulosta. Tiheissä nettikyselyissä yhä suurempi osa suomalaisista kääntyi Nato-jäsenyyden kannalle. Asekauppa kukoisti, koska turvattomuuden tunne kasvoi. Isäpapat ostelivat haulikoita ryssän tulon varalle. 

Ukrainan värit täyttivät eduskunnan. Kaikki puolueeseen katsomatta kertoivat tukevansa ukrainalaisia heidän taistelussaan maahan tunkeutujaa vastaan. Kukapa olisi voinut olla eri mieltä, kun menossa oli uusi Talvisota ja kun media näytti lähikuvia ruumiista, itkevistä lapsista ja taloraunioista? 

Presidentti Sauli Niinistö soitteli puhelimella sinne tänne, sukkuloi vaihtamassa tietoja ja mielipiteitä eri maissa ja matkusti lopulta myös Washingtoniin Joe Bidenin vieraaksi, keskustelemaan turvallisuudesta.

Vasemmistodemari Sanna Marin aktivoitui ulkopolitiikassa. Hän antoi toinen toistaan jyrkempiä lausuntoja. Venäjään kohdistettuja pakotteita on kiristettävä... On kiristettävä pakotteita entisestään... On tukittava pakotteiden porsaanreiät... Tuomittava jyrkästi Venäjän hyökkäys...

Yhtäkkiä demareiden taholta sanottiin, ettei Sanna Marinin ohi pääse oikealta. Jopa kokoomus Orpoineen on hänen vasemmalla puolellaan.                                                       

                                                       ***

Mitä oli tapahtunut? Koronan torjuminen oli unohdettu ikään kuin pandemia olisi ohi eikä suinkaan kiihtymässä kuten se todellisuudessa oli ja on. Pääministeri jakelee toinen toistaan jyrkempiä ulkopoliittisia lausuntojaan. Kameroiden edessä ei enää ole hymyilevä muotinukke vaan robottimainen poliitikko. 

On kysytty, ja minäkin kysyn, onko muutoksen syynä itsensä vähättelyyn johtavan "huijarisyndrooman" kääntyminen narsistiseksi sokeudeksi? Onko suosio noussut päähän?  

Joskus pandemian alkuvaiheessa tehtiin gallup Suomen seuraavasta presidentistä. Sanna Marin sijouttui siinä (muistaakseni) kakkoseksi heti Olli Rehnin jälkeen. Spekuloitiin sillä, tähtääkö Marin Maan äidiksi jo heti seuraavissa vaaleissa vai vasta sitä seuraavissa.

Onko pääministerin sisälle asettunut tämä tavoite? Senkö vuoksi ulkopoliittiset linjaukset ovat nousseet esiin? Kuinka läheisesti nuo lausunnot on koordinoitu Sauli Niinistön kanssa, presidentin, jonka haastattelu Ylen Ykkösaamussa 26.3.2022 ei jättänyt ainakaan minua epätietoisuuteen hänen Nato-kannastaan? 

Olen ihaillut Sanna Marinia. Nyt ihailu on muuttunut ihmettelyksi ja kysymyksiksi. Onko pääministeri tehtäviensä tasolla? Miksi tuntuu siltä, että hänellä on hyvin ohut kontakti historiaan, vähäiset tiedot, kevyet eväät taivaltaa menneisyyden tapahtumiin, päätöksiin – niiden syihin ja seurauksiin ja sieltä nykyhetkeen? 

Onko pääministeri johdateltavissa, kaitsettavissa oikeaoppiseksi? Onko hän liekanarussa, ja jos on, kuka pitelee narun toista päätä?

                                                    ***                                                               

Median diktatorisella johdolla kaikki toitottavat Ukrainan sodan alkaneen vähän yli kuukaisi sitten. Muistista on pyyhitty kahdeksan vuotta, jona aikana on tapettu 13 000 – 15 000 ihmistä Itä-Ukrainassa. 

Venäjä on puhunut Donbassin kanssanmurhasta. En tiedä, mikä ruumismäärä riittää kanssanmurha-määritteen käyttämiseen, ja pitääkö tappamisen tapahtua nopeammin kuin Itä-Ukrainassa, mutta elämä siellä on joka tapauksessa ollut pelkoa ja kuolemaa. 

Yhtään mielenosoitusta Donbassin kärsimysten vuoksi ei järjestetty. En muista eduskunnassa käyteytyn ainuttakaan Ukrainan väkivallan tuomitsevaa puheenvuoroa. Lehtiotsikoista tuo pitkä murhenäytelmä on pysytellyt poissa. Niinkö myös Sanna Marinin tietoisuudesta?

En luota enää mediaan. Sanna Marinin ihailua en kadu – hän aloitti pääministerinä melkeinpä loistavasti ­­– , mutta nyt minun luottamukseni häneen on loppunut, sekin. 

