Yhteystiedot

Mauno Saari




mauno.saari@gmail.com

Blogin arkisto

Uusimmat kommentit

FACEBOOKIN PÄIVITYKSIÄSeppo Ruottu  14.10.2022 18.30
FACEBOOKIN PÄIVITYKSIÄMartti Issakainen  14.9.2022 19.02
FACEBOOKIN PÄIVITYKSIÄTeemu  13.9.2022 16.58
FACEBOOKIN PÄIVITYKSIÄYksi miljoonista kansalaisista, joiden mielipidettä ei edes kysytty  11.9.2022 20.49
FACEBOOKIN PÄIVITYKSIÄJK  11.9.2022 4.33

Uusimmat kirjoitukset

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:671032 kpl

Pahan enteitä

Maanantai 22.2.2021 - Mauno Saari

En enää tilaa Hesaria; sain mittani täyteen yksisilmäistä, vinoa journalismia, jolla ei ole juurikaan tekemistä journalismin ihanteiden kanssa. 

Menin lounaalle tätä lehteä edelleen lukevan ystäväni kanssa. Hän läväytti pöydälle tuoreen HS:n (22.02.2021) pääkirjoitusivun ja luki: "...Kiinan ja Venäjän rajuihin ihmisoikeusloukkauksiin pitäisi vastata vaikka sotilaallisen konfliktin riskin uhalla...". 

En vähästä hätkähdä. Nyt hätkähdin! Valtakunnan päälehtenä pidetty julkaisu on sitä mieltä, että sotilaallinen konflikti, pahimmillaan ydinsota, on hyväksyttävä hinta taistelussa Kiinan ja Venäjän ihmisoikeuksista – taistelussa, jota ei taatusti voiteta.

Helsingin Sanomien, Suomen, EU:n tai USA:n on turha kuvitella, että Kiina tai Venäjä notkistaisivat polvensa uhkailijoiden edessä. Eivät suurvallat taivu – ellei niitä tuhota. 

Jokin aika sitten arvelin, että HS:n ja muiden "valtamedioihin" lukeutuvien tiedotusvälineiden ajatuksissa saattaa harhailla miete, että konfliktiin kannattaisi pyrkiä. Sopiva kriisi voisi olla ratkaiseva apu. Se voisi nytkäyttää Suomen lopullisesti NATO:n kynnyksen yli. 

Keskustelimme niin kiivaasti, että uunilohen syöminen oli unohtua. Ystäväni kysyi, miten HS:n aggressiivinen linja mahtaa sopia Antti Herlinille, Kiinan kaupoissa suuresti menestyneen Kone Oy:n hallituksen puheenjohtajalle.

– Jos Kiina reagoi ja tyssää Koneen toiminnan, se on yhtiön tuho, asioita tunteva ystäväni arveli.

Kun Kiina kokee tulleensa loukatuksi, se reagoi herkästi ja voimalla. Taannoiset tapahtumat Ruotsissa seurauksineen ovat läheinen esimerkki.

Mietimme myös sitä, onko HS:n pahaenteinen linja syy siihen, että Herlin jättää Sanoma Oy:n hallituksen tämän vuoden yhtiökokouksessa. Ehkä joutavaa spekulointia, mutta vähintään yhtä korkeatasoista kuin Hesarin journalismi.  

Herlin toimi Sanomien hallituksen puheenjohtajana vuosina 2013 - 2016, ja siitä eteenpäin tähän vuoteen saakka varapuheenjohtajana. Tuon aseman vuoksi, jota täydentää 19 506 800 sanoma-osakkeen omistus, Herlinillä luulisi olevan vaikutusvaltaa paitsi Hesarin ja Ilta-sanomien, myös Sanomien omistaman Aamulehden ja lisäksi monien maakuntalehtien toimintaan.

