Yhteystiedot

Mauno Saari




mauno.saari@gmail.com

Blogin arkisto

Uusimmat kommentit

FACEBOOKIN PÄIVITYKSIÄSeppo Ruottu  14.10.2022 18.30
FACEBOOKIN PÄIVITYKSIÄMartti Issakainen  14.9.2022 19.02
FACEBOOKIN PÄIVITYKSIÄTeemu  13.9.2022 16.58
FACEBOOKIN PÄIVITYKSIÄYksi miljoonista kansalaisista, joiden mielipidettä ei edes kysytty  11.9.2022 20.49
FACEBOOKIN PÄIVITYKSIÄJK  11.9.2022 4.33

Uusimmat kirjoitukset

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:675041 kpl

Kriisiryhmä kansaa auttamaan

Keskiviikko 11.1.2023 klo 20.31 - Mauno Saari

Ennen Ylen alkuillan uutisia ukrainalainen sotilas esiintyy meille. Hän jatkaa siitä, mihin Halla-aho jäi; venäläiset pitää tappaa, koska jos ei tapeta, ne hyökkäävät taas. Kuinka suuri osa kansalaisista nielaisi tämän väkevän viestin? Tuohon aikaan ruutujen äärellä on kaiken ikäisiä, myös lapsia ja nuoria.

Aivopesu on tauotonta, sen tulokset ulottuvat ikäpolvien yli. Saattaa olla niin, että valtaosa kansasta on Ylen, Mtv:n ja kotimaisen lehdistön varassa. Ne joilla ei ole välineitä, kykyä tai halua etsiä tietoa verkosta, ovat raskaan propagandajyrän alla.

Samalla kun Helsingin Sanomat näyttää ainakin yhtenä päivänä (11.1.22) hiukan maltillistavan linjaansa, Yle panee pahintaan. Se on tuotantoketjun päässä: USA-CIA-Nato-Hybridikeskus-UPI-Mediapooli-Yle, ja Ylessä haukkapari, hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen ja päätoimittaja Jouko Jokinen.

SalaliIttoteoria? Ei. Ketjun alkupään intressit tiedetään. Suomi halutaan Naton etulinjaksi Venäjää vastaan. CIA tekee täällä kuten kaikkialla muualla likaisen työn. Hybridikeskus Helsingissä on sen aluekonttori, ja "tutkimuslaitos" UPI sen altis palvelija.

CIA hyörii Helsingissä – sitä kukaan ei tunnusta, mutta kaikki tietävät. Vallankaappauksia ja murhia tehtailevan konttorin jäljet ovat tunnistettavissa. Menetelmät ovat kaikkialla pääpiirteiltään samat. Sovellukset poikkeavat toisistaan eri kulttuurien ja tilanteiden vaatimalla tavalla. Suomessa tehtävä on helpohko, koska putkinäköinen eliitti on jo valmiiksi venäjävastainen, ja koska median valtaaminen vuonna 2014 onnistui suomalaisten poliittisten sutenöörien avulla.

En osaa sanoa, voiko tilanne vielä pahentua, ellei tauoton jankutus venäläisten raakuudesta, murhanhimosta ja valloitushalusta lopulta johda fyysiseen väkivaltaan eri mieltä olevia ja Suomen venäjänkielisiä kohtaan.

En ole juristi, mutta osaan lukea – perustuslakiakin. Minusta on selvää, että Halla-ahon pitäisi olla nyt tutkinnan kohteena. Milloin oikeuasiamies tai valtakunnansyyttäjä aikovat ruveta töihin? Näemme, että poliitikkojen laumakäytös on vellihousujen nyökyttelyä, pientä harmittelua Halla-ahon sanavalinnoista. Vihaamaan ja tappamaan pitää usuttaa, mutta vähän hillitymmin, kiitos!

Minusta tuntuu, että äänestän Ano Turtiaista, en hänen viisautensa tai poliittisen linjansa vuoksi vaan pelkästään siksi, että hän näyttää olevan ainoa kansanedustaja, joka seisoo jarrun päällä junan syöksyessä kohti seinää.

Politiikan kone on rikki, media moraalisesti romuna. Kansa tarvitsisi psykiatrista hoitoa. Kun kirkko poltettiin, kukaan ei kuollut, mutta kriisiryhmä kutsuttiin paikalle auttamaan ahdistuneita ihmisiä. Mistä löydetään nyt auttajat ja terapeutit kokonaiselle kansanosalle, joka on saatettu hämmennyksen ja pelkojen valtaan?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjäviha, media, Yhdysvallat, Mediapooli

HIDAS VENÄJÄ

Maanantai 14.11.2022 klo 17.13 - Mauno Saai

10.10.22

Venäjä on ollut sodissa hidas. Napoleon pääsi Kremliin ennen tuhon alkua. Hitler lähelle Moskovaa ennen täystuhoa.

Putinia moitittiin Venäjällä pehmeydestä ja hitaudesta. Hän yritti sopimusta, olisi saanut sen, ellei USA olisi kieltänyt Kiovaa allekirjoittamasta.

Kului kahdeksan vuotta, joiden aikana Kiova terrorisoi omia kansalaisiaan Itä-Ukrainassa. Putin odotti ja ehdotti sopimusta Naton laajenemisen lopettamisesta Venäjän turvallisuuden takia. Länsi, Suomi sen osana, torjui koko kysymyksen ylimielisesti. "Jokaisella maalla on oikeus päättää omasta turvallisuudestaan", sanottiin.

Jokaisella maalla on oikeus. Paitsi Venäjällä.

Kun Venäjä vastasi siltaräjäytykseen, se halusi näyttää, että punainen viiva on ylitetty. Hidas venäjä on käynnistänyt sotakoneensa. Nyt se on käynnissä. Minun mielestäni Putinin hitaus on ollut kärsivällisyyttä.

Viimeksi eilen Zelenskyi sanoi, ettei Venäjä halua neuvotella. Sitä ennen hän on useasti sanonut, etteivät neuvottelut ole Kiovalle mahdollisia ennen kuin venäläiset on ajettu pois.

Neuvottelut käynnistyvät nyt hyvin pian, tai sitten vasta suuren tuhon jälkeen.
Suomen valtionjohto olisi voinut pidättäytyä äärimmäisen aggressiivisista, halventavista ja typeristä lausunnoistaa. Ilman ulkopolitiikan 180 asteen käännöstä Suomella olisi ollut ehkä tilaisuus toimia menestyksellisesti rauhan asiamiehenä.

Nyt ulkoministeri Haavisto sanoo Venäjän iskuja terrorismiksi ja sotarikoksiksi. Kun Kiova tappoi tuhansia omia kansalaisiaan, Haavisto tai Tuomioja katsoivat toisaalle, eivät puhuneet terrorismista, sotarikoksista tai edes ihmisoikeuksien loukkaamisesta. Mitä moraalia ja politiikkaa sellainen on? Sillä on nimi.

Ja mitä politiikkaa on sitten se, että ennen puolueettoman ja sitten sotilaallisesti liittoutumattoman maan johto on liimannut Suomen Yhdysvaltain kylkeen muka huomaamatta millaisesta ystävästä on kysymys?

Historian lehti on nyt kääntynyt. Ystävä on kaukana, viholliseksi jo leimattu lähellä. Suomi on tehnyt ihan kaikkensa osoittaakseen nokkavan tyhmyytensä, ärsyttääkseen suurvaltaa, jonka kanssa kaiketi yhä on voimassa sopimus hyvästä naapuruudesta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjä, USA, Ukraina, Putin, Nato, siltaräjäytys, Haavisto

KIRJE UKRAINALAISELTA NAISELTA

Maanantai 14.11.2022 klo 15.25 - Mauno Saari

KIRJE UKRAINALAISELTA NAISELTA

02.10.22

Julkaisen ukrainalaiselta naiselta tänään saamani kirjeen, en siksi että siinä kehutaan minun kirjoituksiani, vaan koska se valaisee Ukrainaa toisella tavalla kuin meidän mediamme.

Kirje on alla sellaisenaan, vain kirjoittajanja hänen nykyisen opiskelupaikkansa nimet olen poistanut.

***

Hei!

Haluaisin kiittää sinua kirjoituksistasi! Löysin blogiasi sattumalta, ja sen lukeminen oli melkein lääkinnällistä.

Kiitän, että kirjoitat Ukrainan sisällissodasta ja meidän venäläisväestön syrjinnästä. Olen kauhistuneena seurannut, mihin kotimaani oli menossa viimeisten 9 vuoden aikana. Länsimedian tekopyhyys, kun Maidania ihailtiin ja Venäläisen kevään mielenosoituksia tuskin mainittiin, jo tuolloin alkuvaiheessa tuntui pahalta. Nyt olen miltei pettynyt tähän "sivistyneeseen" ensimmäiseen maailmaan. Sinun kirjoitukset ylettävät sydämeeni niin synkkänä hetkenä.

Olen venäläistaustainen Ukrainan kansalainen ja muutin Suomeen melkein 10 vuotta sitten. Olen syntynyt eteläisessä Neuvosto-Ukrainassa, venäläisessä kaupungissa Nikolajev (tai kun ukrainalaiset sitä nykyään kutsuvat - Mykolaiv). Kävin ukrainalaisessa koulussa, lukio oli toisin venäjänkielinen.

Odessan yliopistossa (luin lääkäriksi) opinnot olivat pääosin venäjäksi, mutta viralliset dokumentit sekä monisteet ym. ukrainaksi. Ongelmaa siinä ei koskaan kenellekään ollut vielä vuonna 2012. Opinnot kuitenkin olen jättänyt kesken. Yliopiston valtava korruptio ja hämärä, epävarma tulevaisuus nuorena lääkärinä, jonka virallinen palkka tulisi olemaan alle 200 euroa kuussa, pakottivat etsimään parempaa paikkaa maailmasta.

Lapsuudesta muistan köyhyyttä ja nälkää, sillä perheeni säästöt hävisivät Neuvostoliiton hajotessa. Ukraina itsenäistyi, kaupungin suuria teollisuuksia (mm. kolme isoa telakkaa, joissa kaikki NL:n sekä Venäjän sotalaivat rakennettu) suljettiin, ihmiset heitettiin ulos tai laitettiin palkattomalle lomalle.

Elämä muuttui dramaattisesti minun vanhempien sukupolvelle, oli kaikki aloitettava uudestaan maassa, jota hallitsi kaaos, vasta ilmestyneet tulevat oligarkit sekä järjestetty rikollisuus. Rankkaa siis meillä ollut, eikä tähän asti tavallisten kansalaisten elämässä tuskin mitään muuttunut. Parempaa on ollut 2002-2013 vuosina, mutta sitten elintaso taas romahti järkyttävästi. 1990-luvulla maan väkiluku oli 52 miljoonaa asukasta. Ennen tämän vuoden helmikuutta oli noin 38 miljoona, mukaan lukien Donbassin tasavallat sekä Krim. Minua nauratti kun kuulin, että Ukraina on vapaa liberaalidemokratia. Nyt enemmän itkettää. Ukrainaan verrattuna Venäjä on paljon vapaampaa ja liberaalimpaa, vaikka kuinka hassulta tämä kuulostaisi.

Olen jossain määrin seurannut miten Suomessa uutisoidaan Ukrainan tapahtumia, mutta en enää jaksa. Tuntuu, että länsimediat, ja varsinkin Suomen valtamediat ovat nyt ukrainisoituneet kovaa vauhtia. Juuri samaa meininkiä on Ukrainassa ollut maidanin aikana ja sen jälkeen. Goebbels-tyypistä retoriikka on vallannut Ukrainassa vuosia. Nyt se saapui Suomeen, ja tämä pelottaa.

Blogissassi on loistava kirjoitus nimeltään "Luonnos yleispäteväksi pääkirjoitukseksi", olen jättänyt sen alle kommentin nimimerkillä "Ukrainasta lähtenyt". Olet siis kuvaillut juuri Ukrainan tapahtumia viimeisten vuosien aikana. Kun näen, että samaa anti-Venäjä taktiikkaa mahdollisesti käytetään Suomessakin, minua pelottaa. Tunnen voimakasta déjà vu - tunnetta, ja pelkään että uusi rakas kotimaani Suomi astuu varalliselle tielle.

Anteeksi, mikäli kirjoitukseni tuntuu sekavalta tai olen kirjoittanut liikaa.
Blogisi lukeminen on suuri lohdutus. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja kiitän vielä kerran.

(Nimi)

P.S. Tänä vuonna pääsin opiskelemaan lääketiedettä (suomalaiseen) yliopistoon. Rehtorin opiskeluvuoden avajaispuhe alkoi sanoilla "Venäjän brutaali hyökkäyssota Ukrainassa". Enempää en kuunnellut.

P.P.S. Minun luona tällä hetkellä asuva serkkuni, joka pakeni sotaa, kysyi äskettäin: "Miksi EU ja muut eivät asettaneet pakotteita Ukrainalle kun se meni sotimaan omia kansalaisia vastaan? Miksi Ukrainaa ei ole pakotettu Minskin rauhan sopimusta noudattamaan? Miksi vain Venäjää meidän kohtalo on kiinnostanut?"
En ole löytänyt vastausta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukrainan sota, Maidan, venäjäviha

Journalismista totuusjournalismiin

Maanantai 26.9.2022 klo 15.19 - Mauno Saari

(Tiivistetty ja täydennetty versio luennosta Pohjanrannan Ukraina-seminaarin luennosta.)

Journalismin ja median muutos on ollut viime vuosina raju. Sitä voi näkökulmasta riippuen kutsua vallankumoukseksi tai vallankaappaukseksi. Perinteinen journalismi katosi, tilalle tuli totuusjournalismi, yksipuolinen, yksimielinen, yhtä totuutta julistava media. Sen vaikutukset ns. kansan mielipiteisiin ja mielialoihin ovat valtavia, koska vastavoimaa ei ole.

Kun kuka tahansa meistä on tottunut vaikkapa 30 - 50 vuotta muodostamaan käsityksensä maailmasta median kautta, luottamaan että uutiset ovat ainakin suunnilleen totta, tuosta uskosta on vaikea luopua nopeasti. Sen vuoksi propaganda toimi ja toimii niin hyvin, vaikka uutiset muuttuivat hyvin yksipuolisiksi.

Media ryhtyi yhtäkkiä julistamaan, että Venäjä uhkaa, maa on vaarassa, turvallisuustilanne on muuttunut ja että Nato pelastaa meidät. Kun presidentti ja pääministeri kertovat samaa, mediaansa uskoneet tulivat perässä.

Perässä tulivat myös kansanedustajat, jotka huomasivat, että liittyminen Venäjä-vihaajien kuoroon on ainut tapa menestyä seuraavissa vaaleissa.

Hämmentävää tässä on se, että ennen Venäjän hyökkäystä ja sen jälkeenkin sanottiin virallisesti, ettei Suomeen kohdistu sotilaallista uhkaa, ei ainakaan välitöntä. Samalla kuitenkin Nato-hakemuksen tekemistä perusteltiin turvallisuustilanteen muuttumisella.

Venäjän invaasio Ukrainaan tuli kuin taivaan lahjana Nato-jäsenyyden ajajille. Se oli ilmiselvä tekosyy, mutta median uhkakuvat peittivät sen valheellisuuden.

***

Yhden päivän, 16.09.2022, lehdistökatsaus:

HS-pääkirjoitus: "...Putinin kanssa jatkettiin yhteydenpitoa, vaikka hänen tiedettiin tilaavan vastustajiensa salamurhia..."

"...Putin on osoittautunut hyvin vaaralliseksi – ja juuri siksi, ettei hän käyttäydy kuin vesikauhuinen koira vaan kykenee toimimaan suunnitelmallisesti ja kavalasti..."

"...Ukraina puolustaa sodassa vapauttaan ja samalla Eurooppaa, Sitä on helppo pitää samana asiana kuin demokratian puolustaminen... Ennen sotaa Ukraina listattiin Freedom Housen demokratiaindeksissä "osittain vapaaksi" eli selvästi Venäjää paremmaksi, mutta samalle tasolle El Salvadorin ja Burkina Fason kanssa..."

Jarmo Huhtanen kertoo samassa lehdessä Suomen aseviennistä Ukrainaan, ja toteaa: "Joskus pitää jättää kertomatta, joskus pitää harhauttaa, joskus jopa valehdella."

Huhtanen tarkoitti tapaa, jolla puolustusvoimat tiedotti aseviennistä, mutta yhtä hyvin tuo virke kuvaa Helsingin Sanomien Ukraina-uutisointia.

SYVÄ HILJAISUUS

Suomessa on vuosia vaadittu laajaa ja syvällistä keskustelua Nato-jäsenyydestä, sen eduista ja haitoista. Sitä ei koskaan käyty. On nähty runsaasti jäsenyyttä puolustavia puheenvuoroja, mutta vain pintaraapaisuja haitoista. Se on hämmästyttävää sananvapauttaan ylistävässä maassa, kun kyseessä on itsenäisen Suomen tärkein ratkaisu lähes 80 vuoteen.

Olisi luullut keskustelun alkavan jo vuonna 2014, kun Suomi valmisteli isäntämaasopimusta Naton kanssa. Silloin oli käsillä nykyisen toimittajapolven suurin ja kiehtovin aihe. Havaintojeni mukaan vain yksi sanomalehti, Keskisuomalainen, julkaisi sopimuksesta jutun keväällä 2014. Missä nukkuivat valtavirtamedian tutkivat journalistit, ja miksi?

Suomi oli tekemässä ulko- ja turvallisuuspoliittista täyskäännöstä. Sotilaallisesti liittoutumattomaton, aikaisemmin puolueeton, Paasikiven-Kekkosen linjaa noudattanut maa oli allekirjoittamassa laajaa sopimusta USA-johtoisen sotilasliiton kanssa, eikä juuri ketään kiinnostanut!

Keskisuomalaisen juttu aiheutti eduskunnassa lyhyen, voi sanoa olemattoman keskustelun. Se päättyi ulkoministeri Erkki Tuomiojan puheenvuoroon. Hän lupasi ponnekkaasti, että jos asiassa tapahtuu jotain, eduskunta pidetään ajan tasalla.

Ei pidetty. Presidentin johtama TP-Utva (Ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta) teki päätöksen historiallisen sopimuksen allekirjoittamisesta – eduskunnan kesäloman aikana.

Ei syntynyt uutisvyöryä, kuten olisi normaalin median aikana tapahtunut. Monimutkainen sopimus oli luettavissa vain englanninkielisenä, jos osasi etsiä sen Internetistä. Parlamenttimme lomalaisia juttu ei näyttänyt hetkauttavan, ja sen kääntäminen suomenkielelle kesti puoli vuotta.

Toki aktiivisten kansalaisten toimesta epävirallinen käännös saatiin aikaan nopeammin. Sitä kommentoi entinen ulkoministeri Keijo Korhonen Kanava-lehdessä sanoen sitä häpeälliseksi ja maan itsenäisyyden rippeittenkin menettämiseksi. Mutta siinä suunnilleen kaikki.

