Mauno Saari
mauno.saari@gmail.com
Kettu ja haukkaLauantai 23.5.2020 - Mauno Saari Tasavallalla on hyvin suosittu presidentti. Häntä ei juuri arvostella. Se johtuu suuresti siitä, että pääosa mediasta on hänen kanssaan samaa mieltä ainakin ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Lehdet julkaisevat tuon tuosta myös mukavia, hellyttäviä, vakuuttavia ja hauskoja juttuja presidentistä, hänen runoilijavaimostaan, koirastaan ja kivoista arkipäivän sattumuksista. Niinistö on median käytettävissä tiheästi ja sopivasti. Voin vain ihailla tapaa, jolla hänen brändiään on rakennettu täydellisyyttä hipovaksi. No, kyllä Niinistöä myös kritisoidaan, mutta enimmäkseen vain somen kuplissa tai blogeissa. Suosion perusteella presidenttiä voisi sanoa yksinvaltiaaksi. Sellainen hän ei tietenkään ole. Perustuslaissa ei presidentin valtaoikeuksia määritetä suosiosta riippuvaisiksi. *** Olen tavannut Sauli Niinistön vain kerran. Tein kirjaa pankkikriisistä ja Christopher Wegeliuksesta. Pyysin Niinistön haastattelua tapaus Juhantalosta. Niinistö suostui, mutta halusi, että haastattelu tehdään kotonani eikä hänen virkapaikallaan. Keskustelumme oli valaiseva. Niinistö jopa piirsi paperille kaavion Juhantalon lahjontajutun rakenteesta. En saanut pitää paperiarkkia. Ehdin jo kiinnittää sen korkkitauluuni työhuoneeni seinälle, mutta Niinistö halusi sen itselleen ja pisti taskuunsa. Kettu, joka hoitaa turkkiaan huolella eikä jätä käpälänjälkiään mihinkään epäilyttävään. Tällä varovaisuudella ei tietenkään ole mitään tekemistä sen kanssa, ettei presidentti Niinistö allekirjoittanut Suomen ja Naton välistä isäntämaasopimusta vaan kynän varressa oli puolustusvoimain komentaja. Kenraali Jarmo Lindberg ei kirjoittanut nimeään puolustusvoimain vaan "Suomen tasavallan hallituksen puolesta". Tuo tarkoitti kokoomusjohtoista Alexander Stubbin hallitusta. Sieltä valtuutus oli tullut. TP-UTVA eli ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta päätti sopimuksen allekirjoittamisesta kokouksessaan 22.8.2014. Valtioneuvoston viestintäosasto laati asiasta tiedotteen viisi päivää myöhemmin, eli 27.8.2014. Ketun vai kenen varovaisuutta ja huolellista ajattelua oli se, että päätös tehtiin, kun eduskunta oli lomalla ja median toimitukset mätäkuun laiskoissa tunnelmissa? *** Kun päätös tehtiin Suomen tasavallan hallituksen puolesta, minua maallikkona jäi vaivaamaan kysymys, olivatko Stubbin hallituksen kaikki ministerit valtuuttamassa. Tiesivätkö Antti Rinne, Sirpa Paatero, Pekka Haavisto, Lenita Toivakka, Anna-Maja Henriksson, Päivi Räsänen, Krista Kiuru, Petteri Orpo, Paula Risikko, Jan Vapaavuori, Lauri Ihalainen, Laura Räty, Krista Huovinen, Ville Niinistö, Sanni Grahn-Laasonen ja Pia-Liisa Viitanen valtuuttavansa kenraali Lindbergin tähän historialliseen allekirjoitukseen? Pääministeri Alexander Stubb, ulkoministeri Erkki Tuomioja ja puolustusministeri Carl Haglund varmasti tiesivät, sillä he kuuluivat TP-UTVA:aan. Sopimus allekirjoitettiin yhtä tahtia Ruotsin kanssa. Ruotsi vei tämän "yhteisymmärryspöytäkirjan" parlamenttinsa käsiteltäväksi. Sopimus tuli hyväksytyksi, mutta Suomen sopimuksesta poiketen mm. sillä varauksella, ettei Ruotsiin tuotaisi ydinaseita. Suomen eduskunnan jäsenet loikoilivat lomalla – autuaan ulkona koko asiasta. Sekö oli tarkoitus? *** Kun sanomalehti Keskisuomalainen paljasti kevätalvella 2014 isäntämaasopimuksen sisällön, aiheesta nousi pieni keskustelu eduskunnassa. Kävi ilmi, että eduskunta oli tietämätön koko prosessista, siitäkin että hieronnassa paraikaa oleva sopimus olisi vain luonnollinen jatko jo vuodesta 2001 alkaneelle työlle Naton ja Suomen lähentämiseksi. Neljä kuukautta ennen UTVA:n kokousta ja siis päätöstä sopimuksesta ulkoministeri Tuomioja tyynnytteli kertomalla, ettei asialla ole mitään kiirettä puhumattakaan siitä, että eduskunta pidettäisiin pimennossa. Onhan "tästä eduskuntaa informoitu, siis jo vuoden 2002 selonteosta lähtien". "Ei meillä (hallituksella, M.S. huom.) ole minkäänlaista tarkoitusta eikä kenelläkään pienintäkään halua, että tässä toimittaisiin tavalla, jossa pimitettäisiin mitään tietoa täysin avoimesta asiasta." "Siitä riippumatta, mikä sen päätöksenteon muoto on, on täysin selvää, että tällaisissa kysymyksissä kaikki ne asiakirjat tullaan toimittamaan ja kaikki keskustelut ja poliittinen kanta tullaan varmistamaan ja ankkuroimaan eduskunnan ja sen valiokuntien kautta." Keskustelussa kävi ilmi, ettei eduskunta, eipä edes ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen, ollut edes hajulla asiasta. Ei varsinkaan siitä, että isäntämaasopimukseen johtava looginen kehitys olisi ollut luettavissa turvallisuuspoliittista selonteoista. Aika pian tuon melko vähäpätöiseksi jääneen keskustelun jälkeen kansanedustajat lähtivät lomilleen, Katainen poistui kesken hallituskauden Brysseliin Stubbin tullessa hänen tilalleen, ja TP-UTVA kokoontui päättämään. *** Alexander Stubb on tunnettu Nato-haukka. Tunnettua on myös, ettei presidentti erityisesti pidä hänestä tai hänen natouskovaisuudestaan – tai siitä, että Stubb on avoimesti markkinoinut sotilasliiton jäsenyyttä. Mutta silti luonnehdin Niinistöä paitsi ketuksi myös haukaksi. Hänen johdollaan Natolle on auottu ikkunoita ja ovia Suomeen, vähä vähältä, "pikkuhiljaa" (lainatakseni taas puolustusministeri Haglundin osuvaa ilmaisua). Kenraalit prosessin sisällä ja poliittisen toiminnan taustalla ovat toimineet taitavasti ja katsomustensa mukaisesti. Eduskunta on ollut juuri sopivan veltto lauma seuraaviin vaaleihin tähtääviä kepeitä tyyppejä ohitettaviksi ja sumutettaviksi. Kettu on voinut kuunnella kanatarhan kotkotusta tyytyväisenä. Kun kokoomusta pidettiin Urho Kekkosen toimesta "yleisistä syistä" valtapiirin ulkopuolella, se on sisäpiiriin päästyään todistanut Kekkosen olleen oikeassa. Yleiset syyt olivat ulkopoliittisia. Kekkonen halusi myöhävuosiinsa saakka pitää tiukasti kiinni Suomen puolueettomuudesta ja pyrkimyksestä pysytellä suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella. Lyhyessä ajassa nuo periaatteet on heivattu roskiin, ja enemmänkin: Kekkosen perinnöstä ja periaatteista on tullut vitsien aiheita. Niinistö kuvaa itseään "maanpuolustushenkiseksi reservin upseeriksi" kirjassaan Viiden vuoden yksinäisyys. Se on hyvä ja tarkka kuvaus, joka auttaa ymmärtämään hänen sanojansa ja toimiaan Suomen johdattamisessa länteen, Naton ja USA:n tanssikaveriksi. *** Monia vuosia sitten selvisi, että valtaosa suurimpien sanomalehtien päätoimittajista on sitä mieltä, että Suomen pitäisi pyrkiä sotilasliitto Naton jäseneksi. Se tarkoittaa, että suurimpien lehtien omistajat ovat Nato-jäsenyyden kannalla, sillä omistajat valitsevat päätoimittajansa. Tämä median yksituumaisuus ja presidentin rauhaisa olo sen suojissa merkitsee sitä, että letkajenkka USA:n ja Naton kanssa jatkuu ja tahti kiihtyy. Juuri kuulimme maanpuolustushenkisen reservin upseerin kertovan, että amerikkalaisjoukot tulevat taas Suomeen suuriin harjoituksiin. Ja että "meidän kannaltamme on tietysti tärkeää, että me kykenemme harjoittamaan moderneja sotataitoja". Onneksi presidentti lisäsi: "...samalla titenkin toivoen, ettei niitä koskaan tarvittaisi käytännössä". Niin hullu ei kai kukaan ole, että sotaa toivoisi. Silloin tällöin se tuppaa tulemaan toivomattakin. |
Avainsanat: Sauli Niinistö, ulkopolitiikka, isäntämaasopimus, presidentin suosio, media |
Uusimmat kommentit