Lehtiyhtiön hallitus päättää keskeisistä nimityksistä. Onkohan päätoimittaja Kaius Niemellä yhä hallituksen vankka tuki? Jos on, mitä siitä saa päätellä? Voiko Sanoma Oy:n hallitus koko lehtiarsenaalin voimin manipuloida ja ajaa Suomen ulkopoliittiseen kriisiin tai jopa sotaan? 

Olen ollut alalla ja tiedän sen vuoksi jotain siitä, miten toimituksen "henki" syntyy. Sen luojina ovat toimittajien omat ihanteet ja maailmankäsitys, mutta myös lehden johdon linjaukset. 

Kun HS hiljattain pääkirjoituksessaan toisteli Alexei Navalnyin halventavia heittoja presidentti Putinista ja kirjoitti tämän olevan nyt "naurunalainen kalsarimyrkyttäjä", uhkarohkea on se HS-toimittaja, joka kirjoittaisi Venäjästä ja sen johtajasta jotain myönteitä tai edes neutraalia. 

Kun en enää tilaa Hesaria, en tiedä, vieläkö lehden jollain sivulla komeilee iskulause "Vastuullista journalismia". Unohdin kysyä tätä ystävältäni. 

Olen samaa mieltä kuin HS siinä, että ihmisoikeudet ovat arvokas asia. Mutta niin on rauhakin. Sota murskaa ihmisen oikeudet täydellisesti.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin Sanomat, Antti Herlin, Kaius Niemi, Kiina, Venäjä, Putin, sota, NATO

Utopia nimeltä itsenäinen Suomi

Tiistai 16.2.2021 klo 18.42 - Mauno Saari

Aluksi lainaan viisaan miehen sanoja: "Sananvapaus Suomessa on kustantajien sananvapautta." Valistunut lukija kyllä arvaa, kuka näin on kirjoittanut.

Suomen ns. valtamedia vihaa Venäjää ja rakastaa Natoa – kummasti samaan aikaan. Mediamme sananvapaus on sen itse omistamaa ja määrittelemää. Taustalla linjaa vetää valtion hallinnoima Mediapooli ja sen "sisältöryhmä", johon kuuluu johtavia journalisteja ja sopivia virkamiehiä.

Kun presidentit Trump ja Putin kohtasivat Helsingissä, katujen varsilla oli julisteita: "Tervetuloa vapaan lehdistön maahan". Kuka vielä väittää, ettei mediamme kykene itseironiaan? 

                                                                 ***

Suomen media on itsenäinen, nimittäin lukijoistaan, katselijoistaan ja kuuntelijoistaan riippumaton. Media ei palvele asiakkaitaan vaan pitää heitä kohderyhmänä. Valtamediallamme on nimittäin agenda: Suomi Natoon. 

Viime aikoina kampanjaa on kiihdytetty, koska aika tuntuu otolliselta. Nyt uskalletaan otsikoissa jo spekuloida sodan mahdollisuudella. Sodan uhka olisi taivaan lahja Naton jäsenyyttä ajaville. Toiveissa on ehkä sopiva kriisi, joka ei kuitenkaan johtaisi sotaan. Silloin suositun presidentin ja Venäjää kovin sanoin Twitterissä ruoskineen pääministerin sana painaisi.

Sodalla on paha taipumus vastata, kun sitä kyllin kauan kutsuu. Jos toivottu kriisi johtaisi Nato/USA:n ja Venäjän väliseen yhteenottoon, Suomi olisi todennäköinen sotatanner. Voi meitä, jos niin käy!

                                                                 ***

Olen saanut elää kaikki vuoteni rauhan ajassa. Oikeasti itsenäisessä Suomessa elin vuodet 1992–1994, YYA-sopimuksen loppumisesta EU-jäsenyyden alkuun. Suomi on ollut itsenäinen nämä kolme onnellista vuotta. 

Euroopan unionin jäsenenä  Suomi ehti olla neljä vuotta, kun se päätti luopua omasta valuutastaan. Käyttöön otettiin euro. 

