Epätodennäköinen Yle

Perjantai 21.1.2022 - Mauno Saari

Yle jatkaa sotapsykoosin lietsomista. Tänään (21.01.2020) se uutisoi, että maanpuolustuksen asiantuntija esittelee viisi vaihtoehtoa, joita Venäjä voi käyttää sotilaallisesti Ukrainan tilanteessa. Vaihtoehdot esitellään Yle Areenassa.

Loppuhenkosena uutisankkuri totesi asiantuntijan pitävän "epätodennäköisenä", että Venäjä käyttäisi jotain näistä vaihtoehdoista.

Yle on siis pyytänyt asiantuntijalta epätodennäköisiä skenaarioita Venäjän hyökkäyksestä. Tällä konsilla uutiset eivät takuulla lopu.

Odotan, että seuraavaksi Yle esittelee muitakin epätodennäköisiä vaihtoehtoja: 

– Asiantuntijoiden mukaan on epätodennäköistä, että taivas putoaa.

– Asiantuntijoiden mukaan on epätodennäköistä, että maapallo on litteä.

– Asiantuntijoiden mukaan on epätodenäköistä, että lehmä oppii lentämään.

– Asiantuntijoiden mukaan on epätodennäköistä, että Yle alkaisi noudattaa uutisissaan hyvän journalismin periaatteita.

ÄLYMYSTÖ

Keskiviikko 12.1.2022 klo 13.28 - Mauno Saari

Suomessa ei ole älymystöä. Se kuoli. He harvat ovat kuolleet.

Maa ilman älymystöä on vakavan paikan edessä. Se ei sitä ymmärrä, koska siltä puuttuu älymystö.

Älymystön tehtävä on nähdä paremmin menneisyys, nykyhetki ja se, mikä on tulossa. Kun on nähnyt ja syvällisesti käsittänyt menneisyyden ja tämän hetken, voi hahmottaa tulevaisuuden vaihtoehdot ja kertoa näkemyksensä suoraan, pelkäämättä ketään tai mitään.

Peloton näkeminen ja sanominen on älymystön tehtävä. Olisi.

Kirjoitin kauan sitten, että kun Suomen älymystö menee puhelinkoppiin, meidän ongelmamme on, että emme tiedä, kenelle hän soittaa. Se oli puhelinkoppien aikaa. 

Nyt kännyaikana tilanne on kahta pahempi. Tai kolmea.

Voi nähdä, kun sivuun työnnetyn eduskunnan suuressa salissa tuijotetaan mitään ymmärtämättömin silmin kännyjen ja tablettien ruutua.

Saattaa huomata valtakunnan johdon otsaryppyjen syvenevän ja lisääntyvän niin, että otsa on jo ryppyisempi kuin aivot. 

Valtakunnan päättäväisen johdon näytteleminen on ankaraa työtä, jota on harjoiteltava päivittäin peilin edessä.

 

Eduskunta kokoustaa, soteaa, valmistautuu joka hetki tuleviin vaaleihin, tutkii kannatuslukuja, tuijottaa kännyä. Se on sivussa todellisten päätösten teosta ja alistuu asemaansa, mukisematta. 

Jos maassa olisi edes yhden henkilön älymystö, se sanoisi pahasti. Että 1990-luvulta lähtien oikeistopoliitikkojen tukema sotilasjuntta on johtanut Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Olen lukenut kaikki ulko- ja turvallisuuspoliittiset selonteot tuolta ajalta tähän päivään. Sieltä sen näkee, jos viitsii katsoa. Eivät kansan edustajat viitsi eivätkä ehdi, sillä seuraavat vaalit ovat tulossa, gallupit huolettavat ja kännyssä on paljon viestejä.

 

Kansan edustajille valehdellaan päin naamaa. He sallivat sen nöyrinä, koska valehtelevan eliitin kimppuun ei kannata käydä, näin vaalien alla. 

Kun kansan edustajille valehdellaan, valehdellaan kansalle.