Kuvitellaanpa hänet presidenttinä selvittämässä ja selviytymässä Sauli Niinistön kauden jälkeisestä tilanteesta, jossa suhteet ikinaapuriin ovat tuhoutuneet, pakotteiden aiheuttama talouden ja elintason mamassiivinen romahdus on sylissä ja maan vähäinenkin itsenäisyys menetetty. Miten presidentti Marin hoitaisi asiat kuntoon?

Kun media on ajanut eduskunnan psykoosiin, tehnyt kansanedustajista yhtä lailla kuin muista suomalaisista vaikuttajista alaisiaan, etten sanoisi orjiaan, katumus tulee olemaan pitkä ja hankala prosessi. Eikä katumus auta kuin korkeintaan omaa pelkoon käpertynyttä sielua. 

Edessämme on henkinen sisällissota. Tai jo kohdalla. Kansa on jaettu punavuohiin ja valkolampaisiin. 

Jos ja kun Suomesta tulee Naton jäsen, ja kun ensimmäiset sotaliiton tukikohdat on perustettu, katumuksen sijaan esiin nousee tehtyjen päätösten ankara puolustelu ja syyllisten etsiminen kansan kahtiajakoon. Syyllisiksi todetaan Putinin trollit. 

Onko Sanna Marin silloin, pääministerin, presidentin tai pelkästään Sdp:n puheenjohtajan asemassa vakuuttelemassa, että muut vaihtoehdot olisivat olleet vielä huonompia? 

Vai onko hän tuolloin tavallinen, nöyrä mutta hyvin pukeutunut kansanedustaja, jota haastatellaan silloin tällöin naistenlehtiin – tai vain kansalainen?

Ehkä hän vakuuttelee, että Venäjä olisi ehdottoman varmasti hyökännyt Suomeen. Että Nato-miehitys on kuitenkin sitä siedettävämpi tilanne.

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sanna Marin, Sauli Niinistö, Petteri Orpo, Sdp, Nato-jäsenyys, Suomen itsenäisyys

Utopia nimeltä itsenäinen Suomi

Tiistai 16.2.2021 klo 18:42 - Mauno Saari

Aluksi lainaan viisaan miehen sanoja: "Sananvapaus Suomessa on kustantajien sananvapautta." Valistunut lukija kyllä arvaa, kuka näin on kirjoittanut.

Suomen ns. valtamedia vihaa Venäjää ja rakastaa Natoa – kummasti samaan aikaan. Mediamme sananvapaus on sen itse omistamaa ja määrittelemää. Taustalla linjaa vetää valtion hallinnoima Mediapooli ja sen "sisältöryhmä", johon kuuluu johtavia journalisteja ja sopivia virkamiehiä.

Kun presidentit Trump ja Putin kohtasivat Helsingissä, katujen varsilla oli julisteita: "Tervetuloa vapaan lehdistön maahan". Kuka vielä väittää, ettei mediamme kykene itseironiaan? 

                                                                 ***

Suomen media on itsenäinen, nimittäin lukijoistaan, katselijoistaan ja kuuntelijoistaan riippumaton. Media ei palvele asiakkaitaan vaan pitää heitä kohderyhmänä. Valtamediallamme on nimittäin agenda: Suomi Natoon. 

Viime aikoina kampanjaa on kiihdytetty, koska aika tuntuu otolliselta. Nyt uskalletaan otsikoissa jo spekuloida sodan mahdollisuudella. Sodan uhka olisi taivaan lahja Naton jäsenyyttä ajaville. Toiveissa on ehkä sopiva kriisi, joka ei kuitenkaan johtaisi sotaan. Silloin suositun presidentin ja Venäjää kovin sanoin Twitterissä ruoskineen pääministerin sana painaisi.

Sodalla on paha taipumus vastata, kun sitä kyllin kauan kutsuu. Jos toivottu kriisi johtaisi Nato/USA:n ja Venäjän väliseen yhteenottoon, Suomi olisi todennäköinen sotatanner. Voi meitä, jos niin käy!

                                                                 ***

Olen saanut elää kaikki vuoteni rauhan ajassa. Oikeasti itsenäisessä Suomessa elin vuodet 1992–1994, YYA-sopimuksen loppumisesta EU-jäsenyyden alkuun. Suomi on ollut itsenäinen nämä kolme onnellista vuotta. 

Euroopan unionin jäsenenä  Suomi ehti olla neljä vuotta, kun se päätti luopua omasta valuutastaan. Käyttöön otettiin euro. 

Niinpä pitää miettiä, mitä itsenäisen valtion tunnuksia meillä on jäljellä. Onko muita kuin oma lippu ja kansallislaulu? Ei ole omaa ulkopolitiikkaa eikä omaa talouspolitiikkaa. Maanpuolustus nojaa Natoon ja erityisesti Yhdysvaltoihin. 