Miksi hiljaisuus? Minulla on selitys, joka tulkitaan salaliittoteoriaksi, mutta ei sellainen ole. Mielestäni media ei nostanut asiasta sensaatiota tai skandaalia, koska hiljaisuudesta oli sovittu. Samoihin aikoihin oli nimittäin aloittanut toimintansa Mediapooli, valtion huoltovarmuuskeskuksen organisaation lisätty elin ja sen "sisältöryhmä".

JYRKKÄ MUUTOS

Median jyrkkä muutos on nähtävissä parin esimerkin avulla.

Kiovan Maidanin aukion tapahtumia kutsutaan nykymediassa kansannousuksi eikä USA/CIA:n masinoimaksi aseelliseksi vallankaappaukseksi, joka se oli. Pian kaappauksen jälkeen tapahtumien taustasta kerrottiin kyllä totuudenmukaisesti.

IL282.png


Iltalehti uutisoi 5.3.2014 kuten kunnon journalismi edellyttää: "Salainen puhelu vuoti nettiin – kuka palkkasi Kiovan tarkka-ampujat?"

Juttu kertoi Viron tuolloisen ulkoministeri Urmas Paetin ja Eu:n ulkoministeri Catherine Ashtonin puhelusta:

"Meillä on yhä vahvempi käsitys siitä, että tarkka-ampujat oli palkannut Janukovitsin sijasta joku Ukrainan uudesta hallinnosta, Paet sanoo puhelussa.

– Käsiala oli samaa ja luodit olivat samanlaisia. On erittäin huolestuttavaa, että uusi hallitus ei tutki, mitä todella tapahtui, Paet kertoo Olga-nimisen lääkärin sanoneen.

Ulkoministeriö kertoo Paetin ja Ashtonin keskustelleen puhelimessa Paetin palattua yksipäiväiseltä Kiovan-matkaltaan. Paet vieraili Ukrainassa 25. helmikuuta."

Iltalehden juttu paljastaa enemmänkin. Se kertoo skandaalista, siitä miten poliitikko pahoittelee salaiseksi tarkoitetun kuolemanpelin paljastumista:

"– On erittäin valitettavaa, että puheluita kaapataan. Puhelun vuotaminen ei ole sattumaa, Paet sanoo ulkoministeriön sivuilla."

Russia Today -sivuston saamien tietojen mukaan tiedoston oli vuotanut internetiin Ukrainan salainen palvelu, jonka väitetään olevan yhä uskollinen syrjäytetylle Viktor Janukovitsille."

Iltalehden juttua täydensi israelilainen Haaretz-lehti, jonka mukaan ampujia johti asejoukko nimeltään "Blue helmets of Maidan". Se koostui 40 miehestä ja naisesta, joita johti Delta-niminen Israelin armeijan veteraani. Hän oli kouluttautunut Maidan kaltaisiin tapahtumiin Israelin Shuálei Shimson pataljoonassa, joka kuului Givati -prikaatiin. Israelin sotilaita oli tarkka-ampujien joukossa yhteensä kuusi.

Iltalehden uutinen perustui ulkopuolisiin lähteisiin. Silti se oli journalismia, sellaista journalismia jota enää ei ole näkyvissä.

Iltasanoma.png

Lisää hyvää journalismia vuodelta 2014: Toukokuun 4. päivänä Ilta-Sanomat julkaisi dramaattisen jutun ammattiyhdistysten talon murhapoltosta Odessassa. Natsit sytyttivät tulipalon ja estivät "torakoiksi"kutsumiensa uhrien, ukrainalaisten, ulospääsyn liekkien keskeltä.

Polttomurhassa raportoitiin kuolleen 52 ihmistä. Ansiokkaan reportaasin kirjoitti toimittaja Arja Paananen, joka pian tuon jälkeen muuttui ÌS:n johtavaksi Venäjän solvaajaksi.

Pian Suomen mediassa tapahtui mullistus. Totuusjournalismi marssi esiin.

MEDIAPOOLI

Tunnustan hitauteni. Huomasin mainitsemani Mediapoolin ja sen merkityksen aika myöhään. Kirjoitin siitä 7.3.2019 otsikolla "Kysymyksiä Suomen vapaalle medialle":

"Ilman vapaata, politiikasta ja talousmahdeista riippumatonta mediaa demokratia ei voi elää. Sanan ja mielipiteen vapaus on toimivan yhteiskunnan elinehto, enemmän kuin pelkkä henkireikä.

Mitä tapahtuu demokraattiselle, vapaiden ihmisten vapaasti hengittävälle yhteiskunnalle, jos esimerkiksi valtio ohjaa tiedonvälitystä? Oireet saattavat ensin olla lieviä; henkinen ilmasto alkaa tuntua tukahduttavalta, soraäänet vähenevät, toisinajattelijat leimautuvat häiriköiksi, trolleiksi, väärämielisiksi.

Suomeen on vuonna 2015, Sipilän hallituksen aikana, muodostettu Mediapooli, eräänlainen vaarattomalta kuulostava kerho tai klubi, jonka jäseniksi on liittynyt käytännössä koko tiedotusvälineistömme – lehdistö, Yle, Mtv, tärkeimmät kirjankustantajat."

On syytä tarkastella Mediapoolia lähemmin, sillä erityisesti Ukrainan sodan alla ja sen kestäessä median ja poliittisen johdon linjaukset ovat hämmästyttävällä tavalla päällekkäiset ja samat.

Kun kerroin poolista, siis 3,5 vuotta sitten blogissani, syntyi rektio, väitettiin paljastusta fantasiaksi ja paikkansa pitämättömäksi propagandaksi. Piti siis tutkia lisää.

Mediapooli on valtion Huoltovarmuuskeskuksen yhteydessä tai alaisuudessa toimiva orgaani, johon kuuluu siis käytännössä koko maan media. Pooli itse määrittelee tehtäväkseen "median toiminnan turvaamiseksi tarvittavan varautumistoiminnan kehittämisen ja ylläpitämisen". Sekavan määritelmän takaa löytyy ajatus Venäjän uhkasta ja sen torjumisesta.

Mediapooli "seuraa myös informaatiovaikuttamista ja sosiaalisen median ilmiöitä", poolin kotisivut kertoivat. Sivuilta löytyi poolin puheenjohtajan haastattelu, jossa hän avoimesti sanoi, että toiminnan taustalla on Krimin siirtäminen Venäjän hallintaan.

Poolin tehtävä on torjua mm. Nato-vastaisuutta. Tulkinta ei ole minun. Se oli luettavissa Huoltovarmuuskeskuksen / Mediapoolin nettisivuilta.

Poolilla on monenlaisia työmuotoja. Yksi niistä on "sisältöryhmä". Sen toimintaa poolin puheenjohtaja sanoo aktiiviseksi. Puheenjohtaja, Otava-konsernin tj Alexander Lindholm sanoi tuolloin poolin sivuilla: "erityisen tärkeä on sisältöryhmä, jossa medioiden päätoimittajat tekevät yhteistyötä".

Tällainen toiminta on upouutta suomalaisessa mediassa, tietysti poikkeuksena sotasensuurin ajat, mutta myös kansainvälisesti. Niin pooli itsekin sanoo todetessaan kotisivuillaan, että tällainen yhteistyö viranomaisten kanssa on "kansainvälisesti ainutlaatuinen". Valtiolla on Huoltovarmuuskeskuksen kautta tarkkailijan, linjaajan ja kontrolloijan asema koko Suomen mediakentässä!

KADONNUT AINEISTO

Mediapoolin nettisivuilla oli siis melko avoin kuvaus poolin toiminnasta. Mutta kun blogini tuli julki, tuo aineisto katosi. Pooli harjoitti siis itsesensuuria ja poisti puheenjohtajansa jutun.

Sensorit eivät kuitenkaan voineet mitään sille, että Lindholm oli antanut haastattelun myös Ruotuväki-lehdelle joulukuussa 2018:

"Poolissa on muun muassa sisältöryhmä ja hallitus, ja kaikki tekevät omaa työtään tavoitteiden eteen. Tämän lisäksi tehdään vaikuttamistyötä, kuuntelemista, koulutusta ja seurataan ylipäätään, mitä maailmassa tapahtuu."

Samassa haastattelussa puheenjohtaja Lindholm totesi, että poolin "hallituksen kokouksissa käsitellään muun muassa informaatiovaikuttamista ja sosiaalisen median ilmiöitä".

Mitä mahtaa olla Mediapoolin "vaikuttamistyö"? Entäpä "kuuntelu"? Mihin ja keihin halutaan vaikuttaa, keitä ja miksi kuunnella? Poolin sivustoilta kadonneen aineiston perusteella "vaikuttamistyö" on ainakin Nato-kritiikin hillitsemistä. Millä tavoin, sitä saattaa vain arvuutella.

Tämän keskellä me elämme. Valtionhallinto on mukana koko Suomen median kattavassa poolissa, ja selvää on, että pooliin kohdistuvat epäluulot ja kysymykset tullaan leimaamaan valeuutisiksi, vääristelyksi, turhiksi salaliittoteorioiksi, vainoharhaisuudeksi.

Kun Mediapooli näyttää sensuroivan omaa aineistoaan, minun kysymykseni ja epäilykseni eivät poistu vaan lisääntyvät. Jos valtio edes osittain kontrolloi mediaa, meidän vapaa lehdistömme on luiskahtanut outoon suuntaan.

Sisältöryhmän "vaikuttamistyö" ja "kuunteleminen" on hieman muuta kuin puheenjohtaja Lindholmin maininta siitä, että on varauduttava sähkökatkoksiin.

PUUTTUVAT JUTUT

Mediapoolin vaikutusta lehtien, tv:n ja radion juttuihin ei pidä liioitella. Aika pahasti keskittyneen median linjaukset toteutuvat jo siinä, että niiden omistajat ovat valinneet kaikkiin ns. valtamedioihin Nato-jäsenyyttä kannattavat päätoimittajat.

Tässä tilanteessa vanhan ja vanhanaikaisen journalistin on esitettävä joitakin kysymyksiä. Itse asiassa esitin niitä jo 3,5 vuotta sitten:

– Miksi en ole voinut lukea, katsoa tai kuunnella ainuttakaan juttua siitä, ketkä, koska, missä ja miksi tekivät päätöksen siitä, että Suomen puolustusvoimien komentaja allekirjoittaa isäntämaasopimuksen Naton kanssa? Miksi juuri hän eikä esimerkiksi vieressä ollut tasavallan presidentti?'

– Miksi en ole nähnyt ensimmäistäkään perusteellista juttua siitä, mitä isäntämaasopimus todella sisältää? Eikö aihe ole muka tarpeeksi kiinnostava, ei kyllin tärkeä – kysymyshän on ehkä vain Suomen alistamisesta sotaliitolle, ehkä vain itsenäisyytemme menetyksestä. Eihän se ole mitään Matti Nykäsen hautajaisiin verrattuna.

– Entä missä ovat jutut siitä, miksi tuota sopimusta ei viety Suomen eduskunnan käsittelyyn vaan uitettiin voimaan sen merkitystä joka käänteessä vähätellen?

Entä missä ovat jutut siitä, kuka/ketkä, missä, milloin ja miksi tekivät päätöksen Naton hybridikeskuksen sijoittumisesta Helsinkiin?

– Missä ovat jutut siitä, mitä tuo keskus oikein tekee, ja miksi sille on myönnetty juridinen koskemattomuus niin, että korkeimmallakaan viranomaisellamme ei ole oikeutta tutkia tai puuttua sen toimintaan?

– Entä jutut Mediapoolin sisältöryhmän tarkoitusperistä? Miksi kukaan ei kysy, mitä tämä kansalaisten psykoosiin ja epävarmuuteen johtava viime aikojen juttutulva oikein merkitsee?

Ja ennen kaikkea: Missä ovat jutut siitä, miten Kiovan hallinto on kohdellut itä-ukrainalaisia jo kahdeksan vuotta jatkuneen sisällissodan aikana. Minulle on turha väittää, etteikö media yhtä lailla kuin poliittinen johto ole tiennyt tuhansista ja tuhansista tapetuista ja Donbasin väestön sorrosta, lähes kaikkien kansalaisten perusoikeuksien lopettamisesta.

Poolin merkitystä vähätellään tai se kiistetään. Oliko sitten Ilta-Sanomien pääkirjoitus lipsahdus? Siinä sanottiin, että Venäjän tiedottaminen on "valtiollisen puppugeneraattorin" ja "trollitehtaiden" tuottamaa valeuutisointia. Niinpä "Suomen kannattaisi tehostaa valmiiksi tuotetun vastamateriaalin levitystä", ja että "apua tähän voisi "löytyä vaikkapa Mediapoolista".

HYSTERIA

Kolme ja puoli vuotta sitten kirjoitin, siis silloin, kun suomalaisten selvä enemmistö vielä vastustivat Natoa:

"Pelkoon ja epävarmuuteen ajettu kansa on helposti manipuloitavissa mihin tahansa uskoon, luuloon ja tekoihin.

Pelon ja epävarmuuden lietsonnalla voidaan ohjata mielipiteitä. Jos meidät suomalaiset, joiden selkeä enemmistö vastustaa sotaliiton jäsenyyttä, saadaan pelon horkkaan, on Mediapoolilla toivoa, että jonain päivänä me polvistumme ja suorastaan pyydämme, että täällä jo tukevasti isännöivä Nato ottaisi meidät lopullisesti huomaansa."

En ikinä olisi uskonut eläväni tällaisessa Suomessa.

Kun Vladimir Putin ja Donald Trump saapuivat Helsinkiin, kadunvarret oli tapetoitu uljailla julisteilla: "Tervetuloa vapaa lehdistön maahan".

Siis maahan, johon on laskeutunut yksiääninen hiljaisuus, sanomaton sensuuri. Maahan jossa kritisoidaan ankarasti sellaisia maita, joissa media on valtion ohjauksessa.

Suomi arvostelee jyrkästi muita maita sananvapauden rajoittamisesta, ja rajoittaa sitä jyrkästi itse. Oikeasti vastuullinen journalismi on kadonnut oudosti samaan aikaan, kun sitä iskulausein julistetaan.

Lohtu on ehkä se, että median luopuminen periaatteistaan ei ole vain suomalainen ilmiö. Se koskee koko läntistä mediaa. Sveitsiläinen asiantuntija Jacques Baud on äskettäin antamassaan haastattelussa sanonut jyrkästi, että muiden muassa ranskankielinen media on toiminnallaan tehnyt Ukrainan sodan rauhanneuvottelut mahdottomaksi, koska se promovoi venäjävihaa ja antaa Ukrainan sodasta yksipuolisen ja täysin harhaanjohtavan karikatyyrimaisen kuvan.

Venäjäviha roihuaa, Ranskassakin. Pankkitilejä on suljettu ihmisiltä, joilla on venäläinen nimi. Somessa Ukrainaa ja lännen toimintaa kritisoivia päivityksiä estetään. Baudin mielestä Venäjän vihaaminen on saanut absurdeja piirteitä, kun esimerkiksi venäläiset urheilijat, jopa paraurheilijat, suljetaan kilpailuista kollektiivisesti, jopa venäläiset kissat ja puut blokataan alan näyttelyistä ja taideteosten Venäjään viittaavia nimiä muutellaan.

Amerikkalainen kommentaattori Noam Chomsky on kiteyttänyt tilanteen: "Hysteria ei ole koskaan ollut tällä tasolla, ei edes 2. maailmansodan aikana."

SANKARIT JA ROISTOT

Suomen ns. valtamedia uutisoi Ukrainan sodasta niin kuin se, siis media, olisi Kiovan hallinnon jatke. Aivan ylivoimainen enemmistö uutisista perustuu Ukrainan lähteisiin. Käytetyin lähde on presidentti Zelenskyi, joka esiintyy sanomalehtien lisäksi lähes päivittäin videostriiminä tv-uutisissa.

Zelenskyi on saanut läntisessä mediassa ainutlaatuisen sankarin osan. Hän on pitänyt videopuheita kaikilla mahdollisilla foorumeilla YK:sta ja eri maiden parlamenteista lähtien.

Suomenkin eduskunta osoitti hänelle suosiotaan seisaalleen nousten. Kun saksalainen Die Welt-lehti kertoi presidenttiin kohdistuvista pahoista korruptioepäilyistä, se ei ole himmentänyt Zelenskyin arvoaan Suomen mediassa.

Ei vaikka ns. Pandoran papereissa paljastui, että Zelenskyi oli mukana salaisessa veroparatiisiyhtiöiden ketjussa ja että sankari on siirrellyt huomattavaa omaisuuttaan sopiviin paikkoihin.

Medialla, ja toimittajilla vapaus valita käyttämänsä lähteet. Mutta muitakin keinoja on työkalupakissa.

Uutisjuttu voi olla totuudenmukainen ja silti propagandaa. Näin tapahtuu nyt, kun Ukrainan sotaa koskeviin sinänsä asiallisiin teksteihin on lisätty säännönmukaisesti ylimääräisiä adjektiiveja ja epiteettejä, jotka ikään kuin salakuljettavat uutiseen "oikean mielipiteen".

Mediassa Zelenskyi on rohkea sankari, päättäväinen kansanjohtaja, koko Euroopan vapauden ja demokratian puolesta eturintamassa taisteleva suuri valtiomies.
Sen sijaan Vladimir Putin on piru, perkele, raakalainen, lapsia tappava roisto, barbaari, valehteleva hirmuhallitsija, kansaansa kiduttava hirviö.

Ukraina on esikuva, koko läntisen maailman ja demokratia puolesta uhrautuva, ihailtavan urhea ja kaiken tuen ansaitseva valtio.

Venäjä on takapajula, koko maailman, Euroopan ja Suomen turvallisuutta uhkaava verinen karhu. Venäläiset sotilaat kiduttavat, tappavat ja raiskaavat siviilejä, tuhoavat lastentarhoja, jouluja ja sairaaloita, kun taas Ukrainan armeija pelastaa sodan uhreja raunioista.

Ukrainan sota on "raakalaisnainen ja barbaarinen hyökkäyssota". Ukrainan armeijan touhut ovat systemaattisesti "urheita", taistelutahto sankarillista eikä se tulita siviilikohteita. Venäjän sotilaat ovat "surkeita", sodan johto "karmeaa", aseet vanhaa romua, joukkojen moraali nollassa.

TOTUUSJOURNALISTIT

Viime vuosina on noussut esiin uusi ilmiö: sanomalehden uutisen viereen taitetaan kolumni, jossa kerrotaan, miten juttu pitää tulkita. Journalismin hyvinä aikoina lehtien kolumnistit olivat kokeneita ja arvostettuja ammattilaisia. Nyt kesätoimittajallakin on lehdissä oma palsta, kuvalla varustettu totuuskolumni.

Äskettäin ilmestyneessä kirjassaan "Journalismin kuolema – mitä medialle oikein tapahtui" toimittaja Katleena Kortesuo kertoo uudesta toimittajapolvesta, joka on hylännyt objektiivisen journalismin periaatteet. Tämän koulukunnan mielestä on oikein, että toimittajalla on agenda, jolle uskollisena hän kertoo, miten asiat oikeasti ovat – hänen oman narratiivinsa mukaisesti.