Niinpä pitää miettiä, mitä itsenäisen valtion tunnuksia meillä on jäljellä. Onko muita kuin oma lippu ja kansallislaulu? Ei ole omaa ulkopolitiikkaa eikä omaa talouspolitiikkaa. Maanpuolustus nojaa Natoon ja erityisesti Yhdysvaltoihin. 

Oma parlamenttimme on vahvasti alisteinen EU:lle, jonka myös tasavallan presidentti ja hänen neuvottelukuntansa UTVA ovat ajoissa huomanneet. Niinpä pahaenteisen isäntämaasopimuksen allekirjoituksesta päätettiin muutenkin heiveröisen eduskunnan ollessa kesälomalla. Allekirjoittajaksi sovittiin puolustusvoimain silloinen komentaja, joka myöhemmin sai asiallisesti ottaen potkut vehkeiltyään hävittäjähankinnoissa amerikkalaisyhtiön kanssa.

Virallisen suomennoksen aikaansaaminen kesti puoli vuotta. Englanniksi sopimuksen teksti on niin hankala, että kansanedustajien enemmistö tuskin olisi saanut siitä selkoa vaikka olisi yrittänytkin.  

Mediamme ei ole ollut innokas tutkimaan isäntämaasopimusta tai sen taustoja – prosessia, jota vapaan lehdistön maassa käsiteltäisiin etusivun skandaalina. Poikkeuksen teki sanomalehti Keskisuomalainen, joka julkaisi jutun aiheesta. Sen ansiota oli, että eduskunnassa käytiin edes pieni, tosin absurdi keskustelu aiheesta. 

Mitään ei tapahtunut. Mielenosoituksia ei ilmaantunut, koska kansalaisille ei kerrottu. Vapaa media vaikeni ja vaikenee sekä tästä sotasopimuksesta että yhä syvenevästä yhteistoiminnasta Naton kanssa. 

Suomen asemaa EU:n syrjäisenä maakuntana kuvaa hyvin se, että nykyinenkään hallitus tai eduskunta ei ole kiinnostunut Nato-sopimuksesta. 

Miksi olisi? EU:n jäsenenä Suomi näyttelee itsenäistä valtiota, vaikka itsenäisyytemme on samalla tavalla virtuaalinen ja yhtä todellinen kuin viime joulukuun Linnan juhlat. 

Kun ulkoministeri Pekka Haavisto tapasi virkaveljensä Sergei Lavrovin Pietarissa, äänessä ei ollut itsenäisen Suomen vaan Euroopan unionin edustaja. Haaviston esiintymistä on kiitelty, syystäkin. Hän piti hermonsa kurissa ja esitteli huolella muotoillut EU-käsitykset.  

Haavisto esiintyi tyylikkäästi. Brysselissä ollaan tyytyväisiä. Ja Suomessa. Presidenttiä myöten "suoritusta" kehutaan, sillä ulkoministeri uskalsi lausua ääneen EU:n linjan ja mm. sen ikään kuin tuoreen uutisen, että Suomella on Nato-optio ja että Suomi on EU:n jäsen. Kumma kyllä, Lavrov ei näyttänyt yllättyneeltä.

                                                                 ***

Tänään tiistaina luin pitkästä aikaa Ilta-Sanomia. Halusin nähdä, miten erikoistoimittaja Arja Paananen raportoi Pietarin tapaamisesta. Paananen ylisti ulkoministeriä: "Haavisto oli todellakin hyvä... Selkeän tiukka... Tyynen rauhallinen ja diplomaattinen... Haavisto teki selväksi... Ei mennyt lankaan..."

Entäpä ulkoministeri Lavrov. Paananen: "...Toistaa omaa propagandamantraansa... Imelällä naapuruussuhdepuheella... Tutut Ukraina-sepustukset...Lavrovin luritukseen...". 