Oma parlamenttimme on vahvasti alisteinen EU:lle, jonka myös tasavallan presidentti ja hänen neuvottelukuntansa UTVA ovat ajoissa huomanneet. Niinpä pahaenteisen isäntämaasopimuksen allekirjoituksesta päätettiin muutenkin heiveröisen eduskunnan ollessa kesälomalla. Allekirjoittajaksi sovittiin puolustusvoimain silloinen komentaja, joka myöhemmin sai asiallisesti ottaen potkut vehkeiltyään hävittäjähankinnoissa amerikkalaisyhtiön kanssa.

Virallisen suomennoksen aikaansaaminen kesti puoli vuotta. Englanniksi sopimuksen teksti on niin hankala, että kansanedustajien enemmistö tuskin olisi saanut siitä selkoa vaikka olisi yrittänytkin.  

Mediamme ei ole ollut innokas tutkimaan isäntämaasopimusta tai sen taustoja – prosessia, jota vapaan lehdistön maassa käsiteltäisiin etusivun skandaalina. Poikkeuksen teki sanomalehti Keskisuomalainen, joka julkaisi jutun aiheesta. Sen ansiota oli, että eduskunnassa käytiin edes pieni, tosin absurdi keskustelu aiheesta. 

Mitään ei tapahtunut. Mielenosoituksia ei ilmaantunut, koska kansalaisille ei kerrottu. Vapaa media vaikeni ja vaikenee sekä tästä sotasopimuksesta että yhä syvenevästä yhteistoiminnasta Naton kanssa. 

Suomen asemaa EU:n syrjäisenä maakuntana kuvaa hyvin se, että nykyinenkään hallitus tai eduskunta ei ole kiinnostunut Nato-sopimuksesta. 

Miksi olisi? EU:n jäsenenä Suomi näyttelee itsenäistä valtiota, vaikka itsenäisyytemme on samalla tavalla virtuaalinen ja yhtä todellinen kuin viime joulukuun Linnan juhlat. 

Kun ulkoministeri Pekka Haavisto tapasi virkaveljensä Sergei Lavrovin Pietarissa, äänessä ei ollut itsenäisen Suomen vaan Euroopan unionin edustaja. Haaviston esiintymistä on kiitelty, syystäkin. Hän piti hermonsa kurissa ja esitteli huolella muotoillut EU-käsitykset.  

Haavisto esiintyi tyylikkäästi. Brysselissä ollaan tyytyväisiä. Ja Suomessa. Presidenttiä myöten "suoritusta" kehutaan, sillä ulkoministeri uskalsi lausua ääneen EU:n linjan ja mm. sen ikään kuin tuoreen uutisen, että Suomella on Nato-optio ja että Suomi on EU:n jäsen. Kumma kyllä, Lavrov ei näyttänyt yllättyneeltä.

                                                                 ***

Tänään tiistaina luin pitkästä aikaa Ilta-Sanomia. Halusin nähdä, miten erikoistoimittaja Arja Paananen raportoi Pietarin tapaamisesta. Paananen ylisti ulkoministeriä: "Haavisto oli todellakin hyvä... Selkeän tiukka... Tyynen rauhallinen ja diplomaattinen... Haavisto teki selväksi... Ei mennyt lankaan..."

Entäpä ulkoministeri Lavrov. Paananen: "...Toistaa omaa propagandamantraansa... Imelällä naapuruussuhdepuheella... Tutut Ukraina-sepustukset...Lavrovin luritukseen...". 

Minun mielestäni Lavrov esitti avoimesti, rauhallisesti ja jäsennellysti Venäjän kannan kaikkiin esille otettuihin seikkoihin. Hän ei ollut imelä, ei sepustellut eikä luritellut. Näin sen koin, mutta olen varmasti väärässä; kyllä Paananen tietää! 

                                                                 *** 

Pekka Haavisto teki sen mikä EU-maakunnan miehen piti tehdä. Ulkoluki kaiken sen, mikä Venäjällä on tiedetty iät ajat. Paavo Haavikko kirjoitti kauan sitten, että Suomi on ulkoistanut ulkopolitiikkansa. Pietarissa se nähtiin.

Miten Suomi voisi itsenäistyä? Se voisi miettiä, miksi Ruotsi, Norja ja Tanska ajavat ohitse ja irtautua ainakin euroalueesta. Se voisi kirjata puolueettomuuden perustuslakiinsa Itävallan tapaan ja repiä Isäntämaasopimuksen. 

Entäpä Finexit, hyvästit unionille, joka kiistää olevansa kohta liittovaltio – samalla logiikalla kuin Suomi kiistää olevansa käytännössä jo Natossa. 

                                                                 *** 

Vapaa media ei hyväksy sensuuria, paitsi itsesensuurin. Vaikeneminen on sensuuria. Moniarvoinen, erilaisia näkökulmia rohkeasti julkaiseva ja lukijoitaan arvostava lehdistö on kadonnut. 

Sananvapaudesta ja vapaasta lehdistöstä on tullut propagandatermi. 

 

 

 

 

 

 

 

1 kommentti . Avainsanat: Pekka Haavisto, Sergei Lavrov, EU, itsenäisyys, Nato, media