Sanomalehti voi ajaa asiaansa muuallakin kuin pääkirjoitussivuilla, vaikka toisin koko ajan vakuutetaan. Ilmaiseva esimerkki ovelasta journalistiikasta oli viime talvena HS:n juttusarja "Täydentyvä taulukko".

Lehti halusi ilmiselvästi vaikuttaa kansanedustajiin, saada varmistetuksi eduskunnan äänestyksen tulos. Idea mainio. Jutuissa kerrottiin päivittäin, ketkä kansanedustajista ovat kunakin päivänä ilmaisseet kantansa Nato-jäsenyyteen. Kysymys oli tietysti lukijoiden palvelusta, ei suinkaan kansanedustajien indoktrinoinnista tai painostuksesta?

Maailmankuulu australialainen journalisti John Pilger antaa hyvän neuvon näiden aikojen viestinnän seuraajille: "Älä usko mihinkään, mitä media kertoo."

Jos haluaa kuvata Suomen lehdistön tilaa juuri nyt, lehtien yhteiseksi, synergiaa edistäväksi nimeksi voisi antaa "Sotahuuto". Valitettavasti nimi on jo varattu.

Median ilmapiiri on nyt raikas ja reipas! Hienolta täytyy tuntua, kun toimittajat voivat huudahdella Ilta-Sanomien Timo Haapalan tavoin, että Venäjä on roistovaltio, jonka brutaalia ja raakalaismaista hyökkäystä johtaa mielenvikainen sotarikollinen.

Enää ei kummastella, kun HS:n pääkirjoitus uhoaa: "Venäjä on lyötävä polvilleen... ja että "Venäjä on suistettava kuiluun."

Urho Kekkonen kävi aikanaan sanomalehtien kimppuun kritisoimalla niitä "neulanpistopolitiikasta", kun lehdissä esiintyi jotain kielteistä Neuvostoliitosta. Miten hän olisi suhtautunut nykyisiin neuloihin ja pistoihin? Sauli Niinistö tuntuu hyväksyvän ne.

OIKEAA TIETOA?

Arvossa pidetty tutkimuslaitos OSCE (Organization for Security and co-operation) todistaa joidenkin muiden läntisten tahojen tavoin faktojen avulla, että Ukraina oli USA:n massiivisella tuella keskittänyt huomattavan osan asevoimistaan Donbasin rajalle ja aloitti sieltä tykkitulen jo 17.2.2022 kiihdyttäen sitä seuraavina päivinä. Venäjän invaasio alkoi 24.2.2022.

Suomen poliittinen johto puhuu koko ajan "Venäjän hyökkäyssodasta" ja korostaa päivästä toiseen absoluuttisena totuutena, että Venäjä aloitti sodan. OSCE:n tai muiden tahojen, kuten ruotsalaisen rauhantutkijan, professori Olav Tunanderin vakuuttavia näyttöjä USA:n kouluttaman ja tukeman Ukrainan armeijan offensiivista ei ole kirjoitettu riviäkään.

Uskooko joku, että media tai johtavat poliitikot ovat aivan pimennossa siitä, mitä on tapahtunut ja tapahtuu?

Mutta 3,5 vuotta sitten Mediapoolin puheenjohtaja kirjoitti poolin nettisivuilla: "Ylläpitääkseen uskottavuuttaan median pitää julkaista oikeaa ja tarkastettua tietoa ja laittaa kaikki selkeästi pöydälle."

Nythän kysymys kuuluu, että kenen pöydälle.

Varsinkin iltapäivälehdet ovat julkaisseet Ukrainaan ja Venäjään liittyen runsaasti huhuja ja luuloja. Niillä on taipumus muuttua totuudeksi.

Tyypillistä, että sodan aloittajasta tai energiakriisin syistä esitetään ensin valhe. Sitä toistetaan, kunnes se onkin totta. Ei enää sanota, että "jonkun mukaan" tai joku "väittää".

Kun Iltapäivälehti otsikoi "Onko Putin mielenvikainen", kysymyksen tarkoitus oli muuttua totuudeksi lukijan mielessä. Tällaista manipulaatiota ja indoktrinaatiota Suomen media on ollut ja on pullollaan.


RYHDY ILMIANTAJAKSI

Vuonna 2014 Yle esitti DocVentures -ohjelman, jossa toimittaja Riku Rantala kehotti katsojia ilmiantamaan Venäjän trolleja. Jos siis katsojalla oli tiedossaan vaikkapa naapurissa asuva trolli, hän voisi olla yhteyden ohjelman tekijöihin.

Olin pudota sohvalta huomatessani, että studiossa istui myös ulkoministeri Erkki Tuomioja reagoimatta mitenkään siihen, että Yle oli perustamassa omaa Stasi-järjestelmää, ilmiantajien verkostoa.

Ilmiantajia etsitään myös somessa. Facebookin sivustolla on palkki: "Ilmianna julkaisu". Sehän on hyvä, se tarkoittaa että laittomia viestejä julkaisevat käräytetään. Mutta tosiasiassa Facebookin menettely on johtanut siihen, kuten juuri Ranskassakin, että poliittisesti väärät viestit ja viestittelijät pimennetään.

Ja kunhan uusi laki maalittamisesta tulee voimaan, olemme siirtyneet ilmiantojen aikaan. Kun esimerkiksi minä julkaisen kriittisen mielipiteeni presidentistä, pääministeristä tai vaikkapa hallituksesta, voin joutua oikeuteen maalittamisesta, maksamaan sakkoja tai istumaan vuoden kiven sisällä.

Maalittamislain valmistelussa on korostettu joukkoa. Siis että maalittamisen tuntomerkit täyttyvät helpommin, jos samaan maaliin tähtää useampi kuin vain yksi henkilö. Kun minun Fb-postauksilla on joskus lähes tuhat peukuttajaa, linnatuomioni alkaa näyttää varmalta.

VIHAA TAI KUOLE

Miksi media on lähes yksimielisesti valinnut saman linjan kuin pääministeri, eli vihan lietsomisen Venäjää vastaan, paikoin jopa sotaa uhoavan tavan "uutisoida"?

Viha, pelko, väkivalta ja kateus ovat perinteiset ip-lehtien lööppijuttujen lähtökohta. Alkeelliset ja alhaiset tunteet ovat myyntikamaa. Sota ja veriset vaatteet toimivat aina myynnin edistäjänä.

Voi miettiä, miksi kaikissa valtamediaan lukeutuvissa uutisvälineissä on Suomen Nato-jäsenyyttä kannattava päätoimittaja. Yksinkertaisin selitys on se, että keskittyneen median omistajat ovat Naton kannalla. Yhtiöiden hallituksethan valitsevat päätoimittajat.

Erityinen kysymys on Yleisradio, jonka uutis- ja ajankohtaistoimituksen työ on silmiin pistävän Nato-hakuista ja vihamielistä Venäjää kohtaan. Yle on eduskunnan media, mutta eduskunta onkin samoilla linjoilla sen kanssa, nykyisin.

Kun tämä eduskunta valittiin, enemmistö suomalaisista vastusti Natoa, varmasti samoin myös enemmistö kansanedustajista. Me emme siis valinneet parlamenttia, joka veisi lähes yksimielisesti Suomen sotilasliittoon.

Se muuttui sellaiseksi suureksi osaksi koska lehdistö on toteuttanut monivuotisen kampanjan Venäjän uhasta ja Naton antamasta turvasta. Kun presidentti ja pääministeri omalla tahollaan julistivat Venäjän uhkaa ja pahuutta, ei tulevien vaalien menestystä ajattelevalle kansanedustajalle jäänyt juuri vaihtoehtoja.

Vihaa Venäjää tai kuole poliitikkona.

Media näyttää saavuttaneen tavoitteensa, ja enemmänkin. Maassa tuntuu vallitsevan Nato-hurmos ja venäjäraivo. Jos joku erehtyy ihmettelemään venäjävihaa tai jopa ymmärtämään Venäjää, reaktio on uskomaton ja kiihkeä, sanallisesti väkivaltainen ja täydellisen kuuro vastauksille.

Viha ja suoranainen sotauho on kiihtynyt aivan viime päivinä entisestään. Tuntuu, että raivon vallassa olijat kokevat samaa mieltä olvien tarjoamaa laumasuojaa.

HARVARDIN POJAT

Mistä tämä kaikki on lähtöisin?

USA ja Nato käyttävät suuria viestintätoimistoja luomaan haluttuja kampanjoita poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Esimerkiksi kaksi alan jättiläistä, RuderFinn ja Hill+Knowlton ovat viestintästrategioita ja niiden toteutuksia suunnittelevia yrityksiä. Putin sarvet päässä aikakauslehtien kannessa on vain pieni esimerkki niiden työstä. Jugoslavian sodan valtavat valhekampanjat antoivat USA/Natolle tekosyyn pommituksiin.

Minulla ei ole todisteita, mutta rohkenen väittää, että Ukrainan menestynyt infosota on amerikkalaisten ammattilaisten suunnittelema. Sen tiedän, että Venäjävastaisessa politiikassa USA on käyttänyt paria sataa pr-toimistoa.

Muitakin voimia on käytössä. "Harvardin pojat" oli lempinimi yliopistomiehille, jotka kehittelivät Neuvostoliiton kansallisen omaisuuden ryöstöä Jeltsinin aikana.

Vaikka poikien yksi jäsen, professori Jeffrey Sachs, onkin kääntänyt kelkkansa ja paljastanut USA:n hallinnon katalia aikeita Venäjän suhteen, tuo yliopisto on edelleen aktiivinen.

Vuonna 2015, Sipilän hallitus päätti, että noin 100 suomalaisen kouluttamisesta "infosotaan". Minä olen kirjoittanut väärin, että suomalaiset olisi lähetetty Harvardiin. Niin ei tietenkään kannattanut tehdä kustannussyistä. Harvardin pojat tuotiin Suomeen ja kouluttivat. Tulokset ovat kaikesta näkemästäni päätellen hyviä.

VIHASTA UHOON

Media ja johtavat poliitikot, kumpi vie, kumpi seuraa? Niinistö antoi omilla lausumillaan Venäjästä ja Putinista ikään kuin luvan kansalaisten vihapuheelle. Sanna Marinin historiaan jäävä lause: "Kaikki siteet Venäjään on katkaistava", oli jo Venäjäraivoon yllyttämistä.

Ministerit Kaikkonen ja Lintilä ovat vieneet projektia eteenpäin. Kaikkonen rehvasteli, että Ukrainaan on viety "tappavia" aseita. Lintilä taas sanoi eduskunnassa, että "Suomi on fyysisesti sodassa Venäjää vastaan Ukrainassa".

Liikuttava yksityiskohta median ja poliitikon yhteispelistä oli Ylen Ykkösaamun haastattelu, jossa Lintilältä ei kysytty tuosta lausunnosta. Asia oli tavan mukaan sovittu lämpiössä.

Viha on nopeasti leviävä tarttuva tauti. Se on myös ase. Kun väestö saadaan pelon avulla vihan valtaan, poliitikkojen on helppo viedä eteenpäin viha-aallon suuntaisia tavoitteitaan.

Vihan epidemiassa, tai oikeastaan jo läntistä maailmaa koskevassa pandemiassa, on se vaarallinen piirre, että sen pysäyttäminen on vaikeaa, joskus jopa mahdotonta. Vain sota on varma tapa purkaa viha loppuun saakka, eli suureen kärsimykseen asti.

Vihasta on edetty uhoon. Ilta-Sanomat 25.4.2022: "Näihin aseisiin Suomen puolustus nojaa... Suomella pullat uunissa vielä Ukrainaakin paremmin... Hornetit ja panssarihaupitsi Moukari antavat mahdollisuuden iskeä kovaa ja pitkälle..."

Kovaa ja pitkälle, ihanko Uralille saakka on mieli. Taas?

Seuraavaksi uutisoitiin asetoimituksista. "Kyllä niillä jälkeä tulee", iloitsi Niinistö. Se ei ole karvalakkiäijän uhoa kaljatuopin takaa vaan lausunto sen maan presidentiltä, jolla on ollut vuosikymmeniä hyvät ja vähintäänkin asialliset välit suurvaltanaapurinsa kanssa.

OUTO KYSELY

Ukrainan sota ja kiihdytetty Venäjällä pelottelu auttoivat tönäisemään Suomen Naton porstuaan. Presidentti perui halunsa järjestää kansanäänestys, koska mielipidekysely jo todisti hänen mukaansa, että kansa haluaa Naton.

Kyselyiden pätevyys ja legitimiteetti on kyseenalaistettu. Ylen tilaamaan tutkimukseen saattoi ilmoittautua jopa palkinnon toivossa jokainen, joka kuului kyselyn tehneet yhtiön vakinaiseen nettipaneeliin.

Muuan ystäväni yritti kaikin keinoin saada julki kyselytutkimuksen raakamateriaalin selvittääkseen, mihin lopputulos perustui. Hän ei onnistunut, materiaali salattiin erikoisin verukkein.

En ole nähnyt Suomen median repäiseviä otsikoita tästä asiasta.

SANANVAPAUS JA DEMOKRATIA

Media käy sotaa Ukrainan puolesta Venäjää vastaan. Aika moni kansalainen näyttää vaikkapa Fb:ssä kyselevän, tahtooko Suomen valtio myös oikeaa sotaa.

Sota tulee, jos sitä tarpeeksi kauan kutsuu.

Käynnissä on läntisen median tukema USA:n strateginen operaatio, johon se on saanut mukaan Eu-ressukan. Yhdysvallat on julkaissut tavoitteensa, joka on "Venäjän heikentäminen". Saattaa olla, että se on kovin sievistelevä sana kuvaamaan todellista päämäärää.

Eu-maana Suomi on putoamassa pois hyvinvointivaltioiden listalta. Leipäjonojen maa syytää miljoonan ellei miljardin toisensa jälkeen pohjattomaan säkkiin antaakseen jalon tukensa Kiovan hallinnolle ja liitoksissaan natisevalle unionille.

Joka tapauksessa olemme menettäneet journalismin ja uustismedian, jota demokratiaan uskova maa kipeästi tarvitsisi. Ei ole demokratiaa ilman sananvapautta ja totuuteen pyrkivää tiedonvälitystä.

Pakko siis kysyä, olemmeko menettämässä myös demokratian.

YHTEENVETO

Sanomalehdet ja muut uutismediat kampanjoivat ja teettävät luotettavuustutkimuksia säilyttääkseen ympärillään totuuden sädekehän. Uutisten vastaanottajilla on perinteinen käsitys, että he ovat ainakin lähellä totuuden lähdettä, ja että heille tuottaa tietoa vilpitön ja oikeudentuntoinen toimittajakunta.

Journalismi on kuollut sen perinteisessä muodossa. Journalisteista on tullut infosodan upseereita, lähettejä ja juoksupoikia.

Lännessä ja sen osana Suomessa tilanne on karmea. Valtion Yleisradio ja "riippumaton" media on Lännen aivopesukoneen osa, eikä vastapainoa ole.

Somessa on iso joukko ihmisiä, jotka pelkäävät, että Suomea ajetaan tahallisesti sotaan Venäjää vastaan. Että presidentin "täältä pesee"-tyyppiset lausumat, pääministerin ja ministerien sotauhoiset ulostulot on tarkoitettu tökkimään karhu hereille.

Vihan ilmapiiri seurauksineen pirstoo kansan. Mihin tämä johtaa, ja joutuuko poliittinen johto ja media katumusharjoituksiin, se on vielä sotasumun peitossa.

Miten siis jaksaa ja uskaltaa kirjoittaa, olla kriittinen kriittisessä ajassa? Minua rohkaisevat edesmenneen ystäväni Paavo Haavikon sanat, jotka sopisivat jokaisen, nyt korruptoituneen toimittajan tavoitteelliseksi huoneentauluksi:

"Ja silti ei pelko, ei raha, eivät vallanpitäjien toiveet ja kuvitelmat saa saada kynääsi värähtämään."

HUOMAUTUS

Huomautan, että en ole minkään puolueen enkä kippo- tai kuppikunnan jäsen. En ole putinisti enkä ihaile suurvaltoja. Minun kritiikkini kohdistuu tehtävänsä kadottaneeseen mediaan ja kansansa ja maansa unohtaneisiin poliitikkoihin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukrainan sota, Ukraina-seminaari, Venäjäviha, Niinistö, Marin, Kaikkonen, journalismi, sotauho

FB-päivityksiä 09.09.2022

Perjantai 9.9.2022 klo 23.04 - Mauno Saari

Tämän ajan lapsia minun käy sääliksi. Uhkakuvien alla, sotapuheiden ja propagandan uhreina.
Mikä on poliitikkojemme perintö heille? "Salatkaa, valehdelkaa, vihatkaa."

***

"Olemme fyysisessä sodassa Venäjän kanssa Ukrainassa", sanoi ministeri Lintilä.

Onko ylipäällikkö Niinistö samaa mieltä? Milloin sota on julistettu? Kumpi julisti, Venäjä vai Suomi?

Olen koko ajan ihmetellyt, millä perusteella Lintilä on ministeri. Vasta tänään sen keksin. Hän on samalla tasolla pääministerin kanssa.

En enää löydä sanoja. Minun sana-arkkuni on tyhjä ilmaisuista, joilla kuvata tätä mielipuolisuutta.

***

Eikö venäjävihan ja Putinin demonisoinnin systemaattinen, kattava ja erittäin raakaa kielenkäyttöä sisältävä levittäminen ole "maalittamista"?

**

Noam Chomsky: "Hysteria ei ole koskaan ollut tällä tasolla, ei edes toisen maailmansodan aikana."

***

Venäjäviha ei johdu sodan vastustamisesta. Jos sodan ja ihmisten tappamisen tuomitseminen olisi syy poliitikkojen voimakkaille reaktioille, Ukrainalle olisi asetettu pakotteita vuosina 2014 – 2022. Suomikin olisi katkaissut kaikki siteensä Kiovan hallintoon.

Noina vuosina Ukrainan armeija natsipataljoonineen surmasi 10 000 – 14 000 "venäjämielisen" Itä-Ukrainan asukasta, oman maan kansalaista. (Pienempi luku on Ukrainan, suurempi Venäjän arvio tapettujen määrästä. YK:lla on vielä näistä poikkeavat, pienemmät luvut. Itse asiaa ne eivät muuta.) Eu:n ja Suomen päättäjät ovat tienneet sisällissodasta ja sen uhreista.

Pakotteilla ei juuri koskaan ole saavutettu haluttua tulosta. Niiden asettaminen ei tottele logiikkaa vaan politiikkaa. Niinpä USA:ta vastaan ei ole koskaan käytetty pakotteita vaikka se on ruhjonut maan toisensa jälkeen rammaksi ja surmannut miljoonia ihmisiä taistellessaan muka demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta.