Palaan taas esimerkkiin, isäntämaasopimukseen. Kun oli sen allekirjoittamista edeltänyt kevät, eduskunnalle vannottiin ja vakuutettiin, ettei asiassa tapahdu mitään sen tietämättä. Kaikki heti kerrottaisiin, raportoitaisiin, pidettäisiin kansanedustajat satavarmasti tietoisena tilanteesta.

Valehdeltiin.

Tuli eduskunnan kesäloman aika. Presidentin johtama ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta kokoontui. Eivät pitäneet UTVA:n jäsenet lomaa, oli töitä. Päättivät allekirjoittaa sopimuksen. Kertoivat asiasta kryptisellä tiedotteella, jota kukaan ei lukenut.

Pantiin puolustusvoimein komentaja allekirjoittamaan. Presidentti ei kynään koskenut. Olisi voinut jäädä sormenjälki. 

Jos maassa olisi älymystö, se olisi heti vaatinut presidentin asettamista tutkinnan kohteeksi. Se olisi kysynyt, onko presidentti syyllistynyt maan pettämiseen.

Tähän kysymykseen olisi heti vastattu valtamedian täydellä hiljaisuudella. 

Mutta olisi jäänyt edes merkintä historian kirjoittajia varten ajasta, jolloin Suomen itsenäisyyden viimeiset rippeet myytiin.

 

Valtamedia on hiljaa itseään toistavasta historiasta, koska se ei tunne tai halua ymmärtää historian viestejä. Ne eivät ole kännykässä.

Maan suurinta lehteä johtavat eläkeikää lähestyvät kakarat. He ovat suggeroineet itsensä nato-transsiin ja uskovat suggeroivansa myös lukijat. 

Lehti on täynnä "analyyseja", joissa lukijoille opetetaan, mitä heidän pitää ajatella. Uutisjutut ovat toimittajien mielipiteillä kyllästettyä propagandaa, vinoja pääkirjoituksia.

Tätä soopaa kutsutaan vastuulliseksi journalismiksi. Päämäärä pyhittää keinot. Päämäärä on Nato, horjuvan suurvallan teräsnyrkki.

Jos intellektuelli Aatos Erkko, lehtensä terävin kriitikko, eläisi, hän kuolisi halvaukseen.

 

Kakarat uskovat, että Natoon päästään, kunhan kansa opetetaan vihaamaan ja pelkäämään Venäjää. Ryssävihan lietsonta on näille journalisteille avain onneen. Sen vuoksi valtamedian sanavalinnoissa kaikuu 1920-luvun Vihan veljien retoriikka. 

Maan johdon ja valtamedian ajattelu on samaa. Ystävät on hankittava kaukaa, vihollinen läheltä, kätevästi ihan tuosta rajan takaa. 

Ja onhan meillä yhteinen arvopohja valtioita tuhoavan, ohjuksilla sinne tänne hosuvan, sisäisen väkivallan täyttämän Yhdysvaltain kanssa. Tätä toistellaan niin tiheästi, että totta sen täytyy olla.

 

 

 

 

Dekkari

Maanantai 10.1.2022 klo 15.00 - Mauno Saari

Julkaisin muutama vuosi sitten Kuoleman kello -nimiseen dekkarin. Siinä korruptoitunut Euroopan unioni ja mahtava lääketeollisuus juonivat rokotteen, jolla ihmisikää voidaan lyhentää lyhentämällä solujen telomeeriä. Näin ratkaistaisiin sairaiden vanhusten ja Eurooppaan tunkevien maahanmuuttajien kasvava ongelma: heidät rokotettaisiin, kuoleman kello alkaisi tikittää ja pian he poistuisivat. 

Salaiseen hirmuoperaatioon osallistuu myös Suomi, eu:n uskollinen jäsen, ovelan presidenttinsä johdolla. Tämä kaikki tapahtuu sekasortoon ajautuneessa Euroopassa. Turkki on avannut portit ja siellä olleet miljoonat pakolaiset ryntäävän lihapatojen äärelle yhdessä Afrikasta vyöryvien pakolaisaaltojen kanssa.  