Minun mielestäni Lavrov esitti avoimesti, rauhallisesti ja jäsennellysti Venäjän kannan kaikkiin esille otettuihin seikkoihin. Hän ei ollut imelä, ei sepustellut eikä luritellut. Näin sen koin, mutta olen varmasti väärässä; kyllä Paananen tietää! 

                                                                 *** 

Pekka Haavisto teki sen mikä EU-maakunnan miehen piti tehdä. Ulkoluki kaiken sen, mikä Venäjällä on tiedetty iät ajat. Paavo Haavikko kirjoitti kauan sitten, että Suomi on ulkoistanut ulkopolitiikkansa. Pietarissa se nähtiin.

Miten Suomi voisi itsenäistyä? Se voisi miettiä, miksi Ruotsi, Norja ja Tanska ajavat ohitse ja irtautua ainakin euroalueesta. Se voisi kirjata puolueettomuuden perustuslakiinsa Itävallan tapaan ja repiä Isäntämaasopimuksen. 

Entäpä Finexit, hyvästit unionille, joka kiistää olevansa kohta liittovaltio – samalla logiikalla kuin Suomi kiistää olevansa käytännössä jo Natossa. 

                                                                 *** 

Vapaa media ei hyväksy sensuuria, paitsi itsesensuurin. Vaikeneminen on sensuuria. Moniarvoinen, erilaisia näkökulmia rohkeasti julkaiseva ja lukijoitaan arvostava lehdistö on kadonnut. 

Sananvapaudesta ja vapaasta lehdistöstä on tullut propagandatermi. 

 

 

 

 

 

 

 

1 kommentti . Avainsanat: Pekka Haavisto, Sergei Lavrov, EU, itsenäisyys, Nato, media

Helpompi hengittää

Maanantai 8.2.2021 - Mauno Saari

Neljäs päivä ilman Hesaria! Hengitys alkaa helpottua.

Olen noudattanut edesmenneen ystäväni Kalle Holbergin ohjetta ja esimerkkiä. Hän ei kuulunut Helsingin Sanomien tilaajiin ja suositteli minulle, entiselle HS-toimittajalle, samaa.

– Propaganda ja vino journalismi tunkee ihon läpi, kun on sen kanssa tekemisissä päivittäin. Oma ajattelu hidastuu, hankaloituu, tahma tarttuu, Kalle paasasi.

Uskon häntä nyt. 

Talvisotaa sanotaan hyvin perustein Erkon sodaksi. (Valistunut lukija tietää, mihin tämä sanonta perustuu ja kuka merkkihenkilö sen kirjoitti päiväkirjaansa.)

Nyt tuntuu, että menossa on Erkon jatkosota. Eljas Erkon poika Aatos on haudassa hänkin. Hän oli HS:n ankara kriitikko. Sain tilaisuuden nuorukaisena pari kertaa kuulla hänen Hesarin journalismiin kohdistettua arvosteluaan.

Mitähän Aatos nyt tuumisi? HS on kehittänyt Venäjään kohdistuvan kritiikkinsä peittelemättömäksi vihaksi, joka pursuaa lehdestä päivittäin. 

En ihaile suurvaltoja, en Venäjääkään, mutta naapurimme presidentin sumeilematon, karkea ja sivistymätön solvaaminen ei ole minkään tiedotusvälineeen oikeus, velvollisuus tai tehtävä. 

Helsingin Sanomien sanavalinnat eivät ole "neulanpistoja" vaan oksennusta, vihan ja epäluulon kylvöä siinä määrin, että olen kysynyt, mikä on lehden agenda, päämäärä. Olisiko vainoharhaista ajatella, että mahtilehti pyrkii saamaan aikaan reaktion, provosoimaan Venäjä ja luomaan konflikti, jonka avulla Suomi voitaisiin patistaa turvaan – siis sotaliitto Naton jäseneksi? 

Joku tavoitehan HS:lla täytyy olla. Joku, joka selittää tyhmyyden ja röyhkeyden.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hesari, Erkon sota