Suomi on kaikissa vaiheissa ollut Amerikkaan päin kallellaan, silloinkin kun suhteemme Neuvostoliittoon / Venäjään olivat parhaimmillaan. "Jaamme samat arvot."

"Venäjän hyökkäyssota" on nyt jokaisen poliitikon kaikkien ajatusten alku. Että Ukraina aloitti iskut Donbassiin muutama päivä ennen Venäjän invaasiota, ei kuulu heidän korviinsa. Viha sokeuttaa ja kuurouttaa. Viha lopettaa ajattelun. Sen huomaa.

***

Tekstareita Saksan liittokanslerille. Niillä Uniper-pulma tulikin hoidetuksi kaksien bileiden välissä?
Nyt kun Suomi alkaa olla kaikin puolin lunastuskunnossa, olisi kenties päätösten aika. Jos vaaleihin saakka aiotaan odottaa, päätökset tekevät itse itsensä.

Tarkoitan, että Suomi tarvitsee asiallisen ja osaavan pääministerin. Nyt! (8.9.22)

***

Saksa ei USA:n painostuksen vuoksi ottanut käyttöön Nord Stream 2:sta. Eu ja Suomi tietysti mukana on päättänyt lopettaa energian tuonnin Venäjältä.

Pääministeri Sanna Marinin johtopäätös jälleen kerran (8.9.22): "Venäjä aiheutti energiakriisin..."

***

Vesivoimalaa ohijuoksutetaan toisen voimalan "remontin" vuoksi... Puolet Ranskan ydinvoimaloista samaan aikaan korjattavana... Olkiluotoa ei millään saada käyntiin...

Olen aina harannut salaliittoteorioita vastaan. En reagoinut, kun Fb-kaveri sanoi saneensa "luotettavalta" Olkiluodossa työskentelevältä ystävältään "tietää", että ydinvoimalan käyttöönottoa jarrutetaan tahallaan.
Vastaan haraamiseni alkaa kohta horjua.

Ja '''''na, hävittäjien karjunta Tammisaaren taivaalla jatkuu. (08.09.2022)

***

Sanna Marin: Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksen jämäkkä johtaminen ja siitä tehty video olivat alku hänen nousulleen. Minäkin ihastuin, ja kirjoitin myöhemmin, että poliittiselle taivaallemme on nousemassa uusi tähti.

Nyt näyttää, että tähti on sokaissut suuren osan kansasta. Marin ja Tuppurainen ilmeisesti töpeksivät Uniper-jutun osaamattomuuttaan. Muutenkin he ilmeiseti ovat virkamiehistön varassa – joka ei ehkä nyt ehtinyt ajoissa hätiin.

Kaiken kaikkiaan Suomen systeemin sairaus on osaamisen korvautuminen sopivuudella. Puolueet jahtaavat kannatusta, katse aina seuraavissa vaaleissa. Järjestelmä on laho ja korruptoitunut (en tarkoita rahaa).

Ylin vallan haltija on lain mukaan kansa, siis me, mutta tosiasiassa olemme pienen eliitin alamaisia. Pieni eliitti saa pelata nimillä ja nimityksillä kaikessa rauhassa neljä vuotta kerrallaan. Vaalikausien aikana alamaisilla ei ole mitään keinoa vaikuttaa asioihin. Vai valitsimmeko me 3,5 vuotta sitten Natoon haluavan ja Venäjää vihaavan, kaikki siteet naapuriimme katkaisevan eduskunnan?

Lähtöruutuun: Olisi saatava aikaan laki, joka velvoittaa ministereiksi valittujen osaamisen tarkastamisen. Testi ei olisi vaikea. Asiantuntijoilta ei olisi takuulla kestänyt tuntia kauempaa havaita, ovatko Marin, Tuppurainen ja esimerkiksi Lintilä kelvollisia hallitsemaan maan asioita.

***

LUOVUTETAANKO KURDEJA VÄHIN ERIN?

"Suomi on suostunut kahteen Turkin pyyntöön", lukee Hesarissa. "...kummassakaan tapauksessa ei ollut viitteitä terrorismista. Luovutukset ovat liittyneet seksuaalirikoksiin", lehti kirjoittaa.

Saattaa olla, ettei kahdella luovutuksella ole mitään tekemistä Suomen ja Turkin välisten Nato-neuvotteluiden kanssa. Olen kuitenkin miettinyt asetelmaa. Jos Turkki estää Suomen jäsenyyden sotilasliitossa, se on koko poliittiselle johdollemme katastrofi; niin paljon Niinistö, Marin hallituksineen, eduskunta ja media ovat hankkeeseen satsanneet. Naamiot on riisuttu, nyt olisi täydellinen kasvojen, maineen ja kunnian menetyksen vuoro.

Voiko käydä niin, että verhojen takana sovitaan kurdien luovuttamisesta vähitellen, ajan kanssa, huomaamattomasti, ikään kuin osamaksusopimuksella?

Voi olla, että ajatus on vain aamuinen harhauma, joka syntyi, kun raivostuin hävittäjien sietämättömästä jyminästä Tammisaaren yllä. Mutta toisaalta, mitäpä Suomen johto ei olisi valmis suhmuroimaan saadakseen meidät Naton hellään huomaan.

Erdogan on arvostellut länttä, sanonut että länsi on provosoinnillaan syypää Ukrainan kriisiin. Hän ja Putin ovat nyt väleissä. En pidä mahdottomana ajatusta, että Erdogan on jo päättänyt, ettei Turkki päästä Suomea Natoon.
Turkki on esittänyt kaikkiaan 11 luovutuspyyntöä. Suomen kurdit ovat huolissaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sanna Marin, lasten pelot, Suomen kurdit, Erdogan, Lintilä, Suomi sodassa, venäjäviha

Veljekset viha ja pelko

Maanantai 29.8.2022 klo 23.47 - Mauno Saari

Viha on tarttuva tauti. Siitä on tullut nyt tuhoisa pandemia. Suomessa ylin poliittinen johto sairastaa sitä kroonisesti ja on tartuttanut sen koko hallitukseen, eduskuntaan ja osaan kansasta.


Vihataudin oireita ovat aivojen toiminnan häiriöt, ajattelun kapeutuminen, tosiasioiden kieltäminen, aggressiivisuus ja fanaattinen usko potilaan omiin vainoharhaisiin kuvitelmiin.


Nyt hallitsemattomaan vaiheeseen ehtinyt pandemia on Yhdysvaltojen tahallisesti aiheuttama. Tarkoitus oli saada kaikki Euroopan maat tartutetuksi niin että ne muodostaisivat yhtenäisen viharintaman Venäjän ympärille.


Tässä amerikkalaiset onnistuivat generoimalla mainostoimistojen avulla propaganda-aaltoja ja kouluttamalla eri maiden toimittajia ja viranomaisia vihaviestinnän toteuttajiksi. Pienen Suomen osalta riitti sadan avaintoimittajan ja vaikuttajan kurssittaminen Harvardin yliopiston toimesta. Loput hoiti Mediapoolin jäsenistö, HS, Yle ja ip-lehdet etunenässä.


Tulokset ovat rankkoja: Venäjä-pelko saatiin istutetuksi massiivisella kampanjalla ja sen seurauksena sotaliitto Naton kannatus nousemaan tavoitetasolle. Niinpä nyt ollaan menossa Natoon – ja pelon ytimeen. Asialle vihkiytynyt media pitää huolen siitä, ettei pelko katoa.


Viha ja pelko ovat veljeksiä. Pelkuri ei myönnä pelkoaan vaan peittää sen vihaamalla. Olen miettinyt, kuinka moni kansanedustaja on epärehellinen itselleen: haluaisi olla toista mieltä, mutta pelkää nousta mustaa myrskyä vastaan.
Suomalaisten huono itsetunto on hyvä maaperä pelolle ja vihalle. Sen johdosta niin moni kansalainen on muuttunut pelokkaiden johtajiemme alamaiseksi.


Pelokas Suomi on tuhonnut välinsä suureen naapuriinsa. Johtajamme uskovat illuusioon, että Yhdysvallat auttaa, jos hätä tulee. Tällä menolla hätä tulee varmasti. Nykyjohto ei ole kysynyt itseltään, mitä historia todistaa; kuinka montaa maata Yhdysvallat on auttanut, kuinka monta tuhonnut?


Jos joskus koittaa Venäjä-suhteiden korjaamisen aika, remontin tekijöiksi tarvitaan uudet, peloista vapaat ihmiset. Juuri nyt en näe heitä politiikkojemme joukossa. Pikemminkin näen vihasta tai pelosta tutisevia kelvottomia populisteja, joista ei tosi paikan tullen taida olla mihinkään.

2 kommenttia . Avainsanat: Venäjäviha, media, Yhdysvallat, Mediapooli

Niinistön päiväkäsky

Perjantai 15.7.2022 klo 15.08 - Mauno Saari

Suomen ja Venäjän suhteet tuhottiin nopeasti. Halu liittyä sotaliitto Natoon oli niin voimakas, että yli seitsemän vuosikymmentä vallinnut rauhan ja tasapainon tila viskattiin sivuun. Tilalle tulivat presidentin ja pääministerin johtaman orkesterin tylyt ja jopa raivoisat vihan sävelet.

Kahlattuani läpi melkein puolen metrin paksuisen pinon turvallisuus- ja puolustuspoliittisia asiakirjoja tiedän, että sotilaiden ja joidenkin poliitikkojen Nato-projekti alkoi suunnilleen 1990-luvun puolivälissä. Tietystä ajankohdasta lähtien Sauli Niinistö on johtanut sitä, ensin verhojen takana, sitten julkisesti ja julkeasti.

                                      ***

Niinistö on lausunut, että "Suomi kuuluu länteen". Moni muukin poliitikkomme on hokenut tuota mantraa. Se todistaa, että he potevat traumaa eivätkä tosiasiassa luota Suomen olevan itsenäinen. Paha kyllä he ovat oikeassa. Suomi on tarkasti ottaen ollut valtiona todella itsenäinen vain muutaman vuoden, Neuvostoliiton sortumisen ja Eu-jäsenyyden välisen ajan. Ensin olimme YYA-liittosuhteessa Neuvostoliiton kanssa, sitten jäsen Euroopan unionissa, josta ollaan muotoilemassa liittovaltiota.

Olen samaa mieltä kuin edesmennyt ex-ulkoministeri Keijo Korhonen: Suomi oli itsenäisempi Venäjän autonomisena osana kuin nyt unionin osasena. Jos Nato-jäsenyys toteutuu, se vie itsenäisyyden rippeetkin. Muistoksi jäävät oma lippu ja kansallislaulu, ei juuri muuta.

Suomi kuuluu totisesti länteen viimeistään sinä päivänä, kun sotaliiton ensimmäistä tukikohtaa rakennetaan. Ja sehän rakennetaan! Puolustusministeri Kaikkonen viimeksi todisti, että Suomi päättää tästä ja ydinaseiden sijoittamisesta maahan ihan itse, mutta "tässä vaiheessa ei ole syytä sulkea mitään ovia". (Sitaatti on sanamuodoiltaan epätarkka, mutta sisällöltään oikea.)

Kuten olen arvellut, tukikohdille saatetaan antaa hämääviä nimiä. Ne saattavat olla "liikkuvia turvallisuusyksiköitä" tai "varmuuskomplekseja", mutta tänne me niitä saamme yhden tai useamman.

Silloin Suomi on suuren Lännen nielussa kuin Joona valaan kurkussa. Raamatun mies pääsi ulos ihmeen ansiosta. Suomelle ihme tarkoittaisi vapautta ja ehkäpä itsenäisyyttä kahden vuosikymmenen Nato-elämän jälkeen, sillä irtisanomisaika on 20 vuotta. Mutta mikä ja millainen maa Suomi silloin olisi?

                                     ***

Nato-prosessia on kuljetettu eteen päin hämärin menetelmin. Isäntämaasopimus sisältää karmeita pykäliä siitä, miten Suomi auttaa lännen sotamahtia kaikin mahdollisin keinoin ja voimavaroin, myös hyökkäyksessä. Kaikki tietävät, mikä olisi hyökkäyksen suunta. Niinpä sopimus pohjustaa samaa tilannetta, joka vallitsi ennen talvisotaa Venäjän pelätessä aiheellisesti, että Saksa käyttää Suomea hykkäysväylänä sitä vastaan.

Niinistön mielestä saattoi olla epävarmaa, menisikö sopimus läpi eduskunnassa ilman kiusallisia välihuutoja. Niinpä hän kuskasi sen muina miehinä parlamentin ohi, varmuuden vuoksi vielä sen kesäloman aikana. Kun Paavo Väyrynen kysyi sopimuksesta presidentinvaalien tv-keskustelussa, Niinistön vastaus oli väistelevää ja sopimusta vähättelevää kryptistä puuroa. Eikä varsinainen keskustelu koskaan alkanut.

Niinistö samoin kuin pääministeri Marin muka salasivat Nato-kantojaan, vaikka isäntämaasopimus kertoi Niinistön kannan selvää selvemmin. Mielipidettään julkisuudelta pantannut Marin taas kertoi myöhemmin olleensa jäsenyyden kannalla jo kauan. Ja kun asia oli ratkennut, Marin päästi huuliltaan pahaan historiaan jäävän lauseensa: "Kaikki siteet Venäjään on katkaistava."

                                       ***

Sauli Niinistö näytteli aluksi valtiomiestä oikein hyvin. Syntyi jopa mielikuva, että hänellä olisi luottosuhde Putiniin ja eräänlainen suuri välittäjän rooli. Sen Niinistö toki kiisti, mikä tulkittiin epäilemättä jaloksi vaatimattomuudeksi.

Niinistön kuvitelma omasta roolistaan ja Venäjästä alkoi valjeta, kun hän heitti julkisuuteen kasakkajutun. Venäjä ja Putin käyttäytyvät siis hänen mielestään kuin varasteleva rosvo. Hämmästyin presidentin käytöstä, mutta arvelin sen olleen tilapäinen mielenhäiriö samalla tavalla kuin hänen suhtautumisensa venäläiskenraaliin, joka oli esittänyt arvionsa sotilaspoliittisesta tilanteesta. "Kenraali on pitänyt puheen", Niinistö lausahti ilmettään myöten ylimielisesti.

En usko, että tasavallan presidentillä on tiedon puutetta Ukrainan tilanteesta. Hän on varmasti selvillä siitä, mitä Itä-Ukrainassa on tapahtunut kahdeksan vuoden aikana ennen varsinista sotaa. Noin 14 000 ihmisä on tapettu, ja Ukraina on pitänyt Donbassin venäjänkielistä ja -mielistä väestöä kurituksensa alla kuin maaorjia. Kansalais- ja ihmisoikeudet on riisuttu laitoja myöten ja siviilien niskaan on satanut tykkitulta.

Niinistö on puhunut Venäjästä niin kuin häntä olisi informoinut vain Helsingin Sanomat ja Yle, joiden Venäjäviha on ollut yhdenmukaista ja linjakasta. Niin ei voi olla. Itse asiassa minusta tuntuu, että Niinistöllä on hyvät tiedot tosiasioista, mutta ne eivät vain sovi hänen ajatteluunsa. Paha juttu faktoille. Ne on lukittu johonkin Mäntyniemen komeroon.

Kun presidentti sitten ryhtyi psykiatriksi ja esitteli Ylellä käsityksiään Putinin mielen sisällöstä, minä säikähdin. Suoraan sanoen ajattelin maamme johtajan tulleen hulluksi tai suuruudenhulluksi. Hän puhui Venäjän presidentistä kuin itseään alempiarvoisesta otuksesta. Niinistön omaa fraasia käyttäen: hän riisui naamionsa, jonka takaa paljastuivat moukan kasvot.

                                        ***

Hyvä puoli on se, että viime viikkoina olemme saaneet tutustua tasavallan johtajaan. Hän on suosittu ja siihen on syynsä. Kuten jo totesin, hän esittti kansainvälistä valtiomiestä aluksi hyvin. Siinä ohessa suosio rakentui monesta eri tekijästä. Niinistö on komea ja karismaattinen, miehinen mies, joka onnistui iskemään jopa ex-Miss Suomen. Hän sai puolisokseen kauniin naisen, perusti perheen, sai lapsen, hankki koiran, ilmottautui luonnon ystäväksi ja reagoi taitavasti tavallisten kansalaisten iloihin ja murheisiin.

Kaikki tuo tuli kerrotuksi Niinistöä palvovassa mediassa. Voi sanoa, että suurelta osin suosio on rakennettu tietoisesti ja presidentin tehtävien kannalta epäolennaisilla asioilla. Mutta valtamedialla ja Niinistöllä on tämän kaiken perustana yhteinen agenda, Suomen Nato-jäsenyys.

Kun Niinistö sanoi tv-haastattelussa, että Vladimir Putin on katkera ja että suurvallan johtajan sisälle on kertynyt paljon pahuutta, hän antoi kaikille suomalaisille luvan tai käskyn inhota, pelätä ja vihata Venäjää. Kun supersuosittu johtaja on tuota mieltä, erimieliset ovat Putinin trolleja ja kätyreitä.

Minun mielestäni tuo Niinistön julkinen lausunto oli vastuuton.

                                        ***

On sietämätön ajatus, että Suomi kuvittelee länteen kuulumisen tarkoittavan avointa demokratiaa, kansalaisia kunnioittavaa ja moraalisesti lujaa maata, sillä todellisuudessa USA:n johtama länsi on moraaliton ja epädemokraattinen, miljoonia ihmisiä tappanut, CIA:n kaltaisia salattuja tuholaisia käyttävä, väkivalloin sille epämieluisia hallituksia vaihtava, valheilla valheitaan peittelevä mytomaaninen monsteri.

Olisi luullut, että viimeistään USA:n valhe Irakin joukkotuhoaseista, jolla se perusteli ainakin miljoona ihmishenkeä vaatineen hyökkäyksensä, olisi avannut kaikkien silmät näkemään, millaisesta moraalista on kysymys. Sen sijaan olemme kuulleet Eu-komissaari Jutta Urpilaisen ja muidenkin suusta, että Suomi jakaa lännen arvot.

Valehtelussa arvojen samankaltaisuus on totta. Totta edes se, yhteinen epärehellisyys. Sitä tukee tämän nyt alennustilassa oleva media, jonka käyttöohjeeksi maineikas ja arvostettu australialainen journalisti John Pilger sanoo: Älkää uskoko mihinkään, mitä media väittää.

Suomen valtamedian sisältö on Natoa ja Ukrainan sotaa koskevissa valinnoissa erittäin yhtenäinen. Se olisi hämmästyttävää ellemme tietäisi, että taustalla vaikuttaa Mediapooli, valtion rahoittama järjestelmä, jonka "sisältöryhmän" tehtäväksi on määritetty muun muassa Naton vastaisen viestinnän torjuminen.

Jos joku pitää tätä salaliittoteoriana, pitäköön. Ja selittäköön päälehtien ja Ylen vain sattumalta kopioineen toistensa vihajuttuja. Joka tapauksessa Mediapooli on järjestelynä ainutlaatuinen. Se on kunnollisen journalismin ja sananvapauden tuhoaja, mutta sopii mainiosti propagandan ja Niinistön päiväkäskyjen foorumiksi.