Äärioikeisto, fasistiset asejoukkiot ja rikolliset käyttävät tilannetta hyväkseen. Keski-Euroopan kaupungit muuttuvat taistelukentiksi. Yhteiskunnat vastaavat laeilla, antavat siviileille syytesuojan ja oikeuden tappaa "epäilyttävät" henkilöt. Tämä jokamiehen oikeus murtaa loputkin raja-aidat. Eskatologinen laittomuuden aika on koittanut.

Kirjassa kerrotaan myös Kiinassa ja USA:ssa toimivista virustehtaista. Ne kehittävät viruksia, joilla voidaan aiheuttaa tuhoisia pandemioita... Ja myyvät sitten halukkaille vastarokotetta.

Kun kirjoitin Kuoleman kellon, ei koronasta tiedetty vielä mitään. (Kirjaa tuskin saa enää muualta kuin kirjastoista tai divareista.) En väitä, että nykyinen pandemia olisi tahallaan aiheutettu enkä usko rokotteeseen liittyviin salaliittoteorioihin – olen ottanut jo kaksi rokotusta ja aion ottaa kolmannenkin.

En myöskään toivo Euroopan kaaosta koskevan ennustukseni toteutuvan, vaikka pahalta nyt näyttääkin. Sen sijaan kirjoitan uutta dekkaria, jossa mukana on entistäkin ovelampi presidenttimme. En tiedä, löydänkö kirjalle kustantajaa, ehkä kustannan sen itse, sillä juoni saattaa kauhistuttaa mediapooliin kuuluvia kirjankustantamojamme. 

Mitä kerron ja kuvittelen? No sitä, että Suomen Nato-optio käytetään. Presidentti Sauli Niinistö on siirtänyt toimikausillaan Suomen niin länteen, että alamme olla lähellä Hawaijia. Hän on omassa kirjassaan kertonut olevansa hengeltään upseeri, jonka ohella hän tietysti on ideologinen kokoomuslainen – ei muodollisesti mutta tosiasiallisessti.  

Niinistö käy tässä fiktiossa keskusteluja sekä Putinin että Stalinin kanssa, valveilla ja unessa, josta havahduttuaan hän on tehnyt lopullisen päätöksensä. Hämäyksenä hän suostuu Venäjän presidentin ehdotukseen Viipurin vapaakauppa-alueesta; muodostettaisiin "ystävyyden metropoli", Viipurin itsenäinen kaupunkivaltio, rauhan, yhteistyön ja yhteisen vaurastumisen symboli.

Mutta kun Niinistön toinen ja viimeinen virkakausi on lopuillaan, hän vie Suomen Naton jäseneksi ja tekee sen samalla kettumaisuudella, jolla sai päätetyksi Naton isäntämaasopimuksen allekirjoittamisesta. Silloin UTVA – tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta – päätti asiasta eduskunnan ollessa sopivasti kesälomalla. Parlamenttimme ei koskaan päässyt käsittelemään asiaa, ja varmuuden vuoksi tämän sopimuksen vaikeaselkoisen tekstin virallinen suomennos saatiin tehdyksi vasta puolisen vuotta allekirjoittamisen jälkeen.

Miten käynee nyt? Kokoontuuko UTVA presidenttimme johdolla taas, kun eduskunta lomailee? En ole kirjoittanut tekstiä vielä sinne asti, joten en tiedä. NATO-hurmiossa tanssiva valtamediamme kuitenkin panee pelkämään pahinta. Jos ja kun näin tapahtuu, isäntämaasopimusta ei enää tarvita, Suomi puolustusvoimineen on kaikin tavoin sotaliiton omaisuutta ja Suomi ohjusten kohde, potentiaalinen taistelutanner, entinen itsenäinen maa.

1990-luvulta asti pohjustettu suuri tavoite on saavutettu. Mutta kyseessä on tietysti puhdas fiktio, kuvitelma.