Vilunkilinja

Torstai 6.10.2022 klo 18.39 - Mauno Saari

MINUA ÄRSYTTÄÄ JA HUOLESTUTTAA se, että pitkä tie kohti Suomen Nato-jäsenyyttä on ollut täynnä salailua, piilottelua, hämäämistä, valehtelua, kettumaisia temppuja ja harhauttelua.

Eduskunnat, hallitukset, pää- ja puolustusministerit ja presidentit ovat vaihtuneet, mutta Nato-projektia on kuljetettu eteen päin. Aikaa on kulunut vuosikymmeniä, ja liike on ollut niin hidasta, etteivät esimerkiksi kansanedustajat, meistä tavallisista pulliaisista puhumattakaan, ole huomanneet sitä.

Tapa, jolla isäntämaasopimus muilutettiin ohi eduskunnan, kun sen allekirjoituksesta oli päätetty kansanedustajien kesäloman aikana, on puhutteleva esimerkki kierosta menettelystä.

Tyyliin kuului Hornet-hankitojen jo tunnustettu keplottelu eikä seuraava kierroskaan mennyt ilman outoutta. Vai uskooko joku, että F35-hävittäjä tuli valituksi reilun vertailun perusteella? Olen varma, että Nato-prosessin logiikan mukaisesti "tuomaristo" olisi joka tapauksessa päätynyt amerikkalaiseen koneeseen. Horjuttakaa varmuuttani, jos siihen on perusteita!

Luikurimaisuus on leimannut ulko- ja turvapolitiikkaa myös Ukrainan kriisin ja sitten sodan aikana. Vielä vuonna 2014 pääministeri Stubb ja ulkoministeri Soini puhuivat eduskunnassa Itä-Ukrainan tilanteesta oikein termein. Stubb mainitsi Kiovan hallinnon venäjänkielisiä syrjivät lait yhdeksi kriisin syyksi, Soini puhui "rosvojoukoista" sekä amerikkalaisten touhuista tapahtumien taustalla.

Nyt totuus on toisenlainen. Ukrainan sisällissotaa, venäjänkielisten ja -mielisten väkivaltaista sortoa ja Kiovan hallinnon tapattamia tuhansia ja tuhansia ihmisiä ei mainita. Maidanin aukiolla tarkka-ampujat tappoivat suuren joukon ihmisiä vallankaappauksessa, joka nykykielessä on muuttunut kansannousuksi.

Vielä 2014 Suomen lehdet kertoiva, että natsit tekivät Odessan hirvittävän murhapolton, estivät kymmeniä torakoiksi haukkumiaan ihmisiä pelastautumasta liekeistä. Pian tuon jälkeen natsit ja fasistit ikään kuin katosivat Ukrainasta. Ne lähtivät samalla ovenavauksella suunnattoman korruption kanssa, ja niin maasta tuli sankaripresidentin johtama demokratian esitaistelija.

Naton kannatuksen nostaminen tehtiin vuosia jatkuneella mediakampanjalla. Venäjän uhkaa korostettiin aikaa myöten yhä enemmän. "Laaja ja perusteellinen Nato-keskustelu" jäi käymättä. Sotilasliiton hyviä puolia ja artikla 5:n turvatakuita toisteltiin, huonoista puolista oltiin aika hiljaa; ei esimerkiksi tehty numeroa yksityiskohdasta, että 5. artiklan turvatakuita ei varsinaisesti olekaan, jäsenmaiden apu hätään joutuvalle on vapaaehtoista.

Presidentti sanoi julkisuudessa useasti, että kansanäänestys Nato-jäsenyydestä olisi hyvä asia. Sitten takki kääntyi, mielipidekyselyt riittivät historiallisen ratkaisun perustaksi siitä huolimatta, että ainakin yksi kysely oli epäilyttävä ja sen raakamateriaali salattiin. Kaikkien kyselyiden otannat olivat pieniä.