6 kommenttia . Avainsanat: Sauli Niinistö, Nato, Venäjäviha, media, mediapooli

Hullut sodan sumussa

Tiistai 5.4.2022 klo 18.36 - Mauno Saari

Sodan sumussa on vaikea nähdä eteenpäin. Jotain kuitenkin häämöttää: Nato-Suomen ääriviivat ovat silmissä kuin eideettinen kuva. 

Kun Nato tulee Suomeen, isäntä astuu taloon täysin valtuuksin. Oikeastaan ei voi puhua Natosta vaan USA-Natosta, sillä Yhdysvallat on sotilasliiton ruorissa, ja lisäksi Suomella on USA:n kanssa kahdenkeskeisiä sopimuksia ja järjestelyjä. Osan niistä tiedämme, suurin osa on kätkössä julkisuudelta. 

Helsingin Sanomat julisti pääkirjoituksessaan 5.4.2022 mahtipontisesti, että  Venäjä on lyötävä polvilleen. Samaa julistivat aikoinaan Napoleon ja Hitler. He eivät ymmärtäneet Venäjänmaan suuruutta ja laajuutta eivätkä venäläistä sielua.  

Tuntuu siltä, että Sauli Niinistön pitkä linja on tulossa päätepisteeseen. Hän on ikään kuin kainostellut kertoa kantaansa Nato-jäsenyyteen. Jo isäntämaasopimuksen olisi kuitenkin luullut herättäneen kaiken kansan havaitsemaan, mihin maan isä meitä ajelee. 

Kun lopullinen "keskustelu" Nato-jäsenyydestä vihdoin alkoi, mediassa ja koko yhteiskunnassa kuului vain yksi ääni, Nato-kuoron hymni. Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti sen suoraksi huudoksi. Sanomalehdet ja tv:n uutiset alkoivat toistaa iskulauseita, joiden jyrkkyys veti vertoja 1920- ja 1930-lukujen Vihan veljien provosoiville sanonnoille. 

Aito viha Venäjää kohtaan purkautui ja sai mukaansa nekin, joiden uskallus ei aikaisemmin ollut riittänyt avoimeen ja mitä karkeimpaan solvailuun. 

Merkitsevää on, että HS:n pääkirjoitus kiteytti vain hieman kärjistettynä Suomen valtionjohdon mielipiteen. Tasavallan presidentti, lakimies Sauli Niinistö on julistanut tuomion naapurimaalle tutkimuksia tai kansainvälisen oikeuden tuomiota odottamatta. 

Pääministeri Sanna Marin on koventanut puheitaan Venäjästä niin rajuiksi, että hänen puheittensa kirjoittajan sanakirjasta alkavat adjektiivit ja imperatiiviset verbit loppua. Pääministeri ei kuitenkaan kerro omaa kantaansa sotilasliiton jäsenyyteen. Tällä hienolla tavalla hän ikään kuin antaa muille vapauden päättä ihan itse!

Ulkoministeri Pekka Haaviston julkiset lausumat ovat kauempana diplomatiasta kuin yö on päivästä.

Onko viisasta, järkevää tai vastuullista, että johtavat poliitikot käyttäytyvät näin – melkein kuin somen hulluimmat rienaajat?

Sitoudumme USA:n asevoimien etäpäätteenä ja teräsnyrkkinä toimivaan sotilasliittoon (tietääkseni) 20 vuodeksi. Kirjoitetaanko kahden vuosikymmenen kokemusten jälkeen Suomen johtajista sankareina vai maanpettureina, itsenäisen Suomen hävittäjinä? 

 

Selvää on, että Natoon mennään tuli hännän alla, ennen kuin Ukrainan sota loppuu ja kansa ehkä rauhoittuu. Hatarien mielipidekyselyiden tulokset näyttävät rittävän. Kansanedustajat on pehmitetty valtavalla kampanjalla. Kansanäänestystä ei tarvita eikä uusia gallupeja julkaista. Päätös on tehty, vain näytelmän loppukohtaus, eduskunnan äänestys, puuttuu.

Sitten kun Suomi on USA-Naton jäsen, meidän ikiaikaisesta naapuristamme tulee vihollinen. Sen vuoksi tullaan pitämään välttämättömänä, että maassa on "riittävän sotilaallinen infrastruktuuri"; joukkoja, aseita, ohjuksia, pysyviä tai vähemmän pysyviä Nato-USA:n tukikohtia. 

Saatamme saada konnuillemme myös ydinaseita, sillä ainakaan Suomen ja Naton välisessä isäntämaasopimuksessa niitä ei rajattu pois, kuten Ruotsi teki.

Nato-USA-Suomella on vihollisrajaa hieman yli 1300 kilometriä. Sotaharjoituksia tuon rajan pinnassa tihennetään. Niistä tulee arkipäivää. Jännite kasvaa, Venäjän on pakko kääntää ohjustensa suuntaa ja vahvistaa sotavoimiaan luoteisrajallaan.

Yhteydet Suomen ja Venäjän välillä kutistuvat olemattomiin. Niitä on katkonut EU pakotteillaan, mutta myös Suomi omilla päätöksillään. Ulkoministerin mukaan pakotteiden porsaanreikiä on tilkitty. Totta! Venäläiset kissat eivät saa osallistua näyttelyihin. Myös venäläisen puun esittely alan aktiossa on estetty. Ja Suomen puuntuonti Venäjältä loppuu, tietysti.

Tsunamin lailla vastustamattomasti etenevä Venäjäviha vie meitä unenomaiseen epätodellisuuden tilaan. Eihän tämä ole mahdollista? Onko kaikki valhetta? Ovatko maailmaa johtavat poliitikot mielisairaita? Eikö kukaan tajua tuhon lähestyvän? 

 

Pakotteiden ja vastapakotteiden lopputuloksena on ehkä Venäjän taipuminen puolittaiseen polviasentoon. Epäilen tätä, mutta aivan varmoja ollaan kaikkialla jo siitä, että läntiset taloudet putoavat taantumaan Saksa, paha kyllä, ensimmäisten joukossa.

Suomea talous ei tunnu huolettavan. Ministeri myöntää, että niukkuutta tulee, mutta kehottaa kestämään yhteisen hyvän vuoksi. Pääministeri toteaa, että "hinta on maksettava". EU:n joku leidi käyttää samoja sanoja, Hinta on maksettava "demokratiasta ja vapaudesta". 

Yhdysvaltain presidentti tuntuu olevan samaa mieltä, mutta vähän tarkemmin. Euroopan pitää maksaa hinta Ukrainasta. USA istuu kriisin roviolla Euroopan housuilla. 

Läntisen maailman pämäärä on Venäjän täydellinen eristäminen – lännestä. Aina vain jyrkempine pakotteineen, diplomaattien karkotuksineen ja asevarustelun kiihdytyksineen tuo vaikuttaa valmistautumiselta suureen yhteenottoon. Kun Suomi on Naton jäsen, se osallistuu mahdolliseen maailmansotaan lännen puolella, taistelukenttänä.

Euroopassa on nyt 100 000 Yhdysvaltain sotilasta, Natolla 60 000 – Nato-maiden omien armeijoiden lisänä.

En pääse pakoon ajatusta, että länsi on valmistellut viimeistä taistelua jo kauan ja on nyt saavuttamassa tavoitteensa. Ja että maailma on tullut hulluksi.

Pitäisikö lähteä täältä, siis Suomesta? Minne? 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjä, Ukraina, Sauli Niinistö, Sanna Marin, Pekka Haavisto, pakotteet, lama, media,

Häikäisevä tulevaisuutemme

Sunnuntai 20.3.2022 klo 11.58 - Mauno Saari

En ole herkkävatsainen, mutta luettuani lauantain (19.3.22) Helsingin Sanomat voin fyysisesti pahoin. Entinen uutislehti ja vielä entisempi arvovaltainen sanomalehti on muuttunut puhtaaksi propagandajulkaisuksi.

HS:n Nato-kampanjointi on niin hurmahenkistä, että on pakko epäillä päätoimittajan ja ehkäpä koko toimituksen mielenterveyttä. 

Journalismista ei kannata edes puhua. Sen tilalla on raaka manipulointi. Otsikot ovat toinen toistaan "rohkeampia". Iso juttu "Putinin kätyreistä" saa jatkokseen Hitleriksi piirretyllä Putin-kuvalla varustetun artikkelin: "Periaatteessa Putinille voi laittaa käsiraudat valtiovierailulla..."  

Väkivaltaisen jutturyppään huippuna on "HS:n päivittyvä taulukko, joka kokoaa kansanedustajien Nato-kannat". Lehti siis seuraa päivittäin, ketkä kansanedustajat ovat jo hypänneet mukaan Nato-junaan ja ketkä vielä empivät. Taulukon ympäristönä on tavaton määrä Nato-jäsenyyden välttämättömyyttä vakuuttavia juttuja ja toisaalta Venäjää halveksivia ja siitä varoittavia "uutisia". Paine rakastua Natoon on kova. 

                                                                 ***

Tietysti taulukko on HS:n linjan mukaista palvelua. Totta kai se edustaa nykyaikaista avoimuutta. Tietenkään "täydentyvä taulukko" ei ole painostusta vaan "vastuullista journalismia"! 

"Täydentyvä taulukko" toimii, koska poliitikot ovat jo valmiiksi asettuneet lehdistön armoille. Se ei ole median vika, syy on reppanapoliitikkojen, jotka elävät mediapelon ja -toivon ristiaallokossa. 

"Täydentyvää taulukkoa" seuraa lehdessä testimonial, suositus. "Aiempaa useampi vihreiden kansanedustaja kertoo nyt kannattavansa Nato-jäsenyyttä." Esimerkiksi nostetaan vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö, joka "pohdinnan jälkeen" on muuttanut kantansa kielteisestä myönteiseksi.

                                                                 ***

HS:n pääkirjoituksen otsikko 19.3.2022: "Biden ei syyttä nimeä Putinia sotarikolliseksi." Lehti antaa varman tuomionsa hyvissä ajoin ennen kuin asiaa mahdollisesti käsitellään kansainvälisessä oikeudessa. 

Pääkirjoituksessa todetaan, että Bidenin "viesti on vahva ja kertoo siitä, että Yhdysvallat haluaa Putinin vallasta".

Tässä HS on oikeassa. Bidenin viesti on vahva, koska hänellä on omaa kokemusta sotarikoksista presidentti Obaman aseenkantajana esimerkiksi Libyan tuhoamisessa. Lähimmän sotarikollisen presidentti Biden löytää, kun katsoo peiliin. Mutta tätä HS:n pääkirjoittaja ei halua tietää. 

Pääkirjoitus kertoo Yhdysvaltojen käyttävän Venäjää vastaan kovaa poliittista ja taloudellista valtaa. Sitten lehti ilmaisee oman kantansa: "Venäjää vastaan on käytettävä myös kaikkia kansainvälisen oikeuden ja juridiikan tarjoamia keinoja."

                                                                 ***

Entinen riippumaton sanomalehti runnoo Suomea Natoon. Se asia on jo ratkennut – varsinkin, jos ja kun "täydentyvän taulukon" muutokset saadaan vielä suurempaan vauhtiin.  

Jo aikaisemmin on gallupeissa saatu tulos, ettei Nato-päätös vaadi kansanäänestystä. Mitäpä kansaa tähän sotkemaan! Se on jo peloteltu päivittäisten uhkakuvien tulvalla tämän turvallisuuttamme muka lisäävän ratkaisun taakse. 

Koomisimmillaan pelottelun vaikutus näkyy tungoksena asekaupoissa. Suomalaiset perheenisät, nekin, jotka eivät kuulu armeijan reserviin, hankkivat kättä pitempää, koska ryssä on jo kohta tunkemassa rajan yli, ehkäpä ihan kotiportaille. Siksi isä osti haulikon.

                                                                 ***

Eikö yhdenkään päätoimittajan päässä kello kilise? Pelon ja vihan lietsominen on vastuutonta ja sitä paitsi epäisänmaallista. Historia tuntee esimerkkejä siitä, että pelko ja viha voivat tulvia yli ja muuttua hallitsemattomaksi tsunamiksi.

Jo nyt Suomen venäläiset ovat vihan ja syrjinnän kohteita vaikka ovat Suomen täysivaltaisia kansalaisia ja veronmaksajia. Lapsia kiusataan, härnätään, käsketään polttaa Venäjän passi. Lapissa lomailevalle perheelle kiroillaan, osoitetaan käsimerkein kohti itärajaa. He ovat Suomen kansalaisia, mutta erehtyivät puhumaan äidinkieltään.

Venäjä hyökkää Suomeen! Lisää aseita ja rahaa armeijalle! Älkää kysykö, miksi ryssä tänne yrittäisi! Tulossa se on, jos ei kohta niin sen jälkeen! Siis Natoon ja äkkiä! Nyt, kuten Petteri Orpo sanoo!

                                                                 ***

Miksi Venäjä hyökkäisi natottomaan Suomeen?  

Se on mahdollista. Jos Suomi kieltäisi (kuten Ukrainassa) täällä asuvia venäläisiä käyttämästä äidinkieltään ja poistaisi heiltä sosiaaliturvan (kuten Ukrainassa) vaikka he ovat Suomen kansalaisia, ja tappaisi heistä noin 14 000 (Ukrainan tavoin), väliintulo olisi todennäköinen. Silloin vertailu Ukrainan tilanteeseen olisi kohdallaan ja huoli aiheellinen. 

Toinen mahdollisuus on Naton ja Venäjän välisen kriisin muuttuminen sodaksi tilanteessa, jossa Suomi on Naton jäsen. Silloin me olisimme taistelutanner. Nato/USA saisi täysin oikeuksin taistella turvallisesti kaukana kotimantereestaan perivihollistaan vastaan "isäntämaa" Suomen tukiessa sitä viimeiseen suomalaiseen.

                                                                 *** 

En tiedä, ovatko tällaiset skenaariot liikahdelleet kokoomuksen eduskuntaryhmän kokouksissa, tai puheenjohtaja Petteri Orpon pääkopassa. 

Olen aina ajatellut Orpoa ristiriitaisesti, sekä myötätunnolla että myötähäpeällä. Miten on käynyt niin, että isänmaallisen kokoomuksen puheenjohtaja haluaa seistä iloisesti hymyillen itsenäisen valtiolaivan kannella, kun se Naton ja EU:n liput liehuen uppoaa historian mereen?  

Kun Suomi ihan kohta liittyy Natoon, se menettää samalla hetkellä sen itsenäisyyden viimeisen rippeen, joka sillä vielä EU:n jäsenenä oli. 

Petteri Orpon perintö on johtaa Suomen epäisänmaallisia voimia. Siitä hänet tullaan muistamaan. Mutta onneksi hän ei ole yksin, ja onneksi hänellä on Suomen median vankka tuki. Sekin tullaan muistamaan.

                                                                 ***

Eikä siinä kaikki. Tukemassa on myös Suomen valtakunnan eduskunta, joka on kuvitellut tekevänsä merkittäviä päätöksiä vaikka tosiasiassa maan kannalta olennaiset päätökset on tehty ja tehdään muualla. Ne on tehty ja tehdään Mäntyniemessä ja sitten UTVA:ssa, ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa.

UTVA on kätevän taskukokoinen elin, joka korvaa olennaisissa asioissa sekä hallituksen että eduskunnan. Siellä on päätetty ja sen avulla salakuljetettu parlamentin ohi muun muassa isäntämaasopimus, ja siellä tullaan de facto päättämään myös Nato-jäsenyydestä.  

Ei tarvita kansanäänestystä eikä tarvittaisi äänestystä eduskunnassa, ellei sokeiden ja kuurojen kuoro kuuluisi tähän oopperaan. 

                                                                 *** 

Suomi parka! Se oli oikeasti itsenäinen vuodesta 1991 vuoteen 1995 – Neuvostoliiton ja YYA-sopimuksen lopusta EU-jäsenyyden alkuun. Vajaan puolen vuosikymmenen jakso omaa elämää.

Venäjälle on USA:n johdolla asetettu pakotteita, joista koko Euroopan unioni ja Suomi sen osavaltiona kärsii. Me syytämme hintojen noususta ja kaikesta muusta pakotteiden tuloksista tietysti Venäjää. 

Tosiasiassa Eurooppa on USA:n komentamana ampunut itseään molempiin polvilumpioihin. Yhdysvallat kärsii seurauksista edustajansa eli Euroopan välityksellä. 

Ukrainan sisällissota olisi voitu ratkaista rauhanomaisesti ja nykyinen sota estää kauan sitten, mutta se ei sopinut USA:n piirustuksiin. Niihin on kuulunut jo pitkään Venäjän hajottaminen. Ensin saatiin Neuvostoliiton loputtua Nato/USA:n haltuun itäinen Eurooppa. Nyt Venäjän nakertamista halutaan jatkaa pala palalta. 

Suomella on tässä tulevana Naton jäsenenä tärkeä rooli: sulkea Venäjän läntinen raja ja viimeistellä Suomenlahden piiritys. Siinähän me onnistumme!

                                                                 *** 

Mutta tuleeko aika, jolloin katumus iskee? Tulee, liian myöhään. Suhteet Venäjään on joka tapauksessa pilattu kaikilla tasoilla, kaikilla alueilla pohjia myöten. Kiitos siitä Mediapoolin ja ennen muuta Sanoma Oy:n hillittömän toiminnan.

Taisi kuitenkin olla Iltalehti, joka teki Venäjän presidentin solvauksessa ennätyksen kysymällä otsikossaan: "Onko Putin mielenvikainen?" Minun on  kysyttävä, onko lehden johdon mielenvikaisuus jo myönnetty toimituksessa.

                                                                 ***

Olen mediamiehenä ihmetellyt Venäjään ja sen presidenttiin kohdistuneen vihamielisyyden raivokkuutta ja kattavuutta. Ymmärrän, että Mediapoolilla ja sen "sisältöryhmällä" on vaikutusta tähän. Mutta ei ilman tukevaa taustaa.

Nyt jo eläkkeellä oleva HS:n päätoimittaja – ammoinen työtoverini Hesarissa, silloin 1970-luvun taitteessa vielä urheilutoimittaja – kertoi äskettäin Facebookissa olleensa koulutuksessa Naton päämajassa Brysselissä. Hän kertoi asian avoimesti, mistä pisteet. Ja mitäpä pahaa koulutuksessa on.

Varmaankin Naton päämaja informoi koulutettavia "puolustusliiton" rauhantahdosta ja vakauttavasta vaikutuksesta eurooppalaiseen elämään. Sitä en tiedä, tapahtuiko koulutus ennen vai jälkeen Naton serbeihin kohdistamaa rauhanpommitusta. Puolustusliitto oli mukana tappamassa 3 000 – 5 000 ihmistä.

