Yhteystiedot

Mauno Saari




mauno.saari@gmail.com

Blogin arkisto

Uusimmat kommentit

FACEBOOKIN PÄIVITYKSIÄSeppo Ruottu  14.10.2022 18.30
FACEBOOKIN PÄIVITYKSIÄMartti Issakainen  14.9.2022 19.02
FACEBOOKIN PÄIVITYKSIÄTeemu  13.9.2022 16.58
FACEBOOKIN PÄIVITYKSIÄYksi miljoonista kansalaisista, joiden mielipidettä ei edes kysytty  11.9.2022 20.49
FACEBOOKIN PÄIVITYKSIÄJK  11.9.2022 4.33

Uusimmat kirjoitukset

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:675050 kpl

SISILIAAN JA TAKAISIN

Maanantai 9.5.2011 klo 16.02 - Mauno Saari

Puoli vuotta ja yksi päivä kului reissussa matkailuautolla. Joskus vuodenvaihteen tienoilla lupasin Apu-lehden kolumnissa, että vasrtaan kotisivuillani lukijoiden kysymyksiin ja että kerron havainnoista ja kokemuksista reitillä Suomi-Sisilia-Suomi erityisesti karavaanareita ajatellen.

Mutta ensin täytyy merkitä muistiin miltä paluu kotimaahan tuntui. Lyhyesti sanottuna se tuntui samalta kuin aina ennenkin pidemmän poissaolon jälkeen. Suomi on itsestään epävarma umpiperä, me suomalaiset ihan maamme näköisiä, huonoa itsetuntoa ja itsetuntemusta peitteleviä jörryköitä ja/tai uhoajia.

Ei siinä mitään. Jollain perverssillä tavalla tätä silti rakastaa halusi tai ei. Luonnollinen selitys kotiinpalun herkkyydelle on tietysti se, että olen itse suomalainen. Muutamassa kuukaudessa ehdin imeytyä toisenlaiseen henkeen ja elämänmenoon kuitenkin sen verrtan, että Travemünde-Helsinki -laivamatkalla näin näköä iskeytynyt suomalaisuus tuntui. Onko tämä töykeys, puhumattomuus, jäykkyys, byrokraattisuus ja tinkimätön ilmeettömyys totta!

Juu, joo, on se. 

Avasimme Helsingissä postin ja painelimme saman tien vielä tuhat kilometriä eteenpäin, Muonioon ja Pallakselle. Siellähän ihme tapahtuu aina. Huomaan ilon ja keveän olon nousevan pinnalle jostain atavistisesta syvyydestä. Vaellamme, ihmettelemme luonnon ääniä eli tunturilakien hiljaisuudeen täydellisyyttä. Ajelemme potkukelkalla Muoniojoen reunuksia. Keskiuomassa koski työntelee ja pinoaa jäätelejä, mutta laavulla pienen niemen nokassa on melkein kesä.

Muutamaa päivää myöhemmin olemme asettuneet ystävämme Oiva Arvolan pihamaalle Rovaniemen lähelle Ounasjoen rantatörmälle. Juuri kun tämä Kampsuherran valtakunnan perustaja ja päämies on ehtinyt päivitellä, ettei jäiden lähdöstä taida tulla mitään - aikovat sulaa paikalleen - väkevän virran valkea kuori nytkähtää liikkeelle. Saamme seurata auringonlaskuun saakka valtaisaa näytelmää ja kuunnella miljoonien ksylofonien, triangeleitten, vaskien, urkujen ja tiukujen sinfoniaa.

Vedet tahtoivat tulla silmiin. Muistan, että edellisen kerran katselin suuren virran keväistä voimannäytettä yli viisikymmentä vuotta sitten! Silloin seisoin Torniojoen rannalla Suensaarta vastapäätä kainaloita myöten märkänä. Olimme serkkujeni kanssa seikkailleet monien metrien korkuisten jääroukkioiden päällä vaaran suuruutta ymmärtämättä. Yksi ja toinen oli luiskahtanut veden varaan, mutta kumma kyllä ketään ei voimakas virta imaissut jäiden alle.

Lapin luonto saattaa olla tappavan ankara, mutta sen muodot ovat lempeitä. Vain sieltä täältä löytää vuorisotomaista jylhyyttä. Korkeuserot ovat vähäiset. Saattaisi kysyä mitä ihmettä vaikkapa sveitsiläiset ja italialiset voivat löytää täältä. Vastauksen antaa keskieurooppalainen perhe, joka oli tullut Muonioon asettuneen sukulaisensa luokse pariksi viikoksi. He eivät, varsinkaan lapset, haluaisi lähteä takaisin kotiin. He sanovat, että kaikki "tämä" on satua tai sitten taivas.

On Suomi kumma maa.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi, Oiva Arvola, Karavaanarit, Sisilia