Lähelle tavoitetta edennyt Nato-prosessi odotti oikeaa hetkeä. Se tuli, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Ennen hyökkäystä ja sen jälkeen sanottiin, ettei Suomeen kohdistu sotilaallista uhkaa, ei ainakaan välitöntä. Tästä huolimatta turvallisuuspoliittisen tilanteen muutos todettiin perusteluksi jäsenyyden hakemiselle.

Selkosuomella sanottuna Ukrainan sota oli tekosyy jäsenhakemukselle. Tekosyyn synonyymi on valhe. Päämäärä pyhitti keinot niin kuin se on pyhittänyt pitkän operaation aikana monta muutakin keinoa ja konstia. Vilunki on ollut prosessin punainen lanka. Se on huolestuttavaa, koska kysymys ei ole yksittäisestä tapauksesta vaan vilunkilinjasta.

Liittoutunut ja kietoutunut maa

Perjantai 30.9.2022 klo 17.59 - Mauno Saari

MITEN NATO JO TOIMII SUOMESSA? Yksi lähtökohta on se, että Yhdysvallat on Naton selkeä johtaja. Asian voi mielestäni sanoa toisinkin; Nato on USA:n etänyrkki sen käydessä proxy-sotia.

Tänään 30.09.2022 HS julkaisi tosi vanhan uutisen: Presidentti Niinistö on sopinut jo viime maaliskuussa, että Suomi ja USA tekevät uuden sopimuksen "puolustusyhteistyöstä", eli "säännöllisestä" sotilaallisesta yhteistoiminnasta.

Puolustusministeriö kertoo asiasta voisi sanoa naurettavan häveliäästi: "Sopimus määrittelee Yhdysvaltojen joukkojen asemaa niiden toimiessa Suomen alueella ja SISÄLTÄÄ MUUN MUASSA VEROTUKSEEN, TULLEIHIN ja pätevyyksien tunnustamiseen liittyviä käytännön kysymyksiä".

Tässäpä mietittävää. Nimittäin verotuksesta, hammashoidosta sun muusta on sovittu jo syksyllä 2014 allekirjoitetussa isäntämaasopimuksessa. Mutta samoin siinä on jo raamitettu sotilaalliset, myös hyökkäyssotaan liittyvät, ehkäpä tullimuodollisuuksia tärkeämmät asiat. Kuten, että tilanteen tullen Suomen armeijaa johtaa Naton komenaja.

Niinistön maaliskuussa tekemä diili johtaa uuteen, sitovaan kansainväliseen sopimukseen. Hän kätteli asian Bidenin kanssa ennen kuin Suomi päätti hakea Naton jäsenyyttä. Silloin Niinistö sanoi, että yhteistyön syventäminen tapahtuu "prosessimuotoisesti, yksilöimättä nyt kaikkia keskusteluun tulevia ehdotuksia turvallisuus- ja puolustusyhteistyöstä".

Nyt pääsemme seuraavan aiheemme kimppuun. Niinistö käyttämä kieli on kryptistä, peittelevää, hämärtävää. Mitä tarkoittaa "prosessimuotoisesti syventävä"? Emme tiedä, mutta Suomen tie kohti Natoa on ollut samaa väistelyä ja piilottelua. Sitä se on ollut 1990-luvun puoliväloin tienoilta asti. Sen saatoin huomata kahtaessani läpi turvallisuus- ja puolustuspoliittisien asiakirjojen paksua nippua yli 25 vuoden ajalta.

Isäntämaasopimus vietiin maaliin suomeksi sanottuna kieroin tempuin: päätös allekirjoittamisesta tehtiin eduskunnan kesäloman aikana ja kuljetettiin lopulta eduskunnan ohi.

Toisesta olennaisesta Nato-sopimuksesta ei siitäkään noussut mediassa skandaalia, vaikka kunnon journalismin aikana se olisi sellainen ollut: "Laki Euroopan hybridiuhkien osaamiskeskuksesta" nuijittiin pöytään Sipilän hallituksessa 24.5.2017.