Mutta nykyisen mediaraivon taustalla saattaa olla myös Harvardin yliopistossa toteutettu koulutus, johon Sipilän hallitus lähetti Suomesta sata vaikuttajaa, joukossa tietojen mukaan suuri määrä median palveluksessa olevia. Valtakunnan ylin johto on siunannut operaation,  muutoin se ei olisi ollut toteutettavissa. Nimilistaa ei ole julkistettu, avoimuus puuttuu.

Arvelen, että juuri nämä sata maan petturia ovat nykyisen hysterian aiheuttajia. Heidän avullaan Suomessa on USA/CIA:n opein suoritettu värivallankumous. USA/Nato on ottanut haltuun Suomen valtamedian, saanut aikaan ennen näkemättömän kampanjan, jonka tuloksista me nyt voimme nauttia.

                                                                 ***

USA on murskannut valtioita, tappanut miljoonia ihmisiä, surmannut sille epämieluisia poliittisia johtajia yksi toisensa perään, vienyt ihmisoikeuksia ohjuksin ja tankein eritoten maihin, joista se on voinut ryöstää itselleen öljyä, kuristanut taloudellisin saarroin ja pakottein milloin ketäkin ja ylistänyt itseään demokratian ja ihmisoikeuksien esimerkkinä, "maailman johtavana kansakuntana".

Kukaan ei ole koskaan ehdottanut pakotteita Yhdysvalloille. 

Suomi jakaa samat arvot tämän superhirviön kanssa. Nato-jäsenyys vahvistaa yhteenkuuluvuutta. Suomesta tulee samanaikaisesti sekä EU:n perusteilla olevan liittovaltion että USA/Naton osa ja alainen. 

Tulevaisuutemme on valoisa, niin häikäisevä, että emme näe mitään.

Puuttuu vain sinetti. Se saadaan, kunhan Sauli Niinistö vain tottelee Petteri Orpoa ja Jari Tervoa.

                                                                 ***

Jos Suomessa olisi älymystö, tilanne olisi toinen. Jos edes Erno Paasilinna olisi hengissä, saattaisi syntyä todellinen keskustelu maan tilasta. 

Nykyisistä kirjailijoista, omaan napaan tuijottavista tekstinikkareista, munattomista nynnyistä ei ole minkään todellisen sanojiksi, sillä Mediapooliin kuuluvat kustantajat ja markkinat odottavat seuraavaa menestysteosta.

                                                                 ***

Nato-keskustelu alkoi ja päättyi samalla sekunnilla. Gallupit eivät ole keskustelua, mutta mihin sitä olisi tarvittukaan. Ei mihinkään.

Kun Eero Heinäluomakin ehti viime tingassa linjansa mukaisesti ilmoittautumaan Nato-jäsenyyden vankaksi kannattajaksi, kirjat voidaan sulkea. Kaikki on hyvin.

P.S. 

Yhdysvaltain ulkoministeriön järjestämässä kokouksessa Bratislavassa USA ilmoitti yhdeksi tavoitteekseen estää Venäjän pääsy Itämerelle. Jos Suomi liittyy Natoon, tämä tavoite toteutuu. Kulku Pietarista merelle ja Kaliningradiin on helppo sulkea, kun Nato on molemmin puolin Suomenlahtea.

Yhteys Itämereen on ollut Venäjälle vuosisatoja jopa hysteerisen tärkeä jo yli 300 vuotta, Venäjän laivaston perustaneesta Pietari Suuresta alkaen. Se asia ei ole muuttunut miksikään.

Sinä päivänä, kun Suomi liittyy Natoon, otamme järkyttävän riskin. Venäjä ei sulkua tule hyväksymään. Kysymys on sille vähintään yhtä merkityksellinen kuin Ukrainan Nato-jäsenyys.

Haluammeko siis sodan? Jos Suomen ulkopoliittinen johto ei ota tätä näkökohtaa huomioon, se ei ole tehtäviensä tasalla. Luottaminen Naton suojaan on kohtalokasta tyhmyyttä. Yhdysvallat/Nato suostuvat varmasti  käymään samanlaista proxy-sotaa kuin nyt Ukrainassa. USA itse on valtameren takana turvassa. Sille etäsota sopii, mutta Suomi tuhoutuu.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nato, Helsingin Sanomat, Sauli Niinistö, Eero Heinäluoma, Venäjä, Ukraina, Joe Biden, Vladimir Putin

Luonnos yleispäteväksi pääkirjoitukseksi

Maanantai 28.2.2022 klo 11.39 - Mauno Saari

(Vapaasti käytettävissä kaikissa Medipooliin kuuluvissa julkaisuissa.)

Ukrainalainen veteraanidiplomaatti Volodymyr Jeltsenko on todennut: "Putin on hullu, se on varma asia". Tähän voimme lämpimästi yhtyä! Samoin siihen Ilta-Sanomien otsikkoon, että Putin on "sarjavalehtelija".

Tyydytyksellä olemme myös panneet merkille, että Vladimir Putinia on verrattu Hitleriin. Tähän yleistyneeseen ja osuvaan käsitykseen on yhtynyt myös entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja, josta kiitokset hänelle.

Euroopan unioni on vihdoinkin ryhdistäytynyt ja totellut Washingtonin ohjeita. Uusimmat pakotteet, kuten Euroopan ilmatilan sulkeminen venäläiskoneilta, antaa toivoa järjen voitosta. Mutta pidemmälle on päästävä. 

Suomen on oltava etujoukoissa yhteisten läntisten arvojen puolustamisessa. Hyvä alku on 2000 kypärän lähettäminen Ukrainaan, mutta se on kuitenkin vain symbolinen ele. (On varottava, ettei rahtiin eksy perinteisiä Kokoomuksen kypäriä, kansallisaarteitamme.) 

Pisteet Alkolle, S-marketeille, venäläisen RT-televisiokanavan sulkeneelle Elisalle ja muille, jotka lopettavat venäläisten tuotteiden myynnin. Samoin on kiitettävä hyvästä esimerkistä sitä tamperelaista polkupyöräliikettä, joka ei myy enää tavaroitaan venäläisille.

Ulkoministeriön suositus, ettei Venäjälle matkustettaisi, on tarpeellinen vaikkakin pehmeydessään kummallinen. Miksi ei saman tien asetettu jyrkkää matkustuskieltoa? Se, joka kiellosta huolimatta menisi itärajan taakse, ei pääsisi takaisin. Ääritapauksissa takaisin yrittävää voitaisiin ampua kumiluodeilla. Siinäpä olisi sopivaa ryhtiä. 

Mutta eteenpäin on mentävä, ja mennäänkin! Lehtemme tietojen mukaan eri ministeriöissä valmistellaan uusia pakotteita. Ensinnäkin venäläisten kirjailijoiden teokset poistetaan kirjastoista. Lisäksi ohjeistetaan, että kotona olevat Dostojevskin, Tolstoin, Turgenevin, Tsehovin, Kuprinin ja Leskovin teokset voi korvauksetta toimittaa jäteasemalle.

Sisäministeriö on antamassa ohjeet venäläisten kohtaamisiin julkisissa tiloissa. Katsekontaktia on vältettävä samoin kuin tervehtimistä. Kirota saa. Kulttuuriministeriön anti on, että venäläisen musiikin esittäminen kielletään. Kielto koskee myös oopperoita. 

Kevyen musiikin alueella pulmaksi on noussut se, että kovin moni suomalaisille tuttu sävelmä on kotoisin Venäjältä. Asiaa tutkimaan on asetettu parlamentaarinen työryhmä ja kiellettyjen kappaleiden lista julkaistaan pikimmiten. 

Lehtemme saamien tietojen mukaan tulossa saattaa olla myös esitys, että venäläisperäiset henkilöt velvoitettaisiin kantamaan punaista hihamerkkiä. Idea syntyi Salpausselän kisoissa. Venäläinen mäkihyppääjä käytti käsineitä, joissa oli Venäjän lipun kuva. Hyppääjä olisi hylätty, mutta ikävä kyllä asiaa tutkinut jury osoittautui pakotevastaiseksi ja salli hyppääjän jatkavan kilpailua, kunhan vaihtaisi hansikkaat.

On vielä sanottava, vaikka se kuulostaisi oman hännän nostamiselta, että suomalainen media on pitänyt pintansa taistelussa sananvapauden puolesta. Nato-kriittisyys on estetty ja uutisointi ollut lähes kautta linjan Talvisodan jylhän hengen mukaista. Tästä on osittain kiittäminen valtioneuvostoamme, joka taannoin lähetti sata suomalaista mediavaikuttajaa USA/CIA-pikasyväkoulutukseen Harvardin yliopistoon.

Ikäviäkin tietoja on. Eduskuntapuolueiden yhteinen ehdotus venäjänkielen käytön täysimittaisesta kiellosta ei ole ottanut tulta. Ongelmaksi on sanottu valvontaa, jonka ulottaminen kotioloihin olisi kallista. On syytä kysyä, eikö mikä tahansa hinta kannata maksaa, kun taistelemme itsenäisyyden ja myös kielen osalta puhtaan Suomen puolesta. 

Mutta on muistettava, että Venäjä on naapurimme, jonka kanssa on tultava toimeen. Hyvien suhteiden ylläpitäminen ja jatkuva kehittäminen on maallemme elintärkeää. Siinä me olemme onnistuneet hyvin, mutta työtä ja diplomatiaa on jatkettava.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjä, Ukrainan sota, media, pakotteet

Epätodennäköinen Yle

Perjantai 21.1.2022 - Mauno Saari

Yle jatkaa sotapsykoosin lietsomista. Tänään (21.01.2020) se uutisoi, että maanpuolustuksen asiantuntija esittelee viisi vaihtoehtoa, joita Venäjä voi käyttää sotilaallisesti Ukrainan tilanteessa. Vaihtoehdot esitellään Yle Areenassa.

Loppuhenkosena uutisankkuri totesi asiantuntijan pitävän "epätodennäköisenä", että Venäjä käyttäisi jotain näistä vaihtoehdoista.

Yle on siis pyytänyt asiantuntijalta epätodennäköisiä skenaarioita Venäjän hyökkäyksestä. Tällä konsilla uutiset eivät takuulla lopu.

Odotan, että seuraavaksi Yle esittelee muitakin epätodennäköisiä vaihtoehtoja: 

– Asiantuntijoiden mukaan on epätodennäköistä, että taivas putoaa.

– Asiantuntijoiden mukaan on epätodennäköistä, että maapallo on litteä.

– Asiantuntijoiden mukaan on epätodenäköistä, että lehmä oppii lentämään.

– Asiantuntijoiden mukaan on epätodennäköistä, että Yle alkaisi noudattaa uutisissaan hyvän journalismin periaatteita.

1 kommentti . Avainsanat: Yle, Venäjä, journalismi

Pahan enteitä

Maanantai 22.2.2021 - Mauno Saari

En enää tilaa Hesaria; sain mittani täyteen yksisilmäistä, vinoa journalismia, jolla ei ole juurikaan tekemistä journalismin ihanteiden kanssa. 

Menin lounaalle tätä lehteä edelleen lukevan ystäväni kanssa. Hän läväytti pöydälle tuoreen HS:n (22.02.2021) pääkirjoitusivun ja luki: "...Kiinan ja Venäjän rajuihin ihmisoikeusloukkauksiin pitäisi vastata vaikka sotilaallisen konfliktin riskin uhalla...". 

En vähästä hätkähdä. Nyt hätkähdin! Valtakunnan päälehtenä pidetty julkaisu on sitä mieltä, että sotilaallinen konflikti, pahimmillaan ydinsota, on hyväksyttävä hinta taistelussa Kiinan ja Venäjän ihmisoikeuksista – taistelussa, jota ei taatusti voiteta.

Helsingin Sanomien, Suomen, EU:n tai USA:n on turha kuvitella, että Kiina tai Venäjä notkistaisivat polvensa uhkailijoiden edessä. Eivät suurvallat taivu – ellei niitä tuhota. 

Jokin aika sitten arvelin, että HS:n ja muiden "valtamedioihin" lukeutuvien tiedotusvälineiden ajatuksissa saattaa harhailla miete, että konfliktiin kannattaisi pyrkiä. Sopiva kriisi voisi olla ratkaiseva apu. Se voisi nytkäyttää Suomen lopullisesti NATO:n kynnyksen yli. 

Keskustelimme niin kiivaasti, että uunilohen syöminen oli unohtua. Ystäväni kysyi, miten HS:n aggressiivinen linja mahtaa sopia Antti Herlinille, Kiinan kaupoissa suuresti menestyneen Kone Oy:n hallituksen puheenjohtajalle.

– Jos Kiina reagoi ja tyssää Koneen toiminnan, se on yhtiön tuho, asioita tunteva ystäväni arveli.

Kun Kiina kokee tulleensa loukatuksi, se reagoi herkästi ja voimalla. Taannoiset tapahtumat Ruotsissa seurauksineen ovat läheinen esimerkki.

Mietimme myös sitä, onko HS:n pahaenteinen linja syy siihen, että Herlin jättää Sanoma Oy:n hallituksen tämän vuoden yhtiökokouksessa. Ehkä joutavaa spekulointia, mutta vähintään yhtä korkeatasoista kuin Hesarin journalismi.  

Herlin toimi Sanomien hallituksen puheenjohtajana vuosina 2013 - 2016, ja siitä eteenpäin tähän vuoteen saakka varapuheenjohtajana. Tuon aseman vuoksi, jota täydentää 19 506 800 sanoma-osakkeen omistus, Herlinillä luulisi olevan vaikutusvaltaa paitsi Hesarin ja Ilta-sanomien, myös Sanomien omistaman Aamulehden ja lisäksi monien maakuntalehtien toimintaan.

Lehtiyhtiön hallitus päättää keskeisistä nimityksistä. Onkohan päätoimittaja Kaius Niemellä yhä hallituksen vankka tuki? Jos on, mitä siitä saa päätellä? Voiko Sanoma Oy:n hallitus koko lehtiarsenaalin voimin manipuloida ja ajaa Suomen ulkopoliittiseen kriisiin tai jopa sotaan? 

Olen ollut alalla ja tiedän sen vuoksi jotain siitä, miten toimituksen "henki" syntyy. Sen luojina ovat toimittajien omat ihanteet ja maailmankäsitys, mutta myös lehden johdon linjaukset. 

Kun HS hiljattain pääkirjoituksessaan toisteli Alexei Navalnyin halventavia heittoja presidentti Putinista ja kirjoitti tämän olevan nyt "naurunalainen kalsarimyrkyttäjä", uhkarohkea on se HS-toimittaja, joka kirjoittaisi Venäjästä ja sen johtajasta jotain myönteitä tai edes neutraalia. 

Kun en enää tilaa Hesaria, en tiedä, vieläkö lehden jollain sivulla komeilee iskulause "Vastuullista journalismia". Unohdin kysyä tätä ystävältäni. 

Olen samaa mieltä kuin HS siinä, että ihmisoikeudet ovat arvokas asia. Mutta niin on rauhakin. Sota murskaa ihmisen oikeudet täydellisesti.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin Sanomat, Antti Herlin, Kaius Niemi, Kiina, Venäjä, Putin, sota, NATO

Hyvissä pooleissa ollaan

Tiistai 21.4.2020 - Mauno Saari

Silmiin sattui vanha juttu, viime vuoden lokakuussa Sanomalehtien liiton Suomen Lehdistö -julkaisussa ilmestynyt hauska tarina Mediapoolista. 

Jutun tarkoituksena on kertoa totuus Mediapoolista eli torjua siitä esitettyjä väitteitä. Hauskaksi artikkelin tekee se, että väittäessään mm. minun esittäneen vääristeltyjä tietoja, se itse vääristelee. 

En esimerkiksi ole väittänyt, että Mediapoolin tehtävä olisi "jukuripäisen Suomen kansan käännyttäminen Nato-jäsenyyden kannalle".  

Olen vain kertonut, mitä Mediapoolin puheenjohtajana toiminut Alexander Lindholm on poolin omilla nettisivuilla sanonut – että poolin "sisältöryhmä" on aktiivinen ja että pooli pyrkii torjumaan natovastaisuutta.

Olen nähnyt ja lukenut hänen lausumansa, joka katosi oudosti heti, kun olin kertonut siitä blogissani. Olen lukutaitoinen eikä näössäni ole vikaa.

                                                                 ***

Oma käsitykseni on, ettei ainakaan pääosaa valtamediasta edes tarvitsisi poolin toimesta ohjeistaa Nato-jäsenyyden kannalle. Se on jo sillä kannalla. 

Nato-jäsenyyttä ei ajeta kehumalla sotaliittoa. Sillä tavalla jukuripäisen kansan viisautta ei nujerreta. Kiertotie voi olla tehokkaampi. Nukkuva karhu pitää saada hereille ja karjaisemaan.

Osassa valtamediaa venäjävastaisuus on räikeää ja lähes jokapäiväistä, osassa hillitympää. Ilta-Sanomat on "erikoistoimittajineen" ja karkeuksineen etulinjassa, Helsingin Sanomat tyylikkäämmin sen rinnalla. (Mediapoolin uusi puheenjohtaja Marcus Wiklund kuuluu Sanoma Oy:n johtajistoon.) Ylen uutis- ja ajankohtaistoimitus tuottaa myös tehokkaasti Venäjää vikoilevaa aineistoa.

Jokainen toimitustyötä tehnyt tai sitä johtanut tietää, ettei kysymys ole selkeästä kampanjasta tässä tai muissakaan aihepiireissä. Eikä päätoimittajan työ ole käskyttämistä vaan linjan arkipäiväistä toteuttamista monin eri tavoin. 

Tuon linjan määrittelee kunkin median hallitus, joka valitsee mieleisensä päätoimittajan sitä toteuttamaan. Linja muotoutuu suurista ja pienistä päivittäisistä valinnoista. Ajan mittaan se on jokaisen toimittajan tiedossa ja tajunnassa, vähintään alitajunnassa. 

Mutta miksi näyttää siltä, että joissakin toimituksissa suorastaan vihataan Venäjää ja leimataan putinisteiksi tai trolleiksi ne, jotka suhtautuvat itänaapuriin myönteisesti tai neutraalisti? Mitä erityistä pahaa Putinin valtakunta on meille tehnyt?

Ai niin, Krim? Älä viitsi. Krim ja Ukrainan tilanne antoivat venäjävihalle uutta pontta, mutta tämä moderni, Venäjää kuraava journalismi alkoi varhemmin. 

                                                                 ***

Kekkonen puhui aikanaan neulanpistoista. Elettiin herkkiä vuosia ja vuosikymmeniä. Suhde Neuvostoliittoon oli tasapainoilua, Kekkonen tanssi nuoralla virtuoosin lailla.

Kun Neuvostoliitto loppui ja uusi Venäjä aloitti, moni suomalainen hurmaantui, myös moni toimittaja ja moni media. Syntyi uusi mantra, jota hoettiin ja yhä hoetaan kuin tarkoitus olisi itsesuggestio tai kansan hypnotisointi: "Suomi kuuluu länteen!"

Kuka sitä epäilee, me itsekö?

Suomi kuuluu länteen -mantra tarkoittaa implisiittisesti, että länsi on hyvä. Sen vastaparina on itä eli paha.  

Tällä mustavalkoisella ajattelulla on seurauksia. Suomen media kertoo usein pahan idän uhkaavan meitä hybridi-iskuilla, tunkeutumalla tietoverkkoihimme ja sekaantumalla vaaleihimme. On melkein syntynyt mielikuva, että hyvä länsi ei enää vakoile eikä tiedustele. Onkohan NSA ja CIA lopetettu?

Pitäisin kohtuullisena muistaa ja muistuttaa, kuinka monta valtiota hyvä länsi on lähihistorian aikana tuhonnut vapauden, ihmisoikeuksien tai muun jalon verukkeen tai valheen perusteella. 

                                                                 ***

Tein kaukaisella 1970-luvulla Suomen Kuvalehteen Veijo Meren haastattelun, jossa hän käsitteli syvällisesti valtiollisia ja kansallisia traumojamme. "Suomi pitäisi siirtää 600 kilometriä länteen", hän ironisoi.

Nyt tätä siirtoa on yritetty sanan voimalla ja kitkuttamalla Suomea sumuisilla päätöksillä kohti Naton jäsenyyttä, toki koko ajan muistutellen, että toistaiseksi jäsenyys ei ole ajankohtainen. 

Kun isäntämaasopimus Naton kanssa tehtiin, sumu oli sakeaa. Eduskuntaa tai kansaa ei haluttu sotkemaan diiliä, jonka varmasti tiedettiin herättävän huomiota Kremlissä. Sivuseikka tai huono vitsi on se, että sopimuksen allekirjoitti puolustusvoimain komentaja ennen siirtymistään lobbaamaan amerikkalaista hävittäjää Hornetien korvaajaksi.  

Minua saa syyttää salaliittoteorioista. Myönnän mielelläni yrittäväni rakentaa skenaarioita, kuvitella miten asiat saattavat olla ja mitä ehkä on otsikoiden ja julkilausumien takana. Tämä ammatillinen harrastus on joskus tuottanut jopa tulosta. On tapahtunut suunnilleen niin kuin kuvittelin.

Nyt mietin, mitä Nato-jäsenyyden kannalla olevien voimamiesten ja -naisten pääkopassa liikkuu. Olisiko mahdollista, että Venäjän halutaan provosoituvan ja reagoivan mediamme vihamielisyyteen? 

Median asenteita taustoittaa sopivasti tasavallan presidentti Sauli Niinistön kuuluisa ja epäilemättä tarkoin harkittu lausahdus kasakasta, joka ottaa kaiken, mikä ei ole tiukasti kiinni.

Voisiko joku ajatella kylmän kyynisesti, että Kremlin reaktio nytkäyttäisi Suomen Naton kynnyksen yli, porstuasta ihan pirttiin saakka? Kasakka jäisi nuolemaan näppejään.

Nato-optio voitaisiin käyttää, koska "turvallisuustilanteemme on muuttunut". Kansan mielipidekin saattaisi "uhkaavassa" ilmapiirissä muuttua. Ja vaikka se ei muuttuisi ratkaisevasti, ulkopoliittinen johtomme voisi "kantaa vastuunsa" isänmaamme aseman vahvistamiseksi. 

Käytännössä jäsenyys olisi verrattain helppo toteuttaa. Onhan meillä jo paljon yhteensopivuutta ja kokemusta sotaliiton kanssa. 

Ai miksikö puhun sotaliitosta? Sen jälkeen, kun hyvän lännen Nato pommitti Jugoslavian liittovaltion hajalle hirvittävin seurauksin, olen ajatellut sotaliiton olevan sen oikea epiteetti.

                                                                 ***

Palaan Mediapooliin. Sille on annettu laaja tehtäväkenttä. Koko Suomen media on sen aluetta ja ex-puheenjohtajaa lainaten oikeastaan koko maailma. Seurataan, tarkkaillaan, "kuunnellaan" (en vieläkään tiedä, mitä tai keitä pooli kuuntelee), "vaikutetaan".

Huoltovarmuuskeskuksen verkkolehdessä "median varautumisyhteistyöstä vastaavan Mediapoolin poolisihteeri" Tero Koskinen arvioi tilannetta: "...Tällä hetkellä yksi median keskeisistä haasteista on journalistien ja somevaikuttajien maalittaminen virkamiesten ja poliitikkojen ohella." (Tämäkin on hauska lausuma. Sen voi lukea kuin kutoisi sukkaa: oikein tai nurin.)

Esimerkkinä Koskinen nostaa esiin Jessikka Aron, "palkitun toimittajan" tapauksen. (En tiedä mitä tekemistä toimittaja Aron palkinnolla on tässä yhteydessä, paitsi sankaritoimittajan glorifiointi hänen uskottavuutensa vahvistamiseksi. Aro sai Bonnierin palkinnon ja Venäjän imagon likaamiseen erikoistunut IS:n erikoistoimittaja Arja Paananen Suomen Kuvalehden palkinnon – Bonnier suomalaisine medioineen ja SK ovat Mediapoolin jäseniä), mutta Koskinen näkee uhkan: "Kysymys kuuluu, kuinka isoja voimia siinä on taustalla? Mitä tällä kaikella testataan?"

"Emme käy informaatiosotaa vaan varaudumme siihen, miten mediayhtiöiden ja toimittajien häirintää voi torjua", valmiuspäällikkö Tero Koskinen sanoo Suomen Lehdistön haastattelussa.

Lause on hankalasti muotoiltu mutta ymmärrettävä. Ex-puheenjohtaja Alexander Lindholm varautui natovastaisuuden torjuntaan, Koskinen toimittajien häirinnän torjuntaan. Olisiko kyse samasta asiasta?

                                                                 ***

"Neljäs valtiomahti on selkeä kohde niille, jotka haluavat yhteiskuntaa horjuttaa. Sitä on siksi syytä puolustaa yhteistuumin", Tero Koskinen lausuu HVK:n verkkolehdessä. 

Kuka, ketkä ja mitkä salaperäiset voimat horjuttavat suomalaista mediaa? Somen kirjoitteluko? Koskinen jysäyttää lekalla hyttystä ja kaiken lisäksi huitaisee ohi. Samalla lekalla on jo vuosia hosunut koko valtamediamme "vastuullista journalismia" -kampanjoineen ja taajasti julkaistuine varoituksineen valemediasta ja -uutisista.

Ison mittakaavan hybridihyökkäykset ovat aiheellinen huoli, mutta sankaritoimittaja Aron kohtaama rääväsuinen kiusantekijä ei sovi samalle kartalle tämän todellisuuden kanssa.

Jos Mediapooli kokee dosentti Bäckmanin uhkaksi Suomen yhteiskunnalle, haluaisin tilata poolin ovelle piipaa-auton ja valkotakkiset terveysalan ammattilaiset. 

                                                                 ***

Suomea johtaa sattumien oikusta vasemmistohallitus, mutta perinteisiä rajalinjoja muistellen maan media on oikeiston hallussa. Riippumatonta lehdistöä ei käytännössä ole ja vasemmiston media korisee joukkohautansa pohjalla.  

Koko media pooleineen julistaa sananvapauden arvoa ja on siinä tietysti oikeassa, mutta ei huomaa tai halua huomata julistuksen ironiaa, sitä että median norsunluutorni on pahasti kallellaan oikealle – ja Paavo Haavikkoa lainatakseni: "Sananvapaus on kustantajien sananvapautta." 

Tero Koskinen: "Media ei ole pelkästään yksi toimiala muiden joukossa vaan yksi demokraattisen yhteiskunnan keskeisistä instituutioista. Jos luottamusta sitä kohtaan horjutetaan, siitä kärsii koko yhteiskunta.”

Kun hieman editoin jälkimmäistä virkettä, se on sama kuin oma mielipiteeni nykytilanteesta: Kun luottamus mediaa kohtaan horjuu, siitä kärsii koko yhteiskunta. 

                                                                 ***

Huoltovarmuuskeskuksen jutulla on upea otsikko: "Neljännen valtiomahdin turvana". 

Otsikon lupaus on huojentava. Sitten huomaan jutussa kohdan, joka palauttaa ahdistuksen: Mediapoolissa työskentelee kaksi henkilöä, toinen heistä puolipäiväisesti.

Puolitoista taistelijaa torjumassa synkkiä uhkia!

Koskinen sanookin: "On suorastaan hauska yhtälö, mitä kaikkea tuolla resurssilla väitetään pyöritettävän." 

En tunne Tero Koskista, en tiedä onko hän tyhmä vai fiksusti ovela. Veikkaan jälkimmäistä. Hän ei sano olennaista, sitä että kysymyksessä on nimenomaan pooli – yhteistoimintaryhmä, "yhteiskäyttöisten resurssien varanto" (Wikipedia). Käytännössä yhteistoimintaryhmässä on koko suomalainen media.

Neljäs valtiomahti neljännen valtiomahdin turvana. Ei itsepuolustus ainakaan resursseista ole kiinni. 

Me somehäiriköt vapisemme. (Valhe, myönnän.) 

                                                                 ***

Suomalainen "yhteiskunnan turvallisuus-strategia" on kuulemma niin ainutlaatuinen, että se on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta.

Ylimpänä siinä on "turvallisuuskomitea", joka "koordinoi toimintaa yhdessä ministeriöiden valmiuspäälliköiden kanssa". Alempana portaikossa ovat valmiustoimikunnat, yhteistyöfoorumit mm. elinkeinoelämän kanssa ja tietysti valtioneuvoston tilannekeskus, joka on tiiviissä kosketuksessa jokaiseen tahoon – sekä luonnollisesti Huoltovarmuuskeskus sektoreineen ja – pooleineen.

Poolit, hm?

"Osa pooleista on sektorin ohjauksessa ja osa raportoi suoraan keskusjaostolle", todetaan. Selvyyden vuoksi kerrotaan, että "poolia johtaa suunnittelukunnan keskusjaoston nimeämä poolitoimikunta". 

No nyt kuva kirkastui! Osa keskuksen neuvoston komiteoista, sektoreista tai pooleista raportoi siis suunnittelukunnan keskusjaostolle, joka on delegoinut johtamisen nimeämälleen poolitoimikunnalle. Kenelle tai mille toinen osa pooleista toimittaa raporttinsa, se ei ole vielä minulle selvinnyt. 

Ironia sikseen. Se organisaatio, jolla Suomen huoltovarmuudesta sanotaan huolehdittavan, on himmeli, jonka kuvioihin vastuu helposti piiloutuu. 

Saattaa käydä niin, että jonain aamuna poolimies huomaa organisaatiokaavioita tuijotellessaan olevansa  itsensä alainen mutta myös itsensä esimies. 

Hyvissä pooleissa ollaan! Ei ihme, että tämä systeemi on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta.

 

 

                                           

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mediapooli, Nato, sananvapaus, Venäjäviha

Meneekö Venäjä ruotuun?

Torstai 5.3.2020 klo 15.56 - Mauno Saari


Meneekö Venäjä ruotuun?
Katsaus ja kuvitelma

Ensin tilannekatsaus, kommentein:

Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg on lausunut, että Venäjän tulisi "noudattaa kansainvälisiä lakeja" Syyriassa. Pääsihteeri ei halua muistaa, että Venäjä on ainut laillisesti Syyriassa toimiva ulkopuolinen valtio. Syyriaan hyökänneen Turkin toiminnassa ei Stoltenbergillä ole huomauttamista.

Kansanedustaja Antti Häkkänen (kok) taas vaatii, että "Venäjä on pantava ruotuun". Häkkäsen kypärän leukahihna on liian kireällä. Muuten tämä entisen oikeusministerin älyttömyys ei ole selitettävissä.

Epäilemättä Kremlin muuri tärähtelee Häkkäsen lausunnon vuoksi. Ei pelon vaan naurun takia.

Turkin armeijan tunkeutuminen Syyrian alueelle ei ole edes paheksunnan saatikka tuominnan asia Stoltenbergin, Häkkäsen ja mm. Suomen Natoa kannattavan mediapoolin mielestä.

Ylen aina luotettavan asenteellinen uutisasankkuri Matti Rönkä voihkaisi 3.3.2020 Moskovan kirjeenvaihtajalle, että "eikö EU:lla ole mitään keinoa saada Venäjä pois Syyriasta". Rönkä on Ylen itään suunnattu keihäänkärki, mutta silti toivoisi, ettei muutenkin yksisilmäinen uutistarjonta vammautuisi aivan sokeaksi. Röngän ankkuri luistaa. Hänen paikkansa olisi Naton propagandakeskuksessa, ei verorahoilla maksetun julkisen palvelun uutisissa.

Mediapoolimme jäsenet tituleeraavat Syyrian presidenttiä diktaattoriksi – aivan samoin kuin Vladimir Putinia. Silmälääkäriksi aikoinaan valmistunut al-Assad näkee maansa tilanteen: hän puolustaa sitä Turkin ja Israelin hyökkäyksiltä, joita USA-johtoiset "länsimaat" tukevat, Suomi mukaan lukien. Tätä mediamme ei halua kertoa.

EU, poliitikkojen ikioma rotaryklubi lupaa Kreikalle massiivista tukea Turkin paineen alla. Unionin kansalaisten verorahoilla, voisi sanoa että verirahoilla, ostetaan Euroopalle aikaa, vielä hetki. On mahdollista, että kansainvaellus Eurooppaan toteutuu tästä moraalittomasta kaupankäynnistä huolimatta. Ei ehkä valtaisana virtana vaan satoina tai tuhansina pikku puroina, kun ihmiset etsivät ja löytävät aukkoja Unionin ulkomuurista.

Olen ennustanut Euroopan nykyisen ja varsinkin huomisen kaaoksen kirjassani "Kuoleman kello" (Kosmos, 2017). Pelkään ennustuksen toteutuvan. Se sisältää muun muassa kuvittelemani tilanteen, jossa keskeisten EU-maiden lainsäädäntöä muutetaan niin, että jokainen "terroristiksi epäilty" on vapaata riistaa kenelle tahansa ampumataitoiselle kansalaiselle. Dystooppinen utopia? Toivottavasti.

Euroopan kaaoksen ennustaminen muukalaistulvan vuoksi on aika helppoa. Moraalia ei ole Unionin rajan kummallakaan puolella. Katastrofi on edessä väistämättä. Uhreja ovat ennen kaikkea muukalaiset, mutta myös eurooppalaiset. Otteet kovenevat, muureja lujitetaan. Tiedetään, että tulijoiden joukossa on runsaasti jihadisteja, terroristeja.

***

Sitten paljastus: olen ajatellut seuraavaa kirjaani. Se on vielä pelkkä ajatusleikki, hahmotelma, jonka toteutuminen on epävarmaa. Tässä siitä osasia:

Stubbin hallituksen aikana Suomi lähettää valtioneuvoston päätöksellä sata viestinnän ja journalismin ammattilaista Harvardiin USA:n propagandakoulutukseen. Kurssitettavina on valtamediamme päätoimittajia, poliittisia toimittajia ja ainakin yksi uutisankkuri.

Tulokset näkyvät. Ylen, HS:n, Ilta-Sanomien ja Iltalehden johdolla mediapoolin jäsenet ylläpitävät päivittäistä vihajournalismia, jonka kohteena on Venäjä. Harvard-kurssin käyneet toimittajat haravoivat sopivia aiheita. "Hyvät suhteet eivät estä Venäjän hyökkäystä", kertoo Iltalehden lööppi. Tästä jutun tehnyttä toimittajaa kiitellään. Päätoimittaja pyytää oikein pullakahveille.

Mediapoolin "sisältöryhmä" kokoontuu säännöllisesti ja linjaa itänaapuriimme kohdistettua hyökkäystä. Putinista maalataan kuvaa häikäilemättömänä ja petollisena despoottina, ulkoministeri Lavrovia sanotaan valehtelijaksi, Venäjän asevoimien epäillään suunnittelevan jotain katalaa.

Ilmaisunvapaus Suomessa on kaventunut, eikä ihme, kun koko mediaa linjaa yhteinen pooli. Sananvalinnat alkavat muistuttaa 1920-luvun Vihan veljien retoriikkaa. Tähän liittyen ne, jotka suhtautuvat Venäjään neutraalisti tai jopa myönteisesti, leimataan trolleiksi, stalinisteiksi tai Putinin sylikoiriksi.

Toisaalta mediapoolin jäsenet pitävät esillä tasavallan presidentin kiiltokuvaa, presidentin, joka siunasi Naton kanssa tehdyn isäntämaasopimuksen, ja jonka johdolla Suomi on kuljetettu sotaliiton kynnykselle.

Mihin tällä kaikella pyritään? Sataprosenttisen fiktiivisessä kirjassani kerron operaation syyn, sen vaiheet ja lopputuloksen:

Kuvitelmassani Suomi liittyy Natoon, kun tasavallan presidentin viimeistä virkakautta on vain vähän jäljellä. Nyt hän voi toimia välittämättä Nato-jäsenyyttä vastustavasta tyhmän kansan enemmistöstä, sillä presidenttiys on kohta ohi, suosiosta ei enää tarvitse piitata. Suuri visio on toteutettu!

Lakimiehenä hän on avustajineen löytänyt tavan, jolla jäsenyys voidaan toteuttaa ilman kansanäänestystäja ilman eduskunnan siunausta. Eduskunta, jonka ohi isäntämaasopimus aikanaan salakuljetettiin, on voimaton ja hämmennyksen tilassa. Joku onneton kansanedustaja kuiskaa, että nyt on häntä heiluttanut koiraa, mutta kuiskaus ei yllä uutiseksi.

Mediapooli on huolehtinut vuosia jatkuneella operaatiollaan siitä, että välit Venäjään ovat lopulta tulehtuneet. Niinpä presidentti voi todeta (fiktiossani) tv 1:n erikoislähetyksessä, että "tilanne on olennaisesti muuttunut" ja "Suomi tarvitsee Nato-jäsenyyden täysimittaisena". Pelkkä isäntämaasopimus ei riitä.

Uutisankkurin ilme on vakava. Hän pyyhkäisee silmäkulmaansa. "Viel' on Suomi voimissaan", hän sanoo kameraan tuijottaen. Sitten soi Porilaisten marssi.

Teokseni lopussa jotkut Harvard-kurssitetut ovat mukana tasavallan presidentin isännöimillä päivällisillä. Nostellaan maljoja, pidetään hillittyjä puheita sitkeyttä ja taitoa vaatineen operaation onnistumisesta. Joku kertoo, että patsashanke "Suomen valtiollisen historian merkittävimmälle henkilölle" on vireillä.

Kirjastani tulee omakustanne. Mediapooliin kuuluvat kustantajat eivät sitä julkaise. Vastausviestissään ne toteavat kuin yhdestä suusta, että "teos on hyvin kirjoitettu, mutta mielikuvituksenne ylittää uskottavuuden rajat".

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjäviha, media, Natojäsenyys

Mediapooli taistelee Venäjää vastaan

Torstai 29.11.2018 klo 18.29 - Mauno Saari

MEDIAPOOLI TAISTELEE VENÄJÄÄ VASTAAN

On ihme, että Venäjä on olemassa. Napoleon pääsi joukkoineen Moskovaan asti, Hitler vain Moskovan porteille. Hädän hetkellä pappiskoulutettu Stalin turvautui Jumalaan, ja Jumala ilmeisesti auttoi.

Korruptoitunut Jeltsin avasi väylät Venäjän varallisuuden rosvoamiseen. Tämän ryöstön jälkeen vallassa on ollut Vladimir Putin. Neuvostoliiton raunioille on rakennettu hitaasti ja vaivalloisesti uusi Venäjä, jonka tuhoamista nyt yritetään kaikin voimin. 

Putin on lännen median kestoaihe. Viime vuosina hän on joutunut pilkan ja solvausten vyöryn kohteeksi kenties laajemmin ja rajummin kuin kukaan elossa oleva valtiomies koskaan. Läntisistä mediatoimijoista vain elokuvaohjaaja Oliver Stone on tuntenut vilpitöntä halua kuunnella Putinin näkemyksiä. Hänen tv-sarjansa oli hyvä ja syvä. Mutta Stone saikin sitten kuulla kunniattomuutensa.

                                            ***

Suomen tilanne on merkillinen. Arkijärki ehdottaa, että naapurin kanssa elettäisiin hyvässä sovussa. Mutta Suomi, pikkuinen postimerkki suuren Venäjän luoteisnurkassa, käyttäytyy kuin se kuuluisa pullisteleva sammakko – toruu, tuomitsee ja antaa tiukkoja ohjeita. Asetelma olisi koominen ellei se olisi traaginen.

(Tähän väliin haluan sanoa, että en ole minkään puolueen tai kuppikunnan jäsen, enkä ihaile yhtäkään suurvaltaa, en mennyttä enkä nykyistä. Suurvallat ovat monstereita, jotka tuhoaisivat itsensä ja meidät kaikki ellei niiden välillä olisi edes jonkinlaista tasapainoa. Nyt USA, Kiina, Venäjä ja kohta myös Intia muodostavat kauhun kuvion, jonka varassa pelkäävä ihmiskunta elää.)

Suomen ulkopoliittinen linja on muuttunut radikaalisti nykyisen presidenttimme aikana. Muistan hyvin, miten Mauno Koivisto suhtautui NATO:on. Torjuen, jopa vähätellen. "Mikä NATO?", hän tiuskaisi aikoinaan tv-haastattelussa.

Nyt me tiedämme "mikä NATO" on. Se on Suomen sotaliittolainen, jonka kanssa tehty sopimus takaa tilanteen tullen sen joukoille ja aseille väylän hyökätä Venäjälle. Isäntämaasopimusta on vähätelty, sanottu ettei se merkitse mitään, se on vain aiesopimus, yhteisymmärryspaperi. Olen kysynyt ennen ja kysyn nyt: – Jos sopimuksella ei ole merkitystä, miksi se tehtiin?

                                           ***

Siitä pitäen, kun Venäjä otti haltuunsa tai hoiviinsa Krimin, Suomen media on ollut pääosin venäjävihan vallassa. Pelon ja epävarmuuden lietsonnan etulinjassa ovat olleet Sanomien lehdet. Eteen työnnetty tukikohta on Ilta-Sanomat, jonka uhkakuvat, halveksunta ja iva ovat läheistä sukua 1920-1930 -lukujen ryssävihalle, "Vihan veljien" retoriikalle.

Sivuja ja sanoja ei säästetä, kun Venäjästä muovataan kuvaa aggressiivisena ja valheita suoltavana, kohta hajoavana karmeutena. Pääkirjoituksissaan IS leimaa kaiken Venäjän tiedottamisen ja uutisoinnin "valtiollisen puppugeneraattorin", "trollitehtaiden" ja "valeuutissivujen" tuottamaksi. 

Tämän "Suomen suurimman uutismedian" ilmeisenä tavoitteena on saada meidät kaikki uskomaan, että yksikään Venäjän tuottama uutinen tai tiedote ei ole totta. Ja että NATO:on tulisi liittyä mitä pikimmin. Jos olisimme virallinen jäsen, saisimme turpaan... anteeksi, turvaa.

Lehti sanoo, että "Suomen kannattaisi tehostaa valmiiksi tuotetun vastamateriaalin levitystä" ja että apua tähän työhön voisi "löytyä vaikkapa Mediapoolista".

Niinpä tietysti! 

                                                ***

Mediapooli on valtion Huoltovarmuuskeskuksen yhteydessä tai alaisuudessa toimiva liitto tai yhtymä, johon kuuluu käytännössä koko maan media. Pooli itse määrittelee tehtäväkseen "median toiminnan turvaamiseksi tarvittavan varautumistoiminnan kehittämisen ja ylläpitämisen". Hauskasti sekavan määritelmän takaa löytyy ajatus Venäjän uhkasta ja sen torjumisesta.

Mediapooli "seuraa myös informaatiovaikuttamista ja sosiaalisen median ilmiöitä", poolin kotisivut kertovat. Sivuilta löytyy poolin puheenjohtajan haastattelu, jossa hän avoimesti sanoo, että toiminnan taustalla on Krimin siirtäminen Venäjän hallintaan. 

Mediapooliin kuuluu siis "kattavasti" koko Suomen lehdistö. Kun Suomen Kuvalehti äskettäin antoi vuotuisen journalistipalkintonsa (jota olin perustamassa SK:ssa 1970-luvulla!), valinta kohdistui Ilta-Sanomien erikoistoimittaja Arja Paanaseen. Oiva valinta, jos perusteena on käytetty venäjävihan määrää. 

Mutta on syytä huomata, että Ilta-Sanomat kuuluu Mediapooliin samoin kuin Suomen Kuvalehti, joka on Otavamedian julkaisu. Otava-konsernin toimitusjohtaja Alexander Lindholm puolestaan on Mediapoolin puheenjohtaja.

Hieman sisäsiittoista palkitsemista, mutta poolissa vallitseekin yhteishenki. Lindholm kertoo, että poolissa "erityisen tärkeä on sisältöryhmä, jossa medioiden päätoimittajat tekevät yhteistyötä". 

Väitän, että tällainen toiminta on upouutta suomalaisessa mediassa, mutta myös kansainvälisesti. Niin pooli itsekin sanoo todetessaan kotisivuillaan, että tällainen yhteistyö viranomaisten kanssa on "kansainvälisesti ainutlaatuinen". Valtiolla on Huoltovarmuuskeskuksen kautta tarkkailijan, linjaajan ja kontrolloijan asema koko Suomen mediakentässä! 

Mihin unohtui median tehtävä vallan vahtikoirana? Heiluttaako häntä koiraa?

                                               ***

Mediapooli korostaa "luotettavaa tietoa", siis asiallista journalismia. Otetaan esimerkki. Kun Venäjän sotilastiedustelu GRU:n johtaja Igor Korobov kuoli, Ilta-Sanomien jutussa annettiin ymmärtää, ettei kuolema ollut luonnollinen.

Lehti käytti sanontoja: "Spekuloitiin joutuneen epäsuosioon... Käynnistyivät huhut... Oppositiomediassa kerrottujen vahvistamattomien tietojen mukaan... Korobovin epäillään viime kädessä vastanneen useista häikäilemättömistä operaatioista... GRU:n uskotaan toimineen... Agenttien on syytetty järjestelleen... Epäillyt murhayrityksen toteuttajat kyettiin yhdistämään löyhästi hajuvesipulloon, jossa myrkkyä väitetysti kuljetettiin... Neljä agenteiksi epäiltyä venäläismiestä, joiden uskottiin pyrkineen..."

Tähän asti jutussa huhuillaan ja epäillään, mutta sitten epäilykset muuttuvat faktoiksi: "Korobov oli Yhdysvaltain vaaleihin sekaantumisen vuoksi asetettu henkilökohtaisesti Yhdysvaltain pakotelistoille..."

Ilta-Sanomat monen muun suomalaisen tiedotusvälineen tavoin ottaa tuomioistuimen roolin. Minä en tiedä sekaantuiko Venäjä USA:n vaaleihin, en tiedä kuka myrkytti Skripalit tai kuka sekoitti gps-signaalit. Otan kantaa sitten, kun riippumaton tutkimus valmistuu ja riippumaton tuomioistuin tekee päätöksensä. 

Yksikään vastuullinen journalisti ei ryhdy tuomariksi. Varmojen syyllisten ilmoittaminen tekee "Vastuullista journalismia" -kampanjasta huonon vitsin.

Korobovin kuolemaa käsitelleen jutun otsikko oli: "HUHUMYLLY ENNEN KUOLEMAA." Kirjoittaja palkittu erikoistoimittaja Arja Paananen apunaan Jari Alenius.

Mediapoolin puheenjohtaja Lindholm sanoo poolin kotisivuilla: "Ylläpitääkseen uskottavuuttaan median pitää julkaista oikeaa ja tarkastettua tietoa ja laittaa kaikki selkeästi pöydälle."

Kenen pöydälle?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

3 kommenttia . Avainsanat: Mediapooli, journalismi, Venäjä, Putin

KESKUSTELU JA PUHUTTELU

Maanantai 19.11.2018 klo 13.38 - Mauno Saari

KESKUSTELU JA PUHUTTELU

Ulkoministeri Timo Soini lausui Helsingin Sanomille USA-vierailunsa aikana, että Venäjän kanssa "keskustellaan" gps-häirinnästä. HS-toimittaja muutti keskustelun "puhutteluksi" – Soinin sitaattina, ulkoministerin asiallista lausumaa vääristäen. 

Jonkun lehden otsikosta luin päivää myöhemmin, että kysymyksessä onkin "jämerä puhuttelu", jossa ei kuulemma kahvia ja pullaa tarjoilla.

Keskustelulla ja puhuttelulla on sisällöllinen ero. Keskustelu on vuorovaikutusta, tietojen ja käsitysten vaihtamista, kuunteluakin. Puhuttelu sen sijaan on yksisuuntainen toimi. Opettamista, läksytystä, moittimista. 

Entä "jämerä puhuttelu"? Koveneeko ääni, komennetaanko puhuteltava häpeänurkkaan, lyödäänkö karttakepillä sormille?

 

Suomen median kellossa on ääni viime vuosina muuttunut Venäjää koskevissa asioissa. Urho Kekkonen syytti Helsingin Sanomia aikanaan "neulanpistoista". Silloin elimme suomettuneisuuden aikaa, ja presidentti vartioi tarkasti herkkiä idänsuhteita.

Nyt venäjäjournalismissa ei neuloja tai muita pieniä ompelutarvikkeita näy. Jotkut median osat on vallannut vihainen vimma samaan aikaan, kun enimmäkseen USA-lähtöinen sotilaallinen, kaupallinen ja henkinen Venäjän saarrostus saa yhä uusia muotoja. 

Aivan, olemme osa Länttä! Hei pojat ja tytöt, sanotaan se vielä kerran, kuorossa, yksiäänisesti: "OLEMME OSA LÄNTTÄ!" 

Kun toimittajat, jotka eivät olleet vielä syntyneet Kekkosen aikana, räksyttävät Venäjälle, sen voi selittää ehkä mielistelyksi niille vanhemmille kollegoille, jotka yhä purkavat suomettumistraumojaan. 

Parempi tai ainakin täydentävä selitys on Suomen ulkopoliittisen linjan ja ajattelun selkeä muutos. Sen ilmentymiä ovat liimautuminen Natoon, jylhät sotaharjoitukset ja johtavien poliitikkojenkin suusta yhä useammin kuultavat olemme-osa-länttä -hokemat.

 

En malta taaskaan olla lainaamatta Paavo Haavikon todeksi muuttunutta profetiaa, "Ei. Siis kyllä" -teosta: 

"Ikään kuin me emme voisi olla rauhassa ilman sotaa tai edes sen uhkaa.

Veri on meillä veressä. Vain uhkan alla olemme turvassa, kuin pommisuojassa. 

Heikko itsetunto, huono käsitys itsestä, salassa. Hyvä näytelmä, huonot vuorosanat.

Häilyvä mieli, pieni kansa jota hiljaisuus pelottaa. Vapina kuuluu hiljaisuudessa, aseiden kalina peittää sen, ja heti tuntuu paremmalta."

"Peili kertoo, että me olemme saksalaisia, soturikansa, sisäsiittoista arjalaista rotua vastoin parempaa tietoa.

Naton avulla perimä voi monipuolistua niin että meistä tulee osa-aika-amerikkalaisia. Puuttuu vain päätös.

Se tehdään. Ei. Siis kyllä."

 

Haavikon kirja julkaistiin vuonna 2006. Silloin se oli ennustus, nyt tätä päivää ja hetkeä. 

Minulle on syntynyt koominen mielikuva, ihan visuaalinen: Pikkuinen Suomi ja sen pikkuiset journalistit puivat pikkuisia nyrkkejään Nato-sedän leveän selän takaa kurkistellen.

 

 

 

 

 

 

2 kommenttia . Avainsanat: Toimittajat, Venäjä, Nato, Haavikko

Sota vai rauha?

Keskiviikko 31.10.2018 - Mauno Saari

SOTA VAI RAUHA?

Tämä kirjoitus on pinnallinen, pelkkä hätäinen ingressi sille, mitä tahtoisin ja tahdon sanoa vähän myöhemmin. Syy on se, että olen pitänyt vuosien tauon blogeissa, ja nyt on uusi haparoiva alku.

Siirryin takaisin tähän maastoon, koska FB tuntuu syystä ja kolmannesta epämukavalta. Liikaa yhteen tai toiseen käsitykseensä hirttäytyneitä kommentoijia. Kun FB:ssä "keskustellaan", toinen osapuoli, se joka kokee joutuneensa ahdinkoon, lopettaa juttelyn yleensä näin: "Mahdotonta jatkaa, koska sinä olet niin uskovainen. On kuin ateisti ja helluntailainen yrittäisivät puhua".

Niinpä.

                                                    ***

Olen ajatellut myydä kaiken ja muuttaa johonkin liittoutumattomaan maahan. Vaihtoehtoja on kaksi, Itävalta ja Irlanti. Syy ajatuksen on yksinkertainen, kaltaiseni. En usko enää Suomen ulkopolitiikan vastuuhenkilöihin. Maa on kuljetettu kierolla, salakähmäisellä tavalla suuntaan, jossa ei odota mikään hyvä. 

Tapa, jolla presidentti Sauli Niinistö on junaullut Nato-liitoksemme, on historiallisen epämiellyttävä ja enemmänkin: vaarallinen. Risto Ryti jää tässä kakkoseksi; hänhän sentään pelasi lopulta Suomen eduksi. Kuitenkin, kaikitenkin, ehkä, todennäköisesti...

Niinistö on pitkin matkaa oman vauva-isä-koiraihminen -brändinsä luomisen ohella vakuutellut olevansa Nato-jäsenyyteen torjuvalla kannalla. Niinistön suuri kansansuosio on suureksi osaksi hänen komean ja miehisen karismansa ansiota. Olen tästä kateellinen.

Sauli Niinistön karismaa on täydentänyt kohtalo, kuten vaimon traagisen hetken kuolema, suhde Miss Suomeen, avio nuoren naisen kanssa, vauva, lumoava koira, tiuhat tolkku-kommentit, isälliset ja sympaattiset lausahdukset milloin mistäkin asiasta.

Tiedän Sauli Niinistöstä vain vähän. Mutta sen tiedon varassa voin sanoa, että ylimittaisen suosion syyt ovat aivan toisarvoisia verrattuna tasavaltamme presidentin varsinaisiin tehtäviin. Suomen tasavallan presidentin arvovalta ja suosio ei saisi rakentua viihteellisiin, Mr. Suomi -argumentteihin.

Mutta Sauli Niinistö voi luottaa kansansuosioonsa. Hänen charminsa puree eikä nokkeluudessa ole puutetta. Hän ei alistu kriitikoidensa tasolle vaan nokittaa kotona suunnitelluilla vuososanoilla. Se nähtiin Turun kirjamessuilla.

Sumuverhon takana on toteutettu ilmeisen hyvin, ajoissa ja tarkasti mietittyä suunnitelmaa.

                                                       ***

Kun mielipidetutkimukset kerta toisensa jälkeen kertovat, että aina vain suurempi osa kansasta vastustaa Natoa, on hyödytöntä yrittää sillä suunnalla. Antaa kansan tuijottaa Nato-JÄSENYYTEEN. Emme me sitä tarvitse, vaan toimivan liittosuhteen.

Toimiva liitosuhde on nyt luotu. Kun en usko Sauli Niinistön olevan toisten täydellisesti johdateltava nössö, uskon hänen olevan tämän salajuonen isä. Jos ei keksijä niin toteuttaja.

Idea on nerokas. Kansa tuijottaa gallupeita ja uskoo, että sen mielipiteellä on merkitystä. Samaan aikaan toisaalla puolustusvoimain komentaja, kenraali Lindberg, allekirjoittaa isäntämaasopimuksen, jolla Natolle avataan sen niin tahtoessa hyökkäysväylä minne tahansa, mm. Venäjälle, siten, että Suomen armeija sitoutuu kaikin tavoin auttamaan ja tukemaan offensiivia ja olemaan kokonaisuudessaan Naton komennon alla..

Isäntämaasopimus uitettiin ohi eduskunnan. Eipä sillä, että tämä nykyinen kansaneustajisto olisi edes ymmärtänyt kysyä saatikka vastustaa paperin allekirjoitusta. Mutta varma on varmaa! Niinistö & kumpp. saivat mitä tahtoivat, Naton alamaisuuden.

Presidentti on vakuuttanut useasti, että Suomen ja Venäjän suhteet ovat kunnossa. Voivat olla, jos "kunnossa" tarkoittaa, että Venäjä on itseään turvatakseen ottanut huomioon, että Suomi on nyt vihollisen leirissä.

                                             ***

Nyt olen väsynyt. Valvoin viime yönä näiden asioiden vuoksi. Ehkä huomenna panemme talon myyntiin. Kuka tietää, en minä. Ehkä Pirkko. Osta, tämä on hauska talo. 

Perusteluiksi luultavasti toteutumattomalle hankkeelle, seuraavia Viisaan Miehen ajatuksia:

"Me pääsemme historiaan sukupolvena, joka pelasi väärin itseään vastaan."

 "Tältä tuntuu kun miehittäjä tulee, vähän tyhjältä."

 "Suomi on itse itsellensä suurin uhkatekijä."

"Suurin voitto sodankäynnissä on pysyä siitä erillään."

 "On vielä mahdollista valita se ettei valita. Ei valita ennalta eikä valita jälkikäteen."

"Liittosuhteilla pieni valtio antaa suurelle liitolle option miehitykseen ja alistamiseen... Muistamme tämän sitten, kun YYA Naton kanssa on elävää elämää."

Lainaukset Paavo Haavikon viimeisestä kirjasta "EI.Siis kyllä". Kirja julkaistiin vuonna 2006.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nato, Niinistö, Venäjä, USA