Sanon sitä Nato-keskukseksi, koska se se on. Varsinaista sopimusta edelsi aivan samoin kuin isäntämaasopimuksen kohdalla "yhteistymmärryspöytäkirja", jota ei myöskään annettu eduskunnan käsiteltäväksi. Sen allekirjoittivat 11.4.2017 Suomen lisäksi Ruotsi, Iso-Britannia, Latvia, Liettua, Puola, Ranska, Saksa ja Yhdysvallat. Paikalla olivat myös EU:n "ulkosuhdehallinnon" ja Naton edustajat. Espanja, Norja ja Viro liittyivät keskukseen heinäkuussa 2017.

KESKUSTELUN VIRITTÄMISEKSI tietoa hybridikeskusta koskevan lain sisällöstä:

"Hybridiosaamiskeskuksella on Suomessa lainkäytöllinen koskemattomuus..."

"Hybridiosaamiskeskuksen tilat ja omaisuus ovat niiden sijaintipaikasta ja haltijasta riippumatta vapautetut pakkotoimista Suomessa..."

"Hybridiosaamiskeskuksen toimitilat ovat loukkaamattomat ja johtajan välittömässä valvonnassa... Virkamiehellä tai muulla Suomessa julkista valtaa käyttävällä henkilöllä on pääsy hybridiosaamiskeskuksen toimitiloihin virkatehtäviensä suorittamiseksi ainoastaan johtajan tai hänen nimeämänsä henkilön nimenomaisella suostumuksella..."

"Hybridiosaamiskeskuksen johtokunnan jäsenillä, johtajalla ja keskuksen henkilöstöllä on Suomessa lainkäytöllinen koskemattomuus heidän tehtävänsä perusteella antamiensa suullisten ja kirjallisten lausuntojen ja tehtävänsä perusteella suorittamiensa toimenpiteiden osalta..."

"Mitään hybridiosaamiskeskukselle tai sen henkilöstölle osoitettuja tai keskuksen tai sen henkilöstön lähettämiä virallisia viestejä ei saa tarkastaa ennakkoon eikä niiden yksityisyyteen saa puuttua valvontatoimin tai muin toimenpitein..."

HYBRIDIKESKUS ON SYYTESUOJATTU LINNAKE. Suomen viranomaiset voivat päästä sinne vain tulipalon tms. sattuessa turvaamaan keskuksen "rauhan", kuten laki sanoo.

Naton apulaispääsihteeri Arndt Freytag von Loringhoven sanoi keskuksen avajaisissa, että Venäjä on keskuksen pääkohteita. Valtioneuvoston entinen viestintäjohtaja Markku Mantilan mukaan Venäjä oli syy keskuksen perustamiselle (Wikipedia).

Hybridikeskus on Juha Sipilän ja mikseipä tuolloisen ulkoministeri Timo Soinin aikaansaannos. Sitä on sanottu Naton vakoilukeskukseksi.

Hybridiosaamiskeskuksen johtajana toimii entinen Ulkopoliittinen instituutin (UPI) johtaja Teija Tiilikainen ja tutkimusjohtajana Hanna Smith. Tiilikaisen tilalle UPI:n johtajaksi tuli Mika Aaltola. Onko ilkeämielistä arvella, että näiden kahden laitoksen yhteydet ovat tiiviit?

Mitä tästä pitää ajatella? Minä ajattelen, että Suomi on sotilaallisesti liittoutunut ja poliittisesti kietoutunut maa. Sipilän hallituksen puolustusministeri Jussi Niinistön mukaan Suomella oli (hänen virkakaudellaan) noin 60 turvallisuuspoliittista eli enemmän tai vähemmän sotilaallista sopimusta eri maiden kanssa. Nyt niitä taitaa olla vielä enemmän.

Välttyykö yksikään ministeri, kansanedustaja tai muussa merkittävässä asemassa oleva henkilö joutumasta tietoineen ja mielipiteineen hybridikeskuksen ja/tai Supon seurannasta? Venäjän ja monien muiden maiden lähetystöjen vakoilu on epäilemättä tihentynyt vuoden 2017 jälkeen.

Entä armeija? Onko liian uskallettua arvella, että Suomen puolustusvoimien kaikki keskeiset tiedot ovat jo nyt myös Naton ja USA:n